keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Halloween ovella

Sen nimittäin huomasi huonompimuistinenkin, koska Kausalassa oli pantu tieliikennemerkkiin pahvinen aaveen muotokuva. Puhuttiin Raijan kanssa asiasta taannoin, kun siellä heillä tämä juhla on aina lokakuun viimeisenä päivänä, oli se sitten mikä viikonpäivä tahansa. Luulenpa, ettei meidän kylällä liiemmälti liiku kummituksia ja kalmoja karkkeja kysymässä, onhan meillä omat virpojat, jotka tekevät samanlaisia vierailuja keväällä.

Vaihdoin miljoonakellot viimein kanerva-amppeleihin, johan ne seinustan juurella olivat jo kyllästyneet odottamiseen...
Ilmat ovat olleet lauhat ja varsinkin yöaikaan sateisia. Päivällä on sitten jopa pilkistänyt aurinkokin. Mitään suurempaa tuulisuutta ei Länsi-Eurooppaa kurittanut ja meillä Simoksi ristitty myrsky meidän kylällä saanut aikaan. Pikku puuskia korkeintaan.
Toki tänä iltana oli tähtikirkas taivas, kun palailin keramiikkakerhosta. Otava oli pohjoisella taivaanrannalla, mutta tarkemmin katsoen taivas oli kyllä raitainen pilvijuovista johtuen, joten kaipa taas sataa kohta. Useimmat postauksen kuvat on otettu tänään iltapäivällä.

Lauhat ilmat, jopa yli kymmenen astetta alkuviikolla, ovat tehneet ulkoilmassa hommailut mukaviksi. Olen saanut siivotuksi lukuisia kukkapenkkejäni aika pitkälle. Intaannuin jopa kunnostamaan autotallinkin siihen malliin, että toista kuukautta länsiseinustalla kuivuneet (?) puulaatat tulivat sisälle, samoin vesisaavien virka katsottiin tältä sesongilta loppuneeksi. Ehdin tänään jo pystyttää aurauskepit ja lintulaudankin.
Jos ulkoilusäät ovat mukavia ensi viikollakin, kuten näyttää, voisi kurittaa oksasaksilla liian innokkaasti riehuvaa kriikunapusikkoa ja koripajua. Ja sirppityötä olisi vielä ylämäelläkin.

Lintulaudan ruokapussia ei sitten ollutkaan, joten ruokintalauta pysyy tyhjänä huomiseen asti. Sensijaan talipalloista on ollut hupia jo toista viikkoa, sinitiaiset pääasiassa baarissa.

Sisätiloissa on pesty sauna ja yläkerrassa mattoverstas pantu laatikoihin ja varaston puolelle. Lattialle tuli ahkeroinnin tuloksena viisi mattoa, kaksi niistä eteisessä ja loput tässä tuvassa. Kylmänä aikana matot eristävät mukavasti jalkapohjan lattialaudasta. Kun imuroin koko yläkerran, tulin tarkistaneeksi kaikki sängynaluset siellä ja kas kummaa, kun löytyi pari-kolme kassillista lisää matonkuteita, joita en ollut muistanutkaan. No keväällä on taas mukavaa!
Tein viikonvaihteessa saaliloimen odottamaan, jos sitä ehtisi vielä ennen joulua työstää. Loimen mitta on tarkoitettu neljälle saalille. Siitä on tulossa kudosta, jossa ruskea lanka tekee pohjapinnan ja nuo toiset, punainen ja valkoinen antavat pinnalle muutaman leveän raidan, jossa lanka ikäänkuin tekee pieniä tähtiä. Ruskea lanka tuli tuttavalta, valkoinen löytyi lankavarastoistani, punainen on tätä varten hankittu.
Puutarha näyttää tosi autiolta, kun metrinen koristekasvusto on listitty kompostille. Maa-artisokat taitavat jäädä viettämään talvensa multaan, kun ei kukaan ole kysellyt niitä...

Meidän suvun nuorimmainen tulee lähiaikoina vuoden ikäiseksi, joten tietää juhlareisua jonakin päivänä. Kiva on ajella, vaikka onkin vaihdettu jo nastarenkaat alle, kun oli se lokakuun puolivälin kylmempi kausi.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lokakuun loppua

Eilen oli vielä melko selkeää, ja viime viikolla kertynyt räntäsade viipyi ruohikolla. Talvirenkaatkin on vaihdettu.
Runsas viikko on vielä jäljellä ns. kesäaikaa, nimittäin loka-marraskuun vaihtuessa sähköyhtiö ottaa kausisähkösopimuksen tehneiden asiakkaiden kanssa taas käyttöön talviarkipäivä-nimisen laskutusperusteen, joka nostaa kuukausilaskujen hintaa maaliskuun loppupäiviin asti kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin. No kyllähän talven tulon jo muutenkin huomaa, sillä puoli kahdeksan aikaan ei tänä aamunakaan vielä päivänkajastusta nähnyt (ehkä paksulla pilvelläkin on oma syynsä asiaan) eikä koko päivänäkään juuri luonnonvalolla tullut toimeen. Kuutakaan ei tarvinnut viime yönä ihailla.
Nyt kun eletään reaalilaskutuksen aikaa sähkölaskuissa, on ollut ilahduttavaa havaita, kuinka pieni sähkömaksulappu kolahtaa postilaatikkoon. Selvästi alle 100 euroa monena kuukautena, 60-80 euroa. Ja sähkönsiirto antaa laskuun enemmän kuin puolet. Eipä ole paljon lämmitystä tarvinnut syyskuun aikana, valoja ei napsautettu päälle kesäaikana kuin hetken vuorokaudesta.

Kaapelien vetoa kylän keskustassa on tämän viikon ohjelmana.
Lämmitys on otettu käyttöön, kun ilman lämpötilat ovat olleet lähellä nollaa. Ilmalämpöpumppu tuntuu vielä riittävän, paitsi kun menen yläkertaan mattopuille, lämmitän alakerran uuneja, jolloin melko nopeasti saan yläkerran 13-14 astetta nostetuksi muutamalla asteella, että tarkenee istuskella. Jos on aurinkoista, selkä lämpiää iltapäivätunteina vielä auringostakin. On tavallaan hienoa, kun saa polttaa uunissa pois palavat roskansa ja raivatut pensaanjuurakkonsa, kun ne leivinuuniin mahtuivat. Eipähän kerry jätevuoria....

Uusin matto valmistui maanantaina ja päätti asettua tähän ovisuuhun.
Mattoloimessa on tällä viikolla viimeinen rutistus edessä. Kun on syysloma, ei ole kurssitunteja kansalaisopistolla. Olen saanut tehtyä jo neljä vajaan kolmen metrin mattoa, ja viimeinen matto on työn alla, koska lointa on tukilla enää yksi kierros. Tänään matkustivat ns. liiat matonkuteet toiseen osoitteeseen, niitä oli koko autonperä täynnä.
Senjälkeen otan ohjelmaan taas villasaalit, jos tarkenisi tehdä autotallissa loimen viikonvaihteessa. Sitä en viritä puulle kuitenkaan vielä, vasta marraskuulla.

Sensijaan on taas ollut aiheellista kaivaa puikkoaskareet esiin. Oikeastaan niitä on ollut ohjelmassa jo syyskuun alusta, mutta koska vaihtelu virkistää, pidän yhtaikaa vireillä useampaa käsityötä. Tuubihuiveja, sukkia, pikkupipo. Ilokseni kaivoin isot lasipurkit alakerran nonfoodista hallitsemaan kirjavaa lankamassaa, kun huonekukat eivät nyt juuri kuki.
Onneksi nuhataudin jälkimaininki, sitkeä yskä alkaa olla voitettu kanta. Ensi viikolla on aiheellista palata jo ulkohommiinkin, kun ne aurauskepit ja kompostorin tyhjennys vielä odottavat. Jos nimittäin sattuisi hieman kuivempia päiviä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Kauniita syyspäiviä

Huolimatta hyytävistä ennusteista ilmat ovat meillä jatkuneet melko ideaaleissa syystunnelmissa. Ei juuri tuulia, aurinkoa näkyy useina päivinä eikä vihreys ole vielä kaikonnut. Tuntuu, kuin tämä syksy olisi ilmojen suhteen oikea lottovoittojen kertymä. Vuosi sitten oltiin surullisella reisulla Lahdessa Levon hautausmaalla, kun Marja-Leena yllättäen pääsi elontaipaleensa päähän. Mukavampi muisto on 45 vuoden takaa Janakkalasta, jossa 17 10 syntyi meidän perheen poika. Helena aloitti opintaipaleensa alakoulussa. Syksy oli silloinkin kovin lämmin.

Piilotin narsissit tähän kulmaan alimmaisiksi ja pinnalle maltillisesti kasvavia harjaneilikan ja Rudbeckia fulgidan taimia. Muutenhan penkki on täpötäynnä komeamaksaruohoja, niitäkin pitää keväällä harventaa.
Ulkoiluprojektit ovat olleet tosi miellyttäviä. Sienikausi tuntuu kyllä olevan jo ohi. Muutamana yönä on lämpötila käynyt pakkasella, joten lehtien variseminen on käynnistynyt todella. Niinpä oli aika tyhjentää ruukkukukkien sisällöt maatumaan muistoihin. Aurauskepit toki vielä odottavat!
Kaivoin alkuviikolla etupihan penkistä jalopähkämön liian isoksi paisuneen massan pois, jotta tilaa tuli pidempään nurkissa odottaneelle narsissipussin sisällöllekin. Juurakko matkusti alatien varteen, jossa sillä on kosteampi ja syvämultaisempi paikka, etupihan pikkupenkki sai sen riiputtamaan lehtiään useina kesän päivinä.
Kanervaistutuksetkin on jo tehty, sekä Iitin että Janakkalan (eilen)  hautausmaalla, ja postilaatikolla. Omalla etupihallakin on pari ruukkua, vaikka toistaiseksi amppelien miljoonakellotkin ovat jaksaneet sinnitellä.
Viime vuoden märkää ja vieläkin märempää aikaa ei juuri enää muistakaan!Toki on pohjoisempana Suomessa saatu tuta jo muunkinlaisia vaihtoehtoja. Sähköjä ja peltikattoja kadoksissa myrskyjen myötä.
Leikkasin viime viikolla viimeisen kerran tälle vuodelle ruohot, jotka olivat kasvaneet monta viikkoa, sen jälkeen, kun tammenterho- ja hevoskastanjan sato oli tullut puun alta korjatuksi kuivumaan.

Valokuituyhteyden asentaminen on ottanut askelen eteenpäin, sillä edellisviikolla tontilla kävi asemapiirroksen tekijä luonnostamassa kaapelin vetäjille yhteisesti sopimamme väylän tienvarresta talolle. Se tulee asennettavaksi huoltotien yläreunaan, joka on jatkossakin rakentamiselta suojassa oleva alue tontista. Yritän saada norjanangervot raivatuksi siitä tien varresta samalla, etteivät niiden juuret sitten joskus revi kaapelia rikki.

Kevyen liikenteen väylälle taas kuuluu jarrua, sillä ely-keskus, joka jo vuosia sitten myönsi tuen väylän rakentamiselle, on nyt perunut rahansa, koska kuulemma kunta on saanut seutukunnan muihin kuntiin verrattuna jo tarpeeksi, kun pohjoisosassa on meneillään vesihanke. No, linjaa on jo kuitenkin avattu Sorronniemen kohdalla ja sähköyhtiö siirtää linjojaan väylän tieltä syksyn aikana, niin että ehkäpä se kuitenkin joskus tulee.

Matossa vuorottelee 10 cm mittainen kellertävä ja vihertävä osa, niitä erottaa yksi punainen kude.
Kaksi ensimmäistä mattoa asettui ruokailutilan koristeeksi, vaikka alunperin ajattelin niitä kyllä eteiseen. No ehkäpä sinnekin saadaan tuotosta...
Tärkein vessan koriste on nyt hyvän taustan saanut Marja-Leenan 2006 tuoma synttärilahja kukkapeili. Raijan lähettämät kukkonaulakot ovat samalta vuodelta, pian se aika vierii! 
Sisäaskareitakin on hieman saatu tehtyä. Mattopuista on putkahtanut kolme 2,75 cm mittaista mattoa, ja saan niistä kuteista ainakin yhden vielä. Helenan virikkeestä poikkesin maalikaupassa, ja nyt on vessanseinää piristetty neljällä valkoisella kerroksessa kaakelien kohdalta lisäämään ilmaista valoa. Syysloma on ensi viikolla, joten kansalaisopiston tunneista on taukoa. Ehkäpä mattoloimi lyhenee ratkaisevasti ensi viikolla, eihän se pitkä ollut alunperinkään.
Eilen kävin Sirkanpäivillä Janakkalassa kauniin ajoilman vallitessa. Samalla tuli käytyä hautausmaalla ja tukanleikkuussa, ja ehdinpä hieman katsella kiireettömänä päivänä muitakin tuttuja maisemia. On mukava tavata monikymmenvuotisia työtovereitaan!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Aleksis Kiveä muistellessa

Saatiin eilen viettää nurmijärveläisen kansalliskirjailijamme syntymäpäivää. Kenenkäpä koululaisen lukemistoon ei olisi kuulunut Seitsemän veljestä! Syntymästä tulee ensi vuonna 180 vuotta. Kirjailija syntyi Nurmijärven Palojoen kylässä räätälin perheeseen. Muistelen meillä kotona olleen Seitsemän veljestä kirjasta hieman paremman painoksen, jossa oli käytetty goottilaisia kirjaimia ja kunkin luvun alkuun oli kivipiirrostekniikalla tehty sivun levyinen ja noin 5 cm korkea kuva. Ensimmäinen kirjainkin oli huomattavasti mahtavampi kuin muut ja kovin koukeroinen.
Aleksis Kivi (Stenvall) oli lapsi, joka eli vain syksystä jouluun, kun  kuoli vain 38-vuotiaana, kuten toinen kansalliskirjailijamme Eino Leino häntä luonnehti. Hänen elämänsä oli täynnä taloudellisia vaikeuksia. Olla nyt suomen kielellä kirjailijana 1800-luvun Suomessa, jossa ruotsinkieli oli edelleen säilyttänyt merkittävän aseman sivistyskielenä. Hänen aikalaisiaan oli mm. Johan Ludvig Runeberg, joka kirjoitti ruotsinkielellä. Lopulla aikaa elämäänsä Aleksis päätyi joksikin aikaa mielenterveyspotilaaksi Lapinlahden sairaalaan.

Nälkä oli Kiven lapsuudessa ja aikuisuudessa lähes jokapäiväinen vieras. Laiha oli mies kaikissa kuvissaan. Nykyisin arvellaan hänen sairastaneen borrelioosia elämänsä lopulla. Mitään säännöllisiä tuloja ei hänellä ollut koskaan. Ihme, kun niinkin kauan pysyi hengissä. Hän asui ylioppilaaksi tulonsa, 23 vuotiaana, jälkeen pitkään Siuntiossa Charlotta Lönnqvistin kotona kirjoitustyötä tehdessään. Viimeisenä elinvuonnaan hän asui Tuusulassa veljensä hoivissa.

Muistan elävästi vieläkin sen 1950-luvun alussa samassa bussissa Lahteen matkanneen iittiläispojan, joka oli laiha kuin haamu, ja muut supisivat, että köyhistä oloista poika on opiskelemassa yliopistossa. En muista, kuinka pojan kävi, selvisikö hengissä koettelemuksestaan. Ei ne olleet kaksiset omatkaan evääni, kun muutin Lahteen lukioon ja asuin viikot poissa kotoa. Se vähä, mitä mukana vein viikoittain maitoa, leipää ja perunoita, oli ruokani. Voita kirnuttiin oman lehmän maidosta, joten eväisiin kuului myös pieni voikimpale. Kaurapuuro oli tavallisin ruokalaji. Muutenhan noilla muonilla olisi ollut ihan normaali elellä, mutta siihen aikaan ei ollut jääkaappeja, joten maito happani puoleen viikkoon mennessä. Ei siis ihme, jos hieman kauhisti ajatus opiskelusta yliopistossa, kun tuloja ei ollut, ja vanhempieni varallisuus oli kovin pieni. Niinpä päädyin aluksi luokanopettajan koulutukseen, joka oli vain kaksivuotinen.

Äitini Elsan suku oli hänen äitinsä Henrika Sofian puolelta nurmijärveläisiä, ja nyt kun sukuamme on saatu selviteltyä aika pitkälle, on Aleksis Kivikin löytynyt sukumme jäseneksi. Hän on ollut muistaakseni  mummoni serkku. Minulle pitkään Janakkalassa asuneena oli kiinnostavaa löytää se tosiasia, että vanhin tunnettu Aleksis Kiven esi-isä oli Janakkalasta.
Henrika oli syntynyt 1860-luvun alussa ja kuoli talvella 1952 (niihin aikoihin, kun aloitin lukion opintoja Lahden yhteiskoulussa), noin 90-vuotiaana. Olin mummoa saattamassa äitini kanssa viimeiselle matkalle, joka tuli vähän yllätyksenä kaikille, sillä puuhakas mummo oli kesällä saanut tuta pahan kaatumisen, jossa reisiluu murtui, ja siltä sairasvuoteelta hän ei enää juurikaan askareisiin lähtenyt.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Lokakuun lämmössä mennään

Aikaa on vierähtänyt viimeisestä postauksesta, kun olin kotimaan vierailuilla sukulaisissa syyskuun viimeisen viikon. Menopäivä eli keskiviikko olikin sen ajan kylmin, sillä jouduin useampaankin raelumisateeseen matkan aikana, kun koillisesta puhaltava ilmamassa oli napa-alueella jäähtynyttä.
Tasaiset maastot ja perunapellot...
 Kotiin palattua olikin aika "nauttia tuliaisista", sillä sain matkalla nuhakuumeen itiöitä, jotka puhkesivat taudiksi. Harvinaista minulle, vaikka tietystikään ei tavatonta, kun liikkuu suuressa kansanpaljoudessa.

Kristiinankaupungin torilla oli ihan kansainvälistä meininkiä, hollantilaisine juustokauppiaineen, kilohailitkin Latviasta. Raatihuoneelta alas siltaan saakka oli keskikaupunki varattu kaksipäiväisille Mikkelinmarkkinoille eli toritapahtumaan, jonne tultiin bussilasteittain muualta. Kaikki sivukatujen tapaiset osat olivat tulvillaan kirpparitavaraa tavallisten torikauppiaiden lisäksi.

Veljen perheen seurassa oli mukavaa olla, käytiin tutustumassa myös nähtävyyksiin, kuten Pyhävuoren laen valtaviin kivikoihin ja Karijoen kylässä olevaan Pärus (Perus)-voimalaitokseen, jota oli kunnostettu mm. kalaportaiden kohdalta ja muutenkin. Samalla Holmenilla eli lehtoisella suistosaarella on myös luontopolku.
Pyhävuoren laen rakkaa on aarikaupalla.
Voimalaitokselle rakennettu vesikanava, jossa karkeaa suodatusta varten koko matkalla honkaa vedenpinnassa.
Joen lukuisten haarojen yli on hyviä kävelysiltoja.
Nyt oli luonnonuomassa vain vähän vettä. Mutta joet saattavat täällä nostaa korkeutta helposti, viereisen Lapväärtin keskustan monet alueet olivat aika äskettäin olleet tulvan alla...  Jos kylän nimi on Karijoki, niin helposti arvaa, mistä se on tullut. Vaikka tämä joki kyllä taisi olla nimeltään Tiukanjoki.
Taukopaikalta alkavaa luontopolun päätä. Pätkä liittyy isompaan kulttuurimaisemassakin kulkevaan Tiilitehtaanmäen polkuun.
Syksy on täällä kotona silti edennyt suunnitelmien mukaan, sillä ensi töikseni kävin sienimetsällä ja hain Kimmolta polttomaalatut putket pyykinkuivuutelineeksi. Ja onneksi panin telineen kokoon ja samantien paikoilleen, sitten sai tauti liikaa vallan ja nosti kuumetta ja päänsärkyä. Suunnitelmani upottaa reikään korkea reikätiili taitaa olla hyvä käytössäkin, sillä putken lujittaminen reiän kohdalta kävi helposti sepelin ja vasaran kanssa. Loput sepelit sijoitin tiilen ulkopuolelle sitä lujittamaan.

Kevyenliikenteen väylän rakentamista aloitellaan, sillä sekä tässä keskikylässä että Sorronniemen alueella on alettu kaataa puita. Kuva on kirkon itäpuolisesta parkkialueesta, jossa oli koristeena joitakin huonokuntoisia koivuja, ne tulivat eilen tiensä päähän.

Näin ihania ruusumalvoja kasvaa Kristiinankaupungin sukulaisilla ja ehkä ensi vuonna meilläkin. Kukinta lokakuun alussa ihan parhainta laatua vielä. Korkeutta on toista metriä.