Vaaleampia aikoja kohti - ehkä?

Hieman pilviverho on ohennut tälle päivälle, kuva on talletettu  n. 11.30. Maanpinnan lumi on osittain mennyttä.

Ilmat ovat hieman jäähtyneet marraskuusta, ollaan melkein 0:n pinnassa. Marraskuu on kuulemma ollut ennätyksellisen lämmin. Ei ole maanpinta vielä ollut sillä lailla jäässä, että olisi tarvinnut pelätä liukkautta. Kuomasaapas-kausi kesti vajaan pari viikkoa, kun oli niin märkää, että crocsujen reiät imivät sukat märiksi. No nyt ei ole nopean ulkoilun tarvetta, kun Tella matkusti sunnuntaina Lohjan maisemiin.

Viikko sitten sain yönyli-vieraaksi Emmin ja poikansa Benin, jotka kohta kiirehtivät pulkkaa ulkoiluttamaan! Tontti on melko viettävä, joten kunnon alamäet saa moneen suuntaan. Parina päivänä oli räntää silloin maassa niin, että lumipalloja  ja -ukkoja pääsi tekemään. Puolen viikon maissa ne hupenivat vedeksi takaisin.

Sisäaskareeksi oli Benille pakattu suuria aarteita mukaan, nimittäin junarata, jonka kokoaminen oli paras huvi teknisesti kehittyneelle lapselle. Taustan vaalea mytty on paras unikaveri, pikku tyyny, jonka yhdessä kulmassa on poron pää, jonka vuoksi se on tietysti nimeltään Poro

Eilen aamupäivällä satoi räntää, mutta kun kohta tuli kunnon vesikuurokin, ei maanpinnan väri päässyt vaihtumaan. Kävin katsomassa Käsityöläisten Joulupuodin avajaisia ja sen jälkeen Kaluste-entisöinti Pahalahden 30-vuotista taipaletta juhlimaan. Firman yrittäjä Marja onkin maailman paras hovihankkijani, kun on korjannut kohta kaiken kalustuksen, mitä omasta ja Helenan perheestä löytyy. Oli kiitoksen aika!

Kuva otettiin tänään aamupäivällä n. klo 10:n aikoihin

No joka tapauksessa tänä aamuna oli taas hieman valoisampaa, maanpinta saanut ohuen vaalean kuorrutuksen, kun yösade oli ollut vain räntää. Uunit töihin ja sitten päivän muihin projekteihin. Kävin yläkerrassa tutkimassa pöytätilannetta, jonka kuvioihin nyt on päädytty. Siellä nimittäin odottaa korjausta oma ensimmäinen Askon tehtaiden ruokapöytäni, jonka ostin Sysmän kirkolta 1960 muuttaessani Lehtimäeltä Rapalan koululle töihin. Siis pöytä on noin samanikäinen Helenan kanssa.

Muutossa irronnut osa oikealla teki pöydästä kaksijalkaisen, sellaisena se ei seiso! Näitä pääsee Marja pian käsittelemään, maalikerroksiakin taitaa olla alkuperäisen päällä 3, jollei enemmänkin...

Kymmenen vuotta sitten tapahtunut muutto tänne oli rikkonut pöydän jalkakiinnityksiä niin, että siitä ei ollut enää pöydän virkaan. Eilinen keskustelu Pahalahden verstaalla asiantuntijan kanssa poisti pilviä vanhan pöydän taivaalta, kun Marja arveli, että sen hyvinkin voisi liimailla uudelleen ja korjata maalaukset. Siltä sen päivänvalossa hyvinkin rupesi näyttämään, että hoitoon kohta pitää viedä!

Tuvan pöytänä 41 vuotta palvellut yksijalkainen, jonka ääressä joskus on ruokaillut tusinan verran kansaa, kun jatkolevy, 60 cm on pantu asemiinsa. Kuvassa istuimina nyt ovat vanhempieni joskus 1960-luvulla kylän huutokaupasta hankkimat tuolit, jotka ovat hieman korkeammat kuin nykyajan tuolit. Pöytään kuuluvat pinnatuolit muuttivat jo viime kuussa Emmilään.

Miksi nyt vanhaa pöytää tuli ikävä, johtui siitä, että jo kauan toivomani muutos tuvan ison valkoisen pyöreän pöydän suhteen on tulossa, kun sille löytyy paikka Helenan jälkikasvun Emmin kotilattialta.
Tuo ylläolevan kuvan pöytä ja neljä tuolia hankittiin Pentin aloitteesta ja toimesta kesäkuussa 1974, kun Elsan ja Tatun 30-vuotishääpäivä oli käsillä. Ostos oli peräisin Kouvolasta, sillä niihin aikoihin Pentin perhe asui siellä, lähellä mummilaa. Umpipuinen (koivua) ja nyt 41-vuotias pöytä aivan uuden veroisena vielä, kun on niin vankkaa tekoa. Mutta sinkulle hankala, kun on liian iso ja painava yksin liikutella.

Onhan se jonkinlainen ruokapöytä toki aina tarpeen, ainakin silloin, kun sattuu tulemaan enempi kupin kalistelijoita ruoka-aikaan. Yksin ollessa tulee otettua tilavalle tietokonepöydälle kahvikuppi tai lautanen siihen sivuun, kun samalla lueskelee uutisia tai viestejä ruudulta. Eihän niin saisi tehdä, että vie sottaavaa elementtiä näppiksen liepeille, mutta varsinkin aamulla sellaista sattuu... Keittiöremontin jälkeen 2005 tuli kaksi isoa työtasoa, jotka aiemmin kokonaan puuttuivat, joten pöydän tarve pieneni ruokarumbaa hoidellessa.

Aiemmin iso pöytä oli siihenkin hyvä, kun harrastin iltapuhteeksi 3d-palapelejä, se kun salli 1000 palan käsittelyt melko vaivatta. Ja kun työ ei ollut vielä lopussa, kaiken voi peittää pöytäliinalla. Nykyisin teen puzzlet vain näyttöruudulla, se rasittaa niskaa paljon vähemmän. Tosin nyt alkaa palojen sijoittelu laantua, viimeksi ehkä vuosi sitten olen löytänyt itseni siitä. Palojen asemasta tykkään nykyisin langoista, niissä riittää hupia ja kopallisen tuloksia saa vuoden mittaan helposti jaetuksi kulutuspisteille...

Tellan kanssa vietetyt päivät ovat paljon enemmän liikuntaa sisältäviä kuin yksin ollessa, koiran ulkoilu palveli siis myös minun tarpeitani! Nyt pitää varmaan alkaa pitää lukujärjestyksen tapaan joitain liikunta-aikoja päivässä.

Näkymä on edelliseltä räntäkaudelta eli 23 11, jolloin öinen pakkanen ryydytti sateen tuotteet maastoon möykyiksi. Tellan kanssa Kappelinmäellä aamureisulla.

Se on vaikeaa, kun en ole koskaan tehnyt sellaisia kävelyjä, vaan aina on ollut joku eri tarkoitus mennä. Lämmityskaudella tulee kyllä liikuttua lukuisia kertoja pohjakerroksen rappusissa ja sulan maan aikana on piha-askareita.

Kuihtuneiden kukkavarsien pois leikkely ei tietystikään ole syksyllä tarpeen, varsinkin jos niissä on tallella evästä linnuille. Joskus sitä on kuitenkin harrastettava. Tämä tila odottelee nyt ikikukka-joulutähtien asettelua

Lumenluontiajat tuntuvat vähenevän? Ainakin, jos ajattelee viimeisiä kymmentä vuotta, joskus tulee lunta, niin että meinaa hukkua siihen, joskus taas ei mitään ennenkuin tammikuulla.

Ulkoilua varten hankin noin kuukausi sitten kylän myyjäisitä Liskin Riitan tekemän pipon, joka ihmeekseni oli sopivan kokoinen. Yleensä pipot ovat liian pieniä ja liukuvat koko ajan ylöspäin. Tällä uudella ei ole ollut muita liikesuuntia kuin vienoa pyörimistä pursuavia hiuksia sen alle tunkiessa.

Vaihdoin makuuhuoneeseen Elsan ja Tatun oranssisen ryijyn, joka oli viimeiset parikymmentä vuotta ollut yläkerran asukki. Uudet vaaleanpunertavat lattiamatot kaipasivat siihen värimaailmaan paremmin sopivaa seinää ja sängynpeittoa. Entinen seinällä ollut lämmike meni apueteiseen, jossa kylmän ulkoseinän eristettä aina kaivataan. Siihen ruskeiden panelien päälle vaalea ryijy toi kaivattua tilantuntua. Sen entinen ryijy, Irja ja Eino Haapasen kodista alunperin, meni siitä puolestaan yläkertaan, jonne oli jäänyt tyhjä seinän paikka Ullanhuoneessa. Ulla nimittäin kalasti tämän perinnön talteen perikunnan selvitellessä isänsä kotia tammikuussa 2009. Ryijyt ovat kaikki samanikäisiä eli peräisin 1970-luvulta, hankittu kiertelevien pohjanmaalaiskauppiaiden autokuormista.

Sisäliikunnan eräs muoto on huonekalujen kierrätys siivouksien yhteydessä. Tänä syksynä sitä on ollut tuolien suhteen toistaiseksi, ja keksin myös ryijykierrätyksen Tellan suureksi hämmästykseksi. Koira yleensä häipyy toiseen huoneeseen siistimisen ajaksi, mutta ryijyhommaa se seurasi koko ajan