lauantai 19. helmikuuta 2011

So what? TV-tuolin tuumailuja

On jatkunut kipakkaa pakkaskeliä kohta jo kaksi viikkoa, puuvajasta alakertaan varastoidut klapilaatikot ovat tyhjentyneet reipasta tahtia, kun joka päivä on tehty lämmityksiä. Kylmien vastapainoksi on pohjoiseen hiihtolomille matkaaville luvattu hulppeita revontulinäytelmiä auringonpurkauksien takia. Kunhan nyt sinne ensin pääsevät, arktista dieseliä tankissa ja aimo annos matkamieltä, kun julkiset kulkuvälineet ovat myöhässä.

Minkähänlaisia turistivirtoja tänne on odotettavissa, jos vanhat tutut lomakohteet alkavat egyptin- ja tunisianmallin mukaan tehdä yhteiskunnallista remonttia? Me täällä kotimaassa voisimme ajatella, että oma matkailu vähemmäksi ja omat nurkat paremmiksi! Olisi mitä tarjota, jos vieraita tulee. Kaiken ei tarvitse olla uutta. Aina voi järjestää jotain vieraskamarin tapaista, mutta niissä ei tarvitse olla sellaisia vuodevaatteita, jotka eivät enää itsellekään kelpaa. Onneksi vielä tällä hetkellä nukkumisen välineet patjoja lukuunottamatta ovat tosi edullisia.  Joka kulttuurissa on omat piirteet, se on se ripaus eksotiikkaa, jota turisti ei kotoaan löydä. Siisteys on mielestäni kuitenkin ensimmäinen asia. Eilisiltana esitetyssä TV-ohjelmassa Intian kulttuurin ripaus oli mennä uimaan Gangesvirtaan, samassa kohdin, josta juuri pyhä lehmä nousi ylös takapuolenpesultaan. Ohjelmaa tehneet matkalaiset eivät kauhistelleet, ainakaan ääneen.

Olipa hyvä, kun olivat nuo autotallin remonttipojat liikkeellä silloin helmikuun viimeisessä suuressa lumisadepäivässä, sillä sen jälkeen olisi ollut kyllä hankalaa tehdä töitä, kun kylmät tulivat vieraisille. Loistava ajoitus! Nyt onkin ulkona käyty vain välttämättömia pikku pyrähdyksiä päivän kaavojen mukaan. Savivarastoja muokaten kuluu se osa päivästä, jolloin alkaa palella, se on syömisen jälkeen, koska lihastyöstä syntyy paljon lämpöä. Fleecetakki lentää tuolin sarjalle ennen pitkää! Sukkien ja tumppujen teko television urheiluohjelmien ryydittämänä on myös sopivaa. Kun hieman jännittää kilpailijoita, pitää samalla puikoista napakammin ja kudontajälki on parempaa. Nyt ei puhettakaan yläkerran kangaspuista, sinne ei lämpöä kannata tuhlata, kun ulkoseinät eivät ole niin hyvin eristetyt. Kohta maaliskuun aurinko alkaa lämmittää! Nytkin päivä- ja yölämmöt ulkona jo vaihtelevat yli 10 asteen väliä.

Päivän uutisissa parin viikon aikana on tuon tuostakin palattu entisen puhemiehemme Paavo Lipposen small talk- tapaan, jolla hän pyrki lopettamaan keskustelun jostakin wikileaks- aiheesta. Media on pitänyt tapaa epäkohteliaana tai ylimielisenä, vähättelevänä. Minun mielestäni tokaisu on enemmän miesmäinen, facta-ajattelun ilmentymä. Paavo ei ole ainoa, jonka olen kuullut vuosien varrella käyttävän juuri tätä ilmaisua! Tuntui, kuin olisin törmännyt vanhaan tuttuun, kun hänkin oli sen ominut. Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun viimeksi tein koulumaailman töitä, oppilailtahan nuo parhaat innovaatiot aina ensin kuuli. Mutta aina sen olen kuullut miespuolisesta suusta. Voi olla, että naisenkin päässä tuo ajatus käy, mutta ei tule niin usein ulosannetuksi.

Etualan vihreä kuuluu Madeiran tuliaisina saatuun amaryllis-sipuliin, joka ei kukkinut. Kun sipuli oli kovin vaalea, odotan valkoista kukintaa myöhemmin, mutta mikähän laji tämä oikein on, lehdet eivät ainakaan kuulu Hippeastrum-lajille, jota meillä kaupataan amarylliksena. Vieressä Ludisia jatkaa kukintaansa, kohta kolme kuukautta on kestänyt, ja mustanmerenruusut ovat kasvaneet kymmeneen senttiin.
 Kun ensimmäistä kertaa kuulin kommentin So what, pidin sitä kieltämättä hieman epäkohteliaana, mutta ajateltuani asiaa sen esittäneen henkilön kannalta, kovin asiallisena, sillä puheenaihe, johon lausuma annettiin, sivusi kuulijaa yhtä vähän kuin kakkumausteet vaikkapa rakennustyötä tehtäessä tarvittaviin välineisiin.

Joulukaktus on innostunut tekemään lisää nuppuja, nyt enemmän kuin ennen joulua, joten se esittää nyt pääsiäiskaktusta. Voimakas iltapäivän auringonpaiste on varmaan herättänyt sen kukintahormoneja.
Monilla meistä suomalaisista on tapana erityisesti korjaileva keskustelutyyli, jota voisi nimittää Panenpa paremmaksi. Toisen antama virike, mikä tahansa, kelpaa, ja keksitään siihen sitten uusi, omasta mielestä täydellisempi vaihtoehto. Aikaisemmin kuulin tätä nimitettävän myös laihialaiseksi tai japanilaiseksi, molemmat liittyivät siihen, että kommentissa ei esitetty mitään uutta, vaan jauhettiin vain ensimmäiseksi lausuneen ajatuksia kuin suupalaa omalle ajattelulle sopivammaksi. Erityisesti tämä näyttää toimivan Facebookin kommenteissa, mutta pitkään toisensa tunteneiden henkilöidenkin välisissä suhteissa. Puhuttaessa se voi olla sellaista, että jopa ehditään lopettamaan toisen lause, ennenkuin puhuja itse sen tekee, mukamas auttaen, kun toisella ei ole sanoja. Joku voi sitä tosin toivoakin, ja alkaa ilmentää käsimerkeillään, että on pulaa puheen materiaalista.

Tästä ei ole kuin kukonaskel seuraavaan tyyliin, liioitteluun, jota eräät tuttavapiirini henkilöt myös harrast/avat(ivat). Siinä tavallaan heitetään löylyä lisää koko kauhallinen, jolloin koko asia unohtuu ja päästään ihailemaan lausujan loistavaa verbalistiikkaa. Molemmissa tavoissa on kuitenkin sama lopputulos, että ensimmäisenä asiasta puhunut saadaan hiljaiseksi, kuin tulitikku, joka sytyttää kynttilän.

Varsinkin nuoriso, tai nuorina itseään pitävät, käyttää myös Aku Ankka-kieltä, joka perustuu sarjakuvan kuvatekstien pieniin puhekupliin, joihin mahtuu vain sana kaksi. Asia esitetään symboleina, kuten entiset egyptiläiset hieroglyfein. Puhekielessä se ilmentyy käsimerkein tai liikkeen ääntä matkivana kirahduksena tms. Ihan sellaisen puhujan vieressä ei kannata olla, voi tulla tuikkaus tai lentää sylkykupla! Pohdin, miksi sitä juuri nuoriso käytti ja tulin siihen tulokseen, ettei sanavarastosta löytynyt siltä kohdin mitään käyttökelpoista. Joskus ammoin, ennen akuankkojen kieltä, oli tapana käyttää jotakin muuta sanaa korvikkeena, mm. eräs hittejä lauleskellut Kisu ilmensi sitä trendiä laulullaan Juu, juu, juustossa löytyy. Pilanteon kohteena oli ilmaisija, jolla joka toinen substantiivi oli juusto. Ja usein on kyllä niinkin, että uusi tapa otetaan käyttöön, jos itseä ihmishierarkiassa korkeammalla oleva idoli sitä harrastaa, ja halutaan osoittaa kuuluvansa hänen joukkoonsa omaksumalla hänen tapojaan. Näinhän tekee laumaiän yksilö, nuori. On muuten äärimmäisen valaisevaa lueskella sosiologiaa!

Sisäaskareita vanhaan tapaan. Kun on pari työtä samaan aikaan vireillä, voi kyllästyttyään vaihtaa, mutta silti hommat edistyvät! Tuo tummempi sukkaversio etenee päivännäöllä, vaaleampi illalla, kun valoa on vähemmän. Vasemman sukan värilanka on Sinisorsa-kerästä, oikealla olevan värilanka on Punatulkku-kerää.
Lauhkeampien ilmastojen, sivistysmaiden small talkilla ei ole juuri vastinetta käytössä tuolle laihialaiselle ruotimiselle. Oikea small talk, esim. säätiloista yms. brittiläiseen tyyliin, ei kerta kaikkiaan ole kuulunut suomalaiseen ajattelutapaan. Keskustelunaiheet valitaan neutraaleista kaikille tutuista asioista, joihin yleensä ei juuri voi vaikuttaa, sääilmiöt ovat siinä suhteessa sopivia. Niissä tavoissa, joita olen kuullut, tarkoituksena on arvostaa keskustelukumppania, ei saada heitä hiljaisiksi. So what on siinä suhteessa yhtä kohteliasta kuin laihialainen.

Arktisissa oloissa puhe ei ole keskustelua, vaan tiedottamista varten. Mikäli kovalla pakkasella puhuu paljon, vetää kylmää ilmaa sisäänsä, ja se on lajin hengissä säilymisen kannalta huono juttu. Siitäpä tulin ajatelleeksi, että suomalaisten heikko, jo kliseeksi käynyt small talk-kyky voisi olla ilmentymää juuri tuosta geeneissä olevasta survival-ominaisuudesta. Tokaistaan siksi reilusti vaan So what? Energiaahan tässä säästetään muutenkin.

torstai 10. helmikuuta 2011

Ennen ja jälkeen

Sehän se on ihmisen ajattelulle tyypillinen ominaisuus, että pystyy seikkailemaan ajassa. Milloin muistellaan menneitä, milloin pohditaan tulevaa. Joskus tuntuu, että elettävä hetki on vain sitä varten, että sitten jälkeenpäin katsotaan, miten se kuteen kohta sopi elämäni mattoon, kun käsillä oleva tapahtuma tuntuu tavanomaisen toistolta.

Uutta pakkaskautta edelsi lukuisten lumisateiden aika, ja kinokset karttuivat!
Tuo ei kylläkään tarkoita, että eläisin yksitoikkoista aikaa, päinvastoin! Kyllä näitä päiviä monin tavoin muistellaan! Juurikin alkuviikolla olivat katonkunnostajat Hessu ja Urtsi muuttamassa autotallin sisätunnelman aivan erilaiseksi, kun se sai panelikaton gyprocin tilalle. Olin saanut tyhjennetyksi sisustan siihen malliin, että sopi työskennellä. Lunta satoi taivaan täydeltä koko sen päivän, sain tehdä kahdet lumityöt lapiolla, hyvä, kun rakentajat pääsivät pois autoineen. Teemu pääsi linkoamaan vasta sen jälkeen parkkipaikkaa.

Yläpolun alkupäässä odottaa yksi keko, ja autotallin takana peräti neljä! Siivoamista siis riittää. Ei ole kiire.
 Kunhan tästä vielä ryhdistäydyn, menen korjaamaan ulkona pressujen alla odottaneet tavarat taas sisätiloihin. Nyt on hieman muita askareita, kuten lämmitystä ja kursseja. Onneksi koko viikon satoi lunta, niin että pressut eivät juurikaan sieltä pistä silmään. Kun kaikki järjestelyt tulee tehtyä, voidaan sitten vaikka tehdä uusintavihkiminen. Ajattelen nimittäin myös laitattaa sinne valot ja muita sähköpisteitä. Ulkovalojakaan ei ole ollut. Jo vuosia sitten ostin liikkeeseen reagoivia lamppuja kaksi kappaletta, jospa niitä nyt tulisi käytetyksi! Ikkunaverhot pitää myös vaihtaa, vanhat riippuivat 20 vuotta paikallaan.

Vuonna 1991 vanha rakennus, navetta-lato-ulkovessa, oli tullut aikansa päähän yhden tiiliseinän pettäessä ja tiili- ja betonirakenteet oli traktorin kauhalla saatu littanampaan muotoon, jota sitten vielä ketunpesämaalla (ilmaisua käytti täytemaan tuoja)  tiivisteltiin ja muotoiltiin. Päälle valettiin talkoilla betonilaatta, jossa mestarina oli sittemmin edesmennyt naapurini Matti Kajander. Kyllähän silloin arvelutti, että jospa talli alkaa kallistua, kun yksi kulma meni täytemaan puolelle, mutta rautoja tuli tarpeeksi, ja talli on pysynyt suorana. Siitäkin huolimatta, että melkein koko olemassaolonsa ajan talli on toiminut klapivarastona, jotka pinot ovat olleet juuri tuolla herkimmällä syrjällä. 

Hessu oli silloin 20 vuotta nuorempi rakentaja, talli on pääosin hänen järkensä ja jälkensä mukaan. Keskimmäinen lapsenlapseni Emmi oli tuolloin parikolme-vuotias tyllerö, joka puuhasi rakennuksella hyvänä apulaisena muiden joukossa hänkin, ja siitä lähtien rakentajasta tuli meidän sukumme puheissa super-Hessu. Valmis uudistila tuntui niin hienolta, että taiteilijasisareni Marja piti siellä taidenäyttelyn, booleineen kaikkineen. Tapasin tuolloin monta vanhaa ystävää koulu- ja lapsuusvuosilta lämpimällä elokuulla, mehumaijan poristessa itsekseen seurustelimme kymmeniä vuosia sitten tapahtuneista aiheista. Talo oli ollut kesämökkinä sinä kesänä kahdeksan vuotta ja kovassa kesäkäytössä, kun Helenan jälkipolveakin jo oli. Kesämökkiaikaa kesti vielä pitkälti toistakymmentä vuotta eteenkin päin.

Tällainen lumivalli, paljon yli päälaen, jää vasemmalle syrjälle, kun mennään maantielle! Teemu on saanut lingota tuota kekoa monta kertaa, kun 19 tammikuuta alkaneen sadekauden aikana lunta on tullut lisää lähes päivittäin.
Onneksi rakentajat ehtivät vasta tällä viikolla, sillä viime sunnuntaina oli tärkeitä vieraita autotallin sisällön suhteen. Facebookissa voivotteluni oli johtanut siihen, että entinen oppilaani Leppäkosken Jaana oli alkanut kiinnostua vanhoista keittiönkaapistoista, jotka asuivat autotallissa, ne olivat joutuneet sinne jo lähes 15 vuotta sitten, kun kunnostutin kerrostaloasuntoani toisaalla myyntiä varten. Kaapistoja ei sitten voinutkaan tässä käyttää, kun huonekorkeus oli noille kaapeille liian matala, Se on vain 230. Nyt kynttilänpäivän kunniaksi tehty vierailu poisti minulta huolen, että vielä käyttökelpoiset kalusteet olisivat menneet lämmitysmateriaaliksi. Nyt ne kyllä odottavat lumien alenemista tässä paikassa, ennenkuin matka uuteen kohteeseen naapurikylässä alkaa.

Ovensuulta katsellen näkyy muovin alla Elsan polku-Singer odottamassa sisätiloihin pääsyä, ja etualhaalta pilkistää oranssinen muovi, johon haravat ja lautoja on kääräisty, sen päälle on kertynyt kahdessa viikossa reipas lumipeite!
Käpytikka on jo aloittanut takomisharjoitukset. Tämä puhelinpylväs ei ole kohteena ensimmäistä kertaa.
Kanjoni autotallin länsipuolta alamäkeen, linnut odottavat, että kohta ripotan taas heille auringonkukat lumen poiston jälkeen.
Opin savipajatunnilla maanantaina, kuinka tehdään pallo tai muna. Lisää tehtailin eilen illalla kotona. Kyllä ihmiskäsi on hyvä työkalu, se käy malliksikin. Ahkerien käsien aikaansaannoksia siis muistellaan tänään!