perjantai 22. elokuuta 2014

Loppukesän askareet

Aamukahviseurani on ollut jo pari kuukautta tämä begonia. Puolet kukista on jo karissut..
Vuosi on edennyt kesän finaalipäiviin, sillä pian ollaan jo syyskuussa. Koulua on käyty viikko, ja ilmat ovat muuttuneet kymmentä astetta viileämmiksi ja sadepilvien täyttämiksi. Pilvien korkeus on alentunut, ja niiden alapuoli on selvärajainen. Onneksi ei ole tarvinnut mennä vaatekauppaan, kun ei enää ole työelämässä. Puutarhahommiin ja koiralenkille voi mennä vanhoilla kamppeilla.

Isommat ripsuttelija-pilvet tulevat taivaalle keskipäivän tienoille, johon on hyvä ajoittaa ruokalepohetki, ai kun Tella tykkää! Kuva on tältä päivältä.
Mattokangas on pantu puulle märkiä päiviä viihdyttämään, ja sinne kipaisemmekin Tellan kanssa muutaman kerran päivässä, kun siltä tuntuu. Päädyin yleisilmeeltään vaaleanruskean kirjavaan työhön, siihen uppoaa murujen ja koirankarvojen massa helposti eikä häiritse silmää. Päivässä ehtii, kun Tellan mielestä noustaan menemään aamulenkille jo kuuden maissa, ja vanhan jalat pitää ensin verrytellä reippaaseen kävelyyn Verkkovuoren mäelle, kappelin sivumetsään.
Keltaisten ja vaaleanruskeiden työvarasto mahtuu just tälle pöydälle, eihän tämä mikään sotkukasa ole, vaikka siltä ehkä näyttää!

Pihalla riittää nyt ihailemista, sillä etelätuulet ovat pyörittäneet paljon perhosvieraita syyskukkijoiden mettä haeskelemaan. Eilinen vieraamme oli amiraali, mutta yleisin on neitoperho. Nokkos- ja ohdakeperhonen on myös nähty perusperhosten ohella. Kun kallionauhus on kukalla, niin siinä riittää aina joku lepattamaan. Rudbeckiat ovat myös suosittuja.
Tänään eivät kuvaan ehtineet perhoset, kun oli mehiläisten ja kimalaisen tunti menollaan.

Omenapudokkaita saa keräillä kompostiin, sillä ainokaisessa omenapuussani on riesana muumiotautia, sen torjumiseksi tautiset omput pitää hoitaa niin, että itiöpölyä ei pääse lentämään. Tellasta on kivaa löytää pudokkaita, se viihtyy siinä ihmeen hyvin! Mutta miten torjut niitä muumioita, jotka eivät putoa ja pöllyttelevät siellä yläilmoissa.... Kuivan kesän takia jättimalikkaa tai lehtikuusentatteja ei ole näkynyt, sen sijaan muunlaisia sieniä rusokaslinjalta.
Sieniseurakuntaa raparperipenkin liepeiltä.

Mietin aina elokuussa mielessäni, millaisella aikataululla elää se, jolla on elokuussa aikaa jakaa perennoja. Oma aikani antaa myöten vasta syyskuulla. Kasvin juuretkin ovat vielä hyvin tiukassa, ja kaikki naatisto pitäisi leikata, jotta siirtyminen uuteen kohtaan kävisi kasvin kannalta edullisesti.
Parturoinnin löytö oli vesisaavin hyysäämä jasmikkeentaimi, terhakka kuin mikä. Mistä lie tullut? Etsii kotia.
Seppelvarpu tarvitsee parturoinnin kerran kesässä, muuten se valtaa tasanteen kokonaan.
Nythän on sitä paitsi puutarhamarjojen aika parhaimmillaan, ja se projekti on päällimmäinen, varsinkin tänä kesänä, kun kuivuuden takia sekä linnut että ampiaiset ovat olleet osingoilla. Ennen ei ole karhunvattupuskassa niin monenlaista ötökkää ollutkaan, kun on pistiäisten lisäksi kukkakärpäsiä ja klassisia vattumatoja. Joka karviainenkin on syytä tarkastaa, vaikka vuoristolaiskarviainen tuskin houkuttelee, kun se on vielä kovin hapan.
Muutama pakastepullo vielä tahtoo sisukset....

Nyt kun ilmat ovat vielä lämpimät, saisi tehdä myös ikkunanpesua, varsinkin jos se homma pääsi keväällä lipsahtamaan ohi. Kunhan sadekuurokaudesta päästäisiin, ehkei sitäkään ennen syyskuuta?

On monta kukkapenkkiä, joita pitäisi kunnostaa, varsinkin tänä vuonna, kun kuivakausi näytti, mitkä kasvit ovat väärässä paikassa. Esimerkiksi punalatva. Mutta minne ne sitten sijoittaisi, kun tontti on kauttaaltaan melko kuiva, ja se noro, joka on hieman kosteampi, kasvaa valmiiksi paksua heinää ja puita. Ja olisi se kaapeliprojektin jälkikin vielä korjaamatta, mutta kun toiminta-ajatus ei ole vielä selkiintynyt.

Älä turhia pohdiskele, minä olen tässä ja ulkona ei sada, mennään!
Perennan jakaminen ei koskaan niin mene, että tuosta vaan otetaan talikko ja nostetaan paakku maasta. Pitäähän paakun jälki sitten täyttää, joka merkitsee vähintäänkin puolen päivän projektia rikkajuurien poistossa, uuden istutusmateriaalin etsimistä, mullan kärräystä. Saadulle uudelle taimelle pitää myös hakea koti, joko omalta tontilta tai muualta, ja sielläkin sen pitää vähintään päästä valeistutukseen kohta. Jotenkin tuntuu ajatuksena jo niin isolta työmäärältä, että sekin panee väsyttämään. Ehkä ongelmaa pitäisi lähestyä toiselta kannalta, jos jossakin on seinä vastassa, niin kulman takana voi olla ovi...

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Helle pehmittää pään, pitää lukea muistikirjoja 2004.

Etupihaan viime syksynä istutettu Rudbeckian taimi teki vartta 30 cm enemmän kuin alapellolla syntyy. Nyt kukissa pyörivät perhoset, eilen saatiin amiraalien lauma pitämään järjestystä.
Vietetään Tellan kanssa nyt aikaa aika paljon sisätiloissa, ulkona vain pistäydytään, paitsi aamuvarhaisella. Kolmenkympin pinnassa oleva lämpö nahistuttaa nopeasti työaikeet pihalla, joten olen etupäässä kutonut minttusukkia, ja koira taas harjoittaa liikuntaa siirtymällä rappusia myöten kerrosten väliä talossa.

Käynti hautausmaalla sai näillekin Janakkalassa oleville Maurin ja papan altaille pelargonilisäykset.
Olen nyt asunut yhdeksän vuotta iittiläisenä, juhannuksen alla tuli täyteen. Viimeinen asumisvuoteni Janakkalassa oli siis 2004, siihen aikaan kohdistuvat muistelmani tällä kertaa.

Viime viikon Janakkalan hautausmaa-reisulla Annin kanssa löytyi omalle pihalle Kukkatalosta tummanpunalehtisiä koristebataatteja, joilla onkin vaaleanpunaiset kukat.
Vuosi 2004 ei alkanut kovin kaksisesti. Tammikuun lopulla oli suojakelejä, mutta sitten tuli reipasta pakkasta ja jään päälle lunta. Kauppareisulta tullessa lähtivät jalat alta, pyllähdin takapuolelleni maahan. Huonoksi onneksi vasemmassa kädessä oli tiukkaan pakattu kassi, joka putosi suoraan maahan ja jäi pystyyn. Siitä tiukasti pitävä käsi osui kassin suurimpaan, Tolu-pulloon. Koko painoni joutui pudotessa sen varaan, kun se oli muuta kroppaa ylempänä. Värttinäluu murtui, ja alkoi matka kipsikierrokselle. (Olin niihin aikoihin ollut käsityökerhossa täkänäntekoaskareissa, siihen tuli pitkä tauko. Sain kuitenkin isoimman työni Tervalepät valmiiksi sen vuoden kuluessa.)

Kun vamma oli ns. siisti, päädyttiinkin korvaamaan kipsi ulkoisella metallikojeella, joka porattiin kiinni kämmen- ja värttinäluihin. Ja sitä sitten seuraavat 8 viikkoa. Yöt olivat hankalia, kun ei tahtonut millään löytyä sellaisia tukityynyjen asentoja, että käsi ei tuntisi kipua. Ja ainakin asentoa vaihtaessa heräsi kokonaan tyynyjen asetteluun.
Lopulta koitti odotettu viikko, maaliskuun 19. päivä. Mutta jouduinkin olemaan kotona, sillä sairaalasta peruttiin toimenpiteeni. Lääkärini oli sairastunut eikä oltu saatu ketään tilalle. Kaikki joutilaat kirurgit tarvittiin purkamaan Konginkankaalla tapahtunutta hirvittävää bussiturmaa, jossa kuoli heti 24 matkustajaa ja loput joutuivat sairaalaan. Nuoriso oli ollut menossa hiihtolomalle Rukalle, kaikkien matka pysähtyi paperirullarekan kanssa törmäykseen.

Käteni luutuminen jatkui silti hyvää vauhtia, ja uusi luu alkoi työntää kojeen piikkejä ulospäin. Rei'istä alkoi tulla epämääräistä nestettä, se oli tulehdus. Terveyskeskuksesta tuli antibioottiohje. Meni kuitenkin melkein viikko, ennenkuin minunlaiseni tapaus tuli korjausvuoroon, vasta 24.3. ruuvit irroitettiin luusta ja sain ruveta opettelemaan vasemman käden käyttöä.

11 vuotta vanha autoni, vaalearuskea Toyota Corolla oli ollut myös korjauksessa, kun sen oikea etupyörä vaati isompaa huoltoa kuin vain jarrupaloja ja aurauskulmia. Se oli todettu, kun käytiin edellissyksynä Maijan ja Pentin uuteen Kristiinankotiin tutustumassa. Kunnostettiin autoa sitten muutenkin, koska se oli liian iso minulle, joka melkein aina olen yksin liikkeellä. Olin ajatellut, että se voisikin mennä Ullalle, kun hänen avoperheensä autossa ei ollut kunnollista lämmityslaitetta. Niin siinä kävikin, auto tuli kuntoon, ja Ulla haki sen helmikuussa Tampereelle. Itse asiassa auto on vieläkin käytössä, sillä on nyt ikää 21 vuotta. Omistaja on kyllä vaihtunut muutamia vuosia sitten.

Siinä kättä potiessa oli hyvä aika käydä katselemassa tilalle pienempää autoa. Päädyin Huyndain Getz-malliin, joka oli edullinen ja vaatimaton, eli mieleeni. Vaihtoautoa kun ei ollut, kauppa kysyi runsaammin puhdasta rahaa. Hyväkuntoisesta Toyotasta olisi kuitenkin saanut kovin vähän vaihdossa, se kannatti pitää suvussa. Uusi auto kuljetti minua seuraavat 9 vuotta. Ensimmäinen matka oli tietysti Iittiin, että sille voisi opettaa uuden reitin.

Kevättalvella kuultiin myös naapurimme Rytikankaan aikomuksesta uudistaloksi, naapurien kuuleminen oli nimittäin maaliskuun alkupuolella, ja rakentaminen pantiin sitten myöhemmin alulle. Kuppariin oli myös valmistunut uusi lintutorni, sen vihkiäiset olivat vappuna.

EU laajeni, sillä vapunpäivänä siihen liittyi 10 uutta valtiota: Baltian maat ja Puola, Tsekki, Slovakia, Slovenia ja Unkari, lisäksi vielä Kypros(kreikk. puoli) ja Malta. Kotimaassa Jäätteenmäki sai vapauttavan tuomion ja sihteeri Manninen taas sakkoja. Kaikkihan muistamme, että jotkut Halosen saamat asiakirjapaperit tulivat Manniselta pyytämättä ja yllätyksenä.

Ensimmäinen lapsenlapsi Osku kirjoitti ylioppilastutkintonsa ja juhlat touko-kesäkuun taitteessa. Kesällä sitten saatiin kuulla, että pääsy Otaniemeen opiskelijaksi oli tullut todeksi. Mutta Osku arveli, että asevelvollisuus ensin.

Vienokirsikka kasvaa nyt niin hyvin, että sen juuret ovat viemässä vedet naapurina kasvavalta punalatvalta, joka pitää siirtää. Nuokkumisen ja vesipulan syy voi tietysti olla myyrien tunneliverkostokin...
Istutin monta uutta kasvia sinä kesänä, mm. likusterisyreenit Syringa reticulata, kaikki kolme hyvin hengissä, magnoliat, joista vain yksi on elossa, kuriilienkirsikka. Pyrus ussuriensis ei kasvanut kuin istutusvuonna, sen tilalle hankittiin myöhemmin vienokirsikka Prunus maximowichii, hyvinvoiva iso puu nykyisin. Turengin kerrostalokotini pihalta tänne tulleet ruskopäivänliljat pantiin kasvamaan, ne olivat olleet valeistutuksessa viljelymaalla, ja teimme Annin kanssa niille paikkaa alapellolle koreansyreenien luokse, joten sinne vietiin multaa ja taimia. Tulikin kolme pitkää penkkiä. Nyt jälkeenpäin huomaan, että mullasta hyötyivät lähinnä syreenit, liljan sipulit on kaivettava pois, kun niitä ei juuri näy enää.
Tätä näkyä saa odottaa! Alatien varressa kasvavat pienikokoiset päivänliljat eivät kuki läheskään joka vuosi. Kasvupaikkahan on ylen kuiva, ja jättimalikka-sienikään ei kasvanut niihin päin sen takia. Tänä vuonna on lähes jokaisessa mättäässä kukkavanoja, tämä on komein.
Tontille tehtiin kesällä 2004 uusi kompostinkehikko laudasta, maalailin sen autotalliprojektista ylijääneellä maalilla, joka oli välillä talvella jäätynytkin, mutta hyvinpä se pysyi. Laudat pehmenivät aiemmin, viime syksynähän laitoin lahot reunat pinoksi. Autotallikin sai kattoreunoihinsa vesikourut: Kun naapurissa Hutrilla oli kattoremontti, niin sain innon pyytää Heikkiä laittamaan meillekin rännit, samalla kuin hänenkin taloonsa tuli uudet.

Helenan ja Sepon häitä oli vietetty 20 vuotta aikaisemmin, nimittäin 04. 08. 1984, ( joka oli hyvin helteinen päivä, jälkiruokajätskit sulivat kulhoon, ennenkuin väki ehti koukkia sitä lautaselle, ja piti etsiä baareista lisää.) nyt oli siis juhlavuosi. Eräs heidän matkoistaan tehtiin kesällä Sepon työkomennusten takia Puolaan, ja he siellä vierailivat myös Auschwitzissa. Anni ja koirat Wilma ja Tiitu olivat mummolassa täällä sillä aikaa, Tella ei ollut vielä syntynytkään, sen ikä on nyt 8.

Pari vuotta aiemmin kaivettu vesijohto meidän puutarhamaalta Kuismalle, Suursalmelle ja Hutrille sai kesällä jatkoa, kun sen haara jatkettiin Rytikankaalle ja Laaksoselle.

Tänään näyttävät punaherukat poimintavalmiilta, mutta ovat edelleen happamia. Vuonna 2004  meni sadon kypsyminen myöhään, vasta elokuun lopulla tuli mehunkeiton ajat.
Raija ja Ron tulivat elokuun jälkipuolella Suomeen kesävierailulle ja tekivätkin oikein turistimatkan, kun vuokrasivat auton ja sillä kurvailivat kautta puolen Suomen. Vierailu alkoi täältä Iitistä, ja se jatkui sitten järvi-Suomeen, josta löytyi kääntöpisteeksi Helenan Varkauden-koti. Sieltä matka eteni Jyväskylän korkeudelle Virroille, sieltä Kristiinankaupunkiin. Lentokentälle palattiin länsirantoja myöten, ensin Turkuun ja sieltä Helsinkiin.

Osku oli mennyt suorittamaan asevelvollisuutta ja oli Niinisalossa sitten loppukesän. Kun sotilasvalan aika elokuun lopulla koitti, vanhemmat menivät sitä kuulemaan. Matkalla he pysähtyivät Janakkalassa, meidän talon pihaan jäi odottamaan auton perässä kulkenut peräkärry. Takatullessa siihen nostettiin kaunis valkoinen metallisänky, jonka Anni oli saanut kerrostalostamme pois muuttaneelta Kaisalta. Ylimääräisenä matkustajana oli Osku, joka tuli ansaitulle lomalle samalla. Anni oli kotona, kun polvi oli sattunut eikä kestänyt jaloillaan oloa niin pitkään.
Wilman ja Tiitun muistopenkki kasvattaa sekin noita Turengin ruskopäivänliljoja ja Elsan perua olevia jaloangervoja. Taustalla keltaisena kukkiva kompassikukka. Kuva tältä aamulta.
Ateenassa oli sinä vuonna kesäolympialaiset, mutta suomalaisilla oli aika vaisu vauhti siellä. Kolmekymmentä vuotta sitten 1984 Martti Vainio aloitti doping-skandaalien sarjan Suomessa, siitä ei oltu toivuttu kahdessakymmenessä vuodessa. Belgian Spa:ssa Kimi Räikkönen sen sijaan sai nousta korkeimmalle pallille. (Tänään luettiin lööpeistä, että Kimistä on vuodenvaihteessa tulossa isukki, onnea!) Bahrainin F1-kisarata otettiin käyttöön myös sinä vuonna. Kimi oli niihin aikoihin aika lähellä uransa huippua, sillä hän tuli toiseksi sekä 2003 että 2005. Maailmanmestaruus tuli 2007.

Sadekesä oli varsinkin loppupuoleltaan kovin märkä. Kun puimurit viimein pääsivät pelloille syyskuun alkupuolella, arveltiin, että sato kelpaa tuskin muualle kuin kananrehuksi. Sitä ne isot tulvajärvet viljapelloissa kesällä tiesivät. Vettä oli ollut parin metrin peitto mm. joidenkin alavien kärköläispeltojen painona. Eräällä reippaammalla kuurolla syyskuun alussa vesi söi tiemme niin syville vaoille, että sitä piti pitkään paikata, ennenkuin autolla voi lähteä. Saveniuksentietä ei päässyt korjaamatta edes traktorilla. Silloin meille ei oltu vielä laitettu kivimurskepintaa tiehen, se on estänyt syöpymisiä hyvin.

Lokakuulla kaadettiin ylämäeltä neljä isoa koivua, jotka olivat kasvaneet ns. leikkimökin nurkkien kohdilla viitisenkymmentä vuotta. Leikkimökin lattialava oli purettu jo 1980-luvulla. Kannot ovat vielä aika lujia. Koivujen tilalle ovat nyt nousseet männyt, ihan puun kokoisia.

Talon remonttia muuttoani silmälläpitäen alettiin suunnitella vuoden lopulla, ja seuraavana keväänähän se toteutui.  Olin jo aika kyllästynyt matkaamaan viikonloppuisin tänne säässä kuin säässä, ja perilläolo oli melkein aina suunniteltujen projektien toteuttamista. Ison puutarhan hoito varsinkin oli tarmoa kysyvää. Ensimmäiset pihakivet oli tuotu auton peräkontissa tontille, sitä harrastusta tulisi riittämään!

Hankalat ajokelit oli kuitenkin pieni harmi, kun ajattelee niitä satoja ja tuhansia, jotka matkasivat sinä vuonna Thaimaahan ja Sri Lankaan jouluksi. Heidän kohtalonsa oli jäädä tsunamin vietäväksi jonnekin Intian valtameren syövereihin.