torstai 28. kesäkuuta 2012

Kirkonkylän kuulumisia

Rapunpielen pensaskärhö on alkanut kukkia, se kasvoi puoli metriä korkeammaksi kuin viime kesänä!
Kesäkuu lähenee loppuaan, ja epävakaiset säät jatkuvat. Vettä on saatu paikoin Suomessa jopa kolmin-nelinkertaisia määriä viimeisten 30 vuoden keskiarvoon verraten. Tiistaina ropisi rakeita mm. Jaalan Vuohijärvellä ja Tampereen liepeillä Ylöjärvellä, niin että kuvat näyttivät ihan muuta vuodenaikaa kuin elämme. Lappilaiset saavat puolestaan varautua räntäsateisiin. Tässä vesien välisellä kannaksella on sadekin toistaiseksi ollut aika maltillista, mutta melko tiheästi pikkukuuroja on saatu. Viime vuosikin oli aika kostea alkukesän aikana.
Auringonlaskun aikaan eilen pilvet olivat jo niin ohenneet, että saatiin iltarusko kesäkahvilan takaiselle taivaalle, kello oli melkein 23.
Eipä siis ihme, jos kansaa ei ole ollut kovinkaan suuria määriä kylämme kesäteatterin katsomossa, jonka esitykset alkoivat viime viikon tiistaina. Teatterin katsomo on avotaivaan alla, joten se ei houkuttele paikalle, sadetakissa istuksimaan ja hyttysiä karkottelemaan, vaikka sellainen nyt kuuluukin Suomen kesän "huveihin".
Juhannussunnuntaina tulijoita oli kovin sateisen päivän iltaan kertynyt alle yhden käden sormille, joten esitys peruttiin. Niinpä nyt kahtena ensimmäisenä viikkona puffettia pitävän Taideseuran kahveja keittäneet joutuivat kaatamaan pannut tyhjiksi ihan toisella tapaa kuin oli suunniteltu.
Tuottoja ei kertynyt parista ensimmäisestäkään kerrasta, sillä näyttelijät ja heidän järjestysmiehensä saavat kahvilanpitäjältä kahvinsa ja pullansa ilmaiseksi. Jos näitä "vapaamatkustajia" tulee kahvipöytään n. 30, pitäisi olla maksavia vähintään kolme kertaa tuo määrä eli n. sata, mutta kun katsomoon saapui kummallakin ensimmäisellä kerralla vain 58, joista mahdolliset kahvinostajat tulisivat, koko ensimmäinen viikko meni raskaasti tappiolliseksi.
Kahvejahan pitää lisäksi varata summamutikassa, eikä missään tapauksessa saisi käydä niin, että myytäisiin eioota. Onneksi tiistaina oli katsojia jo n. 170, joten saatiin paikattua tappioita, mutta plussalle ei vielä noustu.
Minulla on "vastuualueena" kukkaistytön hommat, ja huolehdin myös pöytäliinoista ja pesuvesistä. Se tarkoittaa, että märän esitysillan jälkeen liinat tulevat meidän yläkertaan kuivahtamaan, ja että joka kerta on mukana vesikanistereita ja riepuja, että liinat jäävät yläpinnaltaan puhtaiksi. Myös pöytiä ja penkkejä pitää alkuun siivoilla, kun ympärillä olevasta männiköstä leijuu siitepölyä joka paikkaan.
Muut kylän juhannushuvit saatiin vietyä mallikkaasti. Oli lippukallion lipunnostajaiset, jokavuotinen traditio lauluesityksineen (Rautasuon perhekuoro) ja yhteislauluineen käynnistyi klo 18, siellä lipunnoston suorittivat  kyläpäällikkö Petri Rytikangas ja avuksi tullut Antti Kankkunen. Juhannuskokon sytyttäminen oli klo 19 Radansuun laavulla Urajärven rannassa, jossa puolestaan työmyyränä hääri Tuomo Ourila ja makkaranpaistajana Pirjo Puukka.
Tella-koirallakin oli mukavaa, kun se tapasi siellä toisia koiria, vaikkei se nyt tällä kertaa itse laulanutkaan, vaikka kyllä osaa. Kokkoreisulle sitä ei otettu, koska avotuli ei ole hyväksi koiran turkille, ja toisekseen ohjelmassa siellä oli makkaroiden paistoa, ja siihenkään ei tarvita koira-apulaista.

Ruohonleikkuuseen ei enää ole kovin kiire. Kun alueet on katkottu kahteen kertaan, niin uudiskasvu ei ole enää niin kiihkeää kuin kevätkesällä. Onneksi, sillä hyttysten lisäksi mäkäräisetkin vaanivat isoina pilvinä ulkona olijaa. Kun ajelin tiistaina kylämme ympäristössä, näin, että Destia oli alkanut jo piennarniitot Kausalasta ja Lyöttilästä päin, kohta varmaan kohtaavat kylässämme. Juuri alkanut paimen- ja ahomataroiden valkoinen kermavaahto siis nitistyy, mutta pianhan matarat ottavat uutta kasvua, ja kukkivat toisen kerran ahdekaunokkien kanssa, vajaa kuukautta myöhemmin.
Meninkin siis mattopuille maanantaina, koska yhden maton loimi oli jäänyt vuokrapuihin odottamaan jo toista vuotta sitten. Tiistai-iltaan mennessä on siitä saatu tehtyä n. 1,5 m ja ehkä samanverran lointa vielä näyttäisi olevan jäljellä.
Viime vuotisen toisinto näyttää olevan myös kitkemisistä seuraava allergiareaktio-ihottuma käsissä, joten senkin takia on hyvä rauhoittua sisätiloihin toipumaan.
Juhannusvieraat lähtivät taas tahoilleen muualle Suomeen, joten talossa vallitsee hiljaisuus. Taivas lahjoitti maanantaiksi pyykkipäivän, joten uudet vieraat sen puolesta voivat tulla koska vaan! Taidan olla luonteeltani jonkinsortin erakko, kun hiljaisuus tuntuu niin turvalliselta ja kotoisalta. Ja seurustelun tarpeita voi tyydyttää näissä yhteisissä kahvilariennoissa. Kissanpoikien katselureisukin Tampereelle odottaa. Kohta on kiire, että ehtii kaikki viisi vauvaa tarkastamaan ja ihailemaan, ennenkuin ne matkustavat uusiin koteihinsa.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kesäpäivää juhlitaan

Tänään on virallisesti vuoden pisin päivä. Aurinkoa kiertävä Tellus on radallaan siinä pisteessä, että kulkiessaan akseli kallellaan sen pohjoinen puoli on eniten Aurinkoa kohti kääntyneenä. Napapiiriltä pohjoiseen vietetään aivan yöttömiäkin aikoja. Radan toisessa päässä on talvipäivän seisaus, jolloin puolestaan Telluksen eteläinen puoli saa pitkän päivän ajan. Siis nauttikaamme! Postauksen kaikki kuvat ovat tältä aamulta seitsemän jälkeen.
Muualla matkaillessa tulee aika pian ikävä vaaleansinistä taivastamme, joka varsinkin illan edetessä tai aamun alkaessa vaalenee niin paljon, että ollaan melkein valkeassa. Se johtuu siitä, että auringonsäteet tulevat aika vinossa ilmakehään meidän asuinpaikoillamme. Osuessaan ilman molekyyliin valonsäde taittuu, jatkaa matkaansa satunnaiseen suuntaan, törmää sitten taas uuteen ilman molekyyliin jne, ties kuinka kauan. Mitä vinommassa säde tulee, sen paksumpi on ilmamassa seikkailtavaksi. Tästä seuraa, että ennen ja jälkeen auringonlaskun taivas on pitkään hyvin valoisa, kun se esittelee noita kimpoilevia säteitä. "Jo valkenee kaukainen ranta" hyvinkin pari tuntia ennen auringonnousun ajankohtaa muulloinkin. Kaamosaikakaan ei napapiirin tuolla puolen ole niin pimeä kuin luulisi, sillä sielläkin taivas vaalenee merkittävästi tästä syystä päivisin.
Sään ennustajat lupaavat Kouvolan kohdalle jopa sateetonta aikaa maanantaihin asti. Erityisesti tänään, aatonaattona on päivä täysin pilvetön ja jonkin verran tuuleekin, joten kuivan ruohon leikkuuseen pääsee jo aamusta. Tein jo eilen illalla kävelykaistat, jotka Tella kävi tarkastamassa heti iltaseitsemältä, ja tänään otan niiden vieriltä sen verran lisää kuin jaksan.
Ihan iltaan asti ei leikkuutyötä voi lykätä, koska Kesäteatteri on alkanut näytöksensä ja sen takia pitää toimitella asioita makasiininmäellä. Ensimmäinen esitys oli tiistaina, tänään seuraava. Nyt on Taideseuran pariviikkoinen jakso kahvittelijana alkanut, kyläyhdistys tekee sen jälkeen lopun kaksi viikkoa. Vasta heinäkuun puolivälissä tulee sitten vapaata pidempään irtiottoon kotimaisemista.

Tella jäikin tänne seurakseni viime viikonlopulta, koska uusi matka olisi tullut jo tänään, ja ainainen reisun päällä olo on koiran kannalta vähemmän toivottavaa. Nyt siis tulee vain emäntä Helena autossaan, mutta en saa sanoa asiasta mitään, koska koira alkaa heti juosta ympäri taloa ja inisee liikuttavasti. Puhutaan sitten vasta, kun näkyy auton nokkaa.
Koira haluaa tällä välin muistaa pienenkin viipyvän tuoksun Helenasta ja nukkuu yöt alakerran vieraskamarissa sen takia. Itse se ottaa päiväpeittoa pois sen verran, että tulee pieni turvallinen pesä esille. Tuossa ollaan tänään aamuauringon hellittävinä!
Muuten olemme käyneet pari kertaa päivässä imuroimassa ylähautausmaan parkkipaikan saatavilla olevat murkut, kuunnelleet toisten koirien äänet ja käyneet tarkistamassa kissantassujen hajumerkit pihalta. Aidan taakse naapuriin on tullut uusi asukas vilkas pikku Bonita, joka saa Tellan sydämen läpättämään, vaikkei ole vielä nähnytkään, ja pihalle meno tapahtuu toisinaan niin vauhdilla, että kaksin käsin saan tarrata ovenkahvoihin ja parvekkeen tolppiin. Alakerran ovesta onkin siksi helpointa mennä, jos koira tahtoo ulos, sillä sitä kautta mennessä koira unohtaa tämän naapuriin kutsun ja keksii muuta vähemmän kiinnostavaa ja rauhoittuu.
Juhannussauna tulee lämpiämään viimevuotisilla tikkupuilla, ne pitää yrittää saada kulutetuiksi pian, koska niiden pahvilaatikot vievät melkoisesti varastotilaa. Toivottavasti hyttyset ja muut ulkoilmaystävät sallivat kahvittelut pihalla, kun ilmatkin näyttävät hyviltä!


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kohta kesä kukkeimmillaan

Kesän kohokohtia on pensasruusujen aika. Se alkaa lähiaikoina, sillä juhannusruusu ikkunan alla on jo valkoisenaan ja muissakin ensi nuput avautuneet. Juhlamieltä siis ilmaan! Sääkin on nyt hellinyt, mukavaa kesäilmaa on saatu päivittäin. Mäkäräisten ja hyttysten tiedusteluyksiköt kyllä tuovat puutarhan kiertelijän tai rikkaruohostajan pian sisälle, mutta muuten melkein täydellistä tämä elo. Juhannuskin on jo viikon päässä.
Teresanruusun ensimmäinen kukka auki.
Amerikanvieraani ovat parhaillaan sukulaiskiertueella. Turun kautta Kristiinankaupunkiin, sieltä Tampereelle ja edelleen Helsinkiin on ollut matka. Aika haipakkaa viideksi päiväksi! Huomenna on taas minulla ilo ottaa vastaan Raija, joka jää vielä muutamaksi päiväksi Iitin yhteiskouluaikojensa merkeissä Kausalassa olevan luokkakokouksensa takia.

Matkailijoita on jo alustavasti evästetty, sillä jälkiuunileipiä on tilattu kauppaan maanantaina haettavaksi, isompi lasti. Niitä ei myydä tai valmisteta siellä päin, vaikka ruis tietenkin tunnetaan kaikkialla maailmassa. Se onkin tärkein vieminen mukana, menipä sitten vieraisille tai sinne omaan kotiinsa.

Meillä on taas Musiikkiviikkokin meneillään, se on erityisjuhlan aikaa, sillä tapahtumia on ollut jo kymmenenä vuonna. Pihat on kunnostettu ja kylttejä viritelty vieraiden viihtyä. Tänäkin vuonna yläkerran kammareissani on ollut taiteilija-asukkaita, joten on ihanaa kuulla musiikin ääniä pienten harjoitteluhetkien myötä muuten niin hiljaisesta yläkerrasta.
Kirkkomme on sisältä kuin morsian, kauniin vaalean vihervän sävyisenä, ja ikkunoista tulvehtii kirkkomaan puiden kesäinen vihreys. Tänä vuonna kuultiin ensimmäisessä konsertissa Einojuhani Rautavaaran sovitettua sävellystä Cantus arcticus, jossa pianon kanssa vuoropuhelua esitti ääninauha, joka oli tehty pohjoisen lintumaailman äänistä. Kovin kiinnostavaa, sehän avaa aivan mielettömiä mahdollisuuksia säveltämiseen, jos musiikki saadaan osaksi muiden äänien maisemaa. Toivottavasti tämä idea muhii ja kasvaa hyvin, ja sitten on kiinnostavaa kuultavaa vanhuuden vuosikymmeninä. Näissä etelä-Suomen jokeltavissa muuttolinnuissakin on runsaasti vaihtoehtoja. Linnut eivät pyydä provisiopalkkaakaan...
Ensimmäiset keltapäivänliljatkin avautuivat tänään.
Kirkonkylän kioskilta haetaan pahimpaan kuumaan tai muuten vaan Suomen parhaat jäätelötötteröt, Kesäkahvilassa käydään enempi virkistäytymässä. Jo ensi tiistaina alkavat myös kesäteatterin näytännöt, heillä harjoitukset kohta kiihkeimmillään. Eilen illalla Tellaa kävelyttäessä kuului hautausmaan mäelle musiikkikatkemia Dark Lady:sta, joten sehän on pakko kokea myös.
Silmälasien nielijä-komposti!
Puutarhan kunnostamisessa on ollut tällä viikolla sirppihetkiä, sillä pensaan alusiin ja muihin ahtaisiin paikkoihin ehtivät vuohenputket saavat kyytiä niistäkin. Koin järisyttäviä hetkiä pari päivää sitten, kun pitkän aherruksen jälkeen huomasin, että olin tiimellyksessä hukannut päässä olleet aurinkolasit, jotka on valmistettu niin, että ne ovat myös autonajolasini. Yksi autoilureisu Kausalaan tehtiin vanhoilla laseilla, mutta kun kävelin eilen kaikki reittini ja lopulta menin kompostille pöyhimään sinne laittamiani heiniä, niin sieltähän ne tulivat esiin.  Olivat varmaan jääneet ns. otsalle, kun olin pyyhkinyt hikistä naamaa, ja siitä irronneet työn viimeisinä hetkinä.

Naapurilta saapui tontille liuta kurpitsantaimia, jonka takia piti käydä muutama multasäkki Kausalasta, vaikken muuten nyt lisämultaa tarvitsekaan. Säkissä kosteus pysyy paremmin, vaikka pohjassa jokunen reikä onkin. Tänä vuonna säkkien paikaksi tarjoutui klapipinon pohja, sillä pienin pinoista oli kaatua pyllähtänyt toissa yön aikana. Siinä piti ahertaa eilinen aamupäivä, että sain ne tallin uumeniin, sillä sateita on ennustettu lähiaikoina useammalle päivälle. Lisäsin pinon pohjaan vielä hieman oksasavotasta tullutta rankaa, jotta säkit eivät ole maassa kiinni. Niihin nimittäin tuppaa myös menemään mauriaismuurahaisia asumaan, ja ajattelin, että hieman hankaloitan sitä hommaa. Tuossa niiden on hyvä olla, sillä rännivesien saavi on kolmen metrin päässä.

Muurahaissotaa on käyty myös sisällä, sillä punaisten kekomuurahaisten mielestä eteisessä oleva pakkasarkun alunen ja viereiset nurkat olisivat hyviä keon rakentamiseen? Tein torjuntaa jo ennen Islannin matkaa ja luulin voittaneeni, mutta kotiin tultua piti lisätä uusi annos sirotetta, ja nyt saa imuroida päivittäin kymmeniä kuolleita. Kuinkahan kauan kestää? Aion voittaa tämän taistelun.
Tella, ikioma muurahaiskarhuni, tuli myös eilen kyläilemään, mutta sisämuurahaisia se ei saa löytää, koska ne ovat saaneet torjunta-ainetta. Tellan kanssa käydäänkin ylähautausmaan hiekkaisella parkkipaikalla, jossa noita herkkupaloja löytää mielin määrin.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Esi-isien tonteilla

Vähätalontien päästä löytynyt isän koti, kulttuurikasvit vielä voimissaan, kuistin humala ja rapunpielen vuorikaunokit ja akileijat.
Maanantaina vietimme eräitä elämän merkittävimmistä hetkistä, kun olimme matkalla Sysmässä, josta isäni oli kotoisin. Oli päätetty löytää useampikin kirkonkirjoissa mainituista asuinpaikoista, ja kuinka ollakaan, kaikki aiotut kolme löytyivät!
Esityötä oli tehnyt Raija-sisareni, joka saapui Eurooppaan lyhyehkölle kesälomalle miehensä Ronin kanssa, hän oli tulostanut liudan tarkempia vanhoja karttoja, joista rakennusten sijaintia voi etsiä. Neljäntenä reisussa mukana oli poikani, joka taas puolestaan oli netistä selvittänyt alueiden nykytiestöä ja Pohjois-Sysmää koskevaa nykyistä kuntasuunnitelmaa etsimisen pohjaksi. Matkaeväät olivat siis hyvät. Kun ilmakin oli otollinen, aurinko näkyi ohuen pilviverhon takaa, eikä ollut kovin kuuma, suhtauduimme alunperin retkeen toiveikkaasti.


Sysmään pääsee montaa kautta täältä Iitistä, valitsimme reitiksi kylästä pohjoista kohti suuntaavan vanhan maantien Jaalaan ja siitä haarautuvan Vierumäelle vievän tien, joka jatkui Lahti-Sysmä-pikatien ylitettyään toista Salpausselkää seuraillen Asikkalan Urajärvelle ja edelleen Vääksyyn. Tuo loppuosa Vääksyyn on tie, jota olen kulkenut itse aiemmin vain kerran, ja oli kovin kaunis ja vanha tie, joka viime vaiheissaan sivuutti Anianpellon männiköt. Sitten suuntasimme Pulkkilanharjua pitkin menevälle maisematielle, yllä oleva kuva on Reimari-nimisen virkistyskeitaan tienoilta, siltojen alkupäässä.
Liikolan pienet peltoaukeat, ja takana Päijänteeseen johtava vesiväylä Liikolanlahti. Kartalta löytyi taustalla näkyvän korkeamman vuoren alarinteiltä sana Vierula, mutta ei asuintaloa osoittavaa merkkiä. Kappelinkylä -niminen pikkutaajama on merkitty rannalle, lahteen vuorelta päin pistävältä niemekkeeltä, hieman vasemmalle tästä kuvakulmasta.
Kun jatkoimme jonkun matkaa Sysmän kirkolta Hartolaan päin, löytyi Liikolan kylään vievä tie ja ensimmäinen etappimme tuli etsittäväksi, se oli Kolun talo kylän etelälaidalla. Sieltä oli tullut Anna-tytär isäni isälle puolisoksi 1800-luvun lopulla. Taloa ei kyllä enää ollut sillä kohden, missä 1900-luvun alun kartoissa piti olla useampiakin, mutta paljon raunioita ja kaksi mahtavaa omenapuuta.

Rauniosaarekkeen ja maantien välissä oli vanha hirsinen lato vielä pystyssä. Punainen tolppa on ehkä merkkinä tilan ja maantiealueen rajakivestä. Rakennus on tehty ennen autojen aikaa.
Pellot olivat edelleen viljeltyjä, niissä oli kevätviljaa oraalla. Piennarkukista pistivät silmään metsäkurjenpolvet, joilla oli eri värisiä ja eri kokoisia kukka-vaihtoehtoja. Koristekasveja en nähnyt. Pientareilla rehottivat puntarpäät ja tuoksusimakkeet. Alla on kuva maantieltä katsottuna talonraunioiden kohdalle kehittyneestä pihlaja- ja tuomipusikosta, näkyypä kotikuusikin!
Sysmän historia- kirjasta selvisi pari päivää myöhemmin se ristiriita, joka koski Annan syntymäpaikkaa, koska siitä oli tiedossa isäni merkitsemä Hartola. Historia kertoi, että Sysmä oli aiemmin nykyistä laajempi, ja siinä oli ns. kappeliseurakuntia, mm. Hartola ja Luhanka, jotka sitten myöhemmin erosivat omiksi kunnikseen. Liikola on aivan Hartolan nykyisen kunnan rajanaapurikylä, joten se on voinut kuulua tuohon Hartolan kappeliseurakuntaan Suur-Sysmän aikoihin, ja isä-pappa on käyttänyt ehkä sitä tietoa.
Parinsadan metrin päästä postilaatikoista ei löytynyt kiinnostavia nimiä....
 Matkamme jatkui luodetta kohti, ajoimme Liikolasta Luhangantielle ja kohta tultiin Sysmän Soiniemen kylään, josta etsittiin sukumme vanhin kirkonkirjoissa mainittu asuinpaikka Kurki-niminen (sotilas)torppa. Se olikin sitten ihan helppo varmentaa löydetyksi, kun talontien alkupäähän oli nykyinen omistaja tuonut vanhan maataloustyökalun, hevosen vedettävän kurkiauran, jossa vielä oli maalattuna sana Kurki! Taloja oli useita, järveä ympäröivillä mäillä. Osa pelloista oli talojen ja järven välisillä melko jyrkillä rinteillä, osa talorykelmää ylempänä.
Kurjen tilan tanhuvilla, vanhin kohde vas. puolen rivissä takimmaisena.
Koiralammi oli siinä mäen tyvellä, rinnepeltojen jatkeena. Se oli ehkä 500 m:n mittainen pitkänomainen järvi.
Tien päästä löytyi paljon rakennuksia, maatalousrakennuksia ja asuintaloja, ja alhaalta Koiralammi-järven rannasta asuttu kesämökkikin, mutta eniten ilahdutti vanha ja moneen kertaan aikojen kuluessa korjattu rakennus, jonka katolle nykyinen omistaja oli pannut tuuliviirin, jossa luku 1584! Siis paljon vanhempi asuinpaikka kuin meidän vanhin tunnettu esi-isämme Matti Matinpoika 1700-luvulla, jonka asuinpaikaksi Kurki oli merkitty. Tässä mäen ylälaidassa oli ainakin kahdelta muulta vuosisadalta olevia asuinrakennuksia, tuorein korkeimmalla, hieman sivussa tähän historia-kohtaan verrattuna.
Harmi, kun tuulen suunta oli niin, että numerot ovat väärinpäin!

Vanhoissa taloissa on ollut aika usein yhdistettynä asuinrakennus ylhäällä ja karjasuoja alhaalla, joten talo pysyi paremmin lämpimänä, mutta hajuissa tietysti oli toivomisen varaa! 1960-luvulla olin rikkakasvien tutkijana Sysmässä ja löysin näitä useitakin. Luulen että tätä taloa on kyllä pitkään jo käytetty vain talousrakennuksena eikä asumiseen. Ehkä hevostallina lopuksi? Takaa pilkottava valkoinen talo on 1900-luvun puolelta.
Lopuksi siirryimme seuraavalle Päijänteeseen pistävälle niemekkeelle Palvailan kylää etsimään, jossa olisi isämme kotitontti. Tässä kylässä oli tietysti myös nykyisiä kesämökkejä paljon, mutta löytyihän se Vähätalon tiekin lopulta, joka Googlen reittihaulla oli putkahtanut esille alueelta.
Tie ei ollut enää aktiivikäytössä, koska se kasvoi korkeaa heinää, mutta sisukkaasti sitä hiljalleen etenimme. Kuten poikani sanoi, jos emme katso vielä tuonkin mutkan taakse, harmittelemme lopun ikää. Raija muisteli, että kun hän lapsena kulki isän auton mukana Iitin viljelytiloilla, mentiin pahempiakin teitä! Matka päättyi lopulta jalkaisin, tultiin asumattoman talon pihaan. Auto jäi jo hieman aiemmin, koska löytyi kääntöpaikaksi sopiva kohta.

Tässäkin talossa oli erikoisessa paikassa kuin oven paikka, keskellä pitkää seinää. Ettei vain tämäkin olisi ollut alkuun yhdistelmä navetasta ja asuintalosta, pituus ainakin viittaisi siihen. Sauna on taustan peltikattoinen rakennus. Polku Päijänteen rantaan lähti kai taustan notkosta.
Siinä se oli! Kyllä olisikin harmittanut, jos ei viimeistä sataa metriä menty. Pelloista oli ympärillä vain muistoja, sillä niihin oli istutettu koivua 1990-luvulla ehkä. Kun taloa ympäröi sankka koivumetsä,  taloa aiemmin ympäröinyt avoin peltomaisema oli kadonnut. Pentti-veljeni kuvaili minulle seuraavana päivänä puhelimessa talon ulkonäköä, hän oli käynyt siellä 1970-luvulla isäni kanssa, joten paikka varmistui näillä tuntomerkeillä.
Peltojen nykytilaa.
Sysmä oli jo 1900-luvun alussa Lahdessa sijainneen Askon vaneritehtaan luvattua hankinta-aluetta, josta koivua saattoi ostaa lähes mielin määrin. Metsät Palvailan kylän kulmalla olivat pääosin lehtoisia, varpuja ei paljon näkynyt, vain korkeaa heinää puiden alla. Se kertoo myös siitä, että karjanpitoon ei tarvinnut muuta laidunta kesäisin kuin jollain lailla aidattua metsää, tai paimenpoika. Isäni kotona oli ollut hieman karjaa, josta saatiin lisäruokaa pöytään. Mistä lie talviheinä otettu, ehkä niittelemällä metsän aukkopaikkoja, jotka nopeasti heinittyivät.
Aittarakennus pihapiiristä.
Kun 1960-luvun alussa itse asuin Sysmän Rapalan niemessä, joka myös oli lehtoista, kuulin silloin mainittavan, että sen niemen alueelta oli löytynyt nopeimmin kasvavaa ja korkeinta metsää koko Suomesta! Rapalassa oli kylläkin kuusivaltaisia lehtoja, siellä oli metsissä ollut suuremmat karjat, joiden jäljiltä metsät yleensä kuusettuvat, sanovat esihistorian tutkijat. Varmaan Palvailan niemi ei Rapalalle paljoa hävinnyt, niin dynaamiselta metsä vaikutti. Pienemmänkin metsäkappaleen omistajalle riitti tuloa puun myynnillä. Vaneripuukauppa toki laantui 1900-luvun loppua kohti, mutta koivu käy nykyisin myös sellun lähteeksi. Puun saaminen metsästä ei ollut kylläkään ihan helppoa, koska paikoin metsänpohja on kovin louhikkoista. Hevosmies-metsuri oli parasta siihen työhön, ja kai vielä nykyisinkin. Suurista latvuksista sai helposti talon tarvitsemat polttopuut puukaupan jäljiltä.

Kotiin palailtiin myöhään iltapäivällä onnellisina hyvästä "saaliista!" Sukututkijamme Raija saa nyt jatkaa montaa tietoa rikkaampana. Hyttysetkin jäivät nopeasti vain muistoksi...


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tulta varpaissa

Tontti vaihtuikin muutamaksi päiväksi enemmän länteen, sillä pääsin mukaan Islannin retkelle, jonne vanhempi tytär perheineen teki vajaan viikon matkan. Ilmat olivat aivan upeat, sillä saimme viettää jokaisen päivän mitä kauneimmassa säässä. Kun oltiin napapiirillä ja ison Grönlannin naapuristossa, oli selvää, että tuuli oli aika vilakkaa, ja varsin hyvin tiesimme kadun varjoisalla puolella, missä maassa ollaan. Koti-Suomeen eilen tullessa ei kyllä huomannut mitään eroa, samat olivat tuntemukset täälläkin.
Siniselle laguunille johtava tie on raivattu vulkaanisen kivimassan läpi.
Matkalla tulivat tutuiksi Islannin peruselementit, laava-ja tuhkakentät tulivuorihuippuineen, joita oli ylenpalttisesti kertomassa,että hiljan oli tapahtunut jotain. Käsite hiljan on aika suhteellista, sillä laajat Reykjavikin ja Keflavikin väliset kuun maisemat, joihin tutustuttiin Blue Lagoon-retkellä, olivat kuulemma 1200-luvulla sattuneen purkauksen jälkiä, mutta näyttivät kyllä tuoreemmilta. Toki purkauksia sattuu tiheämmin, muutaman vuoden välein. Kaikilla on tuoreessa muistissa 2010 sattunut etelärannikolla tapahtunut purkaus, ja siitä 3000 km laajalle levittäytynyt massiivinen tuhkapilvi, joka haittasi Euroopan lentoliikennettä viikkokausia.
Tulivuoren purkausaukkoa nimitetään kraateriksi, sellainen tuossa postauksen alkukuvana. Tämä kraateri oli ollut hiljaa jo jonkin ajan, koska sen pohjaan oli syntynyt järvi.
Kävimme eräissä turisteille tarjotuissa kuvauskohteissa vakuuttumassa mannerten rajasta, tässä rajamaasto on ylimpänä, ja siellä on järvien ja jokien täyttämiä rotkon pohjia. Reunoilla nousevat jyrkät maanjäristysten halkaisemat kallioseinät.
Islanti on merenalaisen vuorijonon, keski-Atlantin selänteen huippuja, jonka lännen puolella on Pohjois-Amerikan mannerlaattaa ja toisella puolella Euroopan laattaa. Molemmat kasvavat tästä selänteestä koko ajan hieman lisää, joka purkauksesta eli Islanti kasvaa kokoa saaren keskeltä. Selänteen keskikohta on näkyvillä muuta saarta korkeampina tulivuoriketjuina ja siirroslinjoina. Tälle alueelle sattuvat tulivuoren purkaukset ja järistykset, ja sieltä myös löytyvät geysirit eli kuumat lähteet. Alla olevassa kuvassa noin 10 min.välein purkautuva ja n.10 m korkeuteen vettä purskuttava lähde, joka oli melko laajassa lähdekentässä tuon taustan tulivuoren tyvimaastossa. Purskuava vesihän on pohjavettä, jota saadaan sateista lisää, ja se käy lämpiämässä kallioperän halkeamissa, joissa on tarpeeksi kuumuutta.
Osa kuumista lähteistä on rakennettu voimalaitoksiksi tai otettu kaukolämmön välineeksi, näimme paikoin maastossa runsaasti putkia. Tavallisen kaivon asemasta saattaa uudisasukas saada kuumaa vettä tuottavan lähteen aikaiseksi.
Koska meri-ilmasto on läsnä, on paljon sateita, joista talven aikana kertyy lisää jäätä korkeimpien paikkojen laelle. Jäätiköt ovat paikoin valtavan kokoisia, mutta niiden sulaminen myös, sillä tuhkapilvien kautta jään pinta tummenee, ja se imee itseensä auringon säteilyä tehokkaasti. Jäätiköiltä siis virtaa ryöppyäviä jokia!
Yllä olevassa kuvassa on toiseksi suurimman kosken, "Faksin" laaksoa, jonne geologian retkellä tutustuimme. Paitsi maanpinnalla järviä ja jokia voi olla myös jäätikön sisällä tai alla, ja jos tulivuoren toimintaa sattuu, voi kerralla sulaa paljon jäätä ja tulla suuria tulvia, jotka vievät mennessään tiet ja rakennukset.Vaikka oltiin napapiirillä, kaikkien vuoden kuukausien keskilämpö on yli 0:n, ja siitä johtuen eteläosassa saarta ei ole routaa.
Ennen lentokoneiden aikaa Islantiin mentiin vesitse, ja useimmat kylät ja kaupungit, kuten tuossa yläkuvassa Reykjavik, ovat hyvän sataman omaavia. Tältä kohtaa alkoivat turistien valas- ja linturetket. 
Lentäen Islantiin pääsee Suomesta kolmessa tunnissa, ja saman verran on myös kelloa rukattava taakse päin. Alueeseen on helppo tutustua, sillä hotelleilta voi varata retken lähes kaikkialle, ja täsmälliset kuljetukset hyvillä kulkuneuvoilla tekevät retket mukaviksi. Suosittelen!