Touhua tyttöjen kesken

Tella tuli kyläilemään torstaina ja olen juuri äsken saatellut kotiin matkaavat pihalla, kun Helena tuli omista retkistään hakemaan. Oltiin sitä ennen "tyhjennys"lenkillä ylähautausmaan autiolla parkkiaukiolla eli kirmailemassa hieman, jotta kotimatka autossa menisi sopivassa torkkeessa. Kirmaamista riittää, sillä nyt on oikeiden kaljamain aika, kun päivisin sulaneet vedet vetäytyvät yöllä jääkuoreksi kaiken mahdollisen päälle.

Tuo neliveto koiralla kyllä kovasti helpottaa liikkumista. Tella kehitti rakettivauhdin parkkipaikan reunasta toiseen, niin että hädin tuskin sain kameran kohdalle. Lopuksi tuli aina vastaan korkea lumivalli, jonka päälle pääsi muutamalla loikalla vauhdissa, vuorenvalloittajaksi. Kieli riippui suupielessä jo kotimatkalla hikoilua edistämässä.

Muuten vietettiin Tellan kanssa himmeitä sadepäiviä vintilläkin, mattopuissa. Vasta tänään oli aurinkoista ja luonnonvaloa jo niin paljon kahdeksalta, ettei muuta tarvinnut. Tella kyllästyi kuitenkin paljon nopeammin kuin aikoinaan Wilma ja käpsytteli alakertaan paremmille pehmikkeille. Sillä ei ole Wilman tapaisia huvejakaan, mikään pahvirulla ei kulu hampaissa, se vain on ja odottaa. Ulkoilua harrastettiin 5-6 kertaa päivässä, niistä pari kertaa myös täällä kirmauspaikalla. Koiralla on hieman ankeaa, kun minulla ei ole piha-aitausta, jossa se on kotonaan tottunut olemaan vapaana. Tässä on niin vilkas liikenne, ettei uskalla edes ajatella koiran kulkevan isollakaan pihalla ilman hihnaa.

Koiralla on kovin sosiaalinen attitudi, se haluaa olla ihmisen jatkeena, jos suinkin mahdollista. Tellan lapsuudessa oppima pyyntö "anna tassu" on tullut hänelle ensimmäiseksi syvään syöpyneeksi reaktioksi, ja tassua tarjotaan jokaiselle ja joka aikaan. Yleensä se on huvittavaa, kun koira ei siitä saa lainkaan kylläkseen.

Nyt kun koira on kohta keski-iässä, kuusivuotias, se on hieman pulskistunut vartaloltaan eli näyttää jo tavalliselta koiralta eikä vain ruskean karvan verhoamalta liikuttavalta luukasalta. Ei sen ruokahalu ole kyllä kovin iso, jos nyt muistelee edesmenneen suursyömäri Tiitun käytöstä ruokapalan esiin ottamisen seurauksena. Sitä Tella ei ominut, ei mitenkään.

Nyt on aika suunnitella pojille hommia, sillä puiden kaato arboretumissa kolkuttelee ovella. Vuorijalavalle tuossa yllä tulee aika mennä, samoin muutama vaahtera ja se talvitammi, joissa kaikissa oksien ratkeamia lumirasitusten seurauksena. Liian lähellä taloa ja varsinkin sähkölinjaa tai muuta lankaa ei ole puun terveellistä olla. Parin kolmen lämpimän päivän jälkeen pääsee jo aika lähelle puun tyveä.

Eilen alkoi tontilla varsinainen kevät, sillä autotallin katolta valahti lumipeitettä pariinkin otteeseen, ja musta peltikatto pääsee elementtiinsä lämpöä keräämään. Koiralla oli ihmettelemistä lumiäänen kuullessaan, kun ei kuulostanut Sirulta eikä autonääneltä, niin ei oikein tiennyt, mitä pitäisi "ajatella". Tänä aamuna kuultiin kuuden maissa joutsenten ääniä Kymijoen suunnalta, kaukaa. Tikat rummuttavat täälläkin katulamppujen peltisuojuksilla, tiaiset ja vihervarpuset tirskuttavat omiaan. Piha on jo melko sula, mutta syksyllä ja jouluna lisätyt rekvisiitat, kukat ja ruukut ovat vielä tiukasti kiinni roudassa eikä niitä saanut irti.