torstai 29. maaliskuuta 2012
Me toimittaja Lauri Kentän jälkeläiset
Jaa kukako Lauri Kenttä? Minun ikäpolveni, mutta paljon myöhemmätkin näemmä lukevat lähituttuihinsa maailman kuuluisimman lehtimiehen. Lauri seikkaili muistaakseni (1940-luvulla?) ensin Lahti- lehden sarjiksissa, sittemmin ainakin iltapäivälehdissä, mutta hommahan ryöstäytyi valloilleen, kun alettiin julkaista ihan omia sarjakuvalehtiäkin, ties kuinka monelle sukupolvelle. Näitä nippuja löytyi tämänkin talon vintiltä 1980-luvulla. (Sanomalehtien mustavalko-sarjakuvat toimivat mukavana taustana, kun oli käytössä puuvärit, joilla kuviin sai loihdittua elävyyttä. Parhaita värikynäilyn pohjia olivat ääriviivahahmot, kuten Vihtori ja Klaara.)
Tietysti Lauri on kaikkein merkittävin, ainakin Tarzanin jälkeen, sillä hän muuntautui pahisjoukon riehuessa Teräsmieheksi heittämällä poplarinsa vähäksi aikaa jollekin pöydänkulmalle, jolloin esiin tuli lentotaitoinen lihaskimppu, joka sai hetkessä tavalliset maanmatoset ruotuun. Hänen lihasmassaansa kadehtisi nykyisin kuka tahansa bodari, ja luultavasti hän onkin tiedostamaton esikuva myös ruumiin kunnostaan erityishuolta kantaville. Pidän kaiken huippuna noita Fitness-kilpailuja, jossa porukka äheltää öljyttynä saadaksen ainakin hetkeksi esiin Laurikenttämäisiä vartalon näkymiä.
Mitenkähän Laurin nimen saaneet nuoret miehenalut ovat muuten hahmottaneet elämäänsä, silloin nuorina ja myöhemmin? Onkohan heistä kasvanut muita ikätovereitaan kunnollisempia ja vahvempia, pikkuasioihin takertumattomia ongelmanratkaisijoita?
Lauri on putkahtanut tuon tuosta mieleeni, viime aikoina siitä syystä, kun TV-ohjelmaansa mainostava keski-ikäinen rouva repii paitansa rinnukset auki kuin toimittaja Kenttä aikoinaan, ja kas kummaa, sieltä paljastuu T-paita, melkein samalla kolmion muotoisella symbolikuvalla kuin aikanaan Teräsmiehen roolipuvussa. Ja tietysti rouvaa tituleerataan tässä ihan super-Marjoksi. En tiedä, mitä kaikkea tuohon superiin kuuluu, mutta roolimalli on ihan selvä, kun Marjo edustaa hyveitä, on ihana äiti ja saa vielä kaiken luistamaan.
Eletään sukupuolten tasa-arvon aikaa, siksihän on selvä, että myös naisten tulee ottaa osansa tästä historiallisesta myytistä, joka pursuaa elinvoimaa. Viime päiviin asti kyllä lähinnä moottoriajoneuvojen mainokset ovat esittäneet näitä supervoimia, aika monessa esim. auto lennähtää esteiden yli kuin ei mitään ja palaa Lauri Kenttänä taas maahan ilman peltilommoja tai muita normaali-ajajien pikku muistoja. Kukapa ei sellaisesta menopelistä innostuisi.
Monien yksinhuoltaja-äitien ja -isien elämä on usein itsensä ylittämistä, kun pitää elää yhtä aikaa kahta perheen roolia, äidin ja isän. Siinä ei ole sairauspäiviin oikein varaa. Ehkäpä siksi on tarpeen kuvitella tai hankkia itselleen super-ominaisuuksia, joilla vaivat selätetään. Malli sopii myös meille vanhuuden päiviä yksin viettäville, jotka viime tippaan asti haluavat elää omillaan. Toisaalta, totta puhuen eivät arkipäivän elämänkuviot maallakaan niin rasittavia ole! Asenne ratkaisee, niinkuin melkein kaikessa elämässä.
Iltapäivälehtien lööpeissä pullistelevien alkoholi- ja huumehuuruisten roolimallien, kaikenmaailman filmitähtien ja taiteilijoiden lisäksi tarvitaan vastapainoksi myös kunnollisia, jaksavia ihmisiä. Niillähän maata rakennetaan. Mutta mielestäni homma on nyt mennyt kyllä överiksi, jos takerrutaan vain ulkomuotoon ja sen ylläpitoon. Sehän on sama, kuin rakentaisi talon, jossa ei ole lainkaan sisätilojen viimeistelyä, kuten lvi-järjestelmää.
Onneksi superkuntoilijoiden kuvaamisen aikana nykyisin on sallittua taviksillekin olla hikinen ja punakka, arkipäivän hommista puhkuvana. Sitähän se on kesä parhaimmillaan, kivi sieltä ja toinen täältä, kastelukannu kourassa pitkin reviiriä käpsyttelemässä. Ja yllä tietysti pyllistelyyn sopivat joustavat housut, joita taajamissa kaiken kukkuraksi nykyisin myydään sali-housujen nimellä! Arkipäivän tuleekin olla jatkuvaa liikettä, se pitää nivelet kunnossa. Siihen ei riitä kuntosali, vaan elämän pitää olla liikevirtaa.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Kesäajassa taas
Sunnuntaiaamuisin ei ole työmatkaliikennettä, joten yleensä tässä ei kuulu auton ääniäkään, toista on arkiaamuin. Vain Teemu voi pappansa kanssa pyöriä kylällä traktoreineen, jos on tarvetta talviseen tienhoitoon, auraukseen tai hiekoitukseen. Ne pitää olla tehtynä yhdeksään mennessä, mutta vielä heitä ei näy, liekö tarvettakaan, kun eilisen koko päivän kestäneen räntäsateen tuloksia on pihalla vain muutaman sentin paksuudelta.
Yötä ulkona viettäneet narsissiruukut ovat saaneet hieman härmää juurilleen, mutta sipulikasvi on sinnikäs, ei se parista pakkasasteesta ole millänsäkään. |
Kuvan keskellä kuparilehtien ja rönsyliljojen pistokkaita,verenpisarat ja pelargonit näkyvät vain hieman. |
Yläkerrassa tarkenee mattopuilla jo hyvin, siellä on nykyisin selvästi yli kymmenen astetta aamusta alkaen, eilenkin oli ihan +14. Mattoja on nyt valmiina kolme, kaksi ensimmäistä matkusti ilahduttamaan tuttavien eteistä tiistaina. Tukilla oleva loimimassa näyttää vielä aika paksulta, joten luultavimmin saan vielä toiset kolme tästä erästä. Sehän tarkoittaa sitä, että päivittäin kavutaan yläkertaan näpertelemään, jos suinkin mahdollista. Tuskin sentään tänään saan tehtyä valmiiksi mattoa n:o 4, eikä ole niin tarvettakaan tehdä kiireellä. Kaktus- ja mustamerenruusujen ruukuille pitäisi kyllä ne kanankakat saada pian, että kukkiminen pääsisi vauhtiin.
Lunta on puutarhalla niin paljon, ettei ole aika mennä sinne vielä. Toki Wilman ja Tiitun hautojen kynttilälyhdyt taas ovat tulleet näkyviin hangesta, mutta jos sinne menisi, joutuisi kahlailemaan yli puolen säären märässä lumessa. Muutamalle kaadettavalle puulle laitoin jo merkkinauhan. Sormet kyllä jo odottavat uusien voimasaksien käsittelyä, niille olisi paljon käyttöä tehdä hakettimenruokaa. Kuulostelin sähköyhtiöltä, miten olisi joidenkin vaahteranlatvojen niistäminen ennen puun kaatoa, ja kuulin pääseväni kuukauden mittaiseen jonoon, joten siihen menee aikaa vielä parisen viikkoa pääsiäisen jälkeen. Mattoloimi on varmaan tehty silloin! Savivarastotkin pitäisi saada pois kuivumasta ennen kesää.
Syksyllä muikunkutujuhlissa huvenneet sinttivarastot pitää taas täydentää. Onneksi muistin nyt, sillä syksyllä on aina kaikenlaisia kiireitä. |
Iitin Seutu-lehdestä luin myös kirjakauppias Irja Virran kuolleen. Hän eli pitkän elämän, sillä kun aloitin pyörällä kulkea Iitin yhteiskouluun syksyllä 1947, pian 11-vuotiaana naperona, tärkeimmät koulunkäynnin riitit olivat hankkia kouluvihkoja ja niille juuri oikeanvärisiä ohuita kansipapereita nimilappuineen, joihin kokeet kirjoitettaisiin. Ilman niitä aine-, englannin- tai ruotsinvihko ei kelvannut. Siksi pitkän kotimatkan alkajaisiksi kurvailtiin kirjakaupan kautta niitä hankkimaan, ja ihmeen hyvin kirjakauppias aina tiesi, millaista paperia kulloinkin tarvittiin. Irja oli silloin jo kunnon aikuisiässä, ja siitä on kulunut aikaa 65 vuotta. Ensimmäinen käyttämäni pyörä tuona 5-vuotiskautena oli äitini oma. Se oli Viipurista ostettu, raskas polkea, ja kettinki hankasi alumiinipeltiseen suojaan joka polkaisulla, joten se oli äänekäs menopeli.
Nyt kun katselen uutisia ns. kehitysmaiden avun muodoista, joissa koululaiset istuvat koulupuvuissaan piirtelemässä oppimiaan asioita, ehkä vain hiekalle, ymmärrän heitä kovin hyvin. Se keskikoulun oppi tuntui silloin itsellekin huomattavan arvokkaalta, kun siihen liittyi noita erityiskuvioita, jotka lasta miellyttivät. Koulupuku lienee vielä merkittävämpi, kun se tuntuu koko keholla, ja nostaa haltijansa ihan uudelle itseluottamuksen tasolle. Oppiminen on varmaan helpompaa, kun sitä näin motivoidaan.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Touhua tyttöjen kesken
Tella tuli kyläilemään torstaina ja olen juuri äsken saatellut kotiin matkaavat pihalla, kun Helena tuli omista retkistään hakemaan. Oltiin sitä ennen "tyhjennys"lenkillä ylähautausmaan autiolla parkkiaukiolla eli kirmailemassa hieman, jotta kotimatka autossa menisi sopivassa torkkeessa. Kirmaamista riittää, sillä nyt on oikeiden kaljamain aika, kun päivisin sulaneet vedet vetäytyvät yöllä jääkuoreksi kaiken mahdollisen päälle.
Tuo neliveto koiralla kyllä kovasti helpottaa liikkumista. Tella kehitti rakettivauhdin parkkipaikan reunasta toiseen, niin että hädin tuskin sain kameran kohdalle. Lopuksi tuli aina vastaan korkea lumivalli, jonka päälle pääsi muutamalla loikalla vauhdissa, vuorenvalloittajaksi. Kieli riippui suupielessä jo kotimatkalla hikoilua edistämässä.
Muuten vietettiin Tellan kanssa himmeitä sadepäiviä vintilläkin, mattopuissa. Vasta tänään oli aurinkoista ja luonnonvaloa jo niin paljon kahdeksalta, ettei muuta tarvinnut. Tella kyllästyi kuitenkin paljon nopeammin kuin aikoinaan Wilma ja käpsytteli alakertaan paremmille pehmikkeille. Sillä ei ole Wilman tapaisia huvejakaan, mikään pahvirulla ei kulu hampaissa, se vain on ja odottaa. Ulkoilua harrastettiin 5-6 kertaa päivässä, niistä pari kertaa myös täällä kirmauspaikalla. Koiralla on hieman ankeaa, kun minulla ei ole piha-aitausta, jossa se on kotonaan tottunut olemaan vapaana. Tässä on niin vilkas liikenne, ettei uskalla edes ajatella koiran kulkevan isollakaan pihalla ilman hihnaa.
Koiralla on kovin sosiaalinen attitudi, se haluaa olla ihmisen jatkeena, jos suinkin mahdollista. Tellan lapsuudessa oppima pyyntö "anna tassu" on tullut hänelle ensimmäiseksi syvään syöpyneeksi reaktioksi, ja tassua tarjotaan jokaiselle ja joka aikaan. Yleensä se on huvittavaa, kun koira ei siitä saa lainkaan kylläkseen.
Nyt kun koira on kohta keski-iässä, kuusivuotias, se on hieman pulskistunut vartaloltaan eli näyttää jo tavalliselta koiralta eikä vain ruskean karvan verhoamalta liikuttavalta luukasalta. Ei sen ruokahalu ole kyllä kovin iso, jos nyt muistelee edesmenneen suursyömäri Tiitun käytöstä ruokapalan esiin ottamisen seurauksena. Sitä Tella ei ominut, ei mitenkään.
Nyt on aika suunnitella pojille hommia, sillä puiden kaato arboretumissa kolkuttelee ovella. Vuorijalavalle tuossa yllä tulee aika mennä, samoin muutama vaahtera ja se talvitammi, joissa kaikissa oksien ratkeamia lumirasitusten seurauksena. Liian lähellä taloa ja varsinkin sähkölinjaa tai muuta lankaa ei ole puun terveellistä olla. Parin kolmen lämpimän päivän jälkeen pääsee jo aika lähelle puun tyveä.
Eilen alkoi tontilla varsinainen kevät, sillä autotallin katolta valahti lumipeitettä pariinkin otteeseen, ja musta peltikatto pääsee elementtiinsä lämpöä keräämään. Koiralla oli ihmettelemistä lumiäänen kuullessaan, kun ei kuulostanut Sirulta eikä autonääneltä, niin ei oikein tiennyt, mitä pitäisi "ajatella". Tänä aamuna kuultiin kuuden maissa joutsenten ääniä Kymijoen suunnalta, kaukaa. Tikat rummuttavat täälläkin katulamppujen peltisuojuksilla, tiaiset ja vihervarpuset tirskuttavat omiaan. Piha on jo melko sula, mutta syksyllä ja jouluna lisätyt rekvisiitat, kukat ja ruukut ovat vielä tiukasti kiinni roudassa eikä niitä saanut irti.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Uusi lumi vanhan surma?
Tänään puolenpäivän aikaan otettu kuva. Aurausviitan heijastusnauha on runsaan metrin korkeudessa. |
Näyttää siltä, että polttopuuta on kulunut ennakoitua enemmän. Ja tulee kulumaan, sillä nuohooja ilahdutti sanomalla, että kaikki oli kunnossa, senkuin polttelet vaan. Lähes kaikki autotalliin varastoidut klapit on jo kyyditty alakertaan laatikoissa, sinne ei jäänyt enää kuin yksi ryhdistäytymispäivän projekti. Tein kuskausta perjantaiaamuna, kun alakerran ovi oli avattava talvisuojauksistaan nuohoojan takia joka tapauksessa, ja puulaatikot olivat vähenneet puoleen kymmeneen. Nyt siellä on taas 30 laatikollista odottamassa.
Matonkutomiseni on saanut vauhtia, ja siksi tietysti polttopuutakin kuluu, kun tähän aikaan vuodesta vielä on hyvin lämmitettävä ennen kangaspuulle menoa. Ensimmäinen tuote on jo pois puista. Tällaisia värikkäitä eteistilojen mattoja tulee nyt useampiakin, sillä ne valmistuvat suunnitelmalla "otetaan mitä on ja katsotaan mitä tulee". Suurin osa kuteista on ns. ostotrikoota, mutta laitan mukaan myös leikkaamiani kuteita. Teen näitä viiden sukkulan tekniikalla, sillä saa kuteen riittämään pidempään ja varastot kuluvat tasaisemmin.
Polkusina on kahdella (1,3) ripsi, muilla kahdella (2,4) palttina. Opin tämän muutama vuosi sitten paikallisella kudonta-asemalla. Kuulemma se oli syntynyt vahingossa, kun alunperin oli pitänyt sitoa hieman toisin, mutta päädyttiin pitämään polkuset näin, kun saatiin matoksi melko tukeva lopputulos. Tällä tavalla olen tehnyt jo useampiakin loimia. Täytyy nyt ahertaa, sillä syksyllä tehty toinen saaliloimikin on vielä odottamassa, ja kohta alkavat kevään risusavottahommat. Tekisi mieli panna vireille pitkästä aikaa täkänäkin, sen tekeminen on niin palkitsevaa.
Sunnuntaivuorokauden ohjelmaan kuuluu talvikellon aikana myös pyykkäys. Silloin mittarista juoksee vain ns. yösähköä, joka on paljon halvempaa. Parin viikon kuluttua siirrytään kesäkellon aikaan, sitten pyhätyöt voi unohtaa, koska mittari mittaa halpasähköä kellon ympäri läpi viikon, lokakuun lopulle asti. Ennenkin tuli pestyä pyykkejä viikonloppuisin, koska se on työikäiselle ainoa vapaa aika kotiaskareisiin. Nyt säätelee aikataulun siis energiayhtiö. No, ehdin jo 40 vuoden työelämän aikana tottua tällaiseen säännösteltyyn kotielämän hoitamiseen, joten se ei stressaa mitenkään.
Ilmalämpöpumpun tehdessä hommiaan tässä huoneessa pyykit kuivuvat nopeasti, samaan vuorokauteen kuin pesukin. Onneksi Helena tässä taannoin ajatteli asiaa puolestani ja ehdotti kuivatuspaikan sijoittamista puhalluksen liepeille! Lingotusta pyykistä ei tipu vettä lattialle, joten sen voi sijoittaa mihin vain sen puolesta.
Auringon voimakkaista purkauksista syntyviä revontulia ei ole vielä tullut nähdyksi, vaikka harrastinkin iltaulkoilua siihen asti, kun oli kuutamoaikoja. Tikat kuitenkin rummuttavat kevättä, se korvaa noita muita eksoottisia elämyksiä.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Maaliskuuta tontilla
Illansuun tunnelmaa tänään, klo 17 on vielä aurinkoa! Elsankuusesta on lumikuorma viimein tippunut alas, puu on taas suorassa. |
Perjantaiksi ennustettu sadepäivä oli vielä Mikkelin korkeudellakin pääasiassa vesiräntää, se ei hankia kasvattanut, vaan sulatti entisiä. Jalkineiksi piti hakea kumisaappaat. Pihateiden pinnat pehmenivät pohjaan asti, joten lumilapiolla oli puuhia. Yleisesti ottaen lunta oli siellä pihoilla paljon vähemmän viimevuotisiin verraten, ja silloinhan tein alkuhavainnot kuukautta myöhemmässä kuin tänä vuonna, maaliskuun lopulla. Onneksi ei joka vuosi ole niin mahdottomia lumimääriä. No toki nyt on vasta maaliskuun alku, ja tässä kuussa lunta voi vielä sataa montakin kertaa. Tiaiset nokkivat talipalloista einestä itselleen, ja Tella kirmaili pihahangessa hankikannon keleistä lauantaina iloissaan. Helena puolestaan kävi lauantaina vetreyttämässä itseään Orijärven avannossa pulikoiden, loistavassa kevätauringossa.
Mustanmerenruusujen taimet ovat kohta vaaksanmittaiset, joten ehkä kukkia alkaa näkyä kuukauden kuluessa! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)