keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kaamos loppui tähän päivään

Kurkistus eilispäivän taivaalle, sinistä näkyvissä! 
Niin julisti yliopiston almanakka. Siinä kerrottiin auringon jälleen näkyvän myös Nuorgamissa, joka on se viimeisin hännänhuippu Lapissa tässä asiassa. Ihan kuin sen kunniaksi eilen oli koko päivän aikana aurinkoista, ja valoa on nähty myös tänään, vaikkakin ei se aamulla siltä näyttänyt, lunta tuli taivaan täydeltä kahdeksan ja yhdeksän aikaan.

Sama päivä eli eilen 16 01. Oli aika tuulista, joten puut ovat hyvin vapaina lumitaakoistaan.
Silloin oli alkamassa reisu Hyundai-huoltoon, koska kaikesta huolimatta auton sisälämmitin, jonka pitäisi käynnistyi yhtaikaa lohkolämmittimen kanssa, ei ollut suostunut yhteistyöhön kuin kerran sen viime viikkoisen prosessin jälkeen. Oliko lohkolämmitinkään tehnyt mitään, jäi arvauksen varaan, mutta eilenhän se selvisi, ettei ollut, kun huollon neuvosta kävin hankkimassa uuden liitosjohdon. Kausalan autotarvikeliikkeessä testattiin, että johto tosiaan oli vioittunut ja ostin uuden johdon.

Tällä kertaa kävi tuuri, sillä myyjä huomasi kysyä, tarvitsisiko johdon olla pidempi, josta ilahtuneena totesin että kyllä! Oli saatavilla myös 5 m pitkä, kun entinen oli 3,5 m. Ja se riittää ovien pielessä tai autotallin edessä oleviin autonseisotuspaikkoihin. Nythän olen joutunut tähän asti aina virittämään lisäksi paksun 10 m mittaisen ulko-jatkojohdon, kun se 1,5 metriä on puuttunut.

No, lämmitinrintamalla ei kuitenkaan alkanut tapahtua, joten päädyin tilaamaan ajan aamuksi. Varasin sukankutimenkin mukaan, jos menisi enemmän aikaa. Enpä siellä ehtinyt kuin tarjotun kahvikupposen juoda, kun jo huoltomies tuli sanomaan, että yksi töpseli ei ollut ollut pohjassa asti ja sisälämmitin sai virtaa vain vain sattumalta. Miten lie tullut jalkoja käännellyksi etupenkkiläisen, että oli hiulaantunut melkein irti pistorasiasta. Mutta nyt se tuli laitetuksi kunnolla, eikä edes maksanut mitään, kun varsinaisesti ei korjattu mitään.

Nykäsen Kirsiksi esittäytynyt reipas huoltoneuvoja sanoi kuulleensa, kun kivi putosi harteiltani. Tästä oli tulossa kaikesta tuiskusta huolimatta ihan hyvä päivä! Lumisadekin oli hiljenemässä kymmenen jälkeen. Kaikki me ajoimme hissuksiin, sillä varsinkin isojen vastaatulevien autojen perässä tuli vastaan myös iso läpinäkymätön pöllyvä lumilaahus, ja piti hiljentää jo senkin takia. Hyvin sitä silti kotiin ehti.
Eilisen kauppareisun saalis, hernepussi 0,99 e ja liitosjohto 40 e.
Iltapäivän askareiksi olin laittanut eilen herneet likoamaan, ja nythän pata jo hiljalleen purputtaa hellalla. Teen kaksi keittokertaa, tänään vain herneet, huomenna lisään juureksia ja mausteita, että tulee mahalle sopivan kauan pehmennyttä hernettä.

Pesuhuoneen remontin alku on hieman viivästynyt, sillä korjausväki ei saanutkaan edellistä urakkaansa, vesivahinkojen korjausta toisaalla (naapurikunnassa) tehtyä arvioidussa ajassa. Hyvä niin, saa harkinta-aikaa lisää, joten näin tässä on viikolla vain katseltu netin tarjoamia näkymiä sisustukseksi. Sekä Ullan että Helenan kanssa on keskusteltu messengerin kautta.

Viime viikolla kävi putki-Pasi katsomassa suunnitelmat lattiakaivon, harmaavesiviemärin ja vesiputkien johtamiseksi. Sain häneltä myös hyviä neuvoja vesipisteiden sijoittelemiseksi, joka taas määrittää ne muut sisustusasiat. Myös Mikko poikkesi viime viikon lopulla, hänellä oli myös tärkeitä näkökulmia asiaan, kun oman asunnon vessaremontti oli tuoreessa muistissa. Maalikaupan myyjääkin kävin tapaamassa, sillä heillä on myös lattia- ja seinäpintojen materiaalit tarjolla.

Kuulin Pasilta, että lattialämmityksen takia tulee joka tapauksessa valukerros, joten laattalattia olisi järkevin vaihtoehto. Käsittääkseni alaspäin on hyvin tilaa, että saadaan lämpöeristys ja pinta tehtyä niin, ettei lattiataso nouse. Eikä saisikaan nousta, kun se on ns. märkätila, mahdollisten vuotojen takia veden tulisi jäädä siihen huoneeseen. Kynnyskin kuuluu olla.

Mieltä ilahdutti kovin yllätys, jonka edellisvuotinen jouluamarylliksen sipuli järjesti! Eilen paljastui, että sillä olikin tehtynä uusi kukkavana vanhan jo kuihtuneen alla piilossa. Taustalla on toinen viime vuotinen, jolla silläkin kolmen kukan panos katseltavaksi. Kesäsateiden hyvin liottamia sipuleita..

Olen käynyt pohdiskelua myös tulevan huoneen ovesta, joka pitää sijoittaa avautumaan eteiseen. Onneksi keskusteltiin siitäkin Mikon kanssa ja hän ehdotti oikeaa ovea oman suunnitelmani haitarioven tilalle. Samaan aikaan soitti Hutrin Hessu, joka sanoi, että hyvä niin, olisit kuitenkin kohta pyytänyt oven vaihtoa, koska siihen päätyy moni poimuttuvan oven asentanut.

Ehkä jo ensi viikolla sitten alkaa tapahtua. Olen ollut viivästyksestä tyytyväinen myös siksi, kun sukka-urakkani alkaa nyt vasta valmistua. Sormet eivät ole ihan niin nopeat kuin aiemmin, ja pitää jättää työ aina välillä kesken muutamiksi tunneiksi, että jänteet pääsevät huilimaan. Uutta lankaa on kuitenkin joutunut jo parikin kertaa etsimään. Nyt on hyvä syy käydä usein Korialla Novitan tehtaanmyymälässä, kun auton akkua pitää enemmän hoitaa, joka tarkoittaa lisää ajokilometrejä.

Näyttää siltä, että pidempi lumisadekausi on taas tulossa, joten päiviin tullee lumitöitäkin, ennusteen mukaan ensi viikollekin. Se on hyvä, jos ei osu isoja pakkasia. Tämä pienten lukemien pakkasjakso alkoi viime viikon alussa, kun päästiin eroon pitkäaikaisesta märästä. Tänään on ihan ennätys kylmyydessä, kun on -7 -8 astetta, ja ensi viikko näyttäisi hieman lauhemmalta.

Kuparilehtikin on alkamassa kukkarunsauttaan. Se innostuu enemmän, kun huoneet tulevat lämpimiksi ja multa kuivuu. Kuva on eiliseltä, kun aurinko melkein paistoi.

Kyllä juuri nytkin, iltapäivällä lunta tulee, niin on ennustettukin, mutta enemmän vielä on luvassa, sillä sadetta on ohjelmassa koko loppuviikon, ainakin jonkin verran. Tämän aamupäivän pihatyö meni pääasiassa harjaamalla, sillä pakkaslumi on kevyttä eikä takerru. Suurin sadepäivä on kuitenkin tänään ja etelärannikko ja kaakkois-Suomi ottamassa eniten, koska Suomenlahti on avoin ja tuulet käyvät etelästä. Kun hain juuri postin, niin näytti, kuin olisi tullut tähän mennessä noin kymmenisen senttiä tätä kevyttä pumpulilunta.

Sain teetettyä viime viikolla autolle sekä vuosi- että 30 000 km:n huollon keskiviikkona. Mukana oli odottelua varten sukankudin, josta ehdin tehdä kantapään. Seuraavana päivänä pääsin katsastukseen, josta selvittiin puhtain paperein ja lausunnolla: "Kuin uusi", joten autoasiat eivät nyt ehkä häiritse ajatusmaailmaa sisäremontin aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti