Jouluaaton tunnelmia

Joulurauha on äskettäin julistettu. Joulutoivotuksin kulkevien naapureiden vierailut ovat ohi, ja Tella vetäytyi haukkumisurakan jälkeen sohvalle köllöttämään. Kynttilänliekit lämmittävät. On rauhaisaa.

Ulkona tuiskii lunta, ja kova tuuli pudottelee puhtaita lumimöykkyjä puiden oksilta. Luulin aamukävelyllä koiran kanssa ollessa siksi näkeväni harhoja, kun maa näytti paikoin kuin valaistulta, ja väistimme monta kertaa tien sivuun odottamaan autoa, kunnes tajusin, että maa itse oli paikoin eri värinen, vitivalkoinen. Ei silti, jo kahdeksan aikaan oli kyllä melko lailla kynttiläintuojien liikennettä hautausmailla, vaikka aika moni oli jo eilisiltaan mennessä ehtinyt tuomaan valopisteensä. Onneksi on näitä monen päivän kynttilöitä, niin että jouluaaton hankaloilta liikenneruuhkilta vältyttäneen jatkossa kokonaan.

Tässä kuussa ei ole ollut yhtään suojasäätä, eikä sellaista näytä ennusteissakaan olevan odotettavissa. On aika tavallista, että itäinen arktinen ilmamassa viipyy saavuttuaan useita viikkoja, jopa lähelle kahtakin kuukautta, jos oikein hyvin sattuu. Lunta on kyllä saatu jo aivan entisten määrien tasolle, kun suoja ei ole latistanut pohjia. Tella saa auratulla parkkialueella hypätä metrin korkuisen lumivallin päälle, ja mikäs on mennessä, kun linko tiivistää lumen ja muuttaa tienvieren hankea paikoin koiraa kannattavaksi. Hyppääminen onkin suurta huvia, ja palkintokin voi odottaa, nimittäin jänisten käynnin muistot, koiran "ranskalaiset pastillit" eli papanat, jotka napsitaan parempiin suihin heti ja kaikki.

Talo on pysynyt lämpimänä, kun kovia tuulia ei juuri ole ollut, ja olen tietysti vuorannut vetoisat ovenkohdat ylimääräisillä peitoilla, niin että tarkenee sukkajalalla. Vanhemmaksi tultua on ruvennut tuntemaan enemmän vetoisuutta.

Tuossa kuvassa on hevoskastanja, joka kuulemma oli pari päivää sitten harmaapäätikan istumapuuna. Niinpä piti vielä tänään käydä aamusta kaupassa, että sain kunnon talipötkylän hankituksi ja aion panna sen tuohon puuhun. Sen alaoksille vielä jotenkuten yltää vaikka pääseekin kahlaamaan! Tellakin sai maksalaatikkonsa, että tulee kunnon joulu hänellekin.

Äsken tuli mieleen lapsuuden aika tässä talossa, ja valmistautuminen jouluaaton juhlahetkeen, joulupukin tuloon. Oli oltu saunassa nopeasti, sillä sen jälkeen piti vielä pukea pyhävaatteet päälle. Niinpä laamapaidan päälle sukkanauhaliivi, raidallisesta flanellista, jalkaan flanelliset luukkuhousut, jotka kiinni liivin sivu- ja etunappeihin. Sitten puuvillaiset pyhäsukat, niissä ylhäällä nappi, johon liivin sivulla riippuva sukkanauhan reikä pujotettiin, jotta sukat pysyivät ylhäällä. Pian sitten jouluksi saatu uusi mekko päälle ja isän tai äidin kammattavaksi, että varsinkin jakaus tuli suoraan. Tuo jakauksen teko oli melkein harras toimitus? Pian löytyivät jotkut kengätkin jalkaan. Meillä ei silloin oltu sukkasillaan sisällä, vaikka en nyt muista, millaiset olivat sisäkengät. Ei ainakaan mitään kevyitä tossukoita, niitä tuli markkinoille vasta 1950-luvulta alkaen. Vanhimmat lapset olivat yleensä isän saunotettavia ja hoivattavia, sillä aikaa kun äiti pesi nuorempia lapsia saunassa.

Tykkäsin paljon eräästä sukkanauhaliivistäni, johon äiti oli saanut Hyvinkäältä sisarensa Impin lähettämiä kangaspaloja, tummanpunaisilla raidoilla kudottua flanellia. Siitä oli jäänyt ommellessa pienen kämmenen kokoinen pala, jonka sain omiin askarteluihini. Muuta flanellista ei tullutkaan, Elsan ompelusaineet lienevät olleet niitä korjauspaloja, joita tehtaalta tuli. Sisar Impihän oli taideparsija Hyvinkään tekstiilitehtaalla, ja hänen työnsä oli korjata kaikki, mikä voitiin korjata. Jos ei millään voinut revennyttä kangasta tehdä myyntikuntoiseksi, niin pikkupala silpaistiin pois. Pertille tuli yhdestä palasta vihreäraitainen, Pentille siniraitainen liivi. Pojillakin nimittäin oli luukkuhousut ja pikkupojilla sukatkin sukkanauhoin.

Saamistani kangaspaloista tuli yleensä nukenvaatteita tai vuodevaatteita. Nukke oli itse tehty, noin sormen kokoinen, joten sen vuodekin oli tulitikkulaatikko, ja tyyny oli kaksinkerroin taitettu pieni kangaspala. Istuin yleensä ruokapöydän alla näpräilemässä ompeluksiani, koska leikin tilantarve ei ollut suuri, enkä halunnut osallistua mm. painiin, jota veljeni harrastivat.
Joulupukilta ei niinkään odotettu lahjoja, vaan sitä, tuleeko piiskaa, sillä pukilla oli aina vitsaluuta vyötäröllä. Niinpä pelkäsimme pukintuloa, eikä puhettakaan, että kukaan olisi pyrkinyt vieraan syliin istumaan! No onneksi ei tullut piiskoja, mutta ainakin piti aina laulaa, ja kauhuisena ei se laulu kovasti helkkynyt.

Pikkulasten leikit ovat viime päivinä olleet mielessäni muutenkin, sillä Ylöjärvellä perjantaina kadonnut pikkupoika, vasta 8-vuotias, löytyi eilen kuolleena romahtaneesta lumiluolasta, jonka lapset olivat tehneet aurauskasaan. Voi surku häntä! Lapset keksivät kaikenlaista, mekin yritimme ryömiä tierummun läpi maantien alta, mutta omalta kohdaltani se jäi alkuun, ja tulin kiireesti takaisin. Mutta kauhu-unet sinne jäämisestä vaivasivat monena vuonna. En muista, menikö kukaan muukaan sieltä läpi. Kukahan olisi saanut esiin, jos olisin juuttunut putken keskivaiheilla?

Kovimmat pakkaset taitavat olla tältä erää ohi, joten siis on tiedossa taas lumisateita. Toivottavasti ajokelit eivät ole aivan kauheat huomenna, kun "nuoriso-osastomme" Lohjalta pikkuvauvan kanssa suuntaa itä-Suomeen. Toivon heille hyvää matkaa. Ja kaikille lukijoille myös hyvää joulua!