maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaaton tunnelmia

Joulurauha on äskettäin julistettu. Joulutoivotuksin kulkevien naapureiden vierailut ovat ohi, ja Tella vetäytyi haukkumisurakan jälkeen sohvalle köllöttämään. Kynttilänliekit lämmittävät. On rauhaisaa.
Ulkona tuiskii lunta, ja kova tuuli pudottelee puhtaita lumimöykkyjä puiden oksilta. Luulin aamukävelyllä koiran kanssa ollessa siksi näkeväni harhoja, kun maa näytti paikoin kuin valaistulta, ja väistimme monta kertaa tien sivuun odottamaan autoa, kunnes tajusin, että maa itse oli paikoin eri värinen, vitivalkoinen. Ei silti, jo kahdeksan aikaan oli kyllä melko lailla kynttiläintuojien liikennettä hautausmailla, vaikka aika moni oli jo eilisiltaan mennessä ehtinyt tuomaan valopisteensä. Onneksi on näitä monen päivän kynttilöitä, niin että jouluaaton hankaloilta liikenneruuhkilta vältyttäneen jatkossa kokonaan.
Tässä kuussa ei ole ollut yhtään suojasäätä, eikä sellaista näytä ennusteissakaan olevan odotettavissa. On aika tavallista, että itäinen arktinen ilmamassa viipyy saavuttuaan useita viikkoja, jopa lähelle kahtakin kuukautta, jos oikein hyvin sattuu. Lunta on kyllä saatu jo aivan entisten määrien tasolle, kun suoja ei ole latistanut pohjia. Tella saa auratulla parkkialueella hypätä metrin korkuisen lumivallin päälle, ja mikäs on mennessä, kun linko tiivistää lumen ja muuttaa tienvieren hankea paikoin koiraa kannattavaksi. Hyppääminen onkin suurta huvia, ja palkintokin voi odottaa, nimittäin jänisten käynnin muistot, koiran "ranskalaiset pastillit" eli papanat, jotka napsitaan parempiin suihin heti ja kaikki.
Talo on pysynyt lämpimänä, kun kovia tuulia ei juuri ole ollut, ja olen tietysti vuorannut vetoisat ovenkohdat ylimääräisillä peitoilla, niin että tarkenee sukkajalalla. Vanhemmaksi tultua on ruvennut tuntemaan enemmän vetoisuutta.
Tuossa kuvassa on hevoskastanja, joka kuulemma oli pari päivää sitten harmaapäätikan istumapuuna. Niinpä piti vielä tänään käydä aamusta kaupassa, että sain kunnon talipötkylän hankituksi ja aion panna sen tuohon puuhun. Sen alaoksille vielä jotenkuten yltää vaikka pääseekin kahlaamaan! Tellakin sai maksalaatikkonsa, että tulee kunnon joulu hänellekin.

Äsken tuli mieleen lapsuuden aika tässä talossa, ja valmistautuminen jouluaaton juhlahetkeen, joulupukin tuloon. Oli oltu saunassa nopeasti, sillä sen jälkeen piti vielä pukea pyhävaatteet päälle. Niinpä laamapaidan päälle sukkanauhaliivi, raidallisesta flanellista, jalkaan flanelliset luukkuhousut, jotka kiinni liivin sivu- ja etunappeihin. Sitten puuvillaiset pyhäsukat, niissä ylhäällä nappi, johon liivin sivulla riippuva sukkanauhan reikä pujotettiin, jotta sukat pysyivät ylhäällä. Pian sitten jouluksi saatu uusi mekko päälle ja isän tai äidin kammattavaksi, että varsinkin jakaus tuli suoraan. Tuo jakauksen teko oli melkein harras toimitus? Pian löytyivät jotkut kengätkin jalkaan. Meillä ei silloin oltu sukkasillaan sisällä, vaikka en nyt muista, millaiset olivat sisäkengät. Ei ainakaan mitään kevyitä tossukoita, niitä tuli markkinoille vasta 1950-luvulta alkaen. Vanhimmat lapset olivat yleensä isän saunotettavia ja hoivattavia, sillä aikaa kun äiti pesi nuorempia lapsia saunassa.
Tykkäsin paljon eräästä sukkanauhaliivistäni, johon äiti oli saanut Hyvinkäältä sisarensa Impin lähettämiä kangaspaloja, tummanpunaisilla raidoilla kudottua flanellia. Siitä oli jäänyt ommellessa pienen kämmenen kokoinen pala, jonka sain omiin askarteluihini. Muuta flanellista ei tullutkaan, Elsan ompelusaineet lienevät olleet niitä korjauspaloja, joita tehtaalta tuli. Sisar Impihän oli taideparsija Hyvinkään tekstiilitehtaalla, ja hänen työnsä oli korjata kaikki, mikä voitiin korjata. Jos ei millään voinut revennyttä kangasta tehdä myyntikuntoiseksi, niin pikkupala silpaistiin pois. Pertille tuli yhdestä palasta vihreäraitainen, Pentille siniraitainen liivi. Pojillakin nimittäin oli luukkuhousut ja pikkupojilla sukatkin sukkanauhoin.
Saamistani kangaspaloista tuli yleensä nukenvaatteita tai vuodevaatteita. Nukke oli itse tehty, noin sormen kokoinen, joten sen vuodekin oli tulitikkulaatikko, ja tyyny oli kaksinkerroin taitettu pieni kangaspala. Istuin yleensä ruokapöydän alla näpräilemässä ompeluksiani, koska leikin tilantarve ei ollut suuri, enkä halunnut osallistua mm. painiin, jota veljeni harrastivat.
Joulupukilta ei niinkään odotettu lahjoja, vaan sitä, tuleeko piiskaa, sillä pukilla oli aina vitsaluuta vyötäröllä. Niinpä pelkäsimme pukintuloa, eikä puhettakaan, että kukaan olisi pyrkinyt vieraan syliin istumaan! No onneksi ei tullut piiskoja, mutta ainakin piti aina laulaa, ja kauhuisena ei se laulu kovasti helkkynyt.

Pikkulasten leikit ovat viime päivinä olleet mielessäni muutenkin, sillä Ylöjärvellä perjantaina kadonnut pikkupoika, vasta 8-vuotias, löytyi eilen kuolleena romahtaneesta lumiluolasta, jonka lapset olivat tehneet aurauskasaan. Voi surku häntä! Lapset keksivät kaikenlaista, mekin yritimme ryömiä tierummun läpi maantien alta, mutta omalta kohdaltani se jäi alkuun, ja tulin kiireesti takaisin. Mutta kauhu-unet sinne jäämisestä vaivasivat monena vuonna. En muista, menikö kukaan muukaan sieltä läpi. Kukahan olisi saanut esiin, jos olisin juuttunut putken keskivaiheilla?
Kovimmat pakkaset taitavat olla tältä erää ohi, joten siis on tiedossa taas lumisateita. Toivottavasti ajokelit eivät ole aivan kauheat huomenna, kun "nuoriso-osastomme" Lohjalta pikkuvauvan kanssa suuntaa itä-Suomeen. Toivon heille hyvää matkaa. Ja kaikille lukijoille myös hyvää joulua!


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Huh mitä myräkkää!

Kun kesä ja syksy olivat niin märkiä, niin eipä sitä taustaa vasten ole ihme, että luntakin saadaan nyt roppakaupalla. Sitä on tullut yli viikon, lähes tauotta siitä lähtien, kun tulin Lohjan reisusta. Auton kuva on eilisaamulta, vuorokaudessa oli tullut melkein 20 cm:n peitto auton katolle. Kaikki muut kuvat ovat tältä aamulta hieman ennen puolikymmentä. Nietokset ovat kasvaneet polkujen varsilla jo puolimetrisiksi, vaikka heitän lumet kauemmaksi. Tuuli kasaa sataneet lumet isoiksi kinoksiksi juuri polkujen pohjalle. Siitä lapioimista riittää.
Sinistä taivasta on ollut esillä pilviverhojen lomassa alle kaksi minuttia yhteensä, joten eipä meidän seutu juuri kaamospaikoista ole eronnut. Ei ole ollut suojasäätä, joten kevyt pakkaslumi jää maahan paksuksi villapeitoksi ja on hyvä eriste maahan marraskuun loppupuolella piilotetuille tulppaaninsipuleille. Tellalla on ihanaa, kun voi aina heittäytyä polun sivuun hyppimään! Mutta vähän hirvittää siellä asiointi, niin että tarpeet tulee tehtyä auratun polun syrjille.
Forecan pidempi sääennuste, 10 päivää näyttää, että samanlaista ilmaa jatkuu yli joulun, ja lunta tulee, mutta yöt muuttuvat kylmemmiksi jo pian, kaikki alle -10. Päivätkin koko ajan pakkasella. Sääkartoilta näkee, että arktinen ilmamassa, jonka yleensä pitäisi olla pohjoisen suunnassa, onkin nyt Venäjällä etelä-Eurooppaan asti, ja kun Atlantilta tulee kosteampaa meri-ilmaa, saderintama muodostuu etelästä pohjoiseen. Koko maanosamme saa nyt paljon sadetta ja paljon lunta. Tellan talvitakillekin tulee käyttöä, kun menee kylmemmäksi vielä. Tänään se oli ensimmäistä kertaa, ja kyllä riitti piehtaroimista!
Lumi on kuitenkin tullut melko sulaan maahan, sillä kun otan polun varresta ihan pohjalta, lumi on siinä hieman kosteanoloista. Teemu sanoikin jo viikolla, että linkoaminen on haasteellista roudan puuttumisen takia, kun iso kone tuppaa painumaan liian syvälle ja ryöpyttää tien pintamaatkin. Siksi pohjaa pitää ensin ajaa isoilla pyörillä kovemmaksi paakuksi.
Onneksi ei ole sattunut työ- tai muita tapaturmia, että olen voinut reippaasti mennä lapion varteen. Perjantaina tein ihan kolme urakkaa, ja lauantaiaamusta taas uusiksi, koska yönkin satoi. Olisi pitänyt eilenkin olla kolmesti lapionvarressa, mutta illan viimeinen jäi, kun tuuli on ollut niin kovaa, että rupesi palelemaan.
 Ihme kyllä, vaikka on tuullut ihan 12 m sekuntivauhdin puuskia, niin lumet eivät ole pudonneet kuusista tai männyistä, jotka nekin nyt ovat kuin Lapin maisemista haettuja. Jäätyneet oksat eivät niin vaan näytä liikkuvan. Ihan alaoksilta yltää maasta käsin karistelemaan.
Lumitöiden takia eivät kutimet ehdi edetä niin kuin toivoisi, sillä lapiota puristaessa sormet paksunevat, sukkapuikko ei niin hyvin pysy kädessä. "Uffelle" olen alkanut tehdä suomenruotsalaisen syntyperän merkiksi sinikeltaista villatakkia, mutta täytyy vielä käydä Korialla, kun sininen lanka ei riitäkään. Toista etukappaletta ei tule, ennenkuin tekee Korian reisun. Yksi vaaleanpunaisen kirjava sukka tuli valmiiksi eilen, se oli alettu jo Lohjalla.
Ulla oli pannut postin kuljetettavaksi mukavan syntymäpäiväyllätyksen, se oli lahjakortti päänhierontaan, joten olihan se pian käytävä lunastamassa, ja ajaa köröttelin torstaina jo aamupäivästä Kausalassa! Oli rentouttava tunti, ja lopuksi vielä lämmistä inkivääriteetä. Kiitos! Opin samalla keskustellessa, että on olemassa myös Kajava-hieronta, suomalaisen kehittämä.
Torstaina oli myös kauden viimeinen ompelukerho, sain siellä tehtyä kaksi pikkupojan varoiksi aiottua peittoa, ja se oli mieluista, kun sain käyttää saumuria. Kaksinkertaisesta fleecestä tehdyssä vaaleansinisessä peitossa on vanua myös. Ajattelen, että se on hyvä talviautoilussa, ja siksi reunat ovat ohuemmat. Vanutiiviste on kierrätysmateriaalia, sillä Annin päiväpeittoa korjatessa otin irti kaitaleen peiton toisesta päästä. Kun korjaukseen tarvitsin vain päällimmäisen kerroksen, loput materiaalit tulivat käyttöön tässä.
Vaihdoin Lohjalta kotiin tultua ihan talvimatotkin, mutta viikolla oli taas mattojen vaihtoa, sillä Helena tuli tiistai-iltana Tella mukanaan. Tella oli saanut jostain ihmeestä ripulin, jonka oireita ilmeni keskiviikkoiltana, ja kun torstaiaamuna heräsin, karu totuus paljastui. Viisi tuvan ja peräkamarin mattoa oli saanut läimäreitä. Niitä sitten aamutuimaan puhdistelin ja vein matot vielä pakkaslumelle hapettumaan ja tuulettumaan. Prosessin mentyä istuin aamukahville, mutta kun olin sattumalta paljasjaloin, huomasin, että myös pöydänaluksen matot olivat saaneet pissalätäkön, joten kolme mattoa meni muiden lisäksi pihalle. Kahvi ehti jo jäähtyä!
Onneksi varastossa on mattoja, vaikkei loppukesällä ollutkaan säätä matonkuivatukselle. Löytyi Emmille tehdyt isohkot matot, jotka toivat siitä ohimennessään ihan joulutunnelmaa tupaan, joten aamupäivän aikana haeskelin sitten joululiinatkin, kun rupesi siltä näyttämään. Yksi uusi saali täydensi joulun lämpimät värit.

Joululiinoja haeskellessa löytyivät eteisen vaatehuoneesta Lohjalle aiotut hienot vaahteranlehtiseppeleet, joita ei muistettukaan panna autonkyytiin keskiviikkoaamuna!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikkujouluilua

Eilen huomasin, että seinäkalenterin Marraskuu oli vielä vaihtamatta Joulukuuksi, vaikka oli viikko jo eletty uutta kuukautta! Kaikenlaista touhua tulee, kun leudosta syksyisestä lähdöstä palaa paukkupakkasen ja lumen aikaan. Yläkertakin oli päässyt jäähtymään aika viileäksi, kun ovea ei oltu avattu pariin viikkoon, eikä pohjakerroksen uuneja lämmitetty. Loppuvuosi näemmä onkin erilainen kuin viime vuonna, sillä lunta on satanut lähes päivittäin, eikä tosiaan tarvitse miettiä, mitä tekisi, kun aina on mahdollisuus mennä lapioimaan! Lunta näyttää 10 päivän sääennusteen mukaan olevan odotettavissa melko usein, ja alkanut pakkaskausi jatkuu ainakin lähelle joulua. Ensimmäiset kolme lumikuormaa piti jo rapistella pihapuista pois, kun oksat olivat jo liian ison painon alla. Lyhdytkin olivat hautautua, niiden ympärille ja alle piti kaivaa tilaa. Lumi on onneksi ollut pakkaslunta, se on melko kevyttä luoda ja irtoaa lapiosta vaivoitta.
Naapurin uusi portti on varmaan kohta myös käytössä, kun Vierulantien lumet linkoutuvat toiselta puoleltaan Lepolanmäkeen. Sovin tänä aamuna Teemun kanssa, että linko hengähtää portin kohdalla, että polku pysyy helposti kunnostettavana.
Viime vuonna kylmyys ja lumet tulivat monta viikkoa myöhemmin. Silloin oli murheellinen vuoden loppuaika, kun oli Wilman hautajaiset, ja hauta tuli tehtyä ihan sulaan maahan marjapensaan paikalle. 22. päivänä vasta lunta alkoi sadella, kun Helenan kanssa teimme tätä viimeistä palvelusta. Tiitun hautaaminen oli tammikuun alkupäivinä, ja silloin kyllä oli pieni lumipeitto, mutta toisen pensaan paikalle oli uusi hauta vielä helppo saada aikaiseksi. Tänä jouluna taitaa olla iloisemmat tunnelmat.

Kotiinpaluun jälkeenkään sukkapuikot eivät ole levänneet, sillä monta sukkaparia pitää jouluksi valmistaa. Ensimmäiset 3 paria jäivät Lohjalle, seuraavat lähtivät Tampereelle itsenäisyyspäivänä, kun Ulla ja Jari vierailivat pikkujouluajelullaan täällä. Kisut eivät olleet matkassa, kun niillä oli hiljattain ollut muu tilaisuus olla auton kyydissä. Joulupaketti valtameren taakse on myös pitänyt postittaa. Olen ollut sukkien kutomatöissä pitkin syksyä, puikkojen liikuttelu on luontevaa sisäoloissa. Varastoja pitää olla aina!
Vielä en ole ripustanut jouluvaloja, taitaa mennä myöhempään. Talveksi pitää kyllä panna enemmän mattoja lattioille, että jalka tarkenee. Sen verran olen tehnyt joulusiivoa, että vieraskamarin sängynalunen on tyhjennetty sinne kertyneestä punaisesta koirankarvasta, sitä tuli ihan kaksi rikkalapiollista, vaikka alusta oli pakattu täyteen sängynaluslaatikoita. Siitä tulisi kiva talvipesä parille linnulle! Moni tuollainen erä, jonka olen vienyt pihalle tarjolle, on kyllä mennyt hiirenpoikasille lämmikkeeksi, sillä niitä on sitten kesällä löytynyt nurmikko- ja kitkemistöissä.
Olin eilen illalla omalla kylällä ainutlaatuisessa pikkujoulussa. Sain nimittäin naapurin Päiviltä kutsun tulla varaäitinä mukaan Hahkijain tilaisuuteen, jonne oli kutsuttu myös omaiset. Juhlaa vietettiin seurakuntatalon kahvitteluhuoneessa, joka nykyisin on ilmalämpöpumpun ansiosta hyvin lämmin tila, ja se on hyvin kodikas, kun yli kolme metriä korkeita seiniä verhoaa puupaneli ja ikkunoissa on isot appelsiininkeltaiset verhot. Tapsuttelin sinne hautausmaan poikki lumisateessa, kun kävin vilkaisemassa samalla, että Tatun ja Elsan haudan kynttilä vielä jaksoi palaa. Monella muullakin haudalla oli valoa. Joillakin on jopa led-kynttilöitä.
Ohjelma oli perin normaali, oli puhe, laulua, soittoa ja syömistä. Ja joulukuusi. Mukana oli joukko lapsia, joiden suurta huvia oli kirmailla ympäri pitkää pöytää, tila taatusti oli omaa kotia suurempi. Myös oli varattu askartelupaikka, jossa sokerikuorrutuspursolla liimailtiin ranskalaisia pastilleja piparien päälle. Kekseliäimmät tekivät karkeista ihan torneja, kun varatut piparit olivat kaikki tehty yhteen kertaan. Nuorin vieraista oli vasta n. 10 päivän ikäinen poikavauva, joka uinaili omassa kantokopassaan koko kestin ajan, vaikka isojen ja pienten mekastusta riitti yllin kyllin.
Juhlan teki ainutlaatuiseksi sen kestitys, jossa ei ollut mitään tavanomaista. Enpä ole noin maittavaa ateriaa syönyt kai koskaan, ja mikä parasta, ei ollut lainkaan ähky olo, vaikka en tyytynytkään yhteen lautaselliseen! Ruokien esittelyssä sanottiin, että se oli koostettu skandinaavisista jouluperinteistä. Niinpä meillä oli mm. fasaanipataa, mustaa makkaraa, haudutettua hapan- ja punakaalia, lohta eri muodoissa, säilöttyjä sieniä ja salaattia. Lihapullia ja nakkeja sekä perunoita oli kait lasten takia pöydässä. Jälkiruoaksi tietysti kahvia, kuivia kakkuja ja pipareita, ja halukkaille maisteltavaksi itse tehtyä vadelma-kirsikkalikööriä. Ihan ylenpalttista minun mielestäni. Kiitokset taitaville käsille ja kekseliäille päille!
Kaikki ulkokuvat on otettu tänään klo 11.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Taas ollaan lumen valtakunnassa

Alapihan kriikunat osaavat hienosti kantaa lumikuormaa, kun niiden oksat haarautuvat aika vaarasuorasti. No, tiettyyn rajaan sekin käy, mutta viime talviset kuormat olivat liikaa. Kriikunoita joutui kaatamaan keväällä koko toisen rivin, kun eivät oienneet.
Jouluun on vain kolmisen viikkoa, ja talvi tuli odotettuun aikaan. Viimeistään joulukuun alussa on useimpina vuosina oltu samoissa näkymissä kuin nytkin, ja nämä lumipeitot ovat tulleet viime viikonvaihteen tienoilla koko etelä-Suomeen. Pakkasta on päivälläkin -15. Olin Lohjan reisussa ihan kaksi viikkoa, lähtiessä maa oli musta ja ilmat sen mukaan, mutta nythän taas muistetaan, mitä on olla, kun kylmä kurkistelee ovenraosta. Aloin kotimatkan teon iltapäivällä, sillä kiersin hieman eli Janakkalan hautausmaan kautta viemässä itsenäisyyspäivää varten monen päivän kynttilät siellä olevien poikien, Maurin ja Bernhardin haudoille. Aurinko juuri laski, kun kävelin upeassa talvimaisemassa hautausmaalla. Kookkaat pihtakuuset, joita siellä hautausmaalla on paljon, säkenöivät appelsiininvärisessä valossa. Aivan uskomatonta.
Siitä eteenpäin matkaa tehtiinkin lisääntyvän pimeyden ja pöllyävän lumen vallitessa, joten kaikki ajoivat hiljakseen, ja ihme kyllä Lahti-Kausala välillä ei minuakaan kukaan ohittanut, vaikka tultiin iltapäiväruuhkan aikaan.

Lohjalla olisi voinut viipyä pidempäänkin, kun katseltavana oli lähes päivittäin tyttärentyttären hurmaava pikkupoika, joka eilen täytti yhden kuukauden. Harmi, kun kamera unohtui kotiin lähtiessä, mutta onneksi en ole suvun ainoa kameramies. Saan kuvia myöhemmin.  Asuin tyttären kodissa, joka oli ilahduttavan vedoton tähän taloon verraten. Ja tuliteräuudessa kodissa on tietysti mukava viettää aikaa. Paikka oli Lohjanharjun länsirinteellä ja sen verran metsän keskellä, että pihalla näkyivät ensimmäisten lumien tultua parit pupunjäljet. Onneksi oli ompelukone ja kudinpuikot mukana, niille riitti hommia, kun Tellan kanssa kävelyjen väliin jäi runsaasti aikaa.
Petteri tulee kotoaan ensin tuohon ison kuusen alle ja tarkistaa tilanteen. Jos kaikki on OK, niin alkaa sipsuttaa taloa päin ja rakennusten välisestä solasta sitten ylös. Kohde on senjälkeen yleensä Hutrin piha, jossa Petteri on tottunut pyörähtämään.

Kaikki kuvat ovat tänään puolen päivän aikaan otettuja. Nyt sopii Petterin sipsuttaa polun mäki ylös, eikä maha kastu, kun on lumityöt tehty!

Kotipiha oli parinkymmenen sentin hötölumen peitossa, alapihalle näyttivät vievän vain naapurin Petteri-kissan kahlausjäljet. Sirukin oli kulkenut vain tiellä, jota oli jo aurattu. Niinpä tämän aamun ensi hommia oli lumilapion esiin kaivaminen ja pikku voimistelu sen kanssa, että polut tuli tehtyä. Samaan aikaan alakerran uunit lämpisivät kevyesti, kun ei sitä oltu pariin viikkoon hoidettu. Kohta menen virittämään toiset lämmityspanokset.
Tänään olen käynyt jo kahteen otteeseen Kausalassa, sillä aamuisen ostosten teon yhteydessä sain varattua ajan tukanleikkuuseen samalle päivälle, joten nyt on kaikki hoitoa vaatineet hommat saatu järjestettyä. Muonantäydennyksiä piti hankkia linnuillekin, olin kyllä lähtiessä pannut paljon talipalloja keinunkaareen, mutta ahkerina oli oltu! Myös siemenlauta oli tyhjillään. Tatun ja Elsan hautakynttilä on jo pantu palamaan.
Etupiha oli upea, sillä lumi on kovin kevyttä ja verhoaa vain pienellä painolla sen kasveja, varsinkin rapunpielen maksaruohot ovat kuin lumipalloja. Kohta pitää poistaa lumihuput kynttilälyhtyjen päältä ja panna valoa niiden mökkeihin.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pyykkipäivä

Ilmat ovat jatkuneet keskimääräistä lauhempina, sateitakaan ei ole ollut samalla tapaa kuin lokakuussa, vaikka kosteita ja pilvisiä päiviä riittääkin. Ei ole vielä tarvinnut nastakenkiä, vaihdoin Kuoma-saappaatkin takaisin crokseihin, kun tie ei ole ihan lätäkköinä. Puutarhan pohjan sammal kasvaa, kuten otsikkokuvan nallesta voi nähdä. Se on nököttänyt omenapuun kannolla jo monta vuotta ja siinä pulskistunut, jopa ruohokin kasvaa kainaloista. Sammal on verhonnut kannon kokonaan.
Pääosa vanhoista kukkavarsista on jo listitty, kun olen päässyt pariin otteeseen tällä viikolla hieman töihin.
Mitähän lie kylän tikoilla mielessä? Kaksi käpytikkaa piti rummutusharjoituksia aamulla isoissa hautausmaan puissa. Oliko pantu lapset harjoittelemaan, että keväällä osaisivat, vai onko tämä pikku pakkasen jälkeen tullut lämpimämpi kausi tikkojen mielestä jo merkki keväästä? Nähtiin tänä aamuna myös isompi eli harmaapäätikka, joka koputteli Kappelinmäen metsikössä. Niitähän on kylällä, ja ovat mielestään pikkulintuja, kun käyvät talipötkylää verottamassa naapurin ruokintapaikassa.
Alakuvassa on vapaana tallustava 1990-luvulla kuolleen Tapsan, entisen haudankaivajan koira Siru,  ei se viitsi mennä metsään asti, kunhan tässä lähitalojen nurkissa pyörii. Tella taas ei voi käsittää, että toinen koira on jatkuvasti sen talon nurkissa, joka on hänen. Haukkukerroista voi päätellä, koska Siru on menossa tai tulossa. Siru on vanhus, ehkä jo parikymmentä vuotta, eikä se opi uusille tavoille, vaan käy joka aamu hautausmaan nurkat kiertämässä.
Sunnuntai on varsin sopiva pyykkäykseen, sillä kellon ympäri pyörii ns. halpasähkömittari. Talvikaudella arkisin se mittaa yön kulutettua energiaa. Sunnuntaiaamun pyykit siis peseytyvät ja kuivuvat edullisesti. Ei silti, että pyykkiä niin tuhottomasti olisi, mutta viileän ja märän kelin aikana kaikkea kertyy enemmän. Varsinkin pesua kaipaavia villasukkia! Kun on ilmalämpöpumppu, niin sen lähistöltä löytyy hyvä kuivatustelineen paikka, ja pyykki on kaappikuivaa usein jo illalla.
Jostain hyvin kaukaisesta ajasta peräisin on minulle itsestäänselvyys, että sunnuntaisin pitää olla siisteintä, ja siksi myös tärkeimpien oleskelutilojen kohentelu menee siinä ohessa  pesukoneen antaessa tehokkaan tuntuisia taustaääniä. Piankos sitä suihke-Tolulla kuittaa likaisimmat kaapinsyrjät ja koirankupin viereisen lattian, siihen ei kulu kuin vartti. Sen jälkeen voikin syventyä varsinaisen sunnuntain viettoon. Tässä kirkon vieressä se merkitsee, ettei siivousaskareita tms. tehdä kuin ennen kymmentä. Varhaislapsuudessani oli tapana, että sunnuntaisin puettiin myös ns. pyhävaatteet päälle.
Tellakin järjesti itselleen pyykkipäivän juuri tänään löydettyään aamulenkillä jonkun epämääräisesti haisevan kieriskelykohdan. Toiveikkaasti kuvittelin, että lahoa sientä, mutta totuus taisi olla proosallisempi. Oltiin aamuhämärän aikaan metsässä, ja koira oli tietyllä lailla varpaillaan koko ajan ja katseli ympärilleen. Mikä lie ollut haju tai muu merkki, vaikka itse en mitään havainnut. Siksipä se kai arveli, että paras naamioitua sukeltamalla kaameimpaan metsästä löytyvään vaihtoehtoon.
Onneksi olin illalla vielä pitänyt tulta kiukaan alla kun olin iltasuihkussa. Voitiinkin oitis suunnistaa pesutilaan, jossa kutsuvan hajuinen sampoopullo odotti käyttöä. Madame ymmärsi, ettei kotona voi olla, jos ei tähän suostu, joten muitta mutkitta pesu sujuikin. Pyyhkeetkin pääsivät sitten vuorostaan koneeseen, kun oli kerran muutakin pyykättävää. Nyt koira käy toistuvasti kysymässä, etkö vielä vähän kuivattaisi tuosta ja tuosta, kun tuntuu viileältä.
Viikolla on maantienvarren pyykitys tai muu merkintä mittaamista varten ollut käynnissä, ja sitä edelsi helakan oranssinpunaisen spray-pullon kanssa häärijät, jotka merkitsivät paitsi ajotien reunaa myös ns. tien suoja-alueen ulottuvuutta meidänkin tiellemme. Vaakittajakin nähtiin töissään. Tiistaina 6. marraskuuta oli tietoimituksen loppukokous, ja ilmeisesti päästiin heti jatkamaan näillä käytännön hommilla. Pientareitakin on niistetty 10-20 cm matalammiksi ja siirretty kertynyttä hiekoitushiekkaa kauemmaksi sivumaastoon. Nyt on paikoin helpompi kävellä ajoradan sivulla.


torstai 8. marraskuuta 2012

Isäinpäivä ja muita tuulia

Sukuun saatiin viime sunnuntai-iltana, 04. 11. 2012 poikavauva, odotusajan nimeltään Uffe, joka saapui tyttärentyttären perheeseen. Poika viipyi yli aikansa lähes kaksi viikkoa, mutta sitten olivat sormivoimat niin kasvaneet, että sai sikiöpussinsa aukeamaan, ja siitä maailmaantulo sitten käynnistyikin. Koko oli kuin miehelle ainakin, 3,6 kg ja 53 cm. Nyt vauva viettää jo kotielämää totutellen koira- ja kissamaailman ominaisuuksiin siinä samalla, kun näkee viimein naamat äidiltään ja isältään, joita oli kuunnellut jo jonkin aikaa siellä eriöelämässään. Vanhemmat ja muu kotiväki saavat nauttia vauvan ihanasta tuoksusta, jota erittyy päästä, otsapuolelta, jolla hän merkkaa reviiriään äidin ja isän kainalossa.

Mikäs sen hienompaa, kuin että heti alkajaisiksi päästään siinä kodissa viettämään isäinpäivää, joka on tulevana sunnuntaina! Kakuista ja muista lahjoista nyt viis, kunhan vain hieman sormea rutistaisi. Hymyäkään ei vielä tarvitse irrota, sen aika tulee vielä. Onnea koko perheelle! Pari muuta sukujen isää on ennestään olemassa, molemmat vaareja lapselle, joten miesten rivit vahvistuivat kummassakin suvussa. Isovaareja ei taida enää löytyä, heitä muistetaan kynttilöin.
Ilmat ovat olleet marraskuiset, välillä pikku pakkasta ja taas vesi- tai räntäsadetta. Nyt ollaan sen kylmemmän kohdalla, ja eilen sataneet märät lumet ovat kohmeisina nurmikolla. On kuljettava tarkasti, koska aina jossain voi olla liukas kohta! Tiistaina pääsin kunnan asukkaana nauttimaan kahdesta ikäihmisten ilmaisesta hyvinvointiprojektista, sain nimittäin flunssarokotuksen ja kunnalta lahjana kenkiin kärki- ja kantapiikein tehdyt varusteet. Entisiäkin omia kyllä on, mutta ovat kaikki kantapääpiikkejä. Nämä uudet ovat senverran tiukat, että tulee käytetyksi vain oikeissa talvikengissä, Kuoma-saappaisiin ne eivät mahdu, saapas kun on korkea.
Tiistai oli oikein osallistumisen päivä, sillä yllä mainittujen hankkeiden ohella oli markkinapäivä. Siitä ei tosin ollut paljon iloa, kun satoi vettä ja räntää niin tarmokkaasti, että useimmat kauppiaat olivat jääneet muualle sateensuojaan. Mutta aamupäivällä oli tietoimituksen loppukokous kunnantalolla. Sinne en kuitenkaan ehtinyt, kun oli siihen aikaan jo aiemmin sovittu hammaslääkärin reisu. Toisaalta ei ollut tarvettakaan mennä kokoukseen, kun edelliskerralla jo kuulin, että asiain tila tien suhteen jatkuu samanlaisena tältä kohdin. Korvasin "tapaamistarpeita" käymällä Iitin käsityöläisten Taidegallerian avajaisissa vanhalla meijerillä, jossa onkin hulppeasti tilaa! Pahalahden Marjan verstaalla siinä seinän takana piti käydä myös plaraamassa sohvanpäällyskankaiden valikoimia.
Saaliprojektit ovat edenneet niin, että enää yhden loimi on jäljellä tukilla. Tänään sain pois siis neljännen ja alkuviikosta valmistui kolmas, jonka kuva tuossa yllä. Sekin taitaa mennä syksyisten puiden sarjaan? Ehkä loimi tullee lopetettua ensi viikon alkuun mennessä, jos nyt en kovin innostu maatöistä viikonloppuna. Alakuvassa on tänään valmistunut, se on vaaleampi, kun jätin mustat vaakaraidat pois kokonaan ja punaisen osuus on pienempi.
Välillä käydään Tellan kanssa metsäreisujen ohella myös lähilenkkejä, ja kirkkomaan aita, kuva tuossa alla, on aina kiinnostuksen kohde. Toivottavasti sortuneesta kohdalta ei irtoa enempää kiviä. Ehkäpä kivien raoissa asuu talvehtivia otuksia, kun sitä aina pitää kuunnella? Tosin vielä enemmän kiehtoo tässä oveni lähistöllä oleva uusi valkoinen portti, sen raoista pitää käydä joka ainoa kerta kurkistamassa, kun mennään ohi.
Nyt täytyy pitää lompsan narut tiukasti kiinni, sillä puhaltaa korjauksia vaativa laskujen tuuli, melkein viikon takaisen amerikkalaisen Sandy-myrskyn luokkaa! Jouduin hankkimaan tyhjentyneen ja rikkoutuneen etupyörän tilalle uuden, ja huollossa käydessä kuulin, että autossa "ilokseni" jatkuvasti palava ABS-jarrujen varoitusvalo tietää vielä suurempaa rahanmenoa, sillä siellä oli ollut jonkinasteinen oikosulku, ja koko johtonippu oli sulahtanut kasaan. Jarrupalatkin tulevat lähiaikoina kohteeksi, sekä jakohihna, auton iän eikä niinkään kilometrien takia.

Lisäksi olen hankkinut taloon turvajärjestelmän, joka päivystää halutessani talon ovien ym. liikennettä ja tarkkailee erikoisten palovaroitinten avulla myös talon turvallisuutta. Kuin sattumalta huomasin lisäksi tänään lopettaessani lämmitystä alakerrassa, että leivinuunin luukku aikoo irrota. Soittelin superkorjaajalleni, ja se ongelma hoidetaan nyt ensin, aivan lähiaikoina.
Kuvat ovat kaikki tältä päivältä. Ulkona paistoi jopa aurinko!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyhäinpäivän viettoa

On jälleen loppuvuoden kynttiläpäivä, kun eletään pyhäinpäivää. Autoliikenne oli tuonut eilisiltaan mennessä runsaasti kynttilänsytyttäjiä tälle kirkkomaalle, kun iltahämärissä kävin laittamassa omat muistelukynttilät sekä pihaan että vanhempien haudalle. Liikenne jatkui vilkkaana myös tänä aamuna. Kun oltiin Tellan kanssa aamulenkillä kahdeksan jälkeen, saimme odotella yhtä mittaa tiepuolessa ohi menevien mahdollista kääntymistä ylähautausmaalle. Kirkonmenojen alkaessa myös nämä lähimmät pysäköintialueet ovat täyttyneet.
Vettä satoi yöstä alkaen, tämä oli toinen sade loppuviikolle. Viikko sitten oli vallinnut pakkas- ja lumisadekausi, se päättyi  pari päivää sitten, ja eilen aamulla oli jo lähes kaikki tullut lumi sulanut vedeksi. Kun maa ehti hieman jäätyä aiemmin, jää  isoja lätäkköjä, kun sulavesi ei painu syvemmälle.
Onneksi tiet ovat kokonaan sulaneet, niin ettei tarvitse pelätä liukastelua alamäessä kulkiessa. Yläkuvasta näkyy myös pieni uusi yksityiskohta naapurin tontilta. Heille tuli viikko sitten oikein sievä roskiskatos portinpieleen. Tottakai piti hommata omaan eteiseen odottamaan hiekoitusmurskesäkki, mutta se on vielä avaamatta.
Ulkotöitä olen saanut aikaiseksi niukalti, vain kesäkukkaruukut on viety porraspielestä kompostoitumaan. Kukkavarsia on aika paljon vielä listimättä, etupihassakin. Jos olisi kuivempaa päivää tulossa, voisi sitäkin tehdä.
Siksi aika kuluu nyt yläkertapuuhailussa ja ompeleita näprätessä. Löysin varastoja myllätessä yhden melkein valmiin fleecetakin ja toisenkin jo hieman kaavaillun, joten niitä on edistetty pikkuhiljaa. Punaiseen löytyi Paateron kaupasta oikein kaunista koristenauhaa, ja kerhotuttavat sanoivat, että työ muistuttaa nyt lappalaista nuttua. Nauhat on nyt sommiteltu kiinni nuppineuloin, kohta saa sitten ommella.
Violetti fleece-takki saa dalmatialaiskaulusta, ehkä muutakin koristetta vielä, sillä se on vasta yhden työkerran kokenut tekele. Kankaista jää ylijäämäpaloja, ja eräs tuleva projektini on suunniteltu fleecetilkkujen varaan, joten ainakin työt pitää leikata ja panna alkuun niin, että näkee, mikä on ylijäämää.

Viimeisestä saaliloimesta on syntynyt tähän mennessä kaksi. Ylempi kuva eli ensimmäinen Hiillos-nimellä kulkevasta loimesta valmistui sunnuntaina, se näyttääkin jotenkin hiillokselta, mutta tämä seuraava, eilen valmistunut menee kyllä enemmän sinne ruskasyksyn lehtipuihin, ehkä ajattelin siinä tehdessä sisareni Facebookissa olleita kuvia Smoky Mountains- alueelta, jossa he vierailivat äskettäin.
Matka sattui yhtaikaa ennätyksellisen Sandy-myrskyn kanssa, ja heidän kotipuolensa oli siellä myös kohteena, mutta emme ole vielä kuulleet myrskyuutisia sieltä. New-Yorkin alueella on tosi suuria vaikeuksia, kun alue ei ole palannut vielä normaaliin elämään. Sähköjen katketessa sisareni kotona käynnistyy oma generaattori, joten talo on turvassa siltä osin. Toivottavasti tontin mukava sijainti alempana rinteellä estää pahimmat tuulituhot. Vesiuoman täyttymiseen siellä notkon pohjalla täytyy tietysti varautua, mutta siinä on varaa 10 m:n pinnannousuun, ennenkuin ollaan tontin alarajalla.