torstai 28. syyskuuta 2017

Kekrin kynnyksellä

Puiden kellastuminen on ollut hieman jäljessä muita kesiä, mutta ensi yö tuntuu olevan viileämpi kuin aiemmat, joten eiköhän tahti tästä petraannu.
On päästy taas hanhiaurojen tiirailuun, eteläiittiläiset jopa tuhansien ja taas tuhansien hanhien lähempäänkin katseluun Sääksjärven ympäristön aukeilla pelloilla. Onneksi tuttavapiiriin kuuluu Alatalon Liisa, joka asuu siinä äärellä ja jolla on erittäin taitava valokuvausasenne nähtäväänsä, kiitos hänelle!
Meidän yllä on näkynyt toistaiseksi pääasiassa aika matalalla lentäviä laumoja, joten ne ovat varmaan olleet yötä lähialueilla, Lyöttilän aukeilla tai Mukulanlahden ruovikoissa. Jotkut laumat ovat jopa menneet sinnepäinkin, vaikka yleisin suunta tietysti on etelään eli päinvastaiseen.

Haketustyömaata oli alkuviikolla vielä paljon jäljellä, tätä kasaa käsittelin kaikkiaan puoli viikkoa...
Parin viikon ajan on ollut jännittävää olla pihahommissa, kun tuon tuostakin kuuluu hanhiauran rupatusta yli mennessä. Nykyisin tiedämme, että nämä laumat ovat pääasiassa itäisillä tundraseuduilla pesineitä valkoposkihanhia, joiden muutto on vakiintunut itä-Suomen kautta, kun meillä ei metsästetä muuttolintuparvista. Omakin alle sadan hanhen kanta Iitissä on ainakin Radansuussa, jossa Urajärven ranta antaa tarvittavaa vesimelskauspaikkaa ja golfkenttien viheriöt suuhun kelpaavaa salaattia.

Punaherukkapensaissa on vielä marjoja, lehtien alla piilossa olevia saattaa syödä virkistykseksi.
Puiden lehdet alkavat kellastua ja maisemat muuttuvat valoisammiksi. Oma arboretumkin on nyt huomattavan kutsuva, kun oksasavotta on harventanut pois peittoa valon edestä. Sain tänään viimein haketettavat oksakasat nutistettua ja hakkeet kompostia korottamaan. Keväisin hake muuttuisi polttoaineeksi kuivalla, mutta syksy ei siihen ole juuri koskaan sopiva aika. Nyt voi suunnitella kukkapenkkien kohenteluakin. Moni kasvi olisi hyvä siirtää syksyllä, kun ei ole pelkoa kuivumisesta, eikä nyt ainakaan lähiaikoina liian kylmästäkään.

Kauppareisu Kausalaan on nyt metsäomistajan sadonkorjuun takia entistä valoisampi. Radansuusta Kausalaan pienellä metsävälillä on ollut pahoja pimeitä kurveja. Osa niistä muuttui muistoiksi ihan hiljattain, kun vähän toista viikkoa sitten korjuukoneet ahersivat tien länsipuolen matalaksi ja harvensivat myös itäpuolen rinnettä. Liikenteellisesti se on kyllä kohta, johon ei pysähdytä kuvaamisenkaan takia. Onneksi kaadettiin se kuusikko, siinä on ollut jo monta tuulenpuuskan kaatamaa puuta! Tuollaiset vanhat asumapiirin liepeen metsät olivat vielä vähän aikaa sitten metsälaitumina, ja niille on ominaista maannousemasienen vaiva, joka tekee kuusen kovin herkäksi kaatumaan.

Pirttiaskareet kutsuvat kohta, saaliloimi on jo niisitty toimikkaaksi ja pirranrakojen välissäkin se on. 
Silloin ennenvanhaan (eli jo ennen minun ikäisteni syntymää) kesän aherrus päättyi noin syyskuun lopussa. Mikon eli Mikkelinpäivä, jota vietetään huomenna 29 09, oli nimetty sadonkorjuun päättymisen merkiksi. (Oikeasti nykyisin Mikkelinpäivä on sunnuntaina, joka tulee Mikonpäivän jälkeen). Nimi tulee arkkienkeli Mikaelista, ja juhla on siis myös kirkollisesti enkeleille omistettu.

Nauriit kuoppaan ja naiset pirttiin, sanoo eräs asiaa luonnehtiva sananlasku. Omalla tontillani ei ole ollut tänä vuonna mitään viljelystä, joten ei ole mitään korjattavaakaan. Sieniä olisi kyllä märkyyden ja kohtuulämpimien aikojen takia metsät pullollaan, mutta sitäkin varastoa on vielä entistäkin.

Sadonkorjuun ruoka on kaalista tehty, vaikka kaalilajeja voi kyllä säilyttää melkomoisia aikoja viileissä varastoissa. Kiinalaiset agraarikulttuurit siinä ovat olleet kaikkein kekseliäimpiä. Minulla tässä on meneillä kaalikääryleitä korvaavia maksipyöryköitä, joissa on samat aineet kuin kääryleissä ja jotka paistuvat pannulla siirappi- ym. mausteiden kanssa.
Tänä vuonna sadonkorjuu on yleisesti ottaen vielä pahasti kesken. Arvioidaan ja pelätään, että ihan ennätysmyöhässä ollaan, 1980-luvun puolivälissä oli kuulemma samanlaista. Vasta toukokuulla alkaneen ja viileän kesäkasvukauden jatkoksi ilmaantuneen märän syksyn jälkeen ei ole löytynyt hetkeä syysviljojen puimiselle ennen kuin vasta tällä viikolla. Tänä aamuna oli ihme kyllä kuiva maantie jo aamusta alkaen, ensimmäinen tällä viikolla, jona korkeapaine oli tullut alueelle. Ennustettiin viime viikolla jopa kesäisiä päiviäkin nähtävän. Ne ovat kyllä jääneet haaveeksi, mutta onneksi ei ole ollut silkkaa sadetta.

Syyspuuhia on puisten pihakalujen sisään vieminen, tässä loppuosa pihalla olleesta materiaalista. Autotalliin mahtuu tänä vuonna hyvin, kun uutta klapia ei tullut lainkaan.
Radansuun- Kausalan välisellä peltoaukealla on ollut matalakasvuisia viljoja ja mustaksi mennyttä härkäpapua korjaamatta. Oikein on sydäntä kylmännyt katsella sateessa likoavien härkäpapujen massaa kahta puolta maantietä, on vielä tuoreessa muistissa se oma sisilialaisten härkäpapujen kokeilu 2012, joiden kasvu päättyi palkojen homehtumiseen. Härkäpapu on nykyisin trendikasvi, kun siitä on kehitetty tuote lihaa korvaamaan. Mikäs se parempaa, kun kansallisruokiamme ovat mm. jauhelihakastike, lihapullat, kaalilaatikko tai Italiasta kotiutunut lasagne, joihin jauheliha kuuluu.

Mutta tänään oli yhtä viljapeltoa korjaamassa useita puimureita! Se pelto oli tullut konetta kannattavaksi, joten rynnistettiin siellä, missä voitiin. Muutama kuiva päivä on vielä tiedossa, joten puidaan varmaan lampunvalossakin, jos pelto tulee sopivaan tilaan. Vasta tiistaista alkaen ennustetaan taas olevan sateista.
Sokerijuurikkaan sadon nostohan on jo pitkään ollut se viimeinen peltotyö, joka tavallisimmin osuu lokakuun puolelle etelä-Suomessa. Jopa pakkasellakin sitä voi nostaa, ja silloinhan maa kantaa jo paremmin. Iitin maisemissa ei nykyisin ole kovin montaa juurikaspeltoa, mutta entisessä kotikunnassani Janakkalassa niitä vielä näkee, ei tosin niin runsaasti kuin ennen. Turengissa oli 1940-luvun puolivälin jälkeen perustettu ja monta kymmentä vuotta toiminut suuri raakasokeritehdas. - Kohta ei kaupassakaan enää ole uusia perunoita, ainoastaan perunoita. Ensimmäiset kotimaiset omenat ovat tulleet kauppoihin.

Koko kesän tätä kohtaa hallinneet kuormalavat oli korkea aika nostaa pois, kohta olisivat muuttuneet mullaksi ...
Mutta loppuipa sadonkorjuu nyt koska tahansa, niin siitä pyhäinmiestenpäivään oli kekrin aikaa, jolle on kehittynyt monia paikallisia viettotapoja. Kekritulien poltto on eräs sellainen vielä nykyisinkin esiintyvä hupi, jossa saatetaan syödä nuotion hiilloksessa paistuneita perunoita tai nauriita. Sääksjärvelle pääsee tulevana viikonloppuna kekritulien merkeissä järjestettyyn yleisötilaisuuteen!

Kekrin aika on sadonkorjuun juhlaa, jolloin syödään syystuliaisia, ehkäpä se juontaa juurensa siitäkin, jos kotieläimiä oli kesän aikana tullut enemmän kuin suojiin sitten syksyllä mahtui, lihoiksihan ne oli pantava. Tuollaisen ajan muistan vanhempiemme kodistakin, kun meillä muutamana vuonna pulakauden aikana oli kesäpossu kasvatettavana tai vasikoita, jotka piti tilanpuutteen takia muuttaa ruoaksi.

Lähelle maantietä tuli tänä vuonna uusi syyshortensiapenkki, jossa on lisukkeena pääasiassa vuorikaunokkeja, ne tuntuvat viihtyvän aika hyvin, ja kun kukkivat aikaisin keväällä, niin penkissä on katsottavaa ennen hortensian aikaakin. Jos leikkaa kukkineet versot pois, saa vielä elo-syyskuulla toisen kukinnan vuorikaunokille. Tässä oli ennen mesivadelmaviljelys, mutta sen alamäki alkoi v. 2002 tapahtuneesta vesijohdon kaivamisesta naapureille, kun yksi rivi nostettiin työn ajaksi ylös, ja sen jälkeen ei tullut enää entiselleen. Muitakin syitä on, esim. viljelylajikkeen taantuminen muuten.
Pyhäinmiesten päivä on nykyisin vakiintunut loka-marraskuun vaihteeseen, eikä koko lokakuulla ole työmarkkinoille muuta erikoista annettavaa kuin koulujen syyslomakausi. Pyhäinpäivää seurasi ennen palkollisten vapaaviikko, jolloin ehkä vaihdettiin myös työpaikkaa. Eipä siis ihme, jos omassa aikuisten lähipiirissäkin pidetään kekrin aikana pientä irtiottoa viikon loman muodossa...

Alemyynnistä mukaan tarttui vielä "risteysasemalla" vesisaavin lähellä olevat punakukkaiset hanhikkipensaat, ehkä niillekin lähiaikoina paikka löytyy.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kalevin ja Kalevan päivät meneillään

Kallionauhusten kukkavarret ovat venyneet joka päivä, ja nyt on jo saatu muutama kukka lisää aukinaisten joukkoon.
Jo kaksi viikkoa on mennyt hupsahtamalla ohitse edellispostauksesta. Kesäkahvilamme on siirtynyt syysaikaan, jolloin viikonloppuisin on keittolounaita tarjolla. Mielessä kangastelee tälle päivälle osuva Sjögren-seuran talkooväen listalla oleva borssikeitto, sitä pitää lähteä maistelemaan. Mikäs on mennessä, kun sadekin jo taukosi, eikä näyttäisi olevan lisää tulossa lähitunteina.

Kalevin nimipäivä tuo mieleen kansalliseepoksemme Kalevalan ja virolais-sukulaistemme Kalevipoeg- kertomukset. Elokuisia ukonilmoja on nimitetty myös kalevantuliksi. Kalevan eli jättiläisen kansa asui pohjoisessa ilmeisesti aika laajalla alueella. Mietin, että kun toistaiseksi pitkiä ihmisiä on kuitenkin ollut tiedetysti viikinkien ryhmässä, niin miten tämä jättiläisen kansan tieto siihen suhtautuu, puhutaanko lopulta samasta asiasta? (Wikipedia kyllä mainitsee, että pitkää kansaa on ollut ennenmuinoin myös lähi-idässä, ennen israelilaisten sinne tuloa. No ketäs he sitten ovat olleet, ei kai mitään purjehtijoita pohjoisesta?)
Sopivaa, että muinaisia suomalaisten vaiheita on tutkinut iittiläinen Antti Sjögren, jonka seuralla siis tänään pitojen vuoro!
Puoli kahdeksan jälkeen aaamulla oli aika paksu pilviverho taivaan peittona, on selvästi vielä hämärän aikaa. On noin viisi astetta lämpimämpää, +13C, kuin mihin on viikolla totuttu. Koko yön on satanut.
Pyörremyrskyjen aika on parhaimmillaan. Onneksi emme asu sellaisella alueella, vaikka joskus Atlantin länsireunalla aikansa raivonneet myrskyt ajautuvatkin luonnonlakien mukaan Skandinaviaankin, jos jatkavat merellä eivätkä laannu Amerikan sisäosissa.

Vettä on saatu niin, että kaikki avonaiset astiat ovat saaneet runsain määrin. Kukan aluslautanen reunojaan myöten, korkeammissa ruukkujen alusastioissa lähes litra.
Pöydän alla sadetta pitänyt maljaköynnös pääsi äsken aluslautaselleen, koska vähään aikaan ei sada. Puutarhakalusteet näyttävät jokseenkin lionneilta jo.
Hädin tuskin siellä lännessä on henkeä vedetty Harvey-hurrikaanin jäljiltä Texasin rannikolla, kun jo Irma-hurrikaani, yksi kolmesta länsi-Intian alueella raivoavasta tuuli- ja sademassasta, on juuri saapumassa Floridaan peittääkseen alleen kaiken. Se on niin suuri, että Suomi-neidon alaosa mahtuisi siihen, jos olisimme kulkureitillä.
Katia-hurrikaani, jolla on hieman eteläisempi reitti, on kurvannut Jukatanin niemimaan reunoja hipoen ja osunut juuri etelä-Meksikoon, jossa saatiin pari päivää sitten raju maanjäristyskin yli 8 richt. voimalla, kun Tyynenmeren puolella niillä kohdin oleva pienehkö Kookos-laatta liikahti matkallaan Amerikan laatan alle.
Ja kolmas, Jose-hurrikaani, vielä kerää voimia merellä tullakseen täydentämään jäljet.

Viime talven aikana ruukussa juuria tehneet maksaruohon vauvat ovat jo esiteinin iässä, kun aletaan kukintaa. Sitkeä sissi tämä kasvi, joka luontaisesti on kallionrakojen pikku kasvupaikkoihin sopeutunut, mutta säilyy hengissä, vaikka joskus reiätön ruukku on unohtunut tyhjentää sateiden jäljiltä useammaksikin päiväksi.
Meilläkin on vähintään kahden viikon sateisen ajan putki meneillään, vaikka viikko sitten olikin muutama kuivempi päivä. Nyt ennustetaan oikein suuria sateita tälle päivälle keski-Suomen -Kainuun korkeudelle, useita senttejä jopa.

Alapellon itäreunalla kasvava isoin tontin kuusi sai luovuttaa alaoksansa, joita oli lähes 60. Se avarsi näkymiä niin paljon, että meidän alaovelta näkyy naapurin puuvajan ovelle! Kuusi ja sen kaveri istutettiin aikoinaan Marja-Leenalle 1980-luvulla tehdyn kriikunaviljelmän laitaan, kun kriikunoiden mielestä paikka oli liian kuiva kasvaa, ne vain kituivat. Nyt nekin poistettiin kokonaan, suurin osa keloutunutta rankaa. Toivottavasti saan pidettyä kurissa valtavat juurivesa-yrittäjät, joita on tässä tontin kohdassa joka vuosi kymmeniä. Kuusen kaveri muuttui klapeiksi jo toistakymmentä vuotta sitten, kun puut oli istutettu liian lähekkäin toisiinsa. Myös metsälehmuksen (vasemmanpuoleisin runko) alaoksia meni pinoksi.
Viime viikonvaihteessa arboretumissa oli taas oksasavotta meneillään, edellinen oli elokuun alkupuolella. Hamed viehättyi Fiskarsin oksasahan hyvistä hampaista, joilla kepeästi saatiin alas tai nurin suuret määrät puumassaa, vaikkei niin montaa tuntia kerralla oltukaan (vain pari, kun ei sitä sillä vauhdilla veto kauan kestä). Kaikkia jälkiä ei vieläkään ole siivottu, tontin pohjoisreunalla on vielä työmaata.
Näiden rankojen alkuperä on maantien läheltä ja muualta tästä lähistöltä, pisimmät ovat marjatuomipihlajaa. Muita rankakasoja oli toisilla syrjillä alapihaa.
Helenan kanssa kaksin keräsimme ja siivosimme oksia ja isompia rankoja kasoille, osa tulikin jo katkaisuvalmiiseen kuntoon, ja loppujen pääosa sitten maanantain- keskiviikon työrupeamien aikana.

Haketuskokoista oksastoa on useita kekoja. Harmittaa vähän, kun pihlajatkin taas menettivät oksiaan, mutta toisaalta edelliskerralla (jokunen vuosi sitten) suurta marjamäärää ei löytänyt yksikään lintuparvi, maahan tippuivat pakkasilla.
Kuusenoksien latvat saivat kunnian tehdä uudelle heinäkompostille reunat. Nehän eivät helpolla lahoa, joten keko pysynee mallissaan joitakin vuosia. Haketuksen jäljiltä pinta saa vielä lisää täytettä.

Keskiviikkoiltana oltiin tässä pisteessä, pinot koossa ja tanner haravoitu. Sahanpurun lisäksi suuret määrät nousi sammalta, joka meidän rinnetontilla on alkanut viimeisen vuosikymmenen aikana kovasti lisääntyä. Se on melkein kaikki niityn liekosammalta, joka on sangen suosittu materiaali linnunpesissä.
Ystävällinen naapurini tulikin sitten hätiin tiistaina moottorisahan kanssa, joten isoimmat puuainekset muuttuivat polttopuiden alkioiksi, pinoihin kuivumaan vuodeksi kahdeksi. Laitoin vielä pressutkin päälle, kun pinot ovat aika tiiviit, ja ilmatilaa sen alle, etteivät puut ala homehtumaan.

Nämä tulevat isot sadeajat olivat jo tiedossa alkuviikosta, siksi pidettiin niin monta työtovia, kuin selkäranka suinkin salli. Saattaa olla, että vasta kuun jälkipuoliskolla tulee taas ulkotyölle sopivia hetkiä. Kun nyt on ensimmäistä kertaa tällä tontilla kuormalavat pinon alla, kuivuminen tulee tapahtumaan varmasti!

Etupihalle on nurmikon reunalle kehittynyt loppukesän aikana kaksi eri rypästä sormustinkukan taimia, joten istutushommia niillekin lähiaikoina.