tiistai 8. marraskuuta 2011

Tiistaina toimeksi?

Wilman ulkolenkkeihin kuuluu 99%:n todennäköisyydellä saavilla käynti. Viime viikon hankkeisiin kuuluu aurauskeppien laittaminen virkoihinsa.
Tuo sääntö pätee harvoin minuun, sillä maanantai on yleensä se toimeliain päivä. Onhan asioita pohjustettu koko viikonvaihteen, siispä maanantaina ryhdytään! Tällä viikolla merkittävin homma oli maanantainen flunssarokotteen hakeminen. Minulla kellonviisarit ovat vielä kesäajassa, kun herään joka tapauksessa kesäkellon mukaan, siispä olin hyvissä ajoin kohta kahdeksan jälkeen piikkiä saamassa. Sainkin aluksi infoiskun, kun Päijät-Hämeen terveyspalveluiden tarjoaja Aava, jonka palveluita Iittikin hakee, on siirtynyt sähköiseen reseptiaikaan. Tähän asti olen tutustunut Aavaan vain siten, että ovat lähettäneet laskun lääkärissäkäynnistä. Sain nyt monisteen ja vielä asia työstettiin sanoillakin, joten tiedän varmasti, miten apteekki ja terveyskeskus hoitavat hommiaan e-maailmassa. Eikä tällä kertaa tarvinnut lainkaan jonottaa!

Eilen oli hoidettava myös talon lämpöpumppuasiaa: asuinkerroksen vehje oli viikonvaihteessa päättänyt toimia vain vihreää valoa välkyttäen, ja sehän ei paljon lämmitä, jos ei muuta tapahdu. Asentaja kävi eilen illansuussa tutkimassa, ja niinhän siinä kävi, että todettiin freonien karanneen, jolloin lämmitystoiminto ei toimi. Siis pitää panna tilaukseen uusi ehjä ulkoyksikkö. Kun laite on japanilainen, on toivottavaa, ettei tehdas ollut tsunamialueella, ja varaosa saadaan!
Mikä lie päästänyt freonit karkuun? Parin metrin päässä lintulaudalla vierailee kyllä tänäkin syksynä käpytikka, ja muutama reikä näytti olevan putken pintaeristeessä. Joka tapauksessa kone toimi hyvin aivan viime päiviin asti.

Valkopohjaisen loimen tuloksia: kaksi on enemmän keltavoittoisia pohjaltaan, yksi ruskeampi, yksi valkoisin. Raidat ovat suurin piirtein samat jokaisessa, loimen raitojen mukaan. Etualan työ valmistui tänä aamuna, siinä on huolitteluhomma vielä illan mittaan edessä.
Koska rokotepiikki ei eilen vaikuttanut käden toimintakykyyn lainkaan, kipusin lämmitystuokion jälkeen kangaspuille, jossa valkopohjainen saaliloimi on edennyt yli puolen välin. Kosteina päivinä ei viitsi olla maatöissä. Wilma piti huolta, etteivät istunnot venyneet liikaa, käytiin monta kertaa katselemassa ulkoilmaa ja ruohon kasvua. Työ sujui kuitenkin niin hyvin, että tänä aamuna menin jo lopettamaan eilen aloitetun saalin n:o 4. Kun kelloni mukaan menin hommiin kahdeksalta, sain projektin ohi jo vähän yli klo 10 , siis talvikellolla yhdeksän jälkeen. Taitaa tulla vielä siitä loimesta kaksi saalia. Lankavarastot eivät vain osoita vähenemisen merkkejä!

Artisokkakasvustot kaivettu pois, niiden välistä paljastui viimevuotinen taimipenkki, jossa Rudbeckiat olivat kasvaneet tänäkin kesänä. Siirtelin taimet kapeampaan jonoon, jotta kompostorin massaa saa hyvin piilotetuksi. Taustalla näkyy kaivamaton artisokkakasvusto.
Puutarhajätteen keko on ylennyt jo yli metriin, kun edellisviikon kukkavarsien tähteet saivat päälleen artisokkain isot naatitkin. Nyt vielä ehkä hiukan haravoituja lehtiä, ja lopuksi oksasavotan pikkurisuja.
 Kun ilmat ehkä tästä jo viilenevät, pitää panna toimeen vielä kaksi jätehuoltoasiaa, nimittäin sakokaivon tyhjennys, jonka vieraan, Gaggaron, saan tällä viikolla kylään. Toinen on kompostorin tyhjennys, jotta talvikauden kahvinporot ja perunankuoret mahtuvat. Sen toimittamiseksi taas piti ensin etsiä maata, jonne tuon kompostorin sisuksen kaivaa loppumaatumiseen. Siksi piti tänään nostaa maa-artisokkaa. Meninkin keskipäivällä talikkohommiin, ja kolmessa tunnissa sain häivytettyä pari artisokkaosastoa, ja se riittää biojätteen piilottamiseen. Mukuloita sain kuusi ämpärillistä. Siitä sadosta keitetään kymmeniä gourmet-keittoja lähiaikoina eri pirteissä. Nostetut artisokat eivät nimittäin kauan kestä varastoimista. Pinta-alaltaan kasvustoja saman verran on vielä maassa, mutta luulen, että niissä ei ole kovin suuria mukuloita, joten kaivetaan sieltä keväällä viljelyn alkuja itselle ja tuttaville!

Artisokan mukulat menivät autotalliin odottamaan kuorijoita1
Wilma on ollut hyvissä voimissa ja talvikarva kasvaa, kun ruoka maittaa. Ulkoilua varten on kaivettu jo päällystakki eli huomioliivi vakiovarusteeksi. Sen pukeminen on Wilmalle mieleen. Yläkerrassa kutoessani koira kipaisee pian sinne, ja sen mielestä kutomatilassa kuuluisi olla järsimistä. Joskus mukana on luutikkuja, joilla saadaan aika kulumaan toviksi. Arvioivin silmin se katselee liian korkealla olevia kalalankarullia. Paremman puutteessa kelpaa jopa pahviliuskakin, jos se ei ole maassa kiinni, vaan rypistetty, että saa kuonolla otteen. Pahvi"aterian" jälkeen mennäänkin sitten pian tauolle ja juomaan!
Keväällä tehdyt tikkupuut ovat jo haihtuneet savuna ilmaan kutomatilaa lämmittäessä, mutta näistä likomäristä viime viikon alussa pinotuista ei ole vielä uuniin ennenkuin ehkä vuoden päästä.

3 kommenttia:

  1. Ilmastointiasentaja-mieheni tahtoi kertoa että jos kylmäaineet ovat karanneet niin putkiliitokset on silloin tehty huonosti = asennusliikkeen syytä korjata takuuna. Koneeseen voidaan laittaa uudet aineet jos liitoskohdat tarkastetaan ja korjataan. Katso ettei sinua huijata tässä asiassa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Aina on syytä olla ajan tasalla asioistaan.
    Kone pelasi kyllä moitteettomasti viidettä vuotta, eli pantiin puuhiin maaliskuussa 2007. Jos se olisi saumavika, olisi luullut ilmenevän jo aiemmin? Ja onko se sitten vain yksi vioista?

    VastaaPoista
  3. jos kone on muuten ehjä ja hyvä niin kannattaa kysyä voiko vuotokohdan etsiä ja korjata, näin säästyisi pitkä penni. kompressorinkin voi vaihtaa tarvittaessa.

    VastaaPoista