Lämmin syksy kääntymässä siihen tavallisempaan

Kylläpä lämpimiä ja pimeitä syyspäiviä on kestänytkin! Harvoja kylmempiä hetkiä toki oli, mutta tälläkin paikalla alle viiden aamun yhteenlaskettuna. Sateita ei ole saatu kuitenkaan ylenpalttisesti, tuskin edes normaalisti, koska monet vesistöt ovat kymmeniä senttejä alempana keskimääräisestä syksyn korkeudestaan. Kun maat eivät ole olleet jäässä, pohjavesitäydennyksiä on kertynyt suuressa osassa maata, ainakin etelä- ja keski-Suomessa.

Harmaaksi sanottu marraskuu on ollut vain taivaan värin kohdalta harmaa, maa on pysynyt vihreänä. Tänä aamupäivänäkin pilviverho vielä pysyttäytyy, joskin ohuena, vaikka ennuste jo povasi ihan selkeääkin. Kuvat on äsken otettu. No, ei vielä tänään sinitaivasta. Mutta näitä harmaita kuukausia varten olen jo kauan sitten päättänyt, että vuorenkilpiä ja havuja ei tontilla voi olla liikaa. On se sentään tosi mahtava vihreän pläjäys sammalten kellanvihreän lisäksi.

Ensimmäisiä lumi- tai räntäsateitakaan ei ole tähän mennessä nähty, eikä ole lähiaikoina ennusteissakaan, kuten ei mitään muutakaan sadetta. Eilisaamuna näin sisareni FB-päivityksestä, että heillä siellä subtrooppisilla leveysasteilla USA:ssa oli saatu koetuksi ensimmäinen räntäsade. Taisi olla ihan eka kerta, että näin päin meni, yleensä meillä niitä on ollut viikkokausia ennen. Eihän siellä pysyvää lumipeitettä muodostu keskimäärin ollenkaan, ja puutarhahommia saa paiskia joulupäivien välissäkin, jos muuten asia huvittaa.

Omaan elämääni on osunut ainutkertainen asia, silmien kaihileikkaus, joka lopulta tapahtui viime tiistaina 13/11 Kouvolan silmäsairaala Valossa. Miten yleensä tuli mieleen, että kaihinen silmän linssi voisi olla syynä, kun rupesi esiintymään kaksoiskuvan näkymistä pidemmälle katsellessa? Omassa mielessäni olin kyllä arvellut aivan muunlaisia vaihtoehtoja, kuten silmämunan pinnalle kiinnittyviä kääntäjälihaksia, jotka eivät jaksaneet työskennellä toivotulla vanhalla tavallaan.

Näkemiseni ei nimittäin ollut lainkaan muuttunut omasta mielestäni, näin kaiken lukea ja tehdä kuten ennenkin. En edes muista, kuinka kauan sitten aloin nähdä edellä kaukana menevän auton perävalot kolmiomaisina ja kovin isoina, pidin sitä hyvänä, että varmasti näin ne jo kaukaa! Vasta viime aikoina tuli noita reunaviivan aiheuttamia lisäkuvia peliin mukaan.

Näin tien reunoiksi maalattuja valkoisia viivoja aika ajoin neljä, siis kummallakin silmällä omansa, joten piti viimeisten kuukausien harvojen ajokertojen aikana panna oikea silmä pois pelistä ja hidastaa ajonopeutta reilusti, että varmasti pysyi kaistallaan. Pitkiä matkoja en suunnitellutkaan. Sen kyllä tiesin jo pari vuotta sitten silmälääkärissä käytyäni, että oli ollut havaittavissa alkava kaihi. Silloin se ei ollut kuitenkaan vielä toimenpiteitä aiheuttava tilanne.

Päädyin lokakuun alussa uudelleen silmälääkärin juttusille ja pohdittiin erityisesti tätä ylimääräisten kuvien näkemistä. Tarkatkaan selvitykset eivät tuottaneet muuta ratkaisua kuin silmän linssin rakenteeseen paikoin tulleita samentumia, jotka taittoivat valon eri lailla silmissä. Kun autoilu on minulle kovin tärkeä asia, halusin sitten pian korjauksen tilanteeseen, joten ensimmäinen mahdollinen aika varattiin. Onneksi ei tullut nuhaa tai muuta vaivaa, että homma meni suunnitellusti aikanaan.

Molemmat silmät operoitiin samalla makailulla, ensin oikea, sitten vasen silmä. Sehän on paikallispuudutuksessa tapahtuva. Tilaisuus oli kutsuttu alkamaan noin puolen päivän jälkeen, ja kotonahan oltiin sitten jo kolmen maissa, että päästiin päiväkahveja keittelemään. Toki hörpin jo ekan mukillisen siellä sairaalan sohvalla, koska se heillä kuului kuvioon. Viilentyneet sormeni lämpisivät samalla mukia pidellessä.

Saattajana oli tyttäreni Helena, enkä siitä matkasta olisikaan ilman selvinnyt, kun silmät olivat pupillin kohdalta apposen ammollaan, ja häikäisi jopa mustien aurinkolasienkin takaa katsellen. Omat sikiöaikana silmien kudoksista muodostuneet linssit oli vaihdettu tekolinsseihin. Helenan käsikynkässä tipsuteltiin sitten autolle ja kotiin Tellan hoiviin.

Lääkehoidoksi tuli erilaisia silmään tiputettavia tippoja useita kertoja päivässä, näillä nyt jatketaan kuukauden päivät. Viikkoon ei saisi peseytyä niin, että silmiin joutuu vettä tai ponnistella painavien esineiden kanssa.

Seuraava päivä olikin sitten jo ihan erilainen häikäisyn suhteen, voin olla sisällä lampunvalossa ilman aurinkolaseja, ja arkirutiinit alkoivat kummasti sujua. Minua ällistytti, kuinka paljon sinisempi maailma olikaan, en uskonut silmiäni, kun ensi kerran katsoin mukamas harmaata marraskuun taivasta, joka näyttäytyi pehmeän siniharmaana. Ja kaupungin valojen vaaleanpunainen sävy oli ihan uutta siellä sairaalan ikkunasta nähtynä.

Iltaan mennessä olin jo huomannut, että sukankutominen oli ihan kelpo harrastus potilasaikana, koska puikolla olevat silmukat voi nähdä entisillä ns. lukulaseilla oikein riittävästi. Totesin, että uudet linssit näyttävät paljon enemmän kuin osasin odottaakaan, esim. kiiltäväpintaisen punaisen lahjakynttiläkassin väri saa ylimääräisen sinervän sävyn, kun näen sen kovasta materiaalista pois heijastuvan valon antaman valoharson. Sellaista en voinut edes kuvitella näkeväni. Ristikkolehdestäkin näki tehtävänsä seuraavana päivänä.

Keskiviikkona totesin, että ulkoilu luonnistuu harmaan marraskuun aikana ilman mitään himmentimiä, toista olisi ollut kesällä vahvan valon aikana! Nythän ei ole ollut sadetta, joten silmiin joutuvaa vettä ei tarvinnut varoa siltäkään suunnalta. Pitää myös yrittää varoa nuhakuumeen saamista, kun minun anatomiallani siihen tautiin vastataan aina samoilla oireilla: kovalla nenän- ja silmien vuotamisella, jota kestää pitkään. Nyt kun pääharrastukseni on silmiin laitettavien tippojen kanssa hääräily, ei siitä tulisi kunnolla mitään, kun joka tapauksessa virtojen suunta olisi poispäin...

Olen sitä ikäluokkaa, että aika moni on jo tämän vaiheen läpikäynyt, ja nyt sitten minäkin. Olen saanut rohkaisevia kommentteja heiltä, kiitos vain kaikille, kummasti rauhoittivat! Tänään totesin, että näen lukea ja kirjoittaa paljon hämärämmässä huoneessa kuin ennen, ehkä näppäinvirheitäkin tulee vähemmän kuin tähän asti, vaikka siihen on toki muitakin syitä kuin näkeminen. Näppiksen puhdistaminen aika ajoin esim. pitäisi tehdä. Odotan kiinnostuksella, mitä kaikkea sitten näen hangen tai yleensä lumen pinnassa väreinä?

Lisäpohdintaa tälle leikkausviikolle aiheutti uusi jääkaappini, joka yllättäen ei saanutkaan virtaa lauantaina. Kiireessä oli illan päätöksenä ilmenneen asian hoidoksi tehtävä ratkaisu kaiken vielä jäässä tai kylmänä olevan säilytettävän siirtämisestä pohjakerroksen varakoneeseen, ikivanhaan jenkkikaappiin. Se olikin lähes tyhjillään, ja loput tavarat suurin piirtein mahtuivat toiseen pikkuarkkuun. Soittelin korjaushenkilöä paikalle maanantaiaamuna, mutta hänelle sopi tulla vasta tiistaina, joka oli se leikkaukselle sovittu.

Yhdeksältä olikin operaattori hommissa, ja todettiin, että koneessa itsessään ei löytynyt vikaa, mutta kun jääkaappi on oman vikavirtasuojakatkaisimensa säätelemä ja tarkistettiin sähköpääkeskus, niin siellähän se repsotti ala-asennossa. Oli saanut jostain ulkoisesta sähköverkon ylijännitteestä tiedon, että ei hyvä, ja ottanut itsensä off-asentoon. Namikka nostettiin taas Tee töitä -asentoon ja kone alkoi pelata. Kun leikkausreisulta tultiin, voitiin sitten iltapuhteeksi siirrellä osa roinasta jääkaappiin, mutta osa jäi muille päiville.

Käytiin Helenan kanssa keskiviikkona lisää silmätippoja apteekista, mutta pyörähdettiin tietenkin lohtukaupoille Novitan Nalle-lankalaareihin, markettisilmälasien (+2 lukulaseiksi) hankintaan ja varastotäydennyksiin. Lisäksi juhlistettiin onnistunutta elämänmuutosta käymällä lounaalla Kymen Paviljongissa, josta löytyi myös kotiin superkahvileiväksi 50% alepöydältä mahtava Tosca-kakku.

Ensi viikolla pitäisi ennusteiden mukaan säätilan luonteen muuttua, kun kylmä ilmamassa pääsee virtaamaan maahan. Löytynee useille päiville alle 0:n olevia lämpötiloja. Sitten katsellaan kiteytyneen veden värejä kasvien pinnassa ja maanrakosissa, jos tuuli ei korjaa kaikkea pois.