Aika rientää!

Pakkaskaudella aika kuluu tavallista nopeammin, kun päivittäisaskareet lisääntyvät tehostuneen uunilämmityksen myötä. Parhaina päivinä tulet pitää tehdä kaksi kertaa kiukaan pesään, koska se ei varaa lämpöä pitkään, leivinuuniin toki vain kerran päivälle. Helposti siinä hupenee melkeinpä 3 tuntia, kun leivinuuni hiipuu hitaasti ja pitää käydä monta kertaa katsomassa, josko jo pellit saisi kiinni. Kovimmilla pakkasilla ilmalämpöpumppu menee tauolle, silloin muu lämmitys tehostuu. Ihmeesti sitä tottuu pumpun antamaan mukavuuteen, jossa koko huoneilma on tasaisemmin lämmintä kuin pelkillä pattereilla aikaansaaden. Erityisesti sen huomaa pohjakerroksessa.

Onneksi olen tehnyt risuista haketta, joka keväällä kuivuu pressun päällä muutamassa päivässä. Se on oivallista pantavaksi leivinuunin pohjalle ennen klapien latomista, sillä se on läpikuivaa ja syttyy helposti. Hiilloksen tultua haketta voi lisätä joitakin kertoja uudelleen, ja saa hyvin lämpimän uunin palkakseen. Ja mikä mukavinta, risut eivät jää kasoiksi tontille, edes kompostille. Onneksi on kirkkaita ilmoja, siitä tulee hyvälle tuulelle.

Pian alakertaan kärrätyt puuvarastot on kuitattu, jos päivittäin kuluu 2-3 laatikollista. Siispä askareisiin voidaan sisällyttää myös klapilaatikoiden täyttöä ja kärräystä. Ovethan tietysti on varsin tilkitty ja peittein suojattu sisältä, joten homma vaatii ryhtymistä ja lauhempaa päivää. Se olikin juuri viime perjantaina. Edellisestä samanlaisesta rupeamasta oli ehtinyt kulua kuukausi. Nyt alkoi olla viimeisten vanhojen klapien vuoro tulla töihin, seuraavalla kerralla jo tulee keväällä ostettua puuta laatikoissa.

Koska vanha klapivarasto on näin kulunut loppuun, päädyin neuvottelemaan toimittajani kanssa lisätilauksesta ensi keväälle. On hyvä olla oikein kuivaa puuta, mieluimmin ylivuotista, sillä kuivan puun lämpöarvo on suurempi. Tänä keväänä saapuva tuore klapi ehtii kuivumaan tontilla runsaan vuoden, vaikka olisi tällainenkin pakkastalvi. Arboretumissakin on tehtävä korjuuta, lumituhojen siivoamiseksi. Niitä sitten ehkä parin kuukauden kuluttua, kuten viime keväänäkin, ja polttopuiksi nekin.

Muualla huoneissa tulee tarkistella vetoisia kohtia ja yrittää vanhoja hyväksi havaittuja lisäkonsteja, kuten lisäverhoilua ja kaksinkertaisia mattovarustuksia lattialla jne. Siinä puuhailussa tulee pian lämmin, koska samalla on aina muutenkin siivoiltava huonekalujen siirtelyn takia. Pakastimet on sulatettu ja matot rapsittu lumikylvyssä jo aikaa sitten.
.

Pakkasmaisema 04 02 2012 ikkunasta katsellen.

Viikko sitten saatiin pakkasennätys, kun mittari meni -30 asteen kylmemmälle puolelle. Omalla kylällä kuului olleen n. -33, omassanikin lähes -32, mutta kotiseutulehti tiesi kertoa, että Sääksjärvellä oli käyty lähellä -37 astetta. Kylmää kyytiä! Eipä siis ihme, että yläkuvassa oleva paksun lumipeitteen saanut puhelinyhtiön kaapeli napsahti poikki yön tunteina. Tuntui tosi vaatimattomalta elää päivää, jossa ei ollut nettituokiota. Korjaajan sain kyllä parin päivän päästä tiistaina. Varttitunnin askartelu korkeilla tikapuilla tuotti tulosta. Oli parempi tunne kuin jouluna!

Omaa liikuntaa ei ole juurikaan harjoitettu lumitöiden muodossa, kun sateita ei paljon ole ollut, ehkä kymmenisen senttiä pakkaslunta yhteensä. Mutta kun on tuullut, kinostumista on tapahtunut. Arboretumin polku oli melkein ummessa, kun hangen leikkauspintoihin oli kasvanut lumilippaa. Parilla kolauskerralla kuitenkin on selvitty. Siispä olen neuloskellut lukunuttuja, pari sinistä on valmiina. Sukkatuokioitakin voi välillä harrastaa.

Olen saanut taas yhden päiväkirjoistani talletettua sähkömuotoon. Siinä pääsin seikkailemaan vuosien 1993-96 aikana tehtyjen muistiinpanojen sokkeloissa. Kirjan lähes 400 sivua vaativat istumista lähes 30 tuntia, sillä yhdellä kertaa ei jaksa tehdä vähävirheistä jälkeä kovinkaan kauan. Mutta toistaiseksi aikaa on. Ja päiväkirjoja riittää....
Onneksi vanhat ystäväni Hämeestä keksivät pyytää auttamaan kotikylänsä kirjojen teossa. Se onkin ollut virkistävää omien muistiinpanojen "automaattisen" kopioinnin väliin.  Kirjoittaminen ei minulle ole koskaan ollut vaiva, vaikka nyt vanhemmiten huomaa tekevänsä joitain sellaisia kirjoitusvirheitä, joita ennen ei keksinyt tehdä. Kuten esimerkiksi että kirjaimet vaihtavat paikkaa. Varmaan se on jotenkin kiinni liikeradoista aivoissa. Oikolukemista pitää harrastaa vähintään kaksi kertaa!

Ensi alkuun tuntui, että mitähän siitä tulee, mutta kun lopulta pakkasten hellittäessä kaivoin kylmässä yläkerrassa olevia maantieteellisten sarjojen kirjavarastojani, faktaa alkoi karttua auttavasti. Peruskarttalehdet ovat varsinainen avainsana, jos pitää sanoa jotakin maastonmuotoja ja luonnonmaantiedettä koskevaa. Kartan kanssa on niin monta kertaa käyty aikoinaan maastoretkillä, että moni asia muistuu mieleen helpolla.

Tällä viikolla ilahdutti myös Tella, joka tuli vierailemaan pariksi päiväksi. Hänen lempiasentonsa on antaa tassu ihmisen käteen, ja sitten alkaa tuijottaa etäisyyteen kuin nirvanaan vaipuneena. Sitä voi jatkua hänen mielestään ikuisuuteen. Tellan uutta punaista talvitakkia päästiin kokeilemaan, se tuntui koiran mielestä ihan asialliselta, kun ihminenkin pukee kaikenlaista varustusta ulos mennessä. Ensi viikollakin tapaamme.