Kesäajassa taas

Punalehtinen Oxalis on viihtynyt reiättömässä ruukussa jo yli vuosikymmenen, sen seuraksi ilmaantui itsestään viereisestä ruukusta kaktuksen katkennut oksa, joka juurtui. Alkuperäinen kaktusruukku on jo manan majoilla. Kevään alkajaisiksi Oxalis on tehnyt suuren määrän uusia lehtiä, ja uudet kukkavanat jo näkyvät lehtien lomassa. Harmiton kaunotar!

Heräsin aamulla kesäajassa eli puoli kuudelta. Siihen siirryttiin juuri edellisyönä. Taidan olla ainoa elonmerkki tässä kylässä. Katuvalot kyllä syttyivät juuri 5.30, eli automaatti oli päivittänyt niillekin oikean ajan. Kouvolan Sanomien ilmaliikenne-sivusto näyttää, että etelä-Suomen taivaalla porhaltaa sentään yksi lentokone, kiinalainen Airbus matkallaan Taipeista Frankfurtiin, sen lentokorkeus on hieman yli 11 km, ja matkavauhti on 486 km tunnissa. Piankos se puolen Suomen yli pyyhkäisee. Kun äsken aloin katsoa sivustoa, se oli Joroisten yläpuolella, mutta nyt ollaan Vesijärven yläpuolella. Välilaskua ei ole aikomus tehdä. Hyvää matkaa!

Sunnuntaiaamuisin ei ole työmatkaliikennettä, joten yleensä tässä ei kuulu auton ääniäkään, toista on arkiaamuin. Vain Teemu voi pappansa kanssa pyöriä kylällä traktoreineen, jos on tarvetta talviseen tienhoitoon, auraukseen tai hiekoitukseen. Ne pitää olla tehtynä yhdeksään mennessä, mutta vielä heitä ei näy, liekö tarvettakaan, kun eilisen koko päivän kestäneen räntäsateen tuloksia on pihalla vain muutaman sentin paksuudelta.

Yötä ulkona viettäneet narsissiruukut ovat saaneet hieman härmää juurilleen, mutta sipulikasvi on sinnikäs, ei se parista pakkasasteesta ole millänsäkään.

Kevään alkaminen on totta, vaikka yöt ovatkin olleet melkein järjestään pakkasen puolella, sillä mustarastaita on saapunut tällä viikolla sulapaikkoja tarkistelemaan. Yrittipä joku eilen laulun tapaistakin, mutta sillä riittää vielä harjoittelemista, tulos ei ollut kovin kaksinen. Vihervarpusten ryystämisääniä on kuultu jo toista viikkoa. Tiaisetkin ovat innostuneet taas talipalloista muutaman viikon paussin jälkeen. Kymijoella oli alkuviikolla suuri joutsenparvi. Autokin on taas katsastettu vuodeksi eteenpäin, varma kevään merkki sekin. Narsissiruukku tarttuu kuin huomaamatta ostoskassin lisukkeeksi kaupasta.

Kuvan keskellä kuparilehtien ja rönsyliljojen pistokkaita,verenpisarat ja pelargonit näkyvät vain hieman.

Päätin ryhtyä kevättä viettämään minäkin, ja hankin Agrimarketista istutusmultaa, kanankakkarae-säkin ja rairuohon siemenpussin. Viime mainittu on jo saatettu oikeaan paikkaansa kasvua alkamaan, onhan pääsiäinen jo parin viikon päässä. Muut vielä odottavat, mutta ei kauan, sillä viikko sitten laitetut pelargonin ja rönsyliljan pistokkaat vesilasissa ovat jo alkaneet tehdä juuria. Kunhan innostun, niin teen niille omat ruukut. Pitäisi sitä ennen mennä autotallin säkkiä tutkimaan, siellä on ruukutustarpeiden varasto.

Yläkerrassa tarkenee mattopuilla jo hyvin, siellä on nykyisin selvästi yli kymmenen astetta aamusta alkaen, eilenkin oli ihan +14. Mattoja on nyt valmiina kolme, kaksi ensimmäistä matkusti ilahduttamaan tuttavien eteistä tiistaina. Tukilla oleva loimimassa näyttää vielä aika paksulta, joten luultavimmin saan vielä toiset kolme tästä erästä. Sehän tarkoittaa sitä, että päivittäin kavutaan yläkertaan näpertelemään, jos suinkin mahdollista. Tuskin sentään tänään saan tehtyä valmiiksi mattoa n:o 4, eikä ole niin tarvettakaan tehdä kiireellä. Kaktus- ja mustamerenruusujen ruukuille pitäisi kyllä ne kanankakat saada pian, että kukkiminen pääsisi vauhtiin.

Lunta on puutarhalla niin paljon, ettei ole aika mennä sinne vielä. Toki Wilman ja Tiitun hautojen kynttilälyhdyt taas ovat tulleet näkyviin hangesta, mutta jos sinne menisi, joutuisi kahlailemaan yli puolen säären märässä lumessa. Muutamalle kaadettavalle puulle laitoin jo merkkinauhan. Sormet kyllä jo odottavat uusien voimasaksien käsittelyä, niille olisi paljon käyttöä tehdä hakettimenruokaa. Kuulostelin sähköyhtiöltä, miten olisi joidenkin vaahteranlatvojen niistäminen ennen puun kaatoa, ja kuulin pääseväni kuukauden mittaiseen jonoon, joten siihen menee aikaa vielä parisen viikkoa pääsiäisen jälkeen. Mattoloimi on varmaan tehty silloin! Savivarastotkin pitäisi saada pois kuivumasta ennen kesää.

Syksyllä muikunkutujuhlissa huvenneet sinttivarastot pitää taas täydentää. Onneksi muistin nyt, sillä syksyllä on aina kaikenlaisia kiireitä.

Naapuriinkiin tuli viikolla lemmikinhauta, siellä Veera-kissan päivät päättyivät 17 vuoden iässä. Toisessa naapurissa, hieman etäämmällä on tulossa myös muutto Kausalaan, ja sielläkin taitaa lemmikit jäädä tämän kylän multiin, kun uudessa asunnossa ei saa olla kotieläimiä. Kyllä on siis ollut hautajaisia tänä talvikautena.

Iitin Seutu-lehdestä luin myös kirjakauppias Irja Virran kuolleen. Hän eli pitkän elämän, sillä kun aloitin pyörällä kulkea Iitin yhteiskouluun syksyllä 1947, pian 11-vuotiaana naperona, tärkeimmät koulunkäynnin riitit olivat hankkia kouluvihkoja ja niille juuri oikeanvärisiä ohuita kansipapereita  nimilappuineen, joihin kokeet kirjoitettaisiin. Ilman niitä aine-, englannin- tai ruotsinvihko ei kelvannut. Siksi pitkän kotimatkan alkajaisiksi kurvailtiin kirjakaupan kautta niitä hankkimaan, ja ihmeen hyvin kirjakauppias aina tiesi, millaista paperia kulloinkin tarvittiin. Irja oli silloin jo kunnon aikuisiässä, ja siitä on kulunut aikaa 65 vuotta. Ensimmäinen käyttämäni pyörä tuona 5-vuotiskautena oli äitini oma. Se oli Viipurista ostettu, raskas polkea, ja kettinki hankasi alumiinipeltiseen suojaan joka polkaisulla, joten se oli äänekäs menopeli. 

Nyt kun katselen uutisia ns. kehitysmaiden avun muodoista, joissa koululaiset istuvat koulupuvuissaan piirtelemässä oppimiaan asioita, ehkä vain hiekalle, ymmärrän heitä kovin hyvin. Se keskikoulun oppi tuntui silloin itsellekin huomattavan arvokkaalta, kun siihen liittyi noita erityiskuvioita, jotka lasta miellyttivät. Koulupuku lienee vielä merkittävämpi, kun se tuntuu koko keholla, ja nostaa haltijansa ihan uudelle itseluottamuksen tasolle. Oppiminen on varmaan helpompaa, kun sitä näin motivoidaan.