Loppusyksyn kuvia

Lokakuu on kuin onkin ollut melko leuto aiempiin syksyihin verrattuna. Lunta ei ole nähty eikä kai muuta kuin yksi selvästi alle 0:n oleva yökään. Kasvimaailma on siis saanut jatkaa maanpäällistä elämäänsä, ja jotkut puutarhani asukkaat ovat vielä kesävihreän kannalla. Jättisamettikukat Tagetes siirtyivät kukkimaan leikkokukkaelämää ämpäreihin, jotka olivat sen pakkasyön autotallissa. Linnut toki ovat jo olleet viikon sitä mieltä, että ruokinta-ajat ovat alkaneet, joten otin lintulaudan kesävarastosta taas töihin.

Tähän aikaan vuodesta on hyvä katsella, mikä perenna ilahduttaa vielä loppusyksystäkin. On selvää, että vuorenkilvet Bergenia sp saavat tontilla ykkössijan, ja toisestakaan ei ole epäilystä, se on komeamaksaruoho Sedum spectabile, mutta loppujen kesken pitää kilpailla. Syysnäkymissä vie nyt mielestäni ehdottoman voiton tummakurjenpolvi Geranium phaeum, jonka tervatäpläiset vihreät lehdet ovat vallanneet pääosan pation reunassa olevassa kukkapenkissä timanttituijain väleissä. Ne peittävät hyvin rupsahtaneet pionit ja muun vähemmän kiehtovan näkymän. Tämä kurjenpolvi näyttää olevan aika reipas tuottamaan siementaimia, joten en ole ihan varma, miten sen kanssa tulee toimeen. Mutta kaunotar!

Sain 24.10. kuvakulman, jossa timanttituijan juurella on tummakurjenpolvi keskellä, keijuangervo takana ja vieläpä näkyy oikealla kukkiva ruusumalvakin!

Vuosi sitten hankkimani aurinkonauhus Ligularia stenocephala saa myös pisteitä, sillä sen versot ovat yhtä hyvässä kunnossa kuin kolme kuukautta sitten, siron muotoinen lehti tosin hieman vaalenneena. Se kasvaa lipputangon vierellä, mutta varmaan tulee hankituksi niitä lisää, kunhan pääsen alatien varren penkkiä jälleen laittelemaan, ehkä parin vuoden päästä, kun sieniongelma siitä poistuu.

Syyshehkua lisäämään ostin vuosi sitten joitakin koivuangervoja Spiraea betulifolia, joilla pitäisi olla (tienvarsi-istutuksissa nähtyä) tummanpunainen syysasu, mutta meillä ne ovat tulleet keltaisiksi! Kaunis väri sekin on, ehkä puna jää puuttumaan, kun tuossa kasvupaikassa on kuusen varjo keskipäivän monina tunteina. Ruusuangervon Spiraea albiflora x japonica syysasu on myös kovin kaunis punakeltainen, joten niitäkin tulee lisää. Keijuangervo Spiraea japonica taas tekee itsenäisesti uusia taimia hyvällä vauhdilla, joten sekin asuu meillä isompana massana jatkossa, Jo viime syksynä hankin myös muutaman pensashanhikin Potentilla fruticosa lisää, koska sen lehdet ja kukinta ovat myöhään syksyisin parhaimmillaan. Koristepensaat ovat hyviä osakkaita penkkiin, jossa muu perennakukinta päättyy elokuun alkuun, kuten sipulikasveilla ja kellokukilla on tapana.

Mustilan arboretumissa etelärinteen ehdoton yllättäjä on isokokoinen amerikanpyökki Fagus grandifolia, jonka tummaa pronssia olevat lehdet jo pääosin maassa.

Syksykauniita näkymiä haimme lisää lauantaina Mustilan arboretum-retkellä, jossa varsinkin moni vaahteralaji vielä koreili syysasussaan. Ihailimme mm. vuorivaahteran Acer pseudoplatanus kauniita keltalehtisiä yksilöitä, suorastaan hohtavia huntuvaahteroita Acer triflorum (katso kuva myös toisessa blogissani 23.10), ja tietysti huokailimme tummanpunaisina loistavien viitavaahteran Acer barbinerve runkojen luona, joista lehdet jo olivat kaikonneet. Punatammet Quercus rubra olivat vielä melko hyvin lehdessä, siipipähkinät Pterocarya samoin. Etelärinteen hedelmien ensi palkinto meni euroopansorvarinpensaalle Euonymus europaeus, joka esitteli vaaleanpunaisia tuloksia! Olisipa nyt valkoinen talo. Pallesorvarinpensaasta olisi toisenlaistakin iloa, sillä on nimittäin syyslehdistö loistavan punainen näiden hedelmien lisäksi.