sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Urajärven rantamilta

Kuva on Lammaskalliolta 18 08 2013, taustan vihreä raita kuuluu Kaijakalliolle.
Lammaskallion paljasta pintaa, johon jäät ovat työntäneet talvien aikana rantaviivan irtokiviä. Kuva on otettu 09 05 2009.
Iitin kirkonkylä sijaitsee kapealla ja korkealla kannaksella Kymijoen ja Urajärven välissä. Pohjana kannaksella on kallioydin, joka tulee useissa paikoin näkyviin, sen päälle on kasautunut aikojen saatossa hieman irtomaata. Omalla tontillani sitä on vähän (0-3m), kun kunnon kaivoa ei mitenkään saatu. Pulkanmäen päällä on aivan upeita muinaisia silokallioitakin löytynyt asumusten paikoiksi.

Radansuun uimarannan reunaa 09 08 2013
Paljaat kalliot vuorottelevat Urajärven rannoissa hiekkarantojen kanssa, joita ovat täällä kirkonkylän puolella Olkkosenranta, Verkkoranta, Pyhälahti ja Radansuun uimaranta. Missä kalliot ovat etusijalla, ne voivat olla jyrkkinä seinäminä tai lohkareikkoja eteensä antaneina, usein jonkinlaisina erikorkuisina vaikeakulkuisina terasseina. Oman mukavan lisänsä tuovat rapakiviset siirtolohkareet, jotka vähitellen hajautuvat eli moroutuvat paikoilleen.
Jyrkähköä alarinnettä Verkkorannan ja Lammaskallion välissä. Isoja lohkareita on paljon. Kuva 22 10 2010.
On kivuttu edellisestä paikasta vajaan 10 m ylemmäksi ja päästy tasaisempiin alueisiin kalliokinkaman päällä. Siinä on paljon notkoja, joihin kertyy soistumakohtia, kun vesi ei virtaa minnekään.
Urajärvi on luultavimmin aikanaan syntynyt Salpausselän harjanteiden tarjoamaa reunaa vasten, ja sen eteläpäälle ovatkin ominaisia monet harjuun saakka ulottuvat suot. Osa järven vesistä tulee harjun sisäisistä pohjavesistä lähteiden (esim. Anhavaissuo) kautta, sillä suuria sivujokia ei Urajärvellä ole. Vesi on voinut toisaalta siinä lainehtia jo jääkauden häviämisestä lähtien, ainakin jonkin aikaa.

Ehkä järven lopullisen muodon synty liittyy Kymijoen uoman syntyyn tuhansia vuosia sitten. Pohjoisosasta Urajärvi vieläkin laskee Kymijokeen Kupparinojan kautta, ja suuri annos vettä on sitä kautta myös alkurytäkässä tullut. Kun tämän laskuojan liepeissä on paksuturpeinen Kupparinsuo, aikaa tapahtumasta on jo kauan.
Lintutornista katsellen näkyy Kupparinojan alkukohta, taustalla Mukulanlahtea.
Tämä kuva on Kupparinojan loppupäätä sillalta päin katseltuna. Molemmat kuvat otettu 31 08 2013.
Rannoissa töitään tekevät ns. rantavoimat, jotka muokkaavat rantaviivaa koko ajan, eri lailla eri vuodenaikoina. Niinpä rannat muuttuvat koko ajan, ja sillä on vaikutusta järven veden laatuunkin. Yleisniminä tällaiselle ovat rapautuminen ja eroosio, ja niitä ovat tuulen, veden ja jään aiheuttamat seuraukset. Mikäli avovettä on usealla puolella, kuten esim. Sääsniemessä, kuluminen tulee nopeammaksi.

Varsinkin syksyisin ja keväisin toimivat yöpakkaset, jotka vaihtuvat päivällä sulan veden ajaksi. Kun koloihin joutuu vettä joko sateesta, lumesta sulaneena tai aallon heittämänä ja sitten vesi yön (tai yleensä pakkasjakson) aikaan jäätyy, syntyy jääkiila, joka on suurempi kuin sen aiheuttanut vesimäärä (jää on 1/11 suurempi tilavuudeltaan). Tämä sekä rapauttaa että lohkoo pintaa palasiksi. olipa pinta sitten kalliota tai mitä muuta materiaalia  tahansa. Jos kivenmuru itsessään on pieni, sekin kutistuu ja laajenee pakkasen ja lämpimän vuorotellessa ja muuttuu entistä pienemmäksi, lopulta ihan hienoksi saveksi.
Lammaskallion kulumajälkiä loppukesällä 2010.
Tiitu-koira tekee uimareisun alkukesällä 2008. Veden alla oleva kallio näkyy hyvin.
Talvisin toimii varsinkin jääkannen työntö. Kun jääkansi halkeaa railoille ja siihen tilalle tullut vesi jäätyy, toimii taas tuo 1/11 sääntö, nyt jääkannesta on tullut isompi kuin aiemmin. Reunat pyrkivät työntymään maalle, ja puskevat mennessään rantaviivasta kiinni jäätyneitä kiviä ja muuta materiaalia, ja saattaa tulla isompiakin törmiä, joita nimitetään rantapalle-nimellä. Tänä vuonna nähtiin Radansuun rannasta oikein komea keskelle selkää Harjanmäestä Oinassaareen syntynyt jäävalli, kun railoja oli useampia ja kukin pakkasaikoina kasvatti pinta-alaansa.
Jääkannen puskemaa  lähes metrin korkuista sekamelskaa: irtokiveä rannasta ja niiden välissä kasvaneita pensaita. Vedenrajaan on useampi metri. Kuva on 22 10 2010, eli työt on tehty viimeistään 2009 talvena. Katsellaan Verkkorannan suunnasta Lammaskalliolle päin.
Sulaveden aikana toimessa on lähinnä veden aaltoliike, jonka teho on sitä suurempi, mitä isompi on selkä. Se nimittäin määrää aallon korkeuden, josta tulee aallon kulutusvoima. Urajärven suurin leveys on paljon yli kilometrin, joten aalto voi kasvattaa korkeutta. Syvyyttä on enimmillään 13-16 m. Meidän puolen rannoilla on vain muutamien metrien syvyys, joten aaltoliike rikkoutuu helposti harjapääksi, jos pyörähdysliike osuu pohjaan. Silloin aallon tehosta häviää osa. Rantaan tuleva aalto irrottaa voimallaan materiaalia, paluuaalto taas kiskoo sitä kauemmas rannasta. Rannan suuntaiset vedenalaiset virtaukset niitä vielä ehkä muotoilevat, jolloin syntyy kynnäksiä ja lopulta niemiä.

Jos ranta on irtomaata, toiminta on tehokasta, ja pian on tuloksena matalapohjaisia hiekkarantoja, joissa lasten on mukava uida, kun vesi ei syvene juurikaan. Tällaisille rannoille voi syntyä myös tuulen aiheuttamia dyynejä, jos hiekkaa on niin kaukana rantaviivasta, että se on pinnastaan kuivaa.

Kyläyhdistys retkeili Radansuun rannalla, laavun tienoilla 06 06 2008.
Lähistöltä löytyi vanhin Radansuun kylän paikkakin, rantapusikkoon oli merkiksi pantu muistokivi.
Kaikista meidän puolen hiekkarannoista löytyy komea hiekkavalli, se on osittain jäiden työntämää hiekkaa, mutta tuulikin on sitä aikanaan muotoillut. Nuorin valli on Pyhälahdella eli Saveniuksen rannassa. Kun olin lapsi, siinä kasvoi vain koivuja, muilla rannoilla on jo mäntyjäkin.
Verkkorannan rantavalli on karkeampaa hiekkaa kuin Pyhälahdella, jossa on paljon pidemmälti ihan matalaa hiekkapohjaa. Verkkorannasta löytyi pohjasta aina jokin kivikin, johon teloi varpaansa. Moni kauempana ollut isokin kivi on aikojen myötä jäiden tuomina liikkunut jopa ihan rannalle asti
Ne jotka muistavat teltanpaikkansa Verkkorannassa, ovat nukkuneet tällaisella rantavallilla, jonka kallion puoleista laitaa luonnehtii soistuma, joka melkein aina syntyy rantavallin ja varsinaisen mannermaan väliin. Siinä kasvillisuus on paikoin pelkkää sianpuolukkaa, joka viihtyy näinkin kuivissa tiloissa.

Urajärvi oli vielä 1940-luvulla hyvin puhdasvetinen, ei ollut soiden ojituksia eteläreunalla eikä tunnettu juuri kemiallisia lannoitteita pohjoispään viljelyaukeilla Lyöttilässä. Vain Radansuun lomakoti oli olemassa, ja kun itsekin olin siellä kyökkipiikana, muistan hyvin, miten suuret pyykkimäärät pestiin rantasaunassa ja huuhdeltiin suoraan järveen laiturilla. Omiin hommiini kuului sillien perkaus, joka sekin tehtiin ihan rantakivillä, hieman eri paikassa kuin sauna! Ja mihinköhän mahtoivat johtaa kaikki silloiset viemärit, tuskinpa muualle kuin järveen....

Keräsin puhtaan veden ilmaisija-kasvia, nuottaruohoa Verkkorannasta herbaariooni kesällä 1951 opettajalle näytettäväksi. Nykyisin on hieman toista. Paksut sinilevälautat ilmaantuvat joskus hyvinkin aikaisin kesällä uimarien vaivoiksi.
Tällainen taidevalokuva saatiin levämassoista 25 08 2012 Lammaskalliolta ulapalle päin, ei tosin minun kamerallani.
Sama päivä, mutta länteenpäin katsellen...
Meidän talo sijaitsee muinaisrannalla, sen sijainti on siten, että alinta kerrosta on jouduttu kaivamaan maan sisään, ylä- ja alaovien korkeusero on runsaat 2 m.  Koko tontti on rinteinen, kallellaan pohjoisluodetta eli Kymijoelle päin. Samanlainen rakennuspaikka oli entisen Pirhosen talossa sekä kanttorilassa, niissäkin oli tehtävä maaleikkausta talon alle rinteen takia. Talojen kahta puolta, alempana ja ylempänä on tasaisempia rakennuksen paikkoja. Mutta viljelymaa oli niihin aikoihin niin kallisarvoista, että siitä ei riittänyt mitään talonpaikaksi.
Tontillani kylän keskellä kuitenkin on selvä muinaisrannan törmä, ja alempana saattaa siksi olla hieman paksumpia irtomaan kohtia. Makeanveden pohjaan syntynyttä vaaleata savikkoakin on maantien länsipuolella. Edellä mainituilla tonteilla rantaviiva on paljon ylempänä kuin nykyinen, korkeuseroa kymmenisen metriä. Silloisesta vedenpinnasta jäi muistoksi Pulkansuon kohdalle, (siis melkein kirkkomaa-alueen laidassa) sijainnut lampi, joka kasvoi aikanaan umpeen ja muuttui suoksi.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että nämä meidän pikku rantamme voisivat olla jääkauden jälkien muistoja, tuskin minkään Kymijoen vaiheen, kun ovat niin korkealla. Sen varhaisen vedenpinnan yläpuolella ovat olleen vain kylän korkeimmat huiput, jotka ovat melko paljaslakisia edelleenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti