sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Mitäs läksitte sinne?

Ennenkuin jatkamme tämän otsikkojuonen asiassa eteenpäin, on syytä sanoa, että Tertun tontilla jatkuu tammikuusta 2020 toisena postausjonona. Pääset niihin uudempiin kirjoittamalla hakukenttään Tertun tontilla http/ blogspot.terttu.haapanen.com, tämä entinen on haun blogspot/vierula.com. Siinä on käytössä vierula, joka on tämän taloni nimi.

Mieleen jäänyt tokaisu on peräisin 1990-luvulta, kun koulumme oppilas- ja opettajaryhmä vieraili Virossa Rakveren kaupungissa, joka käynti oli minulla kolmas etelänaapuriin suunnattu. Olin päässyt ihailemaan erikoista laakeaa ja erittäin viljelykelpoisen näköistä kalkkikiven maisemaa, joka pursusi eteläisempien seutujen tapaan tuntemattomia kasveja ja eläimiä, ja kehuinkin sitten suureen ääneen majoitusemännälleni Annelle maan kauneutta. Olin nimittäin saanut pariksi yöksi kotimajoituksen hänen luonaan, kun hänkin oli biologian opettaja, ja suurin tuliaismääräni, oppikirjat oli päätynyt hänen haltuunsa. Anne tokaisi tuon otsikonlauseen vastaukseksi.

Jotenkin se tuntui oudolta vastaukselta. Olin siihen asti ollut siinä ajatusmaailmassa, että Suomi ja suomalaiset on jotain ikuista. Lause vihjasi, että ollaan enemmänkin Viron suunnasta lähtöisin. Olen jälkeenpäin pohtinut, että se on varmaan sopinut heikäläisen ajatusmaailman jatkumoksi. Olihan Virossa siihen aikaan Neuvostoliiton hallinto, mutta Suomessa ei. Se sisälsi rajoituksia ja varsinkin halun katsella suomalaisia TV-ohjelmia, joista sikäläiset kuvittelivat, että mainokset kuvaavat todellista elämää Suomessa. Olisi ollut halua muuttaa Suomeen parempien elinolojen perään.

Toisaalta lause sisältää vihjauksen, että Virosta päin oli ehkä ikimuistoisesti lähdetty veden yli Suomenniemelle, joko uudisasukkaiksi tai kauppa- ja metsästysmatkoille. Kun Rakveren koulun vastavierailun aika koitti joitain vuosia myöhemmin, oli heillä tarkkaan jo mietitty, että mennessä on varmasti mukana kotiin vietäväksi kahvinkeittimiä ja suurin toive leipäkone, joka silloin oli muotia. (Leipäkonemainoksia ilmaantui 1980-luvun puolivälistä alkaen ja meillä sen suosio oli kiivaimmillaan 1990-luvun alun laman aikoihin, joka 10. talous omisti sellaisen. Viron puolella oli saatavissa edullista jauhoa, eikä äitien aika riittänyt kaikkeen, kun käytiin töissä.)

Mistäpä niihin aikoihin olisin asiasta tiennyt, kun sukuasioita on tutkittu vasta tällä vuosituhannella tarkemmin. Nythän on selvinnyt poikani Mikko Haapasen ansiosta, että nurmijärveläisen äidinäidin Henrikan puoleinen esi-isä on 1700-luvun alussa muuttanut Virosta Espooseen, joko kalastaja-Matti, tai renki-Matti, ovat melkein saman ikäisiä. Jos varovasti arvioidaan, että sataan vuoteen mahtuu 3-4 sukupolvea ja äidinäitini on syntynyt 1800-luvun puolivälissä, niin tuo Matti on 5-6 polvea aikaisemmin tullut Suomeen, eli jälkeläiset sieltä Espoosta ovat minulle ainakin 8-9 polvea aikaisempaa sukua. Sukupolvia toki saattaa olla enemmän tai vähemmänkin. Varsinkin 1700-luvulla ihmiset elivät lyhyemmän ajan, se oli sotaisempaa aikaa Suomen kannalta. Aiemmin aikuisuuden ikä oli 25 vuotta, joka toisaalta tarkoitti, että miespuoliset hankkivat perhettä vasta sen jälkeen, kun saivat aikuisuusiän täyteen.

