Oikeastikin, kun nimittäin kutoessa pitää aina tehdä ne alkusolmut, jolla loimi saadaan tiukaksi kutomiselle. Ja kun työ on valmis, pitää aukoa ne solmut, ja tehdä uudet, toisenlaiset, että kude ei purkaannu ja niin saadaan aikaan hapsut. Näitä on nyt näpräilty parin saalin verran, puolet siis jäljellä. Kuvan saalista toinen reuna on jo valmiina, alkusolmujen puoli on saanut vasta ensimmäiset uudet solmut, tuo toinen vaihe on tekemättä.
Mutta niin kiinnostava "solmu tuli" vastaan, että yötkin ovat muuttuneet lyhyiksi tuumaillessa. Edesmenneen mieheni serkku laittoi FB-sivulleen viikolla vanhan, isänsä laatikosta esiin tulleen valokuvan ja kyseli, kuka voisi tietää siinä olevista henkilöistä. Kuvan takana ei ollut mitään vihjettä heistä. Kun vastauksia oli tullut vähän, hän laittoi viestipostia myös minulle, kun arveli, että vanhimmat voisivat olla jotenkin perillä asioista. Minulle tulee lähivuosina täyteen kahdeksan vuosikymmentä maailmanmenoa nähtynä.
Oikeasti en tietenkään ollut voinut nähdä heitä, koska kuvassa oli sellaista keltaista sävyä, joita on noin sadan vuoden takaisissa kuvissa, enkä ollut tätä kuvaakaan nähnyt ennen. Mutta kuvaa katsoessa rupesi aivan naurattamaan, kuinka paljon sukunäköä olikaan tämän tomeran emännän piirteistä mieheni isän Einon ja hänen vanhimman Ritvan tyttärensä näössä, jonka kautta niitä oli siirtynyt edelleen niin, että jopa Tuukka Rask, hänen lapsenlapsensa, omasi näitä piirteitä, vaikka välissä olevia polvia näiden tietämieni neljän lisäksi oli varmaan kaksi.
Niin käy, jos omaa vallitsevia geenejä, jotka ilmentävät laatunsa jo yhdeltä vanhemmalta perittynä. Kromosomeissa on usein geenejä, jotka yleensä periytyvät nippuna henkilöltä seuraavalle polvelle, eivätkä vaihdu eroon, vaikka sellaista tapahtuukin aina sukusolun syntyessä, joka johtuu näiden geenien sijoituspaikasta kromosomin rakenteessa.
Päädyin pian ottamaan puhelimitse yhteyttä Ritvaan, ja kohta FB-sivulla ollut kuva oli kopioitu ja lähtenyt e-mailina heidän koneelleen. Ritvapa olikin nähnyt tämän esivanhempiin kuuluneen pariskunnan pikkulapsena ollessaan, ja heti tulikin vastaus, että Maria ja Mattihan siinä.
He ovat Sipilät, Valkealan Anttolanhovin isäntäväkeä, jotka 1900-luvun alussa myivät tilan ja siirtyivät kaupunkilaisiksi Haminaan. Heidän tyttärestään Hilmasta tuli Kannusjärveltä kotoisin olevan Vihtorin vaimo, ja sen perheen lapsia Eino-appeni oli. Hekin muuttivat silloin Haminaan. Eino syntyi sinä vuonna 1908, kun tuo muutto tapahtui.
Kuvasta voisi arvella, että se on otettu Haminassa tämän ostetun kodin edustalla. Miehen vaalea kaulaliina ja pikkutakki kertoo, ettei olla ainakaan maaseudulla ja kotioloissa. Emännällä ei ole esiliinaa, ja kummallakin on jalassa sisä- tai kesäkäyttöön tarkoitetut nahkakengät. Maria on omaa sukua Raja. Kun ei seistä mitään lavastetaustaa vasten, kyseessä voisi olla oman kodin pihamaa.
Haminassa saattoi olla valokuvaaja, joka teki käyntejä myös koteihin kuvan ottoon. Olihan piskuinen Hamina kuten Hämeenlinnakin varuskuntakaupunki, ja sellaisessa piti jo aikaisin olla monenlaisia palveluja. (Sen tiedän, että esim. Hämeenlinnaan tuli 1800-luvulla muiden ammattilaisten joukossa ammattikuvaaja, joka oli Kannaksen venäläisiä.)
Pahaksi onneksi tähän taloon osui sodan aikana pommi, ja se oli sitä myöten menoa. Vain pihan kaksi ruusupensasta jäi. Väki kyllä säilyi ehjinä, mutta jouduttiin ottamaan yhteyttä sukulaisiin ja vierailemaankin. Ritva, 1935 syntynyt, oli noin 3-vuotias pikkutyttö, kun oli tavannut tämän isomummin ja päässyt jopa saunomaankin hänen kanssaan, kun olivat asuneet ratavarren asukkaina Kymissä isän ammatin takia. Kausalan VR-vuosia Einon perheelle tuli 1938-56, vaikkakin kolme vanhinta lasta asui pahimman sodan melskeen aikana Ruotsissa ns. sotalapsina. Sitten taas palattiin Kymiin, jossa oltiin eläköitymiseen asti.
Ritvalla oli hankittuna hiljattain julkaistu kolmiosainen Uskin suvun sukukirja, joka oli otettava esille, sillä se on niin kattava, että paitsi isänpuoleisia myös äidinpuoleisia sukuhaaroja eli Liikkasen suku löytyy samoista kansista. Niinhän se on, että kun mennään muutamia polvia taaksepäin, niin aika monet löytävät sukulaisia, joista ei ennen ollut tietoakaan. Kirjasta selvisi, että Maria kuoli 1946, ja Matti oli kuollut jo aikaisemmin.
Kun kuvan pariskunnan henkilöiden nimet selvisivät, FB-keskusteluun liittyi Italiassa asuva serkku, jolla on omanaan Marialle kuulunut Uusi testamentti, jota oli luettu Marian rippikoulu-aikana. Tämä serkku tiesi yllämainituista ruusupensaista, joista toinen oli punainen ja toinen keltainen, hän taas oli nähnyt ne lapsena.
Appeni sisarussarjaan kuului puoli tusinaa lapsia, joka oli hyvin tavallista 1900-luvun puoliväliin asti, jos vanhemmat säilyivät terveinä. Serkuksia on noin kaksikymmentä.
Niin oli minunkin sisarussarjassani, kuusi meitäkin, vuosien 1935-1948 aikajaksona syntyneitä. Kameroita alkoi olla kodeissa jo 1920-luvulla, mutta ei vielä meillä, jonne se saatiin vasta 1950-luvulla, jolloin ne yleistyivät. Johanneksessa asuessa saimme kuvan tai kaksi vierailijoilta. Äitini sisar Impi Hyvinkäänkylästä hankki kameran jo nuorena 1920-luvulla, kun oli päässyt Verkatehtaalle töihin.
Nykyisessä naapurissa, silloisessa Tervolassa asui 1940-luvulla nainen, joka omasi tämän taikalaatikon ja ensimmäiset perheen lasten arkipäivän kuvat saatiin häneltä. Kunnon perhekuvia varten piti ottaa aika valokuvaajalta. Tässä tapauksessa matkustettiin joko Heinolaan tai Kouvolaan kuvan ottamiseksi, ja se taas puolestaan tuli siitä, miten linja-autojen aikataulut sopivat perheen liikuttamiseen. Näitä kuvia sitten lähiaikojen postauksissa, kunhan saan niitä etsityiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti