Kesämuistoja

Osa kirsikkasaaliista muuttui torstaina illan mittaan hilloksi, sain ihan valehtelijan luvun eli seitsemän!

Kesän kuumimmat päivät ovat jo takana, nyt on ollut pari päivää kymmentä astetta vähemmän, ja sehän tekee jo ulkotyönkin mahdolliseksi. Wilmakin päätti tänään ulkoilla oikein olan takaa, aamulla kahteen otteeseen ja aivan ravaamalla, päivemmälläkin on ollut kaksi rupeamaa. Ruokakin maittoi, heinien pureskelun lisäksi. Päätin eilen juhlistaa aamuista hiljaista sadetta menemällä hieman pensaikonraivauksiin Elsa-salin tienoille, kun papulanruusu aikoo vallata koko mäen! Siinä sai hupenemaan helposti pari tuntia, ja olinkin tyytyväinen, vaatteet ja tukka märkinä raahatessani saaliita kompostin töiksi. Muutama ruusunjuuri meni vesisaaviin odottamaan tarvitsijaa.

Uusi matto meni vierashuoneen lattialle. Tämäkin on tehty 5 sukkulalla vuorottaen, ja jokaisella hieman vaihtaen samansävyisiä kuteita. Ainoastaan yksi sukkula piti koko ajan saman vaalean kuteen. Muuta raidoitusta ei tarvitse.

 Eilen illalla innostuin taas matonkutomiseenkin, sain tehtyä ja heti lattialle loimen ensimmäisen tuloksen, no, menihän siinä iltamyöhään, niin kuin aina, kun matto on valmistumaisillaan. Tänään oli vuorossa kohta kaksi kuukautta odotellut murskekasan loppu, joka pitäisi siirtää autotallin oven tienoilta muualle varastoon, mutta siitä en sentään yhdellä kerralla selvinnyt! On eletty myös huonekalujen vaihteluviikkoa, kuten edellisblogista voi arvata. Olohuoneen kalustus tulee lähiaikoina saamaan uuden lisän kun tyttäreni Mikkelin huuushollista tuli torstaina kahdenistuttava sohva Kausalaan korjattavaksi, ja se matkustaa sitten tänne TV-nurkkaukseen. Kun sinne tekee tilaa, liikkuvat muutkin palikat, joten sitä voi harrastaa jo ennakkoon, kuumina päivinä sisällä oli viileämpää.

Tietokonepöytäkin kääntyi 90 astetta. Tuo aputaso, jolla nyt iltapäiväkahvini, kääntyy alas tarvittaessa. Pöydän kääntäminen auttoi saamaan johtokiepit ihan nurkkaan pöydän alle, jonne koira tai kissa ei pääse. Entisestä johtojen paikasta löytyi nimittäin myös Wilman "heinäpaketti". Nyt koiralla on mahdollisuus maata viileällä lattialla selkäni takana olevassa tilassa, tai valita vierestä matollinen paikka, tai peräti sohva.

On hieman tihkunut tilastotietoja, että kesä-heinäkuun lämpimät hakevat vertaistaan. Eräs tieto arveli, että 40 vuoteen ei moista. Se olisi siis ollut 70-luvun alkua, mutta noista kuumista ei ole jäänyt muistoakaan omiin elämänvaiheisiini. Keskimmäinen lapseni oli jonkinlaisessa taaperoiässä, 2-3-vuotias, ja rakensimme niihin aikoihin omakotitaloa Turengissa. Talon taakse oli traktorin levyllä lykätty iso multakasa talon paikalta, sillä tontti oli vanhaa perunamaata. Luultavasti useimmat muistot niiltä kesiltä rajautuvat lukuisiin multavaatteiden pyykinpesuihin! Talomme valmistui 1971. Parhaiten on jäänyt kuitenkin mieleen tosi lämmin kesä ja syksy 1976, jolloin nuorimmaiseni syntyi. Istuksin päivät ulkona ja leikkasin matonkuteita, raskausaika oli lopuillaan eikä tahtonut mitenkään jaksaa kävellä, kun oli painava olo ja lämmin ilma. Linnut ja oravat muuten hyödynsivät leikkuutähteitä ahkerasti pesänsä pehmikkeiksi!

Lisäksi omistimme niihin aikoihin Päijänteen rannalla Rapalan Kaitaniemessä kesämökin, jossa oleiltiin aika paljon lomilla, kun ei ollut omaa kotia. Turengissa olevan vuokratalomme isäntä tuli nimittäin samaan pihapiiriin tekemäänsä taloon kesäänsä viettämään, joten omasta rauhasta ei voinut puhua. Se tietysti kypsytti oman talon rakentamiseen ryhtymistäkin, mutta myös se, että kesämökillä ei ollut sähköjä, joten ei ollut jääkaappia tai muuta kylmätilaa, vain itse tehty kiven kupeen maakellari, mutta ruokakauppaan piti kyllä mennä aika usein. Johonkin aikaan 1960-luvulla saimme ostaa maitoa läheisestä maatalosta, se helpotti mökkeilyä, mutta iän myötä talo luopui lehmienpidosta.

Päijänteen rannan mökki oli aivan ihana, sillä vene oli rannassa ja iso Tehinselkä aavana odottamassa ahventen, särkien ja säynävien onkijaa (viime mainittu kala oli taitolaji), ja katiskoista nousi riittävästi kalaa eineeksi, tarvittiin vain perunat, mausteet ja voi. Margariinin käyttö leivällä ei ollut tuolloin kovin tavallista. Loppukesästä poimittiin niemenkärjestä ämpärikaupalla luonnonvadelmia! Metsissä kasvoi myös runsaasti ruokapöydän lisukkeiksi sieniä. Kehnoin puoli mökissä oli, että niin monet tuttavista ja varsinkin sukulaisista halusivat myös yhteiseen iloon veden äärellä, joten minun kesäni kuluivat näissä huonoissa ruoansäilytysoloissa useampien kuin kahden lapsen ja liudan aikuisia ruokkimiseen, vettä pääsin lähelle vain silloin, kun menin kattiloita huuhtelemaan laiturille. Muut lähtivät, heitä lainatakseni, pois jaloista, siksi aikaa, kun tein askareita. Lähtösuuntiahan on rannalla yleensä vain yksi, veneellä ulapan suuntaan.

Yritimme ratkaista ongelmaa siten, että alun perin appivanhempieni ja meidän perheen yhteisen huvilan lisäksi rakensimme meidän perheelle 1960-luvulla oman saunarakennuksen tupineen. Siten meidän käytössämme ollut makuuhuone toisessa talossa jäi vieraille, jotka useimmiten tulivatkin juuri appivanhempia tapaamaan. Ihan siihen lähelle, naapuritontille, joka oli vielä myymättä, kun ei isännälle ollut vielä tullut rahantarpeita. Sillä päästiin jonkin matkaa eteenpäin. Tuli oma ruoanlaittopistekin, ja vapaus nousta silloin, kun on tarpeeksi nukkunut. Kesämökeissä on sellainen hankaluus, että lämpimän veden tuotto on yleensä saunan puolella, mutta jos sitä lämmittää, niin samalla lämpiää palomuurikin, jonka toinen seinä on tuvan puolella; oiva ratkaisu talveen, mutta kesällähän mökkielämää etupäässä vietetään. Varmaan ne kesät olivat aika lämpimiä, kun tällaisia muistoja on päällimmäisenä!