keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Viihtyisiä syyspäiviä

Sateettomat korkeapaineiset syyspäivät ovat mukavia, kun ainakin iltapäivisin piha on niin kuiva, että askartelut sujuvat vaivatta. Tietysti on aamukastetta, sehän kuuluu asiaan melkein koko kesän. Joinain päivinä on ollut ihan aurinkoistakin, se saa aina mielen iloiseksi, kun syksyn värit ovat parhaimmillaan.
Kuivat ilmat muistuttavat siitä, että hyvän sään aikana on syytä korjata kesäkalusteet sisälle kuivina. Taitaa olla parin seuraavan päivän askareita tulossa enemmältikin, sillä kaluille pitää tehdä sija autotalliin, joka merkitsee klapien kyytireisujakin talon alakertaan. Onneksi puhuin veljeni Pentin kanssa tänään, joka kertoi jo siivonneensa pihakalut säilöön.

Pyykkipäivät ovat olleet tehokkaita, kun leppeä tuuli on heilutellut kosteampaa ilmaa jonkin verran edemmäs lakanan helmoista. Yhden yön sisäkuivatus on viimeistellyt tulokset paksummista pyyhkeistäkin. Jotenkin on valmiin pyykin kaappiin laittelu yksi merkittävimmistä pienen ilon lähteistä, kesäisin saa ihanat ulkotuoksut kaupantekijäisinä.

Nostin kukkalaudan kamarin puolelle vierailun ajaksi, kun sinne kisut hakeutuvat vähiten, eikä laudalle kolmea enempää kuinkaan mahdu. Mutta aamuaurinkoa piti käydä perjantaina tervehtimässä!
Viikonloppu sujui erilaisissa merkeissä, kun Ulla ja Jari saapuivat kisukoppien kanssa muutamaksi päiväksi. Tara-kissa oli enää muisto, sillä sen elämä loppui muutama kuukausi sitten. Neljä koppaa avattiin, ja pilkkukyljet puikahtivat kukin taholleen. Sen verran ovat kisut täällä käyneet, että kotiutuminen sujui nopeasti. Pohjakerroksen oven avausta koetettiin jo viidessä minuutissa...

Kuljetin työpöydän vaihteeksi olohuoneeseen ja siirsin kaikki kukat muualle, että pikkuvieraiden olisi mahdollista nauttia iltapäivien raukeudesta täysin . Nasua nukuttikin lauantaina hyvin, Leo torkkui istuallaan kyljen lämmitessä. Vain Gubbella oli silmät auki. Ansalla oli oma erityispaikkansa, jalkajakkara, siihen ei mahdu kuin yksi ja kuningatar otti omansa.
Kuviot olivat samat kuin ennenkin, vähänkin kiinnostavat kohteet katsottiin ja kynsiä kokeiltiin lattiamattoihin. Kaikki olivat ruoka-aikana heti jonossa, mieluimmin jo ennen kuin oli puhettakaan ruoan jakamisesta. Sen jälkeen oli vuorossa reippaiden pomppimisten ja jahtailujen hetki.
Pojat söivät oikealla...
ja tytöt vasemmalla. Tällä aterialla saatiin nauttia iltapäivän lihapalat, joten kuppien korkeat laidat olivat tarpeen. Raksut menevät kissantassiltakin. Juomaksi näille kissoille annetaan vain vettä.
Olin kissojen kotiäitinä lauantain iltapäivän, ja vanhasta muistista menin sohvalle pitkäkseen lueskelemaan. Eipä kestänyt kauan, kun Nasu tuli rinnan päälle kehräämään ja nukuttajaksi. Siihenhän simahdimme. Jossain vaiheessa Leo oli löytänyt myös paikkansa sohvanselustan ja kylkeni välissä, ihme, kun iso kissa kuinkaan siihen mahtui. Gubben aika tuli vasta iltayöllä, kun se tuli sänkyni jalkopäähän pariksi tunniksi. Ansan paikka ei ole lähellä, mutta paijaukset kyllä kelpaavat.

Lintulaskentaa pohjoisikkunasta. Pieni punarinnan poikanen on jäänyt yksin ja viihtyy vielä ihan talon liepeillä, ja nähtävää oli myös tammenoksissa kiikkuvista närhistä, joilla oli terhojenpudotus projektinaan.
Muuten kissat seurasivat katseellaan omaa isäntäväkeään koko ajan ja liikkuivat laumana siihen suuntaan mihin ihmisetkin. Vahva on liitto. Ulos ei nyt menty paitsi ihmisten ulkoiluja varten. Ja Jari kyllä ehätti yhtenä iltana saamaan sopivan saunahien ruohonleikkurin työntelyssä
Pian olikin jo sunnuntai ja paluun aika. Tytöt pantiin ensiin kumpikin omaan koppaansa, pojat seurustelivat tuvassa keskenään, mutta kuitenkin oven lähellä. Pian se avattiinkin, ja Gubbe meni suoraan omaan häkkiinsä, Leon mielestä piti maanitella. Ei siitä ole kauan, kun pojat tulivat samassa isossa häkissä, kun Gubbe oli vielä pikkupoika.

Hautausmaalla olikin vilskettä, kun oli päätetty lehtien korjuun ohella leikata ainakin osa puistosyreeni-pensasaidoista. Niiden lehdet ovat alkaneet jo hieman kellastua, vaikka tuo maassa näkyvä on peräisin koivusta. Tällä hautausmaalla haudat ovat kuin huoneissaan aitojen muodostaessa seiniä. Syreenit ovat nopeakasvuisia, niitä on leikattava kuitenkin myös vuosittain.
Näkymät hautausmaalla ovat vielä hyvin kesäiset, kun ei ole ollut liian kylmiä öitä. Jättibegoniat ovat kerrassaan mahtavia, piti jonkin aikaa etsiä sopivaa kuvakulmaa auringon aseman ja leikkuusavotan takia.
Eilen matkailin Janakkalassa, tuttavia tapaamassa, hautausmaalla tarkistamassa, vähän asioimassakin. Tapasin vanhat ystäväni ja työyhteisömme jäsenet Sirkan ja Lahjan, joiden kanssa päädyimme lounasravintola Emmiin istuskelemaan lautasten ääreen. Aika vierii nopeasti! Siitä on jo 11 vuotta, kun muutin pois niiltä sijoiltani tänne Iittiin. Kiitokset molemmille, ja hyvää syksyä teille muillekin sinne!
Hakoistenvuorella oli viime vuosisadan puolella vielä komea kelomänty, joka oli tallettunut Jari Hevonojan kuvaamana ja päässyt tyynyn kuvaan. Nyt se pääsi sängylleni Thaimaan norsutyynyn viereen, jonka sain ystävältäni Anjalta ja hänen perheeltään jo vuosia sitten. 
Lahjalla olikin varattuna Janakkalan luonnonsuojelunyhdistyksen terveiset 40-vuotistaipaleelta, kaunis tyyny suoraan Hakoistenvuorelta. Tai ainakin kuva tyynyssä sieltä, muistoksi niistä monista luontopoluista, joita 1980-luvulla siellä teimme. Silloin oli mänty vielä seisomassa. Hieno tyyny, kiitos yhdistykselle!

Päivästä jäi muitakin konkreettisia muistoja, nimittäin tarvitsin passikuvia ajokortin ja passin uusintakierrokselle, joten entinen oppilaani Jari Hevonoja pääsi taas kuvaamaan naamaani Foto- Hevonojan tiloissa.

Läheisen Pikkukirjo-kangaskaupan "tyttöjäkin" piti käydä tervehtimässä, ja kassintäysi kangasta lähti mukaani. Aion nimittäin siirtyä taas pussilakana- kaudesta tavalliseen päällyslakanaan, en tosin omasta päähänpistosta, vaan siksi, kun hankin uuden peiton, joka ei mahdu entisiin pusseihin tikkaustekniikkansa takia. Samalla löytyi mukavaa gobeliinikudottua kangasta päiväpeitoksi, tarpeeksi kevyt ollakseen helposti pestävä.

Sauman piilottamiseen  ja lujittamiseen piti kaivaa vinokanttia, tällä kertaa ties kuinka vanhaa ja vaaleanpunaista, joka on alunperin tarkoitettu liivien valmistamiseen.

Niinpä tänään oli aika kaivaa ompelukone ja tehdä ompeluksia, eli päiväpeiton ja lakanoiden reunojen valmistaminen. Siinähän se pilvinen päivä hupenikin. Kohta saa taitella uudenkarhean peiton jo tuolille yöksi...

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Syyskuun 11 1976 toi mieleen tällaista...

Kaikki postauskuvat ovat Ullan ottamia heinäkuussa 2007, kun hän tuli Iittiin tuomaan ensimmäistä Exilim -digikameraani. Kuvat ovat sillä kameralla tehtyjä. Ne siirtyivät tietokoneen muistiin liitäntäjohtoa myöten, kun kone pantiin lataustelakalle.
Neljäkymmentä vuotta tästä taaksepäin on tosi pitkä aika. Se oli tilastollisesti aikoinaan yhtä kuin kaksi sukupolvea, kun ensimmäiset lapset tulivat keskimäärin parikymppisille äideille. Mutta silloin 1976 olimme jo eläneet yhden 40-vuotistaipaleen. Olimme mieheni Maurin kanssa samanikäisiä ja hankkineet kumpikin kaksi eri ammattia. Maurin uusi koulutus tuli Heinolan seminaarista, jota hän ehti käydä 3 vuotta ennenkuin omat opintoni Helsingin yliopistossa 1963 alkoivat. Kaksi vuotta vielä kului Maurilta, itseltäni lähes neljä ja puoli vuotta auskultointeineen. Kaksi lastakin oli. Ja olimme 1960-luvun lopulla päättäneet asua Janakkalassa, mitä mahtavimmassa maalaiskunnassa. Kuinkapa olisi arvannut, mihin suuntaan elämäntapahtumat tulisivat menemään, ja mitä kaikkea maailmassa tulevien vuosien aikana ehdittäisiin nähdä.

1970-luvulla Suomi eli vielä Kekkosen aikaa, maa koki taloudellista nousua. Idänkauppa oli hyvässä vauhdissa. Lämmitysöljy oli halpaa, uusiin taloihin tuli isot ikkunat ja öljysäiliöt. Oli opittu matkustamaan loma-aikana ulkomaille eli etelään ensin Keihäsmatkojen, sittemmin muidenkin järjestäjien vieminä. Se ei kylläkään koskenut meidän perhettämme, sillä kaikki liikenevä raha meni talolainan lyhennyksiin.

Väki oli alkanut kuitenkin jo 1960-luvulla siirtyä töiden perässä kaupunkeihin, joten maaseudulla koettiin koulujen lakkauttamisia. Koulut olivat nyt peruskouluja, entisistä kansa-, oppi- ja kansalaiskouluista oli vain muistot. Demokratiavaatimus oli tuonut aluksi vain lukioihin kouluneuvostot, myöhemmin niihin pääsi myös yläasteiden oppilaita. Opettajia patisteltiin osallistumaan kunnallispolitiikkaan. Maurin vanhemmat olivat muuttaneet eläkevuosikseen Sysmään.

Tuona syyskuuna oli vietetty hyvin lämpimiä aikoja, melkein helteisiä. Tuntui kesältä, vaikka koulua oli käyty jo joitakin viikkoja. Sysmän Rapalan kesämökillemme oli kuitenkin jätetty jäähyväiset isojen vadelmaämpärien kera. Päijänteeseen pistävän Kaitaniemen, jossa silloinen kesämökkimme sijaitsi, kärjessä tukkipuun keruualueella oli ollut muutaman vuoden hiljaisempaa, kun uitot olivat jo selvästi vähentyneet kuorma-autoliikenteen kasvun myötä. Vatukot ja nokkoset olivat valloittamassa soraisen maan. Teeret pitivät siellä vielä soidintaan, kun puita ei juuri ollut.

Meidän perheeseen oli tulossa kolmas lapsi, muutimme elokuun alkupuolella mökiltä takaisin "kaupunkiasuntoon" Jokitielle Turengin taajamassa, kun vanhempien työpaikat sieltä olivat helposti saavutettavissa. Omaan kouluuni pääsi pian kävellen, perheenisä Mauri tarvitsi auton, keltaisen kuplavolkkarin Hämeenlinnan päivittäisreisulleen. Kesäisin auto oli tarpeen lisätienestien hankkimisessa, sillä talovelkaa oli runsaasti. Maatalouden tutkimuskeskus Tikkurilassa tarjosi 1960-70-luvuilla tutkijoille urakkaluontoisia lyhytaikaisia kesätöitä ympäri Suomea, aivan Kittilää myöten, niistä osallistuimme heinänurmien ja syysviljojen kasvilajiselvityksiin.

Punatiilinen talomme oli valmistunut Turengin Suokulmalle muutamaa vuotta aikaisemmin, ja rakennuspaikan alta kauhottu iso multakasakin jo muuttunut muistoksi. Tontti oli ennen ollut perunamaana. Tilalle oli tullut oma mansikkamaa, se tuotti kesäsatoa. Kasvihuonekin oli noussut tontille, pensasaita istutettu ja Heinäjoen Anttilasta tuodusta terhosta tammentaimi kasvamassa.

Mikko oli juuri alkanut opintaipaleensa mentyään ensimmäiselle luokalle peruskouluun. Puolivälissä koulumatkaa asui samalle luokalle tullut ystäväperheen poika Harri, joten taival ison koulun oppilasjoukkoon ei ollut niin jännittävä. Helena oli päässyt ripille kesällä, meillä oli silloin ollut sukua kesteissä. Vielä hänellä olisi yksi vuosi peruskoulun yläastetta jäljellä, sitten olisi mietittävä jatkoa.

Olin viettänyt viimeisiä odotusajan päiviä istuskelemalla pihalla ja leikkaamalla matonkuteita. Oravat ja pikkulinnut veivät tähteeksi nurmelle jääneitä kankaan paloja pesänsä pehmikkeiksi. Läheiselle Liinalammelle saattoivat koululaiset vielä käydä pulahtamassa iltapäivällä. Kun sitten piti lähteä Hämeenlinnan sairaalaan vauvantulon takia, ei puhettakaan päällystakista. Kesää riitti vielä.

Saatiin perheeseen soma pikkuneiti, melko lailla laskettuun aikaan. Mielestäni ihan samannäköinen vauvana kuin muutkin lapsemme. Mutta syntymätukka oli komean punainen. Arveltiin sitä äidin innokkaan vadelmainsyönnin seuraukseksi, kun suvuissa ei punahiuksisia muuten tiedetty olleen. Myöhemmin hiusten väri vaihtui vaaleaan. Kotiin pääsimme jo muutaman päivän päästä, mutta silloin olivat ilmat jo hieman viileämmät, niin että hakijalla oli mukana jonkinlaista päällysvaatetta äidillekin.

Tummanpunaiset isot vauvanvaunut tulivat pian tunnetuksi näyksi Suokulmalla, sillä perheen isä oli innostunut niiden lykkimisestä sunnuntai-aamupäivisin. Kohta oli ristiäisetkin, ja kotona tapahtuneeseen tilaisuuteen saatiin virantoimitukseen eläkeläinen, niihin aikoihin Turengin yläkoulussa joitain uskontotunteja pitänyt entinen rovasti Mauno Mäkinen. Kun lastemme välistä ikäeroa oli joka kerta n. 8 vuotta, Mauno muistutti, että 8 on täydellisyyden luku.

Kummeiksi tuli "vuorossa" ollut sisareni Marja-Leena miehensä Maurin kanssa, häntä vanhemmat veljeni Pertti ja Pentti olivat jo päässeet siihen virkaan. Myös muuta sukua ja ystäviä oli paikalla. Ulla tuli tyttärelle nimeksi, muista nimistä ei päästy sopimukseen. Niin, se oli meillä ihan tapana, sillä kummatkin muut lapsemme olivat saaneet myös vain yhden nimen, samasta syystä. Monet lähimmät perheenjäsenet halusivat vaikuttaa lapsen nimeen. Kun äitini oli kuollut 1982, hänen nimensä "jäi vapaaksi", joten Ullalle anottiin myöhemmin lääninhallitukselta nimenmuutosta, ja nimi on siitä lähtien ollut Ulla Elsa-Maaria.

Lapsen syntymän muistoksi hankittiin kotiimme väri-TV, josta  nuorinkin sai aika pian huvia. Musiikin kuuntelussa välineenä oli levysoittimella pyörivät singlet ja LP-levyt, kohteina mm.  Abba, korkealla sijalla myyntitilastoissa myös Vicky eli Virve Rosti. Eppu Normaali perustettiin. Merkittäviä haudan maahan menneitä oli mm. kirjailija Agatha Christie, Alvar Aalto, radioselostaja Pekka Tiilikainen ja Aune Haarla eli ent. Ala-Tuuhonen, iittiläissyntyinen  (os. Lahdelma) kirjailija, jonka radio-ohjelma Kankkulan kaivolla ja sen hahmo Tippavaaran vanha isäntä olivat varmaan kuulluimpia ohjelmia suomalaisissa kodeissa.

Ei ollut lapsen syntymästä kuin jokunen viikko, kun jouduin kunnanvaltuuston varajäseneksi. Koulumme pitkäaikainen englanninopettaja Sirkka Jussila olikin tehnyt yllättävän elämänkäänteen, kun oli naimisiin menon lisäksi muuttanut Helsinkiin. Hän oli varsinainen valtuuston jäsen, joten kutsuttiin sitten hänen varajäsenensä eli minä kokouksiin lopuksi toimikaudeksi. Oikeasti olisi sinä aikana tullut olla vauvalomalla, mutta luottamustoimi ei tunne sellaista. Enkä muista niistä ajoista juuri mitään, kun yöt menivät miten menivät. Se jäi mieleen, että omat oppilaat osasivat käyttäytyä tunneilla paljon paremmin eivätkä koko ajan puhuneet toisten puhetta keskeyttäen. Ehkä ryhmään siunaantuu puhetta rakastavaa joukkoa...

Pian, jo ennen joulua alkoi kohdallani taas koulutyö, ja vauva matkusti oppituntien ajaksi kouluni tienhaaran kohdalla olevan ihanan ystäväni Anjan hoiviin. Tuskinpa parempaa olisi voinut edes toivoa!

Sinä vuonna STTn eli Suomen tietotoimiston radiouutiset täytti 50 vuotta. Oli myös olympiakisojen vuosi, talvikisat Innsbruckissa ja kesäkisat Montrealissa, jossa Lasse Viren jälleen näytti ylivoimansa. Suomessa vieraili ensimmäistä kertaa itsenäisyyden aikana Englannin kuninkaallisia, Elisabeth II ja prinssi Philip. USA:ssa löytyi presidentiksi maapähkinäfarmari Jimmy Carter ja maa juhli itsenäisyytensä 200-vuotistaivalta. Neuvostoliitossa oli presidenttinä Nikita Hrustshev, puoluejohtajana Leonid Breznev. Ruotsissa solmittiin kuninkaallinen avioliitto Silvia Sommerlath ja Kaarle XVI Kustaa. Kiinan johtaja Mao-Tse-Tung kuoli ja heinäkuussa sattui siinä maassa järistys, jossa lähes 250 000 sai surmansa.

Viking 2-luotain laskeutui Marsiin. Concorde-lentokoneita alettiin ottaa käyttöön. Lapualla tapahtui patruunatehtaan räjähdys, joka vaati paljon kuolonuhreja. Olkiluodon voimalaa tehtiin, Kostamuksen rakentajat alkoivat urakkansa. Tampereen kosken partaalla sijainneen verkatehtaan alkanut purkaminen keskeytettiin ja päädyttiin lopun rakennuksen säilyttämiseen. (Mm. Hotelli Ilves ja liikerakennus Koskikeskus ovat niillä sijoilla.)

Ensimmäinen lasertulostin tuli markkinoille, vaikka tietysti Suomessa vielä pitkään mentiin hiilijauhekoneilla. Suomessa ei käytetty vielä matkapuhelimia eikä tietokoneita. Joku pikkuyhtiö Microsoft rekisteröitiin USA:ssa. Myös mainitaan yhtiö Apple Computers, joka toi markkinoille ensimmäisen henkilökohtaisen tietokoneen. (Suomessa niistä alettiin puhua lähes 10 vuotta myöhemmin.) Muutamia taskulaskimia oli jo markkinoilla. Imatralle perustettiin Valco-nimen saanut valtion kuvaputkitehdas, jota jälkeenpäin on arvioitu yhdeksi valtion huonoimmista sijoituksista. Tampereen johdinauto-liikenne lopetettiin.

Kuvassa on kuudes autoni Hyundai Getz, kun vuonna 2004 päättyi 1982 alkanut Toyota-kausi.
Hyvin pian, jo seuraavana vuonna 1977 jouduin opetustyön ohella lääninhallituksen hommiin, ensin kouluneuvostokouluttajaksi, sitten omien oppiaineiden (biologian ja maantieteen) lääninkouluttajaksi, jota sivutyötä kesti melkein 1980-luvun lopulle. Oma autokin piti hankkia, kun matkustamista tuli paljon. Opetusalan ylimääräisiä ja satunnaisia lisätöitä riitti lähes parille vuosikymmenelle tästä eteenpäin sekä lääninhallituksen, kesäyliopiston, avoimen korkeakoulun että kansalaisopistojen parissa. Paljon tarvitsin itsekin lisäkoulutuksia selvitäkseni, enimmät käytiin hakemassa Heinolassa, jossa entinen seminaari oli muuttunut kouluhallituksen kurssipaikaksi.

Isä-Tatun aika tuli täyteen, päivät päättyivät heinäkuussa 1977. Lapsuuskoti-matkailuni muutti luonnettaan, kun Elsa-äiti eli Iitissä yksin elämänsä loppuvuosia.

Samalle päivämäärälle 11 09 sattuivat vuonna 2001 New Yorkissa WTC-iskut ja muita terroritekoja, jotka aiheuttivat muun muassa aivan erilaiset turvatoimet julkisessa lentoliikenteessä. Asiasta on varmaan tänään monta artikkelia luettavana.

Kotirintamalla oli 11 09 2009 Ullan ja Jarin vihkimistilaisuus Tampereella.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Syksyisiä palapelejä

Etupiha on muuttunut hieman!
Vihdoin ollaan päästy kohtuullisiin työilmastoihin ulkosalla! Lämpötilat ovat melko kesäiset, niinpä talouspaperi poikineen kuluu naamahikien pyyhkimisessä. No, se rajoittaa kivasti työaikaa, jos ei muuten huomaa tulla välillä taukotupaan. Nykyisin olen alkanut pitää huolta myös taukojuomisesta, sillä syntymävarustuksiini ei kuulu ollenkaan janontunne, ja nestettä kuitenkin haihtuu kaikessa liikunnassa.
Joinain päivinä on sekä paistetta että tuulta, jolloin saa pyykin melkein kaappikuivaksi samana päivänä. Meidän tontilla ei kuitenkaan kannata aloittaa ennen yhtätoista, kasvillisuudessa on liikaa kastetta pois haihtumassa.
Taivas on syksyllä usein sen verran pilvessä, että pahin UV-säteily kuittaantuu pois ja voi mennä hommailemaan jotakin ulkotyötä päivälläkin. Koko kesä onkin mennyt sisäpiileskelyssä päivisin, kun aurinkoa on ollut täystehoisesti saatavilla. Ihotautilääkäri sanoi, että just niin pitää menetelläkin. Hän antoi tapaukseni siirtyä puolen vuoden päästä pois niiden ex-potilaiden rekisteristä, joita kutsutaan viran puolesta tarkastuksiin. Toki vieläkin voi tulla tarvetta, mutta siihen pitää sitten itse hakeutua lähetteellä.

Aikaa on siis liiennyt hieman muuhunkin kuin iänikuiseen nurmikoiden hoitoon. Kun olin elokuulla pyörinyt leikattavissa ja harvennettavissa pensaissa, oli jo ihan pakko tehdä päätös niistä keväisistä kukkapenkin evakoista ja siitä poistettavasta kukkapenkistä. Sainkin viime viikoksi kerättyä tarmoa niin paljon, että sadetta edeltävinä päivinä tein hieman kuokintaa ja valmistelin istutuspaikkoja noille lapsosille alatien varressa olevaan pitkään kukkapenkkiin. Sehän on keskikesällä aika kuiva kohta, kun ei ole varjoa, niin että vuorenkilvet ja maksaruohot ovat ihan omiaan moiseen osastoon.

Poistettava multapenkki oli kesäksi naamioitu parilla isolla kesäkukkaruukulla, joiden ympärille oli istutettu sitä samaa laatua taimia. Työ alkoi siis ruukkujen siirrolla ja maassa kasvavien kasvien sijoittamisella uusiin ruukkuihin, joita tuli yhteensä 6. Saivat siirtyä tuijain katveeseen odottelemaan.
Viime perjantaina olin miettinyt etupihan poistettavan kukkapenkin mullansiirtoa jo tarpeeksi, että ryhdyin siihen savottaan. Sen tilalle tulisi laattoja. Paikan koko ei vain ollut ihan laattojen mukaan, joten muitakin laattoja olisi liikuteltava. Huomasin järkeviksi työkaluiksi vanhempien peruja olevan talikon ja uuden pistolapioni, joilla sai laatanreunaa sen verran kammetuksi ylöspäin, että sen sai syrjään.
Sinä päivänä ei kyllä muuta juuri tullut etupihalla tehtyäkään, kun työ lipsahti itäpuolen patiota rajaavan kukkapenkin reunaan. Se oli nimittäin painunut hieman notkolle, ja rajaavat pihakivet olivat uponneet ruohon kätköön.
Reunakivet vielä puuttuvat, välillä piti arvioida, onko tuosta jatkossa kiva leikata ruohoja.
Tässä talon nurkan kohdalla oli sitä paitsi toinenkin pieni kukkapenkki, jossa kasvoi aiemmin vuorenkilpiä. Olin suunnitellutkin, että ulotan etupihan laatoituksen sen penkin kohdalle, että kävelytilaa tulee enemmän. Senkin mullat siis pois. Tähän kohtaan olisi tullut aika reipas pikkurinne.

Otin reunakivet pois ja kyydin pulkalla kivimurskaa useita kertoja, että sain nostettua sen notkon alkupään suurin piirtein etupihan tasoon. Samalla levitin penkkiä hieman yläpäästään, kun päivänliljat olivat vähän turhan ahtaalla siinä timanttituijien välissä. Kun esityöt oli tehty, syntyneeseen tilaan mahtuikin neljä pulkallista multaa, johon siirtelin ne liljat. Ja reunakivet takaisin, ja kerta vielä mursketäydennyksiä.
Nykyinen murskeeni on ruskeampaa kuin aikaisempi, laadultaankin erilaista, helposti kovettuvaa, niin että sopii hyvin jäämään myös näkösälle. Tässä odotellaan jo laattoja!
Multaa ilmeni olevan paljon enemmän kuin olin osannut kuvitella, ja lauantaipäivän päähomma oli sijoitella se jonnekin. Ensin tein kuitenkin reisun laattakaupassa, kun vaatteet ja kengät eivät vielä olleet järin multaiset! Itse asiassa reisuja tuli kaksi, kun autoon ei voi panna kuin vähäisen lastin. Arvioimme lastausapuna olleen myyjän kanssa, että taakse 12 ja etujalkatilaan 6 olisi maksimimäärä, ja hiljalleen tulisi ajella kotia päin.
Tiilimuuriluiskan päällä on syysastereita, ja olin keväällä ottanut tuon uuden multakasan kohdalta pois siihen istutetut komeamaksaruohot, kun siitä piti pystyä kävelemään vuorilaudoitus- ja maalausurakan aikana. 
Evakkopaikka maksaruohoille oli autotallinsyrjä, näyttävät selvinneen hyvin hengissä, ja ainakin osa matkustaa pian takaisin yläkuvan multakasaan.
Alatien varren penkistä löytyikin tila pääosalle siirtomullasta, sinne pulkka luisti hyvin, kun on alamäki alkajaisiksi. Ehkä 15 reisua kulki matka siinä hommassa. Multaa riitti lisäksi vielä melkein saman verran yläpihan puolella, kaikkiin mahdollisiin muihin penkkeihin.

Lauantai-illan koittaessa olivat uudet ja vanhat laatat paikoillaan rapusta alkaen talon nurkkaan asti, lukuunottamatta kahta etummaista riviä. Joka toinen on uralaatta, ettei luistaisi.
Kun kukkapenkin paikassa oli enää kuoppa, sain tehtyä tasausta ja murskeensiirtoa niin, että piha-alue oli suurin piirtein samassa tasossa. Hieman painumaa saisi jäädä, että loppusyksyn vedet valuisivat alarinteelle päin. Itse laattojen laitto on aika nopeata, jos pohjatyöt on tehty, niinkuin tässä kohdin, kun laattoja oli ollut jo ennakkoon. Mutta laatoitus oli kuitenkin alettava nostamalla ne entiset pois sen kukkapenkinpohjan takia.

Lauantaina mietin illansuussa äheltäessä, että ehkä olisi järkevää lisätä rapun edessä olevaa laatoitusta vielä yhdellä rivillä, kun joka tapauksessa sinne ruohikon kohdalle pitäisi tehdä jotakin. Siihen oli kertynyt liikaa maata, ruoho oli korkeammalla kuin laatat. Ehtookellot olivat jo aikaa ilmoittaneet viikon työajan päättyneeksi, nehän kuullaan aina lauantaisin klo 18. Siis ensi viikolla!
Etupihan laatoituksen jatkekin vielä puuttuu, siihen tuli lisää mursketta pohjalle. Nurkkaa vahtiva keijuangervo sai jäädä sijalleen, kun pienellä punarinnan poikasella oli siellä piilo.

Niinpä maanantaina pulkka ja lapio pääsivät jälleen töihin, kun nostin pihan nurmikkoa pikku paakkuina pois. Ja pulkka taas alamäkeen, nyt matka vei kuitenkin täyttömaakompostille eli entiseen lantalan alueeseen, jonne etupäässä on mennyt kasvinjätettä. Kivennäismaakin sinne on hyvin tarpeen, että lujittuu. Tässä etupihan kohdassa on kivinen soramaa hyvin pinnassa, kun se on ollut aina kulkuväylänä.
Laattakaupassakin tuli taas pyörähdettyä, että suunnitelman lisäosio tulisi valmiiksi. Sitä paitsi tämä kuvan etureunassa oleva jatke tahtoi sekin 14 laattaa pinnalleen. Nyt tilaa on sopivasti, että kun seuraavan kerran Helenan sähkögrilli tulee kylään, niin homma voidaan suorittaa tässä alueessa, jonne jatkojohto hyvin yltää.
Pieniä pihakiviä oli ollut alueella jo aikaisemminkin, ne pääsivät nyt tuohon eteen omaksi rivikseen, kun näytti siltä, että saumakohta nurmikkoon on järkevin tehdä niillä. Kuinka sitten lienee käytännössä?
Tiistaipäivän askare oli vanhojen laattojen kuuraus soodapesulla. Eihän niistä ihan puhtaita tullut, mutta vaalenivat nyt kuitenkin vähän. Rapunkin pesin, sen matot siinä antavat vähän tilaa kuivumiselle. Osa ruukuista pääsi koristeryhmäksi tolpan juureen.
Toisen puolen kukkapenkki on vielä vanhalla paikallaan. Ajattelen, että sen muuttaminen on toisen vuoden asia. Sen verran on mietitty, että se ehkä sopisi sijoitettavaksi toisin päin eli noiden isojen ruukkujen osoittamaan suuntaan ja tilaan. Odotan kuitenkin, nouseeko valkoisen alppikärhön versoja tuon kiipeilyritilän lähistöltä, ennenkuin käyn kaivelemaan.
Tuohon nykyiseen kohtaan mahtunee n. 25 laattaa. Ihan seinän vieressä ja penkin edessä on jo ennestään yksi laattarivi muutaman vuoden takaa.Reunakin pitää tehdä jollakin muulla kuin puuaidakkeella, sen ikä on aika lyhyt.