Juhannus jo rääppiäisiä vailla

Pohjoiseen kallistuva ruusuaidan takainen rinne oli ennen kuivaa ketoa, mutta pensaat varjostavat, ja rinne kasvaa nykyisin korkeaa heinää. Onneksi taisteluni jättitattarin kanssa kääntyi vasemmalla laidalla kuvaa voitoksi, se vaati kolmena kesänä ruiskutuksia. Valkoinen syreeni saakoon nyt rauhassa levitä sinne päin. Mutta tarhavalvatti tässä samassa rinteessä oikealla on päättänyt vain petrata myrkyistä huolimatta....

Vuosittaisten juhlien merkitys hiipuu vanhemmiten, varsinkin kun eläkkeellä ollessa viikonloppu ei muodosta mitään erityistä nostetta päiviin. Työssäkäynnin aikana piti viikonloppuisin sekä tehdä seuraavan viikon syömiset puolivalmiiksi, käydä ostoksilla ja jossain välissä siivoillakin. Nyt voi jakaa kaikki hommat viikon mittaan, mikä helpotus. Viikonlopulla voi jopa vain olla tai rentoutua pasianssin seurassa.

Tällä kertaa oli tarjolla myös perjantaisin esitettävä Hercule Poirot televisiossa. Ei ihme, että tämänvuotinen kyläläisten yhteinen lipunnosto ja juhannuskokko Radansuussa jäivät vain aikomukseksi, kunhan oman lipun sain kunnialla riippumaan. Minulle riitti sohvankulma, kun lippukaan ei osoittanut suurta aktiivisuutta, kunhan siinä tangossaan retkotti. Märkänä se otetaan kohta alas kuivumaan.

Punalehtinen ripsialpi on viihtynyt hyvin tuossa rinteen taitteessa tarha-alpin vieressä. Toiveena olisi, että valtaisivat kokonaan nämä lumimarjalta vapautuneet neliöt, mutta toistaiseksi vuohenputki-nokkonen yhdistelmä on vahvempi, joten niittoa on ainakin kerran kesässä odotettavissa. 

Viileä ja kostea viikko päätyi viileään ja kosteaan juhannukseen, joten ainoat työtavat olivat puutarhan ylenpalttisen komeiksi paisuneiden vuohenputkien ja nokkosten listimiseen liittyviä. Pari kesää sitten sain ostaa Agrimarketista tukevia kotimaisia sirppejä, jotka voi teroittaa vanhaan hyvään malliin hiomakivellä. Niillä työ käy varmasti, ei tarvitse huitaista paikastaan kuin kerran.

Idänunikoista ensin alkaa kukkia Elsan peruja oleva kerrottu lajike, omat kylvökset ovat yksinkertaisia kukiltaan ja pysyvät ehkä paremmin pystyssä sateiden antaessa lisäpainoa.

Viimeisten päivien projektit jäivät leveilleen nurmikoille, kun märät ja tuoreet niitokset olivat sekä painavia että turhan märkiä käsiteltäviksi. Tässä yläpuolen kuvan rinteessä jätin toistaiseksi niittämättä vain lemmikkien alueet.

Metsän kävelypolut ovat suurin piirtein maassa makaavan heinän peitossa sirpin jäljiltä. Tänne ei muutamaan vuoteen oikein ole leikkurilla voinut tullakaan, koska isoja myyrän kaivamia multakekoja ilmaantuu helposti. Ihan vasemmassa laidassa on hyvin kasvava palsamipihdan taimi, kohta parimetrinen. Toinen, hieman matalampi on melkein polulla kuvan keskitakana.

Työmaata on ylenpalttisesti jäljellä, ruohonleikkuria ei kannata ajatellakaan, sillä märkä ruoho muusaantuu leikkurin pohjalle tiiviiksi paakuksi. Heinän siirtäminen kompostille myös vähentää ruohikon ravinteita, joka on aina hyvä päämäärä, että ketoutumista tapahtuisi.

Isolle heinäkompostille pitää päästä vaivatta, joten se väylä on levein sirpitettävä. Mutta kun puut paisuvat, täytyy väylää levittää ja harmaapihdan taimi näyttää jäävän sen keskelle. Tuo taimi jäi 2011 puunkaadossa latvuskasan taivuttamaksi ja piti tukea kepeillä ylös asti. Ei ole kuolo korjannut, taitaa kasvaa puuksi.

Tämän kiven vieressä oli vuonna 2011 mahtava kuusenlatvojen kasa, josta jäi paljon neulasia, niinpä istutin hapanta alustaa haluavia rodoja sille seudulle parikin kappaletta, tänä vuonna on vain yksi kukka. Irvistävä puun tyvi on entinen pihlajanrunko, joka on kuivunut kelasköynnöksen kuristuksessa. Tuo vasemmanpuoleinen kokee saman kohtalon, kun köysi on jo tiukalla.

Koivut muodostavat ylämäellä suojapuuston, ja omat kasvatuskuuset (Ullan tekemät taimet joulukuusen kävyn siemenistä) ovat reilusti yli viiden metrin. Siperianpihtakin kasvaa pitkiä vuosikertymiä koivusta oikealle päin.

Polun toisella puolella on tulossa monilatvainen tammi, jo parimetrinen. Sen alkuperä on varmaan lähellä olevasta naapurin puusta, mutta jänikset söivät sen niin tarkkaan pikkutaimi-vaiheessa, että näytti pitkään maassa olevalta oksamytyltä. Olen leikannut vähitellen kaikki alaoksat pois, ja sitä pitää vielä jatkaa, että mahtuu kävelemään ohitse.

 Polun varteen jää myös koiranheisipuu, toistaiseksi pensaan kokoinen, mutta tänäkin vuonna kasvu on hyvää, kun kurjat heisinälvikkään toukat ruokavieraina näyttävät puuttuvan. Kirvojakin on paljon vähemmän kuin muita kesinä.

Ukonkellot ovat kasvaa hujahtaneet jo lähes metriin, on aika panna tukikaaria paikoilleen, että pääsee autosta rikkomatta niitä ja/tai kastelemasta itseään.

Toisen saaliloimen virittely on vielä ajatuspilven muodossa, ulkohommia on ollut tarpeeksi. No, kesästähän povataan jatkossakin saman tapaista, kosteaa ja viileää, joten varmaan liikenee aikaa yläkerran askareillekin. Talon alapuolelle suunniteltu rapunkorjaus saa odottaa syysviileitä. Sorakasan jämä näyttää oikein tyytyväiseltä oloonsa sinällään.