torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappu eteisessä odottaa..

Pihakalusteetkin pääsivät jo paikoilleen! Olisi kyllä hyvä viitsiä öljytä, kunhan lämpenisi hieman.

Piankos nämä "vapaapäivät" ovat hujahtaneet! Vajaat kaksi viikkoa sitten Tella matkusti kotiinsa, ja päädyin tekemään alta pois sellaisia askareita, jotka vievät pitemmän aikaa, ja joiden jälkeen ei tee mieli ajatella pariin seuraavaan tuntiin muuta kuin selkää oikoiseksi sohvalla. Hyvin olen tuossa selänkorjauksessa onnistunutkin, lähes joka päivä! Ei ole lihaskunto koskaan keväällä kummoinen, mutta jos ahkerasti pyllistelemällä treenaa, niin ehkäpä taas syksyllä ollaan paremmissa voimissa.

Saaliloimet ovat kyllä tekemättä, kun ilmat autotallissa eivät ole olleet kovin lämpimiä. Sorankärräyskin odottaa, mutta sentään kasan päällä ollut muovi on lähtenyt keräykseen, joten ehkä siinä joskus edistytään.

Haketus puolivälissä 20 04 iltapäivällä, kun aloin kerätä uutta panosta.
Aloin viikko sitten maanantaina haketuksella, jota varten olin jo aiemmin raahaillut pensaista ja puista leikattuja liikoja oksia. Ruokahalu kasvaa syödessä, niinpä keräsin iltapäivällä reippaat otokset seuraavankin päivän viettämiseen.
Ensimmäinen paketointi, onneksi sateet eivät olleet kummoisia, kun pressutkaan eivät ole ihan tuoreita.
Mitään korkeapaineen selännettä ei kyllä ollut, mutta kun päiväennusteissa ei alkuun näkynyt pisaroita, niin arvelin kuivumisen etenevän vanhaan malliin. Toisin kuitenkin ilmojen haltijat päättivät, jo parin päivän jälkeen sain etsiä peittopressuja varastosta, ja kun tultiin tälle viikolle, oli pakko tehdä poikkeava ratkaisu. Mätin hakkeet mataliin pahvilaatikoihin, noin puolilleen kukin, että ilma voisi kiertää. Sitten laatikot varastopinoiksi pohjoisen puolista seinää vasten ja viikattuja pressuja päälle, etteivät laatikot pehmene.
Ensi viikolle kun selvitään, voi löytyä tällä tietoa pidempääkin kuivatusrupeamaa. Jos on yli 10 asteen lämpöiset ja tuulee, niin hyvin kuivuvat laatikoissakin, mutta ei toki seinän vieressä, johon aurinko ei paista. Eli sitä ruljanssia nyt on ohjelmana lähiaikoina.
Sain haketta yli 20 laatikkoon, joka on kaksin verroin viime vuotista ajatellen. Kaikki vanha varasto onkin nyt käytetty, sillä viimeinen erä meni kompostorin kuivikevarastoksi, siitä aina lisätään, ettei massa tiivisty liikaa. Loppu hake käytetään leivinuunin lämmityksen loistavana apupanoksena.

Kukkavarsien raksimista ja haravointia on harrastettu tuolta täältä, eniten läheltä maantietä, kun siinä ohikulkijat joutuvat turhaan pähkäilemään jaksamistani, jos mitään ei tapahdu. Ja maantien varsi pitää joka vuosi rautaharavalla tasoittaa, kun auraushiekat jäävät epämääräiseksi "perunapenkiksi", jonka päällä jalankulkija joutuu tallaamaan, kun kapean maantien reunaviiva on melkein asfaltin rajassa.
Naapuriavulla "kaadettu" koivunkanto 20 04 2015
Merkittävä projekti onkin ollut alatien alkupäässä maantien varressa olevien metristen kantojen kypsyminen ja poisto. Puiden kaadosta tuli kuluneeksi 9 vuotta äskettäin, ja nyt ne olivat pehmentyneet totaalisesti. Toinen, tikan hakkaama oli kellahtanut kevättalvella itsekseen, toinen sinnitteli vielä, mutta kun naapurin Ahti sitä vähän kengänkärjellä osoitteli, niin nurin oli senkin mentävä.

Tähteet oli kevyt kyyditä pulkalla avokompostille maatumaan loppuun, ja isolla metsänistutuskuokalla sain kantoja jyrsittyä melko mataliksi, tosin se potkaisemalla kaadettu on puolivälistä alkaen melko kovaa, joten jääköön siihen kypsymään. Kukintaa alkava sinivuokkokin olisi saanut kyytiä, eihän se passaa. Tikkojen lempipuun kanto aleni pohjaan saakka.

Tänään oli pulkkahommia kahden vuoden edestä, sillä en ollut tyhjentänyt kompostoria edellisvuonna, kun sinne hyvin mahtui. Eipä sinne juuri kahvinporoa kummempaa keskimäärin menekään, kun nykyisin on muotia syödä pestyt perunat valmistuksen jälkeen usein kuorineen. Niinpä sonnustauduin aamusta kuokan, haravan ja pulkan kanssa hommiin. Tuotetta sen verran pulkkaan, ettei varise, ja matkaan vanhimmalle peltokompostille, johon olin jo tehnyt viime vuonna syvennystä tätä tarkoitusta varten. No ensin alkuun piti kyllä ottaa lisää multaa pois ja ripotella kukkapenkkeihin siinä äärellä, että monttu tulisi tarpeeksi tilavaksi.
Erityisesti koirien penkit saivat multatäydennystä, kun se on aika hiljan tehty, ja multa tuppaa tiivistymään aluksi.
Täytön jälkeen.
Imikkä-kulleropenkkiin meni kompostorin pohjaa vielä lopuksi. Siihen oli kehittynyt myyrien ansiosta lähes 10 cm kuoppa saniaisen tyvelle.
Pian projekti olikin valmis, ja reunoille nostettua multaa haravalla peitoksi. Puolet kompostin alasta on nyt niin tasainen, että nurmi saa ottaa vallan, ja leikkurilla pidetään siihen kohtaan pesiytynyttä valkopeippiä kurissa.
Viime viikon vaihteen tienoilla oli niin sateista, että eksyin kangaskauppaan sohvansuojia täydentämään. Varastossa oli ennestään 1980-luvulta melko vähälle käytölle jäänyt verhopari, paksua puuvillasatiinia, ja etsin sen kaveriksi beigesävyistä materiaalia, joten nyt voidaan vuorotella entisiä vihreitä näihin toisiin.

Toinen puoli on vähemmän kuvioitu, toinen runsain kelim-pujotuksin.
Oikein kaukaa kaksoisvirtojen maasta sain nimipäivälahjaksi pari istuintyynyn päällistä. Ne on vielä valmistamatta, mutta varmaan aikaa niihinkin löytyy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti