perjantai 28. lokakuuta 2011

Talviaika koittaa kalenterissa

Tikkupuita tuli kymmenisen kärryllistä odottamaan pinoamista johonkin. Ehken kuitenkaan laita ihan halkopinoon kiinni, koska tikuissa on jo alkavaa lahoamista. Voimasaksilla tikkujen teko oksista sujuu!
 Eletään jo lokakuun loppua, kellojen kääntö talviajalle on ensi viikonvaihteen homma. Ilmat jatkavat samaa rataa edelleen, esimerkiksi viime yönä oli lähes +6 asteen lämmöt. Tänään iltapäivällä on +8 asteen pilvipouta, tuuletonta. Samaa on edelleen luvassa. Siispä olen tällä viikolla jatkanut keväistä ampiaisten ja muiden tähdellisempien töiden takia kesken jäänyttä risusavottahommaa. Ei se niitä maailman mukaviampia juttuja ollut, kun rangat olivat märkiä ja osin alkaneet jo lahotakin, mutta latvuskeko alkoi paistaa liian selvästi isonkiven vierellä lehtien pudottua. Työilmat ovat kuitenkin olleet loistavat! Ja aherrus tuotti tulosta, tänään sain rydön häivytetyksi! Ehkä ensi viikolla pääsen normaaleihin syystöihin, mm. tulppaanit ovat edelleen istuttamatta.

Kasan alta paljastui monikymmenpäiseksi versopensaaksi kehittynyt kaadetun raidan kanto, sille pitää miettiä jatkohoitoa. Pari kaadettua haapaa taas on tehnyt tähän arboretumin osaan kymmeniä piiskamaisia juurivesoja, parhaat yli puolentoista metrin, niissä riittää listimistä, sillä haapoja on jo tarpeeksi..
Viime viikonlopun kisuvieraiden takia olin ahkeroinut poppanaloimen kutomisessa, sainkin sen lopetettua ennen vierailua, etteivät sen loimet tuottaisi yllätyksiä vauhdikkaille vieraille. Nyt on sisäoloissa on itselle uusia houkutteita, laitoin ensimmäisen saaliloimen tukille maanantaina, ja eilen sain sen kudottavaan kuntoon. Muut kutomisen edellytykset eli kaikenlaatuiset kudelangat huomioon ottaen niisintä- ja sidosvalintani oli toimikas. Siinä kude menee aina kahden loimilangan yli, siirtyen seuraavalla kerroksella yhdellä langalla sivusuunnassa, joten pintaan tulee vinoviivoitusta. Yläkerrassa on hyvä askarrella, kun syksy on lauha. Työ tyssää, kun se on vain istumista, jos pakkaset alkavat paukkua.

Loimen leveys on kutakuinkin 1 metri. Väriraidat ovat ns. vuorolankaiset, koska omavärjättyjä lankoja yleensä on pieniä eriä.
Ompeluakin voisi harrastaa, sillä pari viikkoa sitten olleella opistotunnilla sain liudan kasseja siihen malliin, että niiden kantimien rustailun aika on käsillä. Siihen työvarastoon en olekaan ehtinyt syysloman aikana katsahtaakaan! No kunhan jouluksi valmistuisivat.  Alkuviikosta matkustivat vanhempieni 1930- luvulla Viipurista ostamat heikkokuntoiset tuolit jatkojalostukseen eli Pahalahden entisöintiin. Saapa nähdä, miten asia siellä etenee, kun joistakin tuoleista puuttuu kappaleita. Vinttiä siivotessa pari vuotta sitten sieltä löytyi nimittäin kaksi palasiksi mennyttä yksilöä. Osan palasista löysin eristepurun joukosta, ehkäpä sitä olisi pitänyt pöyhiä enemmän?

Kudontalankoja saaleihin...
Sisareni Marja vieraili eilen mukanaan kynttilöitä pyhäinpäivän hautausmaareisua varten. Ei oltu nähtykään kuin kesällä. Aika meni mukavasti keskustellessa. Pyhäinpäivä on tulossa viikon päästä. Wilma ei enää häntä muistanut, haukahteli ja pysyi sängyn alla eikä syönyt koko päivänä. Ruokailu viivästyi niin, että vasta klo 02 maissa yöllä heräsin siihen, että koira oli kupillaan, söi kipon tyhjäksi ja latki runsaasti vettä päälle. Ja sitten taas sängyn alle!

Perennatehtailun vaihe yksi: nautitaan vaasissa olevista komeamaksaruohoista. Vaiheessa kaksi jatketaan nauttimista näkymästä, vaikka vähän jo kulahtavatkin jonkun viikon päästä. Vaiheessa kolme veden alla olevien lehtiarpien ja tyvien kohtiin ilmaantuu pieniä parilehtisiä alkuja juurineen. Vaiheessa neljä ne istutetaan ulos multaan. Jos maa on sula, luulen olevan valmista joulukuun alkuun mennessä. Jos maa on roudassa eikä voi istuttaa, pannaan taimet ruukkuun, tai unohdetaan koko istutusjuttu ja katsotaan keväällä, mitä vaasissa on jäljellä. Molemmilla istutustavoilla olen saanut taimia.
Lähdin eilen illan hämärtyessä etsimään lyhdyn jalkaa varastoista. Lopputulos oli erilainen kuin luulin, löytyi hattukynttilän pidike ja kylmävarastossa odottaneet kaksi kurpitsaa. Siispä ei menty Wilman kanssa hautausmaalle, vaan aloin tehdä kurpitsapikkelsiä. Sellaista ei ole ennen minun kattilassani kiehunut. Ja kun lyhdyn jalka ei tänäänkään tullut vastaan, piti käydä Kausalassa Soikkelin kaupassa!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Loppusyksyn kuvia


Lokakuu on kuin onkin ollut melko leuto aiempiin syksyihin verrattuna. Lunta ei ole nähty eikä kai muuta kuin yksi selvästi alle 0:n oleva yökään. Kasvimaailma on siis saanut jatkaa maanpäällistä elämäänsä, ja jotkut puutarhani asukkaat ovat vielä kesävihreän kannalla. Jättisamettikukat Tagetes siirtyivät kukkimaan leikkokukkaelämää ämpäreihin, jotka olivat sen pakkasyön autotallissa. Linnut toki ovat jo olleet viikon sitä mieltä, että ruokinta-ajat ovat alkaneet, joten otin lintulaudan kesävarastosta taas töihin.


Tähän aikaan vuodesta on hyvä katsella, mikä perenna ilahduttaa vielä loppusyksystäkin. On selvää, että vuorenkilvet Bergenia sp saavat tontilla ykkössijan, ja toisestakaan ei ole epäilystä, se on komeamaksaruoho Sedum spectabile, mutta loppujen kesken pitää kilpailla. Syysnäkymissä vie nyt mielestäni ehdottoman voiton tummakurjenpolvi Geranium phaeum, jonka tervatäpläiset vihreät lehdet ovat vallanneet pääosan pation reunassa olevassa kukkapenkissä timanttituijain väleissä. Ne peittävät hyvin rupsahtaneet pionit ja muun vähemmän kiehtovan näkymän. Tämä kurjenpolvi näyttää olevan aika reipas tuottamaan siementaimia, joten en ole ihan varma, miten sen kanssa tulee toimeen. Mutta kaunotar!

Sain 24.10. kuvakulman, jossa timanttituijan juurella on tummakurjenpolvi keskellä, keijuangervo takana ja vieläpä näkyy oikealla kukkiva ruusumalvakin!
Vuosi sitten hankkimani aurinkonauhus Ligularia stenocephala saa myös pisteitä, sillä sen versot ovat yhtä hyvässä kunnossa kuin kolme kuukautta sitten, siron muotoinen lehti tosin hieman vaalenneena. Se kasvaa lipputangon vierellä, mutta varmaan tulee hankituksi niitä lisää, kunhan pääsen alatien varren penkkiä jälleen laittelemaan, ehkä parin vuoden päästä, kun sieniongelma siitä poistuu.

Syyshehkua lisäämään ostin vuosi sitten joitakin koivuangervoja Spiraea betulifolia, joilla pitäisi olla (tienvarsi-istutuksissa nähtyä) tummanpunainen syysasu, mutta meillä ne ovat tulleet keltaisiksi! Kaunis väri sekin on, ehkä puna jää puuttumaan, kun tuossa kasvupaikassa on kuusen varjo keskipäivän monina tunteina. Ruusuangervon Spiraea albiflora x japonica syysasu on myös kovin kaunis punakeltainen, joten niitäkin tulee lisää. Keijuangervo Spiraea japonica taas tekee itsenäisesti uusia taimia hyvällä vauhdilla, joten sekin asuu meillä isompana massana jatkossa, Jo viime syksynä hankin myös muutaman pensashanhikin Potentilla fruticosa lisää, koska sen lehdet ja kukinta ovat myöhään syksyisin parhaimmillaan. Koristepensaat ovat hyviä osakkaita penkkiin, jossa muu perennakukinta päättyy elokuun alkuun, kuten sipulikasveilla ja kellokukilla on tapana.

Mustilan arboretumissa etelärinteen ehdoton yllättäjä on isokokoinen amerikanpyökki Fagus grandifolia, jonka tummaa pronssia olevat lehdet jo pääosin maassa.

Syksykauniita näkymiä haimme lisää lauantaina Mustilan arboretum-retkellä, jossa varsinkin moni vaahteralaji vielä koreili syysasussaan. Ihailimme mm. vuorivaahteran Acer pseudoplatanus kauniita keltalehtisiä yksilöitä, suorastaan hohtavia huntuvaahteroita Acer triflorum (katso kuva myös toisessa blogissani 23.10), ja tietysti huokailimme tummanpunaisina loistavien viitavaahteran Acer barbinerve runkojen luona, joista lehdet jo olivat kaikonneet. Punatammet Quercus rubra olivat vielä melko hyvin lehdessä, siipipähkinät Pterocarya samoin. Etelärinteen hedelmien ensi palkinto meni euroopansorvarinpensaalle Euonymus europaeus, joka esitteli vaaleanpunaisia tuloksia! Olisipa nyt valkoinen talo. Pallesorvarinpensaasta olisi toisenlaistakin iloa, sillä on nimittäin syyslehdistö loistavan punainen näiden hedelmien lisäksi.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Reipasta lokakuuta mennään!

Kulunut viikko on vilkkaimpia tällä tontilla. Asukasmääräkin nimittäin lisääntyi torstaina peräti 6 hengellä, kun nuorempi tytär ja miehensä tulivat viikonloppuvierailulle auto täynnä ocicat-kissojen kuljetusboxeja. Nähtiin nuorimmaisen eli Taran kanssa ensi kertaa! Kuvassa kerrankin kaikki yhdellä kertaa, kun ruokakupit lähellä toisiaan. Iso poika Leo on vaalein, ja etualan ruskein Nasu, Tara on oikealla ja takana Ansa. Tyttökissojen tunnistaminen oli minulle vaikeaa, joten korjasin tämän kohdan kommentin mukaan. 7 kuukauden ikäinen kuopus on jo isojen tyttöjen kokoa, 3,5 kg. Se millä kohtaa Tara syö, pitäisi kyllä kertoa nimen, sillä hän on Leon lemmikki, ja sijoittuu siis viereen!

Kissojen ja Wilman kohtaaminen hieman jännitti, mutta vanharouva otti asiat arvokkaasti, ei haukkunut eikä tehnyt pikaisia liikkeitä, jopa peräytyikin, jos vähänkään siltä tuntui. Lopulta kissat uskaltautuivat jo lintujen seurantaan makuuhuoneenikin ikkunalle. Kun koira oli sängyn alla, niin kenttä oli vapaa. Vauhdikkaat kissat saivat mattoa kasaan yhtä hyvällä menestyksellä kuin koiravieraatkin, toisiaan jahdatessaan, se on kai heidän hippa-leikkinsä. Varsinkin Taraa kaikenlainen liikunta vielä innosti, ja jos ei ollut kissakaveria, niin ihminenkin kelpasi.

Tapahtumat alkoivat jo kyllä jo alkuviikosta, sillä sain puhelinviestin että huonekaluni tulivat valmiiksi Kausalan työpajassa. Tietysti heti säntäsin niitä katsomaan. Olikin hyvä yllätys, kun urakka valmistui noin joutuin, ja pitkään pähkäilty väri on oikein sopivan neutraali ja sopiva entiseen värimaailmaani. Eipä kestänyt montaakaan hetkeä, kun kamppeet olivat jo kotona, kiitos super-Hessun, jonka näin ajelevan Kausalaan mennessäni peräkärryä vetäen. Pidin sitä ihan järjestettynä ennusmerkkinä, joten uskalsin soitella hänelle, ja puhelusta ei ollut kulunut kuin hieman yli tunti, kun jo nostimme aarteita peräkärryn uumenista sisään. Hyviä ystäviä on! Tuossa kissakuvassa hieman sohvanreuna pilkottaa Leon vierellä.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun kehuin Marjalle huonekaluja katsoessa, että yleensä istun pikkusohvalla jalat käsinojalle nostettuna, niin Marja ratkaisi ongelman muutamassa sekunnissa, sillä huonekalujen kangasta oli vielä tähteenä ja hänellä taas säkillinen styrox-rouhetta varastossa. Jalkatuki ilmaantui tänään puolilta päivin elämää sulostuttamaan!

Eilisilta kului, kuinkas muuten, Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistyksen tavanmukaisessa syystapaamisessa, eli yhteisellä muikkuaterialla. Tapahtuman nimi on Muikunkutujuhla, ja tapahtumapaikkana Radansuun kartanohotellin kestitystilat. Paitsi hyviä ruokia oli tarjolla merkittäviä ohjelmia, kuten Mr. ja Miss Muikun kruunaus, molemmat tittelit menivät reippaasti yli 70-vuotiaille aktiivisille kyläyhdistyksen jäsenille. Lisäksi otettiin käyttöön standaarien luovutus, sen saivat pitkäaikaisin kyläyhdistystyömme pariskunta (isännälle osui sopivasti myös Mr. Muikun kruunu), toisen standaarin saivat puolestaan oman kyläkauppamme puuhakkaat siskokset, jotka ovat jo kymmeniä vuosia avustaneet ties missä kissanristiäisissä mm. tarvikkeita toimittamalla, "aseveli"-hintaan. Oma panokseni olivat aikaisemmassa blogissani esitellyt keramiikkamuikut, jotka menivät arvanmyyjien kauppaamina kuin kuumille kiville! Yhtään ei jäänyt, vaikka olin varustautunut yli 30 yksilön määrällä. Arpoja myytiin myös runsaasti, arpavoitot olivat kaikki lahjoituksia, joten kyläyhdistys sai hieman tuottojakin tilaisuudesta.


Olimme pohjustaneet iltajuhlaa sopivasti, ajelimme Mustilan arboretumin syksynäkymiä katsomaan, sateiden lomassa sopivasti saatiin pari tuntia kulumaan ihanassa maisemassa (saappaat olivat tarpeen kyllä). Aivan ihastuttava oli vielä melko lehdekäs huntuvaahtera Acer triflorum, joita oli muutama etelärinteellä ryhmänä. Lisää Mustilasta kasvimaailma-blogissani, lähiaikoina.

Juhlailta päättyi kotiin tultua sienten esikäsittelyyn, sillä Marjo ja Päivi olivat saaneet liikaa suppilovahveroita, nehän ovat tänä vuonna aivan jättikokoisia runsaiden sateiden takia. Saatiin esikuivahtamaan viisi tarjottimellista suikaloituja sieniä, jotka sitten menivät tänän aamuna freesauspannu-ohjelman läpi, tuloksena n. 2,5 l pieneksi rouhittua ja vähävetistä sientä, valmiina pakastettaviksi kerta-annospusseissaan.


Päivittäin on ehtinyt tapahtua jos mitä, ja on opittu uusia asioitakin, nimittäin tulevan syntymäpäiväni lahjakin kaivettiin auton kätköistä, se oli yhdistetty Canonin scanneri/printterilaite, joka tuossa kuvassa kököttää uutena kalusteena tietokonepöydän kulmalla. Sen hallintaa minunkin apuvälineeksi on siis nyt opiskeltu. Teoriassa olen tietysti vahva tässä asiassa, sillä olen printannut kymmeniä tuhansia sivuja elämäni aikana, mutta tämä on myös digi-ohjattava ja kun siinä on mukana monipuolinen kuvan käsittelijä eli scanneri, niin varmaan täytyy istua hiljakseen opaskirja kourassa muistelemassa, mitä tuli kuultua. Suuret kiitokset kaikille kolmelle jälkipolven jäsenelle, jotka ryhdyitte hommiin!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Menneitä Elsanpäivänä mielessä

Kuten kasvimaailma-blogistani voi lukea, olen myllännyt puutarhalla vanhojen mustaherukkapensaiden kasvupaikalla, kun ne eivät ole tuottaneet enää vuosiin kunnon satoa. Aion poistaa koko rivin, 5 pensasta. Tuo omenapuiden ja herukoiden vallassa oleva alue oli pensaiden istutusten aikaan keittiökasvisten maa, sillä isommilla pelloillamme kasvatettiin viljaa ja perunaa, kun omia suita oli 8 ja kotieläimet siihen päälle. Meillä oli kaksi lehmää, sika ja muutamia kanoja, joskus lampaitakin. Vanhempani istuttivat pensaat ja puut paikoilleen 1940-luvun lopulla, yli 60 vuotta sitten, mutta kasvatimme taimien tulon jälkeenkin väleihin jäävissä tiloissa mm. kaaleja. Viereisestä suon palokaivosta haettiin kasteluvesi. Silloin ei tunnettu viljelykasvi rypsiä, jonka myötä ristikukkaisten kasvatus on tosi vaivalloista nykyisin, kun kirpat tulevat suurina parvina syömään taimet, jollei niitä pidä harson alla (joka taas kostealla kesällä aiheuttaa homehtumista).

Tuo herukoille istutettu maa sai sittemmin väleihinsä puutarhamansikkaa. Olin niihin aikoihin keskikouluiässä ja kävin kesäansiossa Radansuun Lomakodissa, jossa tehtäväni oli avustaa keittiötöissä. Perunankuorintaa ja sillinperkuuta, astioiden kuivatusta (kaikki tiski kuivattiin pyyhkeillä), meijerillä käyntiä jne. Joskus jouduin myös siivoilemaan vierashuoneita, joskus poimittiin marjoja. Työaika oli aamukahdeksasta ilta kuuteen. Kotonakin piti osallistua askareisiin ja varsinkin viljelytöihin. Sisareni Marja oli lähes päivätöikseen lastenhoitaja, hän oli jo yli 10-vuotias, ja nuorimmaisia piti vielä autella. Pian hänkin siirtyi lomakoti-töihin, mutta ikäraja oli 15 vuotta. Itse olin päässyt töihin jo 14-vuotiaana, joten niin taisi käydä siskollekin. Lomakoti tuli kesätyöpaikaksi myös lukioaikana, valinnanvaraa ei ollut. Yhtäaikaa emme Marjan kanssa kuitenkaan siellä olleet, hän kai peri minun "vakanssini".

Palkkaa ei keittiöpiika juuri saanut, viisikymppiä kuussa (nykyrahassa mitaten se voisi olla ehkä 20 e). Mutta saihan siinä ateriat päivittäin, olisi saanut majoituksenkin, mutta en tarvinnut, kun työmatka oli vain pari kilometriä. Sanomattakin on selvää, etten hallinnoinut itse tulojani, vaan kiikutin ne äidin käyttöön. Muistan hankituksi sadetakin ja läskipohjakengät. Sadetakki oli vihertävä, sisarelleni Marjalle hankittiin sininen ja ne olivat ns. plastikkia, eivätkä ne järin kauan kestäneet, kun koulumatkapyöräily rasitti takin saumoja. Mutta muutama kuukausi meni kuivin hartioin! Luokkaretkeltä Helsinkiin, keväällä 1952 otetussa kuvassa ovat nuo kengät jalassani, joten niiden ostoansiot ovat syntyneet kesän 1951 aikana. Luokkaretki tehtiin tuolloin aina viimeisen eli V luokan keväänä, jolloin myös luokkasormukset hankittiin.

Mansikanviljely tuotti mukavia hetkiä, vaikka pitihän niitäkin kastella. Se ei ollut niin vaativaa kuin kaalille. Lisäsimme mansikan viljelyalaa, ja kesällä 1951 saimme hyvin runsaan sadon. Äitini keksi, että voisimme kaupata marjoja työpaikkaani Lomakotiin, ja niinpä heinäkuulla menin töihin muutaman kerran mansikkalastilla varustettuna. Saimme sadosta niin paljon rahaa, että äiti-Elsa lähti linja-autolla Lahteen hankkimaan isä-Tatulle kesäpukua. Sodasta palanneella miehellä ei tuolloin pukuja ollut liiaksi asti, kesäpukua ei lainkaan. Äitini oli hiljattain ommellut ruskeasta gabardiinista molemmille vanhemmille päällysvaatteet, mutta ne pantiin ns. navettatakeiksi. Rahaa kului nimittäin paljon muihin hankkeisiin, kun talon yläkertaa valmisteltiin juuri tuolloin asumistiloiksi isommille lapsille.

Kaupasta tuli vaalean siniharmaa, ohuesti raidallinen asu, ilmeisesti hinta ei ollut suuri, kun kangas oli rypistyvää. Mutta puku kuitenkin! Sitä tarvittiin välttämättä, sillä isällä oli harvinainen tilaisuus: ihan ulkomaanmatka Ruotsiin, jonne maatalousteknikot tekivät opintomatkan. Se taisi olla vuosi 1951. Muistan ryhmäkuvan satamasta tuolta retkeltä, jossa isäni lyhyenä miehenä seisoo eturivissä, leveät housunlahkeet tuulessa lepattaen. Käsivarrella vaalea päällystakki hyvin taiteltuna, päässä vaalea lippis. Tarkemmin katseltaessa olisi selvinnyt, että takki oli äitini kesäpopliinitakki, mutta sen aikainen pukeutumismuoti edellytti, että kaikilla oli aina mukana popliinitakki (ei sateenvarjoja tai sadetakkeja), ja niin isälle mukaan se ainoa saatavissa oleva! Onneksi oli kauniit ilmat, eikä laskosteltua vaatetta tarvinnut pukea päälle. Siihen aikaan olisi ollut liian rajua pitää naisten napituksella ollutta vaatetta! Isä-papan 50-vuotispäivät olivat jo lähellä, hänhän oli syntynyt 1902.

Elsa oli kehittynyt aika hyväksi ompelijaksi, hän valmisti itselleen ja lapsille lähes kaikki vaatteet, ja kaupoissa alkoi jo olla kankaita saatavilla. Niihin tarvittiin kuitenkin pitkään sodan päätyttyäkin ns. yleisostokorttia, joten kankaan määrä oli rajoitettu. Vielä sitä säännösteli myös se, oliko kauppiaalla halua myydä saaduista kangaspakoista. Kauppias halusi pitää tietyt varakkaat ostajat tyytyväisinä, ja tulleet kankaat olivat ns. tiskin alla. Jos näillä ykkösasiakkailla ei ollut tarpeita, kangasta jouti sitten muillekin. Kausalassa kangaskauppaa harrasti Matti Alm. Tuo liike sijaitsi vaaleassa puutalossa, kulmatontilla nykyistä Iitinseudun toimitusta vastapäätä. Talo on nykyisin purettu. Myös SOK-kaupassa oli kangasosasto, mutta vaatimattomampi. Osa vaatteista valmistettiin edelleen vanhoista vaatteista purkamalla ne osiin ja paloista "taiteilemalla".

Onneksi äidin sisar Impi, joka asui Hyvinkäällä ja kävi töissä Verkatehtaalla taideparsijana, sai edullisesti ns. hylkypaloja, jos prosessissa oli rikkoutunut kangasta niin pahoin, ettei siitä saanut parsimallakaan kunnollista. Parista kolmesta palasta sai jo lapsen vaatteen aikaiseksi. Luokkaretkikuvassa vuodelta 1952 näkyy ylläni tummanpunainen puolitakki, sekin Elsan valmistama ja juuri nosta hylkypaloista. Istun eduskuntatalonrappujen alimmilla portailla, mutta kävimme myös mm. kansallismuseossa. Matka tehtiin junalla. Kuvia otti luokkakavereistaan kameran omistanut Irja Virtanen, luokkamme ehdoton haka pesäpalloilussa.

1952 oli  Suomessa melkoisen vilkas, kun oli Helsingin olympialaisvuosi. Täällä maaseudulla niistä ei tiedetty muuta kuin lehtikuvien todisteet ja STT:n uutisten kertoma, mutta yleisurheilu oli nuorison keskuudessa suosittua! Samalle vuodelle osui Armi Kuuselan valinta Miss Universumiksi. Olin Lomakodin päivätiskejä kuivaamassa, kun vastaava johtajatar eli emäntä Kerttu Hukkila tuli innoissaan kansliasta keittiön puolelle lehti kädessään ja julisti Kuuselan voittaneen. Minä reppana en ollut koko jutusta ollenkaan kärryillä, tiesin vain, että olympialaisissa kilpailee suomalainen Teemu Kuusela, liekö ollut painonnostaja, nyrkkeilijä vai mikä. Ja kyllä sain makeat naurut tietämättömyydestäni! Maaseutuväki sai nauttia tapahtumista myöhemmin, sillä elokuvateatterit esittivät ennen varsinaista filminäytöstä lyhytfilmejä, jotka sisälsivät juuri ajankohtaisasioita. Mutta meidän väeltä ei juuri rahaa liiennyt elokuviin, pyöräilymatkakin sinne olisi ollut illalla 8 km, eikä siis tiedetty kuva-uutisistakaan.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Tuulen viemää ja tuomaa


Hurrikaani Ophelian (kotoisemmin Pirkko-myrsky, pahimmoillaan Perämeren perukoilla) jäänteet pyyhkivät Suomen kolkkia aika lailla perjantain kuluessa. Täällä meillä tuuli oikein navakasti puuskittain, voima säälaitoksen ennusteessa oli 9 m/s. Vasta iltamyöhällä saatiin sateita, muuten päivä oli pääasiassa aurinkoväläyksiä täynnä, kun pilvet kiitivät taivaalla hurjaa vauhtia. Kelpasi siinä maa-artisokkaa nostaa, kun tuuli ravisteli ohimennessään juuripaakusta mullat. Päivä kului muuten ompelun merkeissä. Olin torstaina saanut idean kangaskasseista, sillä ensimmäinen valmistui oppituntiin mennessä. Kun varastoja penkoessa lisämateriaalia löytyi neljään, niin piti saatella ne saumurointiasteelle. Näin olisi "oikeita" hommia seuraavallakin oppitunnilla.


Toki ehdittiin Wilman kanssa tuulia ihailemaan metsälenkille. Hänellä oli hyvä päivä käpsötellä tietä pitkin ja päästiin samalla sienestämäänkin, nythän suppilovahveroita nousee koko ajan uusia. Vähän arvasin sen, ja olin ottanut kassin taskun pohjalle. Matkalla väisteltiin tuulenpuuskien puista lennättämiä oksia, ei mitään suurta.

Kunnon suppismetsästäjä ei mene korin kanssa metsään, ettei kukaan arvaisi! Metsässäkin katsotaan muualle, kun niitä löytyy, ja saalis kiireen vilkkaa maasta ylös, niin ettei maahan jää kasvupaikan paljastavaa perkuutähdekasaa. Tämä sieni on niin kotipaikkauskollinen, että vuosikausia niitä löytyy samoilta jalansijoilta.
Kalojakin tuli pyydyksiin, nimittäin keskiviikon keramiikkatunnilla lasittamani muikut olivat tulleet jo paistumasta ja saapuivat nyt illansuussa tuttavani Marjon ohimenokyydillä kotiovelle asti. Todellista kalaonnea! Edellisellä oven avauksella olivat tulleet viikonloppukyläilyyn myös Tiitu ja Tella, jotka heti ryhtyivät äänekkäästi ilmaisemaan olevansa talon todellisia supervahteja.


Onneksi sohvat matkustavat ehostamoon vasta sunnuntaina, joten ennakoimaani makuupaikkojen ongelmaa ei nyt synny. Saatiin viettää iltaa ja aamua piskien kanssa ihan rauhassa, Helenan matka jatkui nimittäin jo puoli tuntia saapumisen jälkeen koulutukseen puolen tunnin ajomatkan päähän Päijät-Hämeeseen. Sähkökatkoja ei kyllä ollut, mutta varoiksi laittelin tuikkukynttilöitä palamaan, ettei jäätäisi täyteen pimeyteen, jos katkos tulisi. KSS-energiaa toimittava yhtiö on jo useina vuosi kulkenut linjoja, ja ennakkoon poistanut virrankulkuun mahdollisesti vaikuttavia oksia, ja näin seuraukset ovat olleet kiitettävät, kun jo monena vuonna on saatu valoa ja muuta energiaa tasaisesti.
Tavoitteena oli saada myös savumuikkua! Loppusaalis punaisessa astiassa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kuvioita syyskaudella

Kirkon remontti on edennyt jo viimeisiin vaiheisiinsa, etupiha näyttää hienolta viimeistellyn nurmikko-osan myötä.  Johtokieppejä näkyy vielä suunniteltujen valaisinpisteiden kohdalla, ehkä muutakin siistimishommaa jäljellä. Tulevaa adventtia otetaan vastaan siis uusin puittein. Ympäristö on vielä kovin syksyinen, kun puissa viipyy keltaisia lehtiä. Kanervien istuttajiakaan ei ole vielä paljon näkynyt, vaikka nyt ne menestyisivät hyvin ilman hoitoakin, kun aina sataa ja siitä kanervat pitävät.

Uusi katto, uudet maalipinnat, pihatkin vielä kuntoon!
Alakerran uuneja on pitänyt alkaa viritellä talvitoimiin. No kiuas ei suurta vaivaa tarvitse, se vetää aina, mutta leivinuunin savujen tie on mutkikkaampi, niiden ulosjohtaminen vaatii tuulisen päivän, joten sekin onnistui viime viikonvaihteessa. Ensimmäisen polton jälkeen on sitten helpompaa saada savut menemään oikein eikä saunan sisään. Onkin enää talvikaudeksi varattavien klapien siirto tekemättä, muuten pihahommat ovat siirtojen osalta valmiit. Lokakuun lopussa ollaan Perheniemessä rakupolttoa tekemässä, mutta muuten ulkotyövalikoima on haravointia ja muuta puutarhan siivoilua. Onneksi ei mitään kovin tähdellistä, sillä polvesta on ollut hieman vaivaa taas.

Hevoskastanjan jotkut oksat ovat muita jäljessä, ihan vihreitä vielä.
Lehtien repijätuulia saadaan odotella, ehkä kuitenkaan ei kauan, koska ilmamassojen lämpötilaerot alkavat olla suuria. Syysmyrskyä ei ole sisämaassa koettu. Mutta saarnen lehdetkin ovat vielä ihan vihreät, vaikka jo putoilevatkin, hevoskastanja on alkanut kellastua. Viime yönä oli Vöyrissä, etelä-Pohjanmaalla saatu niin reipas sadepilvi, että ihan ukonilmaksi äityi, ja salama poltti omakotitalosta kaikki töpselein kiinni olevat laitteet ja ne pistorasiat, ihan lattiaakin paloi. Ei siinä paljon nukuttu, kun talossa vieraili palokuntaa ja poliisia. Syyskauden ukkoset eivät toki ole huippuharvinaisia, mutta niiden aiheuttamat tuhot kyllä, koska suurin osa purkauksista jää pilvisalamoiksi.

Omenapuun syysasu.
Wilman kanssa on harrastettu jälleen matkailua, oltiin eilen Kouvolassa anaalirauhasten hoitoreisulla eläinlääkärillä. Molemmilla matkoilla ihasteltiin upeina hohtavia punakeltaisia haapametsiköitä! Saatiin lisää hoito-ohjeita ja antibioottien päiväannosta nostettiin pariksi viikoksi. Samalla kävin Kouvolan poliisitalolla jättämässä ajokortin uusintahakemuksen. Sellainen askare täytyy nykyisin hoitaa Kouvolassa, kuten passiasiatkin. Eipä ole verotoimistoa tai työkkäriäkään enää omassa kunnassa. Onneksi tiet ovat sentään kohtuullisessa kunnossa. Ensi viikolla on taas Hämeen matkankin vuoro, haudoille hankitut kanervat jo odottavat rapunpielen kassissa. Ei muuten ole nähty yhtään pellolla ruokailevaa hanhiparvea tänä syksynä, vaikka noita nähtävyyksiä varten syksyisin aina valitsen Urajärveä kiertävän Lyöttiläntien Kouvolan reisuja varten. Sen varressa on runsaasti matalia peltoaukeita. Kahden viikon päästä ajetaan samaa tietä jälleen antibioottikuurin pienentämisen toivossa. Ajokortin hakua taas ei kannata havitella ennenkuin marraskuun alussa, sen toimittaminen kestää neljä viikkoa.

Muutama pikkusiili vielä syntyi edellisvuotisista saven jämistä, nyt on kaikki varastot hävitetty! Nämä matkustavat tänään Kausalaan odottamaan polttoja.
Viikonlopulla saadaan vieraiksi Tiitu ja Tella emäntineen, myös Annia odotellaan. Poppanakuteiden leveillään olevaa varastoa täytyy järjestellä pienempään tilaan, etteivät piskit sekaannu niiden joukkoon! Olen ahertanut poppanaloimen kimpussa, mutta kyllä sitä vielä piisaa seuraavallekin viikolle. Saapa nähdä, mitä vieraat tykkäävät, kun olohuoneen sohvakalusto taitaa matkustaa remonttimatkalle sitä ennen. Kaikkien muiden uskon mukautuvan saatavilla oleviin istuimiin, mutta Tellalla taitaa olla keksimistä, senhän kuuluu omasta mielestään maata muita ylempänä ja sieltä tarkkailla alamaisiaan. Ei taida Tella sopeutua olemaan lattialla, veikkaan minä. Onneksi tulee vieraita, saadaan yrittää omassakin kattilassa sitä maa-artisokkakeittoa.

Ihmisen elämä on rajallinen, mutta toisin on kasveilla: Keväällä ulos vietäessä verenpisarasta katkesi joitakin pikkuoksia, ja ne joutuivat vesijuurrutukseen. Nyt elämä on näin pitkällä, että asutaan jo omassa ruukussa! Odotetaan ensi kevättä.
Maailman uutisista eniten koskettanut on tietysti Teija Sopasen poismeno tiistaina. Teija kytkeytyi kiinteästi television alkuaikoihin Suomessa. Eihän siitä nyt niin kauan ole, noin 50 vuotta, mutta paljon on tv-tarjonta muuttunut niistä ajoista. Teija oli alkuun Suomi-neito, joka oli hyvin arvostettu titteli, sillä sen perusteena oli ulkonäön lisäksi myös esiintymiskyky ja hyvä kielien osaaminen. Hän oli aina korrektisti käyttäytyvä, ei saatu kuulla skandaaleista. Kiitos Teijalle hienosta elämänkaaresta! Noina sodanjälkeisinä vuosikymmeninä oli lapsille leluiksi paperinukkeja, sitkeälle kartongille painettuna myytiin myös Teija ja samalla arkilla hänelle sopivia vaatteita. Pikkutyöt taisivat saksien käytön, kun arkista tuotettiin esiin paperinukke garderobeineen. Itse olen vain vähän Teijaa nuorempi, joten minun leikkivälineisiini hän ei kuulunut, mutta kotona oli useampiakin nuorempia sisaruksia. Omasta lapsuusajasta muistan paperinukke Ansa Ikosen, jonka vaatteet olivat murrettusävyisiä, lapsen mielestä tosi rumia?

lauantai 1. lokakuuta 2011

Lämmin lokakuukin?


Eilen saatiin uusi lämpöennätys, kun lounaasta voimakkaan tuulen saattelema ilmamassa sai mittarit kipuamaan jopa yli 20 asteen, rannikolta ainakin Salpausselkään asti. Oli ihan pakko panna autonikkuna auki, kun tuntui, että hellekesä! Tänä aamuna oli siirretty turvallisempaa +10-asteista tilalle, ja tuntuu se siitäkin vielä jäähtyvän. Nyt tuulee melkeinpä pohjoisesta. Pyykit kuivuvat! Hanhet tietävät, että muuttoajat ovat käsillä. Viikolla jo nähtiin Jaalassa yksi parvi, ja tänä aamuna noin kuuden aikoihin, kun oli vielä melko pimeää koiralenkillä, kuultiin meidänkin kylällä hanhiparven rupattavan jo korkealla. Puiden lehdet ja lenninsiipisiemenet tulevat massoina alas, pian on aika lehtiharavalle. Tonttini on kuin mikäkin lentokenttä, kun lukuisat lintuparvet ruokailevat mahojaan pulleiksi.


Ollaan Wilman kanssa harjoitettu kotiseutumatkailua, nimittäin torstaina käytiin Kausalassa tilaamassa pikkutassujen iloksi yläkerran rappuihin neulahuopapalaa (joka kyllä palasteltiin kotona saksilla). Ei tahdo nimittäin hänen armonsa jalka pitää rappujen liukkaassa puupinnassa. Lisäksi ajeltiin Jaalan kirkolla, jossa kohteemme oli Trim-Mari, ja niin saatiin Wilman naama taas enemmän puudelimaiseksi. Tässä kuvassa Wilma tuli laskemaan loimen lankoja, kun askartelin autotallissa loimenteossa.
 

Päädyin pitkien pohtimisten seurauksena eilen saaliloimien tekoon, kun ilmat kuitenkin pian viilenevät pysyvästi, ja saaliloimen teko on pitkällinen prosessi ja autotallihan ei ole järin lämmin. Tein ensin valkopohjaisen raitaloimen, seuraavaksi vihreäpohjaisen punaisin maustein. Valkopohjainen kudotaan lämpimänvärisillä itse värjätyillä langoilla. Toinen loimi kudotaan pääasiassa harmaalla: tuli nimittäin tilattua vuosi sitten tarjouslankaa Pirtin kehräämöltä, joka olikin liian paksua ollakseen loimilanka, joten päädyin tekemään värillisestä Floricasta loimet, ja niitä lankoja oli jäännöksinä ja tarjousostoina jo ennestään lähes riittävästi.Nyt näillä näpräilee monta viikkoa syksyllä, jos pakkaskausi pysyy kaukana, että tarkenee yläkerrassa. Tosin poppanaloimikin on vielä kesken.


"Kasvihuone" on sekin nyt enää muisto, irrottelin muovit tukiseipäistä ja nyt muovit saavat helmoistaan kuivahtaa ennen varastoon siirtämistä. Varmaan kurpitsakin kohta matkustaa säkkeineen alapihan kompostille.
Muuten viikko on sujunut vaihtelevasti: sain ihan itse vaihdettua ADSL-modeemin tietokoneen apulaiseksi, kun entinen alkoi jo osoittaa väsymisen merkkejä. Vaihto sujui, kun uusi oli lähes entisen kaltainen,ja sain neuvoja sekä kauppiaalta että lähipiirini avustajilta. Se toki ei ollut vaikeaa, että piuhat menivät kohdalleen, mutta huoletti, jos kone alkaa arpoa mulle ratkottavaksi asennukseen liittyviä kysymyksiä, joihin en tietty osaisi vastata. No onneksi se oli vähäongelmainen, koneeni halusi vain tietää, olenko koti- vai firmakonetta laittamassa.

Amurinviinin syksyä, ei tullut sillekään lämpimyyden takia punaista ruskaa, vaan taivutaan kohta ruskeaan..
Nyt on valoisuuden suhteen paras aika vuodesta päivisin, jos on aurinkoista kuten tänään. Auringonvalo tulee vinommin kuin kesällä ja kellastuneet lehdet heijastavat keltaista valoa sisään.