lauantai 26. syyskuuta 2015
Solmuja aukomaan
Oikeastikin, kun nimittäin kutoessa pitää aina tehdä ne alkusolmut, jolla loimi saadaan tiukaksi kutomiselle. Ja kun työ on valmis, pitää aukoa ne solmut, ja tehdä uudet, toisenlaiset, että kude ei purkaannu ja niin saadaan aikaan hapsut. Näitä on nyt näpräilty parin saalin verran, puolet siis jäljellä. Kuvan saalista toinen reuna on jo valmiina, alkusolmujen puoli on saanut vasta ensimmäiset uudet solmut, tuo toinen vaihe on tekemättä.
Mutta niin kiinnostava "solmu tuli" vastaan, että yötkin ovat muuttuneet lyhyiksi tuumaillessa. Edesmenneen mieheni serkku laittoi FB-sivulleen viikolla vanhan, isänsä laatikosta esiin tulleen valokuvan ja kyseli, kuka voisi tietää siinä olevista henkilöistä. Kuvan takana ei ollut mitään vihjettä heistä. Kun vastauksia oli tullut vähän, hän laittoi viestipostia myös minulle, kun arveli, että vanhimmat voisivat olla jotenkin perillä asioista. Minulle tulee lähivuosina täyteen kahdeksan vuosikymmentä maailmanmenoa nähtynä.
Oikeasti en tietenkään ollut voinut nähdä heitä, koska kuvassa oli sellaista keltaista sävyä, joita on noin sadan vuoden takaisissa kuvissa, enkä ollut tätä kuvaakaan nähnyt ennen. Mutta kuvaa katsoessa rupesi aivan naurattamaan, kuinka paljon sukunäköä olikaan tämän tomeran emännän piirteistä mieheni isän Einon ja hänen vanhimman Ritvan tyttärensä näössä, jonka kautta niitä oli siirtynyt edelleen niin, että jopa Tuukka Rask, hänen lapsenlapsensa, omasi näitä piirteitä, vaikka välissä olevia polvia näiden tietämieni neljän lisäksi oli varmaan kaksi.
Niin käy, jos omaa vallitsevia geenejä, jotka ilmentävät laatunsa jo yhdeltä vanhemmalta perittynä. Kromosomeissa on usein geenejä, jotka yleensä periytyvät nippuna henkilöltä seuraavalle polvelle, eivätkä vaihdu eroon, vaikka sellaista tapahtuukin aina sukusolun syntyessä, joka johtuu näiden geenien sijoituspaikasta kromosomin rakenteessa.
Päädyin pian ottamaan puhelimitse yhteyttä Ritvaan, ja kohta FB-sivulla ollut kuva oli kopioitu ja lähtenyt e-mailina heidän koneelleen. Ritvapa olikin nähnyt tämän esivanhempiin kuuluneen pariskunnan pikkulapsena ollessaan, ja heti tulikin vastaus, että Maria ja Mattihan siinä.
He ovat Sipilät, Valkealan Anttolanhovin isäntäväkeä, jotka 1900-luvun alussa myivät tilan ja siirtyivät kaupunkilaisiksi Haminaan. Heidän tyttärestään Hilmasta tuli Kannusjärveltä kotoisin olevan Vihtorin vaimo, ja sen perheen lapsia Eino-appeni oli. Hekin muuttivat silloin Haminaan. Eino syntyi sinä vuonna 1908, kun tuo muutto tapahtui.
Kuvasta voisi arvella, että se on otettu Haminassa tämän ostetun kodin edustalla. Miehen vaalea kaulaliina ja pikkutakki kertoo, ettei olla ainakaan maaseudulla ja kotioloissa. Emännällä ei ole esiliinaa, ja kummallakin on jalassa sisä- tai kesäkäyttöön tarkoitetut nahkakengät. Maria on omaa sukua Raja. Kun ei seistä mitään lavastetaustaa vasten, kyseessä voisi olla oman kodin pihamaa.
Haminassa saattoi olla valokuvaaja, joka teki käyntejä myös koteihin kuvan ottoon. Olihan piskuinen Hamina kuten Hämeenlinnakin varuskuntakaupunki, ja sellaisessa piti jo aikaisin olla monenlaisia palveluja. (Sen tiedän, että esim. Hämeenlinnaan tuli 1800-luvulla muiden ammattilaisten joukossa ammattikuvaaja, joka oli Kannaksen venäläisiä.)
Pahaksi onneksi tähän taloon osui sodan aikana pommi, ja se oli sitä myöten menoa. Vain pihan kaksi ruusupensasta jäi. Väki kyllä säilyi ehjinä, mutta jouduttiin ottamaan yhteyttä sukulaisiin ja vierailemaankin. Ritva, 1935 syntynyt, oli noin 3-vuotias pikkutyttö, kun oli tavannut tämän isomummin ja päässyt jopa saunomaankin hänen kanssaan, kun olivat asuneet ratavarren asukkaina Kymissä isän ammatin takia. Kausalan VR-vuosia Einon perheelle tuli 1938-56, vaikkakin kolme vanhinta lasta asui pahimman sodan melskeen aikana Ruotsissa ns. sotalapsina. Sitten taas palattiin Kymiin, jossa oltiin eläköitymiseen asti.
Ritvalla oli hankittuna hiljattain julkaistu kolmiosainen Uskin suvun sukukirja, joka oli otettava esille, sillä se on niin kattava, että paitsi isänpuoleisia myös äidinpuoleisia sukuhaaroja eli Liikkasen suku löytyy samoista kansista. Niinhän se on, että kun mennään muutamia polvia taaksepäin, niin aika monet löytävät sukulaisia, joista ei ennen ollut tietoakaan. Kirjasta selvisi, että Maria kuoli 1946, ja Matti oli kuollut jo aikaisemmin.
Kun kuvan pariskunnan henkilöiden nimet selvisivät, FB-keskusteluun liittyi Italiassa asuva serkku, jolla on omanaan Marialle kuulunut Uusi testamentti, jota oli luettu Marian rippikoulu-aikana. Tämä serkku tiesi yllämainituista ruusupensaista, joista toinen oli punainen ja toinen keltainen, hän taas oli nähnyt ne lapsena.
Appeni sisarussarjaan kuului puoli tusinaa lapsia, joka oli hyvin tavallista 1900-luvun puoliväliin asti, jos vanhemmat säilyivät terveinä. Serkuksia on noin kaksikymmentä.
Niin oli minunkin sisarussarjassani, kuusi meitäkin, vuosien 1935-1948 aikajaksona syntyneitä. Kameroita alkoi olla kodeissa jo 1920-luvulla, mutta ei vielä meillä, jonne se saatiin vasta 1950-luvulla, jolloin ne yleistyivät. Johanneksessa asuessa saimme kuvan tai kaksi vierailijoilta. Äitini sisar Impi Hyvinkäänkylästä hankki kameran jo nuorena 1920-luvulla, kun oli päässyt Verkatehtaalle töihin.
Nykyisessä naapurissa, silloisessa Tervolassa asui 1940-luvulla nainen, joka omasi tämän taikalaatikon ja ensimmäiset perheen lasten arkipäivän kuvat saatiin häneltä. Kunnon perhekuvia varten piti ottaa aika valokuvaajalta. Tässä tapauksessa matkustettiin joko Heinolaan tai Kouvolaan kuvan ottamiseksi, ja se taas puolestaan tuli siitä, miten linja-autojen aikataulut sopivat perheen liikuttamiseen. Näitä kuvia sitten lähiaikojen postauksissa, kunhan saan niitä etsityiksi.
perjantai 18. syyskuuta 2015
Syksyistä säpinää
Koivujen lehdistö on jo reippaasti harventunut, muut puut enimmäkseen ihan vihreitä. |
Vaahteran jotkut lehdet ovat jo vaihtaneet väriä... |
Lämmityksiä pitää kuitenkin viritellä, että huoneilma olisi kuivempaa. Sain onneksi ikkunanpesut voiton puolelle jo pari viikkoa sitten.
Kyytimislaatikot olivat kyllä vähissä, mutta hakkeet ovat niin kuivia, että kaiken voi säkittää, eikä sitten pölyä yhtään, kun lämpöpumppu siellä joskus pannaan hurisemaan. Hake kuluu pääosin leivinuunin pohjalla palaen, mutta biokompostorikin tahtoo hieman kuiviketta.
Autotallin puolikin oli jo melkein valmis, kun Urtsi kävi kiskomassa sellaiset romppeet lavalle, joille ei millään tuntunut olevan käyttöä näillä eväillä. Nimittäin sinne täytyy saada pihakalusteet ja saavit ym talvisuojaan. Kunhan se aika tulee seuraavan poutakelin aikana, ja se tahtoo lattia-pinta-alaa autotallista, jossa pitää olla myös vapaata työskentelytilaa. Nyt vähän harmittaa, etten tehnyt sitä viime viikolla, kun kalut olivat ihan kuivia...
Huomasin tässä aamulla, että vuosi sitten olin saanut näihin aikoihin puutarhan korkeat ruohot ajetuiksi, joten siitä ollaan myöhässä, kun ruohon kasvu on ollut niin roimaa. Huoltotien yläpuolinen rinne jo tuli tehtyä viime viikolla, mutta alapuolella on paljon vielä tehtävää.
Karviaiskausi on jo ohi, joten nyt pääsee siihenkin kohtaan päristelemään, jos kelejä tulee näköpiiriin. Ainakin 3-4 kertaa saisi intoa riittää vielä korkeisiin heinikoihin...
Talon alanurkalta alkava sektori saa paitsi rännistä tulevat vedet myös saunan pesuvedet imeytyksen kautta, joten siinä olisi tontilla hyvä polttopuun kasvatuspaikkakin, mutta kun naapureille menee puhelinkaapeli ylitse, täytyy tyytyä kukkapenkkien lisäksi mataliin pensaisiin ja puihin, ja ne taas eivät varjosta yhtään ruohoa kasvamasta.
Tänään olisi ollut Helenan mustan koiran Tiitun syntymäpäivä (18 09 2001), kuvassa vietetään yhteistä pääsiäistä 2011 Mikkelissä. Mutta tuonen laiva haki Tiitun matkustajaksi meidän sohvalta tammikuun alussa 2012. Wilma oli mennyt kyytiin pari viikkoa aiemmin, ei ollut yksin kiva siellä olla.
Meidän suvun ihmisten keskinäinen viestintä sai noin viisi vuotta sitten, syyskuussa 2010 suuren käänteen, kun päädyttiin FaceBookin asiakkaiksi. Eletään ympäri maailmaa, joten varsinaisia 3d-kohtaamisia on harvoin, ja kuvaviestintä on mielestäni tämän some-muodon paras puoli. On vietetty tosi antoisia vuosia! Kiitokset asian keksineelle ja osallistuneille! Tämän oman blogini tarkoitus on myös melkein sama, tuoda nostalgia-elämyksiä niille, jotka nyt asuvat muualla, mutta käytössä on enemmän kuvia ja paljon sanoja. Terveiset nyt tyttären tyttärelle, joka vaihtoi pari päivää sitten asuinmaisemansa keski-Eurooppaan, Tsekin tasavaltaan, sinne Moldaun (Vltavan) varrelle.
Kukkakaalitkin pehmenivät sopivasti ja siististi mikrossa, ja mahtuivat sen jälkeen pakastusrasiaan helpolla. Tässä on yhden ison kukkakaalin massa puolen litran laatikoissa. |
Käärylekaalit vielä odottavat jääkaapissa. En ole vielä keksinyt (vaikka olen jo monta vuotta tuuminut), millä muulla tavalla lehtiä saisi irrotettua ehjinä paitsi klassisella vedessä keittäen menetelmällä, joka on hidasta ja sottaista, kun keitinvettä on roiskeina joka puolella. Kaalieni pitää olla aika pieniä, sillä kun hellan päällä on tuuletin, niin siihen ei saa mahtumaan korkeaa isoa kattilaa niin, että voisi työskennellä. Laatikkoa tehdessä ohitan keittovaiheet pitämällä kaalinsilppua erinä mikrossa 2-3 minuuttia.
Ja sitten päästäänkin jo lempipuuhiini!
Ensin loimen valmistelu, eli langat niisien silmistä läpi, ja sitten jokainen pirran rakoseen, ennenkuin voi sitoa langat 4+4 nippuina kiinni etutukin puolelle keppiin. |
lauantai 5. syyskuuta 2015
Ihan viisi vuotta sitten
Ilmat olivat hieman lämpimämmät syyskuun alussa 2010, sillä oli korkeapainetta ja mittari näytti jopa +20 asteen määrää! Tuo ensimmäinen kuva on kyllä paria viikkoa myöhemmältä ajalta, kun viileät yöt olivat saaneet amurinviinin lehdet hehkumaan. Mutta koko vierailun ajan saatiin olla aivan sopivissa keleissä silloin.
Tämä oli jo lähtöhalausten paikka rappusilla... Marja-Leenalla oli elinaikaa jäljellä kolme vuotta, sillä syyskuun alkupäivinä 2012 kuulin, että paranemista ei ole enää näkyvissä. Eikä ollutkaan. |
Juuri äsken kävin kuvaamassa Tatun ja Elsan karhunvattujen nykytilaa. Satokausi on alkamassa, suurin osa raakileina vielä. |
Lisäksi täältä lähdettyä Espoossa tuli Raijaa ja Ronia tervehtimään muuta rannikko-Suomessa asuvaa sukua ennen paluumatkan alkamista, joten sukukokous sinä vuonna oli useammassa paikassa!
Vuoden 2010 syyskuu oli ennen kokematonta aikaa Helenan perheessäkin. Nuorimmainen Anni oli saanut opiskelupaikan Turun yliopistosta, joten syyskuun alussa oli muutto Mikkelistä sinne. Mitäs muuta kuin että äiti vuokraa pakettiauton, johon mätetään tyttären ja Varkaudesta asuinkaveriksi muuttavan Katariinan tavaroita niin paljon kuin auto vetää, ja sitten ajaa köröttelee Turkuun ja vielä sieltä takaisin saman päivän aikana. Katariinan äiti toisella autolla perässä. Uskomattomia työsuorituksia, ja vielä viikonlopulla ehti muuhunkin. Olin silloin koirien kotiäitinä Mikkelissä. Koirille koitti erilainen elämä, kun oli enää yksi ihmisrodun edustaja huushollissa, ja koiria kolme.
Tänään, eli 2015 oli syyskuulla tarjottavana pieni ukonilma keskipäivän virkisteeksi... |
No nyt tuosta viiden vuoden kuluttua on Annin opiskelu-urakka viime metreillä, ja suunnitelmat siinä mallissa, että yhteisestä asunnosta on luovuttu jo keväällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)