Talossa 1980-luvun puolivälin tienoilta

Olin päättänyt 1982 äidin kuolinvuoteen äärellä, että mikäli kukaan muu ei halua jäädä kanssani tätä taloa hoitamaan, otan sen yksin harteilleni. Niin myös kävi, että yhteisratkaisua ei tullut, ja aloin lunastella sisarosuuksia, jota hommaa sitten kestikin lähes koko sen vuosikymmenen. Meitä oli kuusi perijää, joten perintöni oli 1/6. Perintöön kuului myös vähäinen metsä Kausalantien varressa, mutta se jaettiin kolmelle muulle sisarukselle, nimittäin Marja-Leenalle, jolla oli jo mökkinsä yhdellä metsän kalliolla, ja molemmille pojille, jotka ehdottomasti halusivat metsämaata. Seuraavat kuvat ovat vuoden 1986 albumistani.

Kuva on otettu äitienpäivänä 1986, se oli 11 05. Vaahtera ja mustaherukat kukkivat.

Minulle jäi siis talo, josta vanhempi veljeni, uudehkossa modernissa talossaan asuva, totesi, että järkevintä olisi hommata katepillari ja tehdä uusi tilalle, ainakin se tulisi halvemmaksi aikaa myöten. Talon ulkonäkökin saattoi vaikuttaa lausahdukseen, sillä kyläläiset pitivät taloamme yleisesti "ei niin kauniina", olihan se pula-aikana tehty, ja vielä oman isän arkkitehtuurilla, kun muuhun ei varaa ollut. Kuvassa näkyy talon silloinen ilme, en ollut vielä tehnyt mitään ulkopuolen suhteen. Se aika koitti vasta vuonna 2000.
Taustalla näkyy 1991 tiensä päähän tullut navetta-lato-puusee-yhdistelmä, jonka tilalla nyt on autotalli. Tuossa asussa se ei alunperin kylläkään ollut, vaan on madallettu, sen jälkeen kun lehmien pito loppui. Heinälatoa ei enää tarvittu ja se tila muutettiin puu- ja tarvikevajaksi. Tatun auto Pobeda sai jonkinlaisen tallin idänpuoleista seinää vasten tehdyllä rakennelmalla. (Myöhemmät Angliat saivat tulla talon alakertaan, jonne puhkaistiin ovi.) Pertti teki joitain muutostöitä, ainakin maalasi keltaisen värin ja laittoi huopakaton.

Talon edessä on muutama hontelo koivu ja pari.kolme vaahteraa. Koivut kaadettiin ensin 2000-luvulla, viimeksi tuo vasemmanpuoleinen, jonka kanto on vieläkin olemassa, runsaasti yli puoli metriä halkaisijaltaan. Vaahterat poistuivat pari vuotta sitten.

Sain Ullalta äitienpäivää juhlistamaan voikukkaseppeleen! Etualalla näkyy mansikkamaamme kulmaus, siinä oli rimakehikko, jonka päälle verkot sai viritettyä. Taustalla on ensimmäinen oma autoni 1980-luvun alussa hankittu Toyota Tercel. Kriikunapuut on uusittu pariinkin otteeseen näinä kuluneina aikoina.

Ulkorakennuksen puoli on kuvattu 04 10 1986, siinä näkyy katon alkava notkahtaminen, joka ei koskaan merkitse hyvää... Tatun autotalli on purettu oikealta seinältä jo aiemmin. Pieni vihreä pensas vasemmassa nurkassa on pihajasmike, joka kasvaa edelleen samassa paikassa, mutta nyt se sijaitsee autotallin ikkunarivistön keskellä, talon puolella. Elsan istuttaman suomentatar-pensaan alku on ollut tuossa oikealla nurkalla. Koska hiekkaiset pihanurmet kuivuivat karrelle kesäisin, olin tilannut traktorikuorman savimultaa, jolla seuraavina vuosina elvyttelin ruohon kasvua levittämällä sitä parin sentin vahvuudelta.

Jotain merkittävää oli kuitenkin tapahtunut juuri makuuhuoneiden ikkunain alla, sillä olin raivannut ensi töikseni siitä viidakoksi pursuneen syreenimajan pois, että tulisi valoa kamareihin ja saatiin paikka pihakeinulle. Se oli siihen asti seissyt etupihalla, melkein tiessä kiinni. Syreenien tynkien päälle kasasin multaa kukkapenkiksi tuosta kuormasta, ja aika pian ne sai nostella pois maatuneina. Seinää vasten oli vielä iso pihajasmikekin, sen kävivät auton vetokoukulla kiskaisemassa mukaansa serkkuni Kaarina miehineen Pyhtäältä.

Tällä puolen taloa oli lisäksi kaksi vaahteraa, toinen kallellaan taloa päin, ja sen lehdet jäivätkin pudottuaan täyttämään vesiränniä. Siitähän seurasi, että katon rakenteet alkoivat siltä paikalta kohta pehmetä. Saatiinkin nuohoojalta terveiset, että katto pitää olla korjattuna, kun hän seuraavan kerran sinne kiipeää.

Talon sisäpuolella oli tapahtunut enemmän, koska seinien remontointi on yksinkertaisempaa. Tuolloin olikin vuorossa jo toinen maalauskerta, silloin päädyin harmahtaviin seiniin, jotka saatiin maalaamalla tapetit. Tapetti puolestaan oli hirsiseinien päälle viritetylle pinkopahville liimattu, ensimmäinen tapetointi oli isä-Tatun 50-juhlakesänä 1952. Olimme Maurin kanssa maalaamassa 1972 silloista tapettia vaaleanvihreäksi, kun Tatulla oli 70-vuotisjuhlat tulossa. Silloin maalattiin paljon muutakin, kuten katto ja huonekaluja.

Nykyinen sohvanpaikka vakiintui aika pian juuri tähän kulmaan tupaa. Tuo sohva on Vuosaaren asumisaikoina hankittu Finno-kalusteen sohva, joka matkusti energiajätteeksi 2010. Takana on Tatun arkistokaappi, sen päällä radio ja televisio, seinällä Pertin tekemät puiset koristeet. Etualan nojatuoli on parhaillaan kunnostettavana.

Tuvan eteläpäädyssä oli alkovina toiminut syvennys, siihen juuri ja juuri mahtui vuodesohva. Liinavaatekaappina toimiva senkki hallitsi seinää siinä.

Päädyin keltaisiin keittiönkaappeihin, koska puut varjostivat aika lailla, ja sisällä oli hämärää. Ensimmäinen Askon kaappien maalaus oli sinisen sadepilven väriselle pinnalle, ja siinähän keltainen näyttikin hieman vihertävältä, joten uusi maalauskerta tuli aika pian! Meillä oli niihin aikoihin puuhella, jota ei juuri käytetty. Varsinainen keittäminen tapahtui tiskipöydän vasemmalla puolen olleella pienellä apuliedellä, joka otti virran pistorasiasta.

Keltainen maalipurkki oli riittoisa, maalia riitti vielä kulman takana makuuhuoneessa olleelle astiakaapillekin. Se oli Tatun rakentama. Yhtenä yönä heräsimme kovaan rämähdykseen, kun hyllylle oli tullut liikaa painoa, ja vaneripohja taipui. Ihme kyllä, vain yksi jalallinen lasinen kakkuvati meni rikki. Tuohon aikaan toinen piironki oli tässä huoneessa, se oli ostettu kylällä olleesta huutokaupasta, ja oli tummanpunainen niihin aikoihin. Nykyisin se on valkoinen ja sijaitsee kerrosta ylempänä. Seppo oli kiinnittänyt Turengista tuomani vaatenaulakon tuohon vasemmalle puolelle, kun siihen aikaan vaatekaapit olivat lähes olemattoman pienet.

Talossa oli vilkasta sinä vuonna, sillä täällä oli juhannuksen aikoihin kesän vietossa Helena, Seppo ja Osku, joka kuvassa virkistäytyy haaleassa vedessä. Punainen allas on suurin piirtein nykyisen parkkipaikan tienoilla. Hiekkakasakin piti hommata. Seppo puolestaan pääsi katonpaikkaushommiin.
Olin hankkinut pyörivän pyykkitelineen, joka saikin tehdä töitä aika usein! Vauvanpyykki pestiin nyrkkipyykkinä, suurimman osan muusta pyykistä pesin Turengissa, ja saatoin tuoda märät pyykit kassissa tänne kuivumaan, siihen asti, kun tänne hankittiin pesukone.
Lisäksi Petroskoin pappa, enoni Bernhard Nurmi oli tullut asumaan perheeseeni muutama kuukausi aiemmin. Pappa sai asuakseen nykyisen alakerran vierashuoneen.

Aika usein matka suuntautui Urajärvelle, jossa käytiin uimassa tai onkimassa. Vuorion Mari oli tällä reisulla mukana, kun rannassa oli kova tuuli. Mahdettiinkohan tarjeta uida? Keskimäärin ottaen tietysti tehtiin maatöitä, sillä talon istutukset olivat päässeet hieman retuperälle vanhempien viimeisinä elinvuosina.