lauantai 27. joulukuuta 2014

Tulevien aikojen tuumailua


Vuoden vaihtuessa on monesti tullut tehtyä päätöksiä, jotka sitten toteutuvat aikanaan. Enkä puhu mistään uuden vuoden lupauksista, mutta iltojen pimetessä ja ulkoaskartelun vähetessä tulee aikaa ajatella esim. huushollin toimivuutta.
Viimeisimpiä tällaisia isoja projekteja vuoden vaihteen tuumailusta ovat olleet muuttoni taloon ja sitä edeltänyt remontointi 2005, sitten ikkunaremontti 2010 ja autonvaihto 2012. Kohta on aika edetä seuraavaan "osastoon".

Taloon muuton yhteydessä tehtiin valmistavia toimenpiteitä asuinkerroksessa olevan suihkutilan aikaansaamiseksi erottamalla osa tuvasta väliseinällä, mutta luovuin suunnitelman toteuttamisesta, kun näytti siltä, että tupa pienenee liikaa. Tämä nykyinen työhuoneosasto olisi kadonnut. Pesutilaa varten tehdyt sähkötyöt siirrettiin hirsiseinän läpi eteisen puolelle, josko pesutila sitten sinne joskus.
Tähän eteistilaan, n. 2x2 m on  2005 alustavasti varattu tila peseytymiselle. Nythän se on eteisen lisäsiipeä. Ikkuna länteen on keskellä seinää, ja sen takia ei tarjolla olevia suihkukaappiratkaisuja voi sijoittaa sille puolelle, kun seinätila jää naftiin 70 cm:iin. Myös huonekorkeus on liian vähäinen suihkukaapeille. Suihkuseinäkkeitä sen sijaan saa ainakin yhdeltä toimittajalta halutun korkuisina. Pesutorni mahtuisi korkeuden puolesta tähänkin tilaan, mutta lattiaa pitäisi vahvistaa. No samalla sen tekisi, kun putkia laittelisi ja pitäisi lisätä eristettä lattian alle niiden takia.
Tyttärien jouluvierailun yhteydessä alettiin taas keskustella asuinkerroksen suihkutilasta, ja löydettiinkin monia uusia näkökulmia aiheeseen. Niinpä olen häärinyt viime aikoina eteisessä mittanauha kädessä katsomassa, miten netistä löytyvä vesikaluste-tarjonta mallaisi siihen. Ei oikein hyvin, tila on ainakin 10 cm matalampi kuin tarjolla olevat suihkukaapit. Pitää siis rakentaa suihkutusta kestävät seinät ja ilmanvaihto.

Mutta yhtä asiaa en jouluruokien saatteleman keskustelun mausteeksi muistanutkaan puhua, nimittäin harmaavesiviemäröintiä, ja muutkaan eivät sitä tiedostaneet, kun eivät ole sellaisissa taloissa eläneet. Tässä talossahan sellainen on ollut jo alkujaan (1930-luvulta), sillä pohjakerroksen saunan/suihkun ja pyykinpesun vedet imeytyvät omalla järjestelmällään puutarhalle. Puutarhamaata on paljon, sinne vedet ovat mahtuneet hyvin eikä niitä ole näkynyt.

Nykyisissä haja-asutusalueen rakennusmääräyksissä se on myös tullut sallituksi, eli vain vessanpytyn tuotteet pitää erottaa muusta talon tuottamasta jätevedestä, tiski-ja suihkuvesistä, jotka ovat harmaavesiä ja kelpaavat imeytettäväksi asuintontilla. Vessantuotteet menevät meillä 1960-luvun ratkaisuun eli sakokaivoon, jonne myös keittiön jätevedet on johdettu. Sen tyhjennyksestä huolehtii Gaggaro-yrittäjä, joka syksyisin kurvaa jäteautollaan sakokaivon tyhjennykseen.

Nykyisen jätevesilain mukaan vanhoista sakokaivoista pitäisi luopua. Mitä seuraavat hallitukset sitten päättävät, pitääkö sakokaivo vaihtaa omaan puhdistamoon / yhtenään tyhjennettävään umpipussiin vai mennäänkö vanhoilla? Kun kuulun ns. iäkkäisiin, olen viimeisessä ryhmässä siirtymävaihetta. Oman kunnan lähiajan suunnitelmiin ei kuulu tehdä jätevesiverkostoa kirkonkylän vanhaan osaan, vaikka sellainen uusimmassa "kaupunginosassa" Sorronniemessä onkin.

Jos nyt tuohon eteisen puolelle tehtäisiin peseytymistila, sen vedet voisi johtaa vanhaan harmaavesien järjestelmään, joka olisikin helpohko juttu, tarvitsisi vain porata aukkoa, josta pienehkö putki kulkisi pohjakerroksen seinämää pitkin alas lattianrajaan ja siitä lattiakaivoon, kuten sinne nytkin menee pesukoneen poistoputki. Pesukonekaan ei tarvitsisi isoa viemäriputkea. Kannattaako sitten siihen tilaan enää vetää vessanpyttyä, joka vaatisi toisenlaisen viemäröinnin?

Tapaninpäivän kuva ikkunasta kertoo, että tämä kulma arboretumia kasvaa jo täysikorkuista puuta. Polttopuun tuotantoakin... Yleensä puita ei lannoiteta, mutta nykyisin rinnettä kostuttaa naapurista tuleva vesioja Grand Canyon, jossa on mukana heidän harmaavesiään  ravinteineen, jotka valuvat tuija-alueelle lähellä maanpintaa.
Katselin nettisivuilta, mitä kuuluu nykyajan kuivakäymälöille. Varsinkin sähkövessa Cinderella on kiinnostava, kun tulee vain mitätön määrä tuhkaa. En ole kuitenkaan nähnyt markkinoilla tähän vessatyyppiin tarkoitettuja vesitiiviitä pusseja, uusi tarvittaisiin joka käyttökerralla. Mitähän siinä pissalle tapahtuu? Joissakin ohjeissa (eri merkki) on maininta, että ilmanvaihtoputken tulee olla muovia, kun poistokaasuissa on joitain (happamia?) yhdisteitä. Meillähän on tiilipiipun yhteydessä oleva ilmanvaihtohormi.

Kemiallisista vessoista on jäänyt mieleen kamala hajusinfonia, ostettiin sellainen aikoinaan 1970-luvulla Sysmän kesämökille, kun anopilla oli hankalampia vuosia lonkan tekonivelineen. Ja tiedättehän nuo siirrettävät siniset kopit yleisötilaisuuksien "vetonauloina", kuten meidän kesäteatterin tarpeisiin on muutamana vuonna ollut tarjona.

On myös vaikea hahmottaa kuivakäymälää (malli keräävä säiliö) meidän tiloihin, kun talo on rinnetontilla. Säiliö ei ainakaan mahdu asuinkerrokseen. Kuivikevarastokin pitäisi olla käden ulottuvilla. Korkeintaan pohjakerroksen isompiin tiloihin sellaisen voisi saada mahtumaan. Kun talossa on vain yksi vessa tätä nykyä, tulevan remontin ajaksi pitäisi vuokrata joku tönö toimittelua varten alapihalle tai varustaa pohjakerros omalla laitoksella ennen remonttia.....

Pitkän päälle vedetön vessa olisi paras ratkaisu. Harmi, kun kuivakäymälät eivät ymmärtääkseni ole vuosien kuluessa kehittyneet soveltuviksi asuintaloihin, niiden hyvä paikka on syntynyt mökkien ulkohuusseihin. Jos kunnollisia sellaisia olisi, vaikka en tiedä? Erottelevat vessat johtavat nesteet viemäriin tai muuhun nestesäiliöön.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tule meille Tuomas kulta, tuopa joulu tullessasi

Nostin laatikosta sorvatun visakoivun palan eli joulukuusen pöydälle ja joulutähden Agri-Marketista, tuli tehtyä joulu. Maksaruohon taimet voivat pulskasti kahdessa ruukussa.
Tänään onkin Tuomaanpäivä. Vanhojen sananlaskujen mukaan siitä alkaa joulu aika ja päättyy Nuutinpäivään lähellä tammikuun puolta väliä. Alkamassa siis on jonkinlainen pimeän katkaisuhoidon aika...

Vanhin tiedetty esiäitimme (äitini äidin linjassa) Espoosta on 1700-luvun puolivälissä syntynyt Riitta Tuomaantytär, ja kun Mikko oli tutkinut asiakirjoja, selvisi, että sillä alueella oli kaksi Tuomasta, molemmat olivat tulleet Virosta. Toinen rengiksi (31 v), Matinkylän kartanoon, toinen (20 v.) kalastajaksi. Milloin olivat tulleet ja oliko esiäitikin tullut mukana, ei ole vielä selvillä. Nämä Tuomaat, olipa heistä sitten kumpi tahansa esi-isä, eivät tuoneet joulua vaan geeninsä tänne jakoon. Vietetään siis tätä päivää heidänkin muistokseen.

Auringonnoususta on jo melkein tunti, taivas melkein valkeana, mutta hämärä vielä viipyy maanpinnassa. Eikä aurinko keskipäivälläkään ole juuri puunlatvoja korkeammalla. Kuva on otettu 10.00, siis äsken.
Googlen mukaan tänään on talvipäivänseisaus, mutta almanakassa se on merkitty vasta huomiseksi. Olipa nyt kumpi tahansa näistä, niin tilanne on sama, keskellä synkintä pimeää aikaa. Google katsoo asiaa varmaan jonkun muun pituuspiirin mukaan kuin meidän, eli H-hetki sijoittuu yön ajalle. Molempina päivinä on kalenterin mukaan yhtä pitkä pimeän aika, se on klo 15.15. - 9.24 välillä, eli siis valoisaa aikaa on tänään ja huomenna vajaat 6 tuntia.

On sentään juuri tänään ollut ihan selkeätä aamuyöstä, tuulee ja ollaan 1,5 astetta pakkasen puolella. Nähtiin Tellan kanssa aamulenkillä Venus-tähtikin. Jalkaan piti panna jarrunastat, ettei käy yllätyksiä. Tellan mielestä oli just sopivaa lähteä aamulenkille klo 7.40 maissa, ja yhtä autoa lukuunottamatta olimmekin ainoat aamukulkijat kylällä. Koira on tullut jo vanhemmaksi, sitä ei kiinnosta mennä kovinkaan pitkälle ja se rupeaa katselemaan taakseen, josko minut kenkäni kääntyisivät kohta paluusuuntaan.

Idän puolen suuntaan ja tänään samaan kellonaikaan...
Eilenkin oli niin vähän pilviä, että päästiin ennen iltaa katselemaan auringonvaloa puiden latvojen tasalta. Olikin melko harvinaisia vieraita aurinkoa katselemassa, kun suvun nuorin, Ben 2 v. tuli isomummilaan joulua tuomaan. Oli siinä sitten monta syliä pojalle tarjona, kun meitä aikuisia oli neljä yhteensä! Mutta vain Tella sai Beniltä pusumoiskaukset....  Ja kamera asui tietysti koko vierailun ajan piilossa.

Pulkkakeliä ei kylällä ollut, joten päivälenkki mentiin jalan, eikä pikkumies pitkiä matkoja liukkaalla tiellä varsinkaan jaksa. Hangessa olisikin Benin mielestä ollut mukavampi mennä, mutta noin pienelle saappaalle jo kymmenen sentin hankikin vie paljon energiaa.
Yhden vajaan vuorokauden reisu kesti, sillä takaisinpaluu oli jo eilen. Keli oli onneksi kuivempi eilen kuin edellisiltana tullessa.

Kun poislähtevien auto oli pimeän tultua lähtenyt ja jäimme koiran kanssa kaksin, oli tällä paljon asiaa koko illan. Tietysti namipaloja piti olla useampia, kun kerran just oltiin tavattu! Erityisen ilahtunut se oli tilanteesta, että laitoin puhtaan lakanan vierashuoneen leveään sänkyyn ja vein sinne omat vuodetarpeeni, tyynyn ja peiton. Sehän tiesi koiralle ihanaa autuutta sängyssä minkään estämättä, ja ilta kuluikin sen tullessa vähän päästä katsomaan, josko olisin jo aikeissa tulla hänen kanssaan köllöttelemään... Hieman sain koiran ajatuksia muualle aloittamalla parin koneellisen verran pyykkikierrosta, siinä riitti seurailemista pohjakerroksen ja asuinkerroksen väliä. Tänäänkin sitä hommaa jatketaan.
Joulun viihdykkeeksi oli Novita keksinyt Polkka-langasta uuden iloisen väriyhdistelmän, jota piti eilen illalla tietysti kokeilla sukaksi. Toisena on hyvin vaaleanharmaata Impivaara-lankaa.

Kuvassa Wilma äiti-Helenan sylissä 2010. Kuva on talletettu Raijan ja Ronin syysvierailun aikaan.
Tasan kolme vuotta sitten oli meillä murheen päivä, kun vanhimman koiran Wilman päivät tulivat loppuun. Silloin oli vielä lumeton ja sula maa, joten koiran nukkumasija tuli puutarhaan, mustaherukkapensaan antamaan paikkaan. Olin sinä syksynä ottanut alapuutarhalta pois koko rivin Elsan ja Tatun aikoinaan (ehkä 1950-luvulla) istuttamia pensaita, joista ei enää millään nuorennuskonsteilla tullut satoa tuottavia. Tilalle olin hankkinut kuusi kuusentainta, jotka oli istutettu samoin syksyllä.

Koko koirakunta vielä koossa, kuva on talletettu 14 01 2011. Odotellaan ulosmenoa... Vuoden päästä oli vain yksi koira jäljellä.
Wilman hauta otti paikan lähellä maantietä ja ajaninkuusta, joka on nyt jo yli metrin korkuinen.
Paria viikkoa myöhemmin, juuri uuden vuoden vaihduttua arkeen tuoni kutsui myös toiseksi vanhimman Tiitun, jonka haudan lähellä kasvaa okakuusi. Se on hidaskasvuisempi, kaikki kolme sen lajin puuta ovat alle puolimetrisiä vielä.

Kävin viikolla verryttelemässä vanhoja muistoja Lahdessa, jossa kävin lukion 1952-1955. Kuljin jopa samoja katujakin kuin noina kouluvuosina, Kaupungintalolta alas kohti keskustaa, kaksi tai kolme kertaa päivässä, sillä lukujärjestyksessä oli paljon aukkoja eli hyppytunteja. Osa niistä selittyi sillä, että ruokailua ei ollut koulussa, vaan käytiin kotona välipalalla, mutta tiloja ja opettajia oli vähemmän sen aikaiseen oppilasmäärään nähden. Melkein kaikista maalaiskunnista Lahden ympäristössä tultiin oppikouluun kaupunkiin, viimeistään lukiota varten. Koulupäivät olivat yleensä klo 8-17 välissä, ja silloinhan koulupäivä oli myös lauantai.

Tämän reisun pääasia oli kyllä proosallisempi, sillä kohteena oli ihotautilääkärin vastaanotto... Hoitotoimenpiteitä on luvassa, kaikki muutokset naamalla eivät menneet ikääntymisen piikkiin.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Loppuvuoden puuhia

Onnittelukukaksi valitsin viime heinäkuun puolivälin kukan jalopähkämöstä, joka siinä paikassa on nyt ensimmäistä vuottaan kasvamassa. Edellinen sijoituspaikka kävi ahtaaksi...
Tänään on Annin nimipäivä, siis onnitteluni sekä tyttärentyttärelle että muille Anneille, Annukoille ja Anneleille!

Eipä vuodenlopun pakkopuuhia eläkeläiselle juuri kerry, kun ei tarvitse tehdä inventaariota, tilinpäätöstä eikä juuri toimintasuunnitelmaakaan uudelle "toimikaudelle". Ja kun niitä ei ole, ei tarvitse keksiä korvikeluontoisia puuhiakaan niiden asemasta. Voi elää kuten ennenkin. Kalenterin joulukuun kukko (kana?) on kyllä malliksi oikein tarmokkaan näköinen. Mutta kun on vain märkiä ilmoja, ei pääse puuhailemaan edes mattoja pihalle tuulettumaan. Mistäpäs sitä roskaakaan niin sanottavia määriä olisi kertynyt...
Tänä aamuna oli taas nähtävissä ohut lumiräntäkerros viime yön sateen jäljiltä, edellinen eli itsenäisyyspäivän sateen tulos häipyikin lähes loppuun eilisen illan aikana. Ilmat ovat edelleen vain nollan tuntumassa, joten enpä menisi ennustamaan  pitkää ikää tällekään kerrokselle. Kylmempää ei ole nähtävissä ainakaan kymmeneen päivään sääennusteiden mukaan.
Mitä nyt klapivaraston tsekkausta ja pientä siivousta joulun alla, kuten alakerran uunien tuhkaämpärit pihalle. Tuhkat otan vanhaan tapaan tuhkaharjalla ja rikkalapiolla leivinuunista, kun siellä ei ole tuhkalaatikkoa, kuten kiukaan alla.

Viileä aika tuottaa itsessään vähän enemmän askelia, kun lämmitän pohjakerroksen uuneja 2-3 kertaa viikossa. Olen saanut viime viikon aikana muutettua energiaksi Ullan ja Jarin syksyllä ahkeroimat rankakasan klapilaatikot, leivinuunissa ei ole koivuklapeja poltettu kuin syttyvaiheessa.
Onneksi on vielä olemassa työvälineeksi rikkalapio-harjayhdistelmä, sillä saunan lattiaa saa puhdistaa joka lämmityskerralla huolellisesti, ettei viemäriin pääse sinne kuulumatonta materiaalia. Samalla kertaa voi tehdä pientä siivoilua siellä muuallakin, kun rappureisuja tulee useampia. Tulee nähtyä myös säilytystilojen kunto, ettei hiiriä tai myyriä ole päässyt muuttamaan talvihotelliin.

Tella lähti Lohjan kotiinsa sunnuntaina, koira olikin mukava seura alakerran askareilla, kun se kävi varmistamassa joka kohdan missä minäkin, ja jotakin vielä lisääkin. Sukkia on valmistunut melkein suunnitelmien mukaan, enää ei ole montaa paria tekemättä. Sain vaihtaa välillä paksumpiin puikkoihin, kun löytyi kaulahuiviksi aiottuja lankoja.

Loppuviikon vieraiksi tulivat nimittäin Helena ja Hamed, sitä riemua, kun Tella unenpöpperöstään tajusi, ketkä tulivat lauantain räntäsadematkailun seasta sisään ovesta! Ajokeli oli huono, ja Kausalan ja kirkonkylän välillä oli yksi epäonninen päätynyt ojan pohjalle.
Koiran pitikin olla sitten tarkkana kaiken aikaa, että Helena ei hävinnyt näköpiiristä! Tuli katsottua sitten ihan neljän silmäparin voimin itsenäisyyspäivän iltajuhla linnasta. Aika pian Tella pääsi sitten oman mamman kanssa ulkoreisulle. Ja vielä metsäretkellekin sunnuntaina, kun ei enää satanut.

Koiran naama olikin isossa hymyssä, kun poislähdön alkaessa hänet vietiin ensimmäisenä autoon. Tosin tällä vierailujaksolla Tellalla ei ollut parin päivän alkukaihon aikaa, kun tulo tänne tapahtuikin minun kyydissäni Lohjalta, ja se koti jäi tyhjäksi Oskunkin tultua mukaan autoon hetkeksi. No pianhan sitä taas nähdään, kun juhlakausi tulee lähemmäksi.

Jouduin sentään yhteen joulupuuhaan, nimittäin korjaamaan Marja-Leenalta aikoinaan saatua lasityötä, jouluhimmelin korviketta, jossa eräs lenkki oli pettänyt ja työ muuttunut kaksiosaiseksi. Kun kärkipihdit viimeinkin olivat löytyneet loppukesästä (ai ai, autotallista..) ja muistin niiden nykyisen sijoituspaikan, asia oli hetkessä hoidettu.

Joulukorttien pino odottaa pöydällä kirjoittelua, sitä sitten seuraavaksi. Joulukuusi on valaissut pihalla jo kolmisen viikkoa, kun panin lähimpään irlanninkatajaan ledvaloköynnöksen. Siinähän se toimittaa samalla ulkorappujen valaistuksen viran.