perjantai 28. helmikuuta 2014

Erilainen Kalevalanpäivä 2014

Hevoskastanjan salskea latvus.
Varmaan päästään tilastoihin, kun pakkasia on ollut niin vähän tänä vuonna. Ihanhan tässä rappeutuu, kun ei ole lumitöitä päivän piristeeksi. Pari päivää sitten saatiin ihailla melko sinistä taivasta, muuten on piisannut harmaan sävyjä ja lampunvaloa päivisinkin.
Tänään on sitä tavallisempaa, eli harmaa taivas. Yön härmeet ovat sulamassa n. klo 11.
Yöt ovat vähän pakkasella, päiväksi saadaan juuri ja juuri päälle 0:n.

Pohjakerroksen lämpöpumpun alle kertyy talvisin komea jääkeko sulatusvesistä. Tuo on mataluusennätys! Joskus se yltää melkein koneen pohjaan asti.   2011 piti ottaa avuksi kättä lujempaa ja yrittää madaltaa topan huippua. No sen lisäksi sain rikottua vasaran ja kirveen, niin vaativaa oli homma, kun toppa oli teräsjäätä....
Katselin muutaman vuoden ajalta helmikuisia muistiinpanojani, ja lumilapion sävyttämiä kertomuksia oli tarjolla. Viimeistään helmikuussa on lunta ja pakkasta saatu, vaikka talvi syyspuolella viivyttelisikin.
Pohjakerroksen "työmyyrä"... Varalta on seinällä myös sähköpatteri, mutta sitä ei ole lauhana talvena ollenkaan tarvinnut.
2007 oli sellainen Kalevalanpäivä, että tein kaupat taloon asennettavista ilmalämpöpumpuista, ja kohta maaliskuun alkupäivinä ne tänne ilmaantuivatkin. Kun sähkömiehelle ei löytynyt sopivaa väliaikaa niiden vaatimiin muutos- ja asennustöihin, koneet alkoivat jauhaa lämmintä vasta sen vuoden syksystä.

Pohjakerroksessa jatkaa työtään sama masiina, se on nyt siis 7 vuoden ikäinen. Asuinkerrokseen piti hankkia pari vuotta sitten uusi, kun entinen sanoi työsuhteen päättyneeksi. Pohjakerroksen kone tuottaa paljon vähemmän lämpöä, kun siltä pyydetään vain 12-14 asteen tasoa, eikä sitä panna pois päältä juuri koskaan talvisaikaan. Asuinkerroksessa puhallinkone on vierashuoneessa, ja silloin kun siellä yövytään, kone nukkuu öisin.

Keksin alkuviikolla, että saunan seinien ja lauteiden ison pesun voisikin tehdä jo nyt, kun keväällä on muuta puuhaa yltäkyllin. Kun olin ajatusta aikani hautonut ja varustautunut tarpeellisilla pesuaineilla, piti eilen alkaa roiskutella pohjakerroksessa. Näin talviaikana ei kannata tuulettaa pesuhöyryjä kauan pihalle, joten aloitin lämmittämällä leivinuunin oikein huolellisesti, ja iltapäivään mennessä oli homma hoidettu.
Tänä aamuna olikin kaikki jo kuivunut, ja jatkoin vielä pukuhuoneenkin puolella.
Ikkunalla olevat maksaruohon vauvat saa kohta panna ulkona kasvamaan, jos maa sulaa?
Varsinainen pirttihomma eli sukkatyö sai uutta puhtia alkuvuonna, kun löysin hupaisan harmaankirjavan Novitan Polkka-langan, jonka on pätkävärjättyä. Siitä saa ihan kissanraidallisia tuotteita tavallisen harmaan langan lisukkeena.
Nyt on tehtynä näitä 4 paria. Kissahuushollissa on hyvä, kun isommatkin asukkaat hipsivät raitakäpälissään... Kotipantterit?

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Talviolympialaisten aikaan

Onnea vaan kaikki Eijat, nimipäiväjuhlia saatte viettää tänään. Useimmat Eijanpäivät on kyllä vietetty pakkasten merkeissä.
Ystävänpäivätkin menivät, ovat noin viikon takainen muisto enää. Helsinginseudun väki on ollut tämän viikon hiihtolomallaan, muut seuraavat joko ensi tai seuraavalla viikolla. Ja sittenhän ollaankin jo keväässä!

Onneksi televisiossa on paljon tapahtumia näiden urheilujuhlien takia. Ikkunasta kun katsoo ulos, ilme ei juuri vaihdu, sillä pilvinen ja lauha aika on vallannut Suomen jo hyvän aikaa sitten. +2 on melko tavallinen näkymä lämpömittarissa päiväsaikaan, niin tänäänkin. Katoilla on lunta enää rippeenä, tuossa kohdassa on varmaan amurinviinin rankoja enemmälti....

Lunta on maassa muutama sentti. Sen verran, että Finlandia-hiihdon järjestäjät ovat kehoittaneet tulevana viikonvaihteena hiihtäjiä jättämään parhaat sukset kotiin!
Naapurin Petterin kontrollilenkki osui juuri kameran silmään äsken. Sen tassut sulattavat lumen pinnan osuessaan, ja jo aikaisin aamulla sillä on ensimmäinen kierros. Oravan jälki on kevyempi, mutta molempia laatuja on päivittäin nähtävänä. Siru-koira ei mene rinnepolkua alas, vaan kurvaa rappujen editse tielle takaisin.
Linnut ovat alkaneet taas ruokailukauden, silloin kun oli enemmän pakkasta, ne vain istuksivat. Jänis käy mylläämässä aamuyön tunteina lintulaudan alle tippuneet siementen kuoret, ja ilmeisesti se kannattaa, koska toistetaan niin usein.
Edellinen selkeämpi hetki oli kymmenen päivää sitten, kuva on otettu 09 02 2014. Silloin tien pintakin oli valkoinen hetken aikaa.
Olen ihan odotellut blogin takia, että saisin ottaa jonkun aurinkoisen kuvan, mutta sellaisia vaihtoehtoja ei ole ollut tarjona. Sen sijaan on pitänyt hankkia lisää tuulilasinpesunestettä. Kelit ovat olleet pääasiassa sulat, mutta metsäisimmät kohdat tiestä ovat kyllä varottavia, sen osoitti lehtiuutinen muutaman päivän takaa itärajan tuntumassa, jossa sattui paha liikenneturma pikkubussin ja rekan osuessa pahki.

Aika kuluu aatellessa, päivä päätä käännellessä. Tulee mieleen tämä sananlasku, kun tänä talvena on ollut niin vähän lumitöitä. Sukkapuikkoja siis vain pään lisäksi kääntelen pirtissä.

Harvinaisia vieraitakin on nähty, eilen pistäysi ohimenomatkallaan henkilö, joka kyläili luonamme Sysmän Rapalassa ensimmäisen kerran silloin, kun Helena keväällä 1961 vietti ensimmäisiä elinviikkojaan. Eipä sen jälkeenkään tavattu. Vain 53 vuotta on ehtinyt vierähtää!

Sinä keväänä kaikki lumet olivat sulaneet jo helmikuussa, ja ensimmäisiä sinivuokkoja katseltiin koulun tontin kallionkupeelta hiihtolomalla. Takatalvi tietysti seurasi lumineen maaliskuussa. Mikä kesä siitä tulikaan! Ei juuri yhtään yli + 15 asteen ylittävää päivää koettu kesäajan asunnollamme Töysässä, jossa oltiin sen ainoan kerran. Rapalan koululla viettivät onkimislomaansa puolestaan mieheni vanhemmat.
Seppä Ahokkaan autiomökki oli saatu vuokratuksi, kun miehelläni oli kesätöitä sillä suunnalla, ja tärkein hommani sen kesän aikana oli pitää tulia tuvan leivinuunissa, että tarjettiin. Sahalta oli saatu hankituksi aika keko kuusirimoja, joita syntyi tähteeksi, kun tehtiin puusta lautaa. Niillä lämpisi myös tuvan hella ruoanlaiton aikaan. Onneksi pirtti oli ollut talven kylmillään, joten mahdollisista luteista tai torakoista ei ollut pelkoa.

Naapuri Sysmästä, Virolaisen Unto kyyti kleinbussillaan pikkuvauvan ja äidin, joilla mukanaan petivaatteet patjoineen, astioita ja ruoanlaittovälineistöä. Sillä kalustuksella tultiin toimeen, että lainattiin perillä pari tuolia. Sänkyinä oli pukkien päälle pannut irtolaverit, jotka joku puuseppä siellä Pohjanmaalla kyhäsi. Niillä muuten nukuttiin myöhemmin Rapalassa sekä koululla että sitten kesämökilläkin, Kaitaniemessä, kun sen aika tuli.

Ulko-oleiluun piti hankkia sulkapalloverkko ja mailat, että tarkeni. Olimme hankkineet myös tummanpunaisesta velvetonista tehdyt tuulta pitävät verkkarivaatteet, housut ja puserot. Keltaiset somat vauvanvaunut hankittiin Seinäjoelta tuttavilta kierrättäen. Matkaan asti oli lainana Ala-Tuuhosen Anna-Maijan vaunut, jotka jäivät Sysmään tuolle 2 kk kesämatkalle mennessä.

Huonoa kesää 1961 seurasi sadesyksy, niin että viljelijöiden kaurat jäivät korjaamatta, seipäitä näkyi sitten vielä tammikuussakin, mutta eihän niistä muuta sitten enää saanut kuin olkia, jos niitäkään. Siis oikein katovuosi. Onneksi seuraava kesä oli parempi!

Päivällä on nyt mittaa jo 9,5 tuntia. Toissailtana 17 02 ohuempi pilviverho värjäytyi auringon laskiessa harmaanpunertavaksi, ja oli aika satumaisen näköistä! Autotallin katolla oli edellisyönä saatu räntälumen peite, joka viipyi muutaman tunnin....

tiistai 4. helmikuuta 2014

Rautateitä ja eau de colognea...

Tänään ollaan saatu nauttia +asteista, ainakin aamulla, silloin oli mittarissa peräti +2, mutta pitkin päivää lämpötila juuttui suojan puolelle, noin +0:aan. Lumisateet, joita saatiin monena talvena yllin kyllin, satavat nyt paljon etelämpänä Euroopassa ja aiheuttavat siellä tulvia ja muuta kiusaa. Kyydin eilen klapeja pohjakerroksen varastoon ja samalla korjasin edelliset palotähteet tuhkaämpärissään kompostia elähdyttämään.
Tänään olikin jo aika tutkia kaappia ja sonnustautua runebergintorttujen tekoon. Kun katselin netistä kertaukseksi reseptiä, huomasin, että on runsas tarjonta, jokaisella omat muunnoksensa, kuten niissä joulun ajan konjakkiluumuissakin. Se helpottaa kovasti kaapin sisältöä pöyhiessä, kun varmasti löytyy sellainen lista, joka koostuu omista varastoista. Päädyin Kotilieden ohjeeseen.

Tämän postauksen kasvikuvat heinäkuulta 2012 ovat ns. Kausalan kujien pientareilta, eli Radansuun- Kausalan peltoaukealta. Niitä tuli katseltua monet kerrat pyörällä kulkiessa!

TV1:llä on hyvin tehty viisiosainen sarja meneillään. Siinä britti Michael Portillo seikkailee junalla Euroopassa vuoden 1913 matkaopas-kirja kainalossaan. Tänään nähtiin keskimmäinen osa, jossa matkaa tehtiin Saksan kohteissa. Käytiin Berliinissä, Englannin kuningatar Viktorian sukujuurilla, Ruhrin teollisuuslaaksossa, Harzin vuorilla, Kölnin hajuvesitehtailla ja lopuksi Reinin viinirinteillä Koblenzin liepeillä.
Kohteet oli löydetty tuosta matkaopas-kirjasta, ne olivat siihen aikaan olleet merkittäviä turistinähtävyyksiä. Onneksi nykyään on tapa, että ohjelmia lähetetään uusintoina, tämän voisi katsoa toiseenkin kertaan eikä yhtään pitkästyttäisi.

Katse pohjoista kohti, Radansuun kylä edessä kaukana. Tämä peltoaukea on ollut aikojen saatossa pitkään Kymijoen tulvajärvenä ja muuttunut melko tasaiseksi savikoksi. Tie on korkeammalla kuin ympäristö.

Haastateltaviksi löytyi hyvin perehtyneitä henkilöitä, jotka muistivat tapahtumat parin sadan vuoden ajalta kuin tyhjää vaan. Sellaista Euroopan kulttuuri- ja taloushistoriaa, joka puuttui omana aikanani historiankirjoista. Eikä Michael itse ole mikään tyhjänpäiväinen matkailija, hän suorastaan henkii perehtyneisyyttä kohteisiinsa ja rakkautta niihin. Tosi harvinaista nykyisin, kun melkein joka asiaohjelmassa pääasiassa etsitään vikoja.

Tulipa ohjelmaa katsellessa paljon muistikuvia 60 vuoden takaa! Ensimmäisenä tulvehti monipuolinen kokemusparvi äänineen, hajuineen ja vaunujen tummanpunaisella sametilla päällystettyine istuimineen ensimmäisistä junamatkoistani, joita tein Kausalasta Lahteen ja joskus Helsinkiin.
Suurin osa hajuista liittyi junien polttoaineenaan käyttämään halkoihin tai kivihiileen, koska savu tietysti tunkeutui matkan kuluessa joka paikkaan, mutta ei sitä silloin tullut edes ajatelleeksi, kun ympäristö oli niin erilainen hirsisiin kotiseiniin verrattuna.

Kolke-sinfoniaa taisi päästä kuuntelemaan parina seuraavanakin päivänä matkan jälkeen, kun ääniä oli niin monenlaisia, varsinkin pakkaskelin junissa. Tuon tuostakin muistikuva tupsahti esiin... Ja konduktööri oli tietysti isäjumalasta vain asteen alempi mahtimies vaunussaan rautapihteineen, jolla pieneen pahviseen matkalippuun tehtiin reikä kontrollin merkiksi.

Siinä vaiheessa, kun perustin perheen, jossa miehenä oli rautatievirkailija, jonka isäkin oli samassa ammatissa, rautatie oli jo muuttunut aika jokapäiväiseksi, ja paikallisia tarpeita palvelivat siniset kiskobussit eli lättähatut, jotka toimivat polttoöljyllä.

Heinäkuun puolivälissä on ahdekaunokkien aika, niitä on paljon, ja sitkeinä ne versovat vielä sittenkin, kun piennarleikkuu on kaatanut kesän kasvustot.
Toinen muistikuva tulee tuosta kölninvedestä eli eau de colognesta, joka oli myös meidän perheessä kovin suosittu hyödyke. Alkuun pullot olivat aika pieniä, mutta myöhemmin ne muuttuivat lähes litraisiksi. Isäni oli tärkein  kuluttaja, sillä päivittäinen parranajo sai aina päätteekseen tuon pullon avaamisen, siitä sitten lientä poskille ja hieman niskaankin.
Parranajossa oli toinenkin rituaali, kun ensin tehtiin pehmitys partasudilla ja Nivea-tuubista pursuilevalla partavaahdolla. Lapset seurasivat tarkkaan näitä toimituksia!
Isot eau de cologne (eli ootekolonki)pullot kelpasivat pestyinä muuhun käyttöön, mm. marjamehujen säilytykseen... Kausalassa oli Kemikalikauppa, josta pulloja käytiin hankkimassa, varmaan sillä isolla mentiin vuosi.

Peurankelloja on Kausalan kujien varsilla nykyisin myös runsaasti. Upea kasvi!
Täytyy tässä välillä muistuttaa, että urani maantiedon opetuksessa alkoi juuri Saksan maantiedon oppitunnilla, ja kas kummaa, siihen se myös päättyi. Tyttäreni Helena ja Ulla järjestivät nimittäin (1.8. 2000 eläkkeelle jäädessäni) viiden päivän matkan heidän seurassaan viimeisenä virallisena työkuukautena heinäkuussa 2000. Ulla oli niihin aikoihin teollisuusharjoittelijana Saksan etelärajalla, Sveitsin puolella alumiinitehtailla, ja menimme sinne ensin häntä noutamaan.

Matkalla oli miehisyyttä edustamassa juuri 15 vuotta täyttänyt Helenan poika Osku, joka edustaa eurooppalaisuutta saatuaan syntymäpäiväkseen Ranskan kansallispäivän 14.7. Oli se paras reisu, millä koskaan olen ollut!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kevättä kynttilästä

Onnea vaan kaikille Riitta-ystäville! Tänään on vaihtunut helmikuuksi, huomenna ollaan kynttilänpäivän sunnuntaissa. Vuoden laskennallisesti kylmin aika on meneillään, sillä Helsingin horisontin mukaan ollaan n. -5 asteen seudussa tammikuun loppupuolelta helmikuun puoleen väliin. Tuota keskimääräislukua on alitettu noin kymmenellä pakkasasteella, meillä on ollut aamuisin parin kymmenen pakkasasteen lukemia, joskaan nyt ei enää viikonlopun tuntumassa, sillä parhaillaan on lukema -8. Yön aikana sateli sen verran hiutaleita, että ainakin luudalle oli töitä rappujen seutuvilla. Sade ei vielä ole kokonaan ohi.

Helmikuussa on yleensä myös laskiaisen aika, mutta tänä vuonna mennään ihan vaihteluvälin takareunassa, sillä laskiainen on vasta maaliskuun alussa. Sehän merkitsee sitä, että pääsiäinen löytyy kalenterista vasta huhtikuun loppupuolelta. Saadaan hyvät rairuohomättäät, kukaties jo pihalle. Laskiaispullien leivonta siis siirtyy, ja ensi viikolle ajoitettu runebergintorttukausi venyy viikkoja pitkäksi!
Siru-koiran ensimmäinen patrullilenkki on tehty tälle päivälle, menomatkalla tarkistettiin rapunpielet, takamatkalle riitti ajotien reuna.
Säät ovat hieman lämpenemässä, mikäli ennusteisiin on luottamista, vaikka pakkaskaudessa jatketaankin, ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Tulevalla viikolla oltaneen ihan pikkupakkasissa, jopa nollan tuntumassa alkuviikolla. Mikäs sen mukavampaa. Jospa sulaisi auton takaluukkukin. Tammikuun alussa ollut tosi iso märkä lasti juututti sen ja jopa takaovetkin, mutta vaikka ovet nyt toimivatkin, takarontti ei. Sitä ei kannata puhaltimella ruveta availemaan, koska kumitiiviste ei tykkää lämmönvaihteluista. Toisaalta tavaratilan käytölle ei ole kysyntääkään.
Vaikka autopeitto onkin suojaamassa pääosaa autosta, niin tuulet siirtävät lumia myös takaosassa helman allekin. Meillähän auto on aina ulkona, vaikka autotalli nimellisesti onkin.
Runsaan kolmen viikon ajan pakkanen onkin ollut ilonamme, ja sehän on tiennyt kaikenlaisen lämmittämisen lisäämistä. Puoli päivää kuluu vaeltelussa alakertaan ja takaisin, vaikkei leivinuunissakaan pala kuin kaksi pesällistä, mutta hiillos pysyy pitkään komeana, ja sitä pitää usein käydä kohentelemassa. Kiukaan alta puut häipyvät nopeammin!
Kohta on taas aika täydentää alakerran klapilaatikkovarastoa. Siihen hupenee puoli päivää, kerralla en laita kärryyn kuin kolme kevyehköä laatikollista, ettei tarvitse keräillä puita alamäki-reisun jäljiltä polunvarresta.
Kylmyys on hiipinyt myös autotallin sisäpuolelle, koska ikkunat ovat saaneet härmeisen ulkonäön.
Kaikenlaisia huoltoja osuu alkutalveen, sekä omaan itseen että omaisuuteen kohdistuen. Kun auto vaihtui viime vuonna, nyt oli jo vuorossa ensimmäinen vuosihuoltokin. Tien aurausta on tehty tänä vuonna vain kaksi kertaa, taitaa olla kolmas vuorossa nyt viikonlopun aikana. Klapitilaus kevääksi on pantu vetämään, samoin piti tilata sitä ennen toimitettava pienempi sora-erä, koska ulos pinottavien klapien paikkaa pitää jonkin verran vahvistaa, kun tontilla asuu myyriä. Kaatotuoreet kalikat saavat kuivua vuoden ennen käyttöönottoa, joten tämä tilaus on tarkoitettu vuoden 2015 tarpeiksi.

Kiinteistöhuollon sesonki päättyy noin kuukauden kuluttua, kun nuohooja kipuaa katolle. Toistaiseksi on saatu niin vähän lunta, että katolla liikkuminen tulee olemaan harvinaisen helppoa.