sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Viime rippeet kesäkuuta

Matkatuliaisiksi Hämeestä pelargoniamppelit, sillä monikymmenvuotinen taimipuutarhurini menee eläkkeelle.
Napailmaa tai ainakin Islannista, säätiloissa ei muita vaihtoehtoja. Paras puoli on, että ulkotöissä ei tule heti hiki, ehtii hieman kauemmin hommata kuin lämpiminä päivinä. Hyttyset ja muut imeskelijät ovat myös vetäytyneet pääosalta piiloihinsa, joten senkin puolesta voi tuhrata aikaa ylenpalttisesti kasvavien ruohojen ja vuohenputkien kimpussa! Eikä ole tarvinnut kastella lainkaan.

Viimeksi niitetyt kohdat paistavat keltaisina, kun ruoho on siirtynyt kompostille. Se keko kasvaa! Piilotin jääkaapin tähteet, itäneitä perunoita reunoille, ja siellähän tuntui olevan hyvinkin 25 asteen lämpöinen kasvupaikka niille.
Katselin entisistä postauksista, että ollaan kesän merkeistä aika lailla jäljessä edellisiin vuosiin verraten. Mattopyykkejä en ole edes ajatellut, ja alkukesästähän ne askareet on hyvä saada pois alta. Onneksi kaikki laattatyöt ja sen luokan hommat tulivat tehtyä viime syksynä, nyt voi vain katsella valmista. Sorakasa ei näy kasvien takia tällä hetkellä...

Idänunikkoviljelykset saivat kyytiä pensaiden raivauksissa, mutta jokunen aina putkahtaa muistuttamaan juurakon olemassaolosta.
Puutarhassa on aika vähän kukintaa. Sade latistaa pian ne, jotka alkavat kuten pionit ja ruusut. Tänään oli avointen puutarhojen päivä Suomessa, kuinkahan moni vieraita odottava oli tyytyväinen puutarhansa ilmeeseen? Kellokukista hyvä jos nuppuja näkyy, ja viime vuonna ne olivat kesäkuun lopulla jo komeimmillaan. 2012 oltiin myös edellä tätä, vaikka sekin oli kostea alkukesä. Tänä vuonna en ole tehnyt mitään kylvöjä tai muunlaisia taimikasvatuksia, kun toukokuu sujui terveydenhoidon merkeissä, ja vieläkin pitää mennä hissutellen. Yksi operaatio on tulossa vielä, lähiaikoina. Tänä vuonna en osallistu kyläkahvilan toimintaan terveyssyistä, polvi ei kestä rasitusta juuri lainkaan.

Tehtyjä saaleja vasemmalta: Lehmuksenkukkia ja lemmikkejä, Jäämies, Kesän ensi mustikat. Loimi on vihertävänharmaa kevein turkoosi- ja mustaraidoin.
Niinpä teen vain pieniä aikoja pihatöitä, ja viikko sitten laitoin tukille toisen tehdyistä saaliloimista, kun sateita tuntui piisaavan. Olenkin loimen kulutuksessa jo noin puolessa välissä, ehkä ensi viikonlopulle tulee valmiiksi. Mattoloimen tarpeetkin jo on kotona, toivon loppukesällä ehtiväni myös sellaisen askarteluun.

Lähihautausmaalle vaihdoin kesäkukiksi sitkeät pelargonit jo musiikkijuhlien aattona. Seurana orvokkeja, jotka alkoivat jo kevätkukkina, mutta melko varjoisa haudansyrjä on kasvattanut niitä hitaasti.
Keskiviikkona matkailin entisellä kotipaikkakunnalla Hämeessä, eikä satanut ennenkuin illalla, sain siis kuivin kamppein toimitella hautausmaan askareita. Johan kevätkukat on aika muuttaa kesäkukiksi, itse asiassa olisi sen jo voinut kukkien ulkonäön puolesta tehdä aikaisemminkin, mutta yöt olivat kovin kylmiä, ja lykkäsin reisua siksi. Kylmistä ja sateista johtuen en sitten vienytkään begonioita, kuten olin ajatellut, kun niitä pitäisi hoidella useammin, vaan tyydyin sitkeämpiin verenpisaroihin ja harmaalehtiin. Jos kohta tulee hellekausi, kuten on ennustettu, voi olla uusi matka uusin kukin.

Iitin kirkkotarhassa on tämä puhutteleva hauta: Tammikuussa 1942 Kausalassa oli junaonnettomuus, jossa kuoli paljon matkustajia, joille perustettiin sitten tämä yhteishauta. Aiemmin muistomerkkiä koristivat vain kotkansiivet, nyt on saatu tällekin haudalle kuunliljaa.
Nykyisin on suurta muotia istuttaa haudalle kuunliljaa. Perennana se onkin hyvä kasvi, huolehtii itsensä keväällä.  Ja jos paikka on isojen puiden varjostama, se ei tarvitse paljon valoa. Kukista ei ole niin väliäkään. Tässä Iitin kirkkomaalla ei nyt ihan joka toisella ole, mutta eipä paljon puutukaan. Nyt ne ovat kovin vehmaita, kun sade on antanut voimaa. Kuulin eräältä haudan hoitajalta Hämeen reisullani, että aika monet isojen kuusten katveessa olevat haudat saavat silkkikukkia, kun muita ei saa pysymään kukkivina.

Muistin kulkiessani vanhempien haudalla, että heidän hääpäivänsä oli kesäkuun 11. 1934, joten siitä tuli hiljan kuluneeksi 80 vuotta. Heillä oli hyvin pienimuotoiset vihkiäiset, ja Elsa-äidilläni oli käytännön syistä vaalean vihreä puku, jota voi sitten käyttää myöhemmin juhlapukuna. Luultavasti vihille mentiin Hyvinkäällä, morsiamen kotiseurakunnassa (Nurmijärvellä!), mutta oikeasti en muista koskaan kuulleeni, miten asia oli. Silloin ei asuttu yhdessä ennen vihkimistä, ja isä-Tatuhan asui silloin työn takia Johanneksessa.

Hautausmaalla on parhaillaan meneillään sankarivainajien nimilaattojen kunnostus, työn alla olevat laatat työstetään ja kuivuvat katoksen alla, joka vaeltaa tällä suurella yhteishauta-alueella muutaman laatan kerrallaan. Tällaisia kuvassa näkyviä hautakortteleita on kolme, toisella puolen tämä ja samanlainen vieressä, toisella puolen yksi.
Siitä ajasta putkahti sitten mieleeni oma rippikoulun käyntini. Kävin niin sanotun kunnon rippikoulun, ei mitään ilta-vaihtoehtoa, kun matka Kausalan iltatilaisuuksiin oli liian vaativa, toinen kerta pyörällä samana päivänä. No Kausalaan silti piti mennä kuitenkin, sillä kesäkuun alussa, kun keskikoulu oli ohitse, tarjottiin päiväopetuksena kristinoppia, katekismusta ja virsiä Kausalan rukoushuoneella. Opettajana oli pastori Viljo Kivelä, ja Yrjö Siukonen hoiti laulupuolta. Viljo oli vielä nuorehko, mutta Yrjöllä oli aivan viimeiset vuotensa työssään seurakunnan kanttorina. Hän asui silloin Radansuussa, ja kirkolla Lepolan viereinen (myöhempi kanttorilan talo oli tekemättä) tontti heinämaana Siukosella.

Silloin tytöt ja pojat opiskelivat erikseen. Jotenkin on jäänyt hämäräksi tuo päivämäärä, mutta luultavimmin se oli juhannuksena 1952. Minulle oli ommeltu puolisääreen ulottuva luunvalkoinen puku shantung-kankaasta, joka oli silloin muotia (raakasilkkiä), siinä kapea pystykaulus ja leveähkö helma. Siihen aikaan kirkolla oli ompelijana Matti Laaksosen vaimo Kirsti, joilla oli talo Lyöttiläntien varressa Sorrin naapurina. Matti oli sähköasentaja.
Kenkiä en muista, ehkä jotkut sandaalit, mutta ei ainakaan valkoiset tennarit, joita muuten käytettiin lähes kaikissa tilaisuuksissa. Onneksi puukenkäaika oli juuri loppunut, olisi ollut melkoinen kopsutus kirkossa, jos kymmenet rippitytöt olisivat niillä joutuneet kulkemaan alttarille. Muoviaika ei ollut vielä ehtinyt kenkiin, oli vain sadetakkeja. En ollut vielä kasvanut täyteen pituuteen, ja jalkakin oli vain numeroltaan 36.
Rippikoulusta selvittyä jatkoin edelliskesän tapaan Lomakodissa keittiöpiian hommia, siinä meni heinä- ja osin elokuukin. Silloin koulut alkoivat vasta syyskuun alussa. Kesällä en vielä tiennyt, mitä tekisin keskikoulun jälkeen, mutta viimeisellä elokuun viikolla asiat pyörähtivät niin, että minusta tuli Lahden yhteiskoulun oppilas kuudennelle luokalle eli ensimmäiselle lukion kolmesta vuodesta, kun Kausalassa ei vielä ollut muuta kuin keskikoulu.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannustunnelmia 2014

Yksi töyhtöangervoista on jo parhaimmassa kukassa. Kasvupaikka on melko valoisa.
Aiheen kunniaksi kuvituksena on valoa eniten heijastavia eli valkoisia kukkia tontilta!

Karhunvatun raateleva piikkiarmeija estää penkinperkaajaa aika tehokkaasti, mutta on ihme, että pupujen lempievästä pimeän aikaan ovat nämä samat varret ja oksat, joiden piikit ovat yhtä kovia koko vuoden.
Juhannus on suomalaiselle vertaansa vailla oleva vuoden kohokohta, osuuhan pisin päivä, jopa aivan yötönkin juuri sille kohtaa. Kesäpäivän seisaus on lähellä, se on 21. kesäkuuta! Me suuren osan vuodesta pimeässä tai hämärässä eteenpäin pyristelevät sisupussit koemme saavamme sen, mikä meille kohtuudella kuuluukin. Odottelemme juhlaan ilman muuta kuuluvan myös lisää lämpöä, ja olemme aika pettyneitä, jos matalapaineiden kausi osuu silloin, ja lämmöt jäävät pilviverhon taa.

Kokko on kuvattu juhannuksena 2012 Radansuun laavulla.
Menemme vielä katselemaan juhannuskokkoa, joka tuo auringolle jatketta valoineen ja lämpöineen keskiyön aikaan. Vietin sellaisen nuoruuden, jossa kylän väki kokoontui yhteiseen laulu- ja piirileikkihetkeen aattoillan aikana Lammaskalliolle parhaisiinsa pukeutuneena. Ja tietysti kokko poltettiin! Vieläkin on lipunnosto kylän Lippukalliolle, yhteisine lauluohjelmineen. Laulamalla ilmaistaan suuria tunteitamme kesän antamasta onnesta!
Kanadanvuokon ensimmäiset kukat tuijan antamassa varjossa jo auki.
Valon määrän on jo kauan tiedetty vaikuttavan positiivisesti elämänvireyteen, se havaittiin jo kauan aikaa sitten, kun alettiin saada kunnon valolähteitä tupiin. Varsinkin sähköistäminen 1800-luvun lopulta toi merkittävän aikalisän puhde- ja iltatöihin. Niinpä Kymijoen monet luonnonkosket muutettiin ollessani teini-iässä sähkön tuotantoon, joitain vuosia myöhemmin oli  kohteena jo pohjoisempienkin jokien voimalaitosrakentaminen.
Tiitun penkkiin tuovat valkoisuutta Polemoniumit eli sinilatvat.
Sähkövalojen aika toi erikoisen lisän suomalaisten syntymäaikoihin. Skorpionin ja Jousimiehen merkkiin synnyttiin nimittäin vielä 1800-luvulla useammin kuin muihin, jonka lisääntymisbiologit selittivät sillä, että helmikuussa ja maaliskuussa valon määrä lisääntyi merkittävästi pitkän syksyn ja talven jälkeen, ja se aiheutti sukupuolihormonien lisääntynyttä tuottoa. Siten saatiin aikaan munasolujen kypsymistä, ja uusi elämän alku mahdollistui.
Karhunvattupenkkiin joskus kylvetyt valkopiipot kasvavat puoleen metriin ja olivat sateen kaatamia. Hankin nämä siemenet jo vuosia sitten, Turun yliopiston puutarhan myymälästä.
Tämä erikoisuus häipyi vähitellen kunnon sisävalaistuksen tultua, ja siirryttiinkin kevätvauvojen aikaan, kun aikuiset innostuivat lapsentekoon kesälomillaan. Myös lisääntynyt ulkonaolo loma-aikana teki samaa kuin ennenkin, eli hormonien määrä kasvoi luonnonvalon myötä.

 Lopuksi Suomen lipun kunniaksi myös hieman sinistä: siperianiiris pari päivää sitten ja alemmassa kuvassa tänään, kun sade ja tuulet tekivät kasvista suihkulähteen muotoisen.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Ai ai, 13. ja perjantai...

Kesä on ehtinyt jo pitkälle. Papulanruusu kukkii, ja kohta avautuvat myös mongolianvaahteran tuhannet kukat parkkipaikan tienoossa. Kasvillisuus esittää parhaintaan.

Eilen olin ensimmäisessä musiikkiviikon kirkkokonsertissa, jossa kuultiin soolo- ja trio-esityksiä. Väkeä oli entiseen tapaan kirkon täydeltä, nähtiin monia tuttuja! Olin tällä kertaa permannolla eikä parvella, ja vieressäni istui juhlien päävetäjän Laura Mikkolan äiti, jonka äiti puolestaan oli Yrjö Siukosen tytär eli Ilta Siukosen sisar. Oli hauska tutustua!
Jopa eduskunnan puhemies Eero Heinäluomakin oli, en muista ennen nähneeni täällä. Hän on päätä pidempi kuin keskivertoyleisö, joten näkyi helposti istuessaankin. Meillä yleisö on kovin kiitollista kuulemaansa ja antaa raikuvat aplodit, jopa tömistysten kera! Kelpaa siellä nyt ääntä tuottaa, kun alttarin takana olevat lasimosaiikkityöt on juuri restauroitu, luulisi ainakin, ettei ole pelättävissä hetkeen lyijykehysten irtoilemisia.

Kaija Saariaho on Suomen tunnetuin nykysäveltäjä, hänen teoksensa Serenatas oli ohjelmassa eilen, lisää on luvassa tänä iltana. Hänen haastattelunsa Kesäkahvilan tiloissa olivat eilen ja toisen kerran tänään ennen konserttia. Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus on tulossa lauantain konsertissa. Pääosa esitettävistä teoksista on tietysti ns. klassillisia.

Olipa mukava kuunnella eilisen teoksen äänimaailmaa, jossa sello, piano ja lyömäsoittimet keskustelivat. Tuli aivan mieleen se ympäristö, joka oli tarjona maalaistytön korville muuttaessani opiskelemaan Helsinkiin. Se oli niin erilaista kuin maaseudun hiljaisuus ja luonnonäänet. Ja miten monta muistoa sain mieleeni niistä ajoista. Ihmettelin, että kuunnellessa tuli ihan tarve taas lähteä katua vaeltamaan...

Alkuviikolla ehdin tehdä sadesäällä saalilointakin, tällä kertaa vain n. 85 cm leveää, ja vihertävää sävyltään. Se sai tietysti nimekseen Jäämies, kun sellaiselta vaikutti. Ruskeapohjainen ehkä tehdään tänään, samaa tyyliä kuin ne kaksi aiempaakin ruskean langan lointa.

Viikko on hujahtanut, ja musiikkijuhlien viimeinen päivä, Hiidenvuoren yökonsertti on jo huomenna. Toivottavasti sade pysyy poissa, koska säestykseen tarvittavaa pianoa ei kanneta vuorelle kastumaan.

Juhannusruusujen aika on myös nyt, kuva on talon seinustalta, jonka kasvin aikoinaan 1970-luvun alussa istuttivat Elsa ja Tatu. Senjälkeen pensas on siirtynyt noin metrillä rinnettä ylöspäin, ja varsinkin viime syksyn datakaapelin kaivuu seinän juureen antoi kasville lisää syitä muuttaa ylemmäksi.

Sateita on saatu, ja puutarhan ruohomatto on kasvanut tähkimiskorkeuteensa. Onneksi ei ole ollut kovin kuumia ilmoja, muuten puutarhatöihin ei olisi asiaa. Tieltä avautuvat näkymät pitää hoitaa! Allaolevan kuvan pieni punainen pensas on uutuus, puna-marjaomenapensas, jonka pitäisi kasvaa 3-5 metriin aikanaan. Istutin sen kukkapenkin päähän, jotta olisi tilaa tien reunaan päin riittävästi ( 2m). Tämän rinteen seudun sain tehtyä ruohojen osalta keskiviikkoaamuna, mutta leikkurikäsittely vielä puuttuu.


Yläkuvassa on tämän aamun "punttisali"urakka, sirpitettyä luiskan ja käytävän syrjää talon nurkalla. Enää ei ruohonleikkurilla kannata sekaan mennä, sirpillä on pehmitettävä korsia, ennenkuin leikkuri saa juonen päästä kiinni. Niinpä olen tunnin-parin tovin huidellut ruohostoissa, ja kun leikkuut on haravoitu, voi tulosta täydentää leikkurilla. Montaa huoneenalaa ei työ kerralla kerralla etene, mutta mihinkäs sitä on kiire, valmiissa maailmassa.
Kompostorin tienoo marjapensaiden alusineen sai kuivahtaa alkuviikon aurinkoisessa ilmassa, muut leikkuut ovatkin olleet sateen saattelemia. Kerran sirpitetty on kyllä helppo myöhemmin ajaa leikkurilla, suurin osa uudesta kasvusta ei ole kortta, vaan pehmeämpää. Huomasin tuossa kriikunoiden alla puuhatessa, että kirvoja on tullut aika lailla, kriikunoissa itsessään ja myös läheisessä ukonhattukasvustossa oli uhkaavia tummia kirvakertymiä.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Musiikkijuhlien aattoviikkoa

Nyt on tullut raparperipiirakoiden aika! Suotuisat kasvuajat ovat tuottaneet lähes metriin yltäviä lehtiruoteja, ja kahdesta saa helposti täytteen yhteen piirakkaan. Juuri äsken uunista tulleessa sävellyksessä on happamuutta taittamassa kerman ja munan hyydyke, koristeena hieman säilökirsikan palasia.

Kärpäsverkkojen viritys ikkunoihin on taas asiaa, sillä mäkäräisten parvet ovat alkaneet seikkailla ulkosalla. Hyttysiä on toistaiseksi ollut niukalti.
Vuosittainen juhlinta musiikin merkeissä koittaa taas kunnassamme, ensi viikko on tähän pyhitetty. Iitin musiikkijuhlia on näin massivisena tapahtumana vietetty jo yli kymmenen vuotta. Konsertteja on kymmenkunta, joista isoja kirkkokonserttejakin vähintään kolme. Oma panokseni on tässä kirkon nurkalla asuvana toimia taiteilijoiden majoittajana. Kaikki esiintyjät eivät kulje omin autoin, joten kammarini ovat toivottuja, kun harjoituspaikka kirkko on muutaman askeleen päässä.
Sisätiloissa on tehty kunnon kevätsiivous, myös jääkaapissa, sillä yhden vanhan ihmisen tarpeista kaappi muuttuukin antamaan tilaa myös nuoremmille! Mutta kun sisäneliöitä on vain kymmeniä ja ulkoneliöitä tuhansia, niin pääosa hommista menee pihatöiksi...

Tontin eteläkulma on hankala, kun siinä muutama vuosi sitten vielä kasvoi ränsistyvä lumimarjapensaikko. Olen sen saanut nyt nutistettua, eikä juuri versontaakaan enää ole. Pensaat estävät sitä paitsi näkyvyyttä ajotieltä oikealle. Mutta kun entinen tieoja päättyi tähän ja paikalla on ennen autojen aikaa ollut talouskomposti, kaikki kasvaa tässä rehevänä. Vihreä vyöhyke on innostunutta tarha-alpia, jonka seassa isot hirvenjuuret yrittävät selvitä. Taustalla saakoon oleilla punalehtinen ripsialpi, jolla on vauhtia levitessään maavarsillaan.
Tämähän tietysti merkitsee myös sitä, että paitsi mökin sisäilmeeseen myös tonttipiirin ulkopuoleen pitää katsahtaa useammankin kerran. Varsinkin teiden lähistöillä pitää löytää aikaa touhuiluun. Minulla tuo merkitsee tänä vuonna sitä, että sirppi kädessä kierretään kukkapenkkejä ja pensaita, että istutukset hyvin erottuvat. Nurmikolle on ajeltu myös kulkuväyliä, että istutusten katselu käy päinsä. Joinakin vuosina on koko nurmikenttäkin ehditty leikata, muttei nyt.

Onneksi alapellon nykyinen heinä- ja lehtikomposti on tilava, sinne mahtuu moni sirpityksen ja kitkemisen tuoma kärryllinen! Kitkentä on helppoa, kun vuohenputket ovat muita korkeampia ja hyvin löytyviä. Pyrin saamaan tehdyksi päivittäin vähintään kolme kärryllistä, joskus enemmänkin, vaikka tämä ja eilinen päivä ovatkin olleet helteisiä, lähes 30 asteeseen yltäviä. Alkuviikko olikin viileydessään ihanteellista aikaa.

Yllättävän paljon onkin tullut siirrettäviä kevätesikon taimia kohtiin, joista on ennen nurmet leikattu, tässä kuivahtaneen tammentaimen kohta. Niitä tuntuu nyt olevan jo liikaa! Ehkä tuokin kohta vain kierretään, ja tehdään kevyttä kitkentää.

Olin suunnitellut täksi viikoksi remonttia tupaan, että pohjoisen ikkunan työtaso korvautuisi kapeammalla ja ehkä irrotettavalla kukkalaudalla, mutta toive ei toistaiseksi olekaan lähtenyt liikkeelle. No manjana... Toinen suunnitelma toteutui eilen, kun ulko-oven liikettä hillitsevä viritys tuli paikoilleen.

Tällaista maisemaa ei enää ensi viikolla voi ihailla, sillä syreenit jo lopettelevat. Tilalle on tulossa ruusujen aika.
Papulanruusussa on runsaasti pieniä nuppuja.
Juhannusruusun ensimmäiset avautuivat tänään länsiseinustalla, eilen suviruusun.