Onnellista vuotta 2013!

Joulumuistoja vielä! 

Vuosi on taas vaihtunut. Raketit lentelivät meidänkin kylällä samaan tahtiin kuin ennenkin, ainakaan siinä ei ollut aihetta puhua taloustaantumasta. Edellisellä viikolla oli sen verran tuulisia aikoja, että lumet putosivat lähes kokonaan puista, ja viimeisetkin parin viime päivän aikana. 1960-luvulla puhuttiin karmo-tuulista, jotka tekivät lumien pudotuksia noin tammikuun toisella viikolla.
Tällä kertaa saatiin vesisateet vuodenvaihteeksi, joten työn täyteisiä aikoja on ollut tarjolla aurauskaluston pojille. Ei riitä, että tiet sohjoontuvat, ruuhka-Suomen alueella on annettu harvinaisesti varoituksia vesilammikoista pääteille, joilla ajetaan kovaa. Sulava suuri lumimäärä ei pääse viemäreihin, kun putket ovat osin jäässä, joten on jouduttu tekemään padonaukaisu-projekteja, eli rikkomaan tienpenkkaa ja lumivalleja niin, että lammikot voivat virrata pois tieltä. TV-kuvista voi nähdä, että tosi on ollut kyseessä, kun parinkymmenen sentin syvistä vesimassoista joutuu yllättäen selviytymään.

Tellasta on ihanaa makoilla sohvalla, kun istun kutimen kanssa. Se on näin nokitusten hänen mielestään sopivaa seurustelua! Päivät kuluvat sisällä, jos on liian kylmä tai kovin sateista, molempia on ollut tarjolla viime aikoina.

Onneksi päätiet tulivat kohtalaiseen ajokuntoon iltapäivällä, kun hyvästelin Helenan ja Tellan matkaan Lohjalle. Valmistelin matkalaisten mukaan pikkuvauvan villatakkia, joka oli ollut tekeillä, ja sehän sitten onnistuikin, kun ei kovasti juhlittu eilen illalla, lämmitettiin vain kunnon sauna.

Kappaleet kudottuna, lisäksi sitten kasaaminen loppuun ja huolitteluresorit ym.

Mukaan lähti toinenkin villatakki, sillä vaatehuoneesta oli löytynyt joulusiivoja tehdessä laatikollinen kudonnaisia 1980-luvulta. Siellä oli mm. muutama noin 80-90 cm:n kokoinen villanuttu, kun olin rustannut SPR:lle vauvapakkauksia, ja nämä olivat jääneet yli. Tarvittiin paitojen, nuttujen ja peittojen lisäksi vuodevaatteita ja vaippoja. Tarkoitus oli tietysti ollut tehdä joskus pakkauksia lisääkin, mutta laatikko oli muiden asioiden takia jäänyt unholaan.
1986 nimittäin saatiin äitini eno Petroskoista Suomeen, ja hän asui alkuun toista vuotta Ullan ja minun kanssa samassa kerrostalo-kaksiossa ennenkuin saatiin hänelle vakinaisen asukkaan asema ja sitä myötä oma asunto. Lisäksi piti valmistella tuolloin työn alla ollutta lisensiaattityötä heinänviljelyn mukanaan tuomasta kasvistosta etelä-Hämeessä, ja illat ja yöt rupesivat olemaan yhtäkkiä aika lyhyitä. Työn tekemiselle oli nimittäin määräaika, vuoden 1988 loppuun mennessä. Yliopistojen tutkintojen uudistus tarkoitti sitä, että olisin sen jälkeen joutunut suorittamaan lisäopintoja, kun valmistumisestani oli kulunut jo 20 vuotta.

Nykyisin on aikaa. Tietokoneen näytölle saan viriteltyä palapelin helposti, joten ei tarvitse siivoilla pöytiä sen takia. Kuvat ovat omiani, ja ohjelmasta saa esiin himmeän kuvan, johon sitten sovittelen kehyksen ympärille asettamani palat. Tavallisesti teen 600-700 palan pelejä, kun silloin nuo palat ovat vielä kohtuullisen kokoisia. Olisipa ollut tietokoneen apua 1980-luvulla, kun tuota kirjoittelutyötä oli enemmän!

1980-luvun alkupuolella kuoli äitini, hänen hautajaisiaan vietettiin joulukuun alussa 1982. Seuraavana kesänä aloin koota tuota heinänviljelyn tietomateriaalia maastoretkillä, ja muina aikoina vuodesta sitten perehtyä kirjallisuuden avulla aiheeseen. Aina ei kuitenkaan jaksa tehdä tutkimustyötä, joten käsityöt oliva hyviä apuja rentouttamiseen, samalla voi seurustella muiden perheenjäsenten kanssa.

Äidin poismenon eräs seuraus oli, että sekä minun että muidenkin perillisten lankavarastot karttuivat aika lailla, kun Elsa oli ollut innokas virkkaamaan ja kutomaan kaikenlaista, sekä kangaspuilla että käsin. Päädyin tarkastamaan silloin omat varastonikin, ja löytyi monta aloitettua villatakin tms. vaatteen kappaletta, joihin tarvittavat lisälangat olivat jääneet hankkimatta, kun erä oli kaupasta loppunut. Silloin oli "in" kutoa tilkkupeittoja äiti Teresalle lähetettäväksi, ja päädyin siihen, että osin purkasin niitä langoiksi, osin jätin sopivia neliömäisiä kappaleita valmiiksi tilkuiksi peiton ompelua varten.
Sainkin sekä omista että Elsan varastoista kootuista langoista valmiiksi kymmenkunta peittoa, jotka postitin eteenpäin. 1980-luvulla lisäksi valmistui Ullalle, omille lapsenlapsille ja muillekin tutuille kudottuja tilkkupeittoja, joten kilokaupalla lankaa tuli kulutettua. Kun menin 1980-luvun lopulla kansalaisopiston kudontapiiriin, niin aika pian löysin helpomman tavan peittojen tekoon, kun opin tekemään loimen villalangasta. Se huvi ei ole vieläkään laantunut!

Marja-Leenan tuoma kaktus avasi ensimmäisen kukkansa aattona, ja tänään tuli sen seuraksi jo toinenkin.