sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen aikaa

Rairuohojen virkaa saavat tänä pääsiäisenä toimittaa kaapista kaivetut  tunnelmaan sopivat kynttilät... Niitä on riittänytkin joka pöydälle ja kulmalle, kiitos ahkeran Päivi-naapurin.
Viime yönä on kello kääntynyt kesäajalle, yö oli siis tunnin lyhyempi. Ei se haittaa aamuvirkkua, jonka unet alkavat muuttua pitsiksi muutenkin, kun valoa alkaa tulvia ulkona. Tuntuu, että nyt on vihdoin palattu kohdalleen!
Muinoin 1990-luvulla Turengissa kudotut kuvikasliinat on pääsiäisen kunniaksi avattu kääröiltään nauttimaan keväästä nekin!
Vietämme korkeapaineista aikaa, sitä on ollut nyt kalenterikuukauden, sillä kalevalanpäivänä oli pieni suojakeli (palatakseen taas pakkaskauteen). Lämmöt ovat kuin sahausjälkeä diagrammissa, yöt tukevasti pakkasella, ja päivällä päästään muutamaksi tunniksi yli nollan. Päivä on jo yli 13 tuntia pitkä.
Vesi haihtuu näkymättömiin hangen pinnasta, Niskaportin golf-kentän kohdalla hanget näyttävät jo aika matalilta, vaikka kirkon parkkipaikan aurausvallit ovatkin vielä kahdessa metrissä. Kävelin lauantaina viemässä hautakynttilää ja kangasnarsisseja. Olin onneksi pannut saappaat jalkaan, sillä lyhtyä ei vieläkään näkynyt aurausvallista. Paikallistettuani haudan ja tehtyäni jonkinlaisen temmellyksen musta kansi alkoi pilkottaa ja kaivoin lyhtyä sen verran esiin, että sain kynttilän sisään. Usean päivän öljykynttilän lämpö sulattanee ainakin jonkin verran siltä kohtaa, ettei tarvitse enää haeskella!

Viikko sitten lauantaina tehty Lahden messureisu oli virkistävä. Oli mukava istuksia kyydissä toisen (Riitan) suunnittelemalla ja luotsaamalla reisulla, ja voi kaiken matkan ajan katsella maisemia ja nauttia jouten olostaan. Plantagen-osuudella mukaan tarttui paitsi suunniteltuja hankintoja myös pari varsin tilavalla säiliöllä varustettua itsekastelevaa ruukkua, valkoiset tuossa yläpuolen kuvassa.

Kirkas valo on saanut aikaan siivousintoa, niinpä jo alkuviikolla tupsahti tarmoa niin paljon, että riivin kaikki asuinkerroksen matot aamuhangelle ilmautumaan. Siitä tietysti seurasi monta muutakin asiaa. Lattia nääs kaipasi huolenpitoa, ja pääsiäisen koristeet esille, mutta sitä ennen piti saada pois lisää pölyjä tuomasta fleecetilkkujen kanssa näpräily.
Olin kasannut neliötilkuista toisen peiton palmusunnuntain aikana trullityttösistä virkistyneenä, ja autotyynyn päällinenkin vielä tuli. Vuorikangas peittoon on jo käynyt kutistuspesussa, ja pääsen torstaina käsityökerhossa alkamaan sen kiinnitystä, joka vaatii isompaa pöytää, kuin mitä täällä kotona on.
Pyöreistä tilkuista alkoi tulla "mustepyyhe"-maton aihioita ihan kolme kappaletta, ennenkuin varastot loppuivat. Ompelu kävi aika helposti, kun olin piirtänyt kankaalle ensin viivoja noin tuuman välein. Kankaana on varastossa pari kymmentä vuotta aikaa viettänyt puuvillainen verhokappa, joka alunperin tuli liian paksusta kankaasta ja meni manãna-osastolle heti.
Nyt on vielä askareena kiinnittää näihin aihioihin alustamateriaali ja reunusnauha. Matot ovat melko kapeita, koska rivin ompelun jälkeen massa kasvaa, eikä painavampaa puolta voi pitää muualla kuin oikealla, joka on pieni tila. Jos haluaisi, niin kappaleet voisi tietysti yhdistää toisiinsa tämän jälkeen. Ompelutyötä hidasti paininjalan kanssa leikittely! Kun jalkapohja juuri mahtuu tuon kokoiseen leveyteen, niin toisaalta, mitäs turhaa kasvattamaan painoa. Taitaa näistä osa joutaa kisujen nukkumapaikoiksi?
Kun pistäysin tänään aamuaikaiseen pihalla kevättä kuulemassa, kuulin korpin raakkuvan tien toisen puolen männikössä. Pikkuvarpunen tirskutti naapurin vaahterassa tapansa mukaan. Sen enempää muuttolintuvalikoimaa ei vielä tunnu olevan. Eipä tule paljon kuraakaan sisälle, jos vedet haihtuvat ilmaan eivätkä juokse noroina.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Rairuohot vielä kylvämättä

Kas vaan kun pääsiäisen aika onkin tullut vauhdilla. Pakkasten päivittelemiseltä ei ole oikein ehtinyt muuta tajutakaan! Navakka itä- ja pohjoistuuli on aurinkoisina päivinä pöllyttänyt lunta dyyneiksi tien varsille, ja ikkunasta katsellen lumen pinta on kuin Saharasta, verkkokuvioista. Onneksi Teemu muistaa käydä jäätyneitä mäkiä ja tantereita hiekoittamassa, etteivät mummelit kupsahda! Tällaisia ilmoja kestää kuulemma yli pääsiäisen.

Vasta eilen huomasin kaupassa rairuohojen siemenpussin ja ostinkin sen, mutta kuinkahan lienee kylvämisen, kun pääsiäiseen on enää viikko.Tein löydön, kun piti käydä kaupassa varmistamassa palmusunnuntain trullien mahdollisten vierailujen kuvioita, ja siemenpussit nököttivät suklaaherkkujen vierellä. Ja eilen juuri käsityökerhossa selvisi, että ensi viikon torstaina ei ole kiirastorstain takia tunteja.

Käsityörintamalla ollaan luovassa tilassa, eli teen fleece-tilkkujen loppusijoituksia. Kaikki se tilkkutähde, mistä saa leikattua neliönmuotoisen peittokappaleen, on nyt leikattu, näyttää tulevan toinenkin peitto, mutta pitää käydä hieman harmaata lisää Paaterolta, ettei tule liian värikylläistä. Pinkit tilkut tulivat eilen naapurin kassista leikattavien jonoon. Kohta on tilkkujen ompelu edessä.

Lopuista paloista on tehtailtu kolmena käsityötuntina eri kokoisia pyöreitä kappaleita. Niistä on tarkoitus tehdä ns. mustepyyhe-tekniikalla varpaiden lämmitysmatto tietokonepöydän alle. Ompeleminen sisällä kyllä arveluttaa, sillä leikatessa on tullut aika paljon hienoa pölyä. Olisi parempi tehdä se työ pihalla. Näiden leikkelyjen jälkeen on vielä tähteenä tyynyjen sisuksiin tarvittavaa vanua jämäkämpää massaa pari hedelmäpussillista.

Pitkillä puikoilla aloitettu peittotyö on kohta puolessa välissä. Näyttää siltä, että liuskoja tarvitaan 5-6, että se olisi tarvittavan kokoinen. Jämälangat eivät lopu! Tosin jouduin Korian reisulle hiljattain, kun vuoroväriksi valitsemani (joka toiseksi varviksi) beigelanka olikin lopussa, se minkä olin vinttivaraston hämärässä kuvitellut runsaaksi beigelankojen nyssykäksi, olikin vaaleanharmaata.
Valmiiden liuskojen pitää olla lattialla siinä edessäni, että voin päättää, mitä laatua seuraavan "ruudun" tulee olla. Langatkin aina käden ulottuvilla saavissa tai sohvan seluksella, että työ etenee.

Niin siinä kävi, että amppelissa ollut vanha iso kaktus pudotti sitten viimeisetkin oksansa pois. Kun nostin ruukun pöydälle analyysiin, totesin, että koko ruukku olikin kaktuksen puolelta kuivunut, ja ruukun pohja oli täpö täynnä Oxaliksen mukuloita. Nyt piti panna ylimääräiset sentin paksuiset mukulat juurrutukseen, ne vaikuttivat kovin elinvoimaisilta.
On se ollut ihme ruukku, parikymmentä vuotta samassa jamassa, ja kumpikin kasvi vuosi vuodelta yhä paremman ja runsaamman näköinen ihan tähän syksyyn asti. Yleensä ei ole ollut niin ääreviä ulkoilun olosuhteita kuin viime kesänä. Välillä oli ruukku pullollaan vettä, ja uutta tuli jatkuvasti. Väliin oli taas aivan kuivaa. Kesäulkoiluun valittu paikkakaan ei enää ollut puunoksa vaan tikkaiden askelma, kun ruukku oli niin painava. Siinä ei ollut mitään sateen- tai aamupäivänpaisteen suojaa.
Olin ihan viimeiseen asti ollut huolissani, että kaktus voittaa ruukun ja Oxalis häipyy. Toisin siis kävi! Kaktukset jatkavat tästä lähin eri ruukuissa.
Ikkunaan jäi muistoksi amppelin alas oton jälkeen vain ruutuun liimaantuneita tämän kevään kukkia. Vanha amppeli pitää korvata uudella, senkin aika oli jo täynnä. Ehkä huomisen lauantain messureisulla Lahteen löytyy uusi amppeli, kun käydään myös Plantagenin myymälässä Renkomäessä. Multapussikin on kulutettu loppuun. Jospa löytäisi mustamerenruusun mukulapussinkin...

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Valo voittaa, se tietää kevätsiivoja

On tosi aurinkoisia päiviä! Korkeapaine vallitsee, ja yöt ovat tukevasti pakkasella, mutta päivisin päästään jo kevättä haistelemaan. Loppuviikolla tuli tämän talven kylmyysennätyskin, kun mittari laski -23 asteeseen.
Penkat sulavat, ja kappelinmäen tiellä on jo mini-Kymijoki, kun aurinko ottaa lisävoimaa alla olevasta asfaltista. Omissa ränneissäkin on vaatimatonta toimintaa.

Päädyin viikolla hakemaan uuden lintujenruokapussin, kun entisestä ei ollut muistoakaan. Ostan yleensä auringonkukan siemeniä, mallia Rainbow. Harmi, kun pussista ei löydy tietoa alkuperämaasta. Sensijaan oli maininta, että samaa pussia myydään S-kaupan muissakin haaraliikkeissä: Venäjällä, Latviassa, Liettuassa ja Eestissä.
Kopistelin puolet pussin sisällöstä pöydälle ja katsoin, mitä muuta siinä olisi auringonkukan lisäksi. Löytyikin teelusikallinen pyöreitä siemenkotia, lienevät kaikki samaa lajia. Lisäksi oli rikkoutuneita varren kappaleita. Ulkonäöllisesti siemenkodat muistuttivat joiltakin tädykkeiltä näkemiäni muotoja, joten täytyi tehdä salapoliisihommia ja panna kodat itämään.
Samalla vaivaa, kun multapussi oli avattu, tein toisen rästihomman. Amaryllikset saivat kohennusta kasvualustaansa. Oli kolme eri amaryllisruukkua odottamassa. Oikeastaan vain yksi oli amaryllis, saatu Madeirantuliaisena, muut ritarinkukkia. Nyt on kaikilla uutta multaa suuressa juurivyyhdissään ja tilavammat oltavat.
Vanhimmassa ritarinkukassa oli paljon sivusipuleita, siitä tuli peräti kolme ruukkua. Isoimmassa (kuvan vasen ruukku) lastentarha eli neljä pientä sipulia. Kaksi muhkeampaa pääsi omiin ruukkuihinsa. Madeirantuliaisen kaksi sipulia olivat niin lujasti kiinni toisissaan, etten raaskinut repiä, joten se sai jäädä ehdottamaansa kokoonpanoon (etummainen ruukku). Isoimmat lehdet takaoikealla ovat jouluksi tulleen valkoisen ritarinkukan, jolle tuli myös uudet mullat.

Olen tehnyt siivousta myös käsityölankojen kopassa. Sehän on ikuisuusprojekti, välillä toimeen pantava. Kun hiljattain löysin kaulaliinan mallilla kudotun torkkupeiton, joka koekäytössä on osoittautunut hyyvin joustavaksi, päädyin alkamaan seuraavaa samanlaista. Teen 36 silmukan levyistä työtä, johon kudon peruspinnan elävyydeksi valkoisia raitoja. Tarkoitus on käyttää valkoista myös kappaleiden reunoissa virkkaamalla lopuksi, ehkä myös yhdistämislankana.

Tässä työssä on etupäässä Seitsemän veljeksen lankaa, joka ei sovi kangaspuukudonnassa käytettäväksi, kun se on melko venymätöntä. Osa langoista on toistakymmentä vuotta sitten tehtyjä värjäyskokeilujen pikku vyyhtejä, osa sukkatöiden tähteitä. Ei tule heti valmiiksi! Mutta sukankudonnan vastapainoksi se sopii, sillä puikkoja ei tarvitse puristaa niin paljon kuin sukkaa tehden.

Siivous eteni pakastimien sisältöönkin, kun sulatin niitä joku aika sitten. On aika siirtyä syömään syksyllä tehtyjä ruokavarastoja. Juuri paistui unohtuneille joulutorttulevyille rakenneltu omppupiirakka.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kohta se on täällä!

Nimittäin Kevät. Ei tänään vielä, sillä koko aamun on satanut lunta, reippaastikin, mutta niinhän sanotaan, että uusi lumi on keväällä vanhan surma. Päivän pituus on jo yli 11, 5 tuntia! Pakkaset ovat kuitenkin jo pitkään olleet pysyvä ilmiö. Maamme virallinen kylmyysennätys mitattiin viime yönä Taivalkoskella, jossa elohopea laski alle -38 asteen. Tällä paikalla tyydyttiin maltillisempiin noin -10 asteen yöpakkasiin. Postauksen vähät kuvat ovat tämän aamupäivän satoa.
Autotallin edessä olevassa jasmikepensaassa onkin pikkuvarpusten hotelli. Siinä kohtaa, missä varsi työntyy maasta, on auringon sulattamana kehittynyt pikku tunneli, jota myöten pääsee syvemmälle hangen alle kieppiin. 
Tänä aamuna on jo saatu viiden sentin uudet lumet, ja maisemat oven raosta kurkaten ovat vitivalkoiset! Lumityöhomma numero kaksi odottaa....
Olin perjantaista lähtien tyttären huushollerskana Lohjalla, josta kotiuduin eilen, koska nuohoojatreffit oli sovittu tälle aamulle. Talo otti tulijansa illalla vastaan lämpimästi, koska näin lyhyen talvireisun ajaksi ei lämpöjä kannattanut säätää alemmaksi. Nyt piippuviskaalin vuosivierailu on jo ohi, ja molemmissa uuneissa saadaan alakertaan lisää lämpöä. Lumitöihinkin pääsin jo seitsemältä. Haketta on kulunut, sillä jäljellä on enää kaksi säkillistä, niillä pärjää kyllä huhtikuun loppuun, jolloin onkin aika alkaa valmistaa uusia pressullisia kuivumaan.

Vatikaanissa kansa seuraa tällä viikolla savua piipusta, sillä entinen paavi erosi virastaan, ja parhaillaan on koolla uuden paavin valitsijakunta. Jos piipun savu illalla on tummaa, ei uutta paavia eli Papaa ole vielä selvillä. Vasta kun savu on valkoista, kansa tietää odottaa tuloksia.

Uusi auto sai ensimmäisen pitkänmatkan ajonsa, ja matkamittari näyttää jo 700 km:n olevan sivuutettu. Tässä autossa on neuvova kojetaulu, jonka mielestä ajan liian kovilla kierroksilla. Se esittää minulle jatkuvasti ohjetta ajamaan isommalla vaihteella, jos kolmonen tai nelonen unohtuu päälle. En kyllä tykkäisi kuitenkaan automaattivaihteesta, sillä vaihdekeppi mielestäni takaa, että kuski pysyy hereillä.

Matka jakautuu kolmeen etappiin, ensimmäinen Lahden moottoritien alkuun. Siitä toinen samanmoinen hujaus Helsingin suuntaan, Mäntsälän rampille. Viimeinen etappi on tietä 25, eli Porvoo-Hanko- maantietä Lohjalle, joka osuus on melkein yhtä pitkä kuin kaksi edellistä etappia yhteensä. Aikaa kuluu n. 2,5 h. Paluumatka oli mukava, kun laskeva aurinko oli selän takana. Ei tullut niskakiertymiä, kun tarvinnut väistellä alaviistoon tulevia säteitä.

Pikkupojan kiikutteluun sopinee tämä tukevassa kunnossa oleva Elsan ja Tatun aikoinaan hankkima keinutuoli, joka tänään matkustaa Pahalahden ehostamoon Kausalaan.
Kun ilta oli paluumatkan lähetessä loppuaan jo tummunut melkein mustaksi, tuli siinä hiljaisuudessa mieleen 1986 kesällä tehty Albanian reisu, jossa ensimmäistä kertaa olin ihan samanlaisen yönsinisen taivaan alla. Taivas oli kuin lämmintä tummansinistä samettia. (Kanarian yöt eivät ihme kyllä olleet sellaisia, mutta siellä olinkin ollut vain joululomilla.) Lämpötila oli Albanian kesäyössä korkea, sillä mittari ei mennyt alle +20 asteen. Matkaohjelmana oli kaiket päivät istumista linja-autossa, joka tuon pariviikkoisen aikana kiersi koko maan.

Olimme saapuneet eteläisimpään pisteeseemme, Sarandan kaupunkiin, josta voi katsella kaukana Välimerellä näkyvää Kyproksen saarta. Olo oli aivan satumainen, kun värit olivat niin syvät. Kävelimme pitkään nauttien mukavasta iltakelistä. Päivällä olisikin ollut liian kuuma tallata sikäläistä asfalttia, joka oli auringon porottaessa niin pehmeää, että jalka tahtoi upota. Oleanteri oli hyvin suosittu koristekasvi ulkona, tuli aivan pappilan peräkamari mieleen. Kello kymmenen aikaan illalla kaikki kaupungin väki oli liikkeellä, ketkä syömässä perhekuntina, ketkä muuten vaan kuljeksimassa. Hotellin edustalla oli hieno puutarha, jossa asukas voi viettää ilta-aikaa.
Sarandan yö oli aivan muutenkin ikimuistoinen, sillä huoneeni patja koostui kolmesta makuutyynystä, ja kun sängyn pohja oli löysää resoria, nostin patjakappaleet lattialle nukkuakseni perään antamattomalla alustalla.  Herätessäni aamuyöstä huomasin, että huoneen ja vessan lattialla vilisteli isoja (4 cm pitkiä ja 2-3 cm leveitä) litteitä torakoita, jossa ne olivat juomassa suihkusta jääneitä vesitippoja lattialta. Näitä olin tavannut eläintieteen laitoksen anatomian kursseilla, joten tiesin hyvin, että kyseessä oli amerikantorakka Periplaneta americana. Löytö ei paljon lohduttanut vaikken eläintä ennen ollutkaan nähnyt luonnossa, loppuyöllä ei nukuttanut. Mutta palataanpa nykyaikaan!

Eipä minulla Lohjan matkalla taaskaan ollut kameraa mukana, joten on nyt tyytyminen vain muistikuviin. Pojanpallero oli kasvanut kovasti, painoa on jo yli 8 kiloa, ja täyttä terästä varpaista parin millin mittaiseen hius-osastoon asti! Lapsen paras huvi on keikuttaa itseään sylissä istuen kuin olisi keinutuolissa, sitä jaksaa tehdä vaikka kuinka kauan! Nähtiinkin ihan parina päivänä, ja on ilo katsella lasta, jolla ei ole niin monille vauvoille ominaisia ruokailu- tai muita vaivoja. Piltin eväs on alkanut jo monipuolistua, on juuressoseita ja pullomaitoa. Yöunet ovat taas alkaneet muuttua pidemmiksi, kun maha täytenä nukkuu.

Muuten aika kului Tellaa ulkoiluttaessa ja sukankutimen kanssa. Päätin helmikuussa nimittäin, että ensi joulun tienoossa ei tule kiirettä lahjasukkien kanssa, ja nyt näyttää siltä, että päätös saa katetta. Kohta on jo neljäs pari miestensukkia tehtynä, kun matkalla valmistuivat ylläolevat kaksi paria. Tellalle on kovin mieleen, kun kudon, ja se käpertyy tuon tuosta aivan kylkeen kiinni jatkamaan torkettaan. Toki välillä käydään selkää oikomassa lattialla. Siinä siis istun sohvaperunana, ja koiran mielestä se on ihmisen paras olomuoto.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Maaliskuussa ensimmäinen lintu katolla

Kuvat ovat maanantailta n. klo 13. Viikonlopun lumimyräkkä lounais-Suomessa tuotti meille n. 1 cm:n ripseet, ei sen enempää. Huomenna on tulossa toinen sade, mitenkähän senkin käynee, kun rintama tulee lännestä ja tässä on korkeapaine.
Hiihtolomat on pidetty. Kevään merkeistä ensimmäinen olikin heti maanantaina tiedossa. Tänä aamuna sovin nimittäin nuohoojan kanssa, että hänen katolle kipuamisensa päivä tulee olemaan keskiviikko 13 maaliskuuta. Siitähän se kevät alkaa, kun nuohooja saapuu. Pian tulee muitakin mustatakkisia, kuten kottaraisia ja mustarastaita.
Tätä isoa kuusta ei auta kaataa, eikä se onneksi ole linjoillakaan. Siitä pyrähtää aina lintuja esiin, ovat kai oksilla nukkumassa. Oksien alle johtaa jäniksen ja kissanjälkiä, siellä on siis ainakin parin sviitin tila.
Vielä tällä viikolla ollaan sitkeästi kevättalvessa. Tänä aamuna oli mittarissa lähes -22 astetta. Pitää lämmittää alakertaa päivittäin. Onneksi päivät ovat ulkonakin selvästi parempia, pakkasta vain  -7 astetta. Aurinko nousee jo korkeammalle, ja säteet yltävät lattialle asti keskipäivällä. Huone kylpee valoa. Onneksi siivoilin vieraiden lähdettyä! Nyt ei tarvitse sitä miettiä, voi keskittyä ihan "sinisiin" ajatuksiin. Savipakettikin tuli hiihtolomalle kotiin, pitäisiköhän sitä avata?

Roudasin jo viime viikolla kaupasta kukkamullan eteiseen tyrkylle, jos innostuisi. Sain nimittäin Päiviltä viime kesänä tummanpunalehtisen kirjopeipin (eli värinokkosen) taimen, ja se on onnistunut pysymään elossa talven. Kohta siitä pääsee tekemään pistokkaita, kunhan oksat hieman venyvät. Kasvi oli tosi komea kesällä ja syksyllä, kun se oli täynnä lehtiä.
Vaaleanpunainen lehtikaktus on oikein innostunut pudottamaan oksiaan, melkein kymmenestä on jäljellä enää pari. Onneksi niistä tehdyt pistokkaat ovat aika pian tehneet juuria vedessä, ja osa on jo päässyt ruukkumultaan kasvamaan. Kukinta jatkuu kaikissa vaihtoehdoissa, sekä alkuperäisessä, juurrutuksessa olevissa että uudelleen istutetuissa.


Konkreettisia sinisiä ajatuksia on sukankudinrintamalla. Ylempi kuva on Seitsemän veljeksen sinikirjavasta tweed-tyyppisestä langasta, mutta kovan kulutuksen kohteet kantapää ja varpaat tulevat harmaasta Impivaarasta, toinen lanka nyppyyntyy niin helposti.
 Alakuvassa on tähdelankojen kanssa askartelua, kahdeksan ruudun töppöset melkein valmiina. Vielä jokunen pisto ompelemalla. Saapa nähdä, millaiseen jalkaan sopivat, kun tein ruuduista hieman entistä pitempiä. Muuten 17 silmää puikolla tuottaa noin n:o 40:n kokoisen sisäjalkineen.

Pakastimien (ja jääkaapin) kevätsiivous on useimmiten myös maaliskuussa, kun yöt ovat kylmiä eikä sada lunta. Silloin voi laatikkomallisen pakastinkaapin sisukset nostaa laatikoissaan suoraan pihalle vähäksi aikaa, että masiina ehtii sulaa, ja saada melkein yhtä kylmät tuotteet kohta takaisin. Arkkupakastin on enemmän aikaa vievä, jos pohjalla on tavaraa irrallaan, pinoina, kuten usein sattuu, sillä pakastamisvaiheeseen jääneet rasiat ovat ensin paljaaltaan pohjalla. Samansisältöiset ovat myöhemmin muovikasseissaan, jos olen muistanut järjestellä, mutta muovi ei oikein tahdo kestää pakastimen viileyttä.

Myllätessäni loppusyksyllä eteisen sivussa olevaa lämmittämätöntä vaatehuonetta eli entistä isäpapan verstasta löytyi ihan unohtunut lämmike, tähdelangoista tehtyjä kaulaliinoja, jotka on pitkiltä sivuiltaan virkattu yhteen peitoksi. 20-25 cm leveitä huiveja oli syntynyt neljä, sitten olivat tähteet loppuneet. Puikot ovat olleet noin n:o 4, koska neulos on niin löysää. En edes muista, koska tuo olisi tehty, varmaan joskus 1990-luvulla. Langoista aika moni on mohairia, joten en ole peittoa pannut niihin Teresanpeittojen pakettiin, koska ohjeissa oli, että peitot olisivat villaa. Tämä tekniikka tuottaa hyvin joustavan ja venyvän peiton.