tiistai 24. tammikuuta 2017

Tuntuu melkein maaliskuulta

Viime viikonvaihteessa oli vähäpilvistä aikaa. Kuva on otettu 20 01.
Vaikka eletään vielä melko pimeän talven keskellä, maailman sääilmiöt ovat aiheuttaneet jo viikkoja kestäneen syklonien sarjan, joka tuo lauhaa ilmaa ja tuulia, ehkä sateitakin. Huomenna on onneksi Paavon nimipäivä, se tunnettu valoisamman kauden symboli, josta sananlaskukin sanoo: Päivää Paavalista. Alkukuussa olleet pakkasetkin loppuivat melkein alkuunsa, joskus ne ovat kestäneet reilusti yli kuukauden. Saatiin siis taas föhn-tuulia ja ihan keväistä tuntua tiemaisemiin.
Tuossa kuvassa kiteytyy tämän vuoden keskitalvi. Lunta on tullut niukasti, ja pian on seurannut sulamista, joten parvekkeelta tippuu koko ajan vettä rappumatolle
Tämän aamun lumitilanne pihalaatoilla: Noin kolme senttiä sillä kohtaa, johon lumi pääsee esteettä.
Viimeisen vuorokauden aikana satanut lumisaalis autonpeitolle sataneena. Ravistin peiton puhtaaksi eilen keskipäivän aikoihin.

Luin illalla vuoden 1999 päiväkirjaani koetusta kunnon pakkastalvesta. Se oli viimeinen kokonainen työvuoteni, siihen toi maustetta oikean käden ranteen kolmas leikkaus huhtikuussa. Ranne oli 1998 kokenut pirstaleisen murtuman, jota ei saatu muuten kivuttomaksi kuin tekemällä tuolloin suoritettu ns. jäykistysleikkaus. Siinä lonkkaluusta otettua luulastua tungettiin olemassaolevaan huonoon asetelmaan tekemään se taipumattomaksi. Heinäkuussa sitten pääsin eroon kipsituesta.

Vuosi oli muuten otollista aikaa kaikenlaisille ennustuksille ja peloille digiongelmista, kun vaihdettaisiin kohta uudelle vuosituhannelle! Puolijännityksellä seurattiin vuosituhannen vaihtumista, jota varmuudeksi näytettiin melkein vuorokauden, kun H-hetki eteni idästä länteen keskiyötä seuraten. Mutta saatiin lämmin kesä, vasta 2000 ja 2001 olivat sadepainotteisia ja viileämpiä.

Toisaalta syklonien radan takia kylmät ilmamassat ovat nyt purkautuneet keski- ja itä-Euroopan yli kauas etelään. Italiassa saatiin juuri maanjäristyksen seurauksena kauhea kokemus, kun lumivyöry hautasi hotellin kymmenine asukkaineen, joita nyt on jouduttu kaivamaan lumimassoista. Osa on onneksi löydetty elävinä, mutta kovin kylmettyneinä. Välimeren ympäristön pakolaisleireillä on olemista, kun teltat eivät totisesti ole mitään lumiajan asumuksia.

Tämän kevään sukkatehtailua kuun alkupuolelta. Ylempi pari on selvästi viritelty itsenäisyyden 100-vuotiseen juhlaan sopivaksi... Huomasin viikolla uutisista, että jotkut harrastavat paljasjalkajuoksua ympäri vuoden. Uutisesta selvisi kuitenkin, että talvisaikana jalkapohjaa suojaa villasukka. Olenhan minäkin sukilla usein tepastellut pikku hommia ulko-oven tienoilla, mutta että pidempiä matkoja?
Toisaalta on todettu, että maapallon ilmat tulevat vuosi vuodelta yhä lampimämmiksi, jäämeret alkavat muuttua meriksi ikuisten jääkenttien asemasta. Jääkarhuilla on jo nyt hankaluuksia ravinnon hankinnassa, osa niistä on siirtynyt asumaan kaatopaikkojen tienoille, jossa ruokaa ainakin melko usein on saatavilla.
Etelämantereella on jo tovin seurattu suurta n. 100 km:n railoa, joka uhkaa irrottaa ison jäähyllyn mereen uivaksi jäävuoreksi. Railolla on mahdollisuus erottaa 5000 neliökilometrin kokoinen lohkare mannerjäästä. Se on noin puolet Uudenmaan läänin pinta-alasta. Jos niin tapahtuu, siitä tulee suurin ajelehtiva jäälohkare aikoihin. Kun se on jo valmiiksi meressä, se ei juuri nosta vedenpintaa, mutta joutuu haitaksi meriliikenteelle.

Nämä ovat huolettavia asioita, ja maailman ilmastotalkoita on viritelty jo hyvän aikaa. Öljyn ja hiilen valta-asemasta energian lähteinä pitäisi pian päästä, sillä hiilidioksidin määrä on uhkaavasti noussut. Energiankulutusta pitäisi vähentää, mutta toistaiseksi se on vain noussut. Eilen illalla kerrottiin valtakunnallisia tilastoja viime vuoden tammikuusta. Silloin pakkaskaudella tehtiin Suomen ennätys sähkön kulutuksessa, jossa tilastossa oli tuontisähkön osuutta reilu neljännes. Entäs, jos ei olisi saatu naapurimaista?

Kuinkahan käy maailman ilmastosopimuksen, joka juuri on saatu tehtyä? Toisaalta ei olisi kovin suuri vaiva esim. viileillä alueilla laskea asuintilojen lämpötiloja asteella - parilla, koska vaatteita kuitenkin täällä riittää. Se on askel oikeaan suuntaan. Talojen rakentamisessa tulee pian uusia ongelmia. Liian tiivis talo tuottaa mikrobeille hyvät elinympäristöt, kun vettä käytetään melko surutta sisätiloissa. Onhan se nähty Suomen nopeasti putkahtaneesta homekoulujen ja -kotien määrästä. Kosteiden tilojen vesieristeet eivät ole sataprosenttisia. Itse elin lapsuudessa niukan talousveden aikaa, kun ei ollut vesijohtoa. Silloin oli kyllä käytössä aina lattiapyyhe, jolla roiskevedet korjattiin lattialta. Seinät pysyivät kuivina. Isommat pesut tehtiin lauantaisin saunoissa, jotka kuivivat käyttöjen välillä viikon.

Meillä hallitus ihan oikein alkoi puuhata valtakunnallista selvitystä uusista liikennejärjestelyistä, koska liikenne kuluttaa juuri noita fossiilisia energiavaroja, mutta esitys on nyt ammuttu alas. Liikenneministeri on osoitettu nurkkaan häpeämään.
Olisi kyllä suoranainen ihme, jos tällaisesta probleemasta olisi noin nopealla aikataululla saatu vähänkään tyydyttävä ratkaisu, kun päämäärä on maaailmanlaajuinen ja keinot vain kansalliset. Mutta en havainnut kenenkään arvostelijan mitenkään kantaneen huolta ilmakehän asioista, huolen aiheet olivat aivan muuta, lähinnä lompsaan liittyen. Ei tainnut selvityksessäkään olla sitä näkökulmaa, kun lähtökohtana oli vähentynyt valtion varallisuus.

Tammikuun puolivälin jälkeen tullutta tuotantoa
Ja tässä seuraavat. Tuntuu, että homma etenee nopeammin, kun välillä vaihtaa toiseen värisarjaan...
 Sään ennustajat sanoivat, että näillä lukemilla mennään ainakin kuun loppuun. Juuri nyt ollaan siirrytty aavistuksen nollan alapuolelle, sitä pitäisi kestää pari päivää. Lunta on niukalti, vajaat kymmenen senttiä, joten tämä vuosi ei ole paljoakaan luontipuuhia tuottanut. Eikä lunta etelään kohta tulekaan, toista on Lapissa!

Saimaannorpan ystävät ovat alkaneet lumien kolaustalkoot norpan pesimäpaikkojen lähellä. Lunta on toistaiseksi niin vähän, ettei kinoksia juuri löydy. Kuulemma apukinosten teko on aloitettu tällä viikolla, tiedottaa Metsähallituksen luontopalvelut. Sellaisia tehtiin isommasti tammikuussa 2014 ja 2016, ja norpat olivat tyytyväisinä ottaneet työn tulokset pesimiseensä.

Telkkarissa on ilahduttanut kiinnostava Menneisyyden metsästäjät - sarja, joka kuvaa metallinilmaisijain kanssa kulkevaa äijäporukkaa etsimässä arkeologisille kaivaukselle sopivia kohteita. Mieleen tulivat Hauhon katajaisten maisemien kasviretket Hyömäessä, josta löysimme monta kiinnostavaa vanhan asutuksen indikaattorikasviakin muiden kasvistoaarteiden lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti