torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappu eteisessä odottaa..

Pihakalusteetkin pääsivät jo paikoilleen! Olisi kyllä hyvä viitsiä öljytä, kunhan lämpenisi hieman.

Piankos nämä "vapaapäivät" ovat hujahtaneet! Vajaat kaksi viikkoa sitten Tella matkusti kotiinsa, ja päädyin tekemään alta pois sellaisia askareita, jotka vievät pitemmän aikaa, ja joiden jälkeen ei tee mieli ajatella pariin seuraavaan tuntiin muuta kuin selkää oikoiseksi sohvalla. Hyvin olen tuossa selänkorjauksessa onnistunutkin, lähes joka päivä! Ei ole lihaskunto koskaan keväällä kummoinen, mutta jos ahkerasti pyllistelemällä treenaa, niin ehkäpä taas syksyllä ollaan paremmissa voimissa.

Saaliloimet ovat kyllä tekemättä, kun ilmat autotallissa eivät ole olleet kovin lämpimiä. Sorankärräyskin odottaa, mutta sentään kasan päällä ollut muovi on lähtenyt keräykseen, joten ehkä siinä joskus edistytään.

Haketus puolivälissä 20 04 iltapäivällä, kun aloin kerätä uutta panosta.
Aloin viikko sitten maanantaina haketuksella, jota varten olin jo aiemmin raahaillut pensaista ja puista leikattuja liikoja oksia. Ruokahalu kasvaa syödessä, niinpä keräsin iltapäivällä reippaat otokset seuraavankin päivän viettämiseen.
Ensimmäinen paketointi, onneksi sateet eivät olleet kummoisia, kun pressutkaan eivät ole ihan tuoreita.
Mitään korkeapaineen selännettä ei kyllä ollut, mutta kun päiväennusteissa ei alkuun näkynyt pisaroita, niin arvelin kuivumisen etenevän vanhaan malliin. Toisin kuitenkin ilmojen haltijat päättivät, jo parin päivän jälkeen sain etsiä peittopressuja varastosta, ja kun tultiin tälle viikolle, oli pakko tehdä poikkeava ratkaisu. Mätin hakkeet mataliin pahvilaatikoihin, noin puolilleen kukin, että ilma voisi kiertää. Sitten laatikot varastopinoiksi pohjoisen puolista seinää vasten ja viikattuja pressuja päälle, etteivät laatikot pehmene.
Ensi viikolle kun selvitään, voi löytyä tällä tietoa pidempääkin kuivatusrupeamaa. Jos on yli 10 asteen lämpöiset ja tuulee, niin hyvin kuivuvat laatikoissakin, mutta ei toki seinän vieressä, johon aurinko ei paista. Eli sitä ruljanssia nyt on ohjelmana lähiaikoina.
Sain haketta yli 20 laatikkoon, joka on kaksin verroin viime vuotista ajatellen. Kaikki vanha varasto onkin nyt käytetty, sillä viimeinen erä meni kompostorin kuivikevarastoksi, siitä aina lisätään, ettei massa tiivisty liikaa. Loppu hake käytetään leivinuunin lämmityksen loistavana apupanoksena.

Kukkavarsien raksimista ja haravointia on harrastettu tuolta täältä, eniten läheltä maantietä, kun siinä ohikulkijat joutuvat turhaan pähkäilemään jaksamistani, jos mitään ei tapahdu. Ja maantien varsi pitää joka vuosi rautaharavalla tasoittaa, kun auraushiekat jäävät epämääräiseksi "perunapenkiksi", jonka päällä jalankulkija joutuu tallaamaan, kun kapean maantien reunaviiva on melkein asfaltin rajassa.
Naapuriavulla "kaadettu" koivunkanto 20 04 2015
Merkittävä projekti onkin ollut alatien alkupäässä maantien varressa olevien metristen kantojen kypsyminen ja poisto. Puiden kaadosta tuli kuluneeksi 9 vuotta äskettäin, ja nyt ne olivat pehmentyneet totaalisesti. Toinen, tikan hakkaama oli kellahtanut kevättalvella itsekseen, toinen sinnitteli vielä, mutta kun naapurin Ahti sitä vähän kengänkärjellä osoitteli, niin nurin oli senkin mentävä.

Tähteet oli kevyt kyyditä pulkalla avokompostille maatumaan loppuun, ja isolla metsänistutuskuokalla sain kantoja jyrsittyä melko mataliksi, tosin se potkaisemalla kaadettu on puolivälistä alkaen melko kovaa, joten jääköön siihen kypsymään. Kukintaa alkava sinivuokkokin olisi saanut kyytiä, eihän se passaa. Tikkojen lempipuun kanto aleni pohjaan saakka.

Tänään oli pulkkahommia kahden vuoden edestä, sillä en ollut tyhjentänyt kompostoria edellisvuonna, kun sinne hyvin mahtui. Eipä sinne juuri kahvinporoa kummempaa keskimäärin menekään, kun nykyisin on muotia syödä pestyt perunat valmistuksen jälkeen usein kuorineen. Niinpä sonnustauduin aamusta kuokan, haravan ja pulkan kanssa hommiin. Tuotetta sen verran pulkkaan, ettei varise, ja matkaan vanhimmalle peltokompostille, johon olin jo tehnyt viime vuonna syvennystä tätä tarkoitusta varten. No ensin alkuun piti kyllä ottaa lisää multaa pois ja ripotella kukkapenkkeihin siinä äärellä, että monttu tulisi tarpeeksi tilavaksi.
Erityisesti koirien penkit saivat multatäydennystä, kun se on aika hiljan tehty, ja multa tuppaa tiivistymään aluksi.
Täytön jälkeen.
Imikkä-kulleropenkkiin meni kompostorin pohjaa vielä lopuksi. Siihen oli kehittynyt myyrien ansiosta lähes 10 cm kuoppa saniaisen tyvelle.
Pian projekti olikin valmis, ja reunoille nostettua multaa haravalla peitoksi. Puolet kompostin alasta on nyt niin tasainen, että nurmi saa ottaa vallan, ja leikkurilla pidetään siihen kohtaan pesiytynyttä valkopeippiä kurissa.
Viime viikon vaihteen tienoilla oli niin sateista, että eksyin kangaskauppaan sohvansuojia täydentämään. Varastossa oli ennestään 1980-luvulta melko vähälle käytölle jäänyt verhopari, paksua puuvillasatiinia, ja etsin sen kaveriksi beigesävyistä materiaalia, joten nyt voidaan vuorotella entisiä vihreitä näihin toisiin.

Toinen puoli on vähemmän kuvioitu, toinen runsain kelim-pujotuksin.
Oikein kaukaa kaksoisvirtojen maasta sain nimipäivälahjaksi pari istuintyynyn päällistä. Ne on vielä valmistamatta, mutta varmaan aikaa niihinkin löytyy...

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kymmenen vuotta paluumuutosta

Lumet olivat viimein häipyneet joten tämän aamun lenkkiä päästiin alkamaan jo tästä risteyksestä. Tella ei ollut vielä syntynyt, kun tämän postauksen tapahtumia elettiin. Tella tulee 9 v:n ikään kohta.
Muutosta tulee kohta kymmenen vuotta, nimittäin 20 04 2005 Hutrin Heikin voimamiesryhmä alkoi tehdä tuvan remonttia, että pysyvä asuminen olisi mahdollinen. Olihan talo ollut kesämökkikäytössä jo kohta 23 vuotta, eli vuoden 1982 lopusta, kun Elsa-äiti oli saatettu Tatun viereen itsenäisyyspäivän aattona.
Tuvan lattialle saatiin remontissa laminaattipinta, joka vielä on lähes uuden tuntuinen, vaikka monet spurtit on koirien kynsillä tehty. Matot silloin kurttaantuvat, mutta sehän on maton toinen luonne, lentävä matto. Pöytä ja tuolit ovat muistoa Elsa-Tatu-ajasta. Pentti pani toimeksi 1974 ja keräsi sisarukset yhteen hankkimaan uutta pöytää ja tuoleja, kun hääpäivästä oli 40 vuotta. Kouvolasta ne hankittiin. Matot ovat viimevuotista tuotantoani.
Remonttisuunnitelmia oli ollut vireillä jo 2004 vuoden lopulta, koska korjausryhmät piti saada varatuksi hyvissä ajoin. Talvella 1986-87 oli sattunut arveluttava tapaus, kun putket jäätyivät ja patterit pullistelivat. Osa niistä ei toiminut sen jälkeen koskaan kunnolla, kun sulkuventtiileistä ei saanut säätöjä. Kiertovesipumppu tuntui väliaikaiselta, mutta senkin asennuksesta oli siis lähes 20 vuotta.

Vuoden 2004 loppu oli poikkeuksellinen, olin joulukuun toisen viikon Kristiinankaupungissa veljeni seuraneitinä, kun hänellä oli  ollut aivoinfarktiksi arveltu päänsärky- ja huimaustila. Vaimo taas joutui juuri niihin aikoihin äitinsä saattomatkalle. Se sai ajattelemaan omaakin jaksamista kahden kiinteistön hoitajana. Tammikuun 1. päivänä 2005 koko maassa oli suruliputus Kaakkois-Aasian tsunamin sadoille tuhansille kuolonuhreille, joka oli sattunut tapaninpäivänä 2004.

Omatoiminen remontti alkoi tammikuun puolivälin tienoilla, jossa poistettiin perunakellarin laarit ja tilalle avohyllyjä tavaransäilytykseen, eli Non-food-osasto, nimi tuli siitä, kun tilaan aina luikahti hiiriä talvisaikaan ulkoventtiileistä, eikä niitä toivottu! Helmikuussa hyllyjä tehtiin myös Tatun verstaaseen, eli ulko-oven viereiseen lämmittämättömään tilaan, varastotiloiksi sekin. Se ristittiin myöhemmin Vaatehuoneeksi.

Käynti tuvasta makuuhuoneeseen on nyt isompi ja huolitellusti tehty aukko, jossa ei ole saranoitakaan! Raijan syntymän aikoihin ovi vielä oli, sillä kotisynnytys tapahtui tässä kamarissa ja ovi oli silloin oikein hyvä. Myöhemmin se kannettiin varastoon, kun sen avautuminen vaati liikaa tilaa. Tässä vasemmassa kulmassa meillä oli silloin separaattorin paikka.
Edettiin tammikuun lopulla 2005 vaiheeseen, että kun sopimus Heikin kanssa oli tehty, niin voitiin alkaa kaappien toimitusfirmastakin etsimään vaihtoehtoja. Onneksi monista asioista sai keskustella Heikin kanssa, joka tunsi toimittajien luotettavuuden. Saatiinkin edullisin tarjous ihan paikalla käyneen mittamiehen tutkimana. Kun tarkoitus oli uusia myös lämpöjärjestelmää, remonttia ei voinut tehdä kylmänä vuodenaikana. Huhtikuun alku osoittautui liian optimistiseksi, mutta puolivälin tienoilla päädyttiin alkamaan. Viikonvaihteessa 15-17 04 olin tyhjentämässä tiloja siihen malliin, että sopi alkaa huseerata. Onneksi oli tehty uusia väistötiloja, ja kun yläkerran puolella ei tehty remonttia, sinnekin meni niin paljon kun jaksoi raahata.
Ennen remonttia jääkaappi/pakastin oli ollut eteisessä, kun vanhat sähköjohdot eivät muuta antaneet myöten. Nyt sen paikka löytyi tuvan luoteisnurkasta, joten keittiökaapistot jatkuivat nyt koko pohjoisen seinän mitalta. Kun ennenkin TV oli ollut tässä huoneen pimeässä kohdassa, ei sitä haluttu vaihtaa. TV-ruudun oli mahduttava tuohon pöydänkulmalle! 
Tupakeittiö avattiin seiniltään hirttä myöten. Vanha keskuslämmitys-hella, painava kuin mikä (400 kg) saatiin kuljetusrullakkoa käyttäen raahatuksi 4 miehen voimin ovesta Putki-Pasin peräkärryyn, jossa se matkasi jatkokäyttöä odottamaan, olihan se toimintakuntoinen. Sen ja puulaatikon tilalle tuli sähköliesi, ja vielä paikalle saatiin kaappeja ja työpöytäkin. Vanha tiskipöydän nurkkaus sai uudet kalusteet, mutta veden nousu muuttui alakerrasta eri paikkaan, kun päästiin poraamaan putkille paikka välipohjan läpi.
Uudet patterit, kaikkiaan 8 kpl sijoittuivat tradition mukaan eli ikkunoiden alapuolelle. Vanhoista vesiputkista näkyy vielä muisto, laudan tasoon sahattu metalliputki näissä muissa huoneissa, kun niissä ei silloin tehty lattiaremppaa. Tämä kuva on vierashuoneesta, jossa on Tellan päivystyspaikka sängyltä katsellen.
Remontin edetessä selvisi, että vanhojen vesipatterien vaihtaminen samanlaisiin ei ollut nykyisen sähkönhinnan aikaan enää järkevää, koska iso vesivaraaja kulutti paljon enemmän virtaa kuin suorasähkön patterit. Patterien välisten putkien kunnosta ei ollut oikein tietoakaan, uudet olisi pitänyt panna sisäkattoon tai seinille. Olisiko se ollut edes niin yksinkertaista. Sisäkattoakin ehkä olisi pitänyt purkaa? Niinpä työt muuttuivat niin, että puretulle seinälle tulivat ensin isot sähköputkistot viemään lämpöä eri puolille asuinkerrosta, ja vasta sen jälkeen seiniä eristettiin ja peitettiin Gyproc-levyillä. Isot tilapäiset lämpöpuhaltimet huokuivat jonkinasteista lämpöä 24/04 - 13/05, sillä kevät oli edelleen poikkeuksellisen kylmä.

Uusi sähköpääkeskus. Ylijännitteen tai muun ongelman tullessa virrantulo katkeaa, ja vipu vaihtaa asentoa. Sulakkeenvaihto tapahtuu vivun asennon nostamisena.
Remontissa saatiin sähköpatterit pohjakerrokseenkin tuottamaan ns. peruslämpöä. Sähköpääkeskus vaihdettiin nykyaikaiseen nappulalaitteistoon, ei siis enää sulakkeita! Pieni käyttöveden lämminvesivaraaja etsi tilansa pohjakerroksesta. Uusi punainen alaovi tuli Villähteeltä, se piti tehdä määrämittaan ja tuli sentakia ihan viimeisimpien päivien aikana. Tuvan oviaukkoihin tuli kaksi uutta sisäovea, nimittäin eteiseen ja pohjakerroksen rappuun. Makuuhuoneeseen vievää ovea ei tilattu, vaan oviaukkoa vielä hieman laajennettiin. Jos tuntuu tarpeelliselta, niin saahan siihen joskus pantua vaikkapa liukuoven, nyt on vain verho.
Samaan kuvakulmaan taustalle tiskipöydän L-nurkkaus ja uusi pohjakerroksen rappujen ovi. Hellan jatkeena olevia tasoja ja kaappeja voi vain aavistaa.
Kun puhaltimilla oli hieman lämpimämpää sisällä, voitiin kiinnittää tapetit ja tehdä sisäkaton uusintamaalaus. Tuvan lattia sai uuden laminaattipinnan, koska lankut olivat niin kuluneet, ettei hiomalla olisi voitu saada riittävän tasaiseksi kaapistojen asennusta ajatellen. Ja kun kaapit, liesi ja uusi jääkaappi/pakastin tulivat paikoilleen, oltiin valmiita palauttamaan taloa asuinkuntoon. Huonekorkeus oli kuitenkin matalampi kuin nykyajan standardit, joten kaappien ja katon väliin ei enää mahtunut ns. smygilistaa.

Jos joskus tehdään remonttia muissakin huoneissa (esim. eteisessä, jossa on paljon ovia), tulee sitten enemmänkin näitä peili-ovia. Yläkertaan vievässä ovessa on hyvä säilyttää ikkuna, se tuo hieman luonnonvaloa niihinkin portaisiin.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Huhtikuuta tontilla

Mattotelineen takainen rinne on tihein pöpelikkö tontilla, koska siellä kasvaa tuomia. Ne tekevät alaskaartuvista oksistaan uudet juuret, ja yhden tuomen tilalla onkin kohta kokonainen puskikko uusia, jos ei pidä varaansa. 
On meneillään ns. normaalikevät, routa sulaa hitaasti, kun ei ole ollut lämpimiä sateita vielä. Tänä aamuna ei ollut enää lumikasoja lipputangon penkissä. Vähitellen ruskea maa voittaa alaa alapuutarhaltakin, enää valkoista on niukalti.

Raparperi on jo lähettänyt tiedustelijanaamoja maan pinnalle.
Ruoho ei vielä viherrä, maanpinnan katteena oleva vihreä on muutamien kosteiden kesien aikana tullutta sammalta, jota olen rautaharavalla kuokkinut irti paikoista, joista se on hyvin irronnut, niinkuin yläpihalta Elsa-salista eli kuusen tienoilta ja etupihan penkin reunuskiviltä. Ihme kyllä, alta paljastuu kivisoraa, jonka ei luulisi olevan mikään kummoinen kasvualusta. Sammal on vaatimaton. Sain eilen kyydittyä pulkalla sammalet kompostien koristeeksi. Luultavasti kohta pesivät linnut käyttävät tätä erikoistarjousta myös hyväksi.

Jokakeväinen viihdyke puutarhalla ovat myös myyrien aikaansaannokset, ne pitää haravalla tasailla, muuten ei ole asiaa leikkurilla. Ja aika usein noihin kekoihin alkaa kasaantua muurahaisten tuomaa lisämaatakin, oikeita torneja.
Toissapäivänä pantiin auton perälle pari 20 kg kalkkisäkkiä, jotka aion ripotella sammalen poiston jälkeen sopiviin kohtiin. Säkki lastenpulkkaan, ja sillä matkataan sitten ympäri tonttia. Tella on ollut muutamana päivänä kuokkimatalkoissa mukana, ei se juuri kauas etene, kun ei tiedä, mitä kivaa aion löytää sieltä sammalikosta...

Kaikki tämä on siis viime talven tulosta noista kaivokopin vieren muutamasta kriikunasta, koottuna haketuspaikalle.
Eilen päädyin kriikunapuusavottaan, siitähän oli talvella katkennut monta isoa oksaa, ja yksi runko oli mennyt ihan latvattomaksi. Sen paksu tyvi jäi vielä sahaamatta, katsotaan, olisiko sillä vaikutusta juurivesojen hillitsemiseksi. Muutamasta muustakin rungosta löytyy suuria oksan repeämisen jättämiä kaarnan aukkoja. Jääkööt nekin silleen, samasta syystä.
Sain eteläpuolelta irrotettua 10-15 cm:n paksulti nokkosen juurten tiuhaksi kutomaa paakkua kuivumaan, sitten tuli kovaa vastaan.
Mieli tekee aina kurkistaa, joko ammoin kaadetun puun kanto olisi hajotettavissa. Tätä talon alapuolella olevaa jättikantoa olen jo pitkään mielinyt kopaista, eilen innostuin siihenkin. Sisus tuntuu olevan vieläkin kovaa, voi olla tietysti routaakin, mutta katsotaan viikon päästä uudestaan. Pohjoisen puolella oli isoja kantokääpiä. Sain ne nyt irti, mutta varsinainen kanto oli kyllä kovaa siinä vieressä. Kääpiä näytti olevan myös juuriston alueella parin metrin päässä puusta.
Samalla kun riehuin siinä vieressä olevan kannon kimpussa, otin viimevuotiset heinät rinnerapuistakin. Niidenkin lomissa oli kääpiä. Eihän se ihme, sillä kun näitä rappuja tein, niin juurien väleistä sai paikkoja kiville, jos hyvin sattui. Puussa oli jalan paksuisia isoja juuria. Sehän oli kasvanut vain viitisenkymmentä vuotta, mutta kun osa juurista oli entisellä avokompostilla, niin hyvinhän siinä sopi paisua.
Kevätkellot ovat kukalla. Näyttää siltä, että kiven toisellekin puolelle, raparperien penkkiin on tullut jokunen uusi. Myös lipputangon penkistä löytyy yksi pikkuruinen alku.
On parina kertana jo tehty Tellan kanssa tonttipolku-kierros ylämäellä, kun lumet ovat häipyneet. Näyttää siltä, että oksasaksien ja -sahan kanssa pitää mennä sinnekin, koska monessa kohdin piti oikein katsoa, mistä pääsisi menemään, kun alaoksat olivat kasvaneet niin paljon. Kun ensi viikolle on luvattu viileitä ja sateisia ilmoja, ei ole kiirettä haketuksella.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Suomenkielen päivänä

Tellan kanssa puhutaan osin suomenkieltä, mutta Tella vastailee yleensä asennolla tai eleellä. Tämän tuloksen saa, kun sanoo:Otetaanpa nyt kuva.
Tänään liput liehuvat Mikael Agricolan ja suomen kielen kunniaksi. Liehuvat sananmukaisesti, koska eilinen myrskyilma ei ihan ole lopettanut vierailuaan. Toki oksien lentäminen puista näyttää jo pysähtyneen. Koiran kanssa aamulenkillä tuli tienvarressa eteen jopa irronnut tuore katajanoksakin, ihmettelin sitä kovasti.
Tiet ovat nyt mitä puhtaimmat, kun hiekoitushiekkojen suurimmat tähteet ehdittiin lakaista, ja nyt tuuli puhalsi loputkin ulommas tiestä. Kuivahkoa säätä on odotettavissa koko loppuviikon ja seuraavankin, vain maanantain ja tiistain sääennuste on erilainen, ukkostakin mahdollisesti?

Suomenkieli on meille täällä asuville se paras mahdollinen, ja sen avulla saa ilmaistua monin eri tavoin herkullisesti pidempiä tai lyhempiä tuntemuksiaan. Tuoreessa muistissani on eilisiltainen Hyvät ja huonot uutiset, jossa varsinkin kirjailija Tuomas Kyrö ilahdutti loistavalla kielitaidollaan. Murteilla kirjoitettavat kirjat (Heli Laaksonen!) tai Aku Ankan tai Asterixin seikkailut saavat suuret ostajakunnat liikkeelle. Toisaalta sähköisen viestinnän on huomattu kaventavan ilmaisuja, varsinkin hymiö-merkit ovat silloin epäsuosiossa.

Oma lukunsa on kielen ja sosiaalisen aseman yhteenliittäminen. Parhaiten kuulemma puhuvat stadinmurretta ne, jotka ovat ensi tai toisen polven pääkaupungissa asujia, koska puhuja haluaa kieltä käyttämällä kertoa arvostavansa saavutettua asemaansa. Maalainen taas voi landella asuessaan osoittaa tätä kieltä käyttämällä olevansa ylemmässä sidosryhmässä kuin siinä junttilassa, jossa on sattunut syntymään.

Ihan hiljattain saatiin naureskella suomalaisilla yhdyssanojen mammuttimaisilla versioilla, joita varsinkin virastokielestä löytää. Sehän on selvää, että pitää pyrkiä täsmälliseen ilmaisuun, mutta Kansanterveystyönkuntayhteenliittymä? Toisaalta ei se juuri ongelmaa muuta, kun keksitään alkukirjaimista joku muka napakka lyhenne kuten Kela tai Sotu. Kelahan on ympyränmallinen kapine, johon kääritään kaapelia, narua tms, ja sotu (sotku) viittaa sottaisuuteen.

Ennen sanottiin sairaala, sitten keksittiin terveyskeskus, kun haluttiin korostaa lääkärien hoitavan vastaanotoillaan muitakin kuin sairaita. Liekö niitä enemmistö? Kun sain äsken vuosittaislääkkeiden reseptini uusittua, kävi ilmi tekstiviestistä, että sen oli lähettänyt Vuolenkosken neuvola/Iitti, Peruspalvelukeskus Aava. En tiedä, kuka henkilö reseptin oli uusinut, sillä asioin Kausalan apteekin tarjoamassa palvelussa, ja minulla on aiempien vuosien tietämyksellä nimettynä omalääkärikin, mutta tuosta ei käynyt ilmi lainkaan, millaisen seulan läpi asioitani oli katsottu. Sen toki ymmärrän, että neuvola ei enää kuulu lapsille ja heidän äideilleen, vaan koskee myös muuta kansaa, kun joskus käytetään ilmaisua aikuisneuvola, josta saa mm. influenssarokotuksia.

Kansa on ilakoinut, kun Itella muuttui takaisin Postiksi. Lailla pitäisi kieltää kaksi sanaa ylittävät yhdyssanat, mikäli niillä ei ole historiataustaa, kuten esim. Pohjanmaalla asumisen aikoihin esiintyviin sukunimiin, kuten Yli-Puoliväli, jossa nimi on annettu tien- tai jokivarren taloille sijainnin mukaan.
Lunta ja routaa on vielä maassa meidän kulmilla, joten puuhailut ovat etupäässä pirttihommia ja koiran ulkoilutuksia.
Suomenkieltä pidetään senkin takia vaikeana oppia, kun sen tärkeät ilmaisut perustuvat sijojen taivutuspäätteisiin eikä prepositioihin kuten skandinaavisissa kielissä. Sijamuotojakin on ihan ylimmät määrät. Suomeen muuttaneet jättävät taivuttamatta, näin varsinkin oli aiemmin, ja nykyiset yrittävät korvata osan puheestaan käsimerkein tai sanomalla kohta: -ja näin -, jolloin suomenkielinen saa alkaa arvata, mitä tuohon pitäisi kuvitella. Joskus osuu sinne päin, mutta tavallista on sekin, että menee hyvää päivää-kirvesvartta vertauksen tapaan.

Kävin joskus 1980-luvulla Kausalassa lääkärin pakeilla, joka osoittautui iranilaiseksi ja hyvin heikosti suomea taitavaksi. Kun valittelin jalkaani, joka oli turvonnut pistiäislauman hyökättyä niittohommissa, tohtorin ainoat sanat potilaalle olivat: Minu pisti kans. Onneksi ei tullut mitään lääkkeitä. Hoitajien kanssa kansliassa selviteltiin sitten asiaa eteenpäin. Liekö tohtorilla ollut tietoa suomalaisten allergia-asioista?

Siitäkin huolimatta ongelmia riittää, vaikka nykykielemme on ottanut suuresti vaikutteita englannista. Melkein jokaisen lauseessa, murteentaitajat poislukien on liudoittain englanninkielistä rekvisiittaa. Se helpottaa, jos molemmilla puhujilla on taustatietoa englanninkielestä. Mutta ainahan ei ole siten. Kirjoitustapakin voi olla aivan käsittämätön, kun maahan muuttajan oma kirjainmerkistö muistuttaa suomalaisen mielestä tekstiilien koristekoukeroita.

Meille saapuu jatkuvasti muualta maailmasta pakolaisia, joiden kasvutausta on aivan erilainen kuin täällä alunperin asuvilla. Kun kielikin on vaikeimmasta päästä, on ymmärrettävää, että tulokkaat keskustelevat mielellään vain omankielistensä kanssa, vaikkapa sähköisten viestien avulla, ja täällä käytettävä kieli koetaan yhä vaikeammaksi. No totta kai niin on, kun sitä ei harjoiteta.

Yhteistä kieltä löytyykin entistä enemmän juuri perussanastosta, esim. ruoanvalmistukseen liittyvästä. Ei olisi voinut kymmenen vuotta sitten kuvitella, millaiseksi keittiöksi tiedotusvälineistä ylin eli televisio on muodostunut. On kokkaus-leivonta-mauste- ym. ohjelmia, joko kilpailuina tai ilman. Kokkaajina on tavallisia tai julkkiksia, syöjinä erilaisia tunnettuja henkilöitä tai peräti sokkoja, ruokia laitetaan muuten vaan ja pelastetaan sekä koteja että hotelleja. Tällä hetkellä ruokakieli vallitsee!

Naamansa esittämistä pidetään nykyisin myös varmana viestinä jostain(?) Kun katselee lehtien digimaailmaa, saa tänään samaan aukeamaan hyvässä tapauksessa sekä deittiohjelman tarjokkaiden kuvastot ja eduskuntaan pyrkivät tavikset ja puheenjohtajat. Välillä pitää ihan tarkistaa otsikosta, mistä kollaasista taas onkaan kyse. En kyllä usko, että tässä tapauksessa vanha sanonta: Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa -aina pitää paikkaansa.

Ajattelin juuri aamulla kielen kehitystä omista lapsuusajoistani. Ei vain ihmisten kieli, vaan lintujenkin kieli muuttuu ympäristön mukaan. Vaikkapa tiaisten varhempi titityy on korvautunut kuulemma ympäristömelun paineessa ti-ty- tikitykseksi. Facebook-palstalla nähty todiste sai ihmettelemään vuoden -96 "lempi"-ilmaisua, kun joku ilmaisi asian termillä nakki ja muusi. Jostain muistin lokeroista tuli viimein mieleen, että tuo alunperin kaksimielinen ilmaisu, joka liitettiin Saab-96:n titteliksi, näyttää siis vieläkin elävän.

Minulle parhainta nuoruuttani muistellessa ei olisi moinen ilmaisu voinut tulla kyseeseen, kun nakkeja ei myyty vielä 1940-luvulla, eikä ihan 1950-luvun alussakaan. Stipendimatka Saksaan, Kieliin 1958 oli kyllä viritetty mahdollisuuteen tutustua makkaroihin, mutta senaikainen saksalaisylioppilas eli maan sotavelkojen takia tosi niukasti, mitään lihan tapaistakaan ei nähty opiskelijaruokalassa. Peruna ja enimmästä suolasta liotettu silli olivat tavallinen ateria-aines.

Kaikki kuvat ovat talletettu äskettäin tänään. Lumi hävisi tästä näkymästä eilisen tuulen aikana.
Päivä alkaa jo aikaisin, aurinko on ylhäällä jo ennen puolta seitsemää, ja illasta jatketaan melkein puoli yhdeksään. Haketuskelit alkavat olla lähellä, ehkä ensi viikolla. Parin viime päivän aikana lumipeite on kovasti alentunut pihapiiristä, joten harava-askarteluunkin alkaa olla mahdollisuuksia. Routaa vielä kuitenkin on.