Valokuvia parinkymmenen vuoden takaa(kin)

Tein illalla hieman alakerran kamarin kirjahyllysiivoa, jonne ajautuu usein tavaamiani tiedelehtiä, kuten Lutukka, Sorbifolia, Terra ja Luonnon Tutkija, joita olen tilannut koko ammattiurani ajan. Oikeasti etsin alkuun sitä tiettyä Lutukkaa, jota heinäkuussa 2011 Tiitun kanssa sängyllä iltasella lueskelin.

Siinä oli nimittäin kirjoitus kuolanpioneista, asia, jota en ollut tiennytkään aiemmin, nimittäin että sillä kasvilla on sekä jalo- eli kiinanpionin ja ruusupionin geenistö, eli että se on risteytymällä syntynyt laji. Kuinkahan monta kertaa se on ns. eka kerran syntynyt risteytymällä ja mitä sitten on tapahtunut jälkeenpäin.

Meidän tontilla syntyy nimittäin kovin harvoin siemeniä kukkiin, ja taimia vieläkin vähemmän, tähän mennessä on löytynyt vain yksi siementaimi. Kuvan kasvi on vuosien kuluessa lohjennut kahteen osaan, sillä jättimalikka-sieni levisi tässäkin penkissä ja tuhosi osan mennessään. Onneksi molemmat puolet jäivät eloon.

Päätin illalla saman tien järjestää lattialle ja tuoleille leveilleen menneet lehdet kronologisesti ja siivota samalla. Sainkin sen tehtyä, ja tarpeeton muu tavara meni lehtikeräyskassiin. Parin Lutukan välissä oli kuitenkin valkoinen muovitasku, jollaisia takavuosina kaupiteltiin valokuvien säilyttämiseen. Muutama kuva oli jostain syystä liikkunut tämän taskun mukana yläkerran mapeista tänne, ties kauanko lienee ollutkaan.

Ensimmäinen kuva on Pertti-veljeni ottama, hänen käsialansa on tunnistettavaa, ja kuvan takana oli kuvauspäiväksi merkitty 07.04.1993. Muistelen, että Pertti oli täällä kartoituksen takia, kun tonttien kulmiin piti viritellä valkoiset ristikkäismuovit, jotta piste erottuisi ilmavalokuvissa. Talo oli niihin aikoihin vaalean keltainen, ja pielilaudat olivat vaaleanharmaat. Huhtikuussa oli jo lumetonta, lentokone tulisi tekemään kuvaushommat, ennenkuin puut tulisivat lehteen.

Kuva kertoo suuresta käänteestä talon historiassa, kun vanha navetta-lato, jossa oli myös paljon Pertin rakentaja-käden jälkeä, oli korvautunut uudella autotallirakennuksella. Sehän kyllä oli tapahtunut jo aiemmin, 1991 kesällä, kun Emmi oli noin 3-vuotias. Rakennus kyllästettiin aluksi keltaisella sävyllä, mutta sai myöhemmin punamultavärin ja mustan oven, vain valkoiset pielet jäivät.

Seuraavat kuvat ovat kesältä 1995, jolloin Pertillä oli 60-vuotisvastaanotto ihan ravintolassa, kotinsa lähellä. Yhdestä kuvasta erottui suurentaessa kameran kirjaama päivämääräkin, 12.08.95.

Ensimmäisessä kuvassa ollaan just pöllähdetty paikalle, Perttiä ei näy kuvissa, joten hän lienee häärinyt myös kameran takana. Kuvassa on Isa, Maija ja Pentti yhdestä autosta ja Marja-Leena ja Ulla kulkivat minun kyydissäni. Ulla oli edelliskevään ylioppilaita, Katariina oli jo alkanut opintonsa hammastohtoriksi. Erkin autosta on kuvaan ehtinyt vasta pikkuneiti Salla(?). Pentin taakse osuu Ilkan vaaleat hiukset ja myös Katariina edustaa vastaanottokomiteaa.

Juhla oli järjestetty viikonlopulle, olihan syyslukukauden koulutyö taas alkamassa seuraavan viikon alussa, joten vapaa-aikaa olisi vain viikonlopuilla. Kiinnittäkää huomiota kampaukseni malliin, olin nimittäin keksinyt, että ikiaikainen otsatukkani voidaan kasvattaa pois ja olla niinkuin muutkin ihmiset.

Keskimmäisessä kuvassa ollaan sisätiloissa. Ulla ja Katariina pääsivät istumaan vierekkäin ja muita tässä pöydässä on Raija Vähätalo ja muistaakseni selin on hänen äitinsä kiharapää, minä sitten kuudentena. Pertin paikka on taas tyhjä, joten hän on kuvaajana. Marja-Leenan profiili on taustalla ja Maijan erotan takaoikealta.

Alimmassa kuvassa  ovat nuoret neidit jälleen, nyt heidän seuraansa on päässyt tuolia esiin vetävä Erkki. Katariinalla on upea kampaus, ja Ulla esiintyy itse ommelluissa vaatteissa, hän alkoi valmistaa pukunsa jo varhain. Olin ostanut Pertille lahjaksi komean lasilinnun, variksen, kun pidin varista viisauden symbolina ja kun omat juhlani tulivat vuotta myöhemmin, sain häneltä samanlaisen saatesanoilla: Potut pottuina.

Eipä mennyt kuitenkaan kahtakaan vuotta, kun jo kokoonnuimme Pertin hautajaistilaisuuteen kesäkuussa 1997.

Alin kuva on naapurista Lepolasta, johon oli kokoontunut iso kutsuvierasjoukko heinäkuisille "Ellinpäiville". Taisi olla kuitenkin Sirkan syntymäpäivistä kyse. Tämän kuvan vuosi on minulla jäänyt kirjaamatta, arvelisin, että 1993-95 haarukassa ollaan,  mutta miksi sen nyt laitan esille, ei johdu siitä, vaan kun näin kuvan ensi kerran, ihmettelin kovasti, miksi jo kauan sitten nurmen alle nukkumaan mennyt äitini voi seistä vierasjoukossa selkä puuta vasten varjossa. Olin jopa näkevinään Elsan 50-luvulla suosiman nutturankin  aluksi.

Itsehän siellä kuitenkin seisoin, ilman otsatukka-tavaramerkkiäni niin erilaisena, etten itsekään tuntenut. Jostain myyntirekistä olin löytänyt mukavan vaaleanvihreän kesämekon, jossa sattui olemaan myös Elsan suosima V-kaulus. Naapurit, joilta kuvan sain, sen sijaan hyvin tiesivät, kun sain kuvan heiltä! En ollut koskaan kuvitellut aiemmin, että muistuttaisin äiti-Elsaa enempää kuin isääkään. Mutta yksi todiste siis on.