maanantai 22. toukokuuta 2017

Toukokuu jo pitkällä! Huomasin illalla, että edellispostauksesta on kulunut kokonainen kuukausi. Ilmankos tukkakin jo kyselee, koska taas mennään lyhennyssaksien kilinää kuulemaan, vaikka omissa ajatuksissa siitä ei ole kuin tuokio.

Ensimmäinen tämän sesongin ulkokuivatus oli meneillään lauantaina, ja sainkin koko materiaalin lähes kuivina sisään. Villasukkapyykki tosin meni jo edellispäivänä ottamaan tuuletusta.

Siinä samalla pohjakerroksen vaiheilla ollessa päädyin hakettamaan myös sen rankakasan, joka jo viikkoja norkoili alapihan puolella. Ajattelin sitä kyllä jo alkuviikolla tehdä, mutta kun sääennuste lupasi sadetta loppuviikolle, niin lykkäsin. No ei tullut sadetta, pari pilvilauttaa vain. Tällaisilla ilmoilla kyllä kuivuu hyvin, kun ruohot ja puiden lehdet eivät yhtään haihduta. Jätin sen kuitenkin toistaiseksi tuohon maksisäkkiin. Tella löysi siitä heti pureskeluun sopivia paloja, en usko kylläkään, että tuomenpalasia, mutta ne syreenit ehkä.

Helena ja Tella tulivat äitienpäivänä käymään ja käytiin myös juuri myymälänsä avanneessa Radansuun kukkamyymälässä, josta ostimme orvokkeja ja pelargoneja. Ei nyt vielä kovin paljon, kun ruukkujen multa on vielä märkää ja ruukut painavat. Harsopeittelyyn pitää varautua vielä.

Tuo kohta pitäisi muokata poistamalla perennat ja laittamalla tilalle laattoja. En tiedä vielä, onko se kohta vai myöhemmin. Jos on näin kuivaa, pitäisi tehdä paljon kastelua ennen ja jälkeen. Sitäpaitsi alapihalle aiottu kohta ei ole vielä valmis, kun kannonpaikkaa saa edelleen muokata. Routa tuntui jo sulaneen sentään! Ehkä syksypuoli on niille hommille parempi.

Koko kevät on ollut yhtä lämpimämpien päivien odotusta. Ihan niinkuin seisoisi asemalla odottamassa sitä junaa, joka ei koskaan tule. Sellaisessa paikassakin aina palelee. Täytyy keksiä kaikenlaisia sisäpuuhia, kun ulkona ei tarkene seistä kuin pikkutoveja kerrallaan. Ikkunainpesuunkin päätin alkaa vasta edellisviikolla, kun ajatus ikkunan avaamisesta ulkoilmalle ei yhtään vaikuttanut kutsuvalta. No päädyinkin sitten pesemään vain sisäpuolen pintoja!

Janakkalan hautausmaan omaishautojen kevätkäynnit ovat jääneet pelkiksi aikomuksiksi. Kun pääsiäisnarsissien aikaan ajattelin sitä, niin niihin aikoihin tuotepuutetta kukkakaupoissa. Ja orvokkiruukkujen reisukin lykkäytyi kylmien takia. No onneksi Helenalla oli perjantaina asiaa Hämeenlinnassa, joten hän hoiti kevätkukat tänä vuonna.

Virittelin mattoloimen aikani kuluksi, kun se on ollut sopiva kevätharraste jo vuosien ajan. Käytän vain entisten kuteiden tähteitä, joten puuha on hitaampaa, kun pitää ajatella riittävyyspuolta. Kun arvelee, montako samanlaista osaa mattoon tulee, niin vähäisemmät kuteet täytyy jo valmiiksi leikata niin monen osaan, jotta homma pysyy hallinnassa. Tein vihreän sävyisiä aluksi, mutta nyt on vuorossa punasävyisten laari. Loimi alkaa olla jo lopuillaan, se ei ollut järin pitkä, ehkä tässä kuussa saan tehtyä sen. Saalilangatkin on jo lajiteltu, mutta loimi on tekemättä. Tella on hyvä kaveri yläkerran mattohommissa, aina mukana ja huomauttamassa, jos liian pitkäksi aikaa aion jäädä puulle nuokkumaan. Kävelyä pitää harrastaa!

Nyt kun vihdoin viimein tuli ihan hellepäivä perjantaiksi, ja pari muuta siinä vieressä melko kesäisiä nekin, on saatu viimein kunnon kevät alkuun. Melkein kaikki puut puhkesivat hiirenkorvalle parin päivän aikana.
Vuorenkilpien osastoilla on vihdoin alkanut tapahtua. Soikkolehtiset bergeniat  Bergenia crassifolia ovat parempia kukkijoita ja myös aikaisempia.
Kuulemma ei Ilmatieteen laitoksella kymmeniin vuosiin ole todettu näin hidasta alkua, eikä ole omassakaan kokemuspiirissä. Ilmankos äitienpäiväkin oli vasta viikko sitten, viimeisenä mahdollisena päivänä kaikista toukokuun vaihtoehdoista. Kriikunoiden oksat ovat vielä ihan kaljut eikä tuomikaan kuki, mutta jalokiurunkannukset sentään ovat ovat nostaneet lehtiään, niin että sen jo huomaa. Scillat, mukulaleinikit ja vuokot vielä kukkivat, kevätesikot vasta aloittamassa.

Päädyin ensimmäiseen kukkapenkkiaskarteluun perjantaina, kun vaihdoin lahonneen puuaidakkeen tilalle muovisen reunanauhan. Se on tarpeen, sillä penkki on rinteessä ja multa tahtoo valua alapuolelle. Siitä on varsinkin harmia tässä pation laidassa, jossa mullat menevät betonilaattoja tummentamaan. Ja sammal alkaa kasvaa siinä helposti. Entisiä reunansovittelutiiliä ei enää mahtunut takaisin, kun piti jättää tiivistysmurskeelle tilaa molemmilla puolin muovia, ja se työ on vielä hieman kesken. Ei ole vieläkään keksitty kauppoihin parempia vaihtoehtoja kuin nuo kaksi, kumpikin on mielestäni korkeintaan välttävää laatua.

Lipputangonpenkkikin tarvitsee uuden reunuksen lähiaikoina. Siihen on jo joutunut vaihtamaan osia. Onneksi siinä jo hieman vihertää, yli puoli vuotta on saanut katsella kuihtuneiden varsien haalistunutta ruskeaa...

Pääsin syöpätautini jälkitilanteessa vaiheeseen 3 eli nyt ei enää kutsuta tarkastuksille, vaan hoidellaan loput eli pari seuraavaa vuotta puhelinkontaktilla. Jos itsestä tuntuu, saa toki aikaa varata.

Olen odotellut jo aikaa pohjakerroksen kevätsiivoukseenkin, mutta lauteiden pesu edellyttää useiden tuntien ikkunatuuletusta sen jälkeen, joten ensimmäiset mahdolliset ajat olisivat olleet viikonlopulla. Katsotaan nyt, jos lähiaikoina ehtisin, kuulemma on tulossa vielä kylmät ajat takaisin?

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kotoisia puuhailuja

Kävin tänään "julkisivun" kohennuksessa. Seitsemän viikkoa ehtivät hiukset venähtää, kohta ei enää niiden alta meinannut erottaa puita metsästä. Nyt taas pystyy tutkimaan kevään mahdollisia merkkejä! Harmaa päälaen alue lisääntyy hissuksiin, mutta alempana olevat pitävät vielä ruskeutensa, joten kampaaja löytää lopuksi aina hauskoja raitakampauksia istujan mieliksi.

Yöllä ja edelleen aamupäivälle jatkuen on saatu ensimmäinen kevätsateen aalto. No, oli se toki enemmän räntää kuin vettä, aamulla maa valkoisena, mutta sadetta sentään. Viikkoja tuulissa kulottunut pinta olikin jo melko kuivaa, ruohikkopaloista uutisoitiin jatkuvasti. Porin tienoilla kuurorintama antoi aamulla kuulla ukkostakin, ja se jaksoi sinnitellä vielä Kanta-Hämeessäkin, mutta on tainnut into jo laantua, kun täällä ei ole havaittu mitään jytinänpoikasiakaan. Ja nyt alkuiltapäivästä ollaankin jo osin aurinkoisissa tunnelmissa.

Varsinkin varjoisissa pihan kohdissa kasvaa herkästi korkeaa sammalikkoa. Tuo pihakivien rivi aidakkeen tukena uppoaa sen takia näkymättömiin melkeinpä vuoden aikana, jos on kovin kostea kesä. Yllätyksiä leikkurinterälle... 
Lomamatkalta palattua ovat päivät saaneet leimansa pihan ruopsutuksesta, sitä kesti toissapäivään eli keskiviikkoon asti. Mahdollisesti etupihan muotoilu saa toisenlaista puhtia, kun Hamed on suunnitellut pation laiteita tehtäväksi rakentaen.
Varsinkin tämä alin reuna, pohjoiseen päin taitaakin kaikkia muita vähän hirvittää, siinä ei kannattaisi kompastua alarinteen suuntaan, ettei päädy hellan hautausmaahan. Siinä on muinaismuistona pätkä kivijalkaa, miltähän ajalta lienee. Vanhempieni istuttamasta syreenimajasta on jäljellä vain tämä syrjä. Sen kaadoin kokonaan pari vuotta sitten, mutta juuristo tuntuu vahvalta, siitä tulee varmaan vielä uusi tuulensuoja. Mutta tuohon kivilaattojen reunaan voisi kuvitella tehtäväksi hyvinkin puolikorkean "jarrun". Lopullinen etunurkan muotoilu jää kuitenkin myöhempiin vuosiin, kunhan tuo vaahterankanto (vas. alakulma) on päässyt matkansa loppuun.

Rinneportaikkokin voisi olla kutsuvampi kaiteen kanssa.
Tämän näköistä jälkeä tuli harvennuksen ja siistimisen jälkeen.
Keskiviikkona etsin kätköistä upouuden oksasahan ja kävin murtuneiden oksien ja puiden kimppuun. Niitä löytyi eniten mattojen tuuletuspaikan takaa, jossa uusia taimia tulee turhan tiuhaksi massaksi. Pääosa on punalehtiruusua, mutta alueen yhtä isohkoa tuomea saa parturoida vuosittain suoraan alaspäin suuntaavien oksanhaarojen takia ihan kelpo tarmolla. Sen puun tehtävä tuntuu olevan "lisääntykää ja täyttäkää maa", sillä alas päästyään oksankärjet jollain konstilla juurtuvat paikkaansa ja kasvavat läpipääsemättömäksi risukoksi.
Muutama muukin puu ja pensas sai kyydit haketustantereelle talon pohjoispuolelle. Kunhan lämpiäisi niin paljon, että tarkenisi seisoksia pihalla. Ruusuista peräisin olevat leikkuutähteet menivät maaduntaosastoon isoimmalle läjityspaikalle piikkiensä takia.

Vieläköhän jasmikkeen juuristo versoo ja pitää kiinni paikastaan? Kitkin moneen otteeseen viime kesän aikana uudet yritykset oksiksi, niitä tuli vähän väliä kymmenittäin esille. Alueessa on nyt sitä paitsi luultavasti monta orvokintainta, joten en käy juuristoja kaivamaan ennenkuin erotan orvokintaimet pois siirrettäviksi.


Päivä alkoi tänään reippaasti, mutta kun sataa, voi olla, että hiljenee tahti hieman. Sain eilen pyöriteltyä mattoloimen, siitä tuli n. reilut 80 cm leveää, joten tänään sitä voisi viritellä yläkerrassa puihin. Pituutta loimelle tuli noin 16 m, joten sitä varten hankkimani kaksi puolen kilon loimilankarullaa riittivät hyvin. Kun teen lyhyehköjä ja melko keveitä mattoja, 12-säikeinen loimi on riittävä ja se uppoaa paremmin kuteen joukkoon kuin paksumpi 15-säikeinen. Kuteita on ennestään, sitä varten (tai ainakin oletan) ei tarvitse käydä ostoksilla.

Kuparilehdet ovat alkaneet kukkia, sen verran on ollut aurinkoisia päiviä. Mustanmerenruusuissakin on havaittavissa hentoja nupun alkuja, eivät kuki varmaankaan ennen vappua, jos silloinkaan.

Olin suunnitellut tehdä reisun Janakkalan suunnalla hautausmaa-asioiden takia, mutta kun kävin tutkimassa narsissien hankkimista, ei niitä enää ollutkaan. Orvokeille, se toinen vaihtoehto, yöt ovat olleet liian kylmiä, joten ehkä ensi viikko on parempi siihen hankkeeseen. Ei kuitenkaan maanantai, koska silloin sain hammaslääkärin ajan.

Tella matkusti pääsiäisenä Lohjan reviirilleen, ja huoneet tuntuvat paljon viileämmiltä, kun koira ei ole kyljessä lämmittämässä. Täytyy siis lisätä käppäilyn määrää tuvassa. Kun tekee pyykkitöitä, voi siihen yhdistää myös tulien teon pohjakerran uuneihin, kun pyykkäyspistekin on siellä. Silloin tulee kaksinverroin lämpimämpi olo uunien puhkuessa ja kinttulihasten tehdessä hommia.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntain aattoa vietetään

Vietetään Tellan kanssa mukavia päiviä aikaeroa korjaten. Tellaa näyttää rasittavan enemmän kuin minua tuo kesäkellolle siirto, joka oli viikko sitten. Mutta aamupäivänokosia en juurikaan ole aiemmin harrastanut, nyt nekin käytössä, kun alamme tosi aikaisin, jo ennen kukonlaulua päivän ulkoiluhetket.
Palmusunnuntain odotusta piharuukkuihinkin matkatuliaisten ja pikkunarsissien keinoin...
Kylläpä on aikaa vierinyt edellispostauksesta, kun koko pitkä lopputalven väli laskiaisen jälkeen on mennyttä. Ollaan jo pääsiäisviikon kynnyksellä. Päivät ovat pidenneet. Kuun puolikas kasvaa päästäkseen kohta täydeksi, sillä pääsiäisena on aina täysikuu. Kevät on alkanut ja peippo esittelee parantunutta lauluaan naapurin isossa kuusessa. Mustarastas esittelee alkukevään mahdollisuuksia hiljan saapuneille kavereilleen punakylki- ja räkättirastaille.

Tänään oli aika monta kertaa aurinko näkyvillä, mutta mukaan mahtui myös pieni raesade. Lämpötilat ovat seikkailleet tällä viikolla parhaimmillaan hieman yli viiden asteen.

Tontin alaosassa on vielä hieman lunta jäljellä, ja siinä on nähtävissä kapeita myyrien tunnelinpohjia, jotka sitten päättyvät reikään sulan paikan kohdalla. Tellalla riittää kiinnostavaa katseltavaa ulkona. Routa on kuitenkin vielä lähellä, ei juuri kannata kaivaa.
Huomenna on palmusunnuntai ja suomenkielen ja Mikael Agricolan päivä. Ja sitä paitsi on kunnallisvaalien tapahtuma, aika, jota on nykyisin vain yksi päivä, mutta joka on paisutettu edeltä käsin runsailla ennakkoäänestyksen päivillä. Jossain kunnassa kerrottiin saadun jo yli 60% käymään vaaliuurnaa lihottamassa. Kuulemma naiset äänestävät enemmän ennakkoon kuin miehet? Minullakin on aikomus käydä tuossa kylätalolla, jossa on äänestyspaikka, samalla reisulla käyn viemässä haudalle kevätkukat.

Kotiin tultua talo rupesi tuntumaan asuttavalta, kun pattereista pyydettiin enemmän lämpöä ja muutamalle ikkunalle kootut huonekasvit oli taas ripoteltu omille kohdilleen.  Palmusunnuntain pajunkissoja korvaavat nyt toistaiseksi valkokukkaiset helmihyasintin kukinnot. Kaupasta piti kuitenkin hakea lisää naruamppeleita, kun mustanmerenruusut olivat sitä mieltä.
Tänään oli aivan pakko siirtää piharuukuista täysin haalistuneet kanervat pois! Tilalle vaativat päästä alkuviikolla tuomani pikkunarsissien ruukut, jotka yllättäen putkahtivat parissa päivässä täyteen kukkavartta. Onneksi pois nostettavat ruukut olivat ihan sulat ja multakin käsiteltävissä, niin että ruukut sai tuettua sillä.
Lopputalvi ja alkukevät olivat kuluneet nopeasti, kun oltiin tytär Helenan kanssa USA:ssa Raija-sisaren perhettä tervehtimässä pariviikkoinen matka 20/3 -2/4. Vanhaan tapaan mentiin Islannin kautta, kun matkaan kuluva aika saadaan sillä keinoin lyhenemään parilla tunnilla. Keflavikin kentälle ei tarvitse varata vaihtoa varten kuin tunti, siinä sen ehtii hyvin tekemään, kun Tanskan tai Englannin kentillä se vaatii usein jopa 3-4 h. Tosin on sanottava, että muutkin ovat asian huomanneet, joten islantilaiset joutuvat laajentamaan terminaaliaan parhaillaan. Väkeä tungeksi ahtaaksi supistuneilla käytävillä, eikä lähtökoneeseen päässyt kummallakaan kerralla ns. putkesta, vaan bussikyyti kuljetti koneen rappujen juureen kentällä. Mutta onneksi ei ollut tulivuorenpurkauksista konkreettista pelkoa...

Lähtöpäivänä katseltiin paitsi tyypillisiä tämän alueen rikkakasveja myös kevättähtiä eli Chionodoxa-mättäitä, jotka olivat alkaneet kukkia orvokkien ohella rapunpielen  lähellä.
Perillä saatiin viihtyä narsissi- ja jouluruusu-kevään merkeissä aina, kun pää pantiin pihan suuntaan. Lintujen kevätkonsertin alkajaisetkin olivat jo ohi. Tavattiin myös Helenan vanhin jälkeläinen Osku, joka asuu pari vuotta post-doc -tutkijana Kansasissa, mutta jolla oli työrupeama myös samaan aikaan Raijan kotikaupungissa.


Puutarhan tiimoilta tutustuttiin myös lähinaapureihin, itseäni hieman vanhempaan pariskuntaan, jotka olivat asuneet siinä jo niihin aikoihin 1990-luvun alussa, kun sisar miehineen muutti omaan taloonsa. Kävi ilmi, että hekin olivat joskus olleet "suomalaisia", kun olivat asuneet Helsingissä Runeberginkadulla yhteisen elämänsä alkutaipaleella 1960-luvulla. Näin he itse sen mielsivät, vaikka olivatkin kuulemma alunperin USA:n etelävaltioista kotoisin. Pois lähtiessä pitikin sitten jättää myös heille pitkät jäähyväiset! Uutta tutustumista jäi odottamaan seuraavillekin kerroille myös toisessa talossa lähellä, kun siihen oli hiljan muuttanut perhe, jonka varusteisiin kuuluu Suomen lippu rapun pielessä.

Olimme kuulleet, että olohuoneen kalustusta oli hieman lisätty. että kaikilla olisi istumapaikka, mutta perheen kissat halusivat myös hieman pienimuotoisempia kalusteita. Aina hyvä ratkaisu on tietysti sopivan kokoinen pahvilaatikko, jota tässä esittelee Winton. Sohvapöydälle oli sijoitettu laakea pajukori, joka oli myös lähes aina miehitettynä, jopa isoimpienkin kissojen toimesta, vaikka hädintuskin siihen mahtuivat. Lisäksi pieni ruskeanvalkoinen Nicholas oli saanut itselleen supertyydyttävän uuninpankon, kun oli löytänyt virittimen päältä lämpimän kohdan television alla olevasta pöydän hyllystä.
Nuorin, mutta kookkaimmaksi pitkien karvojensakin takia paisunut Ben oli selvästi kunkku talossa, koska hänelle kelpasivat leikkikavereiksi yleensä vain miespuoliset ihmiset. Tuolin vieressä olevalla jalkapallilla on hyvä arvioida tilannetta ensin aikansa, kunnes tulee kopsaistua tassulla sääreen tai polveen sen merkiksi, että kuningas ottaa vastaan hieman huiskan heilutuksia. Tässä on talon isännän Ronin jalat, mutta Oskukin sai kissalta huomion, kun istui sillä kohtaa.

Oli tosi ilahduttavaa päästä hieman puutarhanäpräilyihin, istutimme syksyllä varastoon pantuja ja hyvin itäneitä narsissin mukuloita talven aikana myllättyyn kohtaan, kun oli pitänyt tehdä jotain kunnostushommia. Tästä alkaa jyrkkärinteinen laakso, jonka pohjalla on kapea jokiuoma. Isot puut ovat sukua Liriodendron eli lännentulppaanipuita, joita täällä kovin yleinen muratti pyrkii verhoilemaan.
Kotiin tultua olivat maisemat tosi harmaat, sillä sunnuntaina pilvet olivat melkein maassa. Suvun nuorimmat tulivat kuitenkin ilahduttamaan tulijoita, kun päästiin Helenan kotiin.
Täällä Iitissä oli hyvä kaivaa matkalaukusta mukaan tarttuneita lankakeriä ja tekokukkia, niillä saa taiottua vähän värikkäämpää ilmettä kotonakin!
Parhaat kiitokset Raijalle ja Ronille mahtavasta vieraanvaraisuudesta! Ja Helenalle loistavista matkanjohtajan kuvioista! Kun meillä oli ns. Esta-kulkusuositus (sen saa USA:n konsulaatista), niin matkustuksemme perillä oli hyvin vaivatonta.


maanantai 27. helmikuuta 2017

Helmikuukin eletty, kun Torstissa ollaan

Kuva on viime viikon lopulta. Saatiin (noin viikoksi) pieni kylmempi kausi, niin että sateet tulivat lumena.  Lumipeite kasvoikin reilut 15 cm. Tällä viikolla palataan siihen tavallisempaan tämän vuoden talvisäähän eli kosteampiin sateisiin, joten kyllä hanki siitä taas alenee.
Tämä vuosi on ns. tavallinen, eli helmikuussa on 28 päivää. Ensi vuonnako taas "karataan"? Siitähän sen tietää ensinnä, että pariton luku ei tule kyseeseen. Parillisen vuosiluvun numerot yhteenlasketaan, ja jos luku on jaollinen 4:lla, se on karkausvuosi. Vuoden numeroiden 2018 summa on 11, joten se ei kelpaa. Vuosi 2020 tuottaa summaksi 4, se kelpaa. Jos luku päättyy kahteen nollaan, niin se kelpaa myös, koska 100 on aina jaollinen 4.lla.

Viimeinen päivä eli huominen on jo pitkään ollut Kalevalan päivä, ja muistetaan mainita, että se on myös Suomalaisen kulttuurin päivä. Nykyisin myös ruokailusta on haluttu nostaa esiin omintakeiset piirteemme, joten huomista pidetään myös ruokakulttuurin päivänä. Onneksi käsityön ystävät ovat alkaneet tuoda esiin myös suunnattomasta varastostaan kansallisen kulttuurin piirteitä (tiedän kyllä, että monessa katsantokannassa halutaan kulttuuriksi nimetä vain kirjallisuus ja kuva- sekä säveltaide).

Virallinen liputuspäivä helmikuun 28 on ollut jo nelisenkymmentä vuotta. Torsti-nimi eli tämänpäivän sankari on myös hyvin vanhaa perua, se tulee muinaisgermaanisesta miehen nimestä Tors sten eli Tor-jumalan kivi. Torsti on etupäässä miehen nimenä, mutta joukossa on myös jokunen naisenpuoli. Sitäpaitsi se on tietysti joidenkin sukunimi. Almanakassamme on myös ruotsalaisuuden päivä, mutta se on marraskuun alkupuolella.

Näiden lisäksi sattuu niin, että huomenna on myös laskiaistiistai, kun eilen oli laskiaissunnuntai. Meidänkin kylällä kyläyhdistys järjesti kesäkahvilan tontille laskiaistapahtuman sekä sisälle että pihalle. Sisäily tarkoitti kohtaamisia ja kuulumisten vaihtoa hernekeittolounaalla tai laskiaispullakahveilla, ja kiitettävästi istuinpaikat olivatkin käytössä! Oli hauska tavata ja kysellä kuulumisia. Monet vapaaehtoiset olivat tehneet paljon tapahtuman eteen, kiitos heille siitä!

Lounastelijoille oli varattu kolmessa eri kodissa keitetty iso kattilallinen rokkaa. Niistä olivat viimeisten kahden kattilan pohjat jo tulossa näkyviin, kun kävin paikalla tapahtuman puolen välin aikoihin, omien vieraiden lähdettyä. Hyvät muistot Kankkusen Maija-Stinan rokasta olivat jääneet aiemmilta vuosilta mieleen. Nyt tartuin kuitenkin naapurin Paulan tekemään kasvisversioon, jossa oli mukaan pantu härkäpavuista tehtyä lisuketta, ne näyttivät kuin jauhelihan pikkukönteiltä. Oli tosi hyvä ja maittava annos!

Pihalla temmelsi nuoriso pulkkamäessä ja nautti grillimakkaroiden tirinästä. Sisälle täydennysreisulle poikennut Haapaniemen Ahti sanoi, että myyntiä oli grillilläkin ollut reippaasti. Mikäs oli ollessa, kun lunta oli, aurinko paistoi eivätkä vaatteet kastuneet lumessa. Vielä huomennakin saavat hiihtolomalla olijat jatkaa lumileikkejä, mutta lumi on jo nuoskaa.

Laskiainen  tarkoittaa, että on siirrytty laskemaan niitä 40 päivää, joista tiedetään vastaan tulevan pääsiäisen. Sen aika on huhtikuun 16, siis melko myöhään tänä vuonna, kun siitä vappuun on vain pari viikkoa.
Uutiset ovat kertoneet, että monissa lämpimämissä seuduissa kevät narsisseineen on jo alkanut, mutta Suomessa vasta pääsiäinen alkaa pikkukukkaisten eli tet- narsissien myyntikauden, koska silloin niitä halutaan suuria määriä, kotien sisä- ja ulkokukiksi ja vietäväksi haudoille. Ainakaan aiempina vuosina ei niitä ole voinut löytää ennen pääsiäissesonkia etsimisestä huolimatta, kun niitä ei ole ollut kukkatukussa.

Tella tulee kohta 11 vuoden ikään. Naamassa on harmaita osia kuonon ja silmien seudussa, mutta muuten ei ikä näy. Tämä on poseerausilme, madame osaa sen hyvin. Yhtä korkealle hypitään ilmaan ilosta, kun mainitaan, etä voitaisiin mennä ulos!
Tellan helmikuun aika mummulassa päättyi eilen, kun kotimatka koitti. Yhdessä olikin saatu aivan kiitettävästi aikaan: ulkoilupyrähdyksiä runsain määrin joka päivä ja väliajat kylki kyljessä edistämässä sukkien valmistumista. Vain yhdet kunnon lumityöt (viime perjantaina) tuli tehtyä koko kuukautena, noin vähäistä sademäärää en muista sattuneen helmikuulle!

Vasemmanpuolinen lanka on Novitan langoissa väriltään vadelmanpunainen, se on tämän vuoden uutuus. Omat vadelmani ovat vähemmän kellertäviä kuin tämä lanka paitsi silloin, kun ovat hieman raakoja. Mutta lanka sopii monenväristen kanssa virkisteeksi.
Näitä vihreän sävyisiä sukkia tuli tehtyä useampikin pari!
Kun olin aikani ahkeroinut yllä olevien värien maailmassa, päädyin etsiytymään toisenlaisten lankakerien seuraan, kun oli tullut vierailtua taas Korian tehtaanmyymälässä.

Tammikuussa löytyi riemunkirjavaa lankaa, joka sai tekemään kirjavia sukkia! Päädyin erottamaan kuitenkin keltaisen ja oranssin värisen pätkän omiin sukkiinsa, kun ennestään oli niiden seuraan sopivaa ruskeaa ja keltaista. Vaaleanpunaiseen pohjalankaan kelpasivat muut värit siltään, mutta pikkupoikien vaaleansiniset sukat saivat vain kolme langan väriosaa ennestään olevan kirkkaansinisen lisäksi.

Välillä tehtaanmyymälästä löytyy edullisia pussilankoja, kun jostain syystä kerän painoa ei ole ollut tarpeeksi (100 tai 150g), ja sellaiset pussit käyvät tietysti yhtä hyvin neuleisiin! Pussissa on usein noin puoli kiloa lankaa ja ne myydään pussin painon mukaan hinnoiteltuna. Kausalan S-marketin lankahyllystä saa tietysti täysiä keriä, sinne onkin helppo poiketa ruokakaapin täydennysreisulla.

Haastesukat valmiina pusseissaan, lankani riittivät 4 pariin. 
Paikallislehdessä oli reilu viikko sitten haaste osallistua kartuttamaan sotaveteraaneille itsenäisyyden juhlavuoden merkeissä jaettavaksi tarkoitettua sukkakekoa. No, kun juuri olivat viimeiset pikkulapsen sukat tulleet edellisenä iltana valmiiksi, tartuinkin heti tähän hommaan. Miehille harmaita ja naisille valkoisia sukkia teemaan sopivin raidoin, varastossa oli langatkin melkein valmiina, ei tarvinnut kuin toinen harmaa kerä hommata.

Kaikki saajat ovat vähintään kymmenen vuotta itseäni vanhempia, sillä olin sodan aikana 4-9 -vuotias, ja armeijan riveihin kelpasi vain sellainen nuorimies, joka oli saanut sen asevelvollisten peruskoulutuksen 18 ikävuotta täytettyään. Sukkia tarvitaan yli 40 paria. Niin kertoi lehdessä Kivisen Tuula, joka itse on sotaorpo, ja haluaa edistää myös sotaveteraanien vapaaehtoisia huolehtimishankkeita.

Kuvasta näkyy tämän vuoden lumen määrä. Kaikki autotallin katolla oleva on viimeisen sadejakson tulosta, sitä on n. 15 cm . Yhteensä lunta on reilut 20 cm, kun entiset ovat lämpiminä jaksoina latistuneet melkein pohjaan asti. Kuva on  otettu lumitöiden jälkeen  perjantaina.
Eilen illansuussa päädyin pyykkirumbaan, kun muuten olisi jäänyt koko helmikuu ilman sitä. Nythän ne kohta ovat ihan kuivia, joten pääsee jatkamaan muunlaisia kotitalousaskareita. Pyykkiä kertyy vähän, jos ei ole hikoilua edistävää lumityöpuuhailua! Villasukkapyykkiä toki tulee samaan tahtiin kuin muinakin talvina.

Tälle iltapäivälle olen suunnitellut matoille lumikylpyä, koska on kuivaa pakkaslunta. Matot tulevat sillä lailla puolittain pestyä, kun pölyt tarttuvat lumeen ja lähtevät ravistaessa. Ainahan niitä toki imuroidaan, mutta taitaa olla niin, että tässä hommassa parasta on haju, joka tarttuu hangesta mattoon. Ehkä en kaikkia jaksa roudata, mutta tehdään sen verran, kuin veto riittää ja näpit kestävät, kun täytyy paljain käsin niitä puistella. Hansikaskäsi ei pidä mattoa otteessa tarpeeksi hyvin.


perjantai 10. helmikuuta 2017

Muistoja 1980-luvulta

Onneksi päästiin säikähdyksellä tästäkin pakkaskaudesta. Kovimmat kylmät on jätetty taakse eiliseen päivään, kun pilviverho yöksi nousi taivaalle. Kuun kehäkin sen jo illalla kertoi. 
Tällä viikolla on plarattu esiin kolmenkymmenen vuoden takaisia tekemisiä! Sain kirjeen, jossa kyseltiin, mikä kasvi se oikein olikaan, jota olin katsellut umpeen kasvavassa lammessa harjun juurella etelä-Hämeessä. Ja mitä muuta sillä reisulla olin pannut muistiin?

Retkeilykasvion 1998 sivua luhta- ja idänluhtatähtimön kohdalta.
Onneksi kysyjällä oli mainita nimeltä se kasvi, jonka nimen kuultuani heti tiesin, mistä reisusta oli kysymys. Se oli vaalean kellanvihreä luhtatähtimö Stellaria palustris, joka oli herättänyt kiinnostukseni niin, että olin mennyt pyydystämään näytekasvia tarkemman tutkimisen kohteeksi. Siinä en kuitenkaan ollut onnistunut, kun lampi oli kovin kostea ja hetteinen. Yksin kulkiessa ei passaa ottaa liikaa riskejä, vaikka kyseessä olisi ehkä vain reipas kastuminen, sillä kotiinpaluu oli kuitenkin reilun parinkymmenen kilometrin päähän autolla. Tein siis havaintoja niin läheltä kuin saappailla pääsin.

No kun ei ollut kasvinäytettä, ei ollut tällä viikolla syytä mennä etsiskelemään kasvia ylävintin kylmätilasta, jossa kasvikokoelmani viettävät prinsessa Ruususen unta.

Vuodelta 1998 oleva retkeilykasvio, paras työkaluni! Vuonna 2005 julkaistiin siihen lisäysvihko, jossa oli melkein 50 sivua painamisen jälkeen tullutta uutta tietoa.
Luhtatähtimö on monimuotoinen laji. Nykyisin tiedän, että yksi kellertävänvihreä erityisryhmä on erotettu omaksi lajikseen idänluhtatähtimö Stellaria fennica, jota aiemmin pidettiin vain variaationa eli muunnoksena. Sillä on muitakin tuntomerkkejä, joiden takia lähempi tarkastelu olisi ollut tarpeen. Olisiko vanhempi retkeilykasvioni tätä lajia vielä tiennyt esitellä, en tiedä, kun kirja on jossain muualla. Vasta 1998 hankkimassani uudessa painoksessa uuden lajin saattoi saada vastaansa. Kyseinen muoto on harvinaisempi, eikä siitä vielä havaintoja lounais-Suomesta. Kun olin nähnyt luhtatähtimön eri puolilla Suomea kymmeniä kertoja, niin sinertävän vihreitä ne kaikki olivat olleet, joten tämä väriero suorastaan huusi päästä muistettavaksi.

Olin käynyt toukokuussa 1986 kuvaamassa opetustarkoituksiin harjun rakennetta, siitä pääsee hyvin selville sorakuopassa, joka leikkaa harjun soranoton edetessä syntyhistorian esille. Samalla reisulla olin kiivennyt myös isolle edelleen suurelta osin luonnontilaiselle harjulle katselemaan sen kasvistollisia aarteita. Löytyikin tyypillisiä reheviä lehtoisia metsiä harjun tyveltä, mutta ylävämmät osat olivat päässeet viljelyn kohteeksi, sinne johti alun perin kärrytieksi tehty kapea kylätie. No kaikki piti katsoa!

Vieressä oli lisäksi umpeenkasvava lampi, joka sopisi siinä harjun vieressä ollessaan vaikkapa muistoksi muinaisesta isosta jäälohkareesta, joita jääkauden päättyessä lämpimään kauteen irtosi mannerjäästä ja hautautui hiekkojen mukana silloiseen matalaan rantaveteen, johon joki laski. Sellaisista lohkareista on paljon todisteita harjujen liepeissä. Harjuun jää jyrkkiäkin monttuja, joita sanotaan sanotaan lukoiksi tai supiksi. Niiden pohjalla voi olla lampi, mutta yhtä hyvin voivat olla kuivapohjaisia.
Tiedän kyllä, että tuollainen pyöreä monttu voi olla syntynyt jo paljon ennenkin, jos siihen on osunut meteori. Niitähän maapallon alkuhistorian aikana lienee tullut alas tiheämmin kuin nykyisin, ja aina uusia, suuriakin pyöreähköjä syvänteitä löytyy. Lukumääräisesti harjujen suppa-monttuja on kuitenkin monisatakertaisesti enemmän, varsinkin Suomessa, jossa jääkaudesta on kulunut suhteellisen vähän aikaa.

Paitsi luonnonkasvillisuutta minua kiinnostivat tuohon aikaan erityisesti ihmisten jättämät jäljet kasvillisuuteen, niinpä kaikki piennarkasvillisuus, laidunmetsät ja vanhat talojen paikat tuli käytyä katsomassa heinänviljelyn muistoja etsiessä. Siinä sivussa löytyi muutakin, kuten mm. vielä lapsuudessani yleinen kiertelevien romaniperheiden muisto, hehän harjoittivat mm. kattilain ja pannujen paikkausta tullessaan ja asuivat kylässä ainakin joitain päiviä niihin aikoihin (Iitin kirkolla suosikkipaikka oli kesäkahvilan edustan iso tiekolmio, jossa nykyisin on liikenteenjakaja. Sille mentiin ammattimiehiä tapaamaan.)

Kasvikirjan sivun asiat kangaskortteesta. Kuvasta näkyy, ettei kasvissa ole muuta kuin ylöspäin nouseva vihreä varsi, jonka päässä voi olla itiötähkä. Kovan varren paksuus vaihtelee. Paksuimmat varret, mitä olen nähnyt. ovat yli sentin, mutta yleisimmin se on noin muutaman( 4-6) millin luokkaa.
Näillä kulkijoilla oli mukanaan mm. kangaskortetta, jolla kiillottivat ja puhdistivat astiaa ennen ja jälkeen työnsä. Myös sotaväen leireissä tapa oli käytössä asehuollossa. Leirien jäljiltä löysinkin monia kangaskortteen tienvarsikasvustoja, ja kuinka ollakaan, sellainen löytyi myös tuon alussa mainitun sorakuoppareisun yhteydessä kyseisen harjun päällä kulkevan tien varresta.

Olin paljon myöhemmin tekemisissä tämän hämäläiskylän asukkaiden yhteisön kanssa, kun 2000-luvun alussa virisi tarve tehdä kyläkirjoja. Olin tuon sorakuoppareisun jälkeen käynyt tutustumassa kylän luonnonkasvistoon monissa muissakin yhteyksissä, joten lupauduin tekemään kirjaan kylän kasvistoa käsittelevän osan. Tuo kirja julkaistiin 2009. Olin jo silloin muuttanut iittiläiseksi (2005). Kirjaa en olekaan valmiina nähnyt. Onneksi olin säilönyt tietokoneen muistiin kyseisen oman osuuteni. Lammessa kasvavan luhtatähtimön erikoinen väri oli tullut mainituksi siinäkin yhteydessä. Myös kangaskortteen kasvupaikka oli päässyt tekstin osaksi. Ainoa asia, joka puuttui, oli tekstini tekoaika, sillä konetta uudemmaksi vaihdettaessa järjestelmä oli vaihtanut kaikkien tekstien talletuspäivämääräksi vuoden 2011. (Luultavimmin tämä tekstini on tehty niihin aikoihin kun muutin asumaan Iittiin, eli n. vuosien 2005-2008 paikkeilla. Siihen aikaan oli elämässä paljon kaikenlaista ohjelmaa, ettei olekaan päiväkirjamainintaa kyseisestä iltakirjoittelusta.)

Eräs tuttavani on kotoisin tuosta kylästä, joka ("huonoksi" onneksi) on saanut useammankin soranottopaikan, ja yhden niistä keskelle kylää. Kyseessä on juuri se kuoppa, jota olin käynyt 1986 katselemassa ja havainnoimassa. Kun se on vuosikymmeniä ollut ammennuksen kohteena, ei ihme, jos kylän asukkaat toivoisivat jo pääsevänsä eroon kivipölyjen nielemisestä! Välillä sorakuoppa ei ole saanut ottolupaa, mutta sitten se on taas tullut, joten melkeinpä voisi sanoa ikiaikaiseksi riesaksi.

Kyseinen tuttava on hiljattain (2011) julkaissut hyvän oppikirjankin maastonmuotojen kanssa pähkäilyyn.
Sora on tärkeä luonnonvara, jota näin betonirakentamisen ja pinnoitettujen maanteiden aikana tarvitaan mahtavia määriä. Lisäksi tarvitaan suoraan kalliosta jauhamalla ja murskaamalla tuotettavaa kivistä lajiteltua maa-ainesta. Sellainen murskaamo voi tulla sijoitetuksi sorakuopan yhteyteen. Murskaamo tuottaa metelin ja liikenteen lisäksi vielä hienompia aineksia tuulen vietäväksi kuin sorakuoppa lajittelun ja seulonnan yhteydessä. Sellaisten ei kuulu olla asutuksen keskellä

Aika 1986-87 oli elämässäni kovin vauhdikas. Tein niihin aikoihin kaikki vapaa-aikani fil. lis. tutkintoani, ja kesäisin maastossa tehdyt havaintomatkojen tulokset oli käsiteltävä ja suhteutettava muuhun aineistoon. Sitä en olisi silloin arvannut, että vielä pitäisi ahertaa 4 vuotta vielä, ennenkuin asia olisi suurinpiirtein hahmollaan!
Ensimmäinen lapsenlapsikin oli saatu sukuun, kun Osku oli syntynyt 1985. Mummun arvonimeen liittyy myös konkreettisia asioita. Kesäisin ja muilla lomilla oli hyvä viettää yhteistä aikaa Iitin "kesämökillä".

Paitsi että itselleni loppuvuonna 1986 tuli mittariin 50 vuotta, oli muutakin ainutlaatuista, kuten Tsernobylin voimalaitoksen katastrofi huhtikuussa 1986, jolloin laskeuman aikoihin olin tehnyt niinkuin muutkin suomalaiset autuaan tietämättömänä vaarasta keväistä pihojen haravointia koko viikonlopun. Vasta seuraavalla viikolla saatiin kuulla asiasta, kun ulkoilut ja kuivalaskeumain pöyhöttelyt oli tehty!

Sitä paitsi perheessämme oli uusi asukas, kun äitini iäkäs veli Bernhard tuli Suomeen. Hän oli ollut leivän perässä matkalla yli 50 vuotta, kun oli lähtenyt Suomesta Kanadaan 1923, josta matka jatkui Neuvostoliittoon 1932. Ikää oli papalla jo noin 93, kun paluumatkasta tuli totta. Kaksi vaimoakin ehti olla, toinen Suomesta mukaan matkalle lähtiessä, toinen Petroskoista, kun ensimmäinen tuli 1960-luvulla matkansa päähän, mutta ruoanlaittotaitoinen ihminen edelleen oli tarpeen. Jälkimmäinen kuoli 1985, aika pian sen jälkeen kun olimme tavanneet, jolloin hän oli jo halvaantunut jaloistaan.

Pappa jäi yksin, jonka vuoksi päädyin kutsumaan hänet Suomeen lopuksi elämänsä ajaksi. Suurin osa muusta suvustamme oli jo siirtynyt manan maille, kun minun äitini (s. 1906) oli ollut oman ison sisarussarjan nuorimmainen. Pappa asuikin kokonaisen vuoden meidän olohuoneessa maaliskuusta 1986 helmikuun loppuun 1987. Sitten elonpäivät jatkuivat vielä 5 vuotta omassa asunnossaan, kun kuntamme osasi jo niihin aikoihin ns. tuetun itsenäisen asumisen, eli lämmin ateria ja toistuvat muut kodinhoitopalvelut tulivat osaksi arkea.

Siihen aikaan (ylettömän pitkä kovan pakkasen alkutalvi 1987) mahtui vielä Iitin talollekin melkoinen katastrofi, kun nousuputket vesikeskuslämmityksen paisuntasäiliöön ylävintille jäätyivät umpeen, ja vesi lakkasi kiertämästä. Patterit pullistuivat ja oli otettava varalämmitysjärjestelmä käyttöön, josta poiki lisää ei-toivottuja lieveilmiöitä. Siitähän jokavuotinen osaremonttien aika alkoi, eipä puuttunut ylimääräisiä ohjelmia kymmeneen vuoteen jatkossakaan.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Tuntuu melkein maaliskuulta

Viime viikonvaihteessa oli vähäpilvistä aikaa. Kuva on otettu 20 01.
Vaikka eletään vielä melko pimeän talven keskellä, maailman sääilmiöt ovat aiheuttaneet jo viikkoja kestäneen syklonien sarjan, joka tuo lauhaa ilmaa ja tuulia, ehkä sateitakin. Huomenna on onneksi Paavon nimipäivä, se tunnettu valoisamman kauden symboli, josta sananlaskukin sanoo: Päivää Paavalista. Alkukuussa olleet pakkasetkin loppuivat melkein alkuunsa, joskus ne ovat kestäneet reilusti yli kuukauden. Saatiin siis taas föhn-tuulia ja ihan keväistä tuntua tiemaisemiin.
Tuossa kuvassa kiteytyy tämän vuoden keskitalvi. Lunta on tullut niukasti, ja pian on seurannut sulamista, joten parvekkeelta tippuu koko ajan vettä rappumatolle
Tämän aamun lumitilanne pihalaatoilla: Noin kolme senttiä sillä kohtaa, johon lumi pääsee esteettä.
Viimeisen vuorokauden aikana satanut lumisaalis autonpeitolle sataneena. Ravistin peiton puhtaaksi eilen keskipäivän aikoihin.

Luin illalla vuoden 1999 päiväkirjaani koetusta kunnon pakkastalvesta. Se oli viimeinen kokonainen työvuoteni, siihen toi maustetta oikean käden ranteen kolmas leikkaus huhtikuussa. Ranne oli 1998 kokenut pirstaleisen murtuman, jota ei saatu muuten kivuttomaksi kuin tekemällä tuolloin suoritettu ns. jäykistysleikkaus. Siinä lonkkaluusta otettua luulastua tungettiin olemassaolevaan huonoon asetelmaan tekemään se taipumattomaksi. Heinäkuussa sitten pääsin eroon kipsituesta.

Vuosi oli muuten otollista aikaa kaikenlaisille ennustuksille ja peloille digiongelmista, kun vaihdettaisiin kohta uudelle vuosituhannelle! Puolijännityksellä seurattiin vuosituhannen vaihtumista, jota varmuudeksi näytettiin melkein vuorokauden, kun H-hetki eteni idästä länteen keskiyötä seuraten. Mutta saatiin lämmin kesä, vasta 2000 ja 2001 olivat sadepainotteisia ja viileämpiä.

Toisaalta syklonien radan takia kylmät ilmamassat ovat nyt purkautuneet keski- ja itä-Euroopan yli kauas etelään. Italiassa saatiin juuri maanjäristyksen seurauksena kauhea kokemus, kun lumivyöry hautasi hotellin kymmenine asukkaineen, joita nyt on jouduttu kaivamaan lumimassoista. Osa on onneksi löydetty elävinä, mutta kovin kylmettyneinä. Välimeren ympäristön pakolaisleireillä on olemista, kun teltat eivät totisesti ole mitään lumiajan asumuksia.

Tämän kevään sukkatehtailua kuun alkupuolelta. Ylempi pari on selvästi viritelty itsenäisyyden 100-vuotiseen juhlaan sopivaksi... Huomasin viikolla uutisista, että jotkut harrastavat paljasjalkajuoksua ympäri vuoden. Uutisesta selvisi kuitenkin, että talvisaikana jalkapohjaa suojaa villasukka. Olenhan minäkin sukilla usein tepastellut pikku hommia ulko-oven tienoilla, mutta että pidempiä matkoja?
Toisaalta on todettu, että maapallon ilmat tulevat vuosi vuodelta yhä lampimämmiksi, jäämeret alkavat muuttua meriksi ikuisten jääkenttien asemasta. Jääkarhuilla on jo nyt hankaluuksia ravinnon hankinnassa, osa niistä on siirtynyt asumaan kaatopaikkojen tienoille, jossa ruokaa ainakin melko usein on saatavilla.
Etelämantereella on jo tovin seurattu suurta n. 100 km:n railoa, joka uhkaa irrottaa ison jäähyllyn mereen uivaksi jäävuoreksi. Railolla on mahdollisuus erottaa 5000 neliökilometrin kokoinen lohkare mannerjäästä. Se on noin puolet Uudenmaan läänin pinta-alasta. Jos niin tapahtuu, siitä tulee suurin ajelehtiva jäälohkare aikoihin. Kun se on jo valmiiksi meressä, se ei juuri nosta vedenpintaa, mutta joutuu haitaksi meriliikenteelle.

Nämä ovat huolettavia asioita, ja maailman ilmastotalkoita on viritelty jo hyvän aikaa. Öljyn ja hiilen valta-asemasta energian lähteinä pitäisi pian päästä, sillä hiilidioksidin määrä on uhkaavasti noussut. Energiankulutusta pitäisi vähentää, mutta toistaiseksi se on vain noussut. Eilen illalla kerrottiin valtakunnallisia tilastoja viime vuoden tammikuusta. Silloin pakkaskaudella tehtiin Suomen ennätys sähkön kulutuksessa, jossa tilastossa oli tuontisähkön osuutta reilu neljännes. Entäs, jos ei olisi saatu naapurimaista?

Kuinkahan käy maailman ilmastosopimuksen, joka juuri on saatu tehtyä? Toisaalta ei olisi kovin suuri vaiva esim. viileillä alueilla laskea asuintilojen lämpötiloja asteella - parilla, koska vaatteita kuitenkin täällä riittää. Se on askel oikeaan suuntaan. Talojen rakentamisessa tulee pian uusia ongelmia. Liian tiivis talo tuottaa mikrobeille hyvät elinympäristöt, kun vettä käytetään melko surutta sisätiloissa. Onhan se nähty Suomen nopeasti putkahtaneesta homekoulujen ja -kotien määrästä. Kosteiden tilojen vesieristeet eivät ole sataprosenttisia. Itse elin lapsuudessa niukan talousveden aikaa, kun ei ollut vesijohtoa. Silloin oli kyllä käytössä aina lattiapyyhe, jolla roiskevedet korjattiin lattialta. Seinät pysyivät kuivina. Isommat pesut tehtiin lauantaisin saunoissa, jotka kuivivat käyttöjen välillä viikon.

Meillä hallitus ihan oikein alkoi puuhata valtakunnallista selvitystä uusista liikennejärjestelyistä, koska liikenne kuluttaa juuri noita fossiilisia energiavaroja, mutta esitys on nyt ammuttu alas. Liikenneministeri on osoitettu nurkkaan häpeämään.
Olisi kyllä suoranainen ihme, jos tällaisesta probleemasta olisi noin nopealla aikataululla saatu vähänkään tyydyttävä ratkaisu, kun päämäärä on maaailmanlaajuinen ja keinot vain kansalliset. Mutta en havainnut kenenkään arvostelijan mitenkään kantaneen huolta ilmakehän asioista, huolen aiheet olivat aivan muuta, lähinnä lompsaan liittyen. Ei tainnut selvityksessäkään olla sitä näkökulmaa, kun lähtökohtana oli vähentynyt valtion varallisuus.

Tammikuun puolivälin jälkeen tullutta tuotantoa
Ja tässä seuraavat. Tuntuu, että homma etenee nopeammin, kun välillä vaihtaa toiseen värisarjaan...
 Sään ennustajat sanoivat, että näillä lukemilla mennään ainakin kuun loppuun. Juuri nyt ollaan siirrytty aavistuksen nollan alapuolelle, sitä pitäisi kestää pari päivää. Lunta on niukalti, vajaat kymmenen senttiä, joten tämä vuosi ei ole paljoakaan luontipuuhia tuottanut. Eikä lunta etelään kohta tulekaan, toista on Lapissa!

Saimaannorpan ystävät ovat alkaneet lumien kolaustalkoot norpan pesimäpaikkojen lähellä. Lunta on toistaiseksi niin vähän, ettei kinoksia juuri löydy. Kuulemma apukinosten teko on aloitettu tällä viikolla, tiedottaa Metsähallituksen luontopalvelut. Sellaisia tehtiin isommasti tammikuussa 2014 ja 2016, ja norpat olivat tyytyväisinä ottaneet työn tulokset pesimiseensä.

Telkkarissa on ilahduttanut kiinnostava Menneisyyden metsästäjät - sarja, joka kuvaa metallinilmaisijain kanssa kulkevaa äijäporukkaa etsimässä arkeologisille kaivaukselle sopivia kohteita. Mieleen tulivat Hauhon katajaisten maisemien kasviretket Hyömäessä, josta löysimme monta kiinnostavaa vanhan asutuksen indikaattorikasviakin muiden kasvistoaarteiden lisäksi.