Rautateitä ja eau de colognea...

Tänään ollaan saatu nauttia +asteista, ainakin aamulla, silloin oli mittarissa peräti +2, mutta pitkin päivää lämpötila juuttui suojan puolelle, noin +0:aan. Lumisateet, joita saatiin monena talvena yllin kyllin, satavat nyt paljon etelämpänä Euroopassa ja aiheuttavat siellä tulvia ja muuta kiusaa. Kyydin eilen klapeja pohjakerroksen varastoon ja samalla korjasin edelliset palotähteet tuhkaämpärissään kompostia elähdyttämään.
Tänään olikin jo aika tutkia kaappia ja sonnustautua runebergintorttujen tekoon. Kun katselin netistä kertaukseksi reseptiä, huomasin, että on runsas tarjonta, jokaisella omat muunnoksensa, kuten niissä joulun ajan konjakkiluumuissakin. Se helpottaa kovasti kaapin sisältöä pöyhiessä, kun varmasti löytyy sellainen lista, joka koostuu omista varastoista. Päädyin Kotilieden ohjeeseen.

Tämän postauksen kasvikuvat heinäkuulta 2012 ovat ns. Kausalan kujien pientareilta, eli Radansuun- Kausalan peltoaukealta. Niitä tuli katseltua monet kerrat pyörällä kulkiessa!

TV1:llä on hyvin tehty viisiosainen sarja meneillään. Siinä britti Michael Portillo seikkailee junalla Euroopassa vuoden 1913 matkaopas-kirja kainalossaan. Tänään nähtiin keskimmäinen osa, jossa matkaa tehtiin Saksan kohteissa. Käytiin Berliinissä, Englannin kuningatar Viktorian sukujuurilla, Ruhrin teollisuuslaaksossa, Harzin vuorilla, Kölnin hajuvesitehtailla ja lopuksi Reinin viinirinteillä Koblenzin liepeillä.
Kohteet oli löydetty tuosta matkaopas-kirjasta, ne olivat siihen aikaan olleet merkittäviä turistinähtävyyksiä. Onneksi nykyään on tapa, että ohjelmia lähetetään uusintoina, tämän voisi katsoa toiseenkin kertaan eikä yhtään pitkästyttäisi.

Katse pohjoista kohti, Radansuun kylä edessä kaukana. Tämä peltoaukea on ollut aikojen saatossa pitkään Kymijoen tulvajärvenä ja muuttunut melko tasaiseksi savikoksi. Tie on korkeammalla kuin ympäristö.

Haastateltaviksi löytyi hyvin perehtyneitä henkilöitä, jotka muistivat tapahtumat parin sadan vuoden ajalta kuin tyhjää vaan. Sellaista Euroopan kulttuuri- ja taloushistoriaa, joka puuttui omana aikanani historiankirjoista. Eikä Michael itse ole mikään tyhjänpäiväinen matkailija, hän suorastaan henkii perehtyneisyyttä kohteisiinsa ja rakkautta niihin. Tosi harvinaista nykyisin, kun melkein joka asiaohjelmassa pääasiassa etsitään vikoja.

Tulipa ohjelmaa katsellessa paljon muistikuvia 60 vuoden takaa! Ensimmäisenä tulvehti monipuolinen kokemusparvi äänineen, hajuineen ja vaunujen tummanpunaisella sametilla päällystettyine istuimineen ensimmäisistä junamatkoistani, joita tein Kausalasta Lahteen ja joskus Helsinkiin.
Suurin osa hajuista liittyi junien polttoaineenaan käyttämään halkoihin tai kivihiileen, koska savu tietysti tunkeutui matkan kuluessa joka paikkaan, mutta ei sitä silloin tullut edes ajatelleeksi, kun ympäristö oli niin erilainen hirsisiin kotiseiniin verrattuna.

Kolke-sinfoniaa taisi päästä kuuntelemaan parina seuraavanakin päivänä matkan jälkeen, kun ääniä oli niin monenlaisia, varsinkin pakkaskelin junissa. Tuon tuostakin muistikuva tupsahti esiin... Ja konduktööri oli tietysti isäjumalasta vain asteen alempi mahtimies vaunussaan rautapihteineen, jolla pieneen pahviseen matkalippuun tehtiin reikä kontrollin merkiksi.

Siinä vaiheessa, kun perustin perheen, jossa miehenä oli rautatievirkailija, jonka isäkin oli samassa ammatissa, rautatie oli jo muuttunut aika jokapäiväiseksi, ja paikallisia tarpeita palvelivat siniset kiskobussit eli lättähatut, jotka toimivat polttoöljyllä.

Heinäkuun puolivälissä on ahdekaunokkien aika, niitä on paljon, ja sitkeinä ne versovat vielä sittenkin, kun piennarleikkuu on kaatanut kesän kasvustot.

Toinen muistikuva tulee tuosta kölninvedestä eli eau de colognesta, joka oli myös meidän perheessä kovin suosittu hyödyke. Alkuun pullot olivat aika pieniä, mutta myöhemmin ne muuttuivat lähes litraisiksi. Isäni oli tärkein  kuluttaja, sillä päivittäinen parranajo sai aina päätteekseen tuon pullon avaamisen, siitä sitten lientä poskille ja hieman niskaankin.
Parranajossa oli toinenkin rituaali, kun ensin tehtiin pehmitys partasudilla ja Nivea-tuubista pursuilevalla partavaahdolla. Lapset seurasivat tarkkaan näitä toimituksia!
Isot eau de cologne (eli ootekolonki)pullot kelpasivat pestyinä muuhun käyttöön, mm. marjamehujen säilytykseen... Kausalassa oli Kemikalikauppa, josta pulloja käytiin hankkimassa, varmaan sillä isolla mentiin vuosi.

Peurankelloja on Kausalan kujien varsilla nykyisin myös runsaasti. Upea kasvi!

Täytyy tässä välillä muistuttaa, että urani maantiedon opetuksessa alkoi juuri Saksan maantiedon oppitunnilla, ja kas kummaa, siihen se myös päättyi. Tyttäreni Helena ja Ulla järjestivät nimittäin (1.8. 2000 eläkkeelle jäädessäni) viiden päivän matkan heidän seurassaan viimeisenä virallisena työkuukautena heinäkuussa 2000. Ulla oli niihin aikoihin teollisuusharjoittelijana Saksan etelärajalla, Sveitsin puolella alumiinitehtailla, ja menimme sinne ensin häntä noutamaan.

Matkalla oli miehisyyttä edustamassa juuri 15 vuotta täyttänyt Helenan poika Osku, joka edustaa eurooppalaisuutta saatuaan syntymäpäiväkseen Ranskan kansallispäivän 14.7. Oli se paras reisu, millä koskaan olen ollut!