keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Maaliskuun hommia ja suunnitelmia

Eilen oli tämän kevään lämpimin päivä, oli yli +9 astetta meidän mittarissa. Rännit solisivat, katon lumet ovat alentuneet kolmannekseen. Illalla piti ajoteitä karhita traktorin voimin, koska pinta pehmeni niin, ettei ollut autolla päästä. Se ei ollut vain meidän tiemme ongelma, koko kylähän on mäkistä.

Meillä kävivät eilen puunkaatajat, mutta ei vielä kaadettu, vain suunniteltiin, koska arboretumissa hankea piisaa. No lähiaikoina kuitenkin tulee verhopuuston eli koivuja ja haapojen kaatoa, ehkä hieman muutakin, että pääsee koneella hakemaan pöllit. Ne matkustavat sitten kylään klapikoneen luokse. Toukokuussa on aika tehdä niistä hienoja pinoja.

Poppanaloimi on saatu tehtyä, lopusta tuli vielä yksi pari versiota 2 Vaapukkamäeltä, ja sinisen nimeksi kiteytyi työn aikana myös Kymijoki, tässä on jäiden lähtöä, mikä on kohta todellisuuttakin, Kymijoessa on kova virtaus..
Kirjoitus-eli työpöytäni alusta on nykyisin Wilman suosituin paikka, hän on ottanut sen ihan yöpetikseenkin. Se johtui siitä, että huomasin vetää pöytää hieman ulommaksi seinästä, ja siten sain koneisiin kuuluvat johtolenkit siirrettyä niin paljon oikealle, etteivät tursua jalkatilaan. Koska Wilma on hyvin lahjakas kulkemaan pikku väleistä, oli sitten keksittävä este kulkemiselle. Siihen sopivat mainiosti viime kesäksi ommellut pihakalusteiden pehmusteet, ja saatu pehmoinen seinä on nyt niin miellyttävä selän tuki!


Ensi toukokuuksi on myös tilattu muutama kuutio sepelimursketta, jotta talon alarinteen puolen toinen ränni saadaan paremmin salaojitetuksi, samoin etupihan laattojen aluset, ja ehkä tarvii sähköjohdon upottamiskaivantoonkin jotakin. Kunhan nyt routa sulaa!

Lähdemme Wilman kanssa lähiaikoina kyläilemään muiden koirien luo, saapa nähdä, millaista on jälleennäkeminen Tiitun ja Tellan puolelta? Viivymme reisulla hieman pidempään, ei ole ihan päivän kyläily.

Eilen teimme lenkkiä Kesäkahvilan pihan läpi, ja olipa ihme, miten iso oli aurausvalli parkkipaikassa! Lumen pinta oli selvästi ylempänä kuin autojen katot. Maantielle ei yhtään nähnyt monen auton riviä. Tämä on kyllä ennätyslumien vuosi tällä paikalla.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti lumet ovat enimmäkseen poissa parin viikon kuluttua! Meillä jatkuu epätavallisen viileä kevät, mutta siitä on se hyvä puoli, että narsissit ja muut kevätkukkimiset kestävät kauemmin. Niinkuin muistat, viime vuonna oli se helleaalto huhtikuun alussa, mikä katkaisi narsissien ja kirsikkapuiden, jne. kukkimisen tyystin.

    VastaaPoista
  2. Joo, siellä hikoiltiin! Ja kukat nuutuivat. Mutta ne koiranhammas (Erythronium)- ja orvokkikasvustot siinä metsikössä!

    VastaaPoista