sunnuntai 30. elokuuta 2015

Saunaremppaa ja jälkimaininkeja

Tällä viikolla on saatu roimiakin sateita, ja niinpä oli aihetta käydä ensi töikseen eilen leikkaamassa kultapallojen maassa makaavat versot kukkavaasikoristeiksi. Niitä tuli kolme ämpärillistä.
Ja käydä alkamassa vuoristolaiskarviaisten eteläpuolisten oksien sadon maistelua. Piti kuitenkin odottaa yli puolen päivän, ennenkuin ison sateen kastelemat marjat hieman kuivahtivat.
Pari postausta takaperin, 17 08 oli aiheena kiukaan vaihto, ja tämän teemana on, mitä siitä seurasi. No en tietenkään tiedä, mitä muuta voi ilmaantua, mutta valkoinen lateksipönttö ja sivellin ainakin pitää vielä hakea.

Kiukaanvaihtajien katseet olivat osuneet siinä puuhatessa myös uuden suihkukalusteen takaiseen paneliseinään, jossa oli kostea läntti. Päädyttiin siihen, että sille on tehtävä heti jotain, ennenkuin pahempia seurauksia ilmenee. Saatiinkin Putki-Pasi pyörähtämään tontilla saman päivän aikaan irroittamaan suihku ja katsomaan, mikä sitä kosteutta tekee. Löytyi halkeamalla oleva kuumavesi-putken jatkokappale, joka sai hoitoa, mutta diagnoosista syntyi sen verran reikää seinään, että sillä viikonlopulla piti myös kääntyä seinäspesialistin eli Heikin puoleen, joka lupasi apua viikon päästä.
Saunan suihkun puoleinen seinä on jälleen kunnossa! Nyt paneli pantiin pystyyn, jotta vedet eivät jää istumaan, vaan valuvat alas!
Saunan tilavuutta oli pienennetty aikoinaan peruskorjauksen aikaan tekemällä ulkoseinää vasten n. 40 cm:n paksu vuoraus panelin taakse. Lamppu oli pantu ikkunasyvennyksen oikealle sivulle, mutta kiukaanvaihdon päivänä Jari-vävy vaihtoi lampun järkevämpään kohtaan eli pohjoisseinälle. Ikkunaremontissa 2010 tuli näet oikealta sisäänpäin avautuva ikkuna, jota ei saatu auki, kun lamppu oli tiellä. Nyt pääsi sitten viimein pesemään tämänkin jäälasi-ikkunan, vain viisi vuotta ongelman ilmaantumisen jälkeen. Mutta meillä Hämeessä ei ole kiire, tuumataan ensin, valmiissa maailmassa... 
Pasin kanssa oli käyty päivällä myös keskustelua talon vesiputkien uusimisesta, kun ne olivat noin 60 vuotta palvelleet.
 Kun kanttorin taloa eli nykyistä Valolahti-Kirjavaisen asuntoa tehtiin, oli tehtävä porakaivo, kun vesi ei muuten riittänyt. Sen talon yläkerrassa oli pari muuta asuntoa seurakunnan työntekijöille, mm. diakonissalle. Kun kaivo osoittautui tosi hulppeaksi vesimäärältään, harkittiin asiaa uudelleen. Samaan aikaan tulivat kaikki ne kylän vesiputket, joille se sallittiin, eli seurakunnan kiinteistöt kirkko, kappeli ja seurakuntatalo ja pari-kolme muuta linjan vieressä ollutta asuntoa.

Nykyisin ruostumattomia ei-metallisia putkia laitetaan pintavetona, ja vanhat jäävät sinne, missä ne ovat olleetkin. Meillä kun putket olivat alun alkujaankin tulleet pintavetona, kun ne vedettiin vanhaan taloon, homma veisi vain pari päivää, arveli Pasi. Vessan viemäri oli alun perin tuolloin tehty muovista, niitä ei tarvitse niin tiheään uusia, kun eivät ruostu. Myös ns. veden talojohto oli muovia, ei sitäkään siis uusittaisi.

Uudet linjojen alut vesimittarin yläpuolella. Oikeanpuoleinen on vesivaraajasta tuleva lämminvesi, vasemmanpuoleinen talojohdosta tuleva kylmä. Tässä vaiheessa ollaan vielä savupiipun alaosan kyljessä kiinni.
Sovittiin, että putkien vaihto tehtäisiin ensi tilassa, kun kohta voisi olla lisäkustannuksia. Kylmävesi, jolla suuremmat painevaihtelut, kulki ruostuvassa rautaputkessa. Sen voisi tehdä heti, kun paneliseinä olisi taas kunnossa. Tarvittaisiin vain kaksi lyhyttä linjaa, toinen asuinkerroksen vessaan, toinen pohjakerroksen pesutiloihin. Keittiöönhän oli tehty 10 vuotta sitten 2005 uudet putket ison remontin yhteydessä. Olin jäänyt silloin siihen luuloon, että kaikki tarvittava oli vaihdettu, mutta näitä ei tehty, kun vessaremonttikin viivästyi vuoden 2006 loppupuolelle.

Pesuhuoneelle menevät uudet putket kurvaavat vanhojen putkien mukaan tässä muuripadan kohdalla, koska pian ovat edessä raput yläkertaan ja se aukko on vältettävä.
Kun sitten maanantain aamu viikon päästä eli 25 08 koitti, Pasi pyörähti irroittamaan saunan seinän vesikalusteen pois ja tulppaamaan putket, jotta vedensaanti voisi jatkua muussa talossa. Urpo ilmaantui samaan aikaan panelilastin kanssa, mutta toki ensin piti se vanha osa poistaa ja tehdä alusrakenteita ja eristeitä. Maanantain kuluessa homma oli valmis, saunasuoja-ainekin siveltynä kuivumaan yön yli. Vanha kiuas meni Urpon kyydissä jäteaseman metallikonttiin.

Maantien lännen puolella kulkee vesijohtoverkon runkoputki, josta tulee maantien ali meidän puolelle liitosputki, ja alunperin ei muuta ollutkaan, kuin siitä meille sisään ja vesimittariin. Vuonna 2002 kuitenkin naapurit havahtuivat tarvitsemaan myös vettä, ja koska maantien alitus on kallista, päädyttiin tekemään tähän lähelle syreeniaitaa uusi haara muille ja toinen haara meille. Keppi jäi merkiksi, ja nyt tämän ruljanssin aikana liitoskohta sai myös suojahatun, joka näkyy maanpinnassa, kun tekijät olivat häipyneet. Muuten putki naapureille kulkee maantien suuntaisena tästä melkein pohjoisrajalle, sieltä kurvaa suoraan ylös meidän puolella. Puolivälissä, ennen ylämäkeä on liitoskohta Vaalgamaalle, heidän sulkuventtiilinsä on heidän tontillaan, ja sen jälkeen putki antaa vettä vielä ainakin viiteen asuntoon.
Tiistai-aamuna Pasi tuli paikalle kunnan vesilaitoksen lähetystön kanssa, ja aluksi etsittiin maantien läheltä tontilta punainen keppi, joka 2002 laitettiin merkiksi talojohdon lähtöpaikasta. Kun oli testattu, että se sulku tosiaan eristää meidän talon vedentulosta, voitiin ryhtyä hommaan.

Pasi porasi vessan lattian läpi kaksi pienehköä reikää kylmän ja lämpimän veden nousuille, ja saikin tehdä aika kauan hommia, kun kerros oli yli puoli metriä paksu. Meidän lattia on niin kovaa betonia, että saisi olla aikamoinen maanjäristys, eikä sittenkään tapahtuisi mitään, onhan sillä vielä raudoituksetkin.

Ihmeellisille mutkille taipuu iso mies, kun meidän mikro-kokoiseen vessaan pitää saada allaskalusteen viereen ja lämmityspatterin alta vessan säiliölle johtoja menemään. Ihan huimaa!
Nuo kaksi putkea pantiin vessanlattiaan porattuihin reikiin. Allaskaappi oikealla, vessanpytty vasemmalla, joten tilaa ei ollut kuin 40 cm:n verran. Patterin taakse suuntaa vessan säiliön kylmävesijohto.
Joka tulee tässä näkyviin parinkymmenen sentin matkalta vessan takaseinällä, joka muuten on melkein kiinni piipussa tällä sivulla. Jo taloa tehtäessä 1930-luvulla oli tähän suunniteltu vessaa ja tehty tuuletushormiin venttiili. Silloin ei kuitenkaan saatu antoisaa kaivoa, joten hanke jäi melkein 30 vuoden ajaksi.
Ei siis vain asuinkerroksen katto ollut paksu, vaan myös lattia! Sitä selittää se, että kun taloon oli tehty vesikeskuslämmitys alkujaan, niin molemmissa oli oltava tilaa pattereita yhdistäville putkille. Ja paljon eristettä, ettei tapahtuisi jäätymisiä. Paksu oli myös saunan seinä, kun oli betoninen kantava väliseinä, ja niitä tilavuuden pienentämisrakenteita, jotka saivat jäädä. Muussa tapauksessa kaikki saunan seinät olisi pitänyt uusia.
Pyykkikone sai oman kylmävesihaaransa koneen vasemman kulman kohtaan, jossa se on paremmassa paikassa kuin ennen.
Uudet putket saunan seinän läpi menevät katossa lähempänä ovea, vanhat putket ruskeassa eristepaperikäärössä vasemmalla.
Seuraavana päivänä olikin homma noin yhteen mennessä valmiina, sillä edellispäivänä oli niitä pintavetoja saatu jo melko pitkälle. Keskiviikkona olikin tärkein homma yhdistää talon uudet putket siihen talojohtoon, ja välille tuli uusi vesimittarikin, jonka vesilaitoksen viskaalit kävivät tuomassa.

Siinä vaiheessa, kun näin entiset rautaputken kappaleet, jotka oli poistettu tuon uuden vesimittari-rakennelman alta, kauhistuin, sillä putket olivat puolillaan raudanpunaista mönjää. Tosi hyvä, kun tähän ryhdyttiin! Vielä tarkistettiin vessan allashanakin, jonka vedentulon teho ei ollut ihan kunnollinen, ja mitäs sieltä löytyikään, tietysti rautaputken seinämästä kulkeutunut kokkare.
Uusi vesimittari mustan muovisen liitosputken vastaanottajana. Nykyisin pitää olla kahdet sulut, mittarin molemmilla puolin, ne ovat nuo vihreät kahvat vaaka-asennossa, ja jos halutaan sulkea, kahva nostetaan pystyyn. Iisiä.  Vanha mittari oli niin kiinni seinässä, että maalia ei ollut mennyt yhtään sen taakse, kun vajaat 10 vuotta sitten päädyin vaihtamaan punatiilen värin valkoiseen valoisuussyystä. No piankos sitä taas sutaisee, kun innostuu...
Urpo kävi vielä samana iltapäivänä laittelemassa putkien päitä piiloon ja pois-otettuja styroxeja ja listoja paikoilleen. Ja kun muistin, pyysin sitten huoltamaan myös toisen kerroksen ikkunoiden hakasysteemejä, ne öljyttiin ja saranoista säädettiin, kun ikkunanpesua vastusti jokin liian lähellä hakaa oleva naula. Ja taas toimii.

Good bye, Elsa-Tatu-keinu! Hyvin palvelit, alkuun muistan keinun paikan 1970-luvulla etupihalta.  Senjälkeen paikka muuttui patiolle, ja lopuksi tänne puutarhan kaivonkupeelle, tammen alle. Istuimen puurimat uusittiin ja keinu maalattiin useampia kertoja, ja lopulta oli enää "kulissimaalauksia" pintaan...
Varax-keinu hankittiin 1991, kun autotallia varten tuli tavaraa isommalla lavalla tontille, niin keinu kiikkui eräässä kuormassa. Siis lähes neljännesvuosisata sitäkin kiikuttiin, katoksen kannattimet murtuivat, joten se meni lähtevien jonoon. Istuimen ja selkänojan metallimateriaalien kanssa kävi niinkuin vanhoissa hetekoissa, venyivät kuopalle. Keinun paino oli ehkä 1/4 tuosta toisesta.
Lopuksi purimme molemmat vanhat keinut, kummankin 3 kappaleeksi, että saatiin säädyllisen näköinen ja tuntuinen kuorma vietäväksi rautaesineiden konttiin ja siten kierrätykseen.

Minulle jäi perjantaiksi siivousurakka, tulihan se tehtyä mukavan ilman aikana ja kaikki ikkunat sai pohjakerroksessa auki vaihtamaan betonilattian pesun antamia vesihöyryjä. Ja ikkunat tuli pestyä, ei meinaa puuliiterin ikkunasta tulvehtivan valon määrää käsittää, kun siinä edessä ei nyt ole köynnösten massaa. Ehkäpä pelakuiden talvetus onnistuu nyt paremmin kuin viime vuosina, tännehän ne kutsutaan.
Ja nyt sitten vaan katsellaan kukkia ja lasketaan kissoja. Zorro tuli tapansa mukaan tänä aamuna tervehtimään, kun otin kuvia. Sen mielestä olisi voitu mennä autotalliin.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Syyskesän hommailut jatkuvat

Pensashanhikki on alkanut kukkia, välillä tuntui siltä, jaksaako pensas virota ollenkaan talvesta, kun oli vain ruskettunutta latvaa näkyvillä melkein juhannukseen asti.
Nyt on sunnuntain ilta, oikein lämpimän ja tyynen päivän ilta, eikä lämpö ole vielä karannut, kun aurinko laskee vasta tunnin päästä. Jos olisi rantamökillä ja seuraa, saattaisi ilta-uinti kelvata auringonlaskun siltaa pitkin. Niin sitä ennen vanhaan hoidettiin iltasuihkuttelut Rapalan Kaitanimessä.

Sain juuri sisään lähes rutikuivina viikko sitten tehdyt hakkeet, jotka ovat nyt laatikoissa ilmavasti pinoissaan. Niitä tuli 15 laatikollista, joten tälle vuodelle on saatu kaksin verroin viimekesäiseen verraten. Kyllä kelpaa! Entinen hake loppuikin keväällä ennen aikojaan ja tuntui ihan orvolta huhtikuussa yrittää tehdä tulia, kun ei ollut helposti lieskaa ottavaa hakealustaa enää saatavilla.

Risusavotta jatkui, sillä ajauduin eilen alapuutarhalle pensaiden kimppuun. Niille ei pariin-kolmeen vuoteen ollutkaan tehty mitään, ja oksanluikerot olivat sitä maata. Kokonaan mataliksi menivät iso idänkanukka, koripaju ja kaksi punalehtiruusua, lisäksi vielä isoja polulle yltäviä oksia muista pensaista. Pari mustaherukkaa meni välipalana siinä kekopaikan lähettyvillä. Suunnitelmissa olisi pari vastaavanlaista rupeamaa, mustaherukoissa toinen isompi rykäisy ja toinen muualla.

Syyshortensiakin tuli taas näkyville, kun punalehtiruusu meni matalaksi. Kumma lehtikuusi siinä vieressä, kun otat pois oksan, muut ylemmät oksat alkavat taipua kärjistään maata päin ja venyvät paljon pituutta. Aina pääsee puulle kumartamaan, kun ohi menee!
Raahasin ruusut lahoamaan vähemmän oksaisiksi ja tikkuisiksi isolle kompostille, haketuskelpoinen tuli keoksi lähelle alapihan tasankoa, siihen kompostorin nurkille. Jos kauniita ilmoja riittää vielä syyskuussa, haketin saa töitä, toinen todennäköisempi vaihtoehto on sitten ensi keväällä.

Idänkanukan takaa paljastui kultatuija (vasemmalla) ja kaksi kartiotuijaa, nekin kyllä riittäisivät. Terhakka pihlajan taimikin oli etsinyt paikan kanukan alla, sai jäädä siihen ja olisi hyvä paikka puulle, jos tuon kanukan saisi jotenkin aisoihin. Kuvan vasemmalle puolelle olevaan tilaan jäi nyt enää amurinjasmike, joka näyttää olevan nyt kaunis pensas, kun sitä ahdistava ruusu poistui toistaiseksi.
Tältä näyttää kynitty koripaju, jota en keväällä muistanut käsitellä myrkyllä, ja olisikohan se siitä toennut. Täytyy muistaa ensi keväänä. Kadun syvästi sen tuomista tontille, kun minun käsivoimilla ei pajupunoksia tehdä, eikä tämä lajike sitä paitsi ole oikein hyväkään, pitäisi olla sitkeämpää. Kun sitä ei joka vuosi leikkaa, tulee aivan kammottava ja joka suuntaan kaatuileva latvus, jota saa kaataa oikein tosissaan moottorisahalla, opin keväällä 2012. 30 cm korkea terhakka kuusentaimi on päättänyt periä tässä maan, se kasvaa ihan kannon vieressä. Jos kuusi saa yletä, niin kohta ei ole tilaa viereiselle koivulle eikä tuijalle. Siinäpä probleema.

Marja-Leenan tarpeiksi istutetuista kriikunapuista tässä lähellä on kuivunut jo kolme, lähelle istutettu kuusi nimittäin on alkanut olla isoa puuta ja ilmeisesti tarvitsee veden ja tilan. Toinen kuusi jo kaadettiin, kun puut kasvoivat liian lähekkäin. Kriikunan vesoja on keltaisen ruusun penkki täynnä ja kaikki muutkin paikat tässä risusavottakohteessa, myös aivan kanukkapensaan tyven vieressä.

Muotoilun puolelle menivät kiven lähellä kasvavat magnolia ja kuriilienkirsikka, ensin mainitulla oli liikaa ala-oksia, toisella liian tiheä latvus. Nyt meikäläinen mahtuu kulkemaan pyykkinaruille ihan kurvailematta.
Naapurissa suihki oikein iso saha, kun kaadettiin rajalla ja talon ikkunoita lähenteleviä vaahteroita ym. Sähköyhtiö oli käynyt niistämässä keväällä rajapuista latvukset, joten eivät olleet enää kaunistuksia. Kiusaakin niistä oli, kun pääosa oksista ja lehdistä tuli rajan yli etelään eli meidän tontille ja sitten lehdet tuulella juuri tänne päin. Saahan puita olla, mutta jos rajalle istutetaan, pitää olla yhteinen sopimus ja niiden hoito myös toimittaa. Puolen talven polttopuut saa tuosta kuormasta!

Saakos edes tässä olla? Näin kuulen noiden parin valamonruusun verson kyselevän, jotka ovat kasvaneet rappujen etelänpuoliseen vuorenkilpi-osaston reunaan. Tuossa alemman pelakuu-ruukun vieressä. Entinen pensas oli tuossa rappujen yläpäässä, noin puolivälissä nykyistä kahta ylintä laattaa, mutta jo kauan se oli lähettänyt juurivesojaan monen metrin päähän rinteellä.

Siirsin kohta sen aikeet huomattuani juurivesoja uuteen paikkaan alapuutarhan kulmaan happomarjan kaveriksi, mutta eihän se sielläkään penkissä pysy, vaikka tilaa olisi. Vaikka onkin kauniskukkainen, niin kasvaa helposti 2-3 metriin ja kaatuilee, jos ei tule tuettua. Toisin on tuo kuvan vasemman laidan nietospensas, pysyy nätisti siinä, mihin on istutettu.

Tätä puuta, punatammea ovat muotoilleet jänikset viime keväänä, ja koko ranka kuivi lähelle maanrajaa. Puu kuitenkin kasvatti uutta terhakkaa kasvua ja on taas sen lähes 2 m korkea. Pitäisi muistaa se kanaverkko!

Tulevalla viikolla on luvassa saunan seinän korjausta, liekö se huomenna vai joskus myöhemmin? Kuitenkin olen tänään tehnyt alakerran ja alapihan tyhjennykset siihen malliin, että sopii alkaa koska tahansa.

maanantai 17. elokuuta 2015

Leijonan kuukautta vielä vähän aikaa

Viikonloppua luonnehtii tämä kuva, sillä alapiha on ollutkin tapahtumien keskeisenä näyttämönä. Ulla ja Jari aloittivat perjantaina jo aikaisin nostamalla uuden kiukaan pois puu- ja pahvialustaltaan, ja tehtiin ns. alustava poltto, jolla rasvan käryt saataisiin haihtumaan. Sillä aikaa, kun tuli hoiti hommaansa, oli vuorossa vanhan kiukaan poistaminen ja savutorvi-asian pohtiminen. Uusi kiuas on isompi ja korkeampi, joten entisiä ja uusia haettuja lisäkappaleita täytyi sovitella kiukaalle sopiviksi eli kustomoida, jonka termin opin viikolla Turengissa käydessä.
Tänään olisi ollut sisarussarjani vanhimman eli Pertin syntymäpäivä, mutta niitä ei ole juhlittu pitkään aikaan, enää 18 vuoteen. Onneksi suvussa on toinen samana päivänä syntynyt, nimittäin parivuotias pikku Marcus, joka asuu kaukana Norjan maalla. Marcus on Pentin vaimon Maijan Camilla-tyttären poika, josta varmaan tulee meren ystävä, kun asuu Atlantin rannalla. Onnea siis hänelle!

Meidän tontilla on viikonvaihteessa eletty vilkasta aikaa, kun on saatu kiuas istumaan paikalleen, ja onhan sitä ehditty lämmittääkin jo kolme kertaa. Piti ihan ottaa kaksi kuvaa, kun piti saada tuo design-savutorvikin jollain lailla mukaan. Kiuas on Misa ja 10 cm korkeampi kuin sen edeltäjä tuossa nurkkauksessa. Kiviäkin mahtui enemmän, ihan kolmatta laatikollista, joten kädet ristissä ei istuttu katselemassa. Perjantaina alkanut asennustyö huipentui klo 22:n maissa alkavaan koelämmitykseen, josta tietysti tuli aika kostea löyly, kun kivet oli pesty hetki sitten ladottaessa.

Saunaprojekti tulee saamaan lähiaikoina, vielä elokuussa jatkoa, sillä suihkun takana oleva seinäpaneli uusitaan, ja myös talossa vaihdetaan vanhat 1960-luvulta peräisin olevat vesiputket, ettei tulisi yllätyksiä. Onneksi vanhoja putkia ei ole paljon, vain kaksi kohtaa, nimittäin pohjakerroksessa oleva linja ja asuinkerroksen WC-tila on korjattavaa.

Kissat olisivat olleet tietysti mielellään katsomassa, mikä alakerrassa pitää ääntä, mutta oli tyytyminen vain ovella kuunteluun. Varmuuden vuoksi ovi oli pantu lukkoon, kun pienimmät ja vanhimmat kissarouvat osaavat oven avaamistempun.
Tällä kertaa oli myös valtaistuimen valtaus- niminen leikki, sillä Ansa huomasi pian, kuinka mukava on yläkerrassa kangaspuun yläkehän päällä oleva asetelmani, siellä ollaan melkein katossa kiinni. Kuvassa on kuitenkin Gubbe, joka sai paikan kerran itselleen, loput kerrat taisivat mennä Ansan piikkiin. Mutta keskimäärin siellä oli aina kissa, paitsi nyt ruoanjakotilanteissa.
Itäikkunasta tulvivan valon määrästä voi arvata, että kyseessä on aamupalan aika.
Suosituimpia kissojen oleilupaikkoja on tietysti lännen puoleinen ikkuna, josta vienkin jo ennakkoon huonekasvit muualle, kun tiedän tilalle olevan muuta käyttöä. Leolla taisi peppu kuumentua liikaa, kun se siirtyi sohvan selkänojalle hetkeksi aikaa! Myös pöydän alla olevalla tuolilla on usein katselija.

Pertti on ollut tänään koko päivän mielessäni, kun puuhailin alapihalla haketusten tiimoilta. Autotallin seinustan valtava jasmikkeen rankakasa ja maantienvarren näkemäestettä tehneet pitkät syreenin oksat saivat antautua silpuksi, sillä vihdoinkin on tullut taukoa sateissa. Edes 10 päivän ennusteessa ei ole tiedossa sateita edelleenkään, joten tämä satsi ehtii kuivumaan.
Aion saada jasmikkeen taimia kasvamaan muualla kuin juuri tässä liian ahtaassa paikassa. Onneksi sitä hyvää mursketta on vielä jäljellä, kukaties saan kavennettua rinnettä sillä vähän vähemmäksi, kun se ei yhtään vieri. Vasemmalta ylhäältä tule rännivesiäkään enää alas, kun kallistus vie ne muualla. Kukkaruukut elähdyttäkööt nyt aukkoa...
Missä Vierulantie osuu maantiehen, on aina kynittävää, että säilyisi edes jonkinlainen mahdollisuus nähdä oikealta tulevaa liikennettä, kun autosta kurkkii. Mutta ihmeen hyväkasvuinen on tämäkin sorapaikka, eikä taatusti kastella!

Olen saanutkin nyt kuivan kauden alettua tehtyä melko lailla pensaiden hillintää, vaikka vielähän sitä riittää, kun tonttia on muuallakin.


Alkukuusta oli Tellakin jonkin aikaa seurakoirana, nyt sillä on taas lohjalaismaisemat katseltavana. Meillä on tällä hetkellä toisenlaisia hoitolapsia, kun Helena toi työpaikaltaan kiinanruusuja kesäevakkoon. Ne ovat alkaneet kukkia aika hyvin. Tähän asti on tullut kukkia niihin oksiin, jotka olivat valoon päin siellä entisessä paikassaan, mutta tämän viikonvaihteen aikana tilanne on kääntynyt nykyisen sijainnin mukaan. Kuva on tältä päivältä, ensimmäinen kukka jo kuihtumassa, seuraava avautumassa tässä pohjoisen ikkunalla, jossa lippa ei häiritse valon tuloa.


Viime viikolla ehdin käydä Janakkalassakin, kun hautausmaan kukka-asiat alkoivat huolettaa. Aika hyvin lionnutta tavaraa altaissa jo olikin, eikä parempi juuri ollut tilanne kukkakauppiaallakaan, joten ostin huonekasveiksi tarkoitetut punaiset begoniat väriä tuomaan. Hopealankoja sentään oli, ja Maurin haudalle Helenan tuoma oranssi begonia jaksoi vielä hyvin pitää paikkaansa. Ja keväällä istutetut hopealehdet, tottakai ne kasvoivat hyvän näköisinä.

Huomenna on ensimmäinen varsinainen kesäretkeni, se tarkoittaa linjurikyytiä Fiskarsiin, jonne retkeä vetää Lyöttilän kylään jo aikaa sitten emännäksi naitu Hannele, jonka sukua tässä ruukkikylässä on.

lauantai 1. elokuuta 2015

Elokuuksi kääntyi

Diabolo-heisiangervon punaisiksi käyneet hedelmät keinuvat aamutuulessa. +12 on ilman lämpötila.
Kesän keskikohta on jo toista kuukautta sitten sivuutettu. Elokuun alussa yöaikaa on melkein 7 tuntia, kun se kesäkuun seisauksessa oli vain viisi tuntia. Hyvin riittää valoa vielä loppukesänkin kasvamiseen, jos vaan korsi kestää. Ja kyllähän puuvartisilla niin onkin. Monet heinät ja kukat ovat laonneet sadejaksojen seuratessa toistaan, joten sirpittelyä on piisannut. Raunioyrtit ja harmaamalvikit varsinkin osaavat kaatumisen taidon, onneksi niitä ei ole joka penkissä.

Tämä kuva kuuluu oikeastaan edelliseen postaukseen, se on Irja ja Eino Haapasen sukukokoukseen saapuneiden jälkeläisten ryhmäkuva Sysmässä. Onneksi mukaan tuli pari koiraakin, koirat olivat pariskunnalla hyvin pitkään kodin jakajina. Oma koiranikin oli yksi, nimittäin karkeakarvainen terrieri Piki, se siirtyi heidän kotiinsa, kun aloitin biologian opinnot 1963. Silloin 2v Helena tuli Iitin mummilaan hoitoon ja oma koti pantiin pariksi vuodeksi vintille pahvilaatikkoon.
Irjan ja Einon muistokivi on Sysmän kirkon lähellä hautausmaalla. Eino kuoli 1996 ja Irja 2001. He muuttivat viimeisestä työpaikasta Juurikorven asemalta Sysmään eläkevuosikseen Marja-tyttären perheen hoiviin..
Ollaan vielä mansikkakaudessa, harvinaisen myöhäisessä, ja mustikat ovat jo poimittavissa, jos niitä on paikallisille säästynyt. Huomasin tänä aamuna, että ilman kaukolaseja ei näkynyt yhtään. Sieniä, varsinkin kantarelleja löytää jokainen metsässä kulkija. Puutarhamarjat, herukat ja karviaiset sen sijaan ovat vielä happamia ja melko kovia, vaikka väriä on jo on aika hyvin.

Suvun merkittävin juhla oli viikko sitten Hangon lähellä Raaseporissa, jonne tyttärentytär Emmi ja kihlattunsa Bo olivat kutsuneet läheisensä ja ystävänsä viettämään perhejuhlaa eli häitä, jossa oli varsinaisen hääparin lisäksi mukana myös 2,5-vuotias Ben-poika, taisivat juhlat olla aika lailla hänen toiveittensa mukaan.
Hääväkeä Haapasen linjasta. Vilpoinen merituuli tervehti autoista putkahtaneita...
Juhlinta kävi melkoisesta urheilusuorituksesta, sillä tilanteiden edetessä linnan korkeiden kerrosten rappuset tulivat hyvin tutuiksi. Montakohan sataa rappuaskelmaa tuli otettua? Onneksi suurin osa rapuista oli nykyaikana tehtyjä normaalikorkuisia, mutta mukaan mahtui kyllä survival-tyyppisiä puolen metrin korkuisia ja kapeita kivensyrjiäkin. Välillä siirryttiin pois rauniolinnasta modernimpiin puurakenteisiin, Voudintupaan ja pöytien ääreen, mutta pian palattiin taas rapputunnelmiin. Kutsuttujen joukossa oli runsaasti ensiaputaitoista väkeä, jos olisi tullut tarvetta.

Uusia puita tuli vajaat kaksi pinoa, tässä ensimmäinen tekeillä. Pienempi syttypuu, joka ei sovi pinoamiseeen, on reunoilla olevissa pahvilaatikoissa.
Nyt on jo aika ryhdistäytyä tulevan kylmän kauden mukanaan tuomiin muutoksiin. Klapikuorma tuli pihaan heinäkuun kolmannen viikon täyttyessä ja siirtyi siitä onnellisesti sisätiloihin, kun sattui kuiva päivä. Nuhaisenakin homman hoitaminen oli helppoa, kun pää oli alaspäin, niin kaikki, mitä pään sisällä oli, tuli pian niiston asteelle.
Seuraava hanke onkin kiukaan uusiminen. Nuohooja näki jo maaliskuulla, että takaseinään on auennut rakoa, joten asia meni mietintämyssyyn. Ollaan nyt niin pitkällä, että Misan kiuas on saapunut ottamaan tontin omakseen ja odottaa ulkopolttoa. Kuten parhaatkin taideteokset, toistaiseksi peitteen alla... Sitten sen voi siirtää sisään, ei tule lämmittäessä hajuhaittoja. Luin kiukaan ohjekirjasta, että kiuaskivetkin tulee pestä ennen ladontaa. Ehkä niissä voi olla lohkomisen jäljiltä hienoa kivipölyä, sitä ei kaivata kuuman löylyilman mausteeksi.

Ruohonleikkuri on nuortunut monta vuotta, sehän on hankittu kuusi vuotta sitten, ja korjauskierroksien jälkeen starttaa taas melkein ensi nykäisystä. Leikkuuvauhtini on nyt vähempi, kun Tella on tullut tällä viikolla kaveriksi ja odottelee autotallissa leikkuun ajan. Mutta päiviä riittää, sateilla ei leikata, ehtii  huilailemaankin välillä päivän - kaksi.
Viime syksynä maahan nitistetty amurinviini ei kauan ole aikaillut, jo kaksi kertaa on saatu versonkärjet kaivaa räystäslautojen raoista, ja taas on asiaa.
Heinänsirpittelyn lisäksi on pitänyt kaivaa pensassaksetkin esille, ruusuaidan leikkuu niiden työn aloittaa yleensä kuun vaihteen nurkilla, sitten on jo tehtävä jotakin liian isoiksi kasvaneille muillekin pensaille ja puunoksille, että mahtuu kulkemaan.

Mahtavaa esittää varsinkin pihajasmike autotallin seinustalla, sen oksat kaartuvat loppukesästä aina vaan alemmas ja kohta on entisellä 1-2 m:n rinnetiellä mentävä paikoin sivuttaisasennossa, jos ei halua kastua. Silloin tietää, että on tullut pensaan uudistusaika. Puolet olenkin jo leikannut viikolla, loppu odottaa. Itse asiassa tuossa on nykyisin kaksi pensasta, pari vuotta sitten huomasin, että vasemman puolen muutamat oksat olivat juurtuneet, oikealta puolelta taimia on siirretty muuallekin.
Jäähyväiset alkoivat 27. heinäkuuta, kun kaikki versot menivät juuresta poikki. Toinen juttu on, kuinka monella kiemuralla olevat liaanit saadaan pois säleiköstä, ehkä ei näillä syömisillä. Edellinen alasotto oli 2010, kun ikkunaremonttia varten oli pystytetty telineet, joilla liikkuen työtä sopi tehdä edes jollain lailla turvallisesti. Nyt ei ulota kuin alimman kerroksen osalle tai vähän siitä edemmäs. Sitten joskus tuossa varmaan saa sijansa ruohovartinen köynnös, toisessa reunalla onkin jo valmiiksi humala, mutta jotakin vähemmän terhakkaa on nyt haussa.
Tämä vihreä massa on alkanut kuihtumisensa. Humalan paikka pilkahtaa oikeassa reunassa, se on alkanut kasvattaa uusia versoja muualtakin, osa pitkin nurmikkoa siinä edessään...
Aion sanoa hyvästit talon alimman nurkan köynnöksille, villiviineille ja kärhöille, kun ne kasvavat näinkin korkean talon vesikaton alle, jonne eivät kuulu. Ehkä aikaa myöten humalallekin.

Tällä viikolla, tarkemmin tiistaina oli tullut myös omien vanhempien haudankunnostuksen aika. Helena ja Hamed tarttuivat toimeen, kun sattui kuiva päivä. Kivi pestiin ja kuurattiin liuottimilla ja vedellä huolellisesti, ja sen jälkeen vaivalloinen kirjainten kultaus, joka ei ole helpoimpia hommia, jos kivi on pystyasennossa. Ja aurinko paistaa suoraan naamalle. Osan aikaa toista tarvittiinkin seisomaan varjona, että silmillä oli mahdollisuus katsoa tarkasti.

Nyt on kivi siistimpi ja kauniimpi kuin koskaan. Tatun paikka on ollut tässä jo vuodesta 1977, Elsa tuli viisi vuotta myöhemmin 1982. Jokunen vuosi sitten Tatun puoleinen kiven pää oli jo painunut, eli tammiarkku oli ehtinyt lahoamisessa kasaanpainumisen asteelle. Kivi piti suoristaa. Näyttää, että se on taas aavistuksen kallellaan, mutta nyt eteenpäin koko kiven matkalta. Eletään niitä aikoja.