torstai 14. kesäkuuta 2018

Hieman korjausta

Nimittäin teksteihini. Kirjoittelin eilen uuden postauksen Tertun tontilla -blogiin, mutta kun en huomannut vaihtaa valikosta oikeaa sivua, niin tekstit menivätkin tertunkasvimaailma-sivulle. Katsopa tuosta sivupalkista sille pääsy.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kyllä on niin monipuolinen vuosi!


Maatyötkin sujuvat, kun on kiinnostavaa katseltavaa. Kohde on viime syksynä kompostien tuntumaan tehdyt narsissi- ja tulppaanipenkit, ja penkin pintaa peittää syksyllä tippuneet hevoskastanjan lehdet.

Vapunseutua vietettiin ensi vuoden polttopuiden saavuttua klapiaskareissa, joille tuli vauhtia, kun nuohooja kävi vapunalusviikolla talven peruskierroksellaan, ja klapikuorma tuli pari päivää ennen täyttämään parkkipaikan seutua. Helena, Hamed ja Tella tulivat vapun alla myös pihatöihin arboretumin puolelle, joten oksaa tippui ja siirtyi talon nurkille niin, että jo näkeminenkin alkoi heikottaa. Siitähän tietysti seurasi komeita puistomaisia näkymiä ja suuri haketusrumba pariksi viikoksi.
Huomasin muuten, että valko- ja sinivuokot ovat lisääntyneet ala- ja yläpuutarhalla monessa kohdin paremmin kuin muina keväinä. Varsinainen entinen pelto on kuitenkin vielä ilman niitä, joskin kyllä keltavuokkoa ja kevätesikkoa tuntuu sinne ilmaantuneen.

Vietettiin herttaisia sisarusten yhdessäolon päiviä viikko sitten, kun veljeni auto saapui pihalle etelä-Suomen reisullaan. Virallinen aihehan oli tietysti talvella valmistuneen uuden pesuhuoneen kaste, ja Pentti oli aivan kummin asemassa, koska hän oli noin vuosi sitten lopulta "potkaissut" tämän remonttijunan oikealle raiteelle kysymällä pähkäilyjäni kuultuaan,että mikset sitten laita sitä tuohon idän puoliseen tilaan.
Lavastekuvana otettu Helenan ja Tellan peilailuaskare, jossa valoa tosiaan riittää. Katossa on tietysti lamppu, mutta lisäksi kaksi ikkunaa ja peilikaapin ovesta kolmas "ikkuna"
Sitähän oli vuosia suunniteltu lännenpuoleiseen tilaan, ja toteutus tuntui jotenkin niin hullulta, että aina vaan lykkäsin ryhtymistä. Nyt on onni huipussaan, kun pelkäsin pimenevää eteistä, mutta remontilla sain entisen valoisuuden lisäksi vielä uuden oven kautta paljon lisää.

Tänään kukkivat tuomet, maanpinta taas on erilaisilla keltakukilla koristettu. Tässä lähikaivon takaisessa rinteessä jalokiurunkannuksia ja rotkolemmikkiä kevään ensi kasveina. Keltaväriä tulee lisää mukulaleinikistä, keltavuokoista, käenrieskoista ja juuri alkavista kevätesikoista. Forsythian kukat varisevat, ja tuovat pintaan lisää keltaista... Myös puistolemmikit availevat ensimmäisiä latvakukkiaan, niitä meillä on tosi paljon.
Ohimennen kuulin vieraiden antavan ystävän ohjetta jääkaapin tavaroiden laitosta, se kun tapansa mukaan oli aika täysi, nimittäin että sen verran materiaalia, että ilmat pääsevät kiertämään. En sitä siinä vaiheessa rekisteröinyt ollenkaan, mutta jäi kuulluksi-osastoon.
Vierailun päätyttyä hämmästyin torstaina, että vaikka olin edellisiltana järjestellyt kaappia niin, että ilmat varmasti kiersivät, melkein kaikki ruoat ovat jäätyneet tai jäätymässä, ja varmaan vieraatkin sen olivat jo edellispäivänä ajatelleet puhuessaan, että siellä oli liian kylmä. On sellaista ennenkin sattunut, että kurkku on muuttunut liian tummaksi lämpötilan alhaisuuden takia, mutta tämä oli aivan ennen kuulumatonta kylmää.

Olihan se odotettavissa, sillä jo viimeisen pari vuotta olen miettinyt, että tilanne olisi kohta käsillä ja kaappirahasto oli perustettu, se on sen kokoinen hanke, että on erikseen varauduttava jo hyvän aikaa säästämällä. Ennakko-odotus vain oli se, että kone lakkaisi toimimasta, mutta nyt kävi niin, että se yltyi yhä hurjempaan tahtiin ja jäähdytti yhä vaan. Koneen sisäosiksi valittu muovipinta on myös herkkä imemään värejä itseensä, eikä se enää vuosiin ollut siistin näköinen, vaikka millä olisi pessyt.

Nyt on käyty panemassa tilaukseen uusi iso kodinkone, jossa jääkaapin tila on selvästi suurempi ja pakaste-osa sitten noin 1/4:n pienempi kuin ennen. Eiköhän sillä pärjää, mutta tämä kylmälaite on tärkein kodin sähköisistä apulaitteista.

En oikeasti tiedä, mistä päin tämä kuva on otettu, mutta meidän mökkimme oli Sysmässä, ison Tehinselän itälaidassa Päijänteellä. Kuvasta tulee joka tapauksessa itselle ne maisemat aina mieleen, vaikka tässä onkin pienempi selkä.
Hetken kävi mielessä se aika, kun perheellämme oli kesämökki Sysmässä, ja sinne ei ollut kohtuuhintaan saatavilla sähköä lainkaan. Viileänä paikkana oli kiven kupeeseen rakennettu pikkuinen maakellari, mutta se oli niin pieni, että ei siitä oikeastaan ollut mitään apua talousasioissa. Niinpä mökillemeno ei yhtään huvittanut. Jos kesäasunto olisi ollut suurempi ja siinä erillinen keittiö, olisi tietysti voinut ajatella nestekaasun kanssa pelaamista, mutta meidän paikkamme oli vain yhden ison tuvan käsittävä sauna. Tunnearvoahan sillä toki oli paljon, kun sen tekijät olivat Sarin ja Samin isä Mauri ja isoisä Aarne Lehtimäeltä, mutta meilläkin oli jo viiden hengen perhe.

Helenan äitienpäivävierailu oli vähän niinkuin olisi ollut lääkärintarkastuksessa, kun todettiin, että jos jääkaappi ei paranna vointiaan, on aihetta vaihtoon, lääkitseminen tai korjailu ei kannata. Ja niinpä sitten tehtiin, olimme harvinaisen samaa mieltä asiasta.

Vaalenneella tien nurmikolla viipyy vielä muutaman päivän pressujen muisto, nehän ehtivät siinä olla pitkälti toista viikkoa hakkeiden kuivattelun alustoina..
Risusavotta-projekti pyörähti myös joku aika sitten käyntiin, vaikka en ollut sitä suunnitellutkaan näin laajaksi, kun syksyllä oli niin paljon hommia asian tiimoilta. Kun oli saatu suurin osa syntyneestä oksikosta hakkeeksi ja ne kuiviksi hyvillä kesäilmoilla, siirtelin eilen hake-aarteet sisätiloihin odottelemaan käyttöaikaa. Naapurini arveli, että lähiaikoina ehtisi tulla sahan kanssa selvittelemään loppujäännöksen, eli sellaiset oksat, joihin haketin ei pysty. Sitten voisi taas palata etupihan teemaan.
 Oli vielä oksasavotasta jäänteitä painolastina, joten pinnistin aikaiseen aamutyöhön tänään. Uusimman avokompostin viereen havupuiden karsitut oksat olivat jo osin siirtyneetkin, tänä aamuna siirsin tuon takimmaisenkin.
Sitten vaan voimasakset kouraan ja rankoja käsittelemään. Ladoin karkeammat ja kuivemmat oksien osat ensin reunan lujitteeksi, ja lopuksi vihreät ja muotoutuvat latvat kuorrutteeksi reunan pintaa somistamaan. Nauratti siinä ajatellessani, että äitienpäivän tiimoilta on joskus tullut tehtyä kevään ensimmäisiä täytekakkuja, mutta nyt oli kohteena kompostikakku.

Aloittelin vapun tienoissa jo pari vuotta odottanutta hanketta eli rapunvieren toisenkin puolen kukkapenkin muuttamista laatoitetuksi pihaksi, koska mullat ovat liian lähellä talon laudoituksen alimpia. Sainkin kasvit siirrettyä, mutta muuten homma on ollut kesken. Siitä puuttuu lopun pohjamullan poisto ja soran tuominen tilalle, ennenkuin laattoja voi asetella. No, jokunen laattakin pitää tuoda rautakaupasta. Ehkä sen nyt saan toukokuun aikana tehtyä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Lontoosta lennätetään...

Lapsuuteni aikana radiosta kuunneltiin pääasiassa uutisia. Monen uutislähetyksen ensimmäinen johdanto oli:  STT:n uutisia. Sillä tarkoitettiin Suomen Tietotoimisto-nimistä tietojen kerääjää, jonka sisältöön voi luottaa.  Uutisia nyt ei ollut tulvaksi asti, ja monista uutisista kerrottiin myös lähde, mistä se oli peräisin. Aika moni ulkomaan uutinen  alkoi määritesanoilla: Lontoosta lennätetään.Olen joutunut viime viikkoina miettimään maailman menoa, kun ikä- ja koulutoverini Erkki Kajaston elämä tuli päätökseen. Erkki meni 1950-luvun puolivälin tienoilla aika pian ylioppilaaksi tulon jälkeen Suomen ensimmäiseen TV- kuvaajien koulutukseen, ja siitä sitten hänelle tuli ammatti.

Radiota kutsuttiin alkuun langattomaksi lennättimeksi, kun se perusti viestinsä ilman kaapelia tapahtuvaan viestimiseen ääni- eli radioaalloilla. Etuseinässä oli radioasemien paikkoja merkittynä, ja osoitinta siirtämällä kohina korvautui musiikilla tai puheella. 1950-luvulla radiolähetyksessä tapahtui mullistus, kun tuli ULA- eli ultralyhyet aallot, jotka mahdollistivat paljon enemmän lähetystilaa. Vanhanaikaiset laatikkoradiot korvautuivat erilaisilla  pidemmillä laatikoilla, joissa oli enemmän asemia valittavana. Kuvana on netistä löytynyt ULA-radio. (Meidänkin vintiltä löytyy tuollainen 1970-luvun tuote.)

Suomen tietotoimisto, alunperin Suomen sähkösanomatoimisto sai alkunsa jo niihin aikoihin, kun oma mummoni ja vaarini olivat tulleet aikuisikään, 1887. Erinäisten vaiheiden ja yrityskauppojen jälkeen vakiintui nimeksi Suomen tietotoimisto 1915. Se on eräitä maailman vanhimpia sen alan laitoksia. Alkukehitys tietysti tapahtui ensin muualla!

Noihin aikoihin sähköinen viestintä perustui morsetukseen eli kirjain korvattiin käyttämällä joko lyhyttä (= piste) tai pitkää (=viiva) kosketusta morsetusnäppäimellä. Tunnetuin morsetuskoodi on SOS, jota vieläkin käytetään kansainvälisenä hätämerkkinä esim. meri- tai ilmaliikenteessä. Siinä morsetetaan ensin S eli 3 pistettä, sitten O eli kolme viivaa, lopuksi taas S eli kolme pistettä.

Morsettaja oli näppäräsorminen henkilö, joka nakutti viestin kirjain kirjaimelta. Jotta viesti etenisi, piti olla tietysti lennätinlinja eli värähtelyä kuljettavaa metallilankaa pylväästä toiseen. Ensimmäinen sellainen yhteys luotiin 1844 USA:ssa New Yorkin ja Baltimoren välille. Toisessa päässä viesti sitten purettiin. Näitä viestilinjoja syntyi helpoimmin raideliikenteen syrjään, jossa oli avointa maastoa ja linjat helposti huollettavia. Tieto eteni hyvin nopeasti siis ilman, että mitään konkreettista vietiin paikasta toiseen. Oli syntynyt nopeuteen viittaava termi lennättäminen ja paikkahan oli lennätin. Meriin upotettiin viestejä kuljettavia kaapeleita, joten tiedot etenivät myös valtamerien takaa. Laivoille tai lentokoneille ei kaapeli sopinut, siksi morsekoodeja lähetettiin myös radioaaltojen avulla.

Lennätin kehittyi 1930-luvulla niin, että syntyi teleks- eli kaukokirjoitinlaite, jossa kone hoiteli viestin kaapelia pitkin ja suolsi paperille valmista tekstiä. Näitähän liitettiin myös puhelinlaitteisiin myöhemmin. Suomessa ne yleistyivät 1980-luvulla, mutta niiden aika oli lyhyt, mm. Sonera lopetti telexverkon 2005. Vielä nytkin puhelinluetteloa vilkaistessa näkyy monen yrityksen kohdalla myös tele-numero, viestit kulkevat nyt muuta kautta kuin kaapelissa.

Tietysti raideliikenne otti lennättämisen alusta alkaen käyttöönsä ja sen valta kesti 1950-luvulle asti, niihin aikoihin, kun itse lähestyin aikuisen ikää. Avioiduin 1960 VR:n junanlähettäjäkoulutuksen saaneen Maurin kanssa, joka tietysti osasi morsettaa myös. Kaikkia viestejä ei ehtinyt käydä laitteella naputtelemassa, ei varsinkaan, jos halusi antaa viestiä ohimenevän junan kuljettajalle. Siksi piti myös tehdä paperisia viestilappuja, joita nostettiin kepin avulla renkaaseen kiinnitettynä niin korkealle, että veturista yletti kädellä nappaamaan sen renkaan mukaansa ja lukemaan tiedon sen jälkeen.

Puhelimet alkoivat kehittyä suurin piirtein 1800-luvulla samoihin aikoihin lennättämisen kanssa, mutta niissä koje oli sen verran erilainen, että luuriin puhuttu ääni muuttui sähköiseksi värähtelyksi etenemään linjaa pitkin ja muuttui linjan toisessa päässä kuultavaksi ääneksi. Puhelinliikenne kehittyi yhdistävien keskusten varaan, ja valokuvat kaupungeista alkoivat olla peräti erilaisia kuin ennen, kun puhelinpylväät alkoivat täyttää maisemaa sähköpylväiden lisäksi. Kausalassa oli lisäksi mahdollista lähettää sähkösanomia, koska siellä oli postitoimistossa myös lennätin. Tyypillisin sähkösanoma tavalliselle ihmiselle oli merkkipäivänä saatu sähke joltain kiireiseltä onnittelijalta..

Kylästä tai kaupungista toiseen tiedot etenivät yleensä maantien tai radanvarsia pitkin sijoittuneilla johdoilla. Meidänkin kylässä oli alkuun puhelinkeskus, jossa yhden henkilön piti olla valmiina liittämään puhelua haluava toiseen linjaan. Kun isälleni tarvittiin 1939 virkapuhelin, ei oman kylän linjoja enää ollut vapaana. Meidän puhelin helähti pirisemään, jos puhelu tilattiin pyytämällä Lyöttilä 22 ja kaksi soittoa. Toki myöhemmin sota-ajan jälkeen linjoja voi taas rakentaa lisää, sitten saimme oman numeron Lyöttilä 20. Puhelin oli maaseudulla kammesta veivattava, ja kun sitä pyöritti, keskusneiti vastasi: Keskus. Sitten vain kertomaan mihin halusi puhua, ja keskus vastasi: Yhdistän.

Vasta paljon myöhemmin tutustuin pyöritettävään numerotauluun, jolla sai valituksi haluamansa kohteen ilman keskustelua keskusneidin kanssa, tämä automaattinen puhelin oli toki yleistä kaupungeissa. Se kehittyi USA:ssa jo 1900-luvun alkuun tultaessa. Pyöritettäviä tai sormella painettavia numerovalikkoja oli yksinomaan sitten jo 1900-luvun loppupuolella, ja koneita nimitettiin lankapuhelimiksi, koska 1900-luvun keksintö matkapuhelin otti ensimmäisiä askeliaan.

Alkuun kännykän edeltäjän nimi kuitenkin oli autoradio, ja Suomeen perustettiin autoista ym. soitettavien viestien NMT-verkko 1981. Oli syntynyt sähköinen puhelin, jolle nykyisin on kehittynyt tiuha verkko tukiasemineen eli korkeine pylväineen. Kallis juttu Suomessa, jossa on harva asutus ja pitkät välimatkat. Kun yritin soitella matkapuhelimella 2000-luvun alussa kotoani, ei voinut käyttää kuin jotain tiettyä puhelinvälityksen tarjoajaa, jolla oli pylväs sopivan matkan päässä, ja talossakaan ei voinut välttämättä joka huoneesta käydä puhelua (kun ei löytynyt kenttää), vaikkei kivitalosta ollutkaan kyse. Nuorin tyttäreni meni opiskelemaan 1995, ja hänelle tuli tiedon välittämiseen välineeksi matkapuhelin, toki silloin niitä myytiin myös käytettyinä, kun laitteet eivät hinnaltaan olleet nykyluokkaa. Perin tämän laitteen sitten muutamaa vuotta myöhemmin...

Kun asuin Helsingissä 1950-luvun loppupuolella ja oli jotain asiaa vanhemmille kotiin, piti marssia Postitalon alakertaan, jossa yhtä kerrosta hallitsi puhelin- ja lennätinkonttori. Siellä oli huoneen täydeltä pieniä koppeja, joihin asiakas meni puhumaan asiaansa. Jos oli lähipuhelu, voi soittaa kolikolla toimivalla puhelimella, mutta jos asia oli toiselle paikkakunnalle, piti ensin toimistotädiltä käydä tilaamassa kaukopuhelu ja istua penkille odottamaan, että yhteys paikallispuhelinverkkojen kautta saatiin yhdistettyä. Joskus kesti puolikin tuntia odotella, kun ilta-aikaan meni asioimaan, mutta päiväsaikaan linjat olivat niin työllistettyjä, ettei silloin kannattanut mennä, eväs olisi pitänyt ottaa mukaan.

Nykyisin ei pienimääräisen tiedon lähettämiseen tarvitse lankajohtoa tai kaapelia, vaan sitä käytetään suurien tietomäärien käsittelyyn. Itse asun valokuituverkon piirissä, jossa laitteilleni taataan 100 megan tehoista (tai enemmän) tiedonsiirtoa, sillä television katselu on kytketty tapahtuvaksi valokuituverkon kautta. Keskimäärin käytetään kuitenkin paljon langatonta tiedonsiirtoa, jonka liittäminen omaan viestintätapaansa on paljon halvempaa kuin kiinteän kaapelin.

Kun kuvan lähettäminen tuli todeksi television kehittymisen myötä 1950-luvulla alkaneen kokeilun jälkeen (teekkarit ja TES-visio), on nykyisin edetty niin, että langattomalla tavalla voidaan lähettää kuvamateriaalia joko televisioon, puhelimeen tai tietokoneisiin. Tutustuin kotioloissa olevaan televisiovastaanottimeen jouluna 1961, kun ensimmäisiä lähetyksiä oli alettu lähettää. Juurikorvessa asemalla asuva anoppini oli silloin toipumassa lonkkaleikkauksesta, ja hänen viihtymisekseen oli päätetty hankkia televisio. Pääasiallinen nähtävä kuva oli kumminkin ns. testikuva, kun ohjemia oli vain vähän.
Nykyisin jokamies voi lähettää omia kuviaan yhtä hyvin kuin joku laitoskin. Puhelin ja tietokone ovat toiminnoiltaan pitkälti päällekkäisiä, ja ainoa ero on koossa. Sille on keksitty uusi nimikin, nimittäin älypuhelin. Yhteiskunnan palvelut ovat muuttumassa niin, että oletetaan jokaisen halutessaan voivan ottaa käyttöön älypuhelimen, jolla yhteys pankkeihin ja virallsiin laitoksiin järjestyy.

Puhelin on yleensä yhdellä kädellä pideltävä laite, ja mahtuu taskuun tai vastaavaan, ja ne toiset laitteet ovat kookkaampia. Istun itse ison ns. pöytäkoneen ääressä, koska sen näyttöruutu antaa silmieni kyvylle sopivan kokoisen katseltavan ja vanhat sormeni vielä jotenkin taipuvat kirjoituskoneen näppäimiä muistuttavien välineiden käyttöön. Harjoittelin pari vuotta sitten tuollaisella älypuhelinlaitteellakin, mutta oli luovutettava, koska en oikein millään saanut laitetta hallittua, kun en ensinnäkään kunnolla nähnyt ja toisekseen eivät sormet totelleet, kun eivät osanneet pienentyä.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Lumen valta taas takana

 Eilispäivän ehtoopuolella näytti ensimmäisen kerran kunnon keväiseltä, kun yhtään lunta ei ollut näkyvillä! Hain jo haravan ja kalkituspussin, että oli jotakin askartelemista, maa on vielä kuitenkin märkää ja kylmää. Esikot ja liljatkin saivat kalkkia, kun puutarhamaa on kovasti sammaloitumassa. Kuvaan pitää taustamusiikiksi kuvitella suuri määrä punakylkirastaan, peipon ja räkätin ääntä, sitä on ollut tarjona viimeiset lämpimät päivät.
Viimeisiä keon pohjia viedään tänään aurausten jäljiltä, sillä olemme saaneet kunnon vesisaderintaman viime yönä, ja sitä piisaa vielää ainakin puoleen päivään vielä. Lumet hupenivat kyllä kovaa kyytiä tämän viikon aikana kuivallakin kelillä, kun aurinkoa riitti

Näytti säähavaintojen perusteella, että paikoin olisi yöllä hieman ukkostanutkin, kun rintama lännestä saapui Salpausselälle. Tänne ei näytä sattuneen purkausta, onneksi, kun töpselit olivat kiinni. Toki minulla on viime elokuun ajasta otettu opiksi ja pantu ukkossuoja tärkeimpien pistorasioiden kaveriksi, mutta sekään ei välttämättä pelasta, jos kovasti osuu kohdalle.

Kun pahimmat pakkaset hellittivät, niin jo viikon ajan on ollut orvokkien ilosanomaa katseltavana! Yöllä on kyllä käyty tavanomaisesti alle nollan, mutta jo klo 9-10 välillä tilanne on korjaantunut paremmaksi.
Korkeapaineista viileää kevättä on vietetty, mutta viimeisen viikon aikana saatiin jo maistella lähes kesälämpöisistä toveista torstaina ja perjantaina, kun mittari näytti +16 -17 C astetta varjossa iltapäivällä. Yöpakkastakaan ei ollut viimeisinä öinä.
Jouluksi hankitut huonesypressit ovat onnistuneet pysymään hengissä sisällä, kun huomasin laittaa niille tarpeeksi ison kasteluastian pikkuruisen ruukun avuksi. Nostin ne nyt pihalle, kaveriksi pääsivät kestokukkaset eli valkoiset guineanliisan näköiset kaksi ruukkua, jotka sain Päivin muuttokuormasta.
Routa on silti vielä mukana kuviossa, sen huomaa siitä, kun aurauskepin poistoyritys ei onnistu varjoisimmissa kohdin. Piharuukkujen kanervat sain irti jo kaikki, hautausmaalla sen sijaan oli vielä jokunen päivä sitten aika tiukka tilanne, kun meidän istutusaltaat ovat kiven pohjoisen puolella.  Ehkäpä sekin tämän viikonvaihteen aikana korjaantuu.
Lumipisarain itsenäinen asetelma kultapallokasvuston suojissa näyttää paremmalta kuin alkuperäinen istutus.
Talon länsipuolen kivijalan juuri on ensimmäinen ja tällä hetkellä vielä ainoa scillan kukintakohta. Tarkkaan katsoen huomaa vasemmalla myös jalokiurunkannuksen Corydalis nobilis pari kasvulehteä esiin pyrkimässä.

Pihakasveista on alkanut kukintansa jo lumipisara Leucojum vernum, se oli ensimmäisenä, sitten talonseinän scillat Scilla sibirica ja pari vaatimatonta krookusta nurmikossa. Eihän sitä nyt kovin ihmeitä parissa päivässä saa aikaan...

Ikkuna on etelään, joten hankittiin pari jakkaraa lattialle ja seinäkaapit sellaiset, että ruukkuja mahtuu seinälle.
Huonekasvit ovat nyt voineet hyvin, kun sain pari ikkunaa lisää kylpyhuoneremontin yhteydessä. Mustanmerenruusut Achimenes eivät vielä kuki, ei näy nupun alkujakaan, mutta istuttamisesta tulee vasta pari kuukautta. Ehtivät vielä. Makuuhuoneen ompelupöydällä on vauvala, jossa nyt on kesäkukkakylvöksiä löytyneistä siemenpusseista, jotka laitoin viime viikonvaihteessa kasvua yrittämään.

Malvojen Malva sylvestris siemenet tulivat jo toistakymmentä vuotta sitten Raijalta, mutta kun niitä oli niin paljon, niin tietysti pääosa jäi yli. Meillä kasvukausi alkaa niin myöhään, että sitä täytyy auttaa taimikasvatuksella, ja silloin siemeniä ei paljon kulu. Muut yritettävät ovat oppineidenkukka Zinnia ja kaksi erilaista kiinanasteria Callistephus chinensis, nämä viime mainitut olivat Hamedin tuliaisia Virosta, nekin jo muutamia keväitä nähneinä.
Muistaakseni asterit itävät hitaimmin, mutta nuo esiin nousseet sirkkalehdet kai eivät ole malvan. Puolet ruukuista on malvakylvöksiä, muita on kaksi kutakin.
Mustanmerenruusut lännen ikkunalla.

Saapa nähdä, tuleeko viime vuodelta rästiin jäänyt homma tehtyä tänä vuonna. Nimittäin etupihan toinenkin seinänvieripenkki pitäisi kaivaa pois, ettei multa tai kasvit osu vuorilautoihin. Se toinen penkkihän häipyi jo syksyllä 2016 ja tein lisää laatoitusta. Laattoja mielin tähänkin, sen päällä on mukava hallita ruukkuistutuksia.

Ongelma on sijoittelu, sillä kun viime syksynä tein alapuutarhalla kukkapenkkejä, ne täyttyivätkin muilla kasveilla... Siellä uusissa penkeissä onkin jo pilkistämässä narsissin piikkejä esiin. Täytyy nyt suunnitella toisin, ehkä on syytä etsiä sijoituspaikkaa lähempää.

Isojuurisin siirrettävä on pensaskärhö, sille pitäisi kaivaa ainakin 40 cm syvä kuoppa, ja pitäisihän sen myös näkyä kukkiessaan. Myös idänkurjenpolvien helakansinisiä kukkia haluaisin kernaasti katsella. No tuumausta siis ankarasti!

Jasmikkeentyvet ovat keskimmäisen ikkunan kohdalla. Oksat veivät niin ison tilan, että maa on nyt paljaana parin metrin alalta ympäriinsä. Luultavimmin teen siihen sitten vain vuorenkilven istutuksia, kun entiset ovat vuosien varrella valahtaneet alemmaksi kuin on ollut tarkoitus. Puoli metriä pitäisi saada kasvustoa nostetuksi paljaaksi polun varresta. Tämän kevään kokemuksen perusteella siinä saisi olla pieni vesiojakin, joka voisi viedä kevätvedet tyhjillään olevan alakaivon lähelle, jossa on harvaa maata.
Toinenkin rästityö odottaa, ratkenneeko se tänä vuonna, nimittäin autotallin luiskalla pihajasmikkeen kannon raivaus, joka on nyt alkamassa kolmatta kesää tynkänä, mutta ei vaan hievahda mihinkään yrittäessä.
Sen kun saisi pois, niin pääsisi sitten eroon isosta multamäärästä ja lopuksi kivimurskekasastakin, joka on myös odottanut käyttöä jo saman verran aikaa. Tarkoitus on lujittaa luiskaa sillä murskeella ja vähentää istutusten alaa, kun rinnepolku on kapeahko.

Ennusteissa on parin kolmen viikon viileät säät tämän sateen jälkeen, ja sitä maustavat sateen toistuvat ripsaukset. Kasvit eivät siis vielä ala täysillä puhkua kesäelämäänsä, on aikaa jonkin verran siirtoihin. Mutta ensin pitäisi päästä siitä roudasta eroon...

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Toiveita kevään tulosta

Aurinkoiset päivät ovat nuolleet pois lumia iltapäivän lämmittämältä länsiseinältä, mutta yhtään scillan piippaa ei vielä äsken ollut, kun kiertelin kuvia hankkimassa.
Eilenhän oli aivan ällistyttävän lämmin päivä! Mittari kipusi hieman yli +14C asteen, joka ei millään meinannut mahtua tajuntaan. ja piti ihan löytää selitykseksi Saharan hiekkatuuletkin. Sitä edelsi pari pakkasetonta yötäkin. Sateitakin odoteltiin, mutta sumua saatiin.

Sateita on ollut vain yksi, silloin tuli paksulti lunta lisää noin viikko sitten, huhtikuun alkupäivinä. Ensimmäinen kuva alla on otettu 03 04, jolloin olin tehnyt edellispäivän järjestämät lumityöt. Seuraava on 06 04, kun nollan yläpuolella oleva ilma sai saapuneet lumimassat muuttamaan olomuotoaan vedeksi, josta seurasi tilapäisen tulvajärven kehitys autotallin eteen. Järveä oli tyhjennettävä useaan kertaan, kun routa ei ollut sulanut, mutta lopulta maa pehmeni sen verran, että sain raapaistua ojan alarinteen suuntaan. Muualla routaa toki vielä on hyvinkin.


No niin tai näin, mutta taas on palattu niihin tavanomaisempiin eli yöksi pakkasia ja päivälle muutama lämpöaste. Mutta aurinko paistaa ja lumet haihtuvat taivaalle, joten jossain muualla sitten sataa... Sateita ei ole näköpiirissä seuraavalla 10 päivän jaksolla, ja odotetaan päivälämpöjenkin vähitellen petraavan.

Viikonlopulle saatiin Ulla, Jari ja kisut vieraiksi, joten lumet saivat sulaa hieman vähemmällä huomiolla, mutta lauantaille oli kuitenkin aika sille laskuojan teolle. Ulla piti mulle oppituntia tietokoneen ja kameran välisen yhteistyön vaihtoehdoista, sillä hiljattain ollut ohjelmistojen päivitys oli muuttanut entistä käytäntöä niin, että muistikortin tyhjennys ei enää ollut entiseen tapaan mahdollista.
Kissojen mieleen oli uusi remontin tuoma auringonoton paikka keskipäivällä, eteisen lattialla.
Suunniteltiin myös tuulikaapin avoimiksi jääneille seinille järkevää ratkaisua, taitaa löytyä Ikeasta sekin, varastohyllyjen osastolta. Ja tietysti testattiin uutta suihkuttelupaikkaa!

Viikonlopun kuva alapihalle päin. Kirkkokin tuolla taustalla.
Tämän päivän tilanteesta joitakin kuvia. Jos olisin aamulla liikkeellä, olisi ollut enemmän lintujakin, ruokailijoina siementen kimpussa on ollut pääasiassa mustarastaita, mutta parina päivänä jokunen peippokin. Räkätti- tai punakylkirastaita en ole ehtinyt nähdä.
Parkkipaikka on tietysti sula, koska sitä on auratttu, mutta Elsa-kuusen alunenkin on jo ruskeana, sinne ei varmaankaan ole satanut niin paljon lunta kuin valkoisiin alueisiin. Jänis on käynyt syömässä talvion lehtiä koko kylmän kauden, ja se kaapii käpälillään lumia vähemmäksi.
Mutta myös mäntyjen alla on maa paljaana.
Seistään parkkipaikan laidalla ja katsotaan pohjoiseen, joten näkyy, että tällä ylämäellä lunta onkin aika vähän!
Alapihan puolella lunta sen sijaan on paljon enemmän. Vain auratun tien kohta on esillä
Vähän rododendronien kuulumisia. Tänä talvena olen vienyt eri astiaan koottuja kahvinporoja suoraan pensaan juurelle lumen päälle, nyt vähän mietityttää, olisiko se aiheuttanut tuota lehtien ruskettumista. Mutta Haaga-rodo ei ole kärsinyt, eikä myöskään pihlajan juuressa kasvava vaaleanpunaisten rodojen pariskunta.
Haaga-rodo on selvinnyt talvesta ilman lehtivaurioita.
Nuorin rodo taitaa joutua tekemään paljon uusia lehtiä. mutta sillä kasvu jatkuikin kauemmin kuin muilla. Se taitaa olla kuitenkin tuontitavaraa, vaikka kävinkin sen hankkimassa Mustilan taimikaupasta.
Tämä Nova Zembla rodo on myös kärsinyt aika lailla, osa kokonaan ruskettunut. Tälle kahvinporojen lisäystä oli vain kerran, syksyllä.
Tempaisin eilisen ohjelmaksi remontin aikana kovin nuhraantuneet kuramatot rapuilta, kun niiden alla oli reilusti kosteutta. Kun matotkin olivat kuivuneet, aloin puhdistaa harjasten välejä, ja sitä työtä kyllä riitti! Ihme, kun suurin osa irtosi tamppaamalla harjasten yläreunalle, josta sen sai lepereinä irti. Toivottavasti kelpaa linnunpesän pehmikkeeksi.
Puhdistetut ja kuivat matot pääsivät toimeensa. Myös kanervat sai eilen irti rappujen oikealta puolelta, mutta vasen puoli on ollut sen verran varjossa, ettei ollut toivottua tulosta. Postilaatikon talvi-istutus oli myös ihan helppo poistettava!
Nyt olisi kovin otollisia ilmoja tiedossa hakkeen kuivattamiselle, sillä alapiha kuivahtanee lähipäivinä. Mutta risukkoa tai oksia ei ole leikattu vielä ollenkaan. Lämmitykseen onkin kulunut on melkein koko viimekesäinen varasto. Loppukesällä tullut hake meni kompostille, kun ei ollut kuivatusilmoja.

Ehkä loppuviikolla alapolku olisi sen verran kuivahtanut, että voisin alkaa myös tyhjien klapilaatikoiden roudaamisen autotallille ja täysinä takaisin. Alakerran varasto on melkein kokonaan huvennut, joten sen saa samalla siivotuksi. Pitää kuitenkin malttaa ihon antamat rajoitukset ja katsoa pilvisimmät hetket tai aamu- ja ilta-ajat.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Luutahommia pääsiäisenä

Lunta on vielä reippaasti, ja seuraavan vuorokauden aikana on ennustettu satavaksi 10-20 cm lisää. Kohtahan se nähdään!
No ei nyt sentään, lentelyä en harrasta, vaikka edellispäivinä ja tänään some onkin pullistellut komeilla noitien lentokuvilla. Olen niin läpeensä realisti, että luudalle on vain yhdenlaista käyttöä, nimittäin lakaisua. Joskus satunnaisesti harjanvarsi pääsee oven saranapuolelle estämään oven painumista kiinni, jos sen on tarvis olla auki ja tuulee.

Loistava viimeisin hankintani harjarintamalla on harmaa. Lumilapio sopii myös veden lapioimiseen, on tullut nyt testattua. Nuo matalammat ovat autonlumien poistoon. Punaharjaksinen on oikeasti tarkoitettu käytettäväksi hämähäkinseittien siivoiluun katonrajasta ja nurkista, mutta on niin pehmeä, ettei naarmuta yhtään. Ei se isompaan lumimassaan tietysti tehoakaan. Lyhytvarsinen markkinatoriostos sopii auton harjauksessa hankaliin kohtiin, kun siinä on ylipitkä harjas, joka nostaa kapeista koloista lumia.
Taannoin kävi hyviä harjakauppiaita ihan pihalla asti myymässä, olisiko ollut viime kesän puolta ja olenkin siitä asti ollut kovin ilahtunut Aino-merkkisestä synteettisestä materiaalista tehdystä pitkävartisesta laatta- ja rappuharjasta. Se on koko syksyn ja talven ollut melkein päivittäin käytössä eikä vanhenemisen merkkejä, kuten irtoavia harjaksia tms. ole ollut. Lumen harjauskin on sillä käynyt loistavasti.

Puolitoista tuntia sitten kävin tyhjentämässä vedet aika tarkkaan, mutta eikös vaan vielä ollut valunut taas lisälätäkkö, kun ei olla vielä pakkasen puolella, vaikka ilta onkin jo pitkällä. Eihän siinä muu auttanut kuin toinen tyhjennys samalle päivälle! Viereisen pinon päällä on pari laudanpalaa odottamassa, jos tarvitsee tehdä pikasilta autotallin ovelle! 
Harja on viime päivinä avustanut jopa veden lakaisussa, sillä autotallin sisäänajoluiskalle on kertynyt itsepäisesti kookasta lätäkköä. Nyt olen harjaillut ja kanniskellut vettä jo monena päivänä, ja näyttää siltä, että enemmän kuin puolet on vielä edessä. Ei siitä tähän asti ole ollut ongelmaa, mutta nyt ollaan ihan eri vesimäärissä kuin aikaisemmin.

Tallin itäpuolisen lappeen lumet tulivat alas eilen ja tänään, melkein kokonaan, niin että linnunruokien laittokin kävi päinsä vain tekemällä lenkki kiertopolkua pitkin, kun tuosta keosta ei viitsinyt alkaa läpikahlailua. Tällä sivulla on salaojaputki, mutta se on nyt umpijäässä, joten luulenpa, että melkein kaikki tuo lumesta syntyvä vesi aikoo tulla tallinoven puolelle...
Sulavista lumista vesi on tietty peräisin, mutta runsaiden syyssateiden aikaan myös kaatosateilla allikkoa tuli, kun eivät ehtineet imeytyä. Nyt maa on vielä roudassa, ja kun joka yö mennään pakkaselle, vesi ei pääse painumaan alaspäin, vaan kaareilee alimpaan maastonkohtaan.

Harjalla saatellen tai lapiolla kannellen allikkovesi pitää saada siirrettyä vajaan kolmen metrin taival pensaan tälle puolen, josta alkaa selvä alamäki. Siihen pitää nyt sulan maan aikana tehdä ojanpoikasta.
Näyttää tulleen jonkinlaista virtauksen estettä nurmikkoon tuohon Forsythia-pensaan kohdalle, joka on autotallin lounaisnurkalla. Pensaassa on lintujen tilapäinen ruokailupiste, ne ottavat laudalta evästä ja tulevat syömään pensaan oksien suojaan. Alas variseva materiaali lisää mullan määrää pensaan alla. Näihin tienoisiin on kyllä kaivettu rännin kohdalle imeytymiskuoppakin, koska kattovedet sulan aikana siltä lappeelta valuvat siihen.

Kaikki asutusten ympärillä oleva pintamaa kasvaa vähitellen korkeutta, sadassa vuodessa paikoin jopa puoli metriä, jos asialle ei tehdä mitään. Tässä kertyvää massaa on lisännyt paitsi nurmikon kasvu myös paikalla seisseet sorakasat ja klapikuormat, joista on jäänyt muistoja.

Parkkialuetta myös soritetaan jääkelien aikana, sitä on tehty jo monena vuonna, vaikka olenkin harjaamalla yrittänyt poistaa irtoavan tähteen alkukeväästä tienreunan lujittamiseen tien toisella laidalla. Myös pihan auraus työntää maita hieman edellään, tuossa kohdassa on pakollinen pysäys, kun vastaan tulee lipputangon kukkapenkki.

Ylimääräistä materiaalia tulee myös, kun autotallin lattiaa lakaistaan ovesta pihan puolelle, ja lisäksi tässä kohtaa on ollut remonttien aikana sahauspaikka. Kaikesta siitä kertyy omia lisiään nostamaan pintaa. Kukkapenkin kitkeminen tuottaa ravinteita ja multalisää nurmikolle, joten sillä on hyvä kasvuvauhti ja massaa tulee.

Silloin ennen vanhaan (tallihan rakennettiin 1991) ympäristöstä sulavat vedet pyrkivät jäämään parkkipaikalle, joka oli alkuun melkoinen mutameri keväisin. Kaivoin tallin sivuun pohjoiseen päin kallellaan olevan salaojan, mutta piti levitellä lisäksi havunoksia, että jotenkuten selvisi pahimman ajan yli.

Kun olin muuttanut tänne 2005 asumaan ympärivuotisesti, tuli aika pian tarpeelliseksi hankkia parkkipaikalle läpäisevä sorakerros,  iso traktorikuormallinen, vai oliko autonlasti. Siinähän meillä oli ihan kulmakunnan talkoot! Samaan aikaan teimme myös tien pinnalle samanlaista hoitoa, samasta syystä. Liikenne tiellä näyttää ohjautuvan enemmän tähän tallinpuoleiseen reunaan, joten tie on hieman painunut ja kallellaan talliin päin. Siitä seuraa, että tien pintavesiäkin helposti virtailee tallin eteen.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Malkamaanantain taipaleelta

Kuva on tänään puolen päivän aikoihin. Aamun -10C pakkanen on vähentynyt -1C asteeseen, aurinko helottaa ilman pilven suikalettakaan.
Alapihalle koottu sahausta odotteleva rankakasa on vielä aika hyvin peiton alla. Piha on kuitenkin aurauksen seurausta eli jokseenkin lumeton.
Pääsiäisen alusviikon ensimmäinen päivä on nimetty muinaisille talon katon tekijöille. Ehkä se katon tekokin oli yleensä päivän juttu tuohiaikaan.

Malkapuut oli ennen vanhaan kovin tarpeellisia, pitkiä ja melko suoria halkaistuja puita. Niillä saatiin talon katolle levälleen viritettyjen tuohien paikoillaan pysyminen mahdolliseksi, kun ladotun tuohikerroksen käpristyminen ja irtoaminen pantiin hallintaan hyvillä malkapuilla. Sitä en kylläkään tiedä, koska tuohi piti irroittaa koivusta. Mutta jos ennen vanhaankin kevätkuukaudet olivat kuivimpia kuten nykyisin, niin varmaan katon teko sopi askareeksi juuri keväällä ennen toukotöihin ryhtymisiä.

Kun kameraa kääntää vielä vähän alemmas, tulee vastaan reipas dragonwing-begonian taimi, joka on taitettu hentoisesta oksasta viime kesänä juurtumaan ja syksymmällä pantu ruukkuun.
Maanantaina on hyvä laatia suunnitelmia viikolle, niitä näyttää olevan sen verran, että joka päivälle löytyy jotakin muuta kuin sitä tavallista.

Eilisen päivän, palmusunnuntain tärkein askare oli olla kotona, kun pikkuvirpojat pyörähtivat. Vähän jäi vielä jäljellekin, kun ei tullutkaan muita.
Maanantain varsinainen erityisaskare oli keriä pois perjantaina hankittu matonkudesäkki. Siinä oli kaksi kiloa kudetta ns. kakkuna, jonka keriminen vei melkein puolitoista tuntia. Ensimmäiset kaksi kerää tulivat nopeasti, sitten alkoi tahmautua. Niinkuin aina.
Nimittäin Iitin Seudussa oli torstaina ilmoitus, että Komulaisen Meerillä on ehdottomasti viimeinen loppuunmyynnin päivä perjantaina. Sinnehän sitä oli ihan varmasti mentävä kiittämään vuosikausien hyvästä yhteistyöstä. Meeri tuli aina avaamaan varastonsa asiakkaan tarpeiden mukaan, jos ei ennättänyt tai huomannut myyntipäiväilmoituksia, olin oppinut käymään Meeriä tapaamassa aika pian Iittiin muuton jälkeen.

Kude ei juuri vaikuta tuvanmattojen väriin sopivalta, mutta olen huomannut, että jos kutoo viidellä sukkulalla, niin yhden yksittäisen kuteen rooli on erilainen kuin kolmella kutoessa. Nuo nykyiset tuvanmatot on tehty sillä tekniikalla, vaikkakin tuo lohenväri niissä on voimakkaamman värinen. Muuten harmaan-valkoisen-kirjavan kuteen maton väri tuleekin hieman lämpimämpään suuntaan. Näin aion tätäkin kude-erää käyttää.

Luultavasti saan tuosta erästä ainesta yli 6 metrille, kun mukana on 4 muuta saman kokoista kudepussukkaa. Sehän riippuu muidenkin kuteiden paksuuksista. No nyt se keriminen on tehty, ja loimikin olisi, mutta ilmat ovat olleet tosi viileitä vielä, vinttiin ei ole asiaa.

Nostin äsken pöydälle vähäksi aikaa Oxalis-ruukun, että pääsin paremmin näkemään pihalle kuvausta varten. Hänen armonsa talon komistus huomautti, että juuri ikkunan puolelta pitäisikin katsoa, kun lehdet ovat valoon kääntyneinä. Valokuva antaa vähän vaisun hehkun, paikalla katsoen se on huumaava! Kohtahan tämä alkaa kukkia, ikkunaruutu tulee taas siltä kohtaa täyteen valkoisia lasiin kiinni liimantuvia kukkia.

Oikeastihan nyt on piinaviikko. Lauantaina venähti alakerran lämmitystouhuissa akillesjänne vasemmassa jalassa, joten pääsin henkilökohtaiseen piinaan. Ei ole vielä alkuunkaan turvotus alentunut, ja öisin herään monta kertaa karmeaan kramppaavaan jalkaan. No aikansa ottakoon, kuulemma muillakin on muunlaista kärsimyssortin "ajankulua" elettävänä.


Siivosin jo kuitenkin maalipurkit pois eteisestä, en enää ainakaan tällä viikolla aio sen suhteen mitään. Enkä tee loimia tai virittele kangaspuihinkaan mitään. Otetaan minimalistisemmin.

Pian nähdään jo muitakin kukkia kuin näitä kestolaatuisia. Mukavaa pääsiäisen odotusta!