keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Talviaikaa ja muisteluita, mitäs muuta tammikuussa?

Tämän aamun kuva klo 10 20. Kaikki muutkin postaukset kuvat on otettu tänään.

Vuoden kylmin kuukausi meneillään, rapiat viikon päivät enää jäljellä. Arktinen polaaripyörre hajosi, jonka seurauksena meille on tullut toistuvasti Grönlannin päällä jäähtynyttä ilmaa. Matalapaineet kyllä yrittävät parhaansa lämpimien tuomiseksi, mutta tuloksena on ollut vain pakkaslumen sateita, joista lumipeite on kovasti paksuuntunut, nyt jo lähellä 60 cm meilläkin. Lumi on kuohkeata ja hyvä kylmäneriste, joten routa ei syvene. Paitsi tietysti kolatuilta kohdilta, poluilla, joiden reunat ovat kohonneet kanjoneita muistuttaviksi törmiksi.
Hevoskastanjan oksat kannattelevat nekin lunta, kun ei ole pariin päivään tuullut.

Maanantaina oli täysikuu, ja sattui harvinainen täydellinen kuunpimennys, jota päästiin Suomessa laajalti ihailemaan varhaisina aamun tunteina, kun taivas vetäytyi selkeäksi viime viikonlopulle sattuneiden mahtisateiden jäljiltä. Eilenkin illasta oli pilvipeite niin ohut, että kuutamolla oltiin, mutta ilma oli jo taas kääntymässä lämpimämpään suuntaan, sillä kuussa oli hyvä kehä. Tänä aamuna on mittarissa vain -6C. Plussalle ei sisämaassa päästä, se on korkeintaan ihan lounaisen rannikon asia.

Tuijat ovat kovin koristeellisia talvisin

Tulipalopakkasia, yli -25C ei meidän kylällä ole noteerattu toistaiseksi, mutta pari kertaa on mittari käynyt -20C rajan alapuolella. Kuukauden pakkasennätykset on mitattu pohjoisessa, sieltä on löytynyt jo lähelle -40C yltäviä kylmyyksiä!

Lumipenkka ikkunan alla on kasvanut kohisten ja on jo metrissä, kuten ajotien toisella puolen oleva aurausvallikin pensaiden varassa.

Tänään on taas tiedossa sadepäivä. Itse asiassa koko yönkin satoi jo, mutta sateen eteläreuna pysytteli hieman pohjoisempana, vasta päivän puolella syklonin toisen siiven ennustetaan kunnolla osuvan tälle kohdalle. Lapiokeikkaa siis pukkaa! Edellisen sateen jäljiltä kanjonien pohjalla oli paikoin jopa 35 cm:n nietokset, niitä olen selvitellyt muutamana päivänä ja alapihalta kaksi huoltopolkua on vielä avaamattakin puutarhalle.

Urpiaisparvi, parisenkymmentä yksilöä, pöllähti tänään lintulaudan antimille. Niillä on etappipaikka tässä pohjoisikkunan alla olevassa syreenipensaassa, josta puikahdetaan hakemaan makupala siilosta, ja sitten palataan tähän tai muuhun latvaan syömään.

Eipä paremmin ole asiat USA:n ja Kanadan rajalla Niagaran putouksillakaan, tämän päivän uutisissa on kerrottu sieltäkin löytyvän -25C ilmamassaa, josta on seurannut runsaasti upeita kuvia jäätyneistä virtauspaikoista. Niagara Falls:lla on oma Face Book-sivu, josta pääsee näkemään reaaliaikaisia kuvia.

Tämä päivä muistuttaa viime vuonna näihin aikoihin alkaneesta pesuhuoneen teon alkamisesta, kun vanhan purku osui sen vuoden kylmimmälle viikolle. Viime vuonna olen tehnyt aiheesta postauksen juuri 23 01! (Postauksen otsikko on Kurkistus menneeseen) Ulko-ovea piti pitää ahkerasti auki, suurin osa materiaalista piti siirtää sen kautta "paremmille markkinoille", mutta oven auki pitoon oli syynä myös ilman vaihto, että purkajat saivat puhtaampaa ilmaa keuhkoihinsa. Vanha ulkoseinän eriste oli ollut littaan painunutta ja osin kovin hienojakoista sahanpurua, ja se piti korvata nykyaikaisella villalla. Eipä käynyt kateeksi Villen ja oppipoika Tuukan hommat siinä pikkukomerossa, jota työstettiin. Mutta aika pian se vaihe oli ohitettu, päästiin etenemään vähemmän pölyäviin vaiheisiin.

Noihin aikoihin osuivat myös myös ongelmat auton kanssa, kun moottorin esilämmitys ei toiminutkaan odotetulla tavalla, ja varsinkaan ei sisälämpöpuhallin. Sitä lohkolämmitintä olikin vaikeampi todeta, tässä autossa nimittäin etukonepelti ei lämpiä moottorinlämmityksen yhteydessä, siitä ei siis voi päätellä, koska pääsee starttaamaan. Vasta sitten tiesi, ettei se saanut virtaa, kun startatessa kuului vain oijoijoi. Lopulta niistäkin harmeista selvittiin!

Viime vuonna pakkaskausi koetteli helmikuun alkupuolellakin näitä seutuja, ja pesuhuoneeni viimeistely jäi seisomaan, kun putkimiehellä riitti työsarkaa jäätyneiden vesijohtojen kanssa lukuisissa asutuissa kodeissa. Meidän remontilla ei ollut kiire, kun taloudessa oli ennestään kunnossa oleva vesiputkisto. Selviteltiin ensin ne, joissa ei ollut vaihtoehtoa, mutta pianhan se aika helmikuusta kului! Meni ihan maaliskuun puoliväliin, ennenkuin päästiin uuden tilan vesihuolto hoitelemaan.

Mutta eipä ole tullut murheita sen jälkeen, kun putki-Pasi mietti tehdessään, eikä vesiputkia sijoitettu ihan ulkoseinän rajaan, jossa oli tuuletusventtiilin paikka. Pasi arveli, että vaikka olikin tehty lattialämmitys, niin aina on otettava huomioon mahdollinen pidempi sähkökatko, jolloin liian lähellä tuuletusreikää ei passaisi olla vesiputkea. Nyt olen tyytyväinen! Kun lattialämmitys on säädetty jalalle sopivaksi, ei lämpötila huoneessa ole kuitenkaan pään tasolla noussut kuin +16C asteeseen, jos ovi on kiinni. Jos haluan peseytyä, tilan saa ovea auki pitäen kyllä hetkessä asuinlämpöiseksi ja suihkutteluun sopivaksi.

Pesuhuoneen lämmössä viihtyvät myös kukat. Molemmat vanhemmat lehtikaktukset ovat taas alkaneet tehdä nuppuja, viimeksi kukkivat syyspuolella, kun olivat kotiutuneet ulkoilmasta sisätiloihin.

Kuten kaikki muistamme, viime kesä oli ennätyslämmin. Siitä olen saanut iloita nyt monta kuukautta jälkeenpäin, kun kevätkesällä katkotut oksanrangat ehtivät ihan superkuiviksi lämmityspuiksi. Kohta on tämän päivän tulentekoaika. Ja oksaklapeja riittää vieläkin useammaksi viikoksi. Ilmaista puuta, kuten niitä itse nimitän, vaikka toki niissä oli paljon hommaa, ensin puista irrotettaessa, raahattaessa tontilta kekoihin ja karsittaessa pilkkomispaikallaan. Ja sitten vielä katkomiset moottorisahalla. Loppuoksien haketukseen taas tarvittiin haketinta ja sähkövirtaa. Mutta kuivaamisen hoiti kyllä aurinko!


Muuten aika on edellisvuosien toisintoa: Elän Tella kainalossa sukkakutimien sävyttämää sohvankulma-aikaa, jossa ajankulu mitataan loppuun kulutettujen kerien määrästä. Talvea vastaan tämä Hamsteri varautuu parilla kassillisella lankaa, toiset ohuempaa, toiset paksumpaa lankaa. Varsinkin sellaisissa huusholleissa, joissa on kylmä lattia, vetoisuus vaatii tiiviin paksulankaisen sukan, että jotenkin selviää! Lopputuloksena saan aikaan keskimäärin 20-30 paria sukkia. Viime talvena määrä kyllä oli yli 40, kun pirttiaikaa oli remontin takia enemmän eikä voinut touhuta juuri muuta, kun ovi eteiseen oli kiinni vedon ja pölyn takia. Taitaa mennä tänäkin vuonna yli tuon keskimäärän.

Tein tässä kerran laskelmia, että jokaista valmistunutta sukkaa varten joutuu neulomaan tuhansittain silmukoita, kun kerroksellaan on n. 60 silmukkaa, ja varren sekä terän kohdalle pitää kerroksia saada minimissään 60-70. Lisäksi vielä kantapää ja terän kärkikavennusosa. Voidaan mennä 5-numeroisiin lopputuloksiin, varsinkin jos käyttää ohuempaa lankaa, joka tarkoittaa enemmän silmukoita puikoilla ja useampia kerroksia. On tosi hyvä, että koira vaatii tuon tuosta ulkoilua, ettei ihan hyydy istuma-asentoon paikkaansa!
Tellan kolmannet aamutorkut, nyt petissä, kun minulla kirjoittelu vei liikaa aikaa...

Yläkerran puolella on nyt liian vilpoista kudontatöille, vaikkei sielläkään pakkasen puolelle mennä. Loimiakaan ei nyt tarkene autotallissa tehdä. Kun lämmittää pohjakerrosta, lämpiää palomuuri, joka yläkerrassa on pinnastaan esillä hallissa. Lisäksi lämmin ilma nousee raoista rappujen kohdalla alhaalta uuneista suoraan yläkertaan.
Kun olen asioilla, järjestän niin, että edellispäivänä on alakertaa lämmitetty. Tella haluaa mennä yläkerran sänkyyn odottelemaan, jolloin jätän asuinkerroksen oven auki ja lämmintä siirtyy matkani ajan koiran hyväksi siihen yläkerrokseen. Mutta muuten sitä kerrosta ei lämmitetä. Huhtikuu on jo eri asia, sillä iltapäivän aurinko tuottaa istumiseen sopivaa lämpöä ikkunoiden läpi.

Suomen kouluruokailu täyttää kuulemma 70 vuotta. Se tarkoittaa, että käytäntö aloitettiin 1949. Tuo tieto koskee vain ns. kansakoululaitosta. Oma opintaipaleeni siinä koulumuodossa oli tuolloin jo ohi, olin siirtynyt oppikoululaiseksi syksystä 1947. Kuitenkin meidän kylän koulussa oli ollut jo kouluruokailu aikaisemmin, koskapa minulla on siitä monia muistoja.

Kun kävin supistettua koulua, niin varsinainen talviajan koulu tuli koettua vain lukuvuonna 1946-47. Alemmilla luokilla käytiin päiväoppimista hakemassa vain syys- ja kevätaikaan, ja muuna aikana lauantaisin. Koulun oppituntien aikana alakoululaiset kulkivat korjatuilla viljapelloilla keräämässä jääneet tähkät, joista sitten tehtiin kouluruokailun ainesta, ja vanhempiensa kanssa keräämässä puolukoita marjapuuron aineksiksi koulukeittolaan. Luultavaa on, että alkuun toimittiin lahjoitusvaroilla muutenkin, ja vasta 1949 kouluruokailu siirtyi kunnan kustannettavaksi (tietysti valtionapujen turvin) muun koulutoimen tavoin.

Ainakin tuolta omalta ajalta muistan ruis-, kaura- ja marjapuurot, vellit, herne- ja perunakeiton. Perunakeitossa oli joskus mukana myös jonkinlaisia lihankappaleita, mutta itse en saattanut niitä syödä, joten piilotin vaivihkaa essuntaskuun... Koululaisilla oli yleensä omina eväinä kotoa voileivät.

Oppikouluissa oltiin kokonaan omien eväiden varassa, joten kuulun ruisleivällä kasvatettuun polveen. Jos kotona ei ollut kanoja, ei yleensä ollut mitään leivänpäällistä, paitsi suolakurkut, joita piisasi joka taloudessa ainakin syysaikaan. Muistan kadehtineeni ekaluokkalaisena jotain luokkatoveriani, jolla oli kokonainen keitetty kanamuna eväänä. Meille tuli aika pian, ehkä jo seuraavana vuonna myös piskuinen kanaparvi ruoka-ainesta lisäämään. Aku Ankka-lehti oli alkanut niihin aikoihin ilmestyä, niinpä Marja-Leena-sisareni nimikkokana oli nimeltään Minni.

Ei olisi ollut voitakaan leivän päälle, mutta olimme niihin aikoihin myös alkaneet hoitaa lehmää, jonka maidon rasva erotettiin ja tehtiin kerran viikossa voiksi, jolloin sitä tuli vajaa kilo jaettavaksi 7-8-henkiselle perheellemme. Se tarkoittaa, että noin 100g/henkilö/viikko. Margariineja ei vielä ollut kaupoissa, ruoanvalmistuksen rasva oli yleensä siankylkeä. Aamiaisleivän päällä käytettiin omatekoista siirappia, mutta sitä ei kouluun saattanut viedä, kun se valui ja olisi sotannut koulukirjat ja vihkot. Muovia ei niihin aikoihin vielä Suomessa ollut. Kun muoveja sitten tuli, kaikki pestiin ja käytettiin moneen kertaan.

Kouluruokailu tuli oppikouluihin vasta paljon myöhemmin, ja sekin ensin kannatusyhdistysten aloitteesta ja talkoovaroin. Lukiolaisten ruokailu kulki siitäkin kauempana jälkijunassa. Olisipa ollut niihin aikoihin jo lihaliemi tms. kuutioita mausteeksi! Keittojen maustamiseen kuului vain tavallinen keltasipuli suolan ohella. Lukiolainen joutui ostamaan pitkään ruokalipukkeita koulun kansliasta, kun peruskoulun tulo tuotti kouluruoan oppivelvollisille.

Kun 1950-luvulla olin kansakoulun opettajana etelä-Pohjanmaalla, Lehtimäen Länsikylässä, niin siellä tuntui suola olevan vielä suositumpi, sitä oli rutkasti myös marjapuurossa ja jopa kahvin kanssa nautituissa kuivakakkuviipaleissa. Lihan käsittely keittoa varten oli jo erilaista, koska keittäjällä oli käytössään myös paistinuuni. Siellä keittoon tarkoitettu liha hautui kypsäksi jo edellispäivänä, joten perunakeitto oli aivan eri makuista ja maittavaa sillä lailla tehtynä. Luultavasti oma elimistöni jo niihin aikoihin ( olin täyttänyt jo 20v) halusi luopua maidosta, muistelen, että varsinkin maitovellit, joita oli joka toinen päivä, olivat vaikeita ruokia ja saivat aikaan mahakipua.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Loppiaisena 2019

Vuoden alkajaisiksi saatu Aapeli-myrsky olikin oikein ennätyksiä rikkova, niin kovia tuulia ei ennen oltu mitattu. Meni yli 41 m/sek esim. Kökarissa, ja yleisesti Ahvenanmerellä ja Selkämerellä tuuli lähes yhtä lujaa. Meillä Iitissä sellainen myrsky sai aikaan 7 m/sek tuulet, jotka kyllä nietostivat lunta tiukaksi matoksi. Kaikkiaan nyt on n. 25-30 cm paksu lumikerros.
Tänä vuonna on ihan tavanomaista muistuttavat talvikelit, saatiin lunta jouluksi ja pakkasiakin on ollut sen verran, että lämmitysaskareita riittää. Superlämpimän kesän jälkeen kyllä moni, ehkäpä minäkin, uumoili vihreää tammikuuta vuosien 2014 ja 2015 tapaan, mutta toisin kävi. Kuluneella viikolla oli peräti kaksi lämmityskertaa. Kylmää on edelleenkin luvassa, mutta oksaklapien varastossa vielä riittää pesiin syydettävää ainakin helmikuun lopulle asti. Oksat antavat hyvän ja kestävän lämmön leivinuunin isolle kivimassalle.

Syksyllä nurkille kotiutuneet närhet ovat olleet uskollisesti ruokintapaikan läheisissä puun oksissa tarkkailemassa, ja kun pienemmät linnut saavat jyviä varisemaan maahan, jo kiireesti tullaan niitä nokkimaan. Ruokintasäiliön nokkimisrako on niin pieni, että siinä ei närhi tai naakka pysty istuksimaan. Samoilla apajilla loikkii joka yö rusakko, koska aina on tuoreita jälkiä. Myös lumikon ja kissantassun muistoja siinä esiintyy.

Nykyisin puhutaan viime vuoden tapaan hajonneesta polaaripyörteestä, korkean ilmanpaineen alueesta pohjoisten napaseutujen yllä. Tuo hajoaminen aiheuttaa kylmien pohjatuulien esiintymisen muuallakin kuin pohjoisen suunnassa ja tuo kireitäkin pakkasia. Se aiheuttaa myös lumisateiden tiheyden kasvua. Tänä vuonna lumisateet ovat runsaampia, kun merikin on vielä niin lämmin. Siksi yläpuolella olevaan ilmaan siirtyy enemmän vesihöyryä antamaan massaa lumihiutaleille. Vuorten rinteet rannikoilla tulevat entistä herkemmiksi lumivyöryille, siitä saatiin juuri järkyttäviä uutisia muutama päivä sitten, kun vyöry pyyhkäisi hiihtäjät sisäänsä, eikä heitä ole vieläkään saatu esiin.

Tänään kävin aamuhämärässä tekemässä auki viimeiset polut, talonnurkalta maantielle ja alapihalta pellon kompostille. Lumi oli tiukkaan pakkautunutta pohjaltaan ja osittain jäässä, kun oli sadellut myrskyn aikana myös alijäähtynyttä vettä. 
Maat ovat muuttuneet koviksi, mutta vesistöt eivät ole vielä saaneet tarpeeksi kantavaa jääkantta, koska isot vedet saivat pitkän kesän aikana varastoitua enemmän lämpöä syvyyksiinsä kuin keskimäärin. Mikäli olisi mahdollista ottaa tuo lämpö käyttöön maalämmön tekniikan tapaan, olisi nyt mukavaa ja melko ilmaista energiaa käytössä! Ainakin lauhdevesien kohdalla sitä tapaa käytetäänkin, mutta ne vedet voidaan ohjailemalla kätevämmin valjastella.

Katselin eilen aikani kuluksi TV-lähetystä, joka pohti superhurrikaanien syntymistä ja niiden aikaansaamia tuhoja. Siinähän oleellinen asia ilmiön syntymiseen on tarpeeksi lämmin ja iso vesimassa merellä, jonka päälle pyörrettä alkaa kehittyä. Jostain menneistä opinnoista muistelen, että veden pitäisi olla vähintään +27C -asteista. Mikä valtava määrä auringon säteilemää lämpöenergiaa siihen sisältyykään! Jos sitä voisi talteenottaa edes hieman ja samalla alentaa tuota hurrikaanin synnylle tarpeellista veden lämpöä, niin voitettaisiin sekä energian saamisessa että tuulituhojen torjumisessa.
Enhän toki ole klimatologi, joten voi olla, että tilanne johtaisi muuhun ratkaisemattomaan ja ehkäpä tuntemattomaan ongelmaan. Murphyn laki on edelleen voimassa: Jos ongelma määritellään väärin, niin se myös ratkaistaan väärin...


Tänään on loppiainen, tulee aika korjata joulua varten tehdyt viritykset ja pyyhkiä pölyt. Seuraava sesonki on vasta 11 kuukauden päässä. Itämaantietäjät olkoot pöydällä vielä. Ennenkin ne ovat olleet Nuutin päivään, joka on viikon päästä. Kun melkein kaikki joululahjat on tehty ja annettu kohteisiinsa, voi siirtyä sukkapuikkojen kanssa valmistelemaan jo seuraavaa vuotta.

Joulun aikana on tullut tehtyä neljät miesten sukat, näissä on paksumpi lanka Seitsemän veljestä. Huomenna on näiden postituspäivä.

Kävin perjantaina Kouvolassa sekä auton vuosihuollossa että katsastuksessa. Huollot jatkuvat vuosittain, mutta katsastukset tulevat kahden vuoden välein uusien liikenneasetusten mukaan. Auto tulee kuuden vuoden ikään muutaman viikon päästä. Olen nyt siinä iässä, että seuraavan auton hankkiminen mietityttää. Pitäisi uusien ilmastotavoitteiden takia ajatella sähköautoa, mutta kun ajokilometrejä on vähän, niin lieneekö sillä kansantaloudellista merkitystä, millä mummo ajelee?
Nykyinen autoni on pieni ja kevyt, ei se juuri eroa mopoautosta. Pitäisikö vaihtaa leasing-autoon oman asemasta? Ainakin nykyisin niiden kuukausimaksut ovat sitä luokkaa, että hieman kauhistuttaa. Mutta ostoksille pitäisi päästä.

Auto seistä tököttää yleensä rappujen edessä, kun ajelen harvemmin. Joka liikkeellelähtö pohjustetaan moottorin ja sisätilan lämmityksellä, joten paikka sopii siihen hyvin, kun johto yltää seinän pistorasiaan. Eri asia on saada johdon pistoketta varten autossa oleva pikkukansi auki, se tuppaa jäätymään. Mutta enää ei lämmitetä tukankuivaajalla, se meni kierrätykseen, parempi on avata se kansi tarpeeksi tiuhin välein, ettei tule isoa jääkertymiä. Autonpeitto ei yletä niin alas asti.
Viimeisen vuoden aikana ei ollut tullut matkamittariin kuin murto-osa entisistä vuosikertymistä, runsas 5000 km. Sen jälkeen, kun muutin tähän kuntaan asumaan kohta 14 vuotta sitten, kilometrit ovat oleellisesti vähenneet. Varsinkin viime vuosi oli silmäongelmien takia hankalampi kuin muut vuodet, etenkin pitkillä ajomatkoilla sai olla todella tarkkana. Nythän silmieni mykiöt on vaihdettu, ensi tiistaina on lopputarkastus, jossa myös saan lukulasien uudet arvot.
Jouluksi hankittu kiinankataja on varsinainen juoppo, sillä pitää olla iso alusastia, josta ruukun pohja kiskoo vettä. Saattaa olla, että siitä kasvaa vielä iso puu, jos saadaan puutarhalta sopivan märkä paikka keksityksi.
Kylämme pääsi mukavimman asuinpaikan kilvoittelussa eilisen uutisen mukaan sijalle 26, joka oli melkoinen saavutus. Kaikki siinä listalla edellä olevat kuuluvat Varsinais-Suomi-Uusimaan parhaisiin asuinpaikkoihin. Ilmankos tämä kylä onkin ollut kautta aikojen myös kesäajan asukkaiden mieleen. Lapsuudesta muistan, että sekä itse kylässä että rannoilla oli jo siihen aikaan runsaasti huviloita, joihin asukkaat saapuivat kesäajaksi.

Nykyinen kylän viehättävyys ei ole palveluissa vaan tulee asukkaiden asenteista, naapurisovun ja -avun myötä. On ihanaa tuntea niin monta kaikinpuolin kivaa ja aikaansaapaa kyläläistä! Oma merkittävä lisänsä on ollut jo kymmenien vuosien ajan jatkunut Iitin Musiikkijuhlien pitäminen kesäkuussa, joka tuo tunnettavuutta yli maakuntarajojen, jopa ulkomaita myöten. Se vaatii itsekultakin tietoista asennetta ylläpitää asuinpaikkaansa ja olemistaan odotusten mukaisena, mutta onhan se toki helppoa, kun naapurit ajattelevat samoin.

Idylliä ohikulkijan silmiin lisäävät kirkko ja vanhat talot sekä hurmaava ja moni-ilmeinen kesäkahvila. Päällimmäisenä kakussa on jouluvaloissa sykkivä vaaleanpunainen jäätelökioski, jonka edessä seisoo kesäisin eniten autoja virkistystä etsimässä. Minusta tuntuu, että tällaisia kyliä on Iitissä enemmänkin, ainakin saa yhtämittaa vahvistusta, kun seurailee vaikkapa Vuolenkoskelta tai etelä-Iitistä tai Hiisiöstä kuuluvia viestejä.

Joulutuijat voivat myös pulskasti, ja vettä kuluu niillekin runsaasti. Niiden ruukut ovat vain kymmensenttiset, kun kiinankataja on puolet isommassa.
Ihan muutama päivä sitten Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistyksen aikamiehet saivat talkoilla häärien valmiiksi luistinradan uimarannan läheisyyteen entisen karavaanarialueen liepeille, jossa on tilaa kesäisinkin leikkitoiminnoille. Hutrin Heikki taisi johtaa tuota hanketta, onpa hienoa, kun oman kylän poika kasvaa niihin saappaisiin. Satakunta henkeä saapui avajaisiin cheerleadereita myöten! Kiitos Radansuun Kaupan tytöille, Irjalle ja Tertulle, jotka asianmukaisesti pukeutuneina paikallislehden jutussa naureskelivat! Kun alueella on valot, niin talvi-iltaisinkin näkee kiitää kaukalossa.