Lastenkamarissa

Elsan syysasterit ovat venyneet hyvinkin vyötärön korkeudelle kuivan tiilipengermän päällä ja alkavat kukkia. Sitä iloa riittää toista kuukautta!

Tähän aikaan kesästä ollaan kuin lastenkamarissa, kun lintujen poikaset ovat päässeet siivilleen ja harjoittelevat muita taitoja. Eniten on tietysti tiaisia, sekä sini- että tali-, ja uteliaat lapset tulevat katsomaan kohta, jos siirryn vattu- tai herukkapensaisiin. Aina sieltä jotain löytää, vaikkei söisikään kaikkea. Mukava pikku tirskutus saattelee pihalla ruohonleikkurin kanssa kulkevaa äheltäjää, joten hommissa ei koko ajan voi olla ihan tosissaan. Ympärillä pyörivät mäkäräisparvet toivottavasti myös houkuttavat pikku suita!

Tänä aamuna Tella kuunteli tarkkaan! Se ei puikahdellut tapansa mukaan juuri lainkaan metsän puolelle kirmaamaan, vaan tuli melkein viereen kuuntelemaan. Rantametsän tielle se halunnut lainkaan. Mitä outoa lie kuultu?

Punarinnan ja leppälinnun, sieppojen ja kerttujen lapsia on tässä myös, koska pensaita riittää. Olen kyllä katsellut sillä silmällä, että niittämätöntä osaa pitäisi raivata, mutta jospa antaisi ajan kulua muutamaan kylmään yöhön, sitten linnut alkaisivat tehdä lähtöä. Loppukesän hyönteiset ja marjat ovat näiden lintujen ruokaa. Sieniäkin on jo tontille noussut, nimittäin lehtikuusentatteja, ja sienisääskiä niiden seuraan.

Aikaisin aamulla ovat kuhankeittäjäpesueet parhaimmillaan. Vastavaloon katsellen niiden näkeminen on aika toivotonta, vaikka ne ovat isohkoja kellanvihreitä lintuja, jotka puhuvat kovaäänisellä vihellyksellä: Kuha kiehu jo! Toinen parvi pyörii tässä naapuristoni isoissa puissa, omakin suurin koivu kelpaa pistäytymiseen. Toinen parvi tuntuisi olevan ylähautausmaan alueella, jossa niitä ennen vanhaankin oli. Poikasilla on nyt laulun oppimisen aika. Muuten ne tunnistaa siitä, että puut oksat saavat aika kyytiä, kun isompi lintu yrittää oksalle istumaan, räpiköimiseksi se usein menee.
Kuhankeittäjien esiintyminen tässä oli hyvin vähäistä 1980-90-luvulla, en muista yhtään havaintoa, mutta kun tultiin tälle vuosituhannelle, niin joitakin ääniä joskus tunnistin, vaikka tällaista poikasvuotta en muista. Ehkä koivut ovat tulleet taas riittävän suuriksi niille, sillä harvoin ne muita puita käyttävät istuessaan.
Lintuja katseltiin veljen perheen vierailun aikana oikein kiikarinkin kanssa, ja poikasväri tuntui olevan kaikilla kuhankeittäjillä. Ehkä kirkkaankeltaiset urokset häipyvät muille maille, kun emo jää hautomaan?

Käytiin myös tutustumassa uuteen kylämme asuntoalueeseen, Kymenrannan tuntumassa olevaan Sorronniemeen, jonne on valmistunut tie- ja johtojen rakennus, ja sehän merkitsee, että siellä jo jollakin tontilla puunkaatoa ja muuta rakennustyön valmistelua oli meneillään. Entinen tiuha havupuuvaltainen ja kivikkoinenkin alue muuttuu muutamassa vuodessa, sillä rantatontteja myytiin keväällä tarjouskilpailulla aika liuta, ja lopuilla, ei omaa rantaa olevilla tonteilla on kiinteä hinta. Kun liikenne kasvaa tässä kirkonkylän-Radansuun alueella, tulisi kunnan tosissaan paneutua myös vanhan tieverkon kunnostamiseen. Meidän maanteillä ei ole piennar-aluettakaan jalankulkijalle, tien reunaviiva menee laitaan asti. Joillakin tonteilla puun oksat tulevat jopa tien päälle estäen jalankulkijaa käyttämästä auraushiekkavallin kohdalle syntynyttä puolimetristä lisäpengertä. 

Toisen tyttären perhe appivanhempineen kyläili maanantaina, ja silloin päästiin jo ihan suurharvinaisuuksien makuun, sillä kahvikestien aikaan saatiin keittiön ikkunasta katsella puutarhalla puikahtelevaa valkohäntäpeuraa eli -kaurista, kuten sen nykyinen nimi kuuluu. Kovin vaalea se oli väriltään, joten lajimääritys voi mennä pieleenkin, vasikan kokoluokkaa, ja ylöspäin osoittavat sarventyngät yhdellä haaralla pään komistuksena.
Puutarhalta se siirtyi huoltotiellemme, ja käpsytteli siitä sitten maantien länsipuoliseen pikku metsikköön.

Urajärven Verkkorannan tyyneyttä muutama vuosi (v. 2007) sitten otetulla uimareisukuvalla, jolloin ruokoja ei oltu niitetty. Ne rajasivat lapsuuden uimareille turvallisen syvyyden tänne rannan puolelle, ei tarvinnut puominarua. En ole muuten kuunaan nähnyt täällä verkkoja, mistä lie nimi peräisin?

Tänne kylälle villieläimille ei ole helppoa tulla paitsi uimalla, sillä sekä Kymentaan ja Lyöttilän teillä joutuu sillalle kulkijaksi, ja Kausalasta päin on vastassa iso aukea, golfkenttä, joka oli puuton aiemminkin, kun se oli Niskaportin viljelymaana. Veljen perhe oli uimassa viime torstaina Verkkorannassa, ja siellä ollessaan he kuulivat rannan tuntumasta kuin ison eläimen aiheuttaman kahauksen. Kun silloin ei tästä sorkkaeläimestä vielä tiedetty, luokiteltiin kuulohavainto suurten lintujen aiheuttamaksi, sillä golfkentän tuntumassa Radansuun rannassa ainakin on nykyisin kesähanhia. Siitä on matkaa kuitenkin tähän uimapaikkaan toista kilometriä.

Joskus takavuosina, ehkä oli jo 1990-luvulla, kylällä nähtiin kesävieraana jalkansa loukannut hirviemo, jolla oli kaksi vasaa mukanaan. Niiden kesä kului lähinnä puutarhoissa, sillä pidättäviä aitoja ei juuri ole, ja puutarhoista löytyi yllin kyllin syötävää. Elokuulla niistä tuli omenansyöjiä. Katselin eräänä sunnuntaiaamuna niiden liikkumista tässä tontillani, ja kun ne siirtyivät lähelle maantietä olevien omenapuiden tarkasteluun, aloin huolestua, sillä kirkonmenojen aika oli päättymässä. Jos eläimet siitä säntäisivät juuri autojen poistuessa tielle syreeniaitani takaa, voisi järkytys olla melkoinen. Meninkin niitä hätistelemään alaovelta päin, mutta en uskaltanut kovin lähestyä, sillä emot voivat olla aggressiivisia. Siispä vain meteliä käsillä ja muuta häirintää. Emo käänsi päätään ja luokitteli minut ei-uhkaavaksi, koska käänsi päänsä siinä parinkymmenen metrin päässä uudelleen kiinnostavampaan omenaan. Lopetin turhan työni ja onneksi myös hirvet älysivät mennä tien yli juuri sopivaan aikaan!