Pimeämmälle vuosipuolikkaalle taas jouduttiin

Amppelikasviksi kesäkuun lopulla istutettu keltalehtinen suikeroalpi Lysimachia nummularia ehti kasvattaa loppukesän aikana melkein metriset riipukset. Jos kesää vielä jatkuisi, niin varmaan maassa asti olisi, lähtökohta on noin pääni korkeudella. Seuraa tekee punakukkainen japanin- eli miljoonakello.

Saman lajin violettikukkaiset amppelit tulivat naapurista loppusyksyksi nauttimaan etelän auringosta, mutta riippumispaikat ovat meillä vähissä ja nämä tarvitsevat sateensuojan pysyäkseen kauniina, joten kököttävät nyt alimmalla rapulla, johon sadekatos yltää päälle.

Eilen oli syyspäivätasaus, yö alkaa voittaa päiväpuolen pituudessa. Toki nyt ollaan 12 tunnin valoisassa ajassa, mutta kun kummastakin reunasta hävitään pimeälle joka päivä muutama minuutti, niin talvipäivänseisaukseen eli joulukuun 20 päivän nurkilla olevaan hetkeen mennessä on menetetty yli puolet tuosta 12 tunnista etelä-Suomessakin, puhumattakaan nyt pohjoisemmista leveyksistä, joita kutsuu kaamos.

Ensimmäisenä ehtivät syksyilmeeseen koreansyreenit, joiden lehdet alkavat vaihtua keltaiseen jo syyskuun alussa. Taaempi oikealla on jo ehtinyt pudottaa lähes kaiken...

Kohta on se kellojen kääntökin talviajalle. Siitä käydään nyt kovasti keskustelua, kun ihmiset ovat kyllästyneet jatkuvaan viisarien veivaamiseen tai aikojen asettamiseen ja haluaisivat pysyvän ajan. Se, kumpi valitaan, ei ole ihan pikkujuttu; keväällä niille, joille aamu-unet ovat tärkeitä, syksyllä niille, joiden mielestä parhaat mahdollisuudet iltapäivän ja illan ulkoiluun sipaistaan kerralla roskakoriin pitkäksi aikaa. Jopa EU:kin on ehtinyt ottaa kantaa asiaan, ja kohta saadaan valita, mitä kellonaikaa halutaan soveltaa jatkossa.

Yläkerran itäpuolen ikkunat antavat hyvin kuvaa naapureiden latvuksista.

Viime aikoina on ilmaantunut omasta mielestäni kovin ilahduttavasti kannatusta pysyvään kesäaikaan siirtymiseksi. Eihän se tosin ole kuin kertaluontoinen tapaus, ei se ketään pysyvästi suista radaltaan. Vuorokaudet kumminkin ovat saman mittaisia kuin ennenkin, ja kunkin valittavaksi jää, milloin nukkuu tai viettää aikaansa. Voihan olla niinkin, että pyhistä työajoista klo 7 ja 16 välillä vähitellen joustetaan? Ihmisten pimeän stressiä on paljon tutkittu ja monet suosittavat pahimmalla pimeällä ajalla lyhempiä koulu- ja työpäiviä.

Vaahteroilla oli viikonvaihteessa vallinneiden myrskytuulisten päivien avustamana siementen kylvöajat, joka paikka on täynnä neniä, porrasmatotkin on saanut ravistella päivittäin kuormastaan. Kuvassa on autotallin ja talon välisellä polulla oleva itsenäinen amppeliorvokkien kylväymä, siihen on tullut lähes päivittäin uusia yksilöitä kukkaan.

Kesälämpimät ovat jatkuneet aina näihin päiviin asti lähes keskeytyksettä, halloista ei ole ollut tietoakaan. Kummasti hurrikaanikausi Atlantilla vain saa matalapaineiden radat valahtamaan niin, että ilmat viilenevät ja syksy tulee tekemään tehtäviään. Paljon olisi kyllä ruohonleikkurin lykkimistä, heinän sirpityksiä tai puuntaimien raivauksia strategisista kohdista tehtävänä, mutta pahimpiin puskiin en ole mennyt, kun on vaaraa pistimiensä kanssa uhkaavista pesänvartijoista kimalaisista ja ampiaisista. Jos ilmat jäävät alle +10 asteen, voisi jo kohta sellaisiakin hommia harkita.

Useimpina vuosina tuomi on ennättänyt syyskuun loppupuolella jo kellastua ja lehdetkin reilusti harveta. Siitä ei vielä ole tietoa, puiden alla on keskipäivällä vielä kovin pimeää.

Kyllä olen ollut iloinen niistä pihalaatoista, jotka sain aseteltua kuukausi sitten paikoilleen! Ovathan ne nyt mukavat, mutta ennenkaikkea se oli voitto itsestä. En oikein loppuun asti edes uskonut, että siitä selviäisin noinkin helpolla. Onneksi maltoin tehdä vähän kerrallaan, ensimmäistä kertaa elämässä. Olen jo miettinyt uusia istutuksiakin, yksi syyshortensia on hankittu sen lehtikuusenkaadon runteleman vanhan korvikkeeksi, kunhan puuaines tulee korjatuksi sijoiltaan.

Elsan vaaleanpunainen syysasteri avasi eilen muutaman kukan, kohta on puska täynnä! Taustalla makaa vielä joku viikko sitten kaadettu lehtikuusi, ei ole vielä korjaajilla ollut sopivaa aikaa. Onneksi, sillä asteri saisi varmaan melkoista kyytiä , koska puunrungon kappaleiden suunta on etelään päin eli kukan yli...

Nyt olisi tavallisia syyshommia, kuten pihakalusteiden pois siirtoja ja ruukkuistutuksien vaihtoa, mutta kiirettä ei ole. Jokunen huonekasvi jo haki paikkansa sisällä, se tietää sitä, että niiden käytettäväksi aiottuja kohtia pitää ennakkoon perusteellisemmin siivota, ettei sitten (imurointeja lukuunottamatta) ehkä "nuohotakaan" ennenkuin kevätpuolella seuraavan kerran.

Oranssikeltano on ilahduttanut rinnerapun kivien välissä siellä sun täällä koko kesän. Nyt ollaan jo melkein alapäässä, vain pari askelmaa enää.  

Syksyn tullen kaupan vihannes- ja juureslokerot pullistelevat tuoreita ja maukkaita vaihtoehtoja ruokailulle. Olen ainakin joka toinen viikko päätynyt paistopussiruokiin, jotka valmistuvat uunissa. Uuden keväällä hankitun hellanuunin sisäpinta pysyy siistinä, eikä tule tiskiä valmistusastiastakaan. Pussin voi panna isompaan muoviastiaan jääkaappihetkien ajaksi. Niinpä ruokaa ei tarvitse valmistaa joka päivä, pussista riittää useampi ateriakerta.

Kaikki pienemmiksi paloitellut kasvikset sopivat yhteen toistensa kanssa, suosikkejani ovat porkkanat, perunat ja sipulit, lisäksi on joukkoon päässyt puna- ja raitajuuria, kesäkurpitsaa, kaaleja, palsternakkaa, omenia ja päärynöitä, mitä nyt kulloinkin. Varsinkin omenan lisäys antaa ihanaa raikkautta pussin sisältöön.

Ennen pussin sulkemista lisätään mausteet, varsinkin Herbamare ja kuivatut yrtit sekä hieman öljyä. Ja kun pussi on kiinni, sisältöä pyöritellään niin, että öljyt ja mausteet saavuttavat kaikki kasvikset. Tuote on hyvää sellaisenaankin, mutta tietysti vuohen- tai sinihomejuusto tekevät ruokahetkestä monipuolisemman.

Vaihdoin viime viikon lopulla postilaatikon istutukseen jo jonkun kanervan noiden valkoisten "ikikukkien" seuraksi.

On vietetty aikaa Tellan kanssa koko syyskuu, sekin on kovasti rauhoittanut tahtia. Laitoin toki toisen niistä jäljellä olevista valmiista saaliloimesta puuhun työstettäväksi, ja kyllä se tässä kuussa tuleekin kudotuksi. Tellan kanssa kipuamme yläkertaan 2-3 kertaa päivässä pikku toviksi, sillä se työ on edennyt. Ehkä sitten lokakuussa se viimeinen loimi? Sekin on onneksi lyhyempi, vain hieman yli 10 metrin mittainen. Kudelankoja on pitänyt hieman haalia lisää, olen muutaman kerran jo tehnyt verkkokaupan ostoksia, jota alkuun ensin kovasti vierastin.

Valkoinen sinisade vietti talven naapurin maakellarissa, ja sinne se vielä ensi talveksikin menee asumaan. Ruukku oli koko kesän timanttituijan antaman suojan takana, josta köynnös kovasti tykkäsi. Juurella kasvava jalohortensia sen sijaan olisi ehkä kasvanut joutuisammin, jos aurinkoa olisi ollut enemmän, mutta ei sekään mikään paahdekasvi ole. Yhteinen talvimatka molemmilla tiedossa...

Mietin, että mikä siinä saalityössä niin kovasti innostaa. Mutta siinähän on niin monta erillistä vaihetta. Jokainen on oma lukunsa, kuin itsenäinen projekti. Ensinnähän pitää saada hankituksi edullisia, mutta mieleisiä lankoja. Se perustuu sattumaan ja omaan aktiivisuuteen, joten on sama kuin lähtisi metsälle saalista pyytämään, välillä onnistuu ja lankamäärä karttuu. Tehtaanmyymälät ja loppuunmyyjät ovat tietysti suosikkeja. Aiemmin, kun itse värjäsin lankoja, prosessi oli siltä kohtaa erilainen, paljon työteliäämpi, ja lopputuloksessa riitti aina ihmettelemistä.

Puutarhan lehtikuusten alla on varmasti lehtikuusentatteja, kuten nämä. Nykyisin kyllä mesisienet vievät voiton kirkkaasti muista sienistä.

No, sitten kun lankoja on, pitää tietysti sovitella, mitä laatuja ja värejä ja malleja voisi ajatella sommitella yhteen. Siinä kuluu aika virkeästi lankoja katsellen ja tuumaillen. Usein on pöydän täysi erilaisia isompia ja pienempiä eriä lankoja. Jos langat ovat kovasti eri vahvuisia, niin se sanelee joko loimeen tai kuteisiin omia näkökulmia, työstä tulee kiinnostavampi, kun pitää pähkäillä. En voi kuvitella, että etsisin jostain mallilehdestä ohjeen, jota alkaisin noudattaa, sehän on sama, kuin jättäisi ruoasta kaikki mausteet pois.

Tämän meneillään olevan loimen tein viime syksynä, siinä loimi on melko punavoittoinen, vain pari vihervänharmaata leveämpää raitaa ja muutamia mustia ja valkoisia kapeampia. Tässä loimessa on aika ohuita lankoja, 5 sentille, ja kutoessa värikkäämmät ovat paksumpia, niiden väliin tulee ohuempaa kudetta ns. pohjalangaksi.
Punaiset loimilangat olivat mielestäni liian tummia, joten luodessa jokaisen punaisen langan vieressä seuraava on oranssinen Aloevera Nalle, joka heleyttää lopputulosta. Samaan tähtää se, että kudottaessa on käytössä kolme eri punaisen sävyä.
Tämä saali matkusti ulkomaille melkein heti valmistuttuaan, mutta kun lointa oli vielä neljään muuhun, olen tehnyt aika lailla samanlaisia Iitin punaisia kuvatäkkejä muistelevia saaleja kaikki loput. Viimeinen on nyt teon alla.

Loimen luominen on myös oma lyhyt ja kiihkeä osaprojekti, päivän tai kaksi kestävä, ja sinä aikana ei oikeastaan paljon voi muuta olla ajatuksissa, vaikka teenkin muistiinpanoja sekä ennakkoon että luomistyön aikana ollakseni varma tavoitteista. Monesti loimi juoksee 50 g.n pikkukeriltä, joten tuon tuosta joutuu jatkamaan jotakuta neljästä yhtaikaa luotavasta loimilangasta, niitä pitää kutakin pystyä seuraamaan yhtaikaa työn aikana. Koska osa on valmiiksi kerillä, niin muutkin langat pitää keriä, että niiden juoksevuus luomapuulle olisi suurin piirtein saman kireysasteen luokkaa. Pidän kerät ämpäreissä, joissa ne aika hyvin pysyvätkin eivätkä likaannu autotallin lattian mahdollisista lisukkeista...  Joskus suunnittelemani luontijärjestys muuttuu työn aikana, kun tehtyä tulosta siinä koko ajan arvioi, ja silloinhan siihen voi vaikuttaa!

Työ huipentuu kudontasessioon, joka vie yleensä muutamia viikkoja. Enpä ole kuitenkaan koskaan vielä kyllästynyt siihen, varsinkin kun saalityö ei vaadi voimaa sen enempää kuin jos orkesteria johtaisi hyssyttelytahtiin.Tarkkana pitää tietysti olla, ja purkamistakin joutuu tekemään, jos ajatus lipsahtaa.

Alapuutarhalla naapurin rajalla lehtikuusikin on vielä tumman vihreä. Se sai luopua viimeisen kalenterivuoden aikana monista alaoksistaan, ja nyt näkyy paremmin suomentatar- ja röyhytatarsaarekkeet, kun oksat eivät peitä.