sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Huomenissa alkavat härkäviikot


Onnellista uutta vuotta ja kiitos kaikille ystävilleni, lukijoille, jotka jaksatte elää mukana elämänvaiheissa, jotka väliin menevät kosken lailla ja silloin voi sattua, väliin taas kuin tuulettoman ja kimaltevan veden hiljaa päilyessä. On ihme, kuinka ystävälliset sanat lämmittävät pitkään. Kunpa useammin niitä muistaisi sanoa lähimmäisilleen. Tuskinpa meistä kenestäkään jää kuitenkaan yhtä pyyteetöntä muistoa kuin edesmenneistä koiraystävistä, jotka olivat aina valmiita mittaamattomiin hellyydenosoituksiinsa, varsinkin kotiin palatessa pienenkin poistumisen jäljiltä.

Eilen eli loppiaisena oli pilvinen päivä, pakkasluntakin sateli moneen otteeseen.
Joulu on ohi, ja loppiainenkin meni, on siirryttävä tavanomaiseen perusrytmiin elämässä. Ulkotilojen jouluvalot odottavat vielä poiskerimistä, sisätilat on jo pääosin palautettu vanhaan ilmeeseensä, jopa ruukkukukatkin yläkerrasta, kun olo siellä kävi niille liian viileäksi. Viime viikolla ostettu hernepussi odottaa vielä kaapissa liotusvaihetta, jos vaikkapa ensi viikolla?

Kuva on otettu 31 12 2011 Tellan ulkoilutusreisun yhteydessä. Sain itseni ankkuroitua kiinni mäntyyn, ettei kuva heilahtanut, kun koiralla oli niin tuhottomasti katsottavaa paikassa, jossa ei ennen ollut käynyt. Parempin näkymien kuvat ovat menneet kaikki epätarkoiksi.
Saatiin jonkinasteinen talvikin ja eilen tuli tonttitiet lumilingottua ensi kerran. Maisemat ovat kovin valoisat!
Olen kierrellyt katselemassa, miten viemäröintityö edistyy Pappilanlahden tietämissä, sen näkee jo kesäkahvilan ja seurakuntatalon kulmalta, josta myös parhaat panoraamat: Ikiaikainen Kymijoki, vanha pappilanmäki ja nykyaika, joka puskee koneillaan putkea maan sisään salliakseen rakentamisen Sorronniemen hulppeille rantatonteille. Koneet olivat tänään maantien vasemmalla puolen. Viemärikaivojen osia on varastoituna kirkon parkkipaikan laidalle. Töiden pitäisi valmistua kevääseen mennessä.

Härkäviikot ja reikäleivät kuuluvat länsisuomalaiseen kansanperintöön, sillä härkiä käytettiin Satakuntaa myöten ennen muinoin vetojuhtina tuomaan puukuormia tai heinähäkkejä pihapiiriin, näihin askareisiin oli aikaa juhlapyhien mentyä. Itäsuomalaisten nimitys vastaavalle juhlapyhättömälle kaudelle on selkäviikot, jolla tarkoitettiin ajan osumista talven keskelle eli selkään (Heikki 19.01.taittaa talven selän). Vasta laskiainen tai toisten perinteiden mukaan Marianpäivä lopetti tämän usean kuukauden jakson.

Keskipäivän aurinko punasi Pulkansuon männikköä, kas, sehän näyttää jo metsän kokoiselta rungoistaan, kun ikää on n. 50 vuotta.
Olenkin jo muutamana ehtoona varustautunut matonkude-nyssyköillä, joissa osa kuteesta pitää halkaista, muuten matosta tulee liian paksua eikä se anna aukaista ovea kohdaltaan. Kun mattopuut ovat viileässä yläkerrassa, saattaa kutomistovi jäädä kyllä lyhyeksi. Toisaalta ei ole kiirekään. Kun valmistelen kuteet tässä tuvan lämpimässä, kutominen ei vie niin kauan aikaa, jotta saisi näkyvää jälkeä (joka tarkoittaa minun mittapuullani jotakin 0,5 - 1 m:n välillä päivä).


Mutta kiireitä ei ole, kiva on ulkoillakin, katsella rusakonjälkiä (viime yönä oli käyty tutkimassa keltapeipin maistuvuutta ihan ikkunan alla), tutkia, mitkä koiran jäljistä kuuluvat naapurin Sirulle, mitkä ovat muiden. Ja monetko kisunjäljet ilmestyvät aamuisin. Jokunen rastaskin näkyi viime viikolla syömässä pikkuvarpusten ja tiaisten seurana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti