torstai 29. toukokuuta 2014

Sateen ropinaa

Alkukevään kuivuus ei ollut ollenkaan sopivaa kukkapenkkien istuttelulle, koska olisi pitänyt varautua kastelukierroksiin. Suunnitelmissa on mm. ylläolevalle täyttömaaluiskalle tehdä uudet raput, mutta kukas sitä nyt vuorenkilpien kukintaa käy häiritsemään.
Ja kitkeminenkin oli tekemättä. Niinpä jokakeväinen puuha, kevätesikko-taimien siirtäminen pois kävelyväyliltä oli jäänyt odottamaan suotuisampaa ajankohtaa. Sääennusteita katsellessa toukokuun viimeinen viikko oli kuin tilauksesta siihen tarkoitukseen.

Sisätöitä voi aina edistää, jos ei kestä ulkoilman hautovassa lämmössä. Niinpä pöydän kulmalle tyrkylle jäänyt tyynyjen päällyskangas, raikasta pinkkiä, muuttui viideksi tyynypussiksi, osa tänne tupaan ja osa vieraskamariin.
Vieraskamaria piti hieman "pöyhötellä" muutenkin, koska Helenan pojaltaan saama iso valokuva Tiitusta oli siirtymässä sinne, vahtikoiralle oikeaan paikkaan.

Varmuuden vuoksi kävin Mustilassa tarkistelemassa uusia taimia. Mukaan tarttui puna-marjaomenapensas, eli latvomalla tuotettu monihaarainen punertavalehtinen "paratiisiomena"puu, jolla pikkuomppujen lisäksi myös kukat ovat punaiset. Suunnittelen istuttaa sen tuohon talon ja maantien väliseen alueeseen, jossa on tilaa kasvaa. Mutta hankin myös valmiiksi lisää Round-up-suihketta, koska riehuvia tarhavalvatteja pitäisi lähiaikoina niiltä tienoilta saada aisoihin. Niiden nopeasti kasvavat maanalaiset juurakot ovat jo vallanneet kaiken!

 Nyt tämä astiataimi odottelee pation varjoisassa nurkassa, seuranaan Lohjalle lähiaikoina matkustava minikokoon jalostettu (n. 1 m korkea) purppuraheisiangervo. Pitänee varautua syksyllä isoon verkotukseen, jänikset osaavat tuohon kohtaan kyllä tulla!

Ilmat jäähtyivätkin maanantain ja tiistain välisenä yönä hellelukemista parillakymmenellä asteella, ja sade, joka vieläkään ei ole päättynyt, alkoi. Niinpä heti tiistaiaamuna sonnustauduin tihkusta huolimatta puuhiin, koska myöhään viime syksynä tehty norjanangervopensaiden poisto oli jättänyt houkuttelevaa tyhjää tilaa alatien varteen. Mikäli tekisin siihen myöhemmin pensaiden istutuksia, esikkokasvustot eivät haittaisi.
Hieman yli tunnissa olikin urakka edennyt sen verran, että vaatteet ja päänahka olivat kastuneet liikaa. Mutta eräs välikkö, vuoristolaiskarviaisten ja pitkän penkin välissä oli tullut nyt pelastettua leikkurin tieltä. Syvälle yltävällä istutuslapiolla taimi nousi helpohkosti ja siirtyi odottelemaan pulkkaan siirtymistään muualle.

Istuttelin muutaman kymmentä esikontainta kolmeen riviin, ja siivoilin samalla pois maahan jääneet juurenpätkät ja heinäntuppaat. Istutusalue on Varjomorelli-kirsikan ja entisen omenapuun paikan välissä, ja siihen mahtuu vieläkin, kunhan sade hieman taukoaisi. Ehkä iltapäivällä...
Tähän syntyy joka vuosi lukuisia uusia kevätesikon lapsosia, ja kaikki penkkiin menneet tulivat tästä vauvalasta. Mutta ei ole ainoa kohta puutarhassa, josta taimia löytyy.

Sattui niin, että juuri tiistaina sain tietää, että Lohjan kodissa asuvan jo iäkkään dobermannin, Frodo-koiran päivät päättyivät. Niinpä päätin, että istutusalue olisi Frodon kukkamaata, olihan koira täällä käydessään selvästi viihtynyt, itse asiassa olinkin odotellut, että olisi tullut kohta taas käymään. Niin ei kuitenkaan käynyt, tapasimme silloin, kun kävin siellä ison harjun kupeessa omilla vierailuillani. Muistoksi jäi koiran innokas harrastus ruoanlaittoon, se seisoskeli koko ajan vierelläni hellan ääressä aina kun isännän silmä vältti, ja sain tuntea ison koiran luottavaisena, päänsä kainalossani....

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kahdenkymmenen vuoden takaa

Sain eilen tehtyä yhden suunnittelemistani kierrätysprojekteista, sillä viime syksyllä oli patiolle tulleiden betonilaattojen tieltä vapautunut 30 kestopuista 60x60 laudoista tehtyä laattaa. Olin kyytinyt ne kompostien lähelle jo maanantaina, ja eilen sitten etsin rautalankakieppi-säkin, ja liittelin laatat toisiinsa vähitellen, tuottamaan siistimmän näköistä kompostiaitaa.
Työkaluina oli terävästi toimivat sivuleikkurit ja kapeakärkiset pihdit, jolla rautalankaa sai kiskottua ja taivuteltua. No, sanomattakin on selvää, että rautalankakin oli jo kierrätysosastosta, sillä olin käyttänyt näitä kieppejä muutamana vuonna klapipinojen lujitteina.

Alatien varren murheenkryyni: Lähes kaikki muu on vuohenputkea tässä, koska jättimalikka-sieni söi kaikki entiset perennat. Tuossa keskellä on viime syksynä etupihan penkistä kyyditty suuri paakku jalopähkämöä Stachys macrantha, toivottavasti se kilpailee menestyksellä vuohenputkien kanssa.
Tälle päivälle oli ennustettu koko päiväksi sateita, mutta ennuste on toteutunut vain varttitunnin kuuroksi äskettäin. Ainakin toistaiseksi. Olin suunnitellut pelkkiä pirttiaskareita, mutta kun poutaa oli, ajauduin kitkemään penkkejä, vuohenputki on paikoin 30 cm korkeaa!

Olen myös jatkanut hieman vanhan kypsyneen kompostin sisällön vajuttelua kuivahtaneiden kukkapenkkien iloksi, jotta kompostin reunaan saisi tarpeeksi ison kuopan. Siihen sitten tämänvuotinen biokompostorin sisältö saisi mennä muhimaan. Puutarhakompostin pohja on nimittäin melko pehmeää, kun siellä on matoja ja niitä etsiviä myyriä, joten helposti saa maan pinnan alle tulevaa kuoppaa aikaiseksi. Olinkin sitä jo harjoitellut vuosi sitten, mutta noin iso komposti ei mitenkään kerralla tyhjene, hyvä, jos neljässä vuodessa...
Kompostia kuoriessa löytyi monta hyvinvoivaa illakontainta, jotka saivat sijansa taimimaalla. Yksi sai sijansa myös Tiitun penkissä.
Uusi multa kasvattakoon aasiankulleroita lisää! Myös jänisten kaluama väriherne toivottavasti hyötyy uudesta mullasta.

Puutarhatöissä tulee helposti liian kuuma, joten sellaisina päivinä pitää kiirehtiä välillä sisälle jäähdyttelemään ja nesteitä kumoamaan. Päädyin tänään mullan levittelyn välituokiona selaamaan päiväkirjaani 1994, jossa toukokuun puolivälissä päivittelin kylmän kevään aina vaan jatkumista, eikä se paljon korjaantunut kesäkuussakaan. Ja elokuun puolivälissä jo rapsuteltiin aamulla auton tuulilasia jäästä...

Ulla ja Ville pakkasivat Yyterin juhannusta varten paksuja vaatteita ja villasukkia, mutta ei sieltä ilman vilustumiskierrettä kuitenkaan selvitty, kun ilmat olivat sateiset ja viileät. Helenan perhe lähti kesää etsimään Famagustaan Kyprokselle ennen juhannusta. Sieltä palattiin heinäkuun alkuun mennessä, ja kotiin tullessa lapsilla suuri ilo oli syödä porkkanaraastetta ja saada kunnon maitoa juomakseen.

Muu maailma juhli Nelson Mandelan vaalivoittoa. Samoihin aikoihin oli alkamassa itä-Afrikassa Ruandan karmea kuolemantapahtuma, kun tutsikapinallisia pakoon lähteneistä 1-2 miljoonasta ihmisestä suuri osa sortui pakomatkallaan hautaan, kuka nälkään, kuka koleraan, kuka suorastaan tappamalla.

Norjanangervoista tyhjennetty tienreuna. Varjomorelli-kirsikasta pääranka on kuivunut, elossa on vain juurivesa.
Sinä keväänä olin juuri saanut Marjatta Doukasin tuoman suviruusun taimen, ja istutin sen Elsan hopeakuusen naapuriksi. Sillä kohtaa ollut norjanangervojen taimimaa siirtyi alatien varteen, tullakseen siinä liian isoksi ja ylöskaivetuksi viime syksynä.
Viiruhelpi, kaunis kuin mikä, mutta pitäisi varmaan kasvattaa maan sisään haudatussa astiassa, koska se ei jaksa kilpailla vuohenputken kanssa, ja kasvattaa uudet versonsa kauas toisista.
Myös viiruhelpi ja idänunikot saivat silloin tienposkessa kasvupaikkansa. Koko tämä tien varsi on nyt mietintämyssyssä. Yksi on varmaa: ei ainakaan pensaita noin lähelle tietä!

Vanha mansikkamaani ei 1994 enää tuottanut satoa, joten Helenan kanssa tehtiin uusi ja entistä ehompi maa, kun olin saanut savimultakuorman yläpihalle, ja Helena jaksoi sitä kärrätä alapellolle. Sinä vuonna syömä- ja säilömansikat haettiin Märkjärven rannassa olevalta Eerolan tilalta, jossa poimijoina oli koko Helenan perhekunta seurassani, ja juhliinkin oli aihetta, kun perheen nuorimmainen oli päättänyt aiemmin sinä vuonna vaippakauden ja siirtynyt isojen tyttöjen kaartiin. Lapset opiskelivat myös uimista.

Heinäkuulle tullessa ilmat muuttuivatkin kuiviksi ja kuumiksi, koko Eurooppaan. Kuivaa ja kuumaa kesti melkein kuusi viikkoa. Ulkotöitä ei kastelun lisäksi paljon jaksanut tehdä, joten aloin virkata itse kudotulle verkkokankaalle kukkatauluja, niitä syntyikin ihan kolme sinä kesänä. Pääsevät nekin taas taulukierrätyksen tuuleen tänä kesänä!

Istutin viisi syyshortensiaa alapellolle tehdyn polun varteen. Niistä on hengissä enää yksi. Samoin siirsin monta mustaherukkaa Elsan vanhan mansikkamaan paikalle tähän talon alapuolelle, jolloin raparperipisteitäkin tuli kaksi. Elsan istuttamia krookuksia ja hänen syysasterinsa muuttivat polun varteen kukkapenkiksi.

Se elokuu olikin erilainen, kun koulumme rehtori oli jäämässä eläkkeelle, ja minulle vararehtorina koituivat elo-syyskuuksi eli hänen vuosilomansa ajaksi lukion rehtorin hommat. Onneksi koulussa oli hyvää henkilökuntaa auttamaan työssäni, varsinkin yläasteen rehtori MarjaLeena, josta sitten tulikin koko koulun rehtori. Siten siirryttiin yhden rehtorin alaisuuteen, vaikka rakennuksessa toimikin kaksi koulua, lukio ja yläaste. Niinhän ennenkin, yhteiskoulun aikaan oli ollut.
Oli se aikamoinen muutosten vuosi, sillä kouluni alkoi siirtyä luokattomaan lukioon, kurssijärjestelmään ja koeviikkoihin. Monet oppilaat kammoksuivat koeviikkoa, niin myös opettajat, koska kokeet piti korjata joutuin. Lukujärjestyksiäkin tehtiin siis viisi kertaa yhtä lukuvuotta varten.

Opettajille alettiin pitää tietojenkäsittelyn alkeiskursseja tosissaan. Opettajainhuoneen työvälineiksikin sellaisia koneita tuli. Virusjahti oli arkipäivää, kun kotikoneissa ja koulun koneissa tietoja siirreltiin ns. korpuille. Monet opettajista, minuakin nuorempia oli paljon, eivät katsoneet tietokoneesta olevan mitään hyötyä heidän työssään, ja kuluttivat paljon henkistä energiaa vastustamiseen.
 Mutta nyt jälkeen päin ajatellen: elämä on ollut paljon antoisampaa, kun voi puuhata tämän oman laitteensa kanssa päivät pitkät. No myönnetään, ettei minulla ole vielä kannettavaa, älypuhelinta tai tablettia, mutta harkinnassa on!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lämmin päivä

Toukokuu on edennyt jo yli puolen välin, ja viimein koettiin kesän tuntua, kun oma lämpömittari näytti iltapäivällä lähes hellelukemaa, 23 astetta varjossa. Ei se kyllä ihan siltä tuntunut, kun tuuli jonkin verran, mutta historiallista nyt kuitenkin! Joskohan nyt siirrytään lämpimään kauteen?
Päiväennusteissa väläyteltiin ihan kesäukkostenkin mahdollisuutta vielä pari päivää sitten, mutta nyt näyttävät sellaiset merkit ylipyyhityiltä. Joka tapauksessa kosteaa ilmaa kaakosta lukee ilmamassa-paketin päällä....

Sonnustauduinkin eilen jo aikaisin aamusta ajatukseen, että ulkoilua pitää harrastaa, ja menin pihalle lintuja kuuntelemaan. Yöt ovat ollet edelleen viileitä, lauantaiaamuna oli kaksi astetta, ja tänä aamuna viisi varhain aamulla.
Tuomi, kriikuna ja vaahtera ovat alkaneet juuri kukkia, paras ryöppy kukkkimisessa osunee nyt sunnuntaille.
Onhan tontin yläosa melko lailla tiuhaa metsää monenlaisin mahdollisuuksin. Isointa kuusta alapellolla asuttaa sepelkyyhky, joka tuli talvimailtaan jo viikkoja sitten. Sen kurnintaa kuulee pitkin päivää, ja välillä lintu näkyykin, kun lehtikuuset ovat oksiltaan vielä läpinäkyviä.

Sekä tässä eteläseinällä että länsipuolella taloa kärhöt ylettävät kiipeilyritilällään ihan ylös asti, ja niihin tulee mukavia tuulensuojaisia nukkumapaikkoja linnuille. Pikkuvarpuset asuvat länsipuolella, myös talvisin.
Olikin ihan happeningin tuntua, kun linnut viettävät kiihkeitä keväthetkiään. Punarintakin huilautteli vielä hopeisella piccolino-pillillään kuin alkukeväällä. Kirjosiepoilla oli melkoista huumaa. En kuitenkaan vielä erottanut satakielen näppäilyä, ehkä sen aika on myöhemmin. Sitruunaperhosia lenteli päivän mittaan, muita en nähnyt.
Pikkuvarpusten mielestä kuitenkin olisi syytä vielä tuoda heille siemeniä, kun loppuvat niin nopeasti. Siihen vaan polulle, kun harakka ja käpytikkakin käyvät heillä päivittäin vieraana siinä.

Piti sitten jo yhdeksän aikaan päästä askarteluihin. Olin kerännyt aiemmin kaadettujen syreenien lisäksi  muutakin haketettavaa, osa viime syksyisistä norjanangervojen varsista ja lisäksi vielä perjantaina maantien varren syreenin siistimisestä saatua risua. Jos en sitä pian tekisi, joku lintu voisi erehtyä laatimaan pesää rankakasan suojaan.
Kone alkoi sytkyttää, pian oli rankakeko muuttanut muotonsa pressun päälle. Tuli taas haketta monta laatikollista, joten edellisten kanssa tulevan talven varasto on valmiina. Isommat rungot jäivät odottamaan seinustalle sahaajaa.
Saman tien pyöri sitten ihanan kuivatuspäivän innoittamana pyykkikonekin, sain jo pestyä viikon matkapäivien varustusten lisäksi viileän ajan ulkovaatteitakin. Ehtookellojen aikaan koko lasti oli sisällä kuivana.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Puutarhahommia aloittelemaan

Viime päivien sateet lopettivat koivujen siitepölykauden. Tänä aamuna tie oli peittynyt ruskeisiin norkkoihin.
Eipä uskoisi, kuinka hyvin voimat hupenivat sen tulehdusjutun takia. Hyvä, kun olen jotan pientä saanut askarreltua päivittäin! Onneksi oli saaliloimessa vielä keveitä pikku hommia. Tänään loppui pitkä antibioottikuuri, ehkäpä nyt voimat vertyvät, kun suoliston bakteerit pääsevät töihinsä ruokaa hajottamaan.
Sinisen loimen tulokset tässä: eilen näpräilin vasemmanpuoleisen viimeistelyt ja hapsunpyörittelyt.
Sonnustauduinkin heti aamusta kampaajalle uuden lehden kääntymisen merkiksi, ja tulinkin mieli paljon korkeammalla kotiin! Niinpä Kausalan reisusta ja päiväruoasta lepäiltyäni meninkin hieman ulkohommiin.
Naapurin Päivi oli kiikuttanut ennen vappua Huvimaja-kirsikan taimen, joka silloin sijoitettiin isoon ruukkuun, ettei tarvitsisi pitää kiirettä. Kaivoin nyt kirsikalle kasvukuopan alapellolle vievien rappujen tyvelle, kun siinä maa on vanhaa puutarhamultaa ja hyvin kosteutta säilyttävää. Muut puut, likusterisyreeni ja kuriilienkirsikka, molemmat turvallisen 5 metrin päässä, että latvukselle on tilaa. Rappujen paikka kyllä voi myöhemmin hieman siirtyä kuvassa oikealle, kunhan koivunkanto lahoaa loppuun, mutta ei varmaan lähimpänä viitenä vuonna.

Nostelin ulkoilemaan myös kaikki pohjakerroksen ikkunalaudoilla talvehtineet pelakuut,ja begoniat, löytyipä jotenkuten hengissä säilynyt värinokkonenkin...

Vanhan navetan jäännökset lytistettiin kumpareeksi 1990-luvun alussa jyryllä kauhakoneella, ja pikku hiljaa tuo piiloon jäänyt sisältö on lahonnut ja täytemaat osin vajonneet tai luistelleet rinnettä alaspäin. Pinta oli muuttunut kuoppaiseksi. Olin jo viime vuonna pohtinut ongelmaa, ja siksi tuo sorakasa keväällä saatiin muutaman metrin päähän odottamaan avuksi tuloa. Kuoppakohdassa näkyy tummempana jäniksen talvinen ruokailupiste, talviot hyvin kaluttuina.

Samaan kuoppakohtaan olisi nyt järkevää myös siirtää rinnerappujen yläpää, kun kerran tulee luja sorapohjuste tehtäväksi. Raput nousevat nyt hieman liian lähellä autotallin takaseinää, joka olisi otollinen paikka puupinoille. Mutta ehkäpä maansiirto- ja rappujentekotyöt kuitenkin menevät syksylle. Se tietää nimittäin myös vuorenkilpien nostelua ja sijoittamista uudelleen, ja ne ovat kohta parhaassa kukassa.
Ennen kaatoa: syreeniraukka näkyy mattotelineen oikean kulman takana, "jasmikeluuta" ihan oikeassa reunassa.
ja jälkeen..
Jo viikkokausia oli vaivannut silmää pari vuotta sitten saman rinteen takareunalla Tapaninmyrskyssä kenalleen taipunut iso pihasyreenipensas, jota en silloin ehtinyt/muistanut höyhentää. Kun olin hankkinut maaliskuussa uuden oksasahan, sen terävät hampaat antoivat luvan toivoa nopeita hommia.

Ja niinhän siinä kävikin. Pian oli joka ranka katkaistuna, ja samaan syssyyn katkoin vielä muutkin sillä rinteellä olevat "silmätikut", nimittäin lehmuksen varjossa riutuvat aroniat ja huonosti talvea sietävän idänkuusaman rappujen viereltä. Kaadetut rangat päätyivät alapihalle odottamaan kuivia päiviä, niistä tulee paljon haketta ja isot rangat polttopuiksi kuivumaan. Pari turhaa herukkapensastakin laihtui lähistöltä...

Nythän on tullut markkinoille hienoja uusia pensaita, kuten pallesorvarinpensas, joka on loppusyksyllä komean viininpunainen, tai heisiangervo 'Amber Jubilee', jonka lehdet vaihtelevat oranssista punaiseen kesän edetessä.  Ainakin yksi uusi pensas olisi hyvä uutuus tuohon näkymään.

torstai 8. toukokuuta 2014

Kevättä vastaanottamaan


Mustanmerenruusut ovat nyt hehkeimmillään! Niiden taustana hennon punertavan vihreä maisema ulkona antaa mukavaa kontrastia. Tämä kuva saa ylimääräistä hohtoa eilisestä ilta-auringosta.

Lämpötilat eivät juuri ole vieläkään kohentuneet. Pohjakerroksen uunien lämmitystä on edelleen syytä jatkaa ainakin joka toinen päivä. Toki viime yönä ei ollut enää pakkasta, ja nyt, puolenpäivän maissa on +7. Luvatusta sateesta on saatu alas vain pihalaatalta bongatut kolme tippaa. Pilviä kyllä on ilmaantunut.

Mutta kun ennuste ei enää näytä pakkasta, sonnustauduin äsken aamureisulle Haavikon puutarhalle, josta Helenan kanssa tehdyllä pääsiäisreisulla jäivät mieleen mahtavat orvokkivalikoimat. Onhan äitienpäivä tulossa, ja hautausmaan penkki oli vielä laittamatta. Ne ihastelemani kauniin punaiset olivat olleet muillekin mieleen, joten valitsin valkoisia pikkukukkaisia, kun ne eivät vaadi niin paljon huolta, ja seuraksi kellertävän valkoisia krysanteemeja. Asetelmaa täydentämään kukkakaukaloiden välille menivät Raijan tuliaiset, siniset hortensian oksat.

Oman pihan tosi kulahtaneiden narsissien tilalle ostin myös valkoisia orvokkeja amppeleissaan, ja entiset amppelit menivät kivijaloilleen talon seinälle. Ne saivat huolehtiakseen parista valkoisesta orvokista ja vielä kukoistavista narsisseista, joka ruukku sitten myöhemmin korvautuu vaikkapa begonialla.

Suuret määrät palvelleita narsissin sipuleita kaivelin talon nurkalla kasvavan keijuangervon helmoihin, kun se oli kerrankin leikattu tarpeeksi alas, että pääsi juurelle. Aika pehmeältä maa tuntui kaivaa, liekö siinä myyrän kulkumaata, mutta laitoin sipulit kuitenkin.

Eilen oli hauska päivä, kun sain päätökseen vanhempieni viipurilaiskaluston kunnostukset. Viimeiset kaksi pikkutuolia tulivat nyt komeina odottelemaan autonperää matkatakseen aikanaan Tampereen suuntaan, jonne edellinenkin tuolipariskunta muutti jouluna 2011.

Terveydenhuolto tuntuu omalla kohdallani olevan tosi huolellista! Kun pari viikkoa sitten yllättänyt tulehdus oli saatu tiputuksella toipilaskuntoon, olen nyt saanut vielä aikataulun sekä munuaisten ultraääni- että varjoainekuvaukseen ennen lääkärin lopputarkastusta. Tosi hienoa kokea tällaista.

Sisäpuuhiakin on löytynyt sen verran, ettei ole aika käynyt pitkäksi. Tyhjensin jääkaapin vierellä olleet kolme laatikkoa, josta olivat palvelleet siinä Pois silmistä- tarpeita, ja tilalle tuli astiakaapeista pursuavia tavaroita. Laatikoiden entinen sisältö oli aika helppo lajitella, kun oli aikaa, ja panin ne väliaikaisesti sohvien istuimille, ettei tulisi oikaistua, ennenkuin homma olisi hoidettu....

tiistai 6. toukokuuta 2014

Toukokuun alkupäiviä

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet elämäni vaiherikkaimpia ja monipuolisimpia ikinä. Rakkaat sukulaiset olivat mukanani näissä oudoissa kuvioissa. Kiitos heille joka hetkestä! Sairaalareisun jälkeen nimittäin seurasikin sitten toinenkin, bakteeritulehduksesta johtuva, ja lähes viikon kestänyt sairastelu ja siitä toipuminen päättyi tippaletkujen irrottamiseen ja kotiuttamiseen vapun iltana.

"Hoitohenkilökunta", eli nuorin sisareni Valloista ja Pohjanmaalta matkustanut veli vaimoineen saivat keksiä toisenlaista ohjelmaa päiviensä täytteiksi, ja illat varattiin potilaan luo vierailuun Lahdessa. Sitä ennen oli jo ollut poikani vierailu amerikanvieraan tapaamiseksi, ja nuorempi tytär vielä kävi miehineen tervehtimässä kotiuduttuani toiselta reisulta. Onneksi on lintutorni, Urajärven nostalgia-ranta ja joitakin kauppoja, jonne pyörähtää saamaan vaihtelua. Helena oli pääsiäisenä käydessään ladannut pakkaseen ja jääkaappiin kiinnostavia ja helppoja ateria-vaihtoehtoja, hyviä jokainen. Raijan entinen luokkatoverikin kävi vierailulla.

Varsinkin puutarhan kohdalla olikin tapahtunut joka päivä jotain sutinaa, koska alue näyttää nyt paremmalta kuin koskaan minun jäljiltäni keväisin. Kokkoja ei tosin voinut polttaa, koska kuivat ja viileän tuuliset säät ovat edelleen olleen vallitsevia. Niinpä ongelmarisuille keksittiin muita ratkaisuja. Viileä ja kuiva maa on antanut kevätkukkijoiden varsille mataluutta ja vaaleutta. Kuvan scillarypäs on parkkipaikan tienoilta.

Raija ja Helsinkiin hakemaan tullut veljentytär Isa lähtökuopissaan, matkalaukut jo pakattuina autoon...
Sunnuntaina ja eilen alkoivat vieraiden kotiinlähtöjen ajat. Hieman jännitti, kun oli ennustettu lumisateita, mutta onneksi sateet jäivät niukoiksi vieraitteni ajomatkoilla. Sunnuntaiaamuna oli Pohjanmaan suuntaan menevän veljen auton katolla jännittävästi muutaman sentin yöllä tullut valkoinen kerros, mutta maa oli sula.

Aloinkin jo tottua siihen, että puhumalla tehtyä kanssakäymistä voi harrastaa... Itse en saanutkaan sitten mitään aikaiseksi, koska tyyny lähetti aika usein kutsuaan. Pääsin sentään jyvälle Legacy-sukutiedostojen lukemisohjelmasta, jonka Raija laittoi koneelle ennen toista sairaalareisua.
Tänään labrassa kuulin, että veriarvot olivat nyt päätyneet normaaliin tasoon, joten eiköhän se tästä.