lauantai 26. marraskuuta 2016

Vanhoja valokuvia tarjolla

Sain Ullalta viikolla liudan hänen aikoinaan skannaamiaan vanhoja kuvia eri albumeistamme, ja sehän ilahdutti merkkipäivän tiimoilta mukavasti! Oma kuva kelpasi tietysti ensimmäiseksi, kun löytyi se ensimmäinen koskaan otettu valokuva vuodelta 1938, jolloin olimme juuri muuttaneet Iitin kirkonkylään Johanneksesta Viipurin eteläpuolelta. Emme olleet evakkoja, se vuosi oli vielä edessä päin johannekselaisille. Perheemme muutto oli työpaikkaan liittyvä, kun isä-Tatun toimi Karjalassa loppui, oli haettava työtä muualta. Kuten olen jo usein maininnut, asuimme ensin vuoden verran vuokralaisina naapuritontin talossa, joka oli niihin aikoin kansakoulunopettaja Ferdinand Ruokosen perheen kesämökki.

Tänään olen niistä hieman katsellut tuttuja maailmoita vuosikymmenien takaa. Ainoa kuva ennen meidän talon rakentamista tästä tontista on tämä tulitikkuaskin kokoinen kuva, jossa näköalaa hallitsee suuri pihlajia keskellä kuvaa peltosuikaleen takana. Pihlajia on vieläkin, mutta eri puita, ja isot vaahteratkin ovat jo ehtineet tulla ja mennä tontilla. Maat omisti Iitin seurakunta, ja taloja tehtiin vuokratonteille, niin siis meillekin. Kuvan oikeassa oleva kuusiryhmä on seuraavan naapurin eli Lepolan tontilta, ne puut ovat vieläkin pystyssä.

Kolme vanhinta lasta katselee tässä iittiläistä maisemaa ensimmäisenä kesänään täällä 1938. Istumme ikäjärjestyksessä vasemmalta oikealle: Pertti Olavi täytti elokuussa 3 v, minä Terttu Kaarina sen vuoden marraskuussa 2 v, Pentti Markus, joka oli syntynyt sen vuoden tammikuussa ja juuri ja juuri pysyi istumassa.

Albumin sivun kuva sisältää myös lehtileikkeen Helsingin Sanomista, joka 1950 - 60-luvulla suosi sananlaskujen ripottelua palstojen täytteiksi. Mauri Haapasta miellytti leikata niitä talteen ja liimata tyhjiin paikkoihin  mm. albumeissa.
Tämä kuva jäi sotavuosien takia pitkäksi aikaa ainoaksi kuvaksi talostamme, joka valmistui osittain asuttavaan kuntoon syksyyn 1939, jolloin muutimme tähän ja isäpappa lähti maata puolustamaan rintamalle. Talo oli tehty Kymentakaa ostetun puretun riihen hirsistä sen kokoiseksi, mihin hirret riittivät. Katto päreistä, ja katonlappeet etelään ja pohjoiseen. Taloon tehtiin keskuslämmitys vesipatterein, ja vettä lämmitettiin hellan vasemmalla sivulla olevasta eri tulipesästä. Talon etupihan tunnistaa ns. tuulikaappi-eteisestä, ja tikkaat vievät sen sivussa katolle. Yläkertaan veivät samat raput kuin nytkin, mutta se tila oli vain kylmävinttiä kutterinpuruineen. Syksyn kylmettyä sinne ripustettiin, jos oli saatavilla, palvattu sian kinkku, josta sitten sai einestä pitkäksi aikaa.

Talon edessä seisoo tämä asukaskatras, jossa pääluku on lisääntynyt yhdellä. Marja-Leena syntyi taloon muuton aikoihin joulukuussa 1939. Häntä katsellessa arvelisin, että kuva olisi otettu kesällä 1942 eli tyttö olisi n. 2,5-vuotias. Pertti vasemmalla seisoo alempana rinteessä ja näyttää lyhemmältä kuin oikeasti on itseeni verrattuna. Pojilla on vaaleanvihreät gabardiinin tapaisesta kankaasta tehdyt henkselihousut, tytöillä puna-valkoruutuiset mekot. Tietysti oltiin paljain jaloin...

Kuva on saman kesän satoa, mutta eri päivältä, kun tyttöjen mekot ovat erilaiset. Pojilla on samat housut edelleen. Varsinkin arkipäivisin tytöt käyttivät aina esiliinaa. Istumme naapurin aikamiespojan Tervolan Sakarin kuorma-auton keulapuskurilla, joka auto oli peruutettuna Tervolan mäkeä ylös talon nurkalle asti.  Sakari hankki auton saadakseen elantoa kaikenlaisen kuljetuksen myötä. Pertti on kuvassa noin 7 v eli alkamassa kansakoulun sinä syksynä, minulle kääntyy iäksi 6 sitten myöhään syksyllä, ja Pentti vielä sen vuoden sinnittelee 4-vuotiaana, vasta tammikuulla tulee lisävuosi.

Muistan tuon Pertin johtajakepin, se oli sorvattu ohut keppi, jonka päässä nökötti punainen puinen pallo. Ettei vain olisi ollut synttärilahja, eihän lasten tavarat vuosikausia kestä (kuva olisi silloin elokuulta 1942). Pertin kohdalla täytyy sanoa, että tämä lause olisi poikkeus säännöstä, hän säilytti ja piti huolellisesti kaiken omaisuutensa. Tyttöjen tukassa oli oikealle puolelle palmikoitu pikkupätkä lettiä, jota koristi aina silloin lettinauha. Ne piti silittää pesun jäljeltä, sain kunnian siihen.

Naapurissa asui niihin aikoihin sotapakolainen muualta Suomesta, nimeltään Anna-Liisa, jolla oli kamera ja hän otti nämä kolme kuvaa sinä kesänä. Kuolema korjasi kuitenkin hänet pian, silloin oli paljon keuhkotuberkuloosia liikkeellä. Tilannevalokuvia ei sitten pitkiin aikoihin tullutkaan.

Seuraavan kuvan ottoon on vierähtänyt aikaa. Kuvassa on Seija, joka syntyi 1943 joulukuussa (hän oli täyttänyt 7 v vuonna 1950, jolloin taloa alettiin suunnitella isommaksi). Seijalla oli kuitenkin käytävänä viisi vuotta kirkonkylän alakoulussa, kun yksi vuosi meni sairastelun takia katkonaiseksi. Marja-Leenakin oli ollut 5 vuotta alakoulussa, joten se oli tuttua, hän meni ekalle oppikouluun syksyllä 1951, kun itse olin viimeisellä eli viidennellä. Seija toipuu tässä kuvassa oman hoitolampaan kanssa kesällä 1955 alkaakseen oppikoululaiseksi. (Sinä kesänä olin saanut ylioppilaslakin ja asuin kesän Lahdessa, jossa oli kesätyöpaikka.) Pitkä koulumatka tiedossa, onneksi niihin aikoihin jo jonkinlaista linja-autokyytiä sai kylältä Kausalaan.

Kuva on mukana sen takia, kun kaikenlaisista rakennustähteistä valmistui pikkutyttöjen leikkimökki ylämäelle, lähelle Niemelän tontin rajaa. Sen lähelle istutettiin koivuja, jotka pian kasvoivat mahtipuiksi ja kaadettiin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, ennen autotalliaikaa 1991. Puolimetriset tyvet ovat vieläkin siellä osin esillä... Tatu istutti tytöille myös pihasyreenejä, papulanruusua ja karviaisia, että oli kotoisampaa. Voi olla, että tuo mökki palveli alkuun omien poikien partiolaiskämppänä, ennenkuin tytöt sen perivät. Jotain sellaista tulee nyt mieleen.

Seuraava kuva on jo hieman pienentyneestä perheestä kesällä 1956. Taloon oli hankittu vaaleanruskea Pobeda- henkilöauto, ja sen edessä poseeraavat äiti Elsa, täyttänyt keväällä 50 v, Raija 8 v ja Seija, joka täyttäisi seuraavaksi 13 v. Ensimmäisen talokuvan puhelinpylväs on piiloutunut ison vaahteran sisään, myös naapurin pihasyreenit ovat viidakon korkuisina toisella puolella. Raijasta on vain vähän pikkulapsikuvia. Kotona ei ollut kameraa.

Uutta polvea on jo kuvassa, joka on otettu kesällä 1961. Vierailulle Lehtimäeltä tuli nimittäin Sari Johanna vanhempineen ja isovanhempineen. Sari on syntynyt lokakuussa 1960. Kuvassa on Marja-Leenan kanssa kyykyllään myös Raija 13 v. Tatu ja Elsa vasemmalla, sitten Pennasen Mauri, Vieno ja Aarne oikealle takarivissä. Vauvanpyykkiä kuivumassa ladon nurkkaan viritetyllä narulla. Tatun ja Elsan syreeni-lehtimaja näkyy siinä takavasemmalla.

Lato-navetta taitaa olla vielä alkuperäisessä asussa, kun katson katon jyrkkyyttä. Näyttäisi myös olevan kaksi ovea, joiden kautta heinät ahdettiin sisään kesällä. Myöhemmin latoa madallettiin ja katto loiveni sen myötä. Pertti opiskeli näihin aikoihin vielä Heinolan seminaarissa, olisiko tehnyt sen homman kesätöinään? Muistelen kuulleeni, että se oli hänen käsialaansa.

tiistai 15. marraskuuta 2016

25 vuotta sitten osa 2

Autotallia edeltäneen navetan viimeiset hetket käsillä. Ulkovessan ja navetan ovet auki. Lato ja muut purettavat puuosat kohta poissa, pian odotellaan tasauskonetta.  Navetan oven päällä näkyy kapeita pystypinnoja, siinä on muisto Selman ns. huvilasängystä, joka käsittääkseni jäi tähän penkan uumeniin. Kuva 07 06 1991.
Tarkemmin etsittyäni löytyikin vielä monta talletettua hetkeä autotallivuoden 1991 ajoista. Jouduin jopa valikoimaan! Laitan lisät tähän kuvatekstein varustettuna.

Ensin vähän pihakuvia:
Seppo Kinnusen ottama kuva heinäkuussa 1991. Alapellolla oleva ensimmäinen pitkä kukkapenkki on saanut syyshortensioiden jälkeen töyhtöangervon ja ritarinkannuksen, edessä on harjaneilikoiden lisäksi jättipoimulehti Alchemilla molle ja vaaleanpunainen jalokallioinen Erigeron speciosus, nekin siis jo yli neljännesvuosisadan tontilla asuneita. Takana Elsan peruja olevia punaisia leimukukkia.
Tämäkin kuva on samasta kamerasta, kuvanottaja on Seija. Seppo on kuvassa kukkien takana mittakaavana. Sama kukkapenkki, mutta pitkältä sivulta päin. Sepon takana on hyvin hoidettu mansikkamaa, jossa niihin aikoihin piti olla verkko päällä, kun lintuja oli liikaa. Silloin oli fasaanejakin ottamassa omansa.
Tämä on 08 06 1991 ottamani kuva samalle alapellolle, josta näkyy, ettei pellolla juuri muuta silloin kasvanutkaan.  Kaikki puut ovat myöhempiä istutuksia. Se äskeinen pitkä kukkapenkki jää vasemmalle laidalle piiloon.  nykyinen jättikoivu kasvaa oikealla silloin kaksihaaraisena, pienempi haara otettiin pois myöhemmin. Paksuutta isommalla on 10-15 cm. Pyörä ja ruohonleikkuri saivat ulkoilla sen kesän milloin missäkin. Molemmista kaivoista (toinen pellolla pylvään lähellä) sai joskus vettä, kun jaksoi pumpata.
Talon seinustan patio on leikkonurmikkona, kalusteina talon entiset pöytä ja keinu omien Varax-tuolien lisäksi. Keinu kuivattelee ladosta löytynyttä isoa säkkivarastoa, mutta nyt en jaksa muistaa, kelle ne olivat tarpeen. Kuva on 17 06 1991, ja navetan kohdalla on hyvin haravalla muovattua luiskaa askelmineen.
Sitten siihen rakennustouhuun mukaan:

Raudoittajamestarina oleva Kajanderin Matti tarkistaa tulevaa laatan pohjaa 13 07 1991. Lapsia varten tuli varastoon hiekkakasa, mutta se kyydittiin sitten tallin taakse, että tuli parkkipaikkaa autoille.
"Kurat" kuivumassa ja hyvin jo kantaakin. Tarkastellaan 17 06 1991 kuivuusastetta ja valumuotti oli raksittu pois. Nyt vaan seiniä kohottelemaan... Vasemmalla Heikin takana on iso pihajasmikepensas, jonka Elsa istutti silloisen ladon etuseinälle. Laatta on siis n. 0,5m korkean hiekkakakun päälle tehty ja ladon ovi oli tuossa toisen seisojan takana.
Samana päivänä olikin jo nurkkapylväät pystyssä.
Viikkoa myöhemmin oltiin näin pitkällä, että ulkoseiniä laiteltiin. Kuva on 25 06 1991. Paitsi sitä Elsan jasmiketta, jonka nyt olen poistamassa muistoiksi, kuvassa on myös tienvarren kolmiopenkin puu, toinen hopeakuusi, joka ei tykännyt kasvaa suoraan. Niinpä siitäkin tuli aikaa myöten muisto, vain nykyinen eli Elsa-kuusi on pystyssä.
Erityisen ahkerana työmaalla hääri Emmi, joka tässä ohjaajan kanssa takoo vasaralla ovenpielilankkua kiinni. Hyvin meni.

Sitten päästiinkin jo valmiin päälle. Taidenäyttelykuvat on otettu 18 08 1991. Kaikki seinät tulivat täyteen nähtävää, keskilattialle haalittiin joutavat tuolit, että jaksoi katsella. Nurkkiin ja seinille vielä kukkaämpäreitä. Niissä oli Marja-Leenan hieno idea, eli vadelmanvarret ryhdikkäinä alustoina, joiden varassa kukilla oli mukava olla. En kyllä tuntenut läheskään kaikkia kävijöitä!
Suoraan ovelta sisään katsoen. Elsan aikoinaan tekemiä maitopussimattoja lattialla.

Juhannuksena olivat Ullan rippijuhlat Turengissa. Kuva on tilaisuuden jälkeen kotitalon pihalta ennen sisään menoa.
Niiden juhlien nuorin vieras oli neljän kuukauden ikäinen Anni, joka melkein jo istui isä-Sepon kainalossa.

Lopuksi kuva työpaikalta sen vuoden helmikuulta. Pusero on omaa designiä, tummansinistä paksua trikoota, jossa jostain palalaarista löytynyt joustintrikoon kappale resoreiksi. Kuva on oppilaan kamerasta saatu.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Muistin ja päiväkirjan tallettamia 25 vuoden takaa 1

Kuva on kulmassa olevan vihjeen mukaan otettu elokuun 18 1991. Autotalli on tehty, rakentamisen tähteitä vielä korjuuta odottamassa. Marja-Leenan taidenäyttelyn ajat meneillään. Uudelle rinteelle on kylvetty ruohot ja istutettu jättipalsamin ja auringonkukan taimia. Maasta on puskenut myös tiikerinlilja kukkimaan.
Meidän tontilla vietettiin melko kiireisiä aikoja kesällä 1991. Se oli vuosi, jolloin Saddam Hussein oli joutunut vetäytymään valtaamastaan Kuwaitista ja lähtiessä oli sytytetty satoja suuria öljylähteiden tulipaloja. Nämä vaikuttivat käsityksen mukaan silloin myös ilmastoon, oli tavallista viileämpi ja sateinen kesä. Tosin kyllä Pinatubon tulivuorikin purkautui, ja tuhkaa meni yläilmakehään. Se kyllä tapahtui vasta kesäkuun puolivälissä, joten ei vaikuttanut säätiloihin sitä ennen.

Kesän vietossa olivat silloin tässä talossa Ullan, joka kävi kesäkuun rippikoulua Turengissa ja minun lisäksi Helenan ja Sepon perhe, joilla oli kolme pikkulasta, Osku 6v, Emmi 3v ja Anni, alle puolivuotias vauva. Heillä oli niihin aikoihin koti Porin liepeessä Harakankujalla. Marja-Leena ja Harri tavattiin lähes päivittäin, kun oli se kesämökki entisellä Vierulan metsällä.

Iitin pikkulapsikesää rytmitti aiemmin hankittu hiekkakasa siinä nykyisen parkkipaikan tienoissa, jossa oli myös pyykinkuivatusteline alkuun. Niiden molempien kohtalo oli väistyä muualle tontilla, kun kesä eteni.

Huollettaviini kuului niihin aikoihin myös 1986 Neuvostoliitosta Suomeen palannut lähes satavuotias eno Berhard Nurmi, joka oli saanut oman asunnon Turengissa Kinttupolulta. Hän ei ollut mukana sen kesän tohinoissa, koska oli tulossa leikkaus naamassaan olevan ihosyövän hoidoksi Hämeenlinnassa 12-13. 06, jonne minun piti sitten välillä pyrähtää kyytimieheksi. Leikkaus olikin uskottua isompi, kun vasemmasta korvalehdestä meni suurin osa. Sairaalassa kului runsas viikko. Aiempia nenänpielen kasvaimia oli hoidettu onnistuneesti sädehoidolla Hämeenlinnassa, se tiesi myös lukuisia reisuja. Kaikkiin niihin en itse voinutkaan osallistua, kun piti käydä töissä, vaan jouduin pyytämään apua ystäviltä.

Pertti-veljeni oli 1980-luvun lopulla saanut uuden perheen, Raijan ja Katariinan, ja heidän kanssaan olimme toteuttaneet heinäkuussa 1990 Amerikan matkan, joka oli ns. seuramatka, siinä oli muitakin ryhmäläisiä historianopettaja Eero Kuparisen luotsaamalla turistimatkalla. Matka kesti lähes 3 viikkoa. Poikkesimme Raijan ja Ronin kotioloja katsomassa, heillä oli juuri työn alla remontoitava omakotitalo, jonne heidän muuttokuormansa pian matkaisi, jo lähikuukausina. Helenan perhe oli ollut silloin osan aikaa Iitin talossa kotimiehinä. Raijalla ja Ronilla oli suunnitteilla matka Suomeen kesän 1992 aikana, koska Kurjenmiekassa oli ajateltu pitää iso sukukokous.

Olin jo siihenkin asti viettänyt kesiä täällä Iitin "mökillä" puutarhan ja talon kunnostushommissa. Ties mitä oli maalattu ja istutettu. Mutta navetan ym. sisältävä talousrakennus, jonka isä-Tatu oli Pertin kanssa rakennellut 1940-luvulla, oli alkanut kiinnittää huomiota, kun sen katonharja oli hieman notkolla. Kutsuin silloin naapurissa asuvan Hutrin Heikin toukokuun lopulla käymään ja selvisi, että navetan maaleikkausta vasten oleva tiiliseinä oli murtunut, jolloin katon kannatinpuutkin olivat antaneet myöten. Jos sitä voisi vielä korjata?

Kun koulu loppui 31.05, tulimme samana päivänä isoon hommaan, kun kaikki navetan sisällä oleva tavara piti poistaa. Se olikin mahdollista, sillä Hietalahden Esko oli viikolla tuonut pihaan roskalavan, ja sinne kaikki, mitä ei aiottu säilytellä. Saman aikaan oli Heikki kaatanut tontilta muutaman ison puun, jotka Pertti-veli oli ns. merkannut. Rungoista tulisi saunapuun jatketta, ja oksat olivat menossa ehkä roskakuorman päälle.

Pian selvisi, ettei korjaustöihin kannattanut ruveta. Olihan navetta alunperinkin tehty kierrätystiilistä, jotka murenivat helposti. Päädyttiin jo kesäkuun 5. päivästä alkaen purkamaan latoa, joka oli navetan ja AIV-tornien päällä ja joka oli ollut parikymmentä vuotta jo varastona ja puuliiterinä. Kuivat klapit olivat lentäneet sitä ennen ovesta pihalle, ja sitten koottu ulkopinoiksi, kun lentely loppui. Seuraavana päivänä purettiin loputkin rakennuksesta. Roskalava oli matkustanut omaan kohteeseensa.

Seinistä tullutta purkulautaa oli keolla talon lähellä, ja Marja-Leena, joka samaan aikaan teki kesämökkitontillaan talousrakennusta, huomasi, että osaa voisi hyvin käyttää siellä, joten peräkärryllä niitä matkusti Toivolan tontille muutaman sadan metrin päähän. Kaikki muu jäte päädyttiin kasaamaan täyttömaan alle, olihan siinä ne tornit ja tiiliä ja betonia paljonkin, joten kärrättävää olisi tullut liikaa. Hietalahden Esko toi täytemaat tasauksen jälkeen ja muotoili uuden rakennuksen paikan tasaiseksi. Autotallin piirustukset tehtiin paperinkulmaan.

Kesäkuun alussa kävi ilmi, että olisi ensin pitänyt anoa rakennuslupa, mutta onneksi se sitten kuun aikana kuitenkin saatiin. Katselmukset tuli tehtyä, ennenkuin tutkittavat rakenteet olivat piilossa. Posti vei hyväksymiskirjeen kuitenkin Turenkiin, kun pääosoitteeni oli siellä, ja löytyi sitten rippijuhlien aikaan...

Ihan entisen rakennuksen päälle osui vain pieni pohjoiskulma, pääosa oli entisellä pohjamaalla. Päädyttiin tekemään pohjaksi betonilaatta. Pohjaa varten oli kyllä hankittu kasa eristysainetta, styroxia, mutta niitä ei sitten käytettykään, koska raati totesi, ettei maa ollut routivaa ja laatan alle ei siksi tarvittu eristettä. Naapurissa asui silloin vielä eläkeläinen Kajanderin Matti, joka oli ollut ammatiltaan betoniraudoittaja, joten häneltä saatiin oppia pohjalaatan tekemiseen. Tarvittiin lautaa valumuotin tekemiseen ja rautaa niiden tukien kääntelyyn, ennenkuin betonia voitiin tilata. Matti teki ne rautojen taivutukset, kun hänellä oli työkalut ja ennenkaikkea taito.

Yhtään ei kyllä viivytelty, sillä jo 14. kesäkuuta ennen puolta päivää oli valu saatu tehtyä naapurien avustuksella. Matti johti valutyötä, apuhenkilöinä Hutrin Heikki, Olkkosen Pauli, Marja-Leena ja Harri, Pohjansaron Väiski, Ulla ystävineen ja minä itse, kaikki työntelemässä betonia kolot täyteen. Heikki tiesi Matin neuvomana tehdä pinnan hiertämisen, ja illan edellä saatiin puutavarakuorma pihaan. Lattiakaivokin tehtiin, sillä tilasta ajateltiin autotallia ja sellainen tulisi olla. Peltikattokin tuli tilattua sinä päivänä S-kaupan rautapuolelta.

Sukukokousta pidettiin Ullan ripillepääsyn johdosta juhannuksena Turengissa, mutta piankos väki sieltä siirtyi jatkoille Iitin väljemmille oleilusijoille.

Autotalli oli ulkopuolelta melkein valmiina kesäkuun lopulla. Ikkunoiden teko oli aivan oma historiansa, sillä ladosta oli tyhjennettäessä löytynyt puulaatikollinen Tatun aikoinaan (ehkä jo 1960-luvulla) hankkimia ikkunalaseja, joista sitten yritettiin ikkunoita saada aikaiseksi. Heikki leikkasi ruudun niinkuin kuuluukin, ja saatiin aika paljon rikkonaisia, ennenkuin keksittiin, että lasi oli ohentunut yläreunaltaan pitkän säilytyksen aikana. Kun kummallakin pitkällä seinällä on 3 ikkunaa ja oviseinällekin tuli yksi, niin lopulta varastoista saatiin kaikkiin reikiin vain yksinkertainen lasi.

Uusi hiekkaleikkien paikka tuli täyttöpenkereen päälle, tuuletustelineen taakse. Leikinvalvojille istumatuolit. Pilkottuja saunapuita tuli mahtava keko loppusyksyn aikana. Kuva näyttää kovin keväiseltä, ehkä on eletty ohi talvikausi 1991-92. 
Mutta hyvinhän se on nämä 25 vuotta kestänyt! Yhtään ruutua ei ole rikkoutunut. Sisä- ja ulkomaalausta sen sijaan on uusittu, sillä talli on nykyisin punainen. Ovia on jouduttu myöhemmin syksyllä ja seuraavanakin vuonna hieman höyläilemään, kun puuosat alkoivat vetää kosteutta syksyllä.

Emmi, joka avusti kovasti rakennustöissä, oli hyvin innokas seurailemaan kaikkea, mitä tallin tienoilla tapahtui, ja nimitti Hutrin Heikin Super-Hessuksi, kun hän osasi niin monenlaisia uusia asioita! Yhdistelmä pikkulapsi - lasinsirpaleet oli kyllä liian vaarallista, joten perhe kävi heinäkuussa turvallisemmissakin paikoissa kesää viettämässä. Jouduttiin vielä yhden vaahteran kaatoon, kun se jäi liian lähelle tallin koilliskulmaa.

Heinäkuulla kyllästykset tekivät tallista keltaisen, mustilla ovilla. Elokuun loppupuolella olikin jo aika vihkiä rakennus. Se tuli taidenäyttelyn muodossa, kun Marja-Leena toi maalauksiaan tyhjille valkoisille seinille. Pitsiverhot Elsan varastoista ikkunoihin ja Elsan tekemät punaraitaiset muovimatot (maitopussikauden kierrätysmateriaalia) lattialle ja boolikannu nurkkaan. Ovipieliin tuli kukkaistutuksina leimukukkia ja kotkansiipiä. Kävijöitä riitti kahdelle viikonlopulle, tavattiin paljon sellaisia tuttuja, joita ei oltu nähty kymmeniin vuosiin!

Sinä vuonna oli runsaan sademäärän takia tullut tosi paljon punaherukoita, joista keittelin viikonlopuilla mehuja, ja väliaikoina kävin seurustelemassa näyttelyvieraiden kanssa. Kesästä jäi vielä muistoksi kaksi kuusentainta, jotka kasvoivat Lepolan kuusen lähellä, ja Väiski toi ne kasvamaan alapuutarhalle. Puut olivat lopuksi liian lähellä toisiaan, joten toinen vain on jäljellä nykyisin, isona kuusena tietysti!

Saman kesän hankkeita oli puinen puutarhakeinu, joka myöhemmin muutti Varkauteen Lummekadun talon pihalle. Soikkelin Kimmolta tilattiin ja saatiin putkesta tehdyt pyykinkuivatusorret alapihalle ja matontuuletusteline. Rakennusmateriaalien kaupantekijäisiksi tuli vielä edullisesti Varax- metallikeinukin S-raudasta tontille kiikuttelemaan. Näistä hankkeista jatkaa tontilla enää matontuuletusteline.

Myöhemmin syksyllä polttopuuksi tehtävän materiaalin kimpussa askarteli Kausalasta pyöräilevä Ahlquistin poika (etunimi ei tullut minulle tietoon koskaan), joka oli käynyt äiti-Elsalle tekemässä samanlaista apua. Paljon sitä hommaa olikin, kun oli kaadettuja puita ja ladosta löytynyttä ja rakentamisen tähteeksi jäänyttä puutavaraa. Oma työ oli sitten taidenäyttelyn jälkeen siirtää kuiva puutavara syksymmällä autotallin sisälle. Muutama hirren pätkä siirtyi syntyneeseen rinteeseen rappuaskelmiksi, jossa ne palvelivat monta vuotta.

Innostuin menemään sinä syksynä kansalaisopiston kudontakurssille, ja jo lokakuulla virittelin ensimmäistä lointani Elsan puihin, sillä häneltä oli jäänyt yksi valmiiksi tehty mattoloimi kutomatta. Ensimmäiset Iitissä kudotut omat matot olivat sini-punakirjavat ja palttinasidosta. Ihme, kun sain loimen niisityksi ja sidotuksi, sillä ohjemonisteet olivat unohtuneet Turenkiin. Mutta meillä olikin Turengissa loisto-opettaja, Arja Hauhia (Hyvinkäältä). Vietän nyt siis myös 25-vuotis-taiteilijajuhlaa tällä kutomislinjalla. Ah mikä hyvä päätös se olikaan!

Helenan ja Sepon perheen lyhyeksi jäänyt Porin aika päättyi siihen kesään. Muuttokuorma suuntasi elokuun lopulla itä-Suomeen Varkauteen, jossa ensi asunnoksi vuokrattiin omakotitalo Sumakujalta. Päästiin lähelle Joroista, jossa Sepon lapsuuskodin lähellä asui hänen äitinsä Hilkka. Heille elokuulla keitetyt mehut vietiin sitten vasta hieman myöhemmin, kun muutto oli tapahtunut. Pian kuitenkin alkoi Lummekatu 17:ssa talonrakennus, kun tonttia raivattiin jo seuraavana kesänä, joten Sumakujan kausikin oli lyhyt.

Suurten tapahtumien aika ei kuitenkaan vielä ollut ohi, sillä 24.08. itänaapurissa päädyttiin Neuvostoliitto -nimisen aikakauden lopettamiseen, ja mm. Baltian maat ensimmäisinä julistautuivat itsenäisiksi. Myöhemmin ruvettiin myymään matkamuistoksi kappaleita Berliinin muurista, ei kai ihan vielä 1991. Itse Berliinin muurin toimiminen päättyi ehdottomana rajana jo 1989, siitä on nyt 27 vuotta.

Minulle alkoi neljän tunnin automatkailukausi Turenki-Varkaus. Iitistä pääsi melkein tuntia vähemmällä, kun ajoi Valkealaan ja siitä Mikkeliin, josta viitostielle eteenpäin, joten moni reisu tehtiin Iitin kautta. Lämmitys- tai muu kiinteistönhoitohomma tai haudalla poikkeaminen yhdistyi Varkauden matkaan.
Paitsi Varkauden matkoja tuli ohjelmaan myös jokunen reisu Ouluun, sillä Mikko alkoi opintonsa Oulun teknillisessä oppilaitoksessa.