torstai 30. toukokuuta 2019

Senkin ötökät ja vieraslajit - vai kuinkahan se nyt menee?


On alkanut kesäaika, jolloin elinympäristöissämme on jälleen jos jonkinlaista monijalkaista pikku tallaajaa ja lentelijää tuottamassa omaan sukuunsa lisää jälkeläisiä, omien perittyjen tapojensa mukaan. Juuri päästiin toteamasta, että muurahaiset pyrkivät horroksista herättyään löytämään asuinpaikkoja myös kotien sisätiloista. Eri puolilla Eurooppaa on keksitty jos jonkinlaisia torjuntakeinoja, mausteista ja limsoista alkaen... Tällä hetkellä toukokuun lopulla sisälle pyrkii varsinkin lyhytsiipisiä kovakuoriaisia, jotka muistuttavat hieman muurahaista nekin kapeudessaan. Miksi ihmeessä niitä pitääkin olla niin montaa sorttia kiusoinamme?
Tai että koirille on ripustettava punkkipantoja tai vastaavaa, ettei vaikeita tauteja levittäviä punkkeja pääsisi meidän ihmisraukkojen kimppuun.

Eihän siinä mitään epäluonnollista, koko luontohan herää keväällä tai yleensä kasvukauden alkaessa lisääntymään. Mutta jos pikkueläinten määrät kasvavat lyhyillä sukupolvilla kesän aikana monta kertaa, niin helposti saadaan pöyristyttäviä lukumääriä uusia kirvoja tai kärsäkkäitä tms. Tavallisesti nuo runsastuneet hyönteiskannat ovat kuitenkin lintujen jne seuraavan ravintotason ruokaa, joten niiden on mahdollista saada kasvatettua jonkun poikasensa sukua jatkamaan. Pohjoiseen suuntaavat muuttolinnut valitsevat pesimäpaikkansa hyttysrunsauden perusteella.

Monet roimasti lisääntyvistä eliöryhmistä hamuavat ihmisille kasvatettavaa ravintoa, jolloin meidän olomme käyvät niukemmiksi. Tietty määrä viljaa tai muuta ruokamassaa pitäisi saada hehtaarista. Toisaalta puutarhojemme kasvien ulkonäkö ja sato tulisi olla sellainen, ettei esteetikko hermostuisi reikäisiin tai rupisiin lopputuloksiin. On helppo vedota sääliimme näyttämällä kuvia vähällä ravinnolla olleista lapsista. Eihän se toki ole ihmisten syytä, ei ei, vaan noiden inisijöiden. Vaikka kyseessä olisi selvästi konfliktitilanne, jonka nimenomaan ihmiset ovat aikaansaaneet.

Ei auta muu kuin sodankäynti noita muita lajeja vastaan, ettei elintilamme kavennu. Nykyisin kasvatamme myös autoille ruokaa tuottamalla biopolttoaineita tai muuhun teollisuuteen sopivaa kasvimassaa. Suuret määrät lämpimien seutujen metsistä on hävitetty uusien palmuöljy- tai puuvilla- ja maissipeltojen tieltä, jonka takia apinaserkkujemme elinpiirit kuihtuvat pois.

Muistan opiskelujeni alkuvaiheissa joskus 1960-luvun alussa kohdanneeni luennoijan, joka kirkkain silmin esitti, että suuri aasialaisten kansojen köyhyys ja huono ravinnon taso johtui siitä, että sadon säilyttämistä ei hallittu, vaan puolet tai enemmänkin joutui pelto- ja varastotuholaisten ruokapöytiin. Ratkaisu tähän olisi erilaisten kemiallisten aineiden, ns. kasvinsuojeluaineiden käyttö, ja maapallon peltoala riittäisi pitkäksi aikaa.

Ei kestänyt kauan, kun olikin jo aihetta julkaista hälyttäviä tietoja. Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät, joka ilmestyi 1962, paljasti, että käytetyt ns. kasvinsuojeluaineet ja hyönteishävitteet alkoivat kertyä ravintoketjuissa, kun ne eivät hajonneet tai muuten muuttuneet vaarattomiksi. Monet linnut uhkasivat ensimmäisinä ajautua sukupuuttoon, jouduttiin ihan pelastustoimiin.

Nykyisin pahin peikko on mikrokokoinen ja muu muovisaaste, joka ei ole joutunut kemiantekniikan prosessoitavaksi uudestaan, vaan joutunut kaatopaikkojen kautta mm. meriin ja siellä elävien planktonsyöjien elämän esteeksi. Nyt uhkaa kalojen radikaali väheneminen.

Varaudumme kuitenkin edelleen monenlaisilla jauhe- ja liuosarsenaaleilla koteihimme ja tiluksillemme tunkeutuviin lajeihin. Meillä Suomessa, jossa kasvukausi on lyhyt, ei sen takia kyllä ehditä kovin montaa torjuntakierrosta tekemään, mutta pidemmän kesän alueilla, joissa samasta pellosta voidaan tuottaa kaksi tai useampia perättäisiä satoja, torjunta-aineiden määrä hehtaarille on moninkertainen. On selvää, että tuhoeläimille ja haittakasveille kohdistetut aineet osuvat muihinkin ympäristössä eläviin, esim. pölyttäjähyönteisiin, joiden varassa puolestaan on hedelmän- ja siementuotannon jatkuminen. Torjunta-aineita joutuu myös sade- ja viemärivesien mukana luonnonvesistöihin tekemään sielläkin tehtäviään väärille lajeille.

Nykyisin ollaan niin tiukkoja, että on julistettu liuta kasveja ja eläimiä ns. vieraslajeiksi, joiden pääsyä maahan tulee kaikin keinoin estää. Siinäpä tullit ovat täystyöllistettyjä, kun tietämättömät tai sellaisiksi heittäytyvät matkalaiset ovat laukkunsa ja kassinsa pakanneet...

Dinosaurukset, nuo maailman suurimpien eläinten pääryhmät melko nopeasti hävisivät maapallolta liitukaudella joskus 65 milj. vuotta sitten. Tämähän tiedetään tutkimalla eri ikäkausina syntyneiden kivilajien sisältämiä eliöjäänteitä eli fossiileja. Se oli pitkään arvoitus, miksi niin kävi. Nykyisin ollaan sitä mieltä, että maa taivaankappaleena on joutunut joko lisääntyneen tulivuoriaktiivisuuden seurauksiin taikka avaruudesta tulevien asteroidien pommituskohteeksi, jolloin olot maan pinnalla ovat lyhyeksi aikaa käyneet elämälle vihamielisiksi.

Itse asiassa tuollaisia joukkosukupuuttoja on havaittu olleen ainakin viisi, jolloin lajeja on roppakaupalla poistunut. Massiivisin joukkotuho on tiettävästi sattunut n. 250 miljoonaa vuotta sitten eli permikaudella, ja tällöin kivihiilikaudella ja sitä ennen kehittynyt lajisto korvautui, mm. havupuut tulivat silloin saamaan sen jalansijan, joka niillä vieläkin on.

Viime viikkoina on ollut huolestuttavia uutisia maailman uusimmasta lajikadosta. Se on ensimmäinen sellainen sukupuuttoaalto, jonka perimmäisenä syytä pidetään ihmisen liiallista osuutta maapallon hallinnassa. Eikä se ole ensimmäinen kerta, kun asiasta puhutaan, mm. vuonna 2014 uutisoitiin eläinten tästä kuudennesta massatuhosta maailmassa, jonka oli havaittu olevan meneillään.

Eipä ihme, jos nykyisin on kiinnostuttu ilmastonmuutoksen seurauksista aivan päivänpoliittisella tasolla. Sen tajuaminen ei tietystikään ole kaikille helppoa, kun seuraukset ovat niin monella rintamalla eteneviä. Mutta silmiä ummistamalla asiantila ei poistu, vaikka emme ongelmavyyhteä juuri sillä hetkellä näkisikään. Ja jos joku toinen on parempi väittelemään ja kumoamaan huolestuneen kansalaisen näkemyksen, sekään ei poista lajien sukupuuton tosiasiaa, se vain kertoo näiden henkilöiden viestinnän tasosta.

Jännittyneenä odotetaan näinä päivinä maamme eduskuntavaalien jälkeisen hallitusneuvottelun sisältöä, mitähän siellä mahtaa olla niin monen ehdokkaan ja puolueen ennen vaaleja julistamasta tärkeästä teemasta. Katsellaanpa, monennellako sijalla vaiko ollenkaan on muistettu tätä seikkaa?