perjantai 31. elokuuta 2012

Kesän päätöksessä ollaan

Tälle viikolle on mahtunut tapahtumia koko vuoden edestä, ja monet asiat ovat olleet toistensa seurausta. Esimerkiksi kun nettiyhteyttä ei ollut neljään päivään, muut ajankulut kuten raivaukset eivät päässeet pyytämään mitään istuskelu"korviketta", vaan alettu työ tuli tehtyä saman tien loppuun. Sisätiloissa aiottu Koti-TV:n asentaminen vaatii tuvan kalusteiden uutta sijoitusta, joten vaihdetaanpa sitten samalla taulutkin, niinhän sitä on ennenkin tehty. Kalusteiden vaihtaminen ei ole minulle outoa, varsinkin ennen se oli suorastaan välttämätöntä, että voisi siivota kunnolla.
Pahinta oli kuitenkin suru-uutinen, joka tuli myöhään tiistai-iltana. Viikonloppuvieraana tyttären kanssa täällä ollut Giovanni oli menehtynyt alkuviikolla liikenneonnettomuudessa. Ehdin tutustua hänen avoimeen olemukseensa vain muutamia kertoja kesän aikana, mutta nyt tuntuu, kuin olisi perheenjäsen poissa. Monia suunnitelmia joudutaan ehkä jäsentämään uudestaan, ja lisäksi on tulossa poismenon takia tulevat ainutkertaiset järjestelyt. Tellan "Papaa" ei enää ole.

Samanlaiset kosteat ilmat kuin edellisviikolla ovat olleet vallalla. Varsinaista sadetta ei paljon ole ollut,  mutta ilman kosteus on korkea. Eilen oli olevinaan pyykinkuivatusilma, kun monen tunnin ajan näkyi aurinkoakin, ainakin ajoittain, mutta sisäkuivatukseen yöksi oli kuitenkin päädyttävä. Lämpötila on ollut melko korkea, niin että täksi viikoksi varatut reippaat ulkoaskareet ovat sujuneet hikeä pyyhkien. Nurmikon leikatulla pinnalla on alkanut kasvaa sienikasvustoja, varmaan mustesieniä tulossa.
Tonttini ainut omenapuu, Valkea Kuulas, tiputtelee suuresta määrästään alas ämpärillisen päivittäin. Suurin osa niistä joutuu suoraan kompostointiin, mutta pari uunipaistosta sentään on tehty. Onhan se toki vaihtelua jo viikkoja olleeseen punaherukkapiirakka-sesonkiin. Mangoldissakin riittää ruoteja paistoksiin, joten uuniruokia on jääkaappi pullollaan.
Tella-koira matkusti viime sunnuntaina kotiin Mikkeliin, ja olin varannut lähiajalle suurimmat ulkotyöt tehtäväksi, koska niiden jälkeen ei jaksaisi lähteä koiran kävelytykseen, kun suihku on ainut vaihtoehto, joka tulee mieleen. Niinpä maanantaina listin koko villiintyneen vattumaan poikki, ja tasasin paikalla olleet suuret myyrien multakeot. Ruohonleikkurilla vielä loppukin matalaksi, ja enempää ei sille nyt tehdäkään. Päätän keväällä tuleeko vattumaata uudelleen, vai istutetaanko koristepensaita. Uutta multaa on aivan lähellä, kun keväällä avattu komposti ei huvennut paljoakaan koirien kukkapenkin takia.
Jaksoin vielä siivota kaikki musta-ja viherherukkapensaiden alaoksatkin pois, kun sekin homma oli jäänyt keväällä tekemättä puu-urakan takia. Kallellaan oleva kriikuna sai vielä jäädä, koska siinä näytti olevan joitain raakileita. Kun lehtikuusi näyttää noin toispuoleiselta, pitänee varmaan yrittää estää isotuomipihlajan  versostoa enää kasvamasta. Mahtaneeko siitä selvitä ilman Roundupia? Nyt sai ruohonleikkuri surrata niidenkin ympäristössä.

Tiistaina päädyin raivaamaan tulevan talven aurausalueita, nimittäin tässä etupihan liepeellä ajotien varressa olevan vaahterain kantojen ympärille oli kasvanut lintujen tuoma herukka, joka sai lähteä kokonaan, ja parkkipaikan reunaa valtaava pihasyreenin ja papulanruusun aluekin piti pienentää reippaasti. Kävin myös leikkaamassa ruohon alapuutarhan ketoalueesta, sitähän ei leikata kuin kerran kesässä. Olipa siellä isoja mauriaisten muurahaispesiä!
Keskiviikkona oli vuorossa ajotien varteen kenalleen talvella kallistunut iso valkoinen pihasyreenipensas. Olin toivonut, että se jaksaisi suoristua, kun maantien laidassa oleva toinen samanmoinenkin korjasi asentoaan, mutta tälle ei tullut sitä onnea, joten vuorossa oli sahaa ja raivaussaksia. Puolet pensasmassasta piti ottaa pois. Siitä alueesta jäi vielä perintöä tälle päivälle tai myöhemmäksi, koska tienvarren ruusuaidannekin pitää kaventaa ennen talventuloa.

Eilen oli kohteena autotallin taakse ladottu toinen klapipino, sain sen siirretyksi sisätiloihin. Sekä alakerran varastoon että autotalliin tulivat uudet sijat. Kovin kuiviksi ne eivät kesän aikana olleet ehtineet, kun sateita oli aika taajaan, mutta muurahaiset olivat alkaneet tehdä pesää pinoon, joten siltä kohtaa jokainen klapi oli kolisteltava tyhjäksi muurahaisista. Kahden pinon väliin olisi jäänyt lumelle liian hyvä kasautumispaikka.
Syksyllä tulevaa oksamassaa ei kannata hakettaa, hake ei kuivu ja homehtuu helposti. Talveksi isolle kompostille jätetty materiaali lahoaa reippaasti, joten viikon aikana syntyneet tuotokset menivät nyt suoraan maaduntapisteisiin, jotka ovat täyttämistä vaativia kohtia, toinen vanha lantala ja toinen maakellariksi aiotun kuopan kohta.

Huomenna on tulossa juhla Leppäkoskella, entisessä kotikunnassani. Tulee olemaan mukava nähdä vanhoja ystäviä!

perjantai 24. elokuuta 2012

Pertunpäivää

Viikot ovat kääntyneet kosteampaan ja viileämpään suuntaan, kukkiakin piti jo nostella eteläseinustan viereen lämmittelemään. Toissayönä oli oikein kaatosade, joka vei mennessään tienpintoja ja sai siksi aikaan joillakin teillä korjaustarpeita. Omalla tontilla kosteus on näkynyt siten, että huolimatta muurahaisten hävitysaineista, olivatpa ne sitten Agrimarketin tai kanelijauhopussin sisältöä, uusia pesiä ilmaantuu rapunpieliin. Taas oli tehtävä ratkaisu, kumman rappu oikein on, minun vai mauriaisten. Alakuvassa oleva kukkapenkin kulma oli valtauskohteena, ja tietysti jopa kuivuutta sietävät maksaruohotkin kärsivät, jos juurten tila on muurahaistunneleita täysi.
Elokuu on ehtinyt jo pitkälle, on päästy muinaissuomalaiseen suosittuun etunimeen, Perttuun. Terveiset puutaitajalle Metsälään! Varmaan nimi on sukua ruotsalaisen listan Bertil-nimelle. Kumma kyllä, meillä Pertti-nimi on kalenterissa huhtikuussa, vaikka ihan maalaisjärjen mukaan Pertti ja Perttu voisivat olla saman päivän juhlijoita. Juhla-aikaa vietetään nyt muutenkin, kun Helsinki näytti mallia jo eilen ja alkoi Taiteiden yö-sarjan, sitä jatkaa tänä iltana Kouvola, jonne pitäisi suunnistaakin ainakin alkuillaksi, kun entinen keramiikan opettajamme loviisatar Satu Seppälä avaa taidenäyttelynsä siellä.
Tella tutki tänä aamuna lenkillä ylähautausmaan parkkipaikan reunametsikön uutta ilmettä, kun eilen raivaussaha niisti matalaksi kesän aikana tulleen vesaikon. Nyt kappelintieltä näkyy jopa museokin!
Omalla kylälläkin on juhlamieli, sillä nurkkia on viime vuosina alettu laittaa kuntoon aivan uudella tarmolla. Tämä tahtoo sanoa, että koska seurakunta omistaa kirkonmäellä aika paljon maita, niin se mitä seurakunnassa tapahtuu, näkyy heti kylässä voimakkaasti. Nykyinen seurakuntamestarimme on myös puutarhuri, ja hän on arvioinut lähimetsien ja pusikoiden hoiden tarvitsevan puistomaista otetta, josta täytyy olla enemmän kuin mielissään! Seurakuntatalon ympäristö sai jatkoa, kun Sjögrenin muistomerkin ja kioskin ympäristö raivattiin, ja pian tuli aika tehdä myös kappelin ympäristön metsille maisemakäsittelyä.
Pari vuotta sitten museonmäelle johtava polku sai opastaulun päälleen, jotta parkkipaikkaa käyttävä teatteriyleisö osaisi suunnistaa oikeaan kohteeseen. Kyläyhdistyksen tavaravarastoksi siirtynyt, kuvassa oikealla näkyvä uimarannan kioski herättää sitkeästi arvelun, että siinä myytäisiin teatterilippuja!
Nyt on edetty jo ylähautausmaan parkkipaikan tienoisiin, joka ei tosin ole helpoimmasta päästä, sillä kohdehan oli kappelin rakentamisen aikaan kolmen sorakuopan sarja, jota piti voimakkaasti muotoilla ja hieman entistä mäkeäkin leikata, jotta saatiin autolla mentävä tie ja parkkipaikka. Parkkipaikan metsiä on siistitty, ja luultavasti kasvijätteen läjitys siihen aivan äärelle myös on mennyttä aikaa. Ainakin oksakeko (kuva alla) enteilee sitä, että se on menossa hakkeeksi. Myös kirkkotarhan viereistä jäteröykkiö-aluetta on alettu siistiä, ja siellä näyttää vallitsevan tyypillinen hoidettu mullantuotannon meininki. Hienoa!
Naapurissakin on jälleen edistytty suuren aitaurakan tiimoilta, sillä rappujeni edusnäkymäksi tuli sievä pikkuportti, josta sopii puikahtaa kyläilylle. Työ ei ole helpoimmasta päästä, kun pensaikon sekaan yrittää aitaa saada!
Tellan kanssa on vietetty vinttiaikaa, sillä mattopuissa riittää näpräämistä, kun kuteeni ovat kovin ohuita halkaisun jäljiltä. Näyttää siltä, että 'elokuun pihlajia' saadaan ainakin 4 pätkää, nyt on lopuillaan kolmas, ja kuteita on vielä runsaasti. Ulkotyöt ovat toistaiseksi olleet kesäistä laatua, nurmen viikoittaista leikkuuta, kitkentää ja ruskettuneiden kukkavarsien listimistä.
Oman puutarhan raivaukset alkanevat ensi viikolla, sillä marja-aika on loppumassa, vain karviaissato vielä kypsyy. Jopa karhunvattujakin näkyy löytyvän, vaikka olin niistävinään kaikki jänistensyömät versot pois. Jokunen oli piiloutunut mustikkapuun sisään ja marjoja nyt lähes kahden metrin korkeudessa!

perjantai 17. elokuuta 2012

Elokuun toinen viikko mennyt

 Tänään eletään muistopäivää, sillä vanhempi veljeni olisi tänään täyttänyt 77 vuotta, jos olisi saanut elää, mutta joutui muuttamaan esi-isien tykö jo 15 vuotta sitten, kesän kynnyksellä. Miten lienee siellä manan mailla löytänyt vanhaa sukuaan, täällä meidän ilonamme on ainakin ollut tänä kesänä löytää laaja joukko ennestään tuntematonta sukua, sekä Suomesta että rapakon takaa.Kiitos uutterien sukututkijoittemme Raijan ja Mikon!

Blogikirjoitteluni on hieman myöhässä, kun oli huolia koneen kunnosta, ja niinpä kuljetin sen AT-tohtoriin, josta se kotiutui tänään tarkastettuna ja hyväkuntoisena. Olen oikein polleeta, kun huomasin piirtää kaavakuvan piuhojen paikoista koneen pinnassa ennen irroitusta, joten koneen kotiin tultua seurasin vain piirrosta ja kas, nyt ollaan taas kuin silloin ennen... Eikä ollut vaikeaa.
Tella jatkaa oloaan täällä kolmen kerroksen talossa, sillä on ilmiselvästi mukavaa kuin Kultakutrilla, kun vaihtelee ajankuluksi olopaikkaansa yläkerran vuoteissa sillä aikaa, kun itse viihdyn kangaspuilla. Yläkertaan se kipaisee nykyisin myös silloin, jos lähden asioille ja koira jää talonvahdiksi. En tiedä, miten tuo vahtiminen sujuu, sillä koira tulee ylhäältä tai pohjakerroksesta eteiseen vasta, kun huudan sitä.... Tellan kanssa kävelyt aamuisin tuovat upeita hajuelämyksiä Verkkorannan tien tuntumassa, kun yhtaikaa aistii rannasta päin  lahoavien kasvien ja lämpimän veden tuomaa viestiä, ja metsän puolella lämpenevän metsänpohjan monia tuoksuja. Kuhankeittäjät ovat menneet, mutta poikas-pikkulintuja on joka oksalla katselemassa evästä itselleen.

Vaikka nyt on saatu viettää aivan kesäisiä päiviä viime aikoina, niin askareet kuuluvat selkeästi kylmän kauden valmisteluun: sadonkorjuuta ja polttopuiden varastointia. Taideseuran muuttotalkoissa lauantaina siirtyi Taideseuralle 35 vuoden aikana Pajalassa kertynyt monipuolinen käyttötavaroiden ja huonekalujen määrä uusiin tiloihin, edelleen Kausalassa. Sinne kai sitten mennään keramiikan tunneille muutaman viikon kuluttua. Koululaisetkin jo lähtivät opinteilleen Valion pingviinin antaessa vauhtia kylämme kioskilla viime lauantaina.
Olen tehnyt musta- ja viherherukoista pikkurasioita pakkaseen murskaamalla marjoja hieman, tarkoitus on tehdä joko pikku kiisseliin sopivia tai jogurtin kanssa syötäviä panoksia. Tänään aloin samantapaisen punaherukoilla, mutta jätän ne kokonaisiksi, jos tulisivat sitten paremmin piirakkamarjoina käytetyiksi. Mangoldinvarsista on jo tehty kaksi suolaista piirakkaa, ja lisää voisi tehdä, jos syöjiä olisi tarjolla. Kaalikääryleitäkin tein viikolla yhden ison kaalin lehdistä.
Pihlajanmarjat kypsyvät hyvää vauhtia, joissakin puissa on selvästi punaisia marjoja, kuivemmassa kasvavilla vielä oranssi vivahde. Alkukuun keltainen look on nyt talletettu matoksi, ensimmäinen tästä loimesta on jo valmis ja toinen tulee huomenna. Saapa nähdä, riittääkö vihreä kude vielä useampaan pätkään, vai onko jo vaihdettava mallia.
Puutarhani on myös villieläinten, aloin uumoilla sitä jo sen alkukuussa nähdyn metsäkauriin jälkeen. Nimittäin pari päivää sitten kävelimme Tellan kanssa keskipäivällä koirain kukkapenkin tienoilla, jossa puskee varsiaan myös koristekurpitsoita. Koira rupesi siinä nuuhkimaan, eikä yhtään huomannut, kun pienehkö jäniksenpoika kirmasi aivan metrin päässä kasvimassasta karkuun. Ilmeisesti sen ikäinen poikanen, ettei juuri ole hajua. Klapipinoja sisään siirtäessä jouduin keskeyttämään suuren sisiliskomäärän nukkumisaikeet. Melkein joka kärryllisessä tuli autotalliin yksi, joka sitten sai paluukyydin takaisin ulos, koska se ei päässyt puutarhakärryn liukkaalta pinnalta etenemään. Osa liskoista huomasi puikahtaa pois jo ennen kärryyn joutumista. En laskenut isojen ja pienempien liskojen määrää, mutta paljon yli kymmenen niitä oli. No, kaksi pinoa jäi autotallin seinustalle talveksi, eiköhän siinä kerrostalossa ole sijaa niille kaikille?

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tuulet vievät

Viikko vierähti kosteiden ja melko lämpimien säiden merkeissä, mutta viime yönä on tullut muutos, ja kylmempää ilmamassaa on tullut "pikajunalla" jo tänne etelä-Suomeen asti. Keinunkaatotuuliksi nimeämäni reippaat elokuun alun virtaukset ovat olleet yleisimmin siinä 10. päivän tienoilla elokuussa, joten aikataulussa ollaan. Nyt ei tosin kaatunut keinu, vaan päivänvarjo. Kas kun en kuullut sen kaatumista, mutta se ei ole ihan osunut seinään. Varmaan Tella kuuli, kun tuli uniltaan illalla monta kertaa katsomaan tupaan, jossa perkailin mustaherukoita.
Onneksi kellahtanut varjo ei saanut tuhoja aikaan pation ruukkukasveille, kaikki näyttävät selvinneet samankuntoisina kuin olivat eilenkin, kuka minnekin kenallaan. Kostea kesä tekee tepposia ruukuissa olijoille, jos sattuu olemaan reiätön suojusruukku päällimmäisenä. Joulukaktuksesta kaadoin aamutoimena pois lähes desilitran liikavettä, jota oli kertynyt koko maanantain ja tiistain välisen yön jatkuneesta sateesta.
Pääosa tällaisen kesän töistä on liikakasvun hallitsemista, esim. pihajasmike on taas vakaasti päättänyt voittaa rinnepolun alueen joutavana tilantuhlauksena, joten sen oksien leikkuu on tullut jokavuotiseksi työksi. Samoin on kuljettava valamonruusujen ja jättitattarin tienoissa, heinäkasvustoista nyt puhumattakaan. Jos ilma viilenee useammaksi päiväksi, ainakin niin ennustetaan, niin sirppihommia voisi miettiä. Puupinojen siirtoa sisätilaan pitää vielä jatkaa, sain yhden puolikaspinon tehtyä maanantaina, mutta loput kaksi näyttävät hieman liian huterilta ottamaan vastaan suuria lumitaakkoja talvella.
Olen siirtynyt vihdoin viimein mattopuissa suunnitelmista toteutukseen, eli kuteiden halkaisu, lajittelu ja täydennyksien hankinta tulivat valmiiksi viime viikon aikana, ja tiistaina jo aloitin Elokuun pihlajat- työnimellä toimivaa mattokangasta. Siihen minulla on ollut virikettä jo viime vuosituhannelta, kun tein pari kapeata ja kovin mieleistä pätkää kudontapiirissä leveän maton loimen lopusta, josta ei enää voinut tehdä muuta mattoa. Taisi olla 1990-luvun alkupuolta, sidos oli palttinaa. Siis vihreän eri sävyjä, keltaoranssia ja vaaleanruskeata, ja tietysti kudon 5 sukkulalla.
Hilloamiset ovat edistyneet niin, että nyt on viittä sorttia jääkaapin ja pakastimen uumenissa. Ensin sain hillosokeritehtailuna hieman vattuhilloja, sitten vattua + punaherukkaa, sitten kirsikkaa + punaherukkaa. Parina viime päivänä on tuotettu mustaherukkarouhetta ja viher-+mustaherukkarouhetta (mortti ja vertti) pakastimeen, sillä herukat ovat jo muuttuneet syömämakeiksi. Mehua niistä ei vielä saa ainakaan viikkoon.
Tässä ollaan kirjoittavinaan blogia, tai ainakin annetaan kommentteja työn kestosta.
Tella jatkaa lomailua täällä vielä, se on mieltynyt pohjakerroksen lisäksi myös ylimpään kerrokseen, joten päivät kuluvat rappuja kipaistessa. Jos olen mattopuissa, niin se on koiralle mieleen! Ulko-oleilu ei vain ole kovin rauhaisaa, kun tuon kaurisvierailijan lisäksi tontilla pyörivät useita kertoja päivässä Siru-koira ja Petteri-kissa, ja Tellan mielestä niin ei sopisi. Pihalle meno on yhtä säntäilyä, jos vähänkin on turhia hajuja ilmassa.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lastenkamarissa

Elsan syysasterit ovat venyneet hyvinkin vyötärön korkeudelle kuivan tiilipengermän päällä ja alkavat kukkia. Sitä iloa riittää toista kuukautta!
Tähän aikaan kesästä ollaan kuin lastenkamarissa, kun lintujen poikaset ovat päässeet siivilleen ja harjoittelevat muita taitoja. Eniten on tietysti tiaisia, sekä sini- että tali-, ja uteliaat lapset tulevat katsomaan kohta, jos siirryn vattu- tai herukkapensaisiin. Aina sieltä jotain löytää, vaikkei söisikään kaikkea. Mukava pikku tirskutus saattelee pihalla ruohonleikkurin kanssa kulkevaa äheltäjää, joten hommissa ei koko ajan voi olla ihan tosissaan. Ympärillä pyörivät mäkäräisparvet toivottavasti myös houkuttavat pikku suita!
Tänä aamuna Tella kuunteli tarkkaan! Se ei puikahdellut tapansa mukaan juuri lainkaan metsän puolelle kirmaamaan, vaan tuli melkein viereen kuuntelemaan. Rantametsän tielle se halunnut lainkaan. Mitä outoa lie kuultu?
Punarinnan ja leppälinnun, sieppojen ja kerttujen lapsia on tässä myös, koska pensaita riittää. Olen kyllä katsellut sillä silmällä, että niittämätöntä osaa pitäisi raivata, mutta jospa antaisi ajan kulua muutamaan kylmään yöhön, sitten linnut alkaisivat tehdä lähtöä. Loppukesän hyönteiset ja marjat ovat näiden lintujen ruokaa. Sieniäkin on jo tontille noussut, nimittäin lehtikuusentatteja, ja sienisääskiä niiden seuraan.
Aikaisin aamulla ovat kuhankeittäjäpesueet parhaimmillaan. Vastavaloon katsellen niiden näkeminen on aika toivotonta, vaikka ne ovat isohkoja kellanvihreitä lintuja, jotka puhuvat kovaäänisellä vihellyksellä: Kuha kiehu jo! Toinen parvi pyörii tässä naapuristoni isoissa puissa, omakin suurin koivu kelpaa pistäytymiseen. Toinen parvi tuntuisi olevan ylähautausmaan alueella, jossa niitä ennen vanhaankin oli. Poikasilla on nyt laulun oppimisen aika. Muuten ne tunnistaa siitä, että puut oksat saavat aika kyytiä, kun isompi lintu yrittää oksalle istumaan, räpiköimiseksi se usein menee.
Kuhankeittäjien esiintyminen tässä oli hyvin vähäistä 1980-90-luvulla, en muista yhtään havaintoa, mutta kun tultiin tälle vuosituhannelle, niin joitakin ääniä joskus tunnistin, vaikka tällaista poikasvuotta en muista. Ehkä koivut ovat tulleet taas riittävän suuriksi niille, sillä harvoin ne muita puita käyttävät istuessaan.
Lintuja katseltiin veljen perheen vierailun aikana oikein kiikarinkin kanssa, ja poikasväri tuntui olevan kaikilla kuhankeittäjillä. Ehkä kirkkaankeltaiset urokset häipyvät muille maille, kun emo jää hautomaan?

Käytiin myös tutustumassa uuteen kylämme asuntoalueeseen, Kymenrannan tuntumassa olevaan Sorronniemeen, jonne on valmistunut tie- ja johtojen rakennus, ja sehän merkitsee, että siellä jo jollakin tontilla puunkaatoa ja muuta rakennustyön valmistelua oli meneillään. Entinen tiuha havupuuvaltainen ja kivikkoinenkin alue muuttuu muutamassa vuodessa, sillä rantatontteja myytiin keväällä tarjouskilpailulla aika liuta, ja lopuilla, ei omaa rantaa olevilla tonteilla on kiinteä hinta. Kun liikenne kasvaa tässä kirkonkylän-Radansuun alueella, tulisi kunnan tosissaan paneutua myös vanhan tieverkon kunnostamiseen. Meidän maanteillä ei ole piennar-aluettakaan jalankulkijalle, tien reunaviiva menee laitaan asti. Joillakin tonteilla puun oksat tulevat jopa tien päälle estäen jalankulkijaa käyttämästä auraushiekkavallin kohdalle syntynyttä puolimetristä lisäpengertä. 

Toisen tyttären perhe appivanhempineen kyläili maanantaina, ja silloin päästiin jo ihan suurharvinaisuuksien makuun, sillä kahvikestien aikaan saatiin keittiön ikkunasta katsella puutarhalla puikahtelevaa valkohäntäpeuraa eli -kaurista, kuten sen nykyinen nimi kuuluu. Kovin vaalea se oli väriltään, joten lajimääritys voi mennä pieleenkin, vasikan kokoluokkaa, ja ylöspäin osoittavat sarventyngät yhdellä haaralla pään komistuksena.
Puutarhalta se siirtyi huoltotiellemme, ja käpsytteli siitä sitten maantien länsipuoliseen pikku metsikköön.
Urajärven Verkkorannan tyyneyttä muutama vuosi (v. 2007) sitten otetulla uimareisukuvalla, jolloin ruokoja ei oltu niitetty. Ne rajasivat lapsuuden uimareille turvallisen syvyyden tänne rannan puolelle, ei tarvinnut puominarua. En ole muuten kuunaan nähnyt täällä verkkoja, mistä lie nimi peräisin?
Tänne kylälle villieläimille ei ole helppoa tulla paitsi uimalla, sillä sekä Kymentaan ja Lyöttilän teillä joutuu sillalle kulkijaksi, ja Kausalasta päin on vastassa iso aukea, golfkenttä, joka oli puuton aiemminkin, kun se oli Niskaportin viljelymaana. Veljen perhe oli uimassa viime torstaina Verkkorannassa, ja siellä ollessaan he kuulivat rannan tuntumasta kuin ison eläimen aiheuttaman kahauksen. Kun silloin ei tästä sorkkaeläimestä vielä tiedetty, luokiteltiin kuulohavainto suurten lintujen aiheuttamaksi, sillä golfkentän tuntumassa Radansuun rannassa ainakin on nykyisin kesähanhia. Siitä on matkaa kuitenkin tähän uimapaikkaan toista kilometriä.

Joskus takavuosina, ehkä oli jo 1990-luvulla, kylällä nähtiin kesävieraana jalkansa loukannut hirviemo, jolla oli kaksi vasaa mukanaan. Niiden kesä kului lähinnä puutarhoissa, sillä pidättäviä aitoja ei juuri ole, ja puutarhoista löytyi yllin kyllin syötävää. Elokuulla niistä tuli omenansyöjiä. Katselin eräänä sunnuntaiaamuna niiden liikkumista tässä tontillani, ja kun ne siirtyivät lähelle maantietä olevien omenapuiden tarkasteluun, aloin huolestua, sillä kirkonmenojen aika oli päättymässä. Jos eläimet siitä säntäisivät juuri autojen poistuessa tielle syreeniaitani takaa, voisi järkytys olla melkoinen. Meninkin niitä hätistelemään alaovelta päin, mutta en uskaltanut kovin lähestyä, sillä emot voivat olla aggressiivisia. Siispä vain meteliä käsillä ja muuta häirintää. Emo käänsi päätään ja luokitteli minut ei-uhkaavaksi, koska käänsi päänsä siinä parinkymmenen metrin päässä uudelleen kiinnostavampaan omenaan. Lopetin turhan työni ja onneksi myös hirvet älysivät mennä tien yli juuri sopivaan aikaan!