Vietetään kesäpäivän seisauksen aikaa juuri tällä hetkellä, kun alan kirjoitella klo 10.04, se on virallisesti klo 10.07, eli siihen on nyt aikaa vielä 3 minuuttia. Päivälle tulee mittaa melkein 19 h. Nimipäiviään juhlii Ahti ja huomenna Paula, onnittelut heille! Kas kummaa, kun naapurissani asuu sen nimiset henkilöt perheenä, joten heillä sitä keskikesän juhlaa saa tänä vuonna viettää oikein neljä päivää perätysten, kun juhannus ja sunnuntai tulevat nimppareiden jälkilöylyinä.
Päivä on ollut toistaiseksi melko pilvetön, tosin etelätaivaalla on hitusen erottanut Baltian yli kulkevan rintaman pilviä. Odotettavissa on meilläkin pilvisempää, ja jopa ehkä sadetta illan alkaessa. Olisihan se hyvä, jos sataisi. Mutta olen hieman pessimisti, koska tällainen odottelu on ollut jokapäiväistä viikkokausien ajan. Edellinen sade saatiin toukokuun puolivälissä, ja seuraava melko niukka oli tämän viikon alussa.
Helena ja Tella ovat tulossa illansuussa juhannusta viettämään, siksi tänään on alettu jo aikaisin. Mutta niin aikaisin ei olisi tarvinnut, kun kohta kolmen jälkeen oli jo tehtävä aamukahvit, ja FB:stä huomasin, että tuttava-Päivi vielä taisi leipoa edellisiltansa jatkeena kesäkahvilaan tarvittavia piirakoita. No oli siinä tuntia eroa...
Keskipäivän aurinko paahtaa taas täydellä voimallaan. |
Ruusujen kukintakin alkoi jo kesäkuun alussa, osin jopa toukokuun puolella, kun oli tosi lämmin helteinen toukokuu. |
Nykyisin vitamiineja lisätään ruokiin, joten niiden saanti on turvattu. D-vitamiini on rasvaliukoinen, vain rasvattomalla dieetillä oleva ei sitä kohtaa ruokaillessaan. Kuulun sellaiseen vähäpigmenttiseen perimään, joka ei rusketu juuri ollenkaan, joten ulkona oleilun määrää lisäämällä ei toiveruskeuteen päästykään.
Iholleni on kehittynyt solumuutoksia, joita nimitetään aurinkokeratoosiksi, ja niistä osa johtaa hoitamattomana joko basalioomaan eli tyvisolusyöpään tai okasolusyöpään, molemmat huonoja juttuja (jälkimmäisestä kasvaa kukkakaalimaisia muodostumia ihon pintaan). Ainakin kolmaskin laatu vaivaa voi ilmetä, nimittäin melanooma, joka on yleensä aggressiivisin ja alkaa kehittyä iholla olevista luomista, kun nuo muut kaksi tulevat muihinkin kohtiin. Niinpä ihoa tarkastellaan vähän sieltä sun täältä käydessä, jotta muutoksista päästäisiin perille. Hoitojakso alettiin helmikuussa 2015, ja luultavaa on, että siitä on tullut vakituinen seuralainen loppuajaksi elämää.
Kesäkuun kuudes päivä oli taas käyntini Päijät-Hämeen ihotautiklinikalla tuon ongelman tiimoilta. Sain nestetypellä annettua hoitoa, jolla vaurioitunut kohta jäädytetään (typen lämpötila on -196 C), ja sillä poistettiin muutamista löydetyistä kohdista muuttuneen perimän omaavaa solumassaa. Pari viikkoa on nyt mennyt reikien paikkaantumista odotellessa, ja suuret varoitukset mielessä auringossa oleilusta lähtiessäni käsittelystä.
Hankala yhtälö, kun ulkotöitäkin olisi runsain määrin tarjolla. Illalla klo 17:n jälkeen UV-säteilyä on vähemmän, yleensä alle arvon 3, mutta onhan sitä joka tapauksessa, ja näiden hoitojen takia naaman iho on entisestään ohentunut ja herkempi vaurioitumaan. Ulkona käymiset pitää rajoittaa lyhyiksi jaksoiksi. Joutuu erakoksi sisätiloihin, vaikkei sitä niin vasiten haluaisikaan. Ulkona odottava betonilaattakasa osuu ärsyttävästi silmään joka kerta, kun seison rappusilla...
Onneksi on kangaspuut, niiden kanssa aika vierii huomaamatta! Laittelin viikovaihteessa saaliloimen puuhun ja nythän se on jo kudesuulla, vain polkusten laittoa vailla.
Kuiva alkukesä on kyllä ollut mieleen, kun syksyn ja kevään oksasavotan tuottamat kalikat ovat kuivuneet polttopuuksi kelpaaviksi, ja mattojakin olen saanut pestyä ja kuivaksi jo neljänä pikkurupeamana aamuisin tai illoin. Pesupaikka on lisäksi puiden suojaama, joten suoraa säteilyä ei kohtaa, mutta rannassa vesi heijastaa kyllä auringon kaikkia säteitä poispäin, ja siis ns. hajasäteilyä on enemmän kuin pihalla ollessa.
Yksi luku tuli kirjoitettua loppuun elämässäni, kun kävin saattelemassa haudan lepoon pitkäaikaisen työtoverini Sirkan 16 06 Janakkalassa. Olimme saapuneet samaan työpaikkaan 50 vuotta sitten eli 1968, ja se pesti jäikin sitten lopulliseksi työpaikaksi molemmille. Ensimmäiset lapsemme olivat samanikäisiä ja menivät kansakouluun samana syksynä 1968. Meitä vanhoja hänen työtovereitaan on vielä elossa 13, mutta paljon on jo poistunut toiseen todellisuuteen. Siunaustilaisuudessa meitä oli 7 läsnä, lisäksi tuli kukka- ja adressitervehdyksiä.
Maurin haudalla on nyt seurakunnan valitsemat begoniat, melko äsken istutettuna, ja niitä hoidetaan vähintään viikoittain. |
Enon haudalla on myös begoniat. |
Sirkka jopa joskus kyseli, miksen poikennut joka kerta, mutta onhan vieraista aina hieman vaivaa ja varsinkin yllätys-sellaisista. En tietenkään ollut ainoa vastaanotettava, sekin vähän mieltä kaihersi, että vaivaa tulee kohtuuttomasti. Ja muissakin omissa tuttavissa olisi ollut joskus poikettava, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sen vähemmän tahtoo yhteen päivään mahtua ohjelmaa. Nyt on ensimmäinen vuosi, kun haudat ovat seurakunnan hoidossa, ja kun siitä mainitsin syksyllä Sirkalle puhelimessa, hän kyllä totesi sen olevan hyvä.
Mietin tässä, montakohan kertaa sitä tulee Janakkalassakaan enää käytyä noin vain poikkeamalla? Johan tätä väliä on ajeltu tarpeeksi kauan, 1980-luvun alkupuolelta asti siis kohta 40 vuotta, ja sitä ennenkin aika usein, kun varsinkin viimeisinä vuosina 1977 jälkeen reisuja tuli paljon äitiä katsomaan.
Ehkä päivän on määrä kääntyä alamäkeen päin tässäkin suhteessa. Mitä vanhempi autoilija, sen enemmän on varottavaa ja pitää valita ajoaikansa, joten sopimusreisut voivat olla vaikeita, kun vasta aamulla voi tietää, onko hyvä päivä mennä. En kyllä nuku rattiin, vaikka olisi kuinka lyhyt yö ollut takana. Mutta muita vastuksia ilmaantuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti