Hiljaisehkoon päivärytmiin tuli muutos, kun Tella tuli viikonlopulla muutaman viikon vieraaksi kevättä nuuhkimaan. Jälleennäkeminen on liikuttava, kuin koira kertoisi omien tunteidensa(?) ohessa kaikkien muidenkin kaipauksien summan. Uskollisuuden osoituksena talon emäntää kohtaan Tella haluaisi myös parina ensi päivänä jakaa aamiaisella myös minun suupalojani, mutta sitä ei kauan kestä, jos ohjelmana ei ole Polar-nimistä ohuen ohutta ja kuivan kuivaa rieskaa, joka pitää hauskaa rapinaa hampaissa.
Tella muisti hyvin aikaisemmat puuhansa täällä ja luiskahti heti samaan päivien kuvioon kuin edellisvuoden lopulla oli totuttu: Aamulla aikaisin tontin nurkalle lintulaskentaan, ja sitten vasta hieman myöhemmin pidemmälle lenkille kappelintietä Verkkovuoren metsäisille rinteille. Muuttolintuja on tullut viikossa jo paljon, kaikki kolme rastasta, punakylki-, musta- ja räkätti, sekä peipot ja punarinta. Lunta vielä on runsaasti, niin että taluttaja kuikuilee tiellä ja koira kirmailee siksakkia näyttäen hyppimistaitojaan.
Kuva on Lammaskallion ja Verkkorannantien erkanemiskohdasta. Mönkijällä ajetut jäljet mahdollistaisivat jonkinlaisen polun, mutta tyydyttiin nyt vielä malttamaan muutama päivä. Liian hyvässä muistissa on se joenpohja, jollaiseksi tämä metsätie viime syksynä muodostui! Viime yönä oli sen verran pakkasta, että oli tullut pienoinen hankikanto, jopa minullekin. Iltapäivällä oli erilaista, kun punaisen "salaman" tassut upposivat joka kerta pohjaan saakka. Nyt kuunneltiin Pyhälahdelle (eli Saveniuksen rantaan) saapunutta joutsenparvea, jolla oli äänekästä neuvonpitoa, kun järvi on vielä hyvässä jäässä. Pari rinnakkain lentelevää varista muodosti kuin korttelikonstaapelien kaksikon, kun tarkastivat moneen kertaan, mitä meillä oli siinä mielessä.
Tänään on kaunis päivä, ja lumiin varastoitunut vesi haihtuu jatkuvien tuulien takia hiljakseen ilmaan. Sulamisvesien noroja ei tänä keväänä juuri ole näkynyt toisin kuin Pohjanmaan Pyhäjoella, josta uutiset nyt ovat aika järkyttäviä.
Muutama krookus jo pilkistää esiin, kuva on syysasteripenkistä isoimman lehtikuusen oksien alla alapuutarhalla, josta lumet ovat parissa päivässä melkein kadonneet. Samoin on hieman lumikelloja ja lumipisaroita, mutta scillat ovat melkein lähtökuopissaan vielä. Muistaakseni istutin syksyllä aika paljon tulppaaneita, mutta niistä ei ole toivoa vielä vähään aikaan! Raparperien peukalonpään kokoiset punaiset silmut puolestaan kertovat, että kohta tullaan.
Radansuun ja Kausalan väliin jäävällä laakealla peltoaukealla on vanhan kaavan mukaan tulvajärvi, jossa on jo sadoittain lintuja, pääasiassa kala- ja naurulokkeja, mutta sekaan mahtuu myös mm. töyhtöhyyppiä, joutsenia ja sorsalintuja.
Kohta kapuamme yläkertaan puuhaamaan kangaspuille, siellä riittää puuhia, kun ulkotöitä ei juurikaan ole, ennenkuin routa sulaa. Sateisia aikoja on runsaasti tiedossa, joten voi olla, että maa vihertää jo seuraavassa postauksessa. Talvirenkaat voisi jo vaihtaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti