maanantai 24. heinäkuuta 2017

Jokos sadeaika loppuu? Huomenna on Jaakko

Kukkamyyjän ale tuotti tänään maljaköynnösruukut, jotka tietysti pääsivät heti pöydän alle pahimpien sateiden suojaan..
 Ja loput täydennykset tuijan helmoihin.

Kylläpä onkin vesi ollut herkässä viime aikoina. Tämä päivä on ollut tosin enemmän tihkutusta. Pyykkiä pitäisi kohta pestä ja varsinkin saada kuivumaan. Ainakin Ilmatieteen laitos ja Foreca ovat nyt yhtä mieltä, että vasta lauantaina voisi sadella. Ehkä siis huomenna aamusta kone jauhamaan.

Matonpesureisuja ei tule tänäkään vuonna, ne pitäisi kokemukseni mukaan saada tehtyä nykyisenä ilmastovaiheena jo toukokuulla, koska silloin kuivatusilmoja riittää. Loppukesä on aina enemmän tai vähemmän arpapeliä. Ihan niinkuin haketuksienkin kuivattamisessa.
Etupihan vakituiset asukkaat, pienet mustat muurahaiset ovat päättäneet alkaa sateiden alettua asettautumisen siirtämällä pois kaikki hiekat laattojen alta, jotta olotila lisääntyisi. Ihmeen sitkeää sakkia, ja kylläpä meidän piha on niiden mielestä sopiva!
Kesähuveihin kuuluvat mansikat, mustikat ja vadelmat. Omissa vattupensaissa ei ole yhtään kypsyneitä, raakileetkin aika pieniä vielä. Mansikat ovat kaupoissa ja torimyyjällä ihan ylellisyystavaran hinnoissa. Jaakonpäivän aikoihin alkaa myös olla asiaa mustikan poimintaan, kuulin kesäkahvilassa. Siellä oli tarjolla uusista mustikoista loihdittuja piirakankoristeita.

Ruohonleikkuuta saisi myös panna toimeksi. Valkoapilan kukkiva matto on putkahtanut meidän poluille ja tantereille. Kengät ja sukat kastuvat varmasti aamusella, kun nuo kastepyydykset muodostavat kulkureittejä. Märällä ei oikein viitsi leikata, kun mössö paakkuuntuu leikkurin pohjaan.

Vaikka sisätyölle on ollut otollisia aikoja, ei alkukuusta alettu saali-askare ole kovin paljon edennyt mukavien risusavottahommien takia. Lointa piisaa edelleen. Neljäs "mansikka" tekeillä.

Kesäkylään kuun alkupuolella tullut Hamed tarttui leikkurin aisaan ja huomasi aika pian, että pitää tehdä raivausta myös oksistoissa, kun olivat paisuneet joka paikkaan. Kuolleita oksia ja runkojakin löytyi varsinkin kriikunoista. Ja kuulemma yli puolet vielä jää odottamaan, ehkä seuraavalle keväälle.
Toistakymmentä haketettavien oksien kekoa jäi jäljelle, kun paksut rangat oli irrotettu. Tässä on hevoskastanjan perintö..

Niin tuli vihityksi viime kesänä ostettu oksasaha, ja sen seurauksena on alapihassa kuution verran paksuja oksia odottamassa sahuuta polttopuun pituisiksi. Se pienempi materiaali jäi mulle huoleksi. Viime viikon aikana sain ne saateltua loppusijoilleen kompostille, kun hakkeen kuivatusilmoja ei näyttänyt olevan näköpiirissä. Uusi komposti alkoi näyttää yhtä komealta kuin vanhakin...

Pääsin heinäkuussa lyhyellä aikavälillä ihan kaksi kertaa käymään Janakkalassa. Ensin oli se tavallinen kesäinen hautojen kunnostuksen aika, ja viime viikon alkupuolella sitten vietettiin työkaveri Sirkan 80-v syntymäpäiviä. Sääkin suosi niin, että juuri silloin ei satanut, kun oltiin ryhmäkuvassa ulkosalla. Työyhteisön jäsenille oli ihan oma päivänsä, istuttiin kuin ainakin entisessä opettajainhuoneessa ja keskustelu ryöppysi vilkkaana!

Oli mukavaa nähdä reipasta mummosakkia koolla tuvan täydeltä! Mukaan oli saatu uusikin eläkeläinen Marja-Riitta, joka oli tullut virkaansa niihin aikoihin, kun itse olin sieltä irtoamassa, siis tavallaan jo seuraavaa sukupolvea.

Odottelin nyt viikonlopulle suvun nuorinta kaartia Lohjalta vieraiksi, mutta ärhäkkä mahatauti pyydysti lähtijöitä yksitellen, ja matkaa lykättiin. Mutta onneksi Mikko oli laatinut suunnitelman tietokoneen virusajon suhteen ja putkahti pihalle. Ja samalla saatiin yllättäen merkittävä vuotuinen säästö, kun ohimennen kilpailutettiin autovakuutukset, homma, joka tänä vuonna lakimuutoksen takia tosiaan kannatti tehdä.
Yksi aikakausi on menossa päätökseen, kun seitsemän vuotta sitten tilapäismajoitukseen meille tulleet Käsityökeskuksen kankaankudontavälineet lähtevät lähiaikoina Virolahdelle. Puut ovatkin seisseet toimetta jo viitisen vuotta, koska käytän omiani. Ja on oikein hyvä saada osa yläkerran hallista tyhjäksi, kun sen lattiaakin pitäisi ehkä tiivistää jollain lailla.

Olen jo odottanutkin, milloin kangaspuut lähtisivät, kun tilapäisyys on ollut tiedossa koko ajan. Tämän ikäistä huolestuttaa, jos sattuu kupsahtamaan ennen kuin lainatarpeistot on kuljetettu, niin mistä ne kaikki rekvisiitat osaa etsiä, eihän niitä voi koko ajan lattiallakaan pitää. No nyt ne kuitenkin ovat esillä ja leveillään, valmiina pakattaviksi.

Pitää nyt varmuuden vuoksi tehdä kaikki luomapuulle aiotut urakat pois, koska kai nekin muuttavat, kun Virolahdella yritetään paikata tulipalon jälkiä. Aloin eilen tehdä toista kahdesta saaliloimesta ja sainkin sen monien huilitaukojen jälkeen lettimuotoon. Autotalliinkin siis tulee ehkä lisää tilaa, luomapuiden vaatima ala on ollut n. 4 neliötä. No ei se autolle jouda vieläkään, muuta roinaa vaan.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Viileähköä kesää eletään

Tämän päivän kuva, iltapäivää menossa. Etualalla on monirunkoiseksi kehkeytynyt punatammi, pitää varmaan harrastaa leikkausta joskus.

Piti tänä aamuna aikaisin, jo ennen aamukahviakaan käydä Kausalassa vuotuisissa labrakontrolleissa. Tulokset saan sitten viikon päästä, kun on varattu tohtorin soittoaika. Oli niin viileätä, että ensi töikseni hamusin paksun fleecetakin niskaan lähtiessä. Toisenkin kerroksen olisi voinut virittää, kun sitä ensimmäistä oli tarpeen pitää vielä sisälläkin... No, ilman aamukahvia kaikki tuntuu vähintään viileältä.

Ei se päivä siitä kyllä ole kummemmaksi muuttunut paitsi sisätiloissa ja varsinkin yläkerrassa, joka on kesäisin lämpimämpi kuin tämä varsinainen asuinkerros. Siellä on askarreltu saaliloimen kimpussa, nyt on meneillään kolmonen noin puolivälissä. Työ on edennyt hitaammin, vain n. 30 cm:n päiväurakalla. Olen huomannut, että tästä loimesta pukkaa esille vain mansikka-ajan mielikuvia, toinen toistaan haastaen...

Päivänkakkaroiden sesonki on alkanut tällä viikolla parhailla paikoilla.

Aamuaikaisella matalat ja kylmän näköiset pilvet hieman ripsivät vettäkin, joista tuli aivan väistämättä mieleen kesä 1961, jolloin olimme pikkuvauva Helenan kanssa viettämässä ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) Pohjanmaan kesää. Silloin päivät eivät juuri olleet kummoisia, 15 astetta saavutettiin ani harvoin, niin etten edes muista sellaisia olleen. Asuttiin Töysässä, kesän ajaksi vuokratussa seppä Ahokkaan mökissä tasaisella peltojen välisellä tontilla. Päivät kuluivat leivinuunissa tulta pitäen, kun ilman ei tosiaan tarjennut. Seinäjoelta oli käyty tuttavalta ostamassa vaaleankeltaiset ruotsalaiset lastenvaunut, joita siellä kujilla joskus lykin, kun tarkenin. Mutta heinä kasvoi, sellaista turkkia olivat pihamaatkin täynnään.

Tämän viikon sirpittelyn kohde oli kaivojen polku alapellolla. Siitä ensimmäiset kymmenen metriä on puiden varjostuksen takia jo vähäheinäisempää, mutta loppupää n. 15 m oikein rehvakasta koiranheinää, jota saa korren tässä vaiheessa oikein kunnolla yrittää poikki.

Se vuosi 1961 oli karmein kesäsäineen muistamistani, sillä viileät ilmat ja sateet senkuin runsastuivat loppukesästä, eivätkä maamiehet päässeet korjaamaan viljasatoaan pellolta. Silloin ei taidettu edes uneksia kuivureista, joissa jyviä voisi kuivattaa, mutta ensinhän ne olisi pitänyt puidakin. Pelloilla vaan likosivat korjuukeliä odottamassa. Lumet tekivät hatut seipäille loppuvuodesta. Muistaakseni helmikuulla oli pelloissa lujuutta liikennöintiin, silloin viljaseipäitä sitten tyhjennettiin, mutta luultavimmin menivät suoraan lehmien rehuksi.

Kuvan laikkuköynnös ja toisella puolen taloa kasvava amurinviini ovat päässeet kesäparturiin, kun versot alkoivat jo ylittää metrin etäisyyden seinästä. Ja osahan aina tunkee katonreunan laudoituksen rakoihin.

Myöhäinen kesä oli myös niihin aikoihin, kun uusi talomme Turengissa Jokitiellä oli valmistunut ja asuttiin siinä ensimmäisiä vuosia 1970-luvun alussa. Oli tarkoitus pitää tupaantuliaisia tuttaville ja tilaisuus meni heinäkuun lopulle Helenanpäivien aikoihin. Sysmän mökillä kului kesä nopeasti, ja taisi olla siinä aiemmin joitain kesätöitäkin tehtävänä.  Kesän mansikkasatoa oli niihin aikoihin vielä saatavilla, joten mansikkakakuksi meni tarjoilujen puolella. Luultavasti tänäkin vuonna saadaan mansikkaa vielä kuun lopulla, kun nyt vieläkään ei satokausi ole alkanut, sen huomaa hinnasta, puolen litran ykkösluokan marjoista saa pulittaa monta euroa!

Uuden kompostin alkua: ensin teen läjää ja sitten myöhemmin siirrän entisestä kompostista reunukset. Kun on mitä vasten se nojaa, niin ei tarvitse tukipaaluja kulmiin.

Olisi kyllä vielä sirppitöitäkin tarjolla alapuutarhalla, mutta ihan joka päivä sitä ei jaksa ajatella, kun niittämisen jälkeen on aina suihkuteltava ja huilittava kunnolla ihan pitkällään. Joka tapauksessa olen saanut työkerralla noin aarin tienoilla olevan alueen nutistettua. Se kun on kuivunut, niin sitten vielä vuorossa haravointia ja kyytsäämistä kompostille. Uusi kompostikin piti perustaa, massan määrä on sitä luokkaa. Niittämistä on ollut jo neljänä viikkona. Ilahduttavasti on löytynyt puuntaimia!

Alapellon vanhin kukkapenkki (melkein 30v) elää nykyään ihan omaa elämäänsä. Töyhtöangervot ovat lisäksi alkaneet lähettää poikasia ympäristöön, olen löytänyt kymmenkunta uutta tainta. Etualan kanadanvuokko taitaa valloittaa kaikki sopivat kohteet, se tykkää kasvaa melko varjossakin.

Ilahduttavasti näyttävät voivan viime kesällä tehdyt siirtoistutukset, jotka etupihan toisesta poistetusta kukkapenkistä matkustivat muualle puutarhaan. Seuraavassa kuvassa on alatien varren penkkiä, johon siirsin mm. ruusujuuret ja jalopähkämön. Entisistä kasveista varsinkin taatankurjenmiekat innostuivat kovin, ne kukoistavat nyt paremmin kuin koskaan.

Tänään huomasin, että Tiitun muistopenkkiin tehty tähtiputken siirto voi oikein hyvin. Aasiankullerosta ei näkynyt kukkaa samassa penkissä, mutta lehtiä kyllä oli.

Pihan ruukkuistutuksia saa alkaa kohta kohentamaan, sillä orvokkien pitkäksi venynyt kukkima-aika on kääntymässä loppuun. Ylös nostetusta amppeliruukusta löytyi juuripaakun pohjalta sentin paksuiselti pelkkää valkoista tiukkaan pakkautunutta juurimattoa. Siispä samettikukkien ja pikkubegonioiden aika on tulossa. Kohta saa eräät huonekasvitkin viedä vähäksi aikaa ulkoilemaan, patiolla on sopivaa varjoa keskipäivällä. Yöt ovat toistaiseksi olleet kesäisiä, kymmenen asteen nurkilla.

Kuulemma muutkin ovat sitä mieltä, että viileä kesä on ollut kasveille eduksi, ehkä osasyynsä on myös lauhoilla talvilla. Keltapäivänliljat ovat juuri alkaneet kautensa, mausteeksi ruskoliljoja.