perjantai 16. lokakuuta 2015

Päivänpaisteista lokakuuta

Tellan kuva on kyllä jo viikon takainen, mutta ilma on ollut yhtä hieno.
Tänään tuntui siltä, että saatiin oikein hemmottelua ilmojen suhteen. Aurinko paistoi eikä juuri tuullut, joten keskipäivästä alkaen lähestyttiin +10 asteen tienoita. Olin Sirkanpäivillä Kanta-Hämeessä, entisessä asuinkunnassani, ja vieraatkin olivat myös perin tuttuja. Sirkka oli taas kerran ylittänyt kaikki entiset kahvikestien huipputarjottavansa, joten maarukin oli kuin silkkiä vaan. Kyllä kelpasi ja voi miten mukava oli tavata taasen, olikin mennyt reilu puolisen vuotta edellisestä
kohtaamisesta. Kiitokset emännälle ja vieraille!

Illat ja yöt ovat melko selkeitä, joten revontulia on kuvattu monina iltoina. Meidän kylä ei ole parhaita katseluun, kun kirkko ympäristöineen on läpi pimeän ajan valaistu.
Ollaan aika harvinaisessa säätyypissä ydinsyksylle, kun korkeapaine vallitsee. Sehän tuottaa kuivia ilmoja ja aurinkoakin voi nähdä, kun sumut ensin kylmän yön jäljiltä häipyvät. Sää-informaattorit vielä sanovat, ettei lähiaikoina ole tämän tuulen loppumisesta tietoa. Märkiä ja pimeitä syksyjä on ollut aika monta peräkkäin, kivaa vaihtelua tämä! Suuret hanhilaumat ovat viettäneet aikaa etelä-Iitissä, ja tässäkin välillä on ylilentolaivueita nähty.

Oli ilo katsella, että kaikilla tienvarsipelloilla oli saatu puinnit hyvin tehtyä ja sokerijuurikkaat koottua keoiksi kuljetuksia vartoamaan. Syyskyntöjä työstettiin muutamalla pellolla, sehän ei ole enää niin tavallista kuin joskus ennen vanhaan.
Metsänkorjuu näytti edistyneen monin paikoin lastauslaaneiksi asti, ja jo pari viikkoa on meidän pikku kylän läpi mennä jyristänyt isoja tai vieläkin isompia puukuormia. Sienisato jäi kyllä pieneksi, kun elo-syyskuussa ei ollut paljon sateita
Maantienvarren syreenit silppuna, ja patioreunan rangat odottamassa.
Päädyin torstaina harvinaiseen ratkaisuun, kun olen syksyn mittaan touhottanut risusavottatöissä niin paljon, että kasat jo häiritsevät silmää ja ehkä haittaavat mahdollisia lumitöitä, jos nyt lunta joskus tulee. Haketin yhden ison keon. Ehkäpä huomenna vielä saan toisenkin... Jätin tuotokset pressulle leveilleen koettaakseni, josko ihan kuivahtaisivat. Ja jos eivät, niin aina on sija kompostilla. Kaikkia en käsittele nyt, osa vasta keväällä, silloin kuivuu varmemmin.

Eivät tainneet valkoiset syysasterit avautua ollenkaan, niiden paikka on tuossa lipputangon penkissä syysleimujen oikealla puolella. Kallionauhukset rojahtivat kokonaan kukkavarsiltaan ruoholle, jokunen lehti jäi merkkaamaan  kasvin paikkaa.
Ruohonleikkuuta voisi vielä harrastaa, mutta se tuntuu liioittelulta. Silti ruoho näyttää olevan vielä kasvukunnossa, vaikka yöpakkasen jälkiä on nähty tällä viikolla melkein joka aamu. Useimmat kasvit eivät ehtineet ruskaväreihin, ne muuttuivat suoraan paleltuneen ruskeiksi. Koivut ja haavat kyllä, mutta nehän ovatkin niin aikaisia aina. Onneksi ei ole juuri tontin haravointia, kun vaahteroita ei ole.
Viisi vuotta sitten saatiin ensilumet jo ennen lokakuun puoliväliä, mutta melkein aina pysyvät lumet tulevat vasta uuden vuoden jälkeen nykyisin.

Sain kudottua viikolla saaliloimen loppuun, ja kun viikko sitten oli vieraana veli vaimoineen, niin tietysti kirmasimme matonkude-Meerille varastoja täydentelemään, että on, mistä säveltää päivien lyhetessä.
Maija hankki punaa poskiinsa kudetta pyörittämällä, kyllä siinä lämpimän saa.
Kun yöt ja päivät olivat kuun alussa melko koleita, sai yläkertaa lämmittää kuin talvella, niin myös saaleja tehdessä. On hyvä, että on mahtava uusi kiuas töissä. Ihmeesti se mieltä myös lämmittää, kun on muitakin henkilöitä huushollissa.

Veli saatiin kätevästi muonitusosaston vastaavaksi, heti kun koiran hoidosta irtosi.
Mutta Tellan mielestä pitkät ulkoreissut ja loppumattomat rapsutukset piti ensin hoidella alta pois.
Nyt on ennusteissa, että marraskuu olisi melko lämmin, joten voi käydä niin, että saan tehtyä vielä mattoloimenkin matoiksi. Tella tulee mulle kaveriksi, joten työtä ei tehdä turhan pitkiä toveja kerrallaan. Loimi tuli nimittäin pyöriteltyä torstaina, kun ensin keskiviikkona oli autotallia järjestelty niin, että tyhjää lattiatilaa syntyi oviseinän ja luomapuiden väliin lankojen juoksua varten. Ei ole ajat enää kuin ennen, kulku on käynyt kankeammaksi.

(Haketusprojektia ei taas voinut tehdä ennenkuin sakokaivon tyhjentäjä oli käynyt, kun se työ tapahtuu alapihalla siinä kaivonkannen tietämissä, ja jossa pressukin sitten makailee. No tämäkin syyshomma tuli siis hoidettua.)

Ja lopulta näyttää olevan valoa tunnelinpäässä myös uusien voimasaksien hankkimisen kuvioissa, kun elokuun puolella jo totesin, että vanhat ehkä menevät vaihtoon pian. Olkavarren lihakset ovat joutuneet liian lujille. Kuukauden hanketta on jo pähkäilty. Sain tänään tekstiviestiä, että ensi viikon alussa ne varmasti ovat lähiliikkeessä saatavilla!