Ajatteluainekseksi mahdollinen virolaistaustani ei vielä ole päätynyt, vaikka tiedän, että monet tuntevat henkisiä siteitä Suomenlahden eteläpuolelle ja pitävät rikkautena saada oppia vironkielen sekä alkeet että enemmänkin. Onhan siihen nykyisin toki paljon paremmat mahdollisuudet kuin 1980-luvulla, kun naapurimaakin on nykyisin itsellinen ja Tallinnanlaivat kulkevat kuin junat Helsinki-Tampere-akselilla. Monet tuttavani käyvät kuukausittain, jotkut jopa tiheämminkin ostosmatkalla Suomenlahden yli. Mauri Haapanen, entinen puolisoni ja lasteni isä, oli myös hyvin kiinnostunut vironkielestä ja osoituksena siitä mm. hänen puhelinvastaajassaan oli vironkielinen viesti.

13 06 2012 olen kirjoittanut blogipostauksen, jossa kerron puolestaan isäni Tatu Vierulan suvun, varsinkin isän äidin Anna Kolun taustan selvityksistä, jota silloin oli Raija-sisareni tutkinut. Se oli tosi kiinnostava matka Sysmässä Liikolanlahden- Soiniemen tienoisiin. Myöhemmin asioita on selvitellyt myös Mikko, jonka ansiosta nyt tiedämme, että muuttoliikettä siitä sukuhaarasta Päijänteen yli länsipuolelle Jämsään tapahtui jo aikaisemmin. Varsinkin Tehinselän pohjoispuolella selät ja salmet ovat kapeampia ja helpompia etappeja soutuveneellä tehden. Muuttaneet jatkoivat asettautumista mm. Jämsänkosken ja Padasjoen suuntiin, ja eikös vaan löytynyt minulle 12. polven takainen serkku Tapio, joka samalla on nuoremman tyttäreni appi! Sekä tyttäreni Ulla että aviomies Jari asuivat tutustuessaan Tampereella, ja yllätys siis suuri, kun jälkeenpäin määrittyivät sukulaisikseen.

Sysmäläisyyden juurista yleisesti olen tehnyt blogipostauksen viimeksi 03 12 2018, tiedot saivat vauhtia hiljattain ilmestyneistä eurooppalaisten DNA-selvityksistä tiedelehdissä.

26 03 2016 olen tehnyt toisen blogipostauksen Sysmän ja Päijänteen länsipuolen muuttoliikkeestä silloin kuitenkaan tietämättä, että kirjoittelin sukuhaaroista ja henkilöistä, jotka kuuluvat osin isänäidin Anna Kolun kautta myös omaan sukulaisryhmäämme. Asia koski Severus Konkolan tytärtä Annia, josta avioliiton kautta tuli Anni Walden, Rapalan kartanon kuningatar (1855-1962). Puoliso oli kenraali Rudolf Walden (1878-1946). Isä oli antanut tyttärelleen avioliiton solmimisen aikaan hankkimansa Rapalan kartanon maineen kaikkineen, yli 10 000 ha metsiä ja hieman peltojakin. Kartanoon kuului iso navetta, laivalaituri vuorolaivojen poikkeamista varten ja kasvihuone, josta tomaatit ja kurkut voi käydä hankkimassa. Isä Severus Konkola (nuorempi Severus,1832-1898) oli ratsutilallinen ja liikemies Jämsästä, ja hän aloitti höyrylaivaliikenteen Päijänteellä laivallaan Jämsä. Reitin toinen pää oli Lahden Vesijärvellä, toinen Jyväskylässä. Laivoihin kuului myös 5 hinaajaa, jotka kuljettivat rahtiliikenteenä uittopuuta. Annin ja Rudolfin yksi lapsista on Valkeakoskella pitkään vaikuttanut patruuna Juuso Walden.

Kun olin luokanopettajana Rapalan tiluksille rakennetussa kansakoulussa 1960-1963, tutustuin tietysti lähes ensimmäiseksi kenraalskaan eli Anni Waldeniin, joka huolehti opettajasta aivan ihmeellisesti. Muutaman päivän päästä saapumisesta tuli kartanolta traktorikuorma huonekaluja lainaksi, ettei tarvinnut istua tyhjässä olohuoneessa. Sängyt ja keittökalusteet olin jo ehtinyt hankkia heti alkuun Sysmän Askosta. Tuojana oli sittemmin kovin tutuksi tullut tilanhoitaja Esko Ala-Tuuhonen, jonka perheeseen, Inkeri-vaimoon ja tytär Anna-Maijaan tutustuin tuota pikaa. Tätä aikaa olen käsitellyt postauksissani  02 11 2011, 19 04 2014 ja 02 01 2015. (Ne löytyvät klikkaamalla sivupalkin takaa, jossa on sisällysluettelo vuosittain ja kuukausittain. Kuukauden aloittaa tuorein eli viimeksi kirjoitettu. Mitä pienempi luku päivällä, sen vanhempi teksti ja alempana tekstissä.)

En ole noissa kirjoituksissa ole kuitenkaan maininnut, että Anni Waldenin lähisukulainen, serkku isän puolelta asui kesäisin myös Rapalassa. Hän oli herttaisista herttaisin valkokiharainen Kaisu Antonintytär Melartin os. Konkola, joka asui miehensä Kaarlo Jonatan Melartinin kanssa omassa pikku niemessään koulun rannan ja Väinö Virolaisen tilan välisellä rannalla. Meidän kesämökkipaikka Kaitaniemi sijaitsi saman lahdelman rannalla itäkoillisella puolella. Melartinien huvila oli varmaan vanhimpia alueen kesämökkikäyttöön tehtyjä kohteita. Kaarlo oli ammatiltaan lääkäri ja Kaisukin oli kouluttautunut sairaanhoitajaksi. Heillä oli tässä viimeisessä sodassa paljon tehtävää sotavammain hoitamisessa sekä rintamalla että rauhan aikana.

Heiltä tietysti haettiin tarvittaessa apua kartanoon tai kun myöhemmin kylä asutettiin siirtoväellä, muidenkin toimesta. Kaarlon hallintaan kuului iso musta henkilöauto jostain 1930-luvulta, jota kansa osasi väistää, kun tien reunat olivat pehmeät eikä ollut varaa ajaa isoa ja painavaa autoa liian lähelle ojanpiennarta. Monet reisut sillä autolla tietysti tehtiin kylän olemattomia teitä pitkin, kun aluksi ei ollut kauppaa, ruoka oli käytävä hankkimassa tiloilta. Varsinainen maantie saatiin Virtaan- Saarenkylän suunnasta vasta 1950-luvulla, se oli aika tuore asia silloin, kun meidän muuttokuorma pakettivolkkarin muodossa elokuussa 1960 kylälle ajoi.

Kaisu Melartin on jäänyt muistiin myös Helenalle, joka syntyi ollessani Rapalassa ensimmäistä työvuotta ja joka oli kesämökkiaikanamme ensin isompi lapsi, sitten teini ja aikuinen. Helena sanoi, että joskus hänet kutsuttiin leikkimään Kaisun tyttären ottolapsen Eeva Tammisen kanssa, ja hän sanoi saaneensa tosi hienon kohtelun vaikka oli vain naapurin lapsi. Olipa tehty kerran Kaarlon kyydillä reisu Valkeakoskellekin, jossa oli käyty ravintolassa ruokailemassa. Eipä silloin kesämökkiaikoina tiedetty, että oltiin sukulaisten kanssa tekemisissä!

Noin 1,5 v sitten vierailin Helenan kanssa Rapalassa entisellä koululla, jonka koulutehtävä oli jo aikaa sitten lakkautettu ja toimi niihin aikoihin vielä kunnan leirikeskuksena. Näistä asioista kerroin 19 07 2018 julkaistussa blogipostauksessa. Kuulimme silloin, että monet olisivat olleet kiinnostuneita ostamaan paikan kesämökikseen, mutta asiassa oli joitakin muttia. Maa oli Waldenin aikoinaan mailtaan osoittama alue koulun paikaksi ja luovutuskirjassa on maininta, että kunta saa sen hallintaansa nimenomaan koulua varten. Silloin kesällä 2018 puhuttiin, että maa tuon ehdon takia peruuntuisi Waldenin perikunnalle, jos tilan käyttö muuttuisi ratkaisevasti ja myyntiaikeet olivat tyssänneet. Kuulin kuitenkin Sysmässä pidetyn sukukokouksemme aikana viime kesänä, että talon kulmaan oli ilmaantunut isännänviiri liehumaan, joten asiassa on kai menty eteenpäin.

Kun vanhempani olivat lähtöisin eri maakunnista, isä sydän-Hämeen vesistöisistä lehdoista ja äiti hiljan syntyneen teollisuuskylä Hyvinkään liepeiltä, ja itse synnyin Karjalan kannaksella Johanneksessa isäni ensimmäisen työpaikan ollessa siellä, olen tavallisesti sanonut, etten ole oikein mistään kotoisin. Iitin lisäksi olen asunut sekä Pohjois-Savossa, Pohjanmaan laidalla Lehtimäellä, Helsingin seudulla, Lahdessa että pisimpään Janakkalassa. Kaikilla asumillani seuduilla on ollut siirtoväkiasutusta, joten ole myös tutustunut karjalaisuuteen monin tavoin sekä lapsuus- että aikuisaikana. Tunnen siis jollain lailla itseni tavalliseksi yleissuomalaiseksi. Sukututkimukset sen vielä vahvistavat, kun jo esi-isät ovat olleet liikkuvaa kansaa. Nyt piiri on kyllä laveampi, puoli maapalloa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